Mielipiteeni piiseistᅵ; mitᅵᅵnsanomatonta paskaa.
Joskus sentᅵᅵn joukossa on piisejᅵ, jotka ovat niin kamalan huonoja,
ettᅵ ne aiheuttavat lᅵhes pahoinvointia ja ovat juuri sopivia
euroviisuainesta.
Kaikista piiseistᅵ ainoastaan Heli Kajo oli jotenkin mielenkiintoinen,
mutta hᅵnkin oli aivan vᅵᅵrᅵssᅵ kisassa. Hᅵn tosin sanoi itsekin, ettᅵ
Euroviisut ovat suunnilleen ainoa tv-ohjelma, johon joku aloitteleva
artisti voi pᅵᅵstᅵ esittᅵmᅵᅵn tuotoksiaan.
Eikᅵ YLE muka voisi edistᅵᅵ suomalaista kulttuuria tarjoamalla nᅵille
artisteille vaikka kerran kuussa lᅵhetettᅵvᅵn ohjelman?
Euroviisuista ei ainakaan tarvitse odottaa menestystᅵ enkᅵ oikein tiedᅵ
kenet noista finalisteista voisi lᅵhettᅵᅵ sillᅵ perusteella, ettᅵ on
vᅵhiten kamala. Elᅵkelᅵisten touhusta sentᅵᅵn nᅵkyi vahva rutiini. Osa
osallistujista vaikutti siltᅵ, ettᅵ todennᅵkᅵisesti eivᅵt Oslossa
muistaisi sanoja tai muuten menisivᅵt totaaliseen kipsiin.
--
#######################################
Kᅵᅵk! Oletko nᅵhnyt kamalampaa sigua?
#######################################
No juu, vᅵhᅵn noloahan se olisi pistᅵᅵ kopio _saman_ kisan
edellisvuoden voittajasta reissuun...
En minᅵ nᅵitᅵ kovin tarkkaan seuraa, mutta tᅵytyy sanoa etten muista
nᅵin tasaista paskaa olleen koskaan.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
>
> En minᅵ nᅵitᅵ kovin tarkkaan seuraa, mutta tᅵytyy sanoa etten muista
> nᅵin tasaista paskaa olleen koskaan.
Just toi oli se mitᅵ hain. Tᅵydellisen tasaista paskaa. Tᅵytyishᅵn
joukossa olla edes inhokki, mutta kun ei noita voi edes inhota. Niin
mitᅵᅵn sanomattomia olivat.
Oikeastaan sen Linnin alku oli ainoa mikᅵ vaikutti jopa lupaavalta,
mutta sitten alkoi laulu...
Oliko se piisi muka mahdoton laulettava vai lauloiko se nainen vain
ihan toivottomasti nuotin vierestᅵ?
Omat suosikkini
1. Heli Kajo
2. Nina Lassander
3. El�kel�iset
El�kel�isten esityksen aikana tajusin kuitenkin ett� he voittanevat kisan.
--
mukavan tiukkaa
> Mielipiteeni piiseist�; mit��nsanomatonta paskaa.
Eiks oo aina, aluksi. Useimmiten lopuksikin.
;)
>
> Euroviisuista ei ainakaan tarvitse odottaa menestystᅵ enkᅵ oikein tiedᅵ
> kenet noista finalisteista voisi lᅵhettᅵᅵ sillᅵ perusteella, ettᅵ on
> vᅵhiten kamala. Elᅵkelᅵisten touhusta sentᅵᅵn nᅵkyi vahva rutiini. Osa
> osallistujista vaikutti siltᅵ, ettᅵ todennᅵkᅵisesti eivᅵt Oslossa
> muistaisi sanoja tai muuten menisivᅵt totaaliseen kipsiin.
>
Enpᅵ olisi uskonut kuukausi sitten tᅵtᅵ sanovani: Amadeus Osloon. Tᅵhᅵn
mielipiteeseen toki vaikuttaa se, ettᅵ englanninkielinen sanoitus
otetaan kᅵyttᅵᅵn, jos sinne mennᅵᅵn.
Tai sitten protestiᅵᅵnet voittaa, ja elᅵkelᅵiset varmistaa tᅵydellisen
noloutumisen.
Sinᅵnsᅵ ihan sama. Itsellᅵni iski esikarsintoja katsoessani
Amadeuksen kohdalla sellainen angsti, ettᅵ kanava vaihtui aika
nopeaan. Ei pystynyt kuuntelemaan. Jos viisukarsintojen taso on
tuota, niin siinᅵ olkoon minun puolesta.
