Itse täytin omani piri pintaan konjakilla ja annoin olla yön yli. Piri
pintaan siksi, että muuten voi haljeta. En tiedä mitä vaikuttaa kuksaan,
mutta ainakin vielä on ehjänä pysynyt.
-TS-
Jotkut pyrkii parantamaan kuksan säilyvyyttä kyllästämällä sitä kerran tai
pari vuodessa ruokaöljyllä. Pitäisi kai täyttää puun huokoset, jolloin kuksa
ei kuivu ja halkeile.
Ideahan on imeyttää puuhun jotain, jotta sinne ei myöhemmin menisi
jotain muuta, mitä et sinne toivo.
Mehiläisvaha on turvallinen matseriaali.
Hiero sitää sulana kuksan sisä- ja ulkopintaan.
Minulla on ollut vuosia nimenomaan itse kaivertamani koivunpahka muki
(kuksa ilman kahvaa).
Ennen kaiverrusta keitin pahkaa aika pitkään suolavedessä.
Puutyöt tein märkään puuhun. ASkartelun välillä pidin kalikkaa
talouspaperiin käärittyna muovipussissa jääkaapissa. Pikkuhiljaa palikka
kuivui halkeamatta. Sitten viimeistelin mukin
ja hieroin siihen useaan kertaan mehiläisvahaa.
Viini maistuu mukista edelleen suolaiselta - taisi olla liian vahva
suolakeitos.
Kahvi ja viski maistuvat omalta itteltään.
--
kirjoitti,
Jaakko
o~
(___/___)
/
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
http://www.avokanootti.info/
http://www.meridianx.fi/jaakko/jaakko.html
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
- Pekka
Mitä tulee konjakkiin niin sen tarkoituksena on perinteisesti kastaa kuksa
käyttöön. Tosin konjakki on makuasia, hommaan käy mikä tahansa tarpeeksi
väkevä viina. Viinan tarkoituksena on tunkeutua puuhun ja en tiedä onko tämä
oikea tapa kuvata, syrjäyttää suola kuksasta. Oletteko kuullet sanonnan
"kuksa itkee" . Käsittelemätön kuksa pitää vettä, kahvia yms mutta viina
(myös konjakki) tulee läpi. Läpi tullessaan viina tuo kuksan puuaineesta
pois siinä olevan suolan. Läpi tuleva suolainen viina pisaroituu kuksan
ulkopinnalle kyynelien tapaan (nuolaise pisaraa-> se on suolainen). Kun on
juonut kuksasta pullon sitä konjakkia rauhalliseen tahtiin (osa valunut puun
läpi pöydälle) niin ei paljon suola maistu sen jälkeen kahvissa tai
viinissä. Brutaalimpi tapa on täyttää kuksa viinalla piripintaan ja antaa
sen valuan puun läpi, mutta se on mielestäni alkoholin väärinkäyttöä.
Tällä tapaa sain oman kuksani mieleisekseni vuonna -85 ja se on vieläkin
aktiivikäytössä. Konjakkia juodessa se muuten itkee vieläkin, tosin suola on
"kyynelistä" ollut pois jo kaksikymmentä vuotta.
Kuksaa ostettaessa on muuten hyvä katsoa pitääkö kuksa viinaa, jos pitää
niin se on käsitelty ja jos se on käsitelty niin ei aina
käyttäjäystävällisillä aineilla mikä kannattaa otta huomioon.
"Makoisaa" kuksan viimeistelyä.
"Jaakko" <jaakko....@meridianx.fi> wrote in message
news:OlK2f.329$gJ5...@reader1.news.jippii.net...
Suosittelen Ruotsin armeijan ylijäämämuovikuksia.
Käytetyn saa 50 sentillä, ajaa asiansa, ja on kestävä.
Jos pitää olla hyvin eristävä muki, niin kannellinen
tyhjiöeristeinen muki on lyömätön. Taannoin ainakin
Campmor jakoi niitä 'kaupanpäälle' retkiroipetta tilatessa.
:)
"Jukka Honkaniemi" <jukka.ho...@ericsson.com> kirjoitti viestissä
news:diicp5$ift$1...@news.al.sw.ericsson.se...
