SISÄLTÖ
* Turva 2003-koulutus Kuopiossa *
* "Jynkkä -72 spirit" Kuopiossa *
* Ilmoittakaa kurssit SRAL:n toimistoon *
* Kerhot tiedottavat *
* Liiton toimistoon uusia voimia *
* QSL-laatikot pursuavat yli *
* Silent Key *
* Keliennuste *
* Merkkipäivät *
* Kansainvälinen majakkaviikonloppu *
* Gambian CQ WW CW-operaatio *
* DX-vihjeitä *
* IOTA-vihjeitä *
* Kilpailu-uutisia *
* OH3-piirin QSL-manageri *
* OH-kakkosten bulletiini *
* Seuraava bulletiini *
* Turva 2003-koulutus Kuopiossa *
Turva 2003 viestiharjoituksen lähtölaukaus ammutaan ensi lauantaina 24.
elokuuta kello 09.00 Kuopion Pelastusopistolla. Silloin käynnistyy koulutus-
ja valmisteluprojekti, joka tähtää lauantaihin 7. kesäkuuta 2003.
7. kesäkuuta 2003 järjestettävän Turva 2003-harjoituksen tavoitteena on
saada irrallaan sähköverkoista ja yleisistä tietoliikenneverkoista oleva
radioamatööriasema jokaiseen Suomen kuntaan ja rakentaa näin koko maan
kattava joustava tietoliikenneverkko. Kunnissa olevat asemat ovat yhteydessä
alueellisiin johtokeskuksiin ja ne puolestaan valtakunnalliseen
johtokeskukseen, joka nykysuunnitelmien mukaan rakennetaan Poliisiopiston
tiloihin Tampereelle.
Viestiliikenneharjoituksen lähtökohtana on uhkakuva, jossa maamme sähkö- ja
tietoliikenneverkot ovat poissa toiminnasta. Radioamatöörien tiedot, taidot
ja laitteet ovat siten harjoituksessa puntarissa. Onko meistä todella avun
antajiksi tositilanteessa? Siihen kysymykseen haetaan tällä harjoituksella
vastausta.
Elokuun Radioamatööri-lehden sivulta 22 löytyy Kuopion Turva
2003-koulutustilaisuuden ohjelma. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki
muutkin kuin viran puolesta kutsutut SRAL:n vapepa -henkilöt. Turva 2003 on
harjoitus, johon toivotaan vähintään noin tuhannen radioamatöörin
osallistuvan. Ensi kesäkuussa tiedämme, onko tämä tavoite liian kova.
Meillä on yhdeksän kuukautta valmisteluaikaa. Nyt haluamme myös kaikki
ideanikkarit liikkeelle suunnittelemaan harjoituksen asemaratkaisuja. Kuka
kehittää näppärimmän ratkaisun? Sellaisia haluamme esitellä tulevien
kuukausien Radioamatööri-lehdissä samalla kun opiskelemme sanomaliikenteen
salaisuuksia.
Eli edesmennyttä Nipaa, OH2XK mukaellen: "yksi talosta ja useampi parhaasta
mukaan Turva 2003 harjoitukseen!" Huomaa myös, että koulutus alkaa heti
aamusta, joten halukkaat ehtivät mukaan toiseen samana päivänä Kuopiossa
järjestettävään radioamatööritapahtumaan eli Jynkkä -72-muisteloihin.
