Pienistäkin tiedonmuruista kiitollinen,
Antti
Kävelin viime syksynä Kevon reittiä Kenestuvalta Ruktajärvelle ja
käännyin siitä Kuivin reitille. Reitti on kulkemaltani osalta
helppokulkuinen. Pari kosteikkoa sattui reitille, mutta
vaelluskengillä selvisi hyvin, vaikka oli sadellut aika lailla. Vettä
oli saatavissa ns. vähänväliä. Reitillä on Ruktajärven kämpän jälkeen
Najvgoaivin kämppä ja Akukammi, joissa voi yöpyä. Njavgoaivilla tosin
on vesi melkein kilometrin päässä. Siellä pitäisi olla lähde
lähempänä, mutta en sitä löytänyt. Reitti kulkee pääosin avotunturissa
ja näkymät ovat avaria. Kuivin kämpältä on helppo polku
Kuivitunturille.
Kuivin ja Fiellon putouksen väliä en ole kulkenut, mutta kartan mukaan
sillä välillä saattaisi olla osittain kosteampaa. Fiellolla on
päiväkäyttöön tarkoitettu iso kammi ja putoukselta Ruktajärvelle päin
tultaessa lähellä ns. Kevon seinää olevalla telttapaikalla kota, jossa
voi sateen sattuessa kokkailla ja vaikka viettää iltaa. Kevon seinä on
Kevon kanjonin tunnetuin näköalapaikka, johon Kevojoen kanjoni
käytännöllisesti katsoen loppuu. Sulaojan pysäköintipaikan
(Karigasniemen tien varrella) ja Ruktajärven välillä on hieno järvien
välissä oleva harju ja Sulaojalla luontopolku, joka kannattaa kiertää.
Maasto on ainakin etelänmiehelle aika erikoista.
Fiellon putouksella on reitin ainoa isomman puron ylitys, mutta siinä
on puron yli vedettyyn vaijeriin viritelty trissan varassa kulkevia
köysiä, joista voi tarvittaessa ottaa tukea.
Kävin Akujoella kokeilemassa kalastustakin, mutta saalis oli laiha.
Kuivin suunnalla liikkuu Kevoa huomattavasti vähemmän väkeä. Viime
syksynä meni kolme päivää, etten nähnyt ketään.
Paavo
En ole tuolla kesällä juurikaan liikkunut, joten omakohtaisia kokemuksia ei
reitistä ole. Mutta kun kyselin vähän muilta reitillä kulkeneilta, sanoivat
sen olevan helppo. Talvella alueella näkyy jonkin verran hiihtovaeltajia ja
hyvähän siellä on hiihdellä, kun autiotupia ja kammeja on vähän väliä, niin
että suojaa löytyy huonommankin sään yllättäessä.
Alla yksi ehdotus vaellusreitiksi ko. alueella.
http://www.jupeviihde.fi/seitala/vaellusehdotus.html
Ja talvella otettuja kuvia:
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Njavgoaivi_1.JPG
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Njavgoaivi_etelasta.jpg
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Njavgoaivin_kamppa.jpg
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Ruktajarven_kamppa_2.jpg
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Makkarat_paistuu_1.JPG
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Ahkuvarri.jpg
http://www.jupeviihde.fi/seitala/Reisti.JPG
--
Jupe
www.jupeviihde.fi/seitala
Päivä Seitalassa vastaa viikkoa missä vain... esim. Rivieralla... ;-)
Tuon välin kostein kohta on Buordnajaggin taukopaikan eteläpuolella
oleva pieni suoalue, jonka ylitys sujuu kuitenkin helposti kuivin
jaloin pitkospuita pitkin.
Vesi on tällä hetkellä matalalla ( kävelin reitin alkuviikosta) ,
joten Guivin lenkin jokien ylitykset onnistuivat hyvin normaaleilla
vaelluskengillä.
Juha
Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista!
--
Antti