Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Ankkarock 2001

65 views
Skip to first unread message

Janne Lindfors

unread,
Aug 5, 2001, 2:21:55 PM8/5/01
to
Mitäs porukka diggaili tän vuoden ankasta? Tässä vähän omia kokemuksia!

Järjestelyt alkoivat heti alussa kun sįavuin vituttamaan kun joutui
jonottamaan sisäänpääsyä kun lippuja myytiin samassa linjassa kuin ne joilla
oli lippu etukäteen. Tämä siis ruuhkautti koko alueen aika totaalisesti =/
Muuten järjestelyt olivat aikalailla suht ok. Ruokaa oli tarjolla, eikä
mitään tarvinnut etsiskellä!

Lauantaina artisteista YUP oli kovin, heittivät paljon vanhoja biisejä
joista yleisö näytti todella pitävän =) Toisena hyvänä oli Zen Cafee jonka
keikka oli omasta mielestä mitään sanomaton. Laulaja vittuili kokoajan
yleisölle, eikä oikein heittäneet mitään helmi biisejä! Lauantaina pilaaja
oli myös sade joka latisti tunnelmaa =(

Sunnuntaina ei ollut ruuhkia lippuluukulla ja sisään päästiin ihan ajallaan
=) Päivän aloitti kovalla, mutta vain 35 minuuttisella setillään Paleface.
Ensimmäinen kova esiintyjä päälavalla oli Timo Rautiainen ja niskalaukaus
joka todella yllätti positiivisesti. Tuhti, mutta melodinen soundi todella
toimi isollastagella. Helvetin hyvä keikka!

Muita kovia sunnuntaille oli The Falming Sideburns joka rocklavalla sai
yleisön todella hyvin mukaansa. Tämäkin keikka oli lähes loistavan tasoa
meiningin ansiosta.

Apulanta heitti lähes kokosetin pelkkiä hittejä joka myös miellytti. Osasipa
ainakin sanat, ja Toni oli jotenkin hyvässä vireessä keikalla!

Hevi akti 69 eyes, oli setissään turvautunut kahteen uusimpaan levyynsä ja
se todella puri yleisöön. Yllättävän positiivinen keikka 69:lta.
Amorphiksella oli Ankassa kesän viimeinen festari keikka joka loisti
todella. Settilistaan kuului hittejä sekä vanhoja, että uusia. Todella helmi
keikka amorphiksen jätkiltä!

Täytyy sanoa että hyvä maku jäi tämän vuoden ankalta. Vaikka lauantain nyt
pilasikin sade, mutta festareilla on kova meno säästä riippumatta aina! Saa
laittaa omia mielipiteitä ja kokemuksia ankasta tältä vuodelta kuhan nyt
kaikki kerkiää koteihinsa sieltä. Minä taisin olla ensimmäinen kun tuo Ultra
Bra ei niin nappaa =P

Janne


Teppo Leppänen

unread,
Aug 6, 2001, 5:31:31 PM8/6/01
to
> Muita kovia sunnuntaille oli The Falming Sideburns joka rocklavalla sai
> yleisön todella hyvin mukaansa. Tämäkin keikka oli lähes loistavan tasoa
> meiningin ansiosta.

Fleimarit pistivät yleisön kirjaimellisesti kyykkyyn, joka oli siistiä. Samaa
kikkaa hyödynsi Soundtrackit.

> Apulanta heitti lähes kokosetin pelkkiä hittejä joka myös miellytti. Osasipa
> ainakin sanat, ja Toni oli jotenkin hyvässä vireessä keikalla!

Vähän kauempana kuunneltuna Apulanta ainakin kuulosti kamalalta. Basso puski
liian lujaa, ja ne Parta-Samin efektihörhöilyt veivät meiningin monelta hyvältä
biisiltä. Noin muuten siitä ei sitten mitään kuulunutkaan, Samin soitosta siis.

> Hevi akti 69 eyes, oli setissään turvautunut kahteen uusimpaan levyynsä ja
> se todella puri yleisöön. Yllättävän positiivinen keikka 69:lta.

