Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Q: BMW K1200RS & ABS & jarrujen ilmaus

371 views
Skip to first unread message

Jani Kosunen

unread,
Mar 3, 2003, 8:05:09 PM3/3/03
to
Kevät-tervehys!

Olisi tuollainen ratkaisematon jarru-onkelma, joka on saanutkin olla
koko talven aivan rauhassa. Nyt kevätkuumeen noustessa kuitenkin
ajattelin taas alkaa stressaamaan itteäni asialla. Ongelma on se, että
viime kesän lopussa mainio ja hyvin toimiva takajarru lakkasi yhtäkkiä
olemasta mainio. Syy ja aiheuttaja olen minä itse. Menin noviisina
säätämään takajarrun TYÖSYLINTERIÄ siten, että polkimesta lähtisi muka
tyhjät pois :-o Tyhmä ja kokeilunhaluinen kun olen, niin säädin
ilmeisesti sitten varmaan jotain liikaa, ja takajarru muuttuikin
hiljalleen täysin pitämättömäksi, eli loppujen lopuksi takajarrun
painaminen ei vaikuttanut hidastuvuuteen pätkääkään vaikka olisi
stoppariin asti painanut. Aivan kuin olisi ilmapalloa jalalla
polkenut. Noh, olihan minulla vielä käytössä pureva etujarru ja
ajokausikin oli jo loppumassa.

Ammattihenkilö kuitenkin tutki ja totesi, että olin mennyt säätämään
työsylinterin männän lepokohdan niin pitkälle, ettei mäntä palautunut
tarpeeksi. Sulki ilmeisesti lepoasennossakin nestekanavan. Säätö,
uudet nesteet ja ilmaus -> jarruteho lisääntyi hieman, muttei
kuitenkaan olennaisesti. Edelleen tuntui poljin ilmapallolta.

Voisikohan nyt olla niin, että järjestelmä olisi jotenkin haukannut
männän takapuolelta ilmaa ABS-modulaattoriin asti (Vai mikä se mötikkä
sitten onkaan nimeltään), joka ei normaalilla ilmaamisella tule
pihalle? Eli kuten ihmiset ovat vuosituhansia tehneet, otin
takajarrusatulasta ruuvin auki ja pedaalia pumpaten vatkasin uudet
nesteet sisään??? Käsittääkseni siinä ABS-modulaattorissa on kuitenkin
jokin ilmausruuvi, joten mikähän on sitten se oikea tapa suorittaa
tuollaisen ABS-järjestelmän oikeaoppinen ilmaus ja onkohan tuo minun
ongelmani nyt sitten ilmasta johtuva? Vai olenkohan voinut onnistua
rikkomaan jotakin? Mistään ei kuitenkaan tule jarrunestettä vuotamalla
ulos. Ainoastaan se ilmapallon tunne, vaikka perinteisesti jo
ilmattiinkin. Jos kaikki tavara kiertää ABS:n kautta, niin luulisi sen
ilman tulevan ulos perinteiselläkin ilmaustavalla. Mihin sitä
modulaattorin ilmausruuvia ylipäätään tarvitaan?

Onko muuten BMW:n ABS:ssä etu- ja takajarrut täysin omissa
piireissänsä, vai käyttääkö ne modulaattorilla samoja litkuja?
Kyseessä on ABS 1 -malli. Jos joku tuntee olevansa systeemin
asiantuntija, niin otan mieluusti neuvoja vastaan.

Jani Kosunen

PSmo

unread,
Mar 4, 2003, 2:52:26 AM3/4/03
to
Vaikka en asiasta mitään ymmärräkään, kuulostaa ihan siltä, että kannattaa
viedä mopo merkkikorjaamolle. On nuo ABS- ja jarruassistenttihommat sen
verran monimutkaisia, että itse en uskalla "pitkällä tikullakaan" koskea,
kun toimivat jarrut on melkoisen avainasemassa, jos vauhtia tarttee saada
pois!!!! Oisko rumasti sanottu jos laitan tähän vanhan viisauden: -Viiden
markan suutari tekee kuuden markan vahingon- mitenkään ammattitaitoasi
halveksimatta!

PSmo
-K1200RS-

"Jani Kosunen" <jani.k...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestissä:15c5ffa6.03030...@posting.google.com...

Jukka Eerola

unread,
Mar 4, 2003, 7:41:59 AM3/4/03
to
"Jani Kosunen" <jani.k...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestissä:15c5ffa6.03030...@posting.google.com...
> Menin noviisina
> säätämään takajarrun TYÖSYLINTERIÄ siten, että polkimesta lähtisi muka
> tyhjät pois :-o Tyhmä ja kokeilunhaluinen kun olen, niin säädin
> ilmeisesti sitten varmaan jotain liikaa, ja takajarru muuttuikin
> hiljalleen täysin pitämättömäksi, eli loppujen lopuksi takajarrun
> painaminen ei vaikuttanut hidastuvuuteen pätkääkään vaikka olisi
> stoppariin asti painanut.