> Suosittelen Ruotsin armeijan ylijäämämuovikuksia.
> Käytetyn saa 50 sentillä, ajaa asiansa, ja on kestävä.
Kröhöm, eihän se nyt ole katu-uskottava tai erä-uskottava ;)
Ääni Oikealle kuksalle!
J J
Neljän tuulen hatulla saa niin paljon katueräuskottavuutta,
ettei kuksalla enää ole niin väliä. Sitten vielä puolimetrinen
leuku vyölle, poronsarvet tai vaskooli kainaloon ja lapinkulta-
tölkki käteen (ja tyhjä jorpakkoon), niin johan on. Ja kaiken
tämän saa sen kuksan ohella kätevästi mistä vaan nelostienvarren
matkamuistolapinlisäkäsityöbensa-asemamyymälästä.
:) :)
Toki aito pahkakuksa on hienon näköinen ja mahd. kohtuu hyväkin
mutta kyllä se muovikuksa paree. Sopiikin paremmin kaveriksi
GeePeeÄssän kanssa.
Juha Vesamäki
Kun en omistanut kuksaa, jotenkin ellotti, kun näki kännisen kaverin
horivan punkkua kuksastaan.
Nyt kun niitä on kolme, tuntuu ihan luonnolliselta ryypiskellä kuksasta
juoden. Kuksaa ei tule heitettyä jorpakkoon ja jos tulisikin, olisi se
puhdas luonnon tuote.
Ruokaöljyn tarkoitus on täyttää puun huokoset niin ettei esim.
maitokahvissa olevat valkuaisaineet pääse huokosiin happanemaan.
Kaveri onnistui aikoinaan pilaamaan kuksansa juomalla alustamattomasta
maitokahvia. Itse olen kuksani alustanut kerran yli 10v sitten
käyttöönotossa. Juon siitä päivittäin, nykyinen suojaus perustuu kuksan
sisällä olevaan nimenomaiseen 'kahvikuppiin'. Kuukauden verran kahvi
maistui ruokaöljylle, mutta rasvaahan sitä kahvissakin on omasta takaa.
/m
Mistä saat pahkoja tähän maailmanaikaan? Olen jo vuosien ajan aina
sopivan hetken tullen kysellyt kavereilta pahkoja (kaupunkilaistunut kun
olen), eikä niitä ole missään vastaan kävellyt.
Kauanko käytät aikaa keittämiseen? Mikä on käyttämäsi voimakkaan
suolaveden vahvuus?
Itse keittelin jotain aihiota, josta syntyi toimiva kuksa, 16 tuntia
erittäin vahvassa kahvissa, johon oli sekoitettu 2-3 dl ruokasuolaa.
Keitin hellalla 6-7 litran kattilassa siten, että aihio peittyi koko
ajan nesteeseen. Nestettä pitää lisätä muutaman tunnin välein.
Kahvista saa kivan värin kuksaan, samoin kuoriaines värjää keitinveden
mukavasti.
, pyrin aina säilyttämään tätä pintaa jos mahdolista
> koverruksen teen kouru taltalla jotka on tehty tälläistä kulhon /kuksan
> koverrusta varten (harmittavan kalliita). Letkuporan päässä oleva raspi tai
> jyrsijä on epä tarkka ja vähän vaarallinenkin pahkan syiden ollessa sekavat
Täältä saa ihan tarkoitusta varten tehdyn terän, jos on esim.
pylväsporakone tai sorvi käytössä: http://www.puukkotuoteatso.com/ Hae
hakusanalla kuksapora.
Kuksa-aihioitakin saa, mutta ovat kalliita, kalliimpia kuin halpa kuksa.
> .Annan yleensä phkan kuivua kokonaisena ja koverran kuivana (tuoreena tai
> kuivana voimakkaita mielipide eroja )
Kuivatat siis keittämisen jälkeen?
> Hiontaan kyllä käytän letkuporaa siis
> sisäpuolisen . Joskus kun materiaali käy ohueksi (ulkopuolen kuhmuraisuuden
> takia vaikea arvioda aine vahvuutta) niin pinnoitan sisäpuolen araldit
> liimalla sivelemällä tulee kova ja kiiltävä pinta kestää kuumat ja
> iltanuotiolla liuottimetkin .
