Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tee-se-itse -puukko ?

771 views
Skip to first unread message

Veltsu

unread,
Jul 23, 2002, 3:06:08 PM7/23/02
to
Olen tässä aatellut alkaa askartelemaan puukkoa, ja olisi vähän kyseltävää.

1. Miten terän "niittaaminen" paikoille tapahtuu? Siis se toisen pään
hakkaaminen vasaralla. Millainen vasara jne....

2. Voiko kahvaa tehdä nahasta. Tai voihan sen mutta vähän lisävinkkiä,
millainen liima, millaista nahkaa?

3. Olen jostain saanut käsiin sellaista keltaista, helposti murenevaa
saippuamaista ainetta. Muistan kuulleni että se on käsittelyä vasrten. Mutta
miten se toimii? Pitääkö kostuttaa/kastella/kuumentaa? Hinkataanko suoraan
pintaan vaan. Paljonko tarvii?

Kertokaapa myös sitten nettiosotteita jotka sivuaa tätä aihetta...


-arvi-

unread,
Jul 24, 2002, 2:00:57 AM7/24/02
to
Etsipä tälläinen kirja käsiisi:

---------------------------------------
Tupen rapinat - puukonrakentajan opas
Pekka Väyrynen


Tähän oppaaseen on koottuna hajallaan ollutta tietoa
puukon rakentamisesta.Kirjasta löytyvät taonnan
perusteet ja pieniä niksejä joilla esimerkiksi
saadaan terä muotoiltua sellaiseksi, kuin sen
pitäisi olla. Kirjassa on ohjeet kahvan muotoiluun,
jotta se toimisi myös tupessaan. Ainesta, joilla
ammattilaiset saavat valmiin puukon loistamaan
näyttelyvitriinissä. Teetpä minkälaista puukkoa
hyvänsa, on sinun hallittava näitä perusasioita.
45 sivua. Hinta 125 mk

Sisällöstä

- Ensimmäisestä puukosta
- Terän taonta
- Teräksestä ja seosaineista
- Kahva
- Helat, istutus, niitaus vai liimaruoto
- Kahvan muotoilu
- Työkalut
- Kahvan viimeistely
- Tuppen ompelu
- Tupen viimeistely
- Puukon teroitus
------------------------------------------------

T:-arvi-


Jari Temonen

unread,
Jul 24, 2002, 2:03:10 AM7/24/02
to
Soitappa Kuhmoon Aatun-apaja ky 986-530777 en ole numerosta varma .Sieltä
löytyy monenlaista puukko tarviketta ja myös neuvoja. Ja paikka on mukava
käyntikohde jos sielläpäin liikkuu.Heiltä saa hyvän tarvike luettelon. Hyviä
puukon teko hetkiä .
"Veltsu" <wel...@mbnet.fi> kirjoitti viestissä
news:ahk9do$7js$1...@news1.song.fi...

Harri Katajala

unread,
Jul 24, 2002, 3:48:33 AM7/24/02
to

"Jari Temonen" <ja...@tapani.com> kirjoitti
viestissä:yqr%8.31$Ub2....@read2.inet.fi...

> Soitappa Kuhmoon Aatun-apaja ky 986-530777 en ole numerosta varma .

Sille löytyy myöskin sivu: www.kuhmonet.fi/atun-apaja
Myöskin linkissä http://www.brisa.fi/ on paljon tietoa puukon valmistuksesta
ja erilaisista tarvikkeista.
Harri Katajala

Lauri Raittila

unread,
Aug 2, 2002, 9:25:03 AM8/2/02
to
On Tue, 23 Jul 2002 22:06:08 +0300, "Veltsu" <wel...@mbnet.fi>
wrote:

>Olen tässä aatellut alkaa askartelemaan puukkoa, ja olisi vähän kyseltävää.
>
>1. Miten terän "niittaaminen" paikoille tapahtuu? Siis se toisen pään
>hakkaaminen vasaralla. Millainen vasara jne....

Pallopää vasaralla vaikka. Muistathan että terä pysyy paikallaan
siksi, että se kuumennetaan ja sillä poltetaan kahvaan se reikä, ei
niittaamalla. Näin minulle on opetettu, ja ainkin niissä kahdessa
puukossa, jotka olen tehnyt on kahva pysynyt

>2. Voiko kahvaa tehdä nahasta. Tai voihan sen mutta vähän lisävinkkiä,
>millainen liima, millaista nahkaa?

Ei taatusti kannata tehdä käyttöpuukkoon, itselläni oli aikoinaan
muistaakseni Martinin puukko, jonka kahva oli tehty nahan paloista.
Olihan se tyylikäs, mutta kun lakka kului pois pinnasta niin
kosteuden päästyä oli äkkiä entinen. Tietysti jos viitsii lakata
välillä uudelleen saattaisi toimia. Noissa nahkakahvaisissa on aina
jokin muu kiinnitystapa kuin niittaaminen, koska nahkaan ei voine
polttaa tuota terää. (en ainakaan ole nähnyt niitattua nahkakahvaa.)