Työsylinteriä? Oletko varma? Olet ilmeisesti säätänyt pääsylinteriä.

> Käsittääkseni siinä ABS-modulaattorissa on kuitenkin
> jokin ilmausruuvi, joten mikähän on sitten se oikea tapa suorittaa
> tuollaisen ABS-järjestelmän oikeaoppinen ilmaus ja onkohan tuo minun
> ongelmani nyt sitten ilmasta johtuva? Vai olenkohan voinut onnistua
> rikkomaan jotakin? Mistään ei kuitenkaan tule jarrunestettä vuotamalla
> ulos. Ainoastaan se ilmapallon tunne, vaikka perinteisesti jo
> ilmattiinkin. Jos kaikki tavara kiertää ABS:n kautta, niin luulisi sen
> ilman tulevan ulos perinteiselläkin ilmaustavalla. Mihin sitä
> modulaattorin ilmausruuvia ylipäätään tarvitaan?

Kyllä ABS-yksikössä on ilmausruuvit ja niiden käyttö kuuluu olennaisena
osana ilmaukseen. Systeemi menee siten, että ensin ilmataan
takajarrupuristimesta ja sen jälkeen ABS-yksikön takajarrulinjan
ilmausruuvista (siis, kun ilmataan takapäätä).

> Onko muuten BMW:n ABS:ssä etu- ja takajarrut täysin omissa
> piireissänsä, vai käyttääkö ne modulaattorilla samoja litkuja?
> Kyseessä on ABS 1 -malli.

Kyllä ne ovat omissa piireissään. ABS-yksikössä on oma ilmausruuvinsa
etujarrulinjalle ja takajarrulinjalle.

Vaikka pääsylinterin mäntää säätäisikin liian pitkälle, sen ei sinällään
pitäisi aiheuttaa ilman pääsyä järjestelmään. Olettaisin, että tapauksessasi
on käynyt niin, että takajarru on jäänyt laahaamaan päälle, joka on
aiheuttanut kuumuutta, mikä on kiehuttanut nestettä, josta ilma on tullut
systeemiin. Tämä varsinkin, mikäli jarrunesteitä ei ole vaihdettu riittävän
usein tai on käytetty liian alhaista DOT-luokitusta. On myös mahdollista,
että puristimen mäntien kumit ovat vaurioituneet, jolloin ne menettävät
elastisuutensa ja tiiviytensä.

Koska alan ammattilainen on tehnyt ilmaustyön, se on luultavasti oikein
tehty, joten luultavimmin vika on sitten niissä kumeissa. Kertaan nyt
kuitenkin, kuinka homma pitäisi tehdä: Vaikkakin takajarrupuristimessa on
jarrunesteen virtaus sylinterien läpi ilmausruuville, on ilmaustilanteessa
parempi ottaa jarrupalat irti ja painaa männät sisään tarkoitukseen tehdyllä
työkalulla ja tietysti jättää työkalu paikoilleen ilmauksen ajaksi. Sitten
ilmataan normaalisti takajarrupuristin. Tämän jälkeen ilmataan
takajarrulinja ABS-yksiköltä. Seuraavaksi työkalu pois puristimesta ja palat
takaisin. Jarrupalat on syytä tarkistaa, etteivät pinnat ole lasittuneet,
niin ja levyn kunto tietysti myös. Puristin kiinnitetään paikalleensa 40 Nm,
jonka jälkeen tarkistetaan ABS:n anturin ja hammaskehän ilmaväli. Pumpataan
jarrupalat kiinni levyyn, lisäen samalla säiliöön nestettä. Siinäpä se
operaatio sitten on. Mikäli homman tekee BMW-ammattilainen, voi samalla
tarkistaa Moditecillä, jotta ABS toimii kunnolla.

Noihin BMW:n jarrujen tyhjäliikkeisiin ei passaisi mennä kajoamaan, koska ne
on säädetty tehtaalla optimivälykselle. VÄLYSTÄ TÄYTYY OLLA, koska muuten
järjestelmän lämmetessä jarru jää laahaamaan päälle. Mikäli jostain syystä
polkimia, vipuja tai sylintereitä on vaihdettu, kuuluisi aina säätää välys
kohdalleen. Joskus Ducatien Bremboissa saattaa takajarruvälys olla tehtaan
jäljiltä hieman liian iso, jolloin uudelleen säätämällä saa takajarrua vähän
napakammaksi, silloinkin täytyy ehdottomasti olla tietotaitoa, mutta BMW:n
kanssa ei vastaavaa ole tullut eteeni.

Jukka


0 new messages