En tiedä kuinka monet teistä lukevat metsästäjä -lehteä, mutta haluan
levittää siitä tietoja muillekin kuin lehden lukijoille.
Otsikko oli seuraava:
Puoliautomaatteihin enintään 1 + 2 eräiden riistalajien metsästyksessä
-Itselataavien aseiden patruunamäärä on laissa rajoitettu yksi plus kolmeen.
Tämä ei kuitenkaan ole ollut täysin direktiivien mukaista. Asetuksen 16§:ään
lisätyssä uudessa 5. momentissa kielletään sellaisen itselataavan aseen
käyttö, joka voidaan piipussa olevan patruunan lisäksi ladata useammalla
kuin kahdella patruunalla ammuttaessa lintudirektiivin soveltamisalaan
kuuluvia lintuja ja luontodirektiivin liitteissä mainittuja eläimiä.
Uusi 1+2 rajoitus koskee siten kaikkien riistalintujen lisäksi kaikkia
rauhoittamattomia lintuja sekä edellä mainittuja metsäjänistä,
euroopanmajavaa, sutta, karhua, hilleriä, saukkoa, näätää, ilvestä, itämeren
norppaa, kirjohyljettä ja hallia. (Tässä kohtaa aloin hikeentyä). Hirveä
metsästettäessä saa siis käyttää puoliautomaattista asetta, joka voidaan
ladata 1+3 patruunalla, mutta karhulla pitää olla 1+2. (Tässä kohtaa alko
mennä kuppi nurin). Vastaavasti rusakkoa metsästettäessä 1+3, mutta
metsäjänistä ammuttaessa 1+2 ja kanadanmajavalla 1+3, mutta eurooppalaista
majavaa ammuttaessa 1+2.
Perkele soikoon näitä uusia direktiivejä!
Kun siis metsästän metsäjänistä ja kohdalle sattuukin rusakko,
lainopillisesti minun täytyy ennen ampumista poistaa yksi patruuna lippaasta
ennen kuin saan rusakon ampua, voi hellanlettas!
Kertokaa joku minulle kuka perkele on näistä direktiiveistä vastuussa ni
käyn työntämässä lippaan patruunoiden herra isoherran suuhun!!!
Terveisin
Ville
>mennä kuppi nurin). Vastaavasti rusakkoa metsästettäessä 1+3, mutta
>metsäjänistä ammuttaessa 1+2 ja kanadanmajavalla 1+3, mutta eurooppalaista
>majavaa ammuttaessa 1+2.
>
>Perkele soikoon näitä uusia direktiivejä!
>Kun siis metsästän metsäjänistä ja kohdalle sattuukin rusakko,
>lainopillisesti minun täytyy ennen ampumista poistaa yksi patruuna
lippaasta
>ennen kuin saan rusakon ampua, voi hellanlettas!
>
>Kertokaa joku minulle kuka perkele on näistä direktiiveistä vastuussa ni
>käyn työntämässä lippaan patruunoiden herra isoherran suuhun!!!
>
Nii-in...eikös tuo ole just toisinpäin...Jos olet rusakkojahdissa niin niin
saat ladata 1+3, mutta jos metsäjänis sattuu lähtemään niin amupumatta
jää!!!
Helevetti....on siinä meillä vielä ihmettelemistä näiden direktiivien
kanssa....No minä pidän edelleen (niin kuin olen aina pitänyt) niin paljon
kuin mahtuu!! eli 1+4 tai 1+3 riippuen miten pitkiä on panokset!!
Teppo
Nimittäin, samassa Metsästäjä -lehdessä vahvistettiin, että varisten
metsästyksessä ei saa käyttää äänikasettia - ja itse järjestö kauppaa
tavarapalstallaan samaisessa lehdessä variskasettia varisten
metsästykseen... sillä lailla... todella uskottavaa toimintaa!
Samoin tekee samassa lehdessä joku eräalan yrittäjä pikkuilmoitussivuilla...
asiantuntevaa palvelu, etten sanoisi...
Vesa Juvonen
Ainoat jotka tuosta 1+3 muutoksesta nettosi aikanaan oli panoksen myyjät,
sillä harvemmin se neljäs patruuna on ollut se ratkaiseva laaki sen saaliin
saamisessa vaan on yleensä paukutelttu otuksen perään vauhtia antamaan.
Ainoita paikkoja jossa se on minulla toistaiseksi toiminut on
riekonmetsästys tuolla puuttomalla tunturialueella jossa on voinut poimia
lintuja sen mukaan kun niitä on maasta noussut. Vaan eipä neljää ole alas
tullut koskaan yhdellä sarjalla, joten mulle tuo muutos käy. Viimesyksynä
tuli lapissa kolme riekkoa kolmella paukulla samasta parvesta ja se jääköön
rekoordiksi.
