Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Sytytyspalojen valmistuksesta...

511 views
Skip to first unread message

Jukka Ruotsalainen

unread,
Jul 16, 2000, 3:00:00 AM7/16/00
to
Tuossa aiemmin Ville Koponen kertoi hyvät ohjeet sytytyspalojen
valmistukseen, tässä olisi vielä muutama parannusehdotus.

>Kun käyn mökillä, teen itse sytykkeeni. Ovat hemmetin käteviä notskin
sytyttämiseen, vaikka sateella.

>Tarvitset sanomalehtiä, kynttilöitä.
>- Laita sanomalehdet sankoon, mielellään revittyinä/silppurista läpi
a>jettuina. Vettä päälle. Muutaman päivän kuluttua on sangossa paperimassaa.

Jos tuosta massasta ei vielä tule tarpeeksi hienoa, voi tuota vielä pilkkoa
esimerkiksi jokaisesta keittiöstä löytyvällä sauvasekoittimella vieläkin
hienommaksi.
(Mutta ei kuitenkaan aivan velliksi!!!) Pamix on erittäin kätevä!

>- Puristele massasta haluamasi muotoisia pellettejä. Muotti ja kangasharso
auttaa kovasti.

Tiedätte varmasti tuollaset männälliset silikoonisylinterit? Tuollaisella on
suhkot helppo puristaa ylimääräinen vesi tuosta masssata pois
Itse kokeilin molemmista päistä aukiolevaa tyhjää sylinteriä, jonka
ulostulopään teippasin tukevasti ilmastointiteipillä, johon puhkoin pieniä
reikiä veden ulostuloa varten. Sitten vain liitetään tuo viritys sellaiseen
metalliseen silikoonin puristus häkkyrään ja puristetaan massaa kasaa. Jos
tuo ilmastointiteppi ei kestä voi sitä varten tehdä esimerkiksi alumiinista
pyöreän sopivankokoisen kakkaran, johon porataan poralla tarpeellinen määrä
pieniä reikiä. Tällöin kiinnityskin on helpompaa, koska sen kiristyy sillä
metallipuristimella hyvin tiukasti sylintneriä vasten. Sylinteri on tukevaa
muovia, joten pitäisi kestää hyvin.

Älä ahnehdi liikaa, eli kun laitoit sylinterin alussa täyteen märkää massaa
älä lisää sitä enää pahemmin massan tiivistyksen jälkeen.
Jos kaikki on mennyt hyvin odottele hetkinen ja poista ilmastointiteippi /
alumiinisuodatin ja työnnä lähes kuiva yhtenäinen kakkara ulos.

Tuota voi sitten kuivatella joko täysin kuivaksi esimerkiksi kesällä
parvekkeella ja sitten sahailla tuosta sopivan kokoisia kakkaroita ja
kuivata niitä vielä sitten lisää.

Jotta homma onnistuisi, on olennaista että massasta tulee puristusvaiheessa
tarpeeksi tiivistä! Muuten tuloksena syntynyt pahvisylinteri hajoaa käsiin
:-(


- Kuivattele pelletit
- Kuivattele vielä lisää. Laita vaikka saunanlauteille. Siellä ne mainiosti
kuivuvat lämmittäessäsi saunaa.
- Keitä ko. palat steariinissa/parafiinissä tahi molempien yhdistelmässä.
Mikäli eivät ole kuivuneet tarpeeksi ennen keittämistä, huomaat sen kyllä.
- Jäähtymisen jälkeen palat ovat käyttövalmiita.

Tällätavalla saadut sysytyspalat ovat myös estettisen näköisiä ja niitä voi
kätevästi säilyttää toisessa haluttuun kokoon katkaistussa
silikoonisylinterissä, jossa seuraava sytytyspatruuna tulee ulos männän
painalluksella ja pysyvät muutenkin hyvässä kunnossa.

Mitäs mieltä olette?

Ville Koponen

unread,
Jul 16, 2000, 3:00:00 AM7/16/00
to

Jukka Ruotsalainen <ju...@mbnet.fiREMOVE> kirjoitti ...