Visaisia koivupalikoita saa n. 5 euron hintaan monista kaupoista,
jotka myy valmiita teriä, viimeksi näin niitä Iittalan Lasimäellä
jossain pikkupuljussa.

>3. Olen jostain saanut käsiin sellaista keltaista, helposti murenevaa
>saippuamaista ainetta. Muistan kuulleni että se on käsittelyä vasrten. Mutta
>miten se toimii? Pitääkö kostuttaa/kastella/kuumentaa? Hinkataanko suoraan
>pintaan vaan. Paljonko tarvii?

Ei mitään hajua. Mitä sillä pitäisi käsitellä? Terää ei tavitse kai
käsitellä millään karkaisua lukuun ottamatta. Kahvat taas yleensä
lakataan.
--
Lauri Raittila <http://www.iki.fi/lr> <http://www.iki.fi/zwak/fonts>

Petteri Pajunen

unread,
Aug 5, 2002, 4:46:16 AM8/5/02
to
Lauri Raittila <ne...@raittila.cjb.net> writes:

> On Tue, 23 Jul 2002 22:06:08 +0300, "Veltsu" <wel...@mbnet.fi>
> wrote:
>
> >Olen tässä aatellut alkaa askartelemaan puukkoa, ja olisi vähän kyseltävää.
> >
> >1. Miten terän "niittaaminen" paikoille tapahtuu? Siis se toisen pään
> >hakkaaminen vasaralla. Millainen vasara jne....
>
> Pallopää vasaralla vaikka. Muistathan että terä pysyy paikallaan
> siksi, että se kuumennetaan ja sillä poltetaan kahvaan se reikä, ei
> niittaamalla. Näin minulle on opetettu, ja ainkin niissä kahdessa
> puukossa, jotka olen tehnyt on kahva pysynyt

Kahvan voi myös juottaa kiinni. On myös pysynyt hyvin. Epoksiliima
on myös hyvä vaihtoehto, jos on varma ettei halua koskaan irroittaa
kahvaa. Tietysti jos haluaa tehdä "tervattu villasukka" tyylillä
niin epoksit ja juotokset voi unohtaa :-)

> >3. Olen jostain saanut käsiin sellaista keltaista, helposti murenevaa
> >saippuamaista ainetta. Muistan kuulleni että se on käsittelyä vasrten. Mutta
> >miten se toimii? Pitääkö kostuttaa/kastella/kuumentaa? Hinkataanko suoraan
> >pintaan vaan. Paljonko tarvii?
>
> Ei mitään hajua. Mitä sillä pitäisi käsitellä? Terää ei tavitse kai
> käsitellä millään karkaisua lukuun ottamatta. Kahvat taas yleensä
> lakataan.

Ehkä kyseessä on mehiläisvaha, jolla saa mukavamman tuntuisen
kahvan lakkapintaiseen verrattuna. Vahapalaa voi kuumentaa
hiustenkuivaajalla ja hangata suoraan sulanutta pintaa kahvaan.

--
-----------------------------------------------------------------------------
e-mail: Petteri.Pa...@ISGOODFORYOUhut.fi, http://www.hut.fi/~ppajunen

Pekka Huhta

unread,
Aug 14, 2002, 1:53:20 AM8/14/02
to
Vähän myöhään vastailen, mutta kun...

Lauri Raittila <ne...@raittila.cjb.net> writes:

>>2. Voiko kahvaa tehdä nahasta. Tai voihan sen mutta vähän lisävinkkiä,
>>millainen liima, millaista nahkaa?

>Ei taatusti kannata tehdä käyttöpuukkoon, itselläni oli aikoinaan
>muistaakseni Martinin puukko, jonka kahva oli tehty nahan paloista.

Kyllä sen voi nahasta tehdä. Ensimmäinen itse tekemäni käyttöpuukko on
nahkakahvainen ja on kestänyt oikein hyvin käyttöä kohta kymmenkunta
aktiivista vuotta. Juttuna on, että kahvan molempiin päihin tehdään hela
metallista, luusta, tms. Niittausta varten molemmissa päissä pitää
kuitenkin olla pieni metallihela vaikka välissä olisikin koristeena luuta.