* "Jynkkä -72 spirit" Kuopiossa *
Ensi lauantaina on vihdoinkin se hetki, jolloin monikymmenpäinen vuosien ja
vuosikymmenten takainen porukka kokoontuu nostalgioiden, nykyasioiden ja
jälleennäkemisen merkeissä yhteiseen juhlaan - Jynkkä -72
Spirit-tapahtumaan. Jynkkä -72 pidetään Kuopion Rauhalahdessa
Jätkänkämpällä. Tapahtuma alkaa iltapäivällä, joten myös Turva
2003-koulutukseen osallistuvat ehtivät mukaan. Seuraavassa vielä muutamia
juhlaan liittyviä täsmennettyjä yksityiskohtia:
Aikataulut
klo 12.00. Kokoontuminen Jätkänkämpälle alkaa
klo 14.00. Juhlatilaisuus alkaa. (huomaa muuttunut aika)
klo 19.00. Juhlaillallinen. Ilta jatkuu vapaan seurustelun merkeissä
Ohjelma
Avaussanat. Tommi, OH7HDU
OH7AA vuosikymmenten näkökulmassa. Ykä, OH7OP
Jynkkä -72 spirit -juhlapuhe. Seppo, OH2NAK (ex. OH7TF)
Vanhan kaitafilmin kertomaa. SRAL:n kesäleiri Jynkkä -72
Päiväkahvi
Tekniset esitelmät
"Nollabeat live" Benny Aumala, OH9NB
Tietokoneavusteinen antennisuunnittelu. Majakat keliennusteena: esimerkkinä
20:n metrin majakat. Näiden majakoiden tahdistus ympäri maailmaa tehdään
GPS-satelliiteista. Kuunnellaan muutama majakkakierros.
"Bankku Hankku Lankun uusimmat jutut" Raimo Karttunen, OH3BHL
PSK-31.
Internetin käyttö workkimisen apuvälineenä: DX-klusterit, kuuden metrin
DX-info, keliennusteet, avaruussää, säteilytasot, aurinkotuuli ja
revontulet.
"Super Vätyksen terävät tarinat" Matti Hohtola, OH7SV
Mittaustekniikka.
Pii-mikromekaniikka.
Signaalin erottaminen kohinasta.
Esitelmien aihealueet käsittelevät tämän ja osiltaan huomispäivän
tekniikoita, käyden välillä aivan tutkimuksen ja tuotekehityksen
eturintamassa. Esitykset on rakennettu pääosiltaan demo-pohjaisiksi niin,
ettei niiden seuraaminen tuota kenellekään ylivoimaisia esteitä.
Tapahtumapaikalle on pystytetty kuvanäyttely Jynkän-72 aikaisista
valokuvista, joita olemme saaneet tuolloin mukana olleiden hamssien
kuva-arkistoista. Kuvat on skannattu ja printattu mukavaan katselukokoon.
Mainittavaa on myös tilaisuudessa pidettävät arpajaiset.
Opastus juhlapaikalle tapahtuu lauantaina ennen tilaisuuden alkua Kuopion
toistimen kautta taajuudella 145.600 MHz. Varataajuus on suorilla 145.550
MHz. Parhaiten löydät tapahtumapaikalle ajamalla viitostieltä, 5 km Kuopion
eteläpuolella, Jynkkä-Levänen -ramppia Rauhalahden opasteita noudattaen
hotellin parkkipaikalle. Tästä lähdet hotellin nurkalla olevan opastuksen ja
viitoituksen ohjaamana jalan muutaman sadan metrin matkan pikkutietä, joka
päättyy Jätkänkämpän pihaan.
Henkilökohtainen ennakkoilmoittautuminen on tämäntyyppisen tilaisuuden
järjestelyjen onnistumisen kannalta erittäin oleellinen toimenpide. Olemme
saaneet ilmoittautumisia kiitettävästi, mutta selvästi näkee, että se on
vielä tekemättä monelta sellaiselta kenestä voisi sanoa että tulossa ollaan.
Ilmoittautuminenhan ei toimenpiteenä ole maata kaatava asia - tee se jos
näyttää siltä että todennäköisesti tulee lähdettyä. Hamssikaverit
muistuttakaa toisianne! Ilmoittaudu Tommille joko osoitteeseen:
oh7...@sral.fi tai tekstiviestillä numeroon 040 731 3154 tai soita. Kerro
myös henkilöluku.
