Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Avoin kirje, Suomen Ladun kiristyksenomainen "latuarpamuistutus"

27 views
Skip to first unread message

Janne Pyykkö

unread,
Oct 13, 2009, 3:07:17 PM10/13/09
to
Hyvät Eki Karlsson (Suomen Ladun toiminnanjohtaja), Panu Könönen
(Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö, ulkoinen viestintä
ja tiedotus), Timo Nisula (Suomen Ladun talouspäällikkö),

Sain muutama päivä sitten kotiini kirjeen "latuarpamuistutus", jonka
viesti on se, että minun pitää maksaa 25 euroa toukokuussa 2009
minulle lähettämistänne latuarvoista. Tai jos en maksa tätä summaa,
sitten minun pitää joko myydä arvat 17.11.2009 mennessä tai lähettää
ne Suomen Ladulle takaisin.

Kuulostaa kiristykseltä, eikö vain?

Lähetän tämän sähköpostin Eki Karlssonille siksi, että kirjeessä
mainitaan hänen nimi, ja Panu Könöselle, koska Suomen Ladun web-
sivujen mukaan hän vastaa Suomen Ladun ulkoisesta viestinnästä ja
siten kai myös tästä kirjeestä, sekä Timo Nisulalle, koska hän Suomen
Ladun talouspäällikkönä lienee osallistunut tämän latuarpakampanjan
suunnitteluun.

Lähetän tämän postin siksi, että olin yhdistänyt Suomen Ladun tähän
asti reiluihin toimintatapoihin. Lähetän tämän kirjeen siksi, että
kirjeestä puuttui niin yksinkertainen asia kuin Eki Karlssonin
puhelinnumero. Se kai tarkoittaa, että Suomen Latu ei halua, että
tästä kirjeestä annetaan palautetta puhelimitse. Se kai tarkoittaa,
että juurikin odotatte, että jos Suomen Ladun jäsen ei pidä tästä
kirjeestä, palaute annetaan sähköpostin muodossa kuten minä juuri nyt
teen.

Tietenkin olen sittemmin hukannut arvat. Ei minulla niitä enää ole.
Muistan kyllä hämärästi saaneeni ne joskus, mutta koska olin lähdössä
kuukauden matkalle 24.5.-22.6.2009, jonka suunnittelu toki vaati
huomiotani, ei joku arpa-asia kiinnostanut minua lainkaan. Luultavasti
heitin arvat roskiin kuten teen kaikille mainoskirjeille, jotka eivät
minua kiinnosta.

Suomessa on 120 tuhatta yhdistystä ja 240 tuhatta yritystä. Mitäs
luulette, että tapahtuu, jos kaikki nämä käyttäisivät samaa
varojenkeruutapaa kuin Suomen Latu?

Olen heittänyt vuosien saatossa useita tuhansia mainoskirjeitä
roskiin. Teen näin, koska oletusarvo on, että jos mainoksen tuhoaa,
siitä ei ole jälkiseuraamuksia. Koskaan aikaisemmin kukaan mainostaja
ei ole ottanut minuun jälkikäteen yhteyttä siitä syystä, että
mainoksen tuhottuani minun pitäisi maksaa, koska en ole toiminut
mainoksessa määrätyllä tavalla.

En kirjoita tätä kirjettä siksi, että olen köyhä enkä siksi halua
maksaa 25 euroa Suomen Ladulle. Kirjoitan siksi, että tämän kampanjan
takia Suomen Ladun maine kärsii. Minä olen kuulunut Suomen Latuun 5
vuotta ja olen tähän asti pitänyt sen vaikutusta suomalaiseen
yhteiskuntaan positiivisena ja sen toimintatapoja reiluina. Minulle on
tärkeää, että Suomen Ladun mielikuva säilyy sellaisena kuin
mielikuvani siitä tähän asti on ollut.

Uskokaa pois, että mielelläni keksisin tähän ongelmaan rakentavan
ratkaisun. Ongelmahan on, että olette jo lähettäneet todennäköisesti
useita tuhansia tällaisia "latuarpamuistutuksia" ja siten ehtineet jo
pilata mainettanne reiluun kansalaisyhteiskuntaan uskovien ihmisten
mielissä. Kampanjaa ja sen negatiivisia seurauksia on siten tässä
vaiheessa vaikeaa peruuttaa.