Sitten leikataan nahasta sopivia soikeita nahkalevyjä, rei'itetään
keskeltä ja pujotetaan puukon ruotoon. Levyt voi tässä vaiheessa liimata
toisiinsa vedenkestävällä liimalla. Sen jälkeen kahvaa puristetaan kasaan
pituussuunnassa miten parhaiten osataan ja niitataan huolella kiinni.
Niitattua nahkapinkkaa voi vuoleskella mielensä mukaan, sitä voi viilata
ja hioa sopivan muodon aikaansaamiseksi. Viimeiseksi kunnon lakkaus, ensin
ohuella lakalla ja koko ajan paksummalla. Ensimmäisiin kerroksiin
laitetaan lakkaa vain 10-15% ja loput ohennetta, sen jälkeen aina vähän
paksumpaa lakkaa ehkä puolentusinaa kertaa. Ensimmäisistä kerroksista ei
jää edes pintaa nahan päälle vaan se imeytyy sisään todella syvälle, sen
päälle sitten vaan paksunnetaan kerrosta. Ohentamatontakin lakkaa saa
laittaa monta kerrosta.

>Olihan se tyylikäs, mutta kun lakka kului pois pinnasta niin
>kosteuden päästyä oli äkkiä entinen. Tietysti jos viitsii lakata
>välillä uudelleen saattaisi toimia. Noissa nahkakahvaisissa on aina
>jokin muu kiinnitystapa kuin niittaaminen, koska nahkaan ei voine
>polttaa tuota terää. (en ainakaan ole nähnyt niitattua nahkakahvaa.)

Kunnolla ohennettu lakka imeytyy todella syvälle nahkaan eikä todellakaan
kulu puhki, vaan kuluessa alkaa mennä nahkaakin jo siinä samalla ennenkuin
lakka on puhki ja sinne vesi pääsee sisään. Jos ne ensimmäiset
lakkakerrokset ohentaa huolella niin lakkaa on puolen sentin syvyydeltä
nahan pinnassa. Marttiinisi on selvästi ollut koristepuukko, johon on
vain sutaistu pari kerrosta lakkaa pintaan; tyypillinen turisti kun ei
juuri puukkoa käytä. Oikein tehtynä kestää kyllä.

Kiinnitystavasta olikin jo yllä. Nahkaanhan ei tarvitse polttaa reikää,
riittää kun lyö nahkapaskalla yksittäisen kiekon keskelle reiän ja
pujottaa ruodon siitä läpi. Paras materiaali on hyvin kova, mieluusti yli
viiden millin parkkinahka, "saapaspohjanahka". Ohutta parin millin nahkaa
ei missään tapauksessa kannata käyttää, siitä tulee liian pehmoinen pinta
joka ei kestä käyttöä.

Samalla konstillahan on tehty tuohikahvoja maailman sivu. Väitän ihan
vakavalla naamalla että työmenetelmä on monin verroin helpompi kuin
puukahvaan tekeminen, on niitäkin tullut useampi soviteltua. Ensimmäisen
puukon tekoon ihan hyvä konsti.

>>3. Olen jostain saanut käsiin sellaista keltaista, helposti murenevaa
>>saippuamaista ainetta. Muistan kuulleni että se on käsittelyä vasrten. Mutta
>>miten se toimii? Pitääkö kostuttaa/kastella/kuumentaa? Hinkataanko suoraan
>>pintaan vaan. Paljonko tarvii?

Lienee muuten mehiläisvahaa. Sillä voi käsitellä puukahvan ihan hyvin.
Nahkakahvaa ei kannata vahata vaan se on melkein pakko lakata. Nahka on
niin pehmeää ettei se kestä vahattuna, pinta pitää kovettaa lakalla.

Lämmitetään vesihauteessa vahannokareita kunnes ne sulaa (siis
lasipurkkiin kovaa vahaa ja lasipurkki upotetaan kiehuvaan veteen. Vesi ja
vaha eivät saa päästä toistensa kanssa tekemisiin). Kun vaha sulaa
lisätään vähän pineenitärpättiä ja haluttaessa tervaa tai pellavaöljyä ja
annetaan jäähtyä. Jäähdyttyään vahan pitäisi olla vetelän kenkäplankin
paksuista tavaraa. Kahvan voi käsitellä tällä aineella, vetää sitä pintaan
useamman kerroksen ja hieroskelee vahan puun huokosiin aina välillä.
Kahvan lämmittäminen esim. kevyesti kuumailmapuhaltimella auttaa vahaa
uppoamaan sisään. Pintaan ei saa jäädä vahakerrosta vaan aineen pitäisi
upota kunnolla puuhun.

Ennen vahausta vetäisin alle pellavaöljyä, se imeytyy syvälle puuhun ja
suojaa kivasti. En erityisesti tykkää lakatusta kahvasta joka on yleensä
liukas. Useammin käsittelen kahvan vain tervan, tärpätin ja pellavaöljyn
sekoituksella niin että keglu pysyy käsissä märkänäkin.

Pekka
--
http://www.puuvene.net/

0 new messages