Viime vuosisadan paras säveltäjä: J. Hendrix?
Arto Wikla
konsertin taltionti elokuulta 1970 - kyseessä on yksi hänen viimeisiä
esiintymistään, syyskuussa Jimi kuoli. Huonon konsertin maineessa
olleen keikan kunnollinen nauhoitus julkaistiin viimeinkin.
Vaikka varmaankin tulen provosoinnista syytetyksi, en malta olla
arvelematta, että Hendrix tulee osoittautumaan yhdeksi merkittävimmistä
1900-luvun säveltäjistä. Ja mukaan lasken tässä myös ns. "taidemusiikin"
(tai vielä karmeampi nimitys "klassisen musiikin") säveltäjät. Itse
olen tuon mainitun musiikinlajin ystävä, en niinkään sen toisen,
jolla silläkään ei ole hyvää nimeä.
Ja itse asiassa lähes kaikki säveltäjät ennen 1900-lukua olivat
myös omaa musiikkiaan esittäviä soittajia. Ja usein tunnentumpia
nimenomaan soittajina. Esimerkiksi Bach ja Chopin olivat juhlittuja
improvisoijia!
Hendrixin tapaan myös monet aiemmat säveltäjät soittivat ja sävelsivät
selvästi yhden tyylin sisällä - "samaa kappaletta" voisi asiaan
perehtymätön sanoa: Ajatelkaapa vaikka Shubertia tai jopa Mozartia.
Isle of Wight -saaren konsertin kappaleet kahta lukuunottamatta
soitettiin (olettaen a'=440Hz) es-pentatonisessa; ne kaksi olivat
fis-pentatonisessa. Jaa, ..., yksi taisi leikkiä vähän c-pentatonisella
asteikolla. (Arvelen että Jimi oli itse asiassa virittänyt kitaransa
puoli sävelaskelta normaalia alemmas ja siis ajatteli soittavansa
e-, fis-, (ja cis-) -pentatonisissa asteikoissa, mikä suuresti lämmitti
barokkimusiikin soittajaa - me usein soitamme a'=415 ja näin meidänkin
e-nuottimme kuulostaa nykykorvaan es:ltä! ;-)
Yksi mielenkiintoinen lisäpiirre Jimin musiikissa on, että hän ei
useinkaan käytä edes pentatonisen asteikon kaikkia säveliä. Tai
paremminkin hän selvästi välttää pentatonisen asteikon soittamista
läpi. (Ja toki hän sooloissaan käyttää myös muita säveliä.) Mutta
basistiraukka sai soittaa lähinnä vain perussäveltä ja sen alapuolista
ja yläpuolista suurta sekuntia - luutistikin pysyi siinä mukana... ;-)
Ja monesta muusta tyylistä poiketen Hendrixillä on hyvin harvoin
"sointutehon" vaihdoksia; esimerkiksi jo vaikkapa perusblues kiertää
sitä tuttua I-IV-V-sarjaa, jota niin moni muukin musiikinlaji harrastaa.
Silti tuosta äärimmäisestä pelkistämisestä huolimatta Hendrixin
soitto on aivan uskomattoman mielikuvituksellista ja ilmaisevaa!
Tärkeää ja suurta musiikkia!
Arto
Arto Wikla
ehtii korjata, on paras yrittää itse:
Siis: a'=415: e fis cis
a'=440: es f c
Eli "barokkivire" soi pientä sekuntia alempana kuin "moderni".
Ja jos siis Hendrix soitti 415-kitaralla e:ssä, fis:ssä ja cis:ssä,
440-korva kuuli es:n, f:n ja c:n.
Pitihän se arvata, että virheitä tuli. Vaan jäikö niitä vieläkin?
Arto
Stratoblaster
> asteikolla. (Arvelen että Jimi oli itse asiassa virittänyt kitaransa
> puoli sävelaskelta normaalia alemmas ja siis ajatteli soittavansa
> e-, fis-, (ja cis-) -pentatonisissa asteikoissa, mikä suuresti lämmitti
> barokkimusiikin soittajaa - me usein soitamme a'=415 ja näin meidänkin
> e-nuottimme kuulostaa nykykorvaan es:ltä! ;-)
Jimi käytti tiettävästi hieman tuhdimpaa kielisettiä ja viritti siksi(kin)
kitaransa puoilikkaan alemmaksi. (Samanhan teki myös Stevie Ray Vaughan,
jonka kielisetti alkoi vähintään 13-vahvuisella E-kielellä - joskus E
saattoi olla jopa 18, mikä on melkoista vaijeria. Eipä ihme että SVRllä oli
sormenpäät tohjona välillä ja paikkausta tehtiin kontaktiliimalla!)
Virittämällä Es:sään saundi oli myös aavistuksen tuhdimpi soitettaessa
avoimesta asemasta.
> Ja monesta muusta tyylistä poiketen Hendrixillä on hyvin harvoin
> "sointutehon" vaihdoksia; esimerkiksi jo vaikkapa perusblues kiertää
> sitä tuttua I-IV-V-sarjaa, jota niin moni muukin musiikinlaji harrastaa.
