-P
Kyllä korppeja on Vantaan Hakkilassa, siellä pörrää niitä koko pesueellinen,
viimevuonna näin ne ekan kerran.
Korppi alkaa olemaan aika yleinen ainakin täällä lounais-
nurkassa
--
Wanha wirttynyt Whiski
Jollet tiedä, ymmärrä tai osaa ole edes hauska tekemällä
itsesi naurettavaksi
> Näin toissa aamuna korpin Nuuksiossa Vihdin puolella. Ääni oli oli kuin
> korpilla ja siinä se korpin näköinen lintu leijaili kiireettömästi
> kumpuilevan metsäsaarekkeen yllä. Olen käsittänyt, että niitä ei juuri
> olisi Etelä-Suomessa, ainakaan uudenmään läänin alueella.
Silmät vaan useammin taivaalle! Korppi on helppo nähdä Espoon
Keskuspuistossakin, siis Espoon Keskuksen ja Olarin välillä, ja Nuuksiossa
niitä toki myös on.
Liisa
Näin on, tavallinen näky Turun puolessa, taatusti Nuuksiossakin. Korppi
lienee hyötynyt merikotkien talviruokinnasta ja myös vainon
vähenemisestä, runsastuminen on meinaan samanaikaista.
/ Aj
Osku
> Liisa
>
Sopisi sen Suden pistää poskeensa näitä CityKaneja kanssa, muutaman Hanhen
saisi kans napsia suihinsa.
Olen tämän jo kerran kertonut ,mutta yksi vastaaja sanoi älä valehtele.
Jokohan nyt menisi jakeluun. Täällä meillä on 500 vuotta vanha
maalaiskartano jolla on pitkä ja vanha hirsilato pellon pientareella.
Tämän ladon alla on elänyt Mäyrä (metsäsika) kait vuosia.jopa kymmeniä.
Muutama vuosi sitten oli tammikuussa kova talvimyrsky oli yönaika ja
myrsky tempasi puoli lapetta ladonkattoa taivaan tuuliin lennätti