* Ilmoittakaa kurssit SRAL:n toimistoon *
SRAL:n toimiston väki odottaa kerhoilta ilmoituksia syksyllä
järjestettävistä radioamatöörikursseista. Ensi viikon alkuviikosta tehdyt
ilmoitukset ehtivät vielä syyskuun Radioamatööri-lehteen. Kurssi-ilmoitukset
julkaistaan myös bulletiinissa, Teksti-TV:ssä ja Internetissä. Kursseista
voi ilmoittaa Annikalle, OH2HSJ, p. (09) 562 5988, fax. (09) 562 3987 tai
sähköposti: oh2...@sral.fi.
* Kerhot tiedottavat *
Turun radioamatöörit ry OH1AA järjestää kesäleirin Taivassalon Tippsundissa
tänä viikonloppuna. Ohjelmassa on ATV-demoja ja videoita, JT44 EME-ohjelma,
nokkakusoilua ja saunomista. Opastusta saa R7-toistimelta. Taivassalosta on
viitoitus leiripaikalle. Leirin aikana paikalla on myös ATV-säätämö.
OH8AA:n Syysleiri pidetään ensi viikonloppuna 23.-25.8. Jaalangassa Oulun
yliopiston tutkimusasemalla, Oulujärven rannalla. Ohjelmassa on muun muassa
kirppujen tuuletus, tuo omasi näytille sekä onkimista, saunomista,
yhdessäoloa ja workkimista (erityisesti digitaalikusot PSK31). Lisäksi
leirillä käydään keskustelu PLC:stä.
Sisämajoitustilaa on riittävästi. Tuo lakanat mukanasi, sängyt, peitot ja
patjat ovat valmiina. Asemalla on keittiö, josta löytyy hyvät
ruuantekovälineet. OH8AA varaa jonkin verran muonaa (saunamakkaraa ym.) ja
juomista mukaan. Koska leirille ei tarvitse ilmoittautua, emme tiedä
ruokailijoiden tarkkaa määrää.
Leiri aloitetaan perjantaina iltapäivällä ja lopetetaan sunnuntai-iltana.
Opastusta paikalle saa leiriviikonloppuna taajuudella 145.550 MHz ja
mahdollisesti myös taajuudella 3.680 MHz. Lisätietoja antaa Juha, OH8BQT, p.
040 576 1497.
Jokilaakson radiokerho ry, OH6NPQ viettää pikkujoulut 24.8. Jämsänkoskella
Palvian kämpällä. Jos on kiinnostusta saapua paikalle, niin ota yhteyttä
Jouniin OH6JAT, p. 040 827 8753 tai sp. oh6...@sral.fi.
Salon Radiokerhon, OH1AD kesäleiri järjestetään Kemiön Leirisalossa
30.8-1.9. Leirillä on tarjolla riittävästi ruokaa sekä majoitustilaa
paikalla olevissa teltoissa ja sisätiloissa. Sauna on lämpimänä koko leirin
ajan. Tervetuloa!
Suomenselän Radioamatöörit ry:n, OH6AS 25-vuotisleiri pidetään 31.8.-1.9.
Kestinhovissa. paikka sijaitsee noin viisi kilometriä Väätäiskylästä
Karstulan suuntaan kantatie 58:n varrella. Tieltä on leirille opastus.
Leiripaikalla on tilaa asuntovaunuille. Omat eväät mukaan. Tervetuloa.
NORA ry, OH2AV järjestää viimesyksyiseen tapaan kirpputorin Espoon
Nihtisillassa 14.9. klo. 10.00. Paikan osoite on Kutojantie 2. Paikalle
ajetaan Kutojankulman kautta. Kutojantie löytyy Elisa-puhelinluettelon
karttalehdeltä 49 75/79. Kaikki radioromun ystävät paikalle
myymään/ostamaan/vaihtamaan kirppuja ja tunnelmaa luomaan. Sateelta
suojattuja myyntipaikkoja on "riittävästi", rojut kyytiin, paikalle ja
takaluukku auki! Myyntipaikat ilmaiset! Jokainen vastaa omistaa myytävistä
"kirpuista". Tervetuloa.