> Silti tuosta äärimmäisestä pelkistämisestä huolimatta Hendrixin
> soitto on aivan uskomattoman mielikuvituksellista ja ilmaisevaa!
> Tärkeää ja suurta musiikkia!
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Jimi Hendrix oli pioneeri. Hänestä
muistetaan monesti vain show-mies: kitarantuhooja ja meluvalli, mutta mies
oli paljon muutakin. Olen itse taasen löytänyt Jimi Hendrixin musiikin
uudestaan ja kyllähän miehen live-soundi kuulosti mahtavalta Isle Of Wightin
konsertissa. Jimihän soitti poikkeuksellisesti pari biisiä myös
humbucker-kitaralla, joka oli vasuri-Flying-V. Soundi oli kylläkin
yllättävän samankaltainen hänen Strato-soundiinsa verrattuna.
-sb
Markus Lang von Feuerbruch
· Pitihän se arvata, että virheitä tuli. Vaan jäikö niitä vieläkin?
"Shubert".
J Pekka Makela
> Olen ehdottomasti samaa mieltä. Jimi Hendrix oli pioneeri. Hänestä
> muistetaan monesti vain show-mies: kitarantuhooja ja meluvalli, mutta mies
> oli paljon muutakin.
Erinomainen säveltäjä, loistava sovittaja ja tuottaja -
jälkimmäisiä silloin kun hänellä oli tilaisuus tehdä mielensä
mukaan, mikä levyjen osalla tapahtui vain Electric Ladylandin
kohdalla. Tuo levy kuulostaa vieläkin tuoreelta.
Hendrixille ei vain juurikaan annettu tilaisuutta kehittää
musiikkiaan sen alkuperäisen trio-formaatin tuolle puolen.
Irvokkain tapaus lienee Woodstockin esitys: bändin kaksi
jäsentä - lyömäsoittaja ja kakkoskitaristi - "unohdettiin"
mikittää.
Toisaalta tuntuu että etenkin jazzin ja - laajassa mielessä -
klassisen musiikin harrastajien korvissa Jimi Hendrix on noussut
kohtuuttomankin pitkän varjon heittäjäksi. Musiikki on herran
kuolemasta kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana kehittynyt
hyvin paljon, ja vaikka itse arvostankin Hendrixiä, en kyllä
pysty pitämään häntä minään ylettömän suunnattoman muut
päihittävänä supernerona. Useimpien muiden musiikin historian
merkkihahmojen tapaan hän oli loistava yhdistelemään olemassa-
olevia perinteitä. Mutta sitä on tehty onnistuneesti
myöhemminkin.
> konsertissa. Jimihän soitti poikkeuksellisesti pari biisiä myös
> humbucker-kitaralla, joka oli vasuri-Flying-V. Soundi oli kylläkin
Ymmärtääkseni hän käytti Flying V:tä loppuaikoinaan hyvinkin
paljon. Jo sitä ennen hän soitti bluesia mielellään Les Paulilla
(joka näyttää tosi pervolta vasenkätisesti pidettynä 8-).
--
-j Pekka Mäkelä--Pekka.Makela@Helsinki.Fi--http://www.Helsinki.Fi/~jpmakela/--
------------------------------------------------------------------------------
--- "Mutta vakavasti puhuen... minä ihailen niitä jotka yhä uskovat, että ----
--- teknologian kehitys johtaa parempaan elämään... heidän järjenvastaista ---
--- sinnikkyyttään ja hohtavan valkeita rystysiään." --------- (K & N -94) ---
Jari Säkkinen
> Jimi käytti tiettävästi hieman tuhdimpaa kielisettiä ja viritti siksi(kin)
> kitaransa puoilikkaan alemmaksi. (Samanhan teki myös Stevie Ray Vaughan,
> jonka kielisetti alkoi vähintään 13-vahvuisella E-kielellä - joskus E
> saattoi olla jopa 18, mikä on melkoista vaijeria. Eipä ihme että SVRllä
oli
> sormenpäät tohjona välillä ja paikkausta tehtiin kontaktiliimalla!)
Jimin kielisatsi oli erään GW:n mukaan semmoinen erikoisempi yhdistelmä,
.010-.038 ja sinnepäin.
SRV:lla viimeiseksi satsiksi NumberOneen jäi 11-58, ja loppuaikoina hän
kitarateknikkonsa neuvoja kuunnellen käytti myös 11-tai 12-paksuista
E(b)-kieltä sormia säästääkseen.
--
--JTS--
http://come.to/sakkinen
Ruism{ki Juha-Heikki
J Pekka Makela <jpma...@cc.helsinki.fi> wrote:
> kohtuuttomankin pitkän varjon heittäjäksi. Musiikki on herran
> kuolemasta kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana kehittynyt
> hyvin paljon, ja vaikka itse arvostankin Hendrixiä, en kyllä
> pysty pitämään häntä minään ylettömän suunnattoman muut
> päihittävänä supernerona.