Ehdotan seuraavaa:

Minä laitan tämän avoimen kirjeen julkiseen web-foorumiin
sfnet.harrastus.retkeily ja sfnet.harrastus.melonta, joita seuraan ja
joita jokunen muukin Suomen Ladun jäsen seurannee. Katsotaan herääkö
aiheesta keskustelua ja minkälaista. Voitte toki seurata keskustelun
kulkua ja osallistua siihen omalta puoleltanne, jos aiheelliseksi
näette. Riippuen siitä millä lailla vastaatte julkisesti annettuun
palautteeseen, voitte pelastaa osan mainettanne.

Suomen Ladun jäsenenä ehdotan myös: Vuonna 2010 rahoitatte toimintanne
perinteiseen tapaan jäsenmaksuilla. Vuonna 2010 ette enää lähettele
Suomen Ladun jäsenille arpoja tai muita artikkeleita, joita keksitte
ryhtyä karhuamaan puoli vuotta myöhemmin. Tai jos kuitenkin lähetätte,
ainakin pyydätte siihen jäsenistöltä luvan, kultakin erikseen. Minä en
omalta osaltani tuota lupaa anna vaan pyydän, että merkitsette
jäsenrekisteriin, että tämä mies ei extra-artikkeleita tahdo.

Olenko tehnyt asiani selväksi?

Kysyy,
-Janne Pyykkö

Janne Pyykkö

unread,
Oct 14, 2009, 1:18:17 AM10/14/09
to
Jatkona tähän:

Sain Suomen Ladun Eki Karlssonilta asiallisen vastauksen, että
latuarpojen maksu ei ole pakollinen. Suomen Latu on myös merkinnyt
kohdalleni rekisteriin, etten halua jatkossa postiini
lisäartikkeleita. Jos muutkaan Suomen Ladun jäsenet eivät halua, tämä
pitää ilmoittaa Suomen Latuun (en tiedä kenelle, mutta web-sivuilta
varmaan löytyy oikea osoite).

Pidän yhä Suomen Ladun varojenkeruumenetelmää epäsopivana, sillä
normaaliahan tuollainen maksullisten lisäartikkeleiden lähettely
yllättäen ja pyytämättä ei ole -- nostan kuitenkin hattua nopeasta
reagoinnista.

Terveisin,
-Janne

Erkki Nieminen

unread,
Oct 14, 2009, 2:08:23 AM10/14/09
to
> > -Janne Pyykkö- Piilota siteerattu teksti -
>
> - Näytä siteerattu teksti -

Hyvä että selvisi. Ja hyvä että nostit kissan pöydälle.

Olen Ladun jäsen, nähtävästi Suomen retkiluistelijoiden kautta, mutta
en ole saanut arpoja postiluukusta, enkä niitä halua. Ylimääräisen
roinan ja raaputusarpojen lähettäminen meille aiheuttaa yleensä
pyynnön poistaa nimemme asiakasrekisteristä. Ei kuuluta kohderyhmään.

Vuosia sitten, silloin melontaseuran kautta Ladun jäsenenä, ihmettelin
miten on määritelty toimitusjohtajan suuria rahankäyttövaltuuksien
rajat: Latu rahoitti naparetkeilijä Arnuin etsintöihin pikapäätöksellä
erittäin kalliin helikopterin. Lehtitietojen mukaan. Hyvin pitää siis
Latu huolta tytöistään ja pojistaan.

Pasi Pikkupeura

unread,
Oct 14, 2009, 2:37:20 AM10/14/09
to
Janne Pyykk� kirjoitti:
> Jatkona t�h�n:

> Sain Suomen Ladun Eki Karlssonilta asiallisen vastauksen

Katsos vaan, millaisia ihmeit� y�n yli nukkuminen saa aikaiseksi.
Moni asia selvi�� ihan kuin itsest��n, ja p�iv� n�ytt�� paljon
valoisammalta.


--
Pasi Pikkupeura
pasi.pikkupeura @ jippii.if.invalid

jaakko

unread,
Oct 14, 2009, 4:31:14 AM10/14/09
to

Varainhankinta on hankala asia, kuten olemme
viimeaikoina saaneet lehdistä lukea.