Näin kuusysit ekaa kertaa, ja seurasin keikan alusta loppuun asti vain rumpali
Jussia. Siinä taitaakin olla yksi harvoista bändeistä, joita jaksaisi katsoa
pelkästään rumpalin takia. Kaveri todella esiintyy patteriston takana.
Hyvältähän nuo biisit muutenkin kuulostivat.

Jenni Manninen

unread,
Aug 7, 2001, 1:48:42 AM8/7/01
to

> Näin kuusysit ekaa kertaa, ja seurasin keikan alusta loppuun asti vain
rumpali
> Jussia. Siinä taitaakin olla yksi harvoista bändeistä, joita jaksaisi
katsoa
> pelkästään rumpalin takia. Kaveri todella esiintyy patteriston takana.
> Hyvältähän nuo biisit muutenkin kuulostivat.
>

Itse näin 69 Eyesin ensimmäisen kerran tuossa viikko takaperin Puustockissa
ja kiinnitin huomioni samaan seikkaan eli rumpaliin. On ilo silmille seurata
bändiä/soittajaa joka todella näyttää hommastaan nauttivan, sitä tulee
itselleenkin paremmat fiilikset. Eli Ankkarockissa tuli itsekin tiirailtua
pelkästään Jussia.

Janne Haapala

unread,
Aug 7, 2001, 4:52:29 AM8/7/01
to
On Tue, 7 Aug 2001 08:48:42 +0300, "Jenni Manninen"
<jen...@hotmail.com> wrote:

>
>> Näin kuusysit ekaa kertaa, ja seurasin keikan alusta loppuun asti vain
>rumpali
>> Jussia. Siinä taitaakin olla yksi harvoista bändeistä, joita jaksaisi
>katsoa
>> pelkästään rumpalin takia. Kaveri todella esiintyy patteriston takana.
>> Hyvältähän nuo biisit muutenkin kuulostivat.

Itse näin 69 Eyesin Nummirockissa 1999 ja nyt Ankkarockissa. Jotenkin
Nummirockista jäivät paljon positiivisemmat muistot kuin Ankkarockin
keikasta. Biisit kuulostivat tylsiltä ja lavameininki oli valjumpaa
kuin 1999. Enpä voi kyllä sanoa pitäväni Blessed Be -levystäkään.
Tylsää matskua, joka soundaa paskalta.

Trio Niskalaukaus oli se bändi, jonka takia Ankkarockiin kannatti
mennä. Odotin kyllä paljon Andylta & Mikeltä, mutta lauantaina kaikki
tuntui olevan bändiä vastaan eivätkä pojat pystyneet vetämään ihan
niin näyttävää showta kuin olivat suunnitelleet (ilotulikset ja
helikopterit...). Saa nähdä kauanko Mike ja Andy jaksavat soittaa
yhdessä, kun nytkin Mike joutui huutamaan mikkiin Andylle, että "Shut
up, SHUT THE FUCK UP!" Ei oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai
nauraa, kun Andyn vahvistin ei oikein toiminut niin Andy erotti
lavalla kitararoudarinsa ja huitaisi miestä mikkitelineellä.

Eino Kämäräinen

unread,
Aug 7, 2001, 5:08:31 AM8/7/01
to
Janne Lindfors <ja...@lindfors.as> wrote:
: Järjestelyt alkoivat heti alussa kun sáavuin vituttamaan kun joutui

: jonottamaan sisäänpääsyä kun lippuja myytiin samassa linjassa kuin ne joilla
: oli lippu etukäteen. Tämä siis ruuhkautti koko alueen aika totaalisesti =/
: Muuten järjestelyt olivat aikalailla suht ok. Ruokaa oli tarjolla, eikä
: mitään tarvinnut etsiskellä!

<itkua>
Liikennejärjestelyt, ruokapuoli ja WC-politiikka olivat ihan ok, mutta
järjestäjät eivät olleet ottaneet opikseen viime vuoden
kaljateltta-sählingistä. Tahtoo siis sanoa, että oluen nautiskeluun
rajatut alueet olivat jälleen täysin alimitoitetut. Voi herrakiesus, jos
ja kun kerran kaikki asianosaiset tietävät takuuvarmasti, että alueelle
saapuu lähemmäs 20 tuhatta enemmän tai vähemmän janoista rokkaria /
hevaria / popparia / tiesmitä, niin luulisi jo hiukan panostavan
juomapuoleenkin. Varsinkin lauantaina alkuillasta kummallekin
anniskelualueelle oli varmaan sadan metrin ja puolentoista tunnin jonot.
Että silleen.
</itkua>