Tämä onkin aika kiistanalainen juttu. Toisten mielestä Jimi oli pelkästään
pioneeri, eikä mitään ihmeellistä jota eivät tulevat sukupolvet pystyisi
saavuttamaan. Tässä olen Wiklan Arton kanssa samoilla linjoilla ja vuosien
mittaan yhä enemmän vakuuttunut, että Henkka oli "Mozart", eli jotain
mitä voidaan imitoida, jäljitellä ja ajoittain jopa päästä lähelle, vaan
ei ainakaan vielä saavuttaa.
Jos joku Beatlesin arvostus on mennyt hieman överiksi, niin Hendrixin
kanssa tuntuu olevan päinvastoin. Se ei ole mikään ihme, sillä tuo
musiikki ei ole niin "helppoa". Tuo Isle of Wightin konsertti oli
oikeastaan enemmän jazzia kuin puolet tavallisen Pori Jazzin kaikesta
ohjelmasta.
Juha
J Pekka Makela
> Tämä onkin aika kiistanalainen juttu. Toisten mielestä Jimi oli pelkästään
> pioneeri, eikä mitään ihmeellistä jota eivät tulevat sukupolvet pystyisi
> saavuttamaan.
Jos Jimiä pidetään pioneerina, niin unohdetaan se pitkä ja
monivivahteinen perinne josta hän vaikutteensa ammensi niin
säveltäjänä kuin kitaristinakin.
Tietyssä mielessä Hendrix on helppo rinnastaa Elvikseen: ei
omaperäinen innovaattori, mutta esitteli tyylin yleisölle joka
ei ollut originaaleja kuullu. Molemmat myös tekivät juttunsa
sen verran hienosti ja omaa musiikillista persoonaansa tukevasti
että ansaitsevat paikan musiikin historiassa muutenkin kuin
vain jäljittelijänä.
> mittaan yhä enemmän vakuuttunut, että Henkka oli "Mozart", eli jotain
> mitä voidaan imitoida, jäljitellä ja ajoittain jopa päästä lähelle, vaan
> ei ainakaan vielä saavuttaa.
Miksi edes pitäisi? Paljon parempi on ottaa Hendrixiltä hänen
asenteensa menneiden mestarien töihin: ottaa niistä oppia,
mutta tehdä niistä omaa.
Jani Kivisola
> Jimin kielisatsi oli erään GW:n mukaan semmoinen erikoisempi yhdistelmä,
> .010-.038 ja sinnepäin.
> SRV:lla viimeiseksi satsiksi NumberOneen jäi 11-58, ja loppuaikoina hän
> kitarateknikkonsa neuvoja kuunnellen käytti myös 11-tai 12-paksuista
> E(b)-kieltä sormia säästääkseen.
Mitenkäs tuo muuten käytännössä tapahtuu, että kitara on vaikka
yhden sävelaskelen muita soittimia alempana? Tai siis että avoimia
sointuja ei ainakaan hirveästi voi käyttää. :-) Ei kai siitä loppujen
lopuksi taida juuri muita ongelmia oikeastaan tullakaan, jos vaan muistaa
ottaa kaikki nuotit yhden nauhan ylempää... Kenelläkään käytännön
kokemuksia?
--
jani.k...@tietovalta.fi
(09) 22862 483 - (050) 590 5670
http://iis.demo.tietovalta.fi/jani
Risto Kuusisto
pientä sointutehoa ...
Arto Wikla wrote in message ... (mm.)
>
>Ja monesta muusta tyylistä poiketen Hendrixillä on hyvin harvoin
>"sointutehon" vaihdoksia; esimerkiksi jo vaikkapa perusblues kiertää
>sitä tuttua I-IV-V-sarjaa, jota niin moni muukin musiikinlaji harrastaa.
>Silti tuosta äärimmäisestä pelkistämisestä huolimatta Hendrixin
>soitto on aivan uskomattoman mielikuvituksellista ja ilmaisevaa!
>Tärkeää ja suurta musiikkia!
>
>Arto
Ruism{ki Juha-Heikki
> omaperäinen innovaattori, mutta esitteli tyylin yleisölle joka
> ei ollut originaaleja kuullu.
Nimenomaan tämä rinnastus on niin metsässä kuin ikänä. Tottakai jokaisella
musiikintekijällä on oma perustansa, josta musiikkiaan lähtee kehittämään.
Henkka nimenomaan ei popularisoinut mitään, vaan kehitti tietyltä pohjalta
musiikkinsa omaan suuntaansa niin pitkälle, että nämä lähtökohdat jäivät
merkityksettömiksi.
Juha
J Pekka Makela
> Nimenomaan tämä rinnastus on niin metsässä kuin ikänä. Tottakai jokaisella
> musiikintekijällä on oma perustansa, josta musiikkiaan lähtee kehittämään.
> Henkka nimenomaan ei popularisoinut mitään, vaan kehitti tietyltä pohjalta
> musiikkinsa omaan suuntaansa niin pitkälle, että nämä lähtökohdat jäivät
> merkityksettömiksi.
Henkka itse jaksoi tolkuttaa kovakorvaisille toimittajille
siitä miten paljon joku Buddy Guy sun muut kitaristit olivat
hänen soittoonsa vaikuttaneet. Hänelle itselleen ne eivät
selvästikään olleet lainkaan merkityksettömiä.