Vapaaehtoisesti myyntiin jaettuja arpoja on ollut
maailman sivu. Se kertoo kahdesta asiasta:

a) aktiivisesta ja taitavasta arpakauppiaasta

b) mielikuvituksettomasta järjestöstä, joka menee hyvän
kauppamiehen puheisiin

Kaikesta huolimatta ainakin joissain hyväntekeväisyys
-yhdistyksissä nuo vapaaehtoisarvat ovat tuottava keino
kerjätä jäseniltä lisärahaa. Kerjäämistähän se on.

Yhdistyksen hallinnon aika menee arpajaisten
järjestelemisessä muuhun kuin varsinaiseen toimintaan,
jäsenten etujen ajamiseen.

Jannelle: voit silti maksaa Ladulle tukirahaa vaikka 50
euroa siitä hyvästä, että eivät lähetä arpoja jatkossa.

Olin jokusen vuoden Ladun jäsen, en enää.
En saanut vastiketta jäsenyydelleni, en oikein
hahmottanut, mitä Latu tekee. Minun vika.

--
kirjoitti,

Jaakko

o~
(___/___)
/

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
www.meridianx.fi
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pasi Pikkupeura

unread,
Oct 14, 2009, 5:28:51 AM10/14/09
to
"jaakko" kirjoitti:
> Varainhankinta on hankala asia, kuten olemme viimeaikoina saaneet lehdist�
> lukea.

Ja yh� vain hankalammaksi menee kiitos kuntien ahdinkoon ajetun
talouden, ja sit� my�den kohta likimain olemattomiin leikattujen
toiminta-avustusten.

Samalla kun kaupungin kamariorkesterille rakennetaan uutta
konserttitaloa, haaveillaan kulttuurip��kaupungin tittelist� ja
j�rjestet��n kaiken maailman pienen sis�piirin design-weekkej�,
yh� useampi urheiluseura py�rii pelk�st��n j�sentens� itse
ker��m�n rahoituksen turvin.

Tai lopettaa toimintansa kokonaan, ja j�tt�� kaupungin halliyhti�n
perim��n lepakkovuoroistakin pyyt�m��ns� 150 euron tuntivuokraa
tyhjilt� harjoitusvuoroilta.

> Vapaaehtoisesti myyntiin jaettuja arpoja on ollut maailman sivu. Se kertoo
> kahdesta asiasta:
> a) aktiivisesta ja taitavasta arpakauppiaasta

> b) mielikuvituksettomasta j�rjest�st�, joka menee hyv�n kauppamiehen puheisiin

Esimerkiksi SLU:n Lumilyhty-arvoista seurat, jotka arpoja ottavat
myyntiin, saavat ihan kohtalaisen korvauksen.

Sit� en tied�, paljonko j�rjest� itse arvoista hy�tyy, mutta
Lumilyhty-arvoissa merkitt�v� etu kohdistuu konkreettisesti
j�rjest�n j�senille. Latuarvassa taidettiin rahoittaa vain
j�rjest�n omaa toimintaa, ja etu j�senille tulee v�lillisen�.

> Kaikesta huolimatta ainakin joissain hyv�ntekev�isyys -yhdistyksiss� nuo
> vapaaehtoisarvat ovat tuottava keino kerj�t� j�senilt� lis�rahaa.
> Kerj��mist�h�n se on.

Kerj��mist� kyll�, mutta jos rahaa ei ulkoa tule, niin jostain
sit� on ker�tt�v�. J�rjest�tasolla en osaa edes arvata, millaisella
mallilla esim. Suomen Ladun talous on (tuskin kovin tiukoilla),
mutta seuratasolla jokainen ylim��r�inen tuloer� on hy�dyksi.

Mutta arpojen myynti on kyll� niin vihon viimeist� hommaa, ett� se
sopii parhaiten junioriseuroille. Aikuisillehan ainoat vaihtoehdot
ovat yritt�� saada ty�paikalla joku ostamaan tai ostaa itse.


Janne Pyykkö

unread,
Oct 14, 2009, 5:46:17 AM10/14/09
to
On 14 loka, 11:31, jaakko <jaakko.makik...@meridianx.fi> wrote:
> Jannelle: voit silti maksaa Ladulle tukirahaa vaikka 50
> euroa siitä hyvästä, että eivät lähetä arpoja jatkossa.

Niin voisinkin, joskin maksulapussa on saajana arpajaisfirma eikä
Latu.

Olen Ladun jäsen Suomen Retkiluistelijoiden kautta. Talvella joka
perjantai- ja lauantai-ilta puhelimeeni tulee tekstiviesti, jossa
kerrotaan seuraavan päivän luisteluretkistä. Se on mielestäni kunnon
palvelua. Tuosta ilmaisesta hyvästä voisin maksaa extraa, mutta
suoraan Retkiluistelijoille.