> >- Laita sanomalehdet sankoon, mielellään revittyinä/silppurista läpi
> Jos tuosta massasta ei vielä tule tarpeeksi hienoa, voi tuota vielä
pilkkoa

On tuo riittänyt. Varsinkin kun se paperi hajoaa muutamassa päivässä aika
hyvin. On tietysti hieman eroja eri sanomalehtien välillä.

> (Mutta ei kuitenkaan aivan velliksi!!!) Pamix on erittäin kätevä!

Kunhan vain vaimo ei sitä näe. Suuttuu vielä, kun se pamiksi on aivan
musteen tahrima. Ensimmäinen erä tätä paperimassa valmistui
sienipuristimessa.. siinä joka oli alunperin valkoinen ;)

> Tiedätte varmasti tuollaset männälliset silikoonisylinterit? Tuollaisella
on
> suhkot helppo puristaa ylimääräinen vesi tuosta masssata pois

Tuo vaikuttaa toimivalta idealta. Täytyypä kokeilla.

> Mitäs mieltä olette?

Loistavaa! Paikka on teidän.

T: Ville -334-

Jari Pöyhönen

unread,
Jul 28, 2000, 3:00:00 AM7/28/00
to

Tiedä liekö jo kerrottu, mutta itse valmistan "keksini" leikkaamalla
vaikkapa remontin yhteydessä tähteeksi jäävästä haltex puristelevystä noin
2x4cm kokoisia palasia jotka keitän steariinissä. Lopputulos on päälisin
puolin erehdyttävästi suklaakeksiä muistuttava pala jonka paloaika on 5-7
minuuttia. Puukolla halkaisemalla palasta saa tarvittaessa kaksi, jolloin
paloaika ei olennaisesti lyhene, mutta liekin teho hieman hiipuu. Ei tahraa,
vety tai tuoksu ja koko sekä muoto on täysin taiteilijan kädestä. Toimii
myös polttoaineena taskukeittimissä. Kokeilkaa!!


Jari


Jukka Ruotsalainen <ju...@mbnet.fiREMOVE> kirjoitti
viestissä:8ksbvr$i3n$1...@tron.sci.fi...


> Tuossa aiemmin Ville Koponen kertoi hyvät ohjeet sytytyspalojen
> valmistukseen, tässä olisi vielä muutama parannusehdotus.
>
> >Kun käyn mökillä, teen itse sytykkeeni. Ovat hemmetin käteviä notskin
> sytyttämiseen, vaikka sateella.
>
> >Tarvitset sanomalehtiä, kynttilöitä.

> >- Laita sanomalehdet sankoon, mielellään revittyinä/silppurista läpi

> a>jettuina. Vettä päälle. Muutaman päivän kuluttua on sangossa
paperimassaa.
>

> Jos tuosta massasta ei vielä tule tarpeeksi hienoa, voi tuota vielä
pilkkoa

> esimerkiksi jokaisesta keittiöstä löytyvällä sauvasekoittimella vieläkin
> hienommaksi.

> (Mutta ei kuitenkaan aivan velliksi!!!) Pamix on erittäin kätevä!
>

> >- Puristele massasta haluamasi muotoisia pellettejä. Muotti ja
kangasharso
> auttaa kovasti.
>

> Tiedätte varmasti tuollaset männälliset silikoonisylinterit? Tuollaisella
on
> suhkot helppo puristaa ylimääräinen vesi tuosta masssata pois

Brendan McCanister

unread,
Jul 31, 2000, 3:00:00 AM7/31/00
to

"Jukka Ruotsalainen" <ju...@mbnet.fiREMOVE> kirjoitti viestissä
news:8ksbvr$i3n$1...@tron.sci.fi...
Ja tässä vielä yksi niksi. Jos ostaa vahakuorista juustoa esim. edamia ja
munia niinpä ota talteen juustovaha ja munapaketti. Lämmitä vaha esim
käytetyssä säilykepurkissa juoksevaksi ja imeytä se uunissa lämmitettyyn
munapakettiin tai sen kappaleisiin niin saat todella hyvät sytykkeet ,
sanoisinko halvalla ja erittäin kohtuullisella vaivalla.

B

0 new messages