Olli-Matti Sopanen
> In sfnet.harrastus.musiikki.klassinen Ruism{ki Juha-Heikki <jr8...@naakka.cs.tut.fi> wrote:
>
> > Tämä onkin aika kiistanalainen juttu. Toisten mielestä Jimi oli pelkästään
> > pioneeri, eikä mitään ihmeellistä jota eivät tulevat sukupolvet pystyisi
> > saavuttamaan.
>
> Jos Jimiä pidetään pioneerina, niin unohdetaan se pitkä ja
> monivivahteinen perinne josta hän vaikutteensa ammensi niin
> säveltäjänä kuin kitaristinakin.
>
> Tietyssä mielessä Hendrix on helppo rinnastaa Elvikseen: ei
> omaperäinen innovaattori, mutta esitteli tyylin yleisölle joka
> ei ollut originaaleja kuullu. Molemmat myös tekivät juttunsa
> sen verran hienosti ja omaa musiikillista persoonaansa tukevasti
> että ansaitsevat paikan musiikin historiassa muutenkin kuin
> vain jäljittelijänä.
Eikös Jimi Hendrixiä olisi luontevampi verrata, siihen nuoreen Eric
Claptoniin, joka soitti samoihin aikoihin (1966-1970) yhtyeissä nimeltä
Cream, Blind Faith and Derek & the Dominoes?
O-M.S.
Tommi Perkola
> siitä miten paljon joku Buddy Guy sun muut kitaristit olivat
> hänen soittoonsa vaikuttaneet. Hänelle itselleen ne eivät
> selvästikään olleet lainkaan merkityksettömiä.
Tässä säikeessä jo puhuttiinkin siitä, että kyseisestä konsertista yli
puolet voitaisiin niputtaa jazziksi. Ja jaskaahan sitä oli jo 60-luvun
loppuun mennessä soiteltu aika lailla, eikä Henkka varmastikaan ollut
välttynyt kuulemasta.
Eräs vanha teoria väittää, että Hendrix ihaili erityisesti boogie-woogie
-pianisteja ja toi heidän kehittelemiään juttuja kitaramusiikin puolelle.
Hieno konsertti kuitenkin. Ei kenelläkään olisi sitä Tampereella
(normaalinopeudella) videoituna?
--
Tommi! http://www.uta.fi/~matope/
Ruism{ki Juha-Heikki
J Pekka Makela <jpma...@cc.helsinki.fi> wrote:
> Henkka itse jaksoi tolkuttaa kovakorvaisille toimittajille
> siitä miten paljon joku Buddy Guy sun muut kitaristit olivat
> hänen soittoonsa vaikuttaneet. Hänelle itselleen ne eivät
> selvästikään olleet lainkaan merkityksettömiä.
No totta mooses on vaikuttanut ja on hienoa, että Hendrix antaa täyden
tunnustuksen omille vaikuttajilleen. Mutta vaikka en nyt niin paljon
ole Buddy Guyta tai muita blues-miehiä kuunnellut, niin kuitenkin
sen verran, että Hendrixiin verrattuna he soittavat "vain" bluesia.
Juha
Ruism{ki Juha-Heikki
Olli-Matti Sopanen <sop...@cc.joensuu.fi> wrote:
>Eikös Jimi Hendrixiä olisi luontevampi verrata, siihen nuoreen Eric
>Claptoniin, joka soitti samoihin aikoihin (1966-1970) yhtyeissä nimeltä
>Cream, Blind Faith and Derek & the Dominoes?
Kun vertailuihin päästiin, niin tuohan on sama kuin vertailisi Elvistä
Cliff Richardsiin.
Juha
Tero Karvinen
: Irvokkain tapaus lienee Woodstockin esitys: bändin kaksi
: jäsentä - lyömäsoittaja ja kakkoskitaristi - "unohdettiin"
: mikittää.
tuskin tuo menoa haittasi- ainakin se perkussio-nisti oli niin kuosissa ettei
hetkittäin tajunnut että biisi oli loppunut jo useita sekunteja aikaisemmin :)
--
-tero
avaruuden anturi, tähtien tulkki
Jari Säkkinen
> Mitenkäs tuo muuten käytännössä tapahtuu, että kitara on vaikka
> yhden sävelaskelen muita soittimia alempana? Tai siis että avoimia
> sointuja ei ainakaan hirveästi voi käyttää. :-) Ei kai siitä loppujen
> lopuksi taida juuri muita ongelmia oikeastaan tullakaan, jos vaan muistaa
> ottaa kaikki nuotit yhden nauhan ylempää... Kenelläkään käytännön
> kokemuksia?
No, bassohan menee helposti tuohon Eb:hen nuppeja kääntäen.
Pianolla/uruilla ei varmaan myöskään tule ongelmia.