* Liiton toimistoon uusia voimia *
Suomen Radioamatööriliitto ry:n hallitus on kokouksessaan 31.7.2002.
nimittänyt liiton toiminnanjohtajaksi Jukka Heikinheimon, OH2BR, sekä liiton
talouspäälliköksi Benny Kornin, OH2BLD. Kummankin työsuhde on alkanut
maanantaina 5.8.2002.
Jukan, OH2BR, vastuualueeseen kuuluu kokonaisuudessaan liiton toimiston
palvelut. Lisäksi hän toimii liiton hallituksen sihteerinä ja vastaa liiton
lukuisten ja tärkeiden työryhmien toiminnan edellytyksistä. Keskeisiä Jukan
vastuualueita ovat myös jäsenhankinta, liiton koulutus- ja kurssitoiminta
sekä markkinointi.
Benny, OH2BLD, vastaa liiton talouden suunnittelusta, kirjanpidosta,
maksuliikenteestä sekä talouden valvonnasta. Muita keskeisiä Bennyn
tehtäväkuvaan liittyviä asioita ovat liiton varainhankinnan laajentaminen
sekä taloudellisesti tehokkaan toiminnan varmistaminen.
Näillä nimityksillä liiton toimiston palvelut jatkuvat täydellisinä ja
entistä ehompina. Benny ja Jukka ovat luonnollisesti kaikkien liiton
toimihenkilöiden ja ohjaajien sekä tietenkin laajan jäsenistön palveluksessa
ja käytettävissä radioamatööritoiminnan edistämisessä.
* QSL-laatikot pursuavat yli *
SRAL:n toimiston QSL-laatikot ovat jälleen täpötäynnä. Toimiston väki
toivookin, että ne, joiden kortit tulevat toimistolle ja jotka tietävät
saavansa paljon kortteja, tulisivat hakemaan korttejaan. Varsinkin kerhojen
kortteja on kerääntynyt toimiston laatikoihin suuret kasat.
* Silent Key *
SRAL:n toimiston tietoon on tullut amatööriveljiemme Jaakko Rosnellin, OH1VZ
ja Matti Parvisen, OH8PJ poismeno.
Kunnioitamme Jaakon ja Matin muistoa hetken hiljaisuudella.
* Keliennuste *
17.-19.08. tyydyttävät, flux=190, A=20
20.-24.08. melko hyvät, flux=185, A=10
25.-27.8. keskinkertaiset, flux=180, A=15
28.-31.8. hyvät, flux=175, A=10
* Merkkipäivät *
70 vuotta
21.08. Terho Kananen, OH2IQ
60 vuotta
17.08. Hannes Fabritius, OH2BDD
19.08. Eero Aarnio, OH2NXY / OH1WE
20.08. Pertti Soinoja, OH5-9099
23.08. Tauno Kauppinen, OH7LCY
50 vuotta
21.08. Pertti Lampela, OH8NA
Suomen Radioamatööriliitto sekä toimiston henkilökunta
onnittelevat merkkipäiväänsä viettäviä.
* Kansainvälinen majakkaviikonloppu *
Tänä viikonloppuna pidetään perinteinen majakka- ja majakkalaivaviikonloppu.
Tapahtuma alkoi tänään 17.8. puolenyön aikoihin ja päättyy sunnuntaina 18.8.
samaan aikaan. Kyseessä on leikkimielinen majakoiden ja majakkalaivojen
aktivointitapahtuma, ei kilpailu. Mukana on yli 200 asemaa eri puolilta
maailmaa. Suomesta ovat äänessä OH1AH, Utö; OH1AK, Kylmäpihlaja; OH1F,
Säppi; OH5AD, Majakkalaiva Helsinki; OH6AC, Yttergrund; OH6AR ja OH6NR
Sälgrund ja OI6AY Russarö.
Täydellinen lista mukana olevista asemista löytyy internet-osoitteesta:
http://www.vk2ce.com/illw/2002.htm.