-Janne

jhel...@yahoo.com

unread,
Oct 14, 2009, 1:57:33 PM10/14/09
to
>> Jannelle: voit silti maksaa Ladulle tukirahaa vaikka 50
>> euroa siit� hyv�st�, ett� eiv�t l�het� arpoja jatkossa.
>
> Niin voisinkin, joskin maksulapussa on saajana arpajaisfirma eik�
> Latu.
>
> Olen Ladun j�sen Suomen Retkiluistelijoiden kautta. Talvella joka

> perjantai- ja lauantai-ilta puhelimeeni tulee tekstiviesti, jossa
> kerrotaan seuraavan p�iv�n luisteluretkist�. Se on mielest�ni kunnon
> palvelua. Tuosta ilmaisesta hyv�st� voisin maksaa extraa, mutta
> suoraan Retkiluistelijoille.

Noiden arpajaisten kautta toiminnan tukeminen menee _v�lik�sien_ kautta.
Yleisesti noissa kuluja saa tulla 50%, jos on varojen ker��mist� (tai
vastaavaa). Arpajaisissa niit� kuluja tulee kai viel� enemm�n kun pit��
maksaa niist� "voitoista" jotain. Luonnollisesti t�ss� Kultareuna.fi
tarvii oman marginaalinsa toiminan py�ritt�miseen. Jotain pit��
siell�kin j��d� viivan alle, ett� toiminta/bisnes jatkuu. Kultareunalla
taitaa myynti� olla sen verran ett� joutuvat "myymilleen" palveluille
lis��n arvonlis�n veron 22% (siis kuluja 50% + 22% arvonlis�nveroa). Noi
kulurakenteet varmaan on jossain julkaistu??

Olisiko tehokkaampaa laittaa 5e Suomen Ladun tilille suoraan kuin maksaa
noita arpoja 25e edest�? Samalla ei tarvitse ihmetell� mihin sen
"kr��s�n" laittaa.

/Juha

PS. Mulla siin� kotiin tulleessa laskun _n�k�isess�_ paperissa ei
lukenut laskua eik� er�p�iv��. Lasku se ei voi ollakaan, kun mit��n
tilausta en ole tehnyt.

Siin� kirjeess� ei aseta mit��n pakollista ajankohtaa maksamiselle,
kertovat vain milloin arpojen myyntiaika loppuu... Kieron toiminnan maku
siit� j��.

Ilkka salmi

unread,
Oct 15, 2009, 8:45:05 AM10/15/09
to
On 13 loka, 22:07, Janne Pyykkö <janne.pyy...@gmail.com> wrote:
> Hyvät Eki Karlsson (Suomen Ladun toiminnanjohtaja), Panu Könönen
> (Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö, ulkoinen viestintä
> ja tiedotus), Timo Nisula (Suomen Ladun talouspäällikkö),

Olen samaa mieltä asiasta kuin Janne.

Lisäksi voisi ihmetellä miten tämä rahankerjuutapa eroaa niistä
perusteettomista laskuista joita lähetetään yrityksille säännöllisti
joka kesä siinä toivossa että yritysten kesälomasijaiset ne
epähuomiossa maksavat. Tai laskuilta muistuttavia tarjouksia joilla on
sama tavoite. Sen Ladun karhukirjeen olisi aivan hyvin voinut
toimittaa poliisille mutta päätin kuitenkin heitää roskiin kuten
arvatkin.

En tiedä mitä kaikkea muuta Ladun piirissä puuhataan, mutta ainakin
lomaosakebisnes näyttää kuuluvan toimialaan. Yleensä ottaen
vapaaehtoinen järjestötoiminta ja liiketoiminta sopivat huonosti
yhteen. Varainkeruuta toki tarvitaan, mutta se saisi olla aika
läpinäkyvää ja muodoiltaan paremmin harkittua.

Ilkka

jaakko

unread,
Oct 15, 2009, 9:21:45 AM10/15/09
to

Kultareuna-arpajaisjärjestäjän sivulta
löytyi tällainen tieto:

"Toimintansa aikana 1959-2008 Kultareuna on
toimeenpannut noin 570 arpajaista, joiden puhtaana
tuottona nykyrahaksi muutettuna eri yhteisöille ja
yhdistyksille on jaettu noin 26,5 miljoonaa euroa.
Näiden arpajaisten yhteinen myynnin arvo on ollut yli
90,3 miljoonaa euroa."