Itse latailen aseeni ainakin tästälähtien tuolla 1+2 systeemillä ja säästän
varmasti syksyssä 5 - 10 paukkua, vaikkei sillä mihinkään taloudellisesti
mennäkkään (Riippuen taas siitä kuinka pitkän metsästysretken syksyllä
lappiin teen), että sen verran on tuo liipasinsormi ollut "yliherkkä" sille
neljännelle, jolla on 70% tehty vain "kipeitä".
Ei kellään olis pikku tarinanpätkää ja vinkkejä (hyvistä paikoista ette
kirjoita kumminkaan) tuolta lapin laitumilta. Eniten kiinnostais just nuo
Kemijoen latvat, alueen nimeä en nyt muista, vai oliko se Sorvorta? Siellä
vissiin pitäis olla ainakin maastollisesti kivat maisemat. Ja sitten tuo
riekkokanta tuolla Utsjoen seutuvilla verrattuna edellisvuosiin.
Lehtihän tulee kaikille riistanhoitomaksun maksaneille, joten aika
moni varmaan lukee. Esim. mainitsemasi uutisen vuoksi kannattaakin
lukea.
>...kielletään sellaisen itselataavan aseen
>käyttö, joka voidaan piipussa olevan patruunan lisäksi ladata useammalla
>kuin kahdella patruunalla...
>Kun siis metsästän metsäjänistä ja kohdalle sattuukin rusakko,
>lainopillisesti minun täytyy ennen ampumista poistaa yksi patruuna lippaasta
>ennen kuin saan rusakon ampua, voi hellanlettas!
Homma on siis juuri toisinpäin. Rusakkoa saat ampua 1+3-aseella, mutta
metsäjänistä et. Lisäksi sinulta jäi huomaamatta yksi seikka, jonka jä-
tin tuohon ylle. Asetuksessa puhutaan aseesta, joka voidaan ladata
useammalla kuin kahdella patruunalla. Siinä ei puhuta siitä, montako
patruunaa aseessa on. Asetta ei muuta se, että otetaan yksi patruuna
pois. Eli jos ammut jotain (muistaakseni esim. hirveä), jota saat
ampua 1+3-aseella ja sinulla on 1+3 patruunaa aseessa, sinun täytyy
asettaa rajoitin, jos vaihdat riistaeläintä (tässä esimerkissä vaik-
kapa karhuun). Pelkkä yhden patruunan poistaminen ei riitä tuon teks-
tin mukaan.
>Kertokaa joku minulle kuka perkele on näistä direktiiveistä vastuussa ni
>käyn työntämässä lippaan patruunoiden herra isoherran suuhun!!!
Mikä siinä nyt niin rassaa? Onhan 1+2 rajoitus ollut aikaisemmin sekä
puolarissa että pumpussa. Käytät kolmea patruunaa entisen neljän sijaan.
Legenda kertoo, että jotkut pärjäävät jopa 1 pati/ase -touhullakin. Suu-
rin osa haulikkomiehistä taitaa olla 1+1-aseen omistajia.
Arto
--
A10
Lisätietoja minusta?
ks. http://www.students.tut.fi/%7em116180/
Juhani Valkeapää <boxi.va...@pp.inet.fi> kirjoitti artikkelissa
<M_lv2.188$DE2...@read1.inet.fi>...
> Olen seurannut keskustelua ja kuinka suuren paniikin se sai aikaan.
> Paras ratkaisu on oppia ampumaan, sillä jokainen laukaus tulee olla
tappava,
> harjoitelkaa niin ette tarvitse rypeä direktiiveissä ja riistaakin kertyy
> reppuun eikä haavakoita jää luontoon. Se on kai tarkoitus.
> http://personal.inet.fi/urheilu/ammunta
> ko sivuilta löytyy hieman tietoa ja kuvia.
> Jussi
Olen Juhanin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että paras ratkaisu on oppia
ampumaan, Suomessa metsästäjät ampuvat muutenkin mielestäni aivan liian
vähän. Jokaisella laukauksella on oltava selvä osoite.
Mun laukausmäärillä ( 17-18000 viime vuosina) vain tulee aina välillä
metsässä eteen tilanteita, joissa tarvitaan kolmas tai jopa neljäskin
paukku, metsästän siis myös ½-automaatilla.