: Lauantaina artisteista YUP oli kovin, heittivät paljon vanhoja biisejä


: joista yleisö näytti todella pitävän =) Toisena hyvänä oli Zen Cafee jonka
: keikka oli omasta mielestä mitään sanomaton. Laulaja vittuili kokoajan
: yleisölle, eikä oikein heittäneet mitään helmi biisejä! Lauantaina pilaaja
: oli myös sade joka latisti tunnelmaa =(

YUP hoiti kyllä homman kotiin, aivan niin kuin viime vuonnakin. Soittivat
tosiaan sopivasti sekä uutta että vanhaa. On se ihme bändi, aina on
YUP-keikan jälkeen kestovirnistys naamalla. Niin tälläkin kertaa.

Itse kyllä pidin Zen Cafén keikasta. Toinen kitaristi toi sopivasti
maustetta bändin sointiin, ja antoi samalla herra Putrolle liikkumatilaa
vokalisoinnin ja yleisen kohkaamisen merkeissä.

: Sunnuntaina ei ollut ruuhkia lippuluukulla ja sisään päästiin ihan ajallaan


: =) Päivän aloitti kovalla, mutta vain 35 minuuttisella setillään Paleface.
: Ensimmäinen kova esiintyjä päälavalla oli Timo Rautiainen ja niskalaukaus
: joka todella yllätti positiivisesti. Tuhti, mutta melodinen soundi todella
: toimi isollastagella. Helvetin hyvä keikka!

Kyllä! Itse tulin sunnuntaina Korsoon lähes kokonaan Niskalaukauksen
takia. Eipä äijät pettäneet tälläkään kertaa. Yllättävänkin hyvät soundit
oli bändin miksaaja saanut loihdittua isolle stagelle. Itse setti oli
paria biisiä lukuunottamatta lähes sama kuin viime vuoden Ankkarockissa;
sama nauhalta tullut intro sekä aloituskipaleet Rajaton rakkaus ja Pahin
kaikista. Itse tykästyin vallan mielettömästi uuteen biisin 'Nyt on
mies!'.

: Muita kovia sunnuntaille oli The Falming Sideburns joka rocklavalla sai


: yleisön todella hyvin mukaansa. Tämäkin keikka oli lähes loistavan tasoa
: meiningin ansiosta.

FS:n tiukka rokkenrolli kuulosti tosi hyvältä kaljatelttaankin asti.
Meininki tuntui olevan kohdallaan.

: Apulanta heitti lähes kokosetin pelkkiä hittejä joka myös miellytti. Osasipa


: ainakin sanat, ja Toni oli jotenkin hyvässä vireessä keikalla!

Toni ehkä lauloi paremmin kuin uskalsin odottaa. Muuten soundit oli aika
tukkoiset. Varsinkin se skittaefektien kanssa kikkailu häiritsi jonkin
verran.

: Hevi akti 69 eyes, oli setissään turvautunut kahteen uusimpaan levyynsä ja


: se todella puri yleisöön. Yllättävän positiivinen keikka 69:lta.

69-miehet kuulostivat livenä paremmalta kuin odotinkaan. Laulustakin sai
jopa selvää.

Mitenkäs muut bändit sitten, Ankkarokin kävijät? Itse missasin lauantain
ankaran vitutuksen takia Ismo Alangon ja Mike Monroe / Andy McCoyn.
Sunnuntaina jäi osittain näkemättä Soundtrackki sekä Ultra Bra. Mitenkäs
nämä em. orkesterit hoitivat homman? Comments, please!


-Einomies-

Anssi Kanninen

unread,
Aug 7, 2001, 7:01:11 AM8/7/01
to
war...@pp.inet.fi (Janne Haapala) writes:

> Odotin kyllä paljon Andylta & Mikeltä, mutta lauantaina kaikki tuntui
> olevan bändiä vastaan eivätkä pojat pystyneet vetämään ihan niin
> näyttävää showta kuin olivat suunnitelleet (ilotulikset ja
> helikopterit...). Saa nähdä kauanko Mike ja Andy jaksavat soittaa
> yhdessä, kun nytkin Mike joutui huutamaan mikkiin Andylle, että "Shut
> up, SHUT THE FUCK UP!"