Jotta yhdistys saisi 3 euroa, pitää jäsenen panna
menemään kymmenen euroa. Itseasiassa Jannen 50 euroinen
vastaisi runsaan 150 euron arpakauppaa.

No - ehkä näillä arpajaisilla on työllistävä vaikutus.

Suomen ladun sivuilta ei löytynyt linkkiä yhdistyksen
sääntöihin eikä vuosikertomukseen. Ei vaikuta kovin
läpinäkyvältä tämäkään puuha, vaikka maan tavan mukaan
ollaan ns. hyvällä asialla.

Teemu Uusi-Esko

unread,
Oct 16, 2009, 5:51:00 PM10/16/09
to
Pasi Pikkupeura wrote:

>
> Samalla kun kaupungin kamariorkesterille rakennetaan uutta
> konserttitaloa, haaveillaan kulttuurip��kaupungin tittelist� ja

...eik� siin� kulttuuripelleilykaupunkihankkeessakaan katsella
ymp�rilleen. Turussa bussilinja 1 nimettiin Kulttuurilinjaksi, vaikka
linja 4 on sit� kansan suussa ollut jo vuosia; se kulkee Halisten l�hi��n.


-Teemu-

Merja Tornikoski

unread,
Oct 27, 2009, 7:47:43 AM10/27/09
to

SPR toimi ainakin joskus 1990-luvulla samalla tavoin, tosin ilman
sit� "karhukirjett�". Olin SPR:n j�sen pelk�st��n kannatuksen
vuoksi, ja esim. pyyt�m�tt� l�hetettyihin joulu- ym. kortteihin
suhtauduin niin, ett� jos niit� k�ytin (aika usein), maksoin
niist�, ja jos en k�ytt�nyt, en tehnyt mit��n. Avustin SPR:��
muutenkin aika ajoin osallistumalla ker�yksiin jne.

Tuo arpahomma meni minusta mauttomuuden puolelle, ja erosin
j�rjest�st�. Muistelen, ett� kerran pakkasin arvat takaisin
kuoreen ja l�hetin takaisin, mutta pari seuraavaa kertaa
yksinkertaisesti heitin roskikseen, ja sitten erosinkin koko
puljusta. Arvoissa on niin paljon selke�mmin tuollainen
inhottava pakkomyynnin maku, esim. niihin joulukortteihin verrattuna.
Enh�n min� nyt hyv� ihme ala kaupitella jotakin arpoja ymp�riins�.
Korteissa vaihtoehtoina on joko k�ytt�� itse tai olla k�ytt�m�tt�,
arvoissa n�in vaihtoehtona vain maksaa itse SPR:lle se haluttu
summa ik��nkuin ylim��r�isen� pakkoavustuksena, tai heitt��
roskiin.

Merja

--
* Merja Tornikoski, Finland *

hemmo

unread,
Oct 28, 2009, 5:47:35 AM10/28/09
to
On 14 loka, 11:28, "Pasi Pikkupeura"

<pasi.pikkupe...@jippii.if.invalid> wrote:
>
> Samalla kun kaupungin kamariorkesterille rakennetaan uutta
> konserttitaloa, haaveillaan kulttuuripääkaupungin tittelistä ja
> järjestetään kaiken maailman pienen sisäpiirin design-weekkejä,
> yhä useampi urheiluseura pyörii pelkästään jäsentensä itse
> keräämän rahoituksen turvin.
>
> Tai lopettaa toimintansa kokonaan, ja jättää kaupungin halliyhtiön
> perimään lepakkovuoroistakin pyytämäänsä 150 euron tuntivuokraa
> tyhjiltä harjoitusvuoroilta.
>

Mielestäsi siis liikuntahallien rakentaminen on OK, mutta
kulttuurihallien rakentaminen ei? Ja kaupungin pitäisi maksaa
liikuntahallin salivuokrat itselleen toiminta-avustusten kautta?

Itse molempia laatuja harrastavana en näe niissä noin olennaista eroa.

--hemmo

jala...@gmail.com

unread,
Feb 11, 2018, 1:26:23 AM2/11/18
to
...........................................

MIELENKIINTOINEN KESKUSTELU....
0 new messages