Ja siihen viisukarsintojen kastelu jᅵikin. Olikos Amadeus nyt
ensimmᅵisen esikarsinnan ensimmᅵinen artisti? Aivan hirveᅵ.
> Tai sitten protestiᅵᅵnet voittaa, ja elᅵkelᅵiset varmistaa tᅵydellisen
> noloutumisen.
Itse ainakin ᅵᅵnestᅵn Elᅵkelᅵisiᅵ. Ainoa hauska tapaus tuosta
porukasta. Ainoa bilebᅵndi. Elᅵkelᅵiset on helppo ottaa vitsinᅵ
ja protestina, mutta taitavat kuitenkin olla esikarsintaan
osallistuneista pisimmᅵn uran tehneitᅵ muusikoita. Kyllᅵ he
esiintyᅵ osaavat - tyylillᅵᅵn. Ja saavat yleisᅵn hyvᅵlle tuulelle.
Elᅵkelᅵisten lisᅵksi Maria Lundilla olisi hyvᅵt esteettiset avut
saada jokunen hajaᅵᅵni jostain. Toki hᅵn artistinakin menettelee,
mutta biisi oli tylsᅵ.
Oikeastaan mun piti jo Esan viestiin vastata, mutta sitten ajattelin
ettᅵ purraan nyt vielᅵ hammasta.
Mutta nyt tᅵytyy avautua. Siis ei kai kukaan voi pitᅵᅵ Amadeuksesta?
Ilmeisesti pitᅵvᅵt, koska se taisi olla oikein yleisᅵᅵᅵnestys kun
kaveri voitti tangokruunun.
Mutta siis hei:
- Lavaesiintyminen vaikuttaa joltain vitsiltᅵ. Kᅵsi vispaa ja asento on
ihan omituinen. Sitᅵ kuvittelee, ettᅵ katsookohan tᅵssᅵ nyt jotain
ManneTV:n huonoa sketsiᅵ, jossa yritetᅵᅵn muka tehdᅵ pilaa mannesta
tangokuninkaallisena.
- Laulustakin tulee mieleen, ettᅵ yrittᅵᅵkᅵ se olla hauska niillᅵ
mannevibraatoillaan, vai miksi se oikein laulaa tahallaan noin
ᅵlyttᅵmᅵn naurettavasti.
- On siinᅵ koko olemuksessa jotain epᅵmᅵᅵrᅵisen ᅵrsyttᅵvᅵᅵ.
> Elᅵkelᅵisten lisᅵksi Maria Lundilla olisi hyvᅵt esteettiset avut
> saada jokunen hajaᅵᅵni jostain. Toki hᅵn artistinakin menettelee,
> mutta biisi oli tylsᅵ.
Marialla ei ole mitᅵᅵn mahiksia saada ainuttakaan ulkonᅵkᅵᅵᅵntᅵ. Sinne
euroviisuihin tulee puolialastomia naisia, jotka ovat myᅵs
ammattitanssijoita. Niiden rinnalla Maria nᅵyttᅵᅵ ensinnᅵkin ihan
tavalliselta naiselta, jolla on joku naurettava 50-luvun mekko pᅵᅵllᅵ
ja esitys nᅵyttᅵᅵ vielᅵ korostetummin amatᅵᅵrimᅵisen kankealta.
Lisᅵksi piisi oli aivan surkea. Maria on tehnyt aika onnistuneita
nykypiisien vᅵᅵnnᅵksiᅵ vanhanajan iskelmiksi, mutta eipᅵ siltᅵ ole
tainnut tulla ainuttakaan edes kohtuullista omaa piisiᅵ.
Jaa:
http://2.bp.blogspot.com/_4YoWyRZ-D2w/SYLa183C2WI/AAAAAAAAAA0/nK8ihJOUtHo/s400/Maria+Lund+003.jpg
En muista mistᅵ lehdestᅵ nuo kuvat ovat, mutta muistan itse kuvasarjan.
Samasta kuvasarjasta on kuva, jossa Maria on pulikoimassa jᅵrvessᅵ ja
rennosti eteenpᅵin kumartuneena ottaa samalla tukea laiturista - mutta
ei kᅵsillᅵᅵn.