* Gambian CQ WW CW-operaatio *
Gambian CQ WW CW-operaatio, C53M/C56R, täyttyi kymmenestä ryhmämatkalaisesta
ennätysajassa! Seuraava tavoitteemme onkin 20 lähtijää. Vaikka matka on jo
kesäkuun lopusta saakka ollut loppuunmyyty olemme sopineet matkanjärjestäjän
kanssa peruutuspaikkojen saamisesta käyttöömme.
Haemme nyt mukaamme matkailijoita, jotka haluavat kokea Gambian auringon
edullisin ryhmähinnoin. Radioaktiivisuus keskittyy vain yhteen hotelliin.
XYL/YL:n mukaanottaminen kahteen muuhun on jopa suotavaa. Voit itse päättää
missä laajuudessa haluat auttaa operaatiotamme ja samalla Contest Club
Finlandia.
Peditioryhmä haluaa jo tässä vaiheessa kiittää niitä viittä aiemmin
ongelmitta Gambiassa workkinutta OH-hamia, jotka pyytettä tarjosivat apuaan
käyttöömme! Suurkiitos!
Lisätietoja antaa Juha, OH1KAG/OH9MM, p. 040 704 1433 tai sähköposti:
oh...@sral.fi.
* DX-vihjeitä *
DL2SCQ/ZK1SCQ, South Cooks, noin 21.8. saakka. QSL via DL6DK.
DT14AG Etelä-Korea, erikoisasema äänessä 23.10. saakka, 80-10 m, CW, SSB,
FM, RTTY ja SSTV. QSL via HL0BHQ.
JT1FDJ Mongolia, 29.9. saakka. QSL via DK5PF.
VQ9J Chagos, elokuun loppuun saakka. QSL via K5QM.
Tulossa:
YJ0HE Vanuatu, 21.8.-2.9., 160-10 m. QSL via ZL2HE.
* IOTA-vihjeitä *
XY0TA, AS-165, tämän viikonlopun ajan uusi saariryhmä ensimmäistä kertaa
äänessä.
C6ALW, NA-001, 18.9. saakka, 40-6 m, SSB, kuudella metrillä myös CW.
LZ1BJ/1, EU-181, 22.8. saakka, 40-10 m, SSB ja CW. QSL via LZ1BJ. Äänessä
ovat myös LZ1JB/1, QSL via LZ1JB ja LZ1ZC/1, QSL via LZ1ZC.
R1ANF/A, AN-010. Operaattori on äänessä vapaa-aikoinaan.
SV8/IK8HCG ja SV8/IK8UND, EU-052, 22.8. saakka, 40-10 m. QSL via IK8UND.
ZS1AN/P, AF-064, 18.8. saakka, 40, 20 ja 15 m, CW.
* Kilpailu-uutisia *
Tänä viikonloppuna kilpaillaan Keymen Contest, SEANET Contest,
SARTG RTTY Contest ja SSA Portable Test.
Tiistaina 20.8. ovat vuorossa Mikroaalto- ja SHF-testit.
Ensi viikonloppuna kilpaillaan SCC RTTY Championships ja TOEC WW Grid
Contest.
* OH3-piirin QSL-manageri *
OH3-piirin QSL-managerin yhteystiedot ovat:
Markus Ilvonen, OH3RM
Ahulinjärventie 210
36200 KANGASALA
puh. 044 059 9599
sp. oh...@mnsdxa.org
* OH-kakkosten bulletiini *
OH2-piirin bulletiinikierros pidetään SRAL:n bulletiinin jälkeen, silloin
kun SRAL:n bulletiini tulee kakkosista. Kakkosten bulletiinissa voi kuka
tahansa kertoa oman kakkosissa sijaitsevan kerhonsa asioista. Jokainen kerho
saa vuorollaan puheenvuoron. Seuraavan kerran OH2-piirin bulletiini pidetään
tänään 17. elokuuta.
* Seuraava bulletiini *
Seuraava bulletiini lähetetään viikon kuluttua lauantaina 24. elokuuta
Turusta OH1A:n asemalta tavanomaisilla bulletiinitaajuuksilla.
/EX