Araldit Standard varmaankin? Itsekin olen käyttänyt tuota parissa
kuksassa sisäpinnalla, ja hyvin on toiminut. Onkohan tuo Araldit millään
kriteereillä elintarvikekelpoista?
Mikä on letkupora?
--
-Jumi-
Eipä paljon epä selvemmin voi asiaa esittää. Taidat olla ylä replyäjä
lappeen Rannasta.
Mutta se selvisi että laitat Aralditia kuksan sisä pinnalle. Enpä ihan tältä
istumalta usko että se on hyvä vaihto ehto.
Mutta asiaan...
Kun kuksa tehdään HYVIN ja hyvästä materiaalista, ei siihen tarvita mitään
erikoisia "tiivistysaineita". Se on sileä ja kiiltävä molemmilta puolilta
kuin
pässin pallit.
Kuksa EI ole huokoinen, EIKÄ ime mitään makuja ja hajuja sisäänsä.
Siitä voi varmasti juoda ja syödä ihan mitä vain, eikä tarvitse pelätä, että
se maistuisi seuraavalla kerralla edellisellä kerralla juodulta tai syödyltä
tavaralta. Niin, kunhan vain muistaa pestä kuksan syönnösten ja juonnosten
välillä.
Eri asia on sitten jostain huokoisesta materiaalista tehdyissä
turistikuksissa.
Mutta huonoa puutahan ei kannata kuksan tekoon edes harkita.
Kunnon kuksa "kastetaan", tai "aateloidaan" käyttöön ensimmäisellä
käyttökerralla jollain paremmalla aineella, kuten konjakilla, romilla tai
viskillä,
itse kukin makunsa mukaan. Eikä se seuraavalla käyttökerralla maistu enää
sille "aatelointi"litkulle. Siis sikäli, jos se on pesty.
Tässäpä (kuvat ryhmässä "finet.binaries.kuvat") pari kunnon kuksaa.
Jos noita jotenkin alkais hinnoittelemaan, niin alle tuhannella eurolla
noista ei
irtoaisi kumpikaan. Tuo isomilla hipuilla "koristeltu" maksaisi varmaan
1200 euroa ja pienempihippuinen 1100 euroa.
Ja hiput ovat aitoa, itse kaivettua lapin kultaa.
--
Cannonball
-Thunder & Lightning-
Mitä sie etelän mies höpäjät... Mää nuuksioos... Asiat tulivat kyllä
selväksi. Pilkuviillailulle on paikat muuvalla...
Heh, opettelehan sinä kirjoittamaan ensin ymmärrettävästi ja vaadi vasta
sitten muita lukemaan.
Ja replyämisen alkeetkin olisi hyvä harjoitella ennen kuin ryhtyy
kirjoittelemaan nyysseihin. Tämä toinen kertahan meni jo huomattavasti
paremmin, paitsi että noita väkäsiä ei tarvi itse laitella. Kyllä se ohjelma
asettelee ne puolestasi. Paremmin.
Enpä nyt taida ihan etelästä kuitenkaan olla, itse asiassa taidankin olla
pohjoisin tätä ryhmää seuraavista ja tänne kirjoittavista henkilöistä. Eikä
teidän Nuuksionne vois vähempää kiinnostaa. Ei minua kiinnosta muutkaan
nuorison ryyppypaikat. Taidat itse olla niitä etelänmiehiä, jotka esittävät
täällä nyysseissä niin pohjoisen miestä että...
Eikä kysymys ole mistään pilkun viilailusta, vaan ihan asiasta huomautin.
Vai onko nyt ymmärrettävä, ettei retkeilijöiden tarvi osata lukea,
kirjoittaa, eikä käyttäytyä nyysseissä? Tosin tässä ryhmässä näkyykin saavan
tehdä mitä vain. Jopa binäärien postaus katsotaan ilmeisesti sallituksi,
koskapa kukaan ei kommentoinut mitään tässä samassa threadissa olevasta
isohkosta, Kasper Hanan lähettämästä binääristä.