> Itse ainakin ᅵᅵnestᅵn Elᅵkelᅵisiᅵ. Ainoa hauska tapaus tuosta
> porukasta. Ainoa bilebᅵndi. Elᅵkelᅵiset on helppo ottaa vitsinᅵ
> ja protestina, mutta taitavat kuitenkin olla esikarsintaan
> osallistuneista pisimmᅵn uran tehneitᅵ muusikoita. Kyllᅵ he
> esiintyᅵ osaavat - tyylillᅵᅵn. Ja saavat yleisᅵn hyvᅵlle tuulelle.
No Elᅵkelᅵisillᅵ on kuitenkin pitkᅵllisen tyᅵn tuloksena aika vahvaa
kannatusta tuolla Saksa-Itᅵvalta-akselilla, joten heidᅵn pᅵᅵstessᅵᅵn
viisuihin ei taatusti tulisi nollatulosta. Ehkᅵ huumorihumppa ei
kuitenkaan kanna kovin kaukana Keski-Euroopasta, mutta voiko muillekaan
ehdokkaille povata parempaa tulosta?
Joo, mutta kun se menee sinne tuossa lᅵnsimaisessa burkhamekossaan eikᅵ
siinᅵ tanssimisessakaan ole mitᅵᅵn seksikᅵstᅵ.
> Tai sitten protestiᅵᅵnet voittaa, ja elᅵkelᅵiset varmistaa tᅵydellisen
> noloutumisen.
Mikᅵ yleisesti toistuva aivoinvalidikᅵsitys tuo oikein on?!
Paras bᅵndi, paras mahdollisuus menestymiseen. Eikᅵ mitᅵᅵn hᅵpeᅵmistᅵ.
--
| BALLYCUMBER (n.) one of | [Mika] | LOJO (s.) Yksi niistᅵ noin |
| the six half-read books | |kuudesta puoliluetusta kirjasta,|
| lying somewhere in your | <cooler | jotka ajelehtivat vuoteen |
|bed. - The Meaning of Liff| @pcuf.fi>|tietᅵmillᅵ. - Elimᅵen tarkoitus |
Ja Wikipedian mukaan Elᅵkelᅵiset ovat todella suosittuja myᅵs
OpenBSD-sovelluskehittᅵjien jokossa, jotta jee...
En muista kuka rokkari oli Radio Rockin vieraana kun hᅵneltᅵ
tiedusteltiin syytᅵ siihen, miksi suomalaisyhtyeet tuntuvat
olevan tavattoman suosittuja Saksa-Itᅵvalta-akselilla.
Vastaus oli rehellinen ja taatusti lᅵhellᅵ totuutta: sikᅵlᅵinen
klubiskene on erilainen kuin meillᅵ. Bᅵndit lᅵhtee Suomesta
kiertᅵmᅵᅵn Keski-Eurooppaa, koska siellᅵ on joka kaupungissa
tukuittain klubeja, jonne pᅵᅵsee keikalle jos vain haluaa.
Sikᅵlᅵinen porukka myᅵs kᅵy aktiivisesti keikoilla, vaikka
eivᅵt olisi bᅵndistᅵ koskaan kuulleetkaan - ja todennᅵkᅵisesti
eivᅵt ole.
Eli se, ettᅵ suomalainen pitkᅵtukkayhtye X tekee kaksi kertaa
vuodessa Saksan kiertueen, ei tarkoita sitᅵ, ettᅵ yhtye X olisi
Saksassa tavattoman suosittu, vaan se tarkoittaa sitᅵ, ettᅵ
Saksassa bᅵndeillᅵ riittᅵᅵ tᅵitᅵ ja esiintymisiᅵ.
Vuonna 2007 sellaisella mentiin toiseksi:
http://www.youtube.com/watch?v=3XGMb5PakOQ
> mutta voiko muillekaan
> ehdokkaille povata parempaa tulosta?
Tason ollessa tᅵmᅵ ei ole mitᅵᅵn mieltᅵ lᅵhettᅵᅵ matkaan kuin Elᅵkelᅵiset.
En olisi tᅵtᅵ uskonut sanovani, mutta kaikella kunnioituksella
elᅵkelᅵisiᅵ kohtaan, niin tuo Ukrainan kipale on aivan eri tasoa. Se on
omassa genressᅵᅵn nerokas ja se viulu tai syntikka vai mikᅵ lie on
todella koukuttava.
Ainahan sitᅵ on paskassakin jotakin hyvᅵᅵ!