Vaihtoehtoinen lähestymistapa, jos ei halua tinkiä: Yngwie Malmsteen teki
orkesterilevyä tehdessään niin, että piti kitaran Eb:ssä ja muu orkesteri
joutui virittämään sitten siihen suhteessa. Silloin on hyvä, kun on oma
projekti :) Mutta esim. SRV viritteli esim. Carnegie Hall-levyllä kiltisti
E:hen.
--
--JTS--
http://come.to/sakkinen
Tero Valkonen
> saavuttamaan. Tässä olen Wiklan Arton kanssa samoilla linjoilla ja vuosien
> mittaan yhä enemmän vakuuttunut, että Henkka oli "Mozart", eli jotain
> mitä voidaan imitoida, jäljitellä ja ajoittain jopa päästä lähelle, vaan
> ei ainakaan vielä saavuttaa.
Tuleville sukupolville on vaikeata kuvitella tarpeettomampaa tehtavaa
kuin Jimi Hendrixin saavuttaminen. Paljon hienompaa on ponnistaa Hend-
rixin kautta entistakin korkeammalle.
> kanssa tuntuu olevan päinvastoin. Se ei ole mikään ihme, sillä tuo
> musiikki ei ole niin "helppoa". Tuo Isle of Wightin konsertti oli
> oikeastaan enemmän jazzia kuin puolet tavallisen Pori Jazzin kaikesta
> ohjelmasta.
Toisaalta, moniko konsertti ei olisi? Otit mahdollisimman huonon
vertailukohdan.
Tarkoitukseni ei ole mollata Henkkaa, mutta mies ei minusta ole
kovin kummoinen musiikintekija kuitenkaan. Soittaja ilman muuta,
mutta savellykset eivat ole kauhean ihmeellisia. Tunnustan tosin,
ettei koko tuotanto ole tuttu.
Arto Wikla
>Tuleville sukupolville on vaikeata kuvitella tarpeettomampaa tehtavaa
>kuin Jimi Hendrixin saavuttaminen. Paljon hienompaa on ponnistaa Hend-
>rixin kautta entistakin korkeammalle.
Tunnut ajattelevan, että taiteessa olisi kehitystä, jokin suunta
"korkeammalle". Minä en tuohon usko. Uskooko joku?
>Tarkoitukseni ei ole mollata Henkkaa, mutta mies ei minusta ole
>kovin kummoinen musiikintekija kuitenkaan. Soittaja ilman muuta,
>mutta savellykset eivat ole kauhean ihmeellisia. Tunnustan tosin,
>ettei koko tuotanto ole tuttu.
Minun mielestäni hänen sävellyksensä tai paremimminkin soittonsa,
improvisaationsa ovat merkittävää musiikkia. Mutta eihän tässä nyt
tainnut olla enää mitään uutista... ;-)
Arto
Tero Valkonen
> >Tuleville sukupolville on vaikeata kuvitella tarpeettomampaa tehtavaa
> >kuin Jimi Hendrixin saavuttaminen. Paljon hienompaa on ponnistaa Hend-
> >rixin kautta entistakin korkeammalle.
>
> Tunnut ajattelevan, että taiteessa olisi kehitystä, jokin suunta
> "korkeammalle". Minä en tuohon usko. Uskooko joku?
"Korkeammalle" on osittain huono sanavalinta, koska korkeammalle ku-
rottaminen on paljon vaikeammin maariteltavissa kuin esim. pika-
juoksussa. Jos joku juoksee satasen nykyista ME-aikaa nopeammin,
se on ilman muuta parempi, ts. "korkeampi" saavutus. Taiteessa ei
voi olla noin itsestaanselvaa kehitysta.
Mutta ilman muuta kehitysta on. Taiteen oleellisena funktiona on,
Pentti Saarikoskea siteeratakseni, kvaliteettien lisaaminen maail-
maan. Toisin sanoen on mahdollista luoda uusia tapoja toteuttaa
asioita, ja uuden tavan tulkitsen itse kehitykseksi, ts. "kor-
keammalle" kurottamiseksi. Hendrix-tyylin kitaransoittoa ei ollut
ennen Jimi Hendrixia, ja joku tuleva Zaphod Beeblebrox voi ottaa
Hendrix-soitannasta vaikutteita ja luoda sen kautta oman ilmaisunsa,
jollaista ei juuri nyt ole olemassa. Vilkaisu taidehistoriaan osoit-
taa kehityksen kulkevan juuri tuolla tavalla. Hendrixin kopioiminen
on paikallaan polkemista.
Nyt joku voi todeta, etta kaikki on tehty jo tai etta kaikki tois-
taa samoja peruskaavoja. Se on toisaalta totta, mutta tuolloin ote-
taan niin iso viitekehys, ettei se minusta ole enaa mielekas. Eli
voidaan vaikkapa sanoa, ettei uudenlaista musiikkia voi luoda, koska
kaikki noudattaa "alkuun, keskikohtaan ja loppuun perustuvaa dra-
maturgiaa ja siis toistaa samoja kaavoja". Onhan se noinkin, mutta
tuo on minusta kohtuuton yksinkertaistus. Hieman kuin sanoisi, ettei
ihminen voi uudistua, koska "kaikki ihmisen luoma on kuitenkin Homo
Sapiens -lajin aikaansaannosta".