Mielenkiintoista myös, että teistä kumpikaan ei kommentoinut itse asiaa.
Vaikka minä kuitenkin kirjoitin enimmäkseen itse asiasta, eli kuksan
käsittelystä, vain ohimennen mainiten replyämisestä ja ymmärrettävän
kirjoituksen tarpeellisuudesta.
:> Eipä paljon epä selvemmin voi asiaa esittää. Taidat olla ylä replyäjä
Mä olen kyllä tässä asiassa samoilla linjoilla Cannonballin kanssa. Araldit
on epoksiliimaa, mutta en sitä ihan heti juoma-astiaan laittaisi. Jos
epoksia pitää sisäpintaan saada, niin sitten mieluummin juoksevampaa
laminointihartsia, joka on helpompi sekoittaa (kovettaja ja hartsi)
tasaiseksi, niin ettei jää liiman sekaan huonosti sekoitettuja taskuja,
joista sitten aikaa myöten liukenee kovettumattomia liiman ainesosasia jalon
juoman sekaan. No joo, nykytiedon mukaan epoksi ei ole järin paha myrkky,
aiheuttaa lähinnä allergiaa...
-Tapio-
/9j/4Rn+RXhpZgAASUkqAAgAAAAJAA8BAgAGAAAAegAAABABAgAUAAAAgAAAABIBAwABAAAAAQAA
ABoBBQABAAAAoAAAABsBBQABAAAAqAAAACgBAwABAAAAAgAAADIBAgAUAAAAsAAAABMCAwABAAAA
AQAAAGmHBAABAAAAxAAAADoGAABDYW5vbgBDYW5vbiBQb3dlclNob3QgQTcwAAAAAAAAAAAAAAAA
Heikosti ymmärrettävissä tuo sepustus kun en osaa sujuvasti binääriä
(vaikka insinööri olenkin), joten pidetääs ne binäärit niille
tarkoitetuissa ryhmissä taikka sitten http -protokollalla
siirrettävissä.
--
Samu Wikstedt +358(0)50-4869184
samu.wikstedt (at) saunalahti.fi
-vita est bios-
Jep. Sopii mulle sitten kun se sopii kaikille muillekin.
Et sitten parempaa keksinyt? Vaikka noin kauan mietit. Voi reppanaa.
Oisit tuonkin ajan käyttänyt replyämisen ja oikeinkirjoituksen opetteluun.
En ole etelästä, enkä pohjoisesta, itäsuomalainen kaupunkilainen olen ja
minun erämaani ovat Koitereen pohjois ja itä puolella. Aina enintään
varttitunnin päässä autosta ;-)
Mutta mitä uutta toisen nolaaminen tuo viestiin tai asian sisältöön,
ei täällä tarvita nollatoleranssia vaan asioista keskustelua. Mitä
siitä, jos ilmiasu vähän tökkiikin?
Ei kannata trollata enää puolin tai toisin.
jpg
>(vaikka insinööri olenkin), joten pidetääs ne binäärit niille
>tarkoitetuissa ryhmissä taikka sitten http -protokollalla
Binaariryhmän puuttuessa vallitseva tilanne
sfnetissä on että binaarit kannattaa lähettää
keskusteluryhmään mikäli isp sen sallii. Tämä on kaikkien
kannalta paras ja toimivin ratkaisu.
Viime kädessä aina käyttämäsi operaattorin kanta ratkaisee
miten niihin binaareihin suhtaudutaan,ja Esim. Saunalahden
tilanteesta saat jotain osviittaa mm. viestistä.
http://groups.google.com/groups?selm=Xns958978D65E193jkorpelacstutfi%40193.229.0.31&rnum=1
"Ydinkysymykseen, sallitaanko käyttäjän toistuvasti ja
tietoisesti lähettää binaareja sfnetin keskusteluryhmiin, en
pyynnöstäni huolimatta saanut suoraa vastausta. Mutta
epäsuora vastaus on, että siihen halutaan pikemminkin
yllyttää. "
Jaha...Selin taas häiriköimässä.