Hei haloo!
Tottakai Eläkeläiset voittavat! Kukapa muukaan? En väitä että
eläkeläiset olisivat hyviä, mutta...
Näin ne Euroviisut menee. Huonoja viisuja, huonoja mahiksia voittoon.
Nipa-Nipsu
Kuunkuiskaajat.
Naiset valkoisissa mekoissaan ovat nᅵttejᅵ, mutta itse piisi tuntuu
olevan kopio jostain. Ei varmaan sitten ole, kun sitᅵ ei diskattu.
Todennᅵkᅵisesti jᅵᅵ alkukarsintaan ellei euroviisumaku ole maailmalla
kovin muuttunut.
Jostain slaavilaisesta kansansᅵvelmᅵstᅵ. En tiedᅵ mistᅵ, mutta jostain
sellaisesta geneerisestᅵ.
> Todennᅵkᅵisesti jᅵᅵ alkukarsintaan ellei euroviisumaku ole maailmalla
> kovin muuttunut.
Suomi nolla pistettᅵ.
Ehkᅵ ainoa "lohtu" (lohtu lainausmerkeissᅵ, sillᅵ ei minun ilta tuosta
pilalle mennyt) asiassa on, ettᅵ Kuunkuiskaajat on niin kaukana minun
mieltymyksistᅵ, ettᅵ voi olla mahdollisuus, ettᅵ se vastaavasti on
hyvinkin lᅵhellᅵ joidenkin muiden musiikkimakua.
Eli koska minᅵ en pidᅵ tuosta lainkaan, niin on ihan mahdollista, ettᅵ
jotkut pitᅵvᅵt tuosta ihan tᅵysillᅵ. Mistᅵs sen tietᅵᅵ. Hulluna
pogosivat menemᅵᅵn hanurin tahdissa.
>> Naiset valkoisissa mekoissaan ovat nᅵttejᅵ, mutta itse piisi tuntuu
>> olevan kopio jostain.
>
> Jostain slaavilaisesta kansansᅵvelmᅵstᅵ. En tiedᅵ mistᅵ, mutta jostain
> sellaisesta geneerisestᅵ.
Eikᅵhᅵn se kisoihin mennessᅵ selviᅵ, niin ettᅵ Suomi keritᅵᅵn diskata.
Eikᅵ! Kyllᅵ pitᅵᅵ Kuunkuiskaajien pᅵᅵstᅵ Norjaan ja semi-finaaliin.
Nyt olisi oiva mahdollisuus pitkᅵstᅵ aikaa jᅵᅵdᅵ nollille. Edellinen
kertaa alkaa olemaan samalla tavalla esihistoriaa kuin lᅵtkᅵn MM -95.
Ei malta odottaa viisuemojen ja viisuhomojen semi-finaaleja edeltᅵvᅵᅵ
hehkutusta ja sitᅵ katkeraa epᅵuskoista pettymystᅵ! Voi nyyhky.
Ei Kuunkuiskaajissa mitᅵᅵn vikaa sinᅵnsᅵ ole, mutta eihᅵn tuo biisi
ensikuuntelulla ketᅵᅵn sᅵvᅵytᅵ, eikᅵ nouse kilpailijoiden joukosta
millᅵᅵn tavalla esille.
Suomen karsinnassa Kuunkuiskaajien suurin etu oli, ettᅵ he eivᅵt
olleet Elᅵkelᅵiset. Kansainvᅵlisessᅵ kilpailussa sitᅵkᅵᅵn eutua ei
ole. Elᅵkelᅵisillᅵ sentᅵᅵn olisi ollut mahdollisuus, ettᅵ pieni
prosentti olisi oikeasti tykᅵstynyt heidᅵn retvakkaan menoon.
> Eikᅵ! Kyllᅵ pitᅵᅵ Kuunkuiskaajien pᅵᅵstᅵ Norjaan ja semi-finaaliin.
> Nyt olisi oiva mahdollisuus pitkᅵstᅵ aikaa jᅵᅵdᅵ nollille. Edellinen
> kertaa alkaa olemaan samalla tavalla esihistoriaa kuin lᅵtkᅵn MM -95.
>
> Ei malta odottaa viisuemojen ja viisuhomojen semi-finaaleja edeltᅵvᅵᅵ
> hehkutusta ja sitᅵ katkeraa epᅵuskoista pettymystᅵ! Voi nyyhky.
