Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Pikantti kastike (vegaani)

93 views
Skip to first unread message

Kivivalli Antti

unread,
May 28, 1997, 3:00:00 AM5/28/97
to

Eilen taas kaikessa kiireessä ja nälässä jouduin pinnistelemään
saadakseni aikaan jotain kostuketta tofukalapuikoille, paistetuille
kesäkurpitsansiivuille ja gratinoidulle parsakaalille (ei vegaani),
jolloin tartuin eiliseen hankintaani, 227 g pakettiin tamarindia (Wet
Tamarind), löysin kaapista purkin tomaattipureeta ja tässä se on,
todellinen kielenviejä:

Pikantti kastike (2 hengelle)

n. 30 g tamarindia
1 prk tomaattipureeta
vettä
jauhettua korianteria
mustapippuria
suolaa

Käsittele tamarindia tarpeen mukaan, laita se kattilaan, lisää hieman
vettä, tomaattipuree, korianteri, mustapippuri ja suolaa. Keitä 10-15
min niin että tamarindi muuttuu mahdollisimman tasaiseksi (jos se ei
jo ole esim. soseutettua). Kannattaa pitää huolta, että lisää vettä
tarpeen mukaan.


Ne joille tamarindi on vierasta, ehkä pari sanaa: Syötävä tamarindi on
suuuuren tamarindipuun herneenpalkoja muistuttavien palkojen sitä
palko-osaa. Tamarindia myydään "tuoreina" palkoina; kuivattuina,
taatelin tapaan puristettuina tiiliskivinä; pehmeinä, puristettuina
tiiliskivinä; soseena ja kastikkeena. Mikäli tamarindi on tuoretta tai
kuivaa käytetään sitä maustamiseen seuraavasti: paloista (<palko) tai
puristetusta massasta poistetaan mahdollisuuksien mukaan lasinkovat
siemenet ja suurimmat palkojen kuidut ja tamarindia keitetään
vesitilkassa sen pehmittämiseksi. Tämä massa sitten puristetaan
siivilän läpi valmiiseen tai melkein valmiiseen ruokaan. Kastikkeen
käyttö on tietysti helpompaa.

Tamarindin maku on kirpeä. Se muistuttaa maultaan sitruunaa, se sopii
mielestäni erinomaisesti valkokaalin kanssa, erilaisiin patoihin,
kenties salaattikastikkeisiinkin, se on olennainen osa Worcestershire
ja siten myös HP-kastikkeissa - siis kokeilkaa. Wet Tamrindia myy
tietysti Tampereella Al-Niil (8,-), "tuoretta" on ollut Kauppahallin
thai-puodissa ja Helsingissä olen saanut sieltä paikallisesta
aasialaisesta ostettuja tamarindimakeisia - tamarindimassaa ja sokeria
- ihmislle, jotka luulevat maistaneesa jo kaikkea.

(Ei sitten liharuokaohjeita vegeryhmään, kiitos)

--
Antti Kivivalli - ar...@cc.tut.fi
Löytäjä saa antaa.
sfnet.tori.kadotetut

Kivivalli Antti

unread,
May 28, 1997, 3:00:00 AM5/28/97
to

Kivivalli Antti (ar...@cc.tut.fi) kirjoitti:

> Pikantti kastike (2 hengelle)

> n. 30 g tamarindia
> 1 prk tomaattipureeta

Hups, hups - tarkistettuani jäljelle jääneen tamarindin määrän, joudun
tuplaamaan sen tuossa reseptissä, eli juttu menee näin:

> Pikantti kastike (2 hengelle)

> n. 60 g tamarindia
> 1 prk tomaattipureeta
jne. jne.

Liian pieni tamarindin määrä ei onneksi ole vaarallista, mutta saatta
haitata makunautintoa. Suolaa muuten tähän kastikkeeseen ei muuten
tarvitse laittaa kuin nimeksi - varsinkin jos se on menossa
soijakastikkeessa marinoitujen tofupuikkojen päälle... eli kai nyt
voin paljastaa sen toisenkin asian, mitä eilen tuli tehtyä (sen
lisäksi, että nukahdin sohvalle):

Tofukalapuikot (2 hengelle) - VEGAANI

1/2 pkt (n. 135 g) tofua
soijakastiketta
jauhettua sarviapilaa
hajupihkaa
kikpapujauhoja
öljyä

Leikkaa tofu puolen sentin pieniksi siivuiksi ja laita
esim. kannelliseen pakastusrasiaa, jonne sitten lisäät
soijakastiketta, sarviapilaa ja hajupihkaa tarpeen mukaan. Kannen
sulkemisen jälkeen toisistaan erotettuja siivuja on helppo sekoitella
niin että maut leiviävät kaikille pinnoille. Kierittele marinoidut
tofusiivut huolellisesti (mahdollisimman paksulti) kikpapujauhoissa ja
paista pannulla niin että ruskistuvat kauniisti.


Sarviapilan siemenet jauhettuina (fenugreek, methi) ja hajupihka
(pirunpaska, asafoetida, hing) ovat hieman harvinaisia mausteita ja
aivan varmasti korvattavia (karrisekoitukset, mustapippuri,
valkopippuri, sinappijauhe, jauhettu juustokumina jne. jne.) mutta
todella satunnaisten kokeilujeni jälkeen olen päätynyt käyttämään
juuri niitä tofun marinoinnissa.