Sillä, että osaa riistaeläimistä saa ampua neljällä ja osaa kolmella
paukulla ei vielä hillitä kenenkään räiskimishaluja, jos ei ampujan
pääkoppa anna myöten ottaa rauhallisesti saa kaksipiippuisellakin helposti
haavakkoja aikaan.
Hannu Uronen
Mietippä sitä.
Juhani Valkeapää <boxi.va...@pp.inet.fi> kirjoitti artikkelissa
<M_lv2.188$DE2...@read1.inet.fi>...
> Olen seurannut keskustelua ja kuinka suuren paniikin se sai aikaan.
> Paras ratkaisu on oppia ampumaan, sillä jokainen laukaus tulee olla
tappava,
> harjoitelkaa niin ette tarvitse rypeä direktiiveissä ja riistaakin kertyy
> reppuun eikä haavakoita jää luontoon. Se on kai tarkoitus.
Niin on. Varisten poistopyynnillä taas olis ideana poistaa variksia, paljon
variksia.
Sama patruunarajoitus koskee myös variksenpyyntiä, snif snif!
Eli kun 1+2-laukeavalla saan hullun kiihkoisesta varisparvesta alas ehkä 3
vaakkua (ennen 1+4-laukeavalla sain jopa 5), riittää pupuilla, tipusilla
yms yms. seuraavana kesänä väistelemistä -- vaakut ovat harmittavan
tehokkaita, eikä kaikilla ole aikaa koko kevättä olla riistanhoitopisteitä
keräämässä 'pelastakaa-vaakut-ry:n pilipalivehkeillä'.
Arvaattekin varmaan, mitä mieltä olen variskasetin kieltämisestä?
Jussi.
----------------------------------------------------------------------------
-------------------------
Timo Kouhia kirjoitti viestissä <01be53b1$d525e5a0$b804...@net.lapua.fi>...
--> Eikös tuo meinaa vähän niinku silleen ettet saa ampuu ollenkaan sen
aseen kanssa sitä metsäjänistä...koska mahtuuhan sihen tussariin
silti se 1+3 vaikka siel onki vaan 1+2. Ja jujuhan oli just siinä
montako sinne menee...
>
> Kertokaa joku minulle kuka perkele on näistä direktiiveistä vastuussa ni
> käyn työntämässä lippaan patruunoiden herra isoherran suuhun!!!
>
> Terveisin
>
> Ville
--> Työnnäppä minunki puolesta..enpä taidakkaan ostaa nyt sitä hienoa
puoliautomaattia mitä kuolasin..tyytyminen on vanhaan =P
- Tapza - Metsästäjä 3678675 -
tapio....@pp.weppi.fi
0500-524410
Riittävän ampumataidon ylläpitäminen on tottakai kaikkien metsästäjien
velvollisuus, mutta en oikein ymmärrä, kuinka nämä lait voidaan noin
periaatteellisesti sorvata näin huonoiksi käytännön kannalta. Tässä voi
viitata tuohon lyijyhaulikiellon toteuttamistapaan. Ainakin tuolla
Keski-Suomessa voi joutua tilanteisiin, joissa on metsästämässä jänistä,
mutta eteen tuleekin sorsia, tällöin tietysti lainlaatija on ajatellut,
että metsästäjä vaihtaa patruunat salamana laillisiin tilanteen mukaan ja
tilanteeseen onnellisena katselee kaukana lentäviä pulleita muuttosorsia...
Rajoitus olisi kai voitu toteuttaa aluellisena suurimmille sorsastusalueille
tai esim. rajoittaa veteen tai vesialueeseen jollain tapaa.
Itse omistan pällekäispiippuisen, sekä pulttilukkoisen, joten ei ole omaa
lehmää ojassa. Jos tuo patruuna määrien rajailu on tarpeen, niin miksei sitä
olisi sitten voitu toteuttaa yhteinäisesti kaikille lajeille, jotta olisi taas
vältytty näiltä ongelmilta.
Antti Mäkiranta
Mutta kierrä lakia laillisesti,
osta PUMPPUHAULIKKO, saat ladata niin monella kuin kehtaat.
Ampumataidon toki pitää olla parempi, koska joudut kenties ampumaan aseella,
jonka painoa lisää kahdeksan magnumpatruunaa.
Olen aina ihmetellyt, miten joku saa kulumaan kahdeksan magnum patruunaa?
Itselleni menee vain 4 magnum patruunaa pumppuhaulikkooni ja viisi
normaalia. Miksi siis ladata 8 patruunaa, ellei ole mielipuoli, joka ei osu
mihinkään vaan tykkää räiskiä. Ja ampumataidon pitää olla parempi, koska
pumppauksen takia joudut aina hiukan hakemaan tähtäystä uudelleen.