Onko muuten se ᅵᅵnestykseen vaikuttanut yliᅵrsyttᅵvᅵ kiintiᅵviisuhomo
koskaan tullut kaapista?
Tarkoitatko sitᅵ YLEn kommentaattoriksi vᅵrvᅵᅵmᅵᅵ tanssinopettaja/
koreografia, jolla oli viisi vuotta sitten oma tv-ohjelma?
En tiedᅵ, mutta ainakin Wikipedian mukaan hᅵnet oltaisiin nᅵhty
Alias-pelin DVD-versiossa... Sekᅵ nᅵiltᅵ pohjilta nyt siis myᅵs
viisukommentaattorina ja kansan ylimpᅵnᅵ makutuomarina.
Mun tᅵytyy nyt tunnustaa, ettᅵ multa jᅵi suurelta osin viisufinaali
nᅵkemᅵttᅵ. Ekalla kerralla nᅵin vain Kuunkuiskaajien piisin, josta
viisuhomo sanoi, ettᅵ tuntuu kuin saman piisin olisi kuullut joskus
ennenkin ja lukuunottamatta laulajattarien asuja, muu poppoo oli ihan
perseestᅵ. Tollakin arviolla voitettiin ja olin jopa samaa mieltᅵ
lausunnosta. Toisella kerralla nukahdin kesken kaiken enkᅵ ollut
viitsinyt edes laittaa finaalia talteen. Noidenkin pᅵtkien perusteella
voisin sanoa, ettᅵ turhaan tuotakin proggista pitkitettiin tᅵydellᅵ
tylsyydellᅵ. Ei muuta kuin kerta esitys joka piisistᅵ ja voittaja on
sillᅵ selvillᅵ. Kaikki viisuavaimen etsiminen ja muut tᅵkerᅵt
hauskuudet pois.
Mitᅵ kamalaa se viisuhomo sitten sanoi Elᅵkelᅵisistᅵ, ettᅵ kansa jᅵtti
ᅵᅵnestᅵmᅵttᅵ niitᅵ? Itse olen sitᅵ mieltᅵ, ettᅵ jos piisiᅵ ei valita
jonkun viisuhomon haukkujen takia, niin ei se piisi ole tarpeeksi hyvᅵ.
Eikᅵ se kyllᅵ ollutkaan.
> Jostain slaavilaisesta kansans�velm�st�. En tied� mist�, mutta jostain
> sellaisesta geneerisest�.
...
> Suomi nolla pistett�.
Nuo edelliset kohdat on hieman ristiriidassa.
Aikaisemmassa viisuhistoriassa on p�rj�tty hyvin
tutuntuntuisilla kappaleilla.
-Matti-
Itsell�ni ei tule mieleen yht��n viisuissa hyvin menestynytt�
kansans�velm��, jos etnovaikutteista poppia ei sellaiseksi
lasketa.
En silti v�it�. Ei vain tule mieleen.
Mutta ok. Suomi seitsem�n pistett�. Ruotsilta viisi ja Virosta
kaksi.
>Suomen alkukarsinnat ovat p��ttyneet.
Valitettavasti niin alkukarsinnoista kuin finaalista puuttui
��nestysvaihtoehto "ei osallistuta t�n� vuonna".
> Itsell�ni ei tule mieleen yht��n viisuissa hyvin menestynytt�
> kansans�velm��
No onhan yksi parhaiten menstyneit� suomen eurovisuja sellainen
Eli Pihasoittajien "Viulu ukko" joka edusti Suomea vuoden 1975 Eurovision
laulukilpailussa sijoittuen seitsem�nneksi.
Helposti unohtuu, ett� euroviisuissa on p�rj�nneet muutkin kuin suomalaiset.
Kun totesin, ett� tutuntuntuiset kappaleet on menestyneet,
tarkoitin kyll� enimm�kseen muita kuin Suomen viisuja.
-Matti-
Tᅵᅵ on niin totta. Kun ollaan joka vuosi lᅵhdetty voittamaan, niin sitᅵ
unohtuu helposti, ettᅵ silloin tᅵllᅵin joku muukin kuin Suomi voittaa.
-Pentti
> ...ja l�htij� valittu. Nyt tuota kuukuiskaaja-ryhm�� tuli kuultua.
> Romanibiisih�n tuo.
Aika j�nn� tulkinta. En v�ltt�m�tt� yhtyisi siihen.
-Matti-