Arto Wikla
Mutta parempi varmaan karsia liian vähän kuin liian paljon.
Tero Valkonen <tval...@myntti.helsinki.fi> kommentoi:
Valkonen:
>> >Tuleville sukupolville on vaikeata kuvitella tarpeettomampaa tehtavaa
>> >kuin Jimi Hendrixin saavuttaminen. Paljon hienompaa on ponnistaa Hend-
>> >rixin kautta entistakin korkeammalle.
Wikla:
>> Tunnut ajattelevan, että taiteessa olisi kehitystä, jokin suunta
>> "korkeammalle". Minä en tuohon usko. Uskooko joku?
Valkonen:
>"Korkeammalle" on osittain huono sanavalinta, koska korkeammalle ku-
>rottaminen on paljon vaikeammin maariteltavissa kuin esim. pika-
>juoksussa. Jos joku juoksee satasen nykyista ME-aikaa nopeammin,
>se on ilman muuta parempi, ts. "korkeampi" saavutus. Taiteessa ei
>voi olla noin itsestaanselvaa kehitysta.
Siksipä intouduinkin kommentoimaan. Mutta en oikeastaan onnistu
näkemään edes vähemmän selvää kehitystä.
>Mutta ilman muuta kehitysta on. Taiteen oleellisena funktiona on,
>Pentti Saarikoskea siteeratakseni, kvaliteettien lisaaminen maail-
>maan. Toisin sanoen on mahdollista luoda uusia tapoja toteuttaa
>asioita, ja uuden tavan tulkitsen itse kehitykseksi, ts. "kor-
>keammalle" kurottamiseksi. Hendrix-tyylin kitaransoittoa ei ollut
>ennen Jimi Hendrixia, ja joku tuleva Zaphod Beeblebrox voi ottaa
>Hendrix-soitannasta vaikutteita ja luoda sen kautta oman ilmaisunsa,
>jollaista ei juuri nyt ole olemassa. Vilkaisu taidehistoriaan osoit-
>taa kehityksen kulkevan juuri tuolla tavalla. Hendrixin kopioiminen
>on paikallaan polkemista.
Uudet tavat toteuttaa asioita ovat vain uusia tapoja. Mielestäni
tässä ei ole kyse kehityksestä vaan (länsimaisen) taiteen
välttämättömyydestä: Se mikä nyt on uutta - jos se yleistyy ja
tavallistuu - on huomenna banaalia. Ja ilmaistakseen taas asioita
taide joutuu poikkeamaan totutusta. Ei liikaa jotta se vielä
erottuisi taiteena. Pari esimerkkiä musiikkikulttuurista, ryhmien
otsikoidenkin takia:
Välidominanttien ketjua etenevä Vivaldin musiikki oli aikanaan
ympristöstään erottuvaa ainakin juuri tuossa tekniikassaan.
Nykyään esim. jokin euroiskelmä voi käyttää tuota tekniikkaa
eikä kukaan huomaa mitään.
Ranskalaiset impressionistit intoituivat 1800-luvun lopussa käyttämään
symmetrisiä asteikkoja ja sen seurauksena esim. vähennetyt nelisoinnut
("dimit") värittivät heidän musiikkiaan. Nykyään on varmaan vaikea
löytää hissimuzakkia, joka ei käyttäisi tuota tekniikkaa.
>Nyt joku voi todeta, etta kaikki on tehty jo tai etta kaikki tois-
>taa samoja peruskaavoja. Se on toisaalta totta, mutta tuolloin ote-
>taan niin iso viitekehys, ettei se minusta ole enaa mielekas. Eli
>voidaan vaikkapa sanoa, ettei uudenlaista musiikkia voi luoda, koska
>kaikki noudattaa "alkuun, keskikohtaan ja loppuun perustuvaa dra-
>maturgiaa ja siis toistaa samoja kaavoja". Onhan se noinkin, mutta
>tuo on minusta kohtuuton yksinkertaistus. Hieman kuin sanoisi, ettei
>ihminen voi uudistua, koska "kaikki ihmisen luoma on kuitenkin Homo
>Sapiens -lajin aikaansaannosta".
Tuo on eri kysymys. En väitä että kaikki olisi jo keksitty, väitän
vain että ilmaiseminen edellyttää muuttumista. Ja tämä koskee ainakin
länsimaista taidetta. Muista en uskalla väittää mitään.
Mutta tuo muutos ei ole kehitystä, se on vain muutosta. Mielestäni!
Vielä yksi esimerkki liittyen siihen, ettei kehitystä ole:
Ei ole varmaan ollut koskaan yhtään musiikkikulttuuria (tai jotakin
muuta kulttuuria), jossa olisi ajateltu, että väline on vielä
puutteellinen: "sitä ja sitä" ei vielä saada ilmaistua, mutta kun
keksitään "se ja se", sitten siihenkin ylletään.
Monteverdi ei varmaan ajatellut, että enpä saa sanottua tunnetta A.
Voi kunpa joku keksisi välidominantin niin jo syntyisi.
Bach ei varmaan ajatellut, että jotain vielä puuttuu. Olisiko se
vaikka "Wagner-sointu". Wagner ei varmaan kaivannut 12-sävelrivejä.
Robert Johnson tuskin ajatteli, että enemmänkin olisi sanottavissa
jos käyttäisi Hendrixin "duuri-molli-pienseptimisointua". Jne, jne...
Arto
Tero Valkonen
> Siksipä intouduinkin kommentoimaan. Mutta en oikeastaan onnistu
> näkemään edes vähemmän selvää kehitystä.
Tulkitsetko siis muutoksen ainoastaan muutokseksi? Onko muutoksella
tarkoitusta? Onko taiteen tekemisella tarkoitusta?
> tässä ei ole kyse kehityksestä vaan (länsimaisen) taiteen
> välttämättömyydestä: Se mikä nyt on uutta - jos se yleistyy ja
> tavallistuu - on huomenna banaalia. Ja ilmaistakseen taas asioita
Totta kai, nykyhetken radikaalius on huomisen konservatismia.
Mutta nimenomaan tuo osoittaa, etta kehitysta on tapahtunut.
> Vielä yksi esimerkki liittyen siihen, ettei kehitystä ole:
> Monteverdi ei varmaan ajatellut, että enpä saa sanottua tunnetta A.
> Voi kunpa joku keksisi välidominantin niin jo syntyisi.
> Bach ei varmaan ajatellut, että jotain vielä puuttuu. Olisiko se
> vaikka "Wagner-sointu". Wagner ei varmaan kaivannut 12-sävelrivejä.
> Robert Johnson tuskin ajatteli, että enemmänkin olisi sanottavissa
> jos käyttäisi Hendrixin "duuri-molli-pienseptimisointua". Jne, jne...
Olin jo itse aikeissa nostaa taman kysymyksen esiin, hauskaa etta
teit sen. Tulkitsen itse asian aivan toisin. Taiteessa (samoin
kuin tieteessa, jos keksinto on tarpeeksi vallankumouksellinen)
uudistukset (ts. "kehitys") on mahdotonta kuvitella ennen kuin
joku ne keksii. Sen jalkeen uusi tuntuu loogiselta jatkolta edel-
liseen. Urheilussa kehitys sijoittuu janalle, jonka kehityksen
voi ennustaa ("on mahdollista juosta satanen aikaan 9.90, kenties
joku sen jopa tekee"), mutta taiteessa tulevaisuuden muotoja ei
voi ennustaa. Kyse on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen "uuden"
erosta.
Cytrus
>>"Korkeammalle" on osittain huono sanavalinta, koska korkeammalle ku-
>>rottaminen on paljon vaikeammin maariteltavissa kuin esim. pika-
>>juoksussa. Jos joku juoksee satasen nykyista ME-aikaa nopeammin,
>>se on ilman muuta parempi, ts. "korkeampi" saavutus. Taiteessa ei
>>voi olla noin itsestaanselvaa kehitysta.
> Wikla:
> Siksipä intouduinkin kommentoimaan. Mutta en oikeastaan onnistu
> näkemään edes vähemmän selvää kehitystä.
Taiteessa ei ole kehitystä siinä mielessä kuin me sanan
merkityksen yleensä ymmärrämme. Esim. musiikista ei tee
kehittyneempää se että se on luotu kehittyneemmällä
tekniikalla, esim. tietokone musiikki. Tai sen on tehnyt ihminen
joka tietää enemmän musiikista (sibelius akatemian käynyt).
Uuden taiteen tekemisen tavoite on herättää syvällisiä tunne
tiloja, ilman että toistamme jo jotain nähtyä. Siksi esim.
australian alkuasukkaitten musiikki herättää edelleen voi-
makkaan reaktion, kuten jokin muu onnistunut teos. Ehken juuri
lisännyt keskusteluun paljoakaan, sillä minulla on sellainen
tunne, että varmaan ajattelette samoin, mutta minä puen
asian sanoiksi omalla tavallani.
Tatu Lund
http://www.mp3.com/Cytrus <-- Cytrus
Arto Wikla
> Taiteessa ei ole kehitystä siinä mielessä kuin me sanan
> merkityksen yleensä ymmärrämme. Esim. musiikista ei tee
> kehittyneempää se että se on luotu kehittyneemmällä
> tekniikalla, esim. tietokone musiikki. Tai sen on tehnyt ihminen
> joka tietää enemmän musiikista (sibelius akatemian käynyt).
> Uuden taiteen tekemisen tavoite on herättää syvällisiä tunne
> tiloja, ilman että toistamme jo jotain nähtyä. Siksi esim.
> australian alkuasukkaitten musiikki herättää edelleen voi-
> makkaan reaktion, kuten jokin muu onnistunut teos. Ehken juuri
> lisännyt keskusteluun paljoakaan, sillä minulla on sellainen
> tunne, että varmaan ajattelette samoin, mutta minä puen
> asian sanoiksi omalla tavallani.
Oikein hyvä esimerkki tuo aboriginaalien musiikki, joka selvästi viestii
jotakin myös meille länsimaisen musiikin sisällä syntyneille.
Luultavasti hahmotamme sen hyvin eri tavalla ja paljon köyhemmin kuin
syntymästään asti tuota musiikkia kuulleet.
Olisi mielestäni aivan hölmöä mennä väittämään mitään musiikkikulttuuria
muita kehittyneemmäksi. Mieleen tulee vanha urbaani legenda niiltä
ajoilta kun eurooppalaiset kuulivat "afrikan villien päättömästi
hakkaavan rumpujaan": Afrikkalainen heimopäällikkö vieraili Lontoossa
ja isännät halusivat esitellä parasta tuntemaansa musiikkia. Vieras
vietiin kuuntelemaan Beethovenin sinfoniaa, Bachin kamarimusiikkia ja
Mozartin oopperaa. Jälkeenpäin isännät kysyivät mitä vieras oli pitänyt.
Päällikkö vastasi: "Kyllähän se ihan mielenkiintoista oli. Yhtä vain
ihmettelin: Miksi kaikki soittivat sitä samaa kappaletta?"
Arto
Arto Wikla
>Tulkitsetko siis muutoksen ainoastaan muutokseksi? Onko muutoksella
>tarkoitusta? Onko taiteen tekemisella tarkoitusta?
Kuten kirjoitin mielestäni muutoksella on tarkoitus; se on itse asiassa
välttämätöntä ainakin aika isossa joukossa kulttuureja. Ilmaisu karkaa
sillä eilisen uudesta, nyt vanhasta. (Mielestäni myös taiteen
tekemisellä voi nähdä tarkoitusta, mutta se olkoon jonkin toisen
keskustelun aiheena.)
>Totta kai, nykyhetken radikaalius on huomisen konservatismia.
>Mutta nimenomaan tuo osoittaa, etta kehitysta on tapahtunut.
Mielestäni tuossa nimenomaan ei ole kyse kehityksestä jos kehitys
tarkoittaa "paremmaksi muuttumista" tms. Aika mielenkiintoista tähän
liittyen on muuten myös se, että toisinaan jokin "konservatiivisena" ja
ilmaisumahdollisuuksia rajoittavana pidetty tekniikka voi myöhemmin
tulla uudelleen "moderniksi". Pari esimerkkiä: Täysbarokki ja
viimeistään varhaisklassismi vakiinnuttivat tonaalisen (so. toonika-
dominanttijännitteisen) musiikintekemisen tavan. Mutta tuolloin
syrjäytetty modaalisuus on myöhemmin taas esiintynytkin "modernina".
Toinen esimerkki olkoon vaikkapa keskiaikaisen gregorianiikan
ilmeinen suosio nykyään. En tarkoita että asiat kertautuisivat
sellasinaan: Nykykorva kuulee vanhat musiikit eri musiikkeina kuin
ne aikanaan kuultiin. Mutta tekniikat voivat kertautua.
>Olin jo itse aikeissa nostaa taman kysymyksen esiin, hauskaa etta
>teit sen. Tulkitsen itse asian aivan toisin. Taiteessa (samoin
>kuin tieteessa, jos keksinto on tarpeeksi vallankumouksellinen)
>uudistukset (ts. "kehitys") on mahdotonta kuvitella ennen kuin
>joku ne keksii. Sen jalkeen uusi tuntuu loogiselta jatkolta edel-
>liseen. Urheilussa kehitys sijoittuu janalle, jonka kehityksen
>voi ennustaa ("on mahdollista juosta satanen aikaan 9.90, kenties
>joku sen jopa tekee"), mutta taiteessa tulevaisuuden muotoja ei
>voi ennustaa. Kyse on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen "uuden"
>erosta.
Mielestäni tässä juuri on taiteen ja tieteen (ja tekniikan)
(yksi) ero: Tieteessä voidaan "tietää" ja "taitaa" enemmän; uudenlaisia
laitteita osataan rakentaa, yhä useampia sairauksia voidaan parantaa, jne.
Taide toimii toisaalla. (Aika rohkea yleistys ja väite tulee, heh!)
Taide jäsentää kokijan (="minun") suhdetta maailmaan. Ja toisaalta se
voi myös olla tuota maailmaa ja rakentaa tuota maailmaa. Kyllähän
tieteenkin voi sanoa noita tekevän, mutta tiede ja sen tuotteet
tavallaan ovat ulkopuolellani, taide tapahtuu sisälläni.
Ja maailman kokemuksen - minä ja maailma - en usko oikeastaan olevan
kovinkaan muuttuva: Me synnymme ja kuolemme, rakastamme ja vihaamme,
olemme nälkäisiä ja kylläisiä. Me himoitsemme ja inhoamme, toivomme ja
pelkäämme, ihmettelemme mistä tulemme ja minne menemme...
Mielestäni taide toimii tuossa kokemuksen maailmassa. Vain viestien
välittämisen tavat muuttuvat (koska on pakko). Viestit sinänsä eivät
voi "kehittyä".
Olipa vuodatus! Älkää pilkatko, olin tosissani... :-)
Arto