Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tuijan leikkaaminen?

30 views
Skip to first unread message

Outi N.

unread,
Apr 22, 2004, 1:52:26 AM4/22/04
to
Etupihallamme on kaksi suurehkoa tuijaa, noin kolmemetrisiä. Toinen niistä
on ikävästi räystään alla ja tunkee latvaansa jo rakenteisiin. Meinasin
ensin kaivaa pois koko puun mutta rupesin miettimään voiko tuijaa leikata?
Jos voi niin mikä on "tekniikka"? Ja mihin aikaan vuodesta se olisi paras
tehdä?


jusa

unread,
Apr 22, 2004, 2:31:33 AM4/22/04
to

Ainakin itselläni (vastaavanlaisessa tilanteessa) tuo tuijan latva
on kovin pitkä ja hoikka. Eli pienellä leikkausoperaatiolla puun
korkeus hupenee suhteellisen paljon ja kasvutilaa tulee taas vuosiksi
eteenpäin.

Jos sinulla on vaihtoehtona tuijan kaataminen, niin eihän leikkaamisessa
menetä mitään. Jos homma epäonnistuu, niin sittenhän voit kaataa tuijan
lopulta pois kokonaan. Jos taas onnistuu, niin palkintona on kaunis puu
moniksi vuosiksi.

Tietääkseni tuija kestää leikkausta oikein hyvin. Siitähän pitäisi
leikata mahdollinen kilpalatvakin pois mielellään aika aikaisessa
vaiheessa.

Muotoile vaan ihan reippaalla kädellä. Ei se kovin pienestä kuole.
Yleensähän runsas leikaaminen lisää kaikenmaailman versojen kasvua,
mutta tässä tapauksessa prosentuaalinen leikkausmäärä jäänee aika
pieneksi koko lehvästön osuudesta, kun se kärki on niin kapea.

Tuijan muoto kannattaa tietysti leikata niin, että latvasta ei tule
amputoidun näköinen, vaan niin että se kapenee kauniisti (muttei
välttämättä hitaasti). Olen nähnyt isojakin tuijia, joilla latva
on melkein pyöreä, ja ne on näyttäneet ihan hienoilta. Tietysti
kohtalaisen terävä latva on kai timanttituijalle tyypillinen,
mutta ei siitä kannata välittää, kun tilanne on kumminkin katon
rakenteiden sanelema.

Nykyään tuntuu olevan sallittua leikata melkein mitä puuta vaan
melkein mihin aikaan vuodesta tahansa, joten ei kannata odotella
(tietämättä sen tarkemmin, että millä vyöhykkeellä asustelet).
Nythän ei kasvukausikaan ole vielä kovin kummoisessa vauhdissa eli
tuija alkaa korjautua heti, kun tosi kasvu alkaa.

Jos korkeudesta ei saa latvaa typistämällä pois riittävästi (ilman
että muoto kärsii todella pahasti) ja puulla riittää leveyttä,
niin voithan tehdä siitä vaikka pallotuijan :-) Joku aika sitten
näin jossain puutarhalehdessä kuvan tuijasta, joka oli leikattu
aika hienoksi. Siinä oli rungossa useampia palloja päällekkäin.
Pallojen saumakohdissa taisi olla ihan paljasta runkoa näkyvissä
pikku pätkä, jos en muista ihan väärin. Sitä oli varmaan
leikkailtu aika pitkään, mutta eihän sinunkaan tarvitse tyytyä
yhteen leikkaukseen.

Jos muilla on vastakkaisia kommentteja, niin sanokaa ihmeessä,
mutta minä ainakin rohkaisen leikkaamaan ihan arkailematta.


-jusa

--
Happiness is an attitude, not a result of circumstances.

0 new messages