Jos olet vahingossa ostanut kokonaisia sarviapilan siemeniä, niin eipä
hätiä, niistä saa erinomaisia ituja helposti, tai tähän aikaan
vuodesta niitä voi kylvää joutomaille ja ihmetellä sitten uuden kasvin
nousua (niin ja ne lehdet ovat kanssa hyvää maustetta ja
teeainesta...). Jauhettua sarviapilaa en ole vielä nähnyt missään
myytävän, joten sen hankkimiseen tarvitaan oman maustemyllyn (siemenet
ovat tosi kovia, metallisellakaan huhmareella ei kokemuksen mukaan
tule kovin hyvää tulosta kohtuullisellakaan vaivalla) tai
esim. Tampereen Kauppahallin Maustepuodin maustemyllyn apua.

Jos taas aiot ostaa hajupihkaa, niin suosittelen mahdollisimman pientä
purkkia jatkettua hajupihkaa (niissä on vehnäjauhoja ja ties mitä
seassa), sillä puhtaan hajupihkan haju on yksinkertaisesti liian
voimakas tavallisessa keittiössä käytettävälle aineelle. Annostelu
jatketullakin hajupihkalla on toki hillittyä ja pienikin purkki kestää
tervejärkisessä taloudessa piiitkään.

Kikpapujauhoja (gram flour, besan flour) taas kannattaa hankkia joka
talouteen, sillä ne ovat e-rin-o-mai-si-a kaikenlaiseen panerointiin
(ei muuta kuin itketettyjä, leivitettyjä munakoisonsiivuja ja litra
öljyä pannulle ja maailman paras alkuruoka on pian valmis),
friteeraukseen (intialaisten pakorien yksinkertainen salaisuus),
laatikoiden "suurustamiseen" (vuokaan kesäkurpitsaa siivuina,
tomaattia siivuina, väliin reilusti kikpapujauhoja ja joukkoon suolaa,
mustapippuria ja yrttimausteita ja uuniin vaan) ja mihin vain halutaan
makua ja tiukkaa jauhomössöä.

Ai miksikö tofuKALApuikot? No, koska ne muistuttavat maultaan (sekä
sei että tofu ovat mauttomia ruoka-aineita) että osin rakenteeltaankin
kalapuikkoja - varsinkin, jos leivitys ei luiskahda tofun päältä
pois. Näin siis kahden vegen mielestä...

--
Antti Kivivalli - ar...@cc.tut.fi

New Renaissance Magazine - http://katto.kaapeli.fi/~samps/newren/
A Journal for Social and Spiritual Awakening

Kivivalli Antti

unread,
Jun 1, 1997, 3:00:00 AM6/1/97
to

Laura Kataja (lka...@cc.helsinki.fi) kirjoitti:

> Oletko muuten jostain löytänyt _jatkamatonta_ asafoetidaa? Sellaista
> "compound asafoetida" seosta löysin kyllä pitkän jahtaamisen jälkeen.

Olen. Tutustuin hajupihkaan -84 Helsingissä, kun eräs Laura oli
ostattanut tädillään hajupihkaa tamperelaisesta apteekista. Syksyllä
-86 minäkin sitten kävelin Kirkko-Apteekkiin (oli Tuulensuussa,
nykyään Metson ja VPK:n välillä) ja kysyin onko heillä hajupihkaa,
Asafoetida (sitä todellakin on käytetty ainakin hevoslääkkeenä,
ilmeisesti paksuna tinktuurana ulkoisesti estämään "räkätaudin"
leviämistä). - Onko meillä hajupihkaa, nainen huusi työtoverilleen. -
On sitä varmaan varastossa. Olin toiveikas, he ainakin tietävät, mistä
on kyse. Nainen palasi varastosta valtavan lasipurkin kera ja kysyi
minulta, että paljonko haluan sitä ja työkaveriltaan, miten hän sitä
saa otettua. - 10 grammaa. Hän alkoi raaputtaa sieltä purkista sitä 10
grammaa apteekin takaosassa, noin kuuden metrin päässä minusta. Hetken
päästä sieraimiini leijui omituinen, pistävä haju. Sain paperipussin,
maksoin siitä muutaman markan, laitoin sen povitaskuuni, ja
nahkatakkini haisi sen 20 minuutin kuljetuksen jälkeen kaksi viikkoa
hajupihkalle.

Kenties jossakin apteekissa on vieläkin hajupihkaa varastossa
vanhenemassa?

Ensimmäisen jatketun hajupihkapurkkini ostin Tukholmasta,
aasialaisesta ruokakaupasta nimeltään Taj Mahal, Kammargatan
40. Paluumatkalla jouduin elämäni ensimmäisen kerran tullin
tarkastukseen. Virkailija meni peili-ikkunan taakse marikassini kanssa
ja tuli sieltä hetken päästä pidelleen sormissaan haisevaa keltaista
muovipurkkia, - Mitä tämä on? - Maustetta. Mies palasi takahuoneeseen
ja tuli hetken päästä marikassini kanssa.

Suosittelen hajupihkan ostamista kotimaasta. Jos maustekauppiaasi ei
heti suostu sitä hankkimaan, kysele tarpeeksi usein. Al Niilissäkin
sain aluksi vain ihmetteleviä ilmeitä ja pyynnön kirjoittaa mausteen
nimen toivomusvihkoon. Sitten sain kommentin, - Ai sitä, pitelin
sellaista käsisääni viime viikolla Hollanissa, mutta en ostanut, kun se
haisi niin pahalta, enkä olisi uskonut kenenkään ostavan sitä.

--
Antti Kivivalli - ar...@cc.tut.fi

Ananda Marga suomeksi - http://katto.kaapeli.fi/~samps/
Ananda Marga in English - http://www.anandamarga.org/

0 new messages