Hehe.. Mitäs Andy sitten oikein yritti mikkiin hoilata? Biisiä nuotin
vierestä?

> Ei oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Andyn vahvistin
> ei oikein toiminut niin Andy erotti lavalla kitararoudarinsa ja huitaisi
> miestä mikkitelineellä.

Just.. Taisivat pojat olla yleisesti vittuuntuneita järjestelyjen
pettämisestä.

--
anssi

Jani Kivisola

unread,
Aug 7, 2001, 9:14:19 AM8/7/01
to
Anssi Kanninen <an...@iki.fi_EI_SP ÄMMI Ä_EIK Ä_M ÄMMI Ä> wrote in
<m33d742...@toaster.tky.hut.fi>:

>Just.. Taisivat pojat olla yleisesti vittuuntuneita järjestelyjen
>pettämisestä.

Eiköhän se huonotuulinen ollut lähinnä vaan toi Andy, joka ei saanut
styrkkareitaan toimimaan kunnolla. Tarkkaan en tiedä mitä tapahtui, mutta
jotain häikkää näytti olevan. Muulla bändillä oli ainakin tv-ruutujen
välittämän kuvan perusteella ihan hyvä meininki.

-jani

Janne Haapala

unread,
Aug 9, 2001, 2:47:21 PM8/9/01
to
On 07 Aug 2001 14:01:11 +0300, Anssi Kanninen


>> helikopterit...). Saa nähdä kauanko Mike ja Andy jaksavat soittaa
>> yhdessä, kun nytkin Mike joutui huutamaan mikkiin Andylle, että "Shut
>> up, SHUT THE FUCK UP!"
>
>Hehe.. Mitäs Andy sitten oikein yritti mikkiin hoilata? Biisiä nuotin
>vierestä?

Mike oli omistamassa "Don't never leave me" -biisiä (muistaakseni)
vasta kuolleelle vaimolleen ja Andy rupes avautumaan ilmeisesti
styrkkaristaan/roudaristaan ja Mike vähän hermostui.

>Just.. Taisivat pojat olla yleisesti vittuuntuneita järjestelyjen
>pettämisestä.

Niin kuin joku sanoikin, lähinnä Andy oli vittuuntunut, kun kaikki
kamat olivat kastuneet eivätkä pelanneet täysin.

Lauri Karpijoki

unread,
Aug 11, 2001, 12:28:08 PM8/11/01
to
JH> From: war...@pp.inet.fi (Janne Haapala)
JH> On 07 Aug 2001 14:01:11 +0300, Anssi Kanninen

>Just.. Taisivat pojat olla yleisesti vittuuntuneita järjestelyjen
>pettämisestä.
JH> Niin kuin joku sanoikin, lähinnä Andy oli vittuuntunut, kun kaikki
JH> kamat olivat kastuneet eivätkä pelanneet täysin.

Mikä on ihan ymmärrettävää, häiriöthän saatetaan pistää Andyn syyksi
ja moittia, että "eipä ole Andy entisensä".

Lauri Karpijoki

unread,
Aug 11, 2001, 12:28:08 PM8/11/01
to
JK> From: jani.k...@tjgroup.com (Jani Kivisola)
JK> Anssi Kanninen <an...@iki.fi_EI_SPüÄMMIü Ä_EIKüÄ_MüÄMMIüÄ> wrote in
JK> <m33d742...@toaster.tky.hut.fi>:

>Just.. Taisivat pojat olla yleisesti vittuuntuneita järjestelyjen
>pettämisestä.
JK> Eiköhän se huonotuulinen ollut lähinnä vaan toi Andy, joka ei saanut
JK> styrkkareitaan toimimaan kunnolla. Tarkkaan en tiedä mitä tapahtui,
JK> mutta jotain häikkää näytti olevan. Muulla bändillä oli ainakin
JK> tv-ruutujen välittämän kuvan perusteella ihan hyvä meininki.

Telkkarissa (Jyrki) sanottiin, että Andyn tarvikkeet oli jätetty
sateeseen.

0 new messages