Terminologiakysymys

[Matti Enqvist]

Koloratuurisopraano on korkein fakki, siitä alaspäin järjestyksessä
sopraano, mezzosopraano, altto, (kontra-altto). Miesäänet korkeimmasta:
kontratenori, tenori, baritoni, bassobaritoni, basso.

Matti

"Dana" <...@...> kirjoitti viestissä news:B804478D.D846%...@......
> Haluaisin tietää miten laulamisen terminologia menee
> äänialojen mukaan. Osaisiko joku selvitää missä järjestyksessä
> sopraanot, mezzo-sopraanot ja muut menee ja mihin sijoitetaan
> soprano colorature?
>
> Kiitos ennakolta.
>
> Dana
>

[(Mr) Topi Ylinen]

/* Matti Enqvist <menq...@yahoo.com> made the bold statement: */
// Koloratuurisopraano on korkein fakki, siitä alaspäin järjestyksessä
// sopraano, mezzosopraano, altto, (kontra-altto). Miesäänet korkeimmasta:
// kontratenori, tenori, baritoni, bassobaritoni, basso.

Nämä luokittelut tosin riippuvat paljolti luokittelun laatijasta.
Askeettisimman luokittelun mukaan on vain kaksi naisäänityyppiä,
sopraano (korkea) ja altto (matala), ja kaksi miesäänityyppiä,
tenori (korkea) ja basso (matala). Sitten on taas lähteitä, jotka
tunnistavat viisi tai seitsemän sopraano- ja tenorityyppiä.
Jotta homma menisi vielä tosi sekavaksi, sama ääni voidaan luokitella
eri tavalla eri musiikkikulttuureissa. Erityisesti verrattaessa
italialaista ja saksalaista oopperaa huomaa, että italialaisessa
arvostetaan kevyitä ja siroja ääniä, kun taas saksalainen edellyttää
laulajalta isompaa ja raskaampaa ääntä. Samat heput, jotka laulavat
bassorooleja italialaisessa oopperassa, pistetäänkin baritonirooleihin
saksalaisissa oopperoissa, ja basso-osat annetaan profundo-
bassoille (Martti Talvela, Gottlob Frick ja muut vastaavat), joiden
äänelle sopivaa materiaalia italaisessa oopperassa on vähemmän.

Oikeastaan suhteellisen harvat ovat "puhtaasti" jonkin äänityypin
edustajia, ja luokitukset ovat tavallisesti karkeita yleistyksiä.
Ei ole mitenkään tavatonta, että laulaja aloittaa yhden äänityypin
edustajana, ja sitten myöhemmin huomaakin omaavansa aivan erilaisen
äänen. Monet maineikkaimmista saksalaisista sankaritenoreista ovat
aloittaneet uransa baritoneina, ja niin on myös Placido Domingo,
jollen aivan väärin muista. Sitten on taas sopraanoita, jotka siirtyvät
mezzorooleihin, kun ylärekisteri ei yksinkertaisesti veny tarpeeksi
ja alarekisteri on sopivan täyteläinen.

--
Topi Ylinen -- To reply, please note that the domain name is luukku.com
-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-
"Petri Varis taklasi puhtaasti Lindiä, mutta sai puhuttua Mikkolalle
kakkosen väkivaltaisuudesta." (NBorg, talkbot)

[Jarno Tuomainen]

Ihan mielenkiinnosta asiasta muutenkaan sen enempää tietämättä kysyisin,
että onko näille määritetty ihan "reaalimaailman" äänialat, mihin pitää
taipua, vai onko kyse siitä mitä kulloinkin lauletaan?

[Matti Enqvist]

Kim Borg antaa kirjassaan Suomalainen laulajan aapinen tämmöisiä viitteitä:

koloratuurisopraano c' - f'''
lyyrinen sopraano a - c'''
dramaattinen sopraano fis - c'''
mezzosopraano e - h''
altto es - b''
lyyrinen tenori d - c''
dramaattinen tenori B - h'
lyyrinen baritoni A - a'
dramaattinen baritoni Fis - a'
bassobaritoni E - g'
basso C - fis' (meikä)
basso profondo G1 - d'

Matti

"Jarno Tuomainen" <jarno_t...@hotmail.com> kirjoitti viestissä
news:3BEA7B33...@hotmail.com...

[(Mr) Topi Ylinen]

// "Jarno Tuomainen" <jarno_t...@hotmail.com> kirjoitti viestissä
// news:3BEA7B33...@hotmail.com...
// > Ihan mielenkiinnosta asiasta muutenkaan sen enempää tietämättä kysyisin,
// > että onko näille määritetty ihan "reaalimaailman" äänialat, mihin pitää
// > taipua, vai onko kyse siitä mitä kulloinkin lauletaan?

Juu ja ei. Noin nyrkkisääntönä, laulajan M ääni on tyyppiä N, jos
1) laulajan M ääniala soveltuu tyypille N kirjoitettujen stemmojen
laulamiseen
ja 2) laulajan M äänen väri on tyypille N ominainen

Tuo jälkimmäinen ehto on tarpeellinen siksi, että harjaantuneet laulajat
pystyvät usein ylittämään oman äänialansa suuntaan jos toiseenkin. Mutta
pelkkä korkeiden nuottien kiljuminen ei tee mezzosta sopraanoa eikä matalien
nuottien öriseminen tee baritonista bassoa.
Esimerkkitapauksena voisi mainita vaikka Jose van Damin, joka on erinomainen
bassobaritoni (mutta siis baritoni kuitenkin). Hän pystyy äänialansa puolesta
laulamaan vaikka Osminin roolin, mutta älyää kuitenkin olla sitä tekemättä.
Hän tosin kerran kokeili Sarastroa, levyttikin jopa, mutta tuli tuon tuloksena
siihen johtopäätökseen, että on baritoni eikä mikään basso. Hieno laulaja
joka tapauksessa, oman äänityyppinsä kansainvälistä parhaimmistoa.

Yksi mielenkiintoinen tapaus on tietysti myös Ruotsin Birgit Nilsson. Hänen
matala rekisterinsä on vahvempi ja soinnikkaampi kuin useiden mezzosopraanojen
(saaden mezzosopraanot usein kuulostamaan heiveröisiltä laulaessaan duettoja),
mutta silti hänet luokitellaan sopraanoksi -- sillä myös Nilssonin ylärekisteri
on teräksenkova, tarkka ja horjumaton. (Jotkut irvailevatkin, että Nilssonin
ainoa heikkoudet olivat keskirekisterissä.) Mutta Birgit Nilssonhan onkin näitä
"luonnonoikkuja", joiden kaltaisia laulajia tulee ehkä yksi sukupolvessa. Hänen
veroistaan draamallista sopraanoa ei ole enää hänen jälkeensä astunut esiin.

Birgit Nilssonin levytyksistä kannattaa muuten ehdottomasti ainakin kerran
elämässään kuunnella Tristan ja Isolde sekä Götterdämmerung. Molempien
oopperoiden loppukohtaukset ovat kerrassaan hypnoottisia nimen omaan
Birgit Nilssonin ansiosta. Nilssonin Mozart-levytykset sen sijaan kannattaa
kiertää turvallisen kaukaa.

/* Matti Enqvist <menq...@yahoo.com> made the bold statement: */

// Kim Borg antaa kirjassaan Suomalainen laulajan aapinen tämmöisiä viitteitä:
//
// koloratuurisopraano c' - f'''
// lyyrinen sopraano a - c'''
// dramaattinen sopraano fis - c'''
// mezzosopraano e - h''
// altto es - b''
// lyyrinen tenori d - c''
// dramaattinen tenori B - h'
// lyyrinen baritoni A - a'
// dramaattinen baritoni Fis - a'
// bassobaritoni E - g'
// basso C - fis' (meikä)
// basso profondo G1 - d'

Kim Borg antaa ronskinpuoleiset äänialat. Väittäisinpä, että noin laajoja
äänialoja ei löydy puoliltakaan oopperalaulajista, ainakaan jos edellytetään,
että äänien on kanssa *soitava* (siis pelkkä kimittäminen tai öriseminen
ei riitä). Eipä sitä paitsi taida löytyä oopperakirjallisuudesta ainakaan
solistista laulettavaa, joka menisi tuon ison C:n alapuolelle. Iso C:kin
löytyy tietääkseni ainoastaan Richard Straussin Der Rosenkavalierista,
ja siinäkään se ei pakollinen nuotti. Kurt Moll lienee yksi niitä
harvoja, jotka viitsivät oikein kunnolla *laulaa* sen levyllä.
(Muut vain örähtävät tai valitsevat sen helpomman vaihtoehtoisen nuotin.)

P.S. Voisit totutella vastaamaan vasta kysymyksen jälkeen, niinkuin
yleensä on tapana. On skitsofreenistä lukea vastaus ensin ja sitten
vasta kysymys. :)

--
Topi Ylinen -- To reply, please note that the domain name is luukku.com

"Hyökkäysalueella Petri Varis, harmaalokki, uuttukyyhky, kiuru, pulmunen,
kottarainen, isokoskelo ja kuusinkertainen tykistö ja vältellen änkyttää,
että siellä varmaan on kyse stringistä 'Arse'." (NBorg, talkbot)