Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Cd:nä saamattomat suomirocklevyt TOP 3

40 views
Skip to first unread message

Markku

unread,
Feb 18, 2008, 1:45:18 PM2/18/08
to
1. Rotox - Etsikko (1975)
2. Jukka Tolonen - Mountain Stream (1978)
3. Kalle Fält Band - Tehtiinpä Lauluja Uusia (1976)


--
Mutta on tää ihme touhua. Elämä kuluu yrittäessä saada
tietsikka toimimaan niin, että voi tehdä jotain todellisia asioita.
Erkki Lampen, sfnet.atk.ms-windows, 29.1.08

Jouko Heikkala

unread,
Feb 19, 2008, 1:31:57 AM2/19/08
to
Onhan näitä tietysti paljonkin, mutta kyllä minäkin tuon Kalle Fältin Bandin
levyn nostan top 3:n joukkoon. Onneksi löytyy itsellä C-kasettina, jonka
olen digitoinut kuunneltavaan muotoon. Kalle Fältin "Svengin
orja" -swinglevy kuuluu kyllä myös näihin.
T.T. Oksala teki joskus 70-80-vaihteessa (?) levyn nimeltä "Radio Storm"
joka oli silloin melkoisen kovaa proge-jytää, mutta jäi äkkiä unhoon,
varmasti osittain levyn (kasetin) surkean äänenlaadun (?!) vuoksi. Olisi
mukava kuulla se paranneltuna versiona. Yellow'n "Keltakuume" oli myös
70-luvun heavyn parhaita.
Mutta ykköseksi nostan tietysti Matti Järvisen "Matin levyn". Eli lista:

1. Matti Järvinen: Matin levy
2. Kalle Fält Band: Tehtiinpä lauluja uusia
3. Kalle Fält: Svengin orja
----
4. Yellow: Keltakuume
5. T.T. Oksala: Radio Storm

PS: Jos tuo "Tehtiinpä..." on ihan outo, niin kannattaa kuunnella. Se on
harvinaisen taidolla tehty kokonaisuus eri tyylilajien musiikkia herkistä
balladeista raskaaseen jytään, kuitenkin niin, että kokonaisuus pysyy
kasassa. Äänityksen taso on tosi hyvä, kasetillakin. Rumpuja muuten soittaa
Oululainen kulttuurivaikuttaja Jonne Kesti.
PS2: Rotoxia täytyy myös kommentoida siten, että se on mielestäni melkeinpä
parasta mitä Raittisen Eero on tehnyt.


"Markku" <laaks...@pp.inet.fi> kirjoitti
viestissä:2nkuj.243$Wg5...@read4.inet.fi...

TeroH

unread,
Feb 19, 2008, 2:37:31 AM2/19/08
to
Jouko Heikkala wrote:
> Mutta ykköseksi nostan tietysti Matti Järvisen "Matin levyn". Eli lista:
> 1. Matti Järvinen: Matin levy

En tiedä oletko tästä tietoinen, mutta Rocket Records julkaisi Matin
levyn cd-painoksen viime kesänä. Pikaisten nettihakujen mukaan tämä
cd-painos näyttää tosin olevan jo loppuunmyyty.

Vinyylin uusintapainosta näyttäisi saavan vielä hyvin.

Tero

Jukka Kuusisto

unread,
Feb 19, 2008, 5:20:34 AM2/19/08
to
"Markku" <laaks...@pp.inet.fi> writes:

>1. Rotox - Etsikko (1975)
>2. Jukka Tolonen - Mountain Stream (1978)
>3. Kalle Fält Band - Tehtiinpä Lauluja Uusia (1976)

Omalla listallani kärkinelikon muodostavat Kumma Heppu ja Lopunajan
Voidellut -yhtyeen neljä ensimmäistä albumia.

-Jukka
--
Jukka Kuusisto

PenttiL

unread,
Feb 19, 2008, 5:52:32 AM2/19/08
to
Markku wrote:
> 1. Rotox - Etsikko (1975)
> 2. Jukka Tolonen - Mountain Stream (1978)
> 3. Kalle Fält Band - Tehtiinpä Lauluja Uusia (1976)
>
>
Onhan niitä jonkin verran. Ihan kuriositeettina: Jukka Haurun
älppäreitä/C-kasetteja ei taida vieläkään saada CD:nä...?

Ihan tiedoksi niille, jotka eivät ole tietoisia, tämä sama
kriitikko-Hauru oli 60-70 -luvun vaihteesta 70-luvun loppupuolelle
maamme ykkösrivin ( proge, jazz tms. ) kitaristeja muistaakseni
tuuraten mm. Pressassa Tolosta ja taisi tämän jälkeen olla mm.
tuottajana jonkin aikaa ennen kuin ryhtyi kriitikoksi. Ettei ihan ilman
omaa kokemusta ja asiantuntemusta sentään ole lähtenyt tekemään juttuja
kuten monet nykytoimittajat...

-P

Erkka Leppänen

unread,
Feb 19, 2008, 6:27:21 AM2/19/08
to

Kotisivuillani on lista omistamistani albumeista
(http://kapsi.fi/sterle/albumit.html), minkä vuoksi minulta kysellään usein,
voinko kopioida jonkin vanhan suomirock-vinyylilevyn. Eniten on kyselty
näitä:

1) Päät: Bali (1987)
2) Pienet miehet: Pienet miehet (1989)
3) Kotka Rankki ohutta yläpilveä: Alavilla mailla hallan vaaraa (1981)

Oman toivelistani kärjessä olisivat kuitenkin Kumman Hepun & Lopunajan
voideltujen neljä ensimmäistä levyä.


--
Erkka Leppänen
ste...@iki.fi / in...@vaskikirjat.fi
040 500 6048
http://www.vaskikirjat.fi/


S.K.

unread,
Feb 19, 2008, 9:13:38 AM2/19/08
to
On Mon, 18 Feb 2008 18:45:18 GMT, "Markku" <laaks...@pp.inet.fi>
wrote:

>1. Rotox - Etsikko (1975)
>2. Jukka Tolonen - Mountain Stream (1978)
>3. Kalle Fält Band - Tehtiinpä Lauluja Uusia (1976)

Mountain Stream ainakin on julkaistu CD:nä. Eri asia tietysti on,
saako sitä mistään.

S.

Markku

unread,
Feb 19, 2008, 9:37:17 AM2/19/08
to

"S.K." kirjoitti

> Mountain Stream ainakin on julkaistu CD:nä.

Onko sulla näyttöä väitteestäsi?

--
Pro causa bona.
Markku


Markku

unread,
Feb 19, 2008, 9:44:04 AM2/19/08
to

Jouko Heikkala kirjoitti


> Mutta ykköseksi nostan tietysti Matti Järvisen "Matin levyn". Eli lista:
>
> 1. Matti Järvinen: Matin levy
> 2. Kalle Fält Band: Tehtiinpä lauluja uusia
> 3. Kalle Fält: Svengin orja

Matin Levy meikällä oli vinyylinä. Käsittääkseni Matti Järvinen soittaa
levyllä (lähes) kaikkia
instrumentteja. Laiska Mies-kappaleesta jäi erityisesti mieleen *pikanttina*
tehosteena käytetty vessan klosetin veto.

Markku

unread,
Feb 19, 2008, 9:49:55 AM2/19/08
to

Jukka Kuusisto kirjoitti

> Omalla listallani kärkinelikon muodostavat Kumma Heppu ja Lopunajan
> Voidellut -yhtyeen neljä ensimmäistä albumia.

Muistan tapauksen. Omaperäistä, melodista ja puhuttelevaa suomipoppia, oliko
se Kajaanista.
Käyttöä varmasti löytyisi, kuten myös Donnan ja Siberian levytyksille.

Pauli Leppälä

unread,
Feb 19, 2008, 11:21:42 AM2/19/08
to
Markku kirjoitti:

> "S.K." kirjoitti
>
>> Mountain Stream ainakin on julkaistu CD:nä.
>
> Onko sulla näyttöä väitteestäsi?

Julkaistu CD:nä vuonna 2000: Warner Music 8573-84231-2

Pauli...

Markku

unread,
Feb 19, 2008, 1:19:07 PM2/19/08
to

Pauli Leppälä kirjoitti

> Julkaistu CD:nä vuonna 2000: Warner Music 8573-84231-2

Totta näemmä. Mutta kuten S.K. mainitsi, kyseenalaista on se, saako sitä
mistään.
Kerran yritin tilata sitä eräästä nettikaupasta, huonolla menestyksellä.


keke

unread,
Feb 19, 2008, 2:29:28 PM2/19/08
to
Markku wrote:
> 1. Rotox - Etsikko (1975)
> 2. Jukka Tolonen - Mountain Stream (1978)
> 3. Kalle Fält Band - Tehtiinpä Lauluja Uusia (1976)
>
>

aikoinaan etsin kovastikin lp:n päivittäjäksi cd:tä.
eipä ainakaan silloin ollut hajua. onkohan kukaan
sittemmin haistellut seuraavaa tuotosta cd:nä:

Relax by Combination
(M&T production)

Jouko Heikkala

unread,
Feb 20, 2008, 2:45:09 AM2/20/08
to
Mukava kuulla. Pitääpä panna hakuun!

J


"TeroH" <th5...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:1203406651.247179@xnews001...

Jouko Heikkala

unread,
Feb 20, 2008, 2:46:07 AM2/20/08
to
Kyllä. Aivan upeaa musiikkia.

J

"Markku" <laaks...@pp.inet.fi> kirjoitti
viestissä:n0Cuj.118$W7....@read4.inet.fi...

Jouko Heikkala

unread,
Feb 20, 2008, 2:48:02 AM2/20/08
to
Eipä tosiaan ole tullut vastaan, mutta tajuttoman hyvä levy on kyllä tuokin!
Miten tällaiset voikin jäädä unhoon?

J


"keke" <ke...@ke.ke> kirjoitti
viestissä:d6Guj.299301$SD1.2...@reader1.news.saunalahti.fi...

j Pekka Mäkelä

unread,
Feb 20, 2008, 4:03:25 AM2/20/08
to
ti, 19 helmi 2008 10:20:34 GMT paivatussa viestissaan Jukka Kuusisto
otti ja tokaisi, jotta:

Aivan!
Lisätään vielä mukaan

Kadotetut: Liian suuri suu (1985)
Se: Lasi kirkasta vettä (1984)

Se-yhtyeen cd-kohtelu on ollut muutenkin melkoisen kiusaannuttavaa.
Pari ekaa albumia tulivat kohtuullisen varhain 90-luvulla,
singlekokoelmaa (jonka raitoja ei ollut julkaistu varsinaisilla
albumeilla) jouduttiin odottamaan vuosikymmenen lopulle, Banaaniconga
tuli vasta viime vuonna. Seuraava julkaisu vuonna 2017?

jPekka

Jokko

unread,
Feb 20, 2008, 1:19:37 PM2/20/08
to

Ostin tuon Järvisen cd:n POP-lehden nettikaupasta noin 14 eurolla viime
kesäkuussa. En tiedä saako sieltä vieläkin. Ei ole linkkiä antaa kylläkään.

Jotain hieman tuoreempia joista ei ole cd-painosta:

Dave Lindholm / Dave's 12 Bar - In The Night
Vesa-Matti Loiri - Carl Michael Bellman
Sami Hurmerinnan jokunen albumi, en muista nimiä
Pelle Miljoona - Nämä Päivät Nämä Yöt

Shesa

unread,
Feb 21, 2008, 8:45:27 AM2/21/08
to

"Jukka Kuusisto" <jkuu...@typhoon.cs.hut.fi> kirjoitti
viestissä:fpeahi$64l$2...@epityr.hut.fi...

Mikä sattuma! Olin Moscowassa -85 keikalla soittamassa ko. yhtyveen mukana,
en kuitenkaan ko. yhtyeessä, eri soittojoukkue. Kontkaseen ihastuin...


Shesa

unread,
Feb 21, 2008, 8:46:38 AM2/21/08
to

"Markku" <laaks...@pp.inet.fi> kirjoitti
viestissä:v4Fuj.206$W7....@read4.inet.fi...

Mutta: "Missä on se taksi joka ajaa ympyrää"


Markku

unread,
Feb 21, 2008, 9:22:19 AM2/21/08
to

"Shesa" kirjoitti

>> Kerran yritin tilata sitä eräästä nettikaupasta, huonolla menestyksellä.
>
> Mutta: "Missä on se taksi joka ajaa ympyrää"


Trollausta?
Mutta pysyäkseni asiassa ja palatakseni samantyyppiseen tilanteeseen:

http://levykauppa.blogspot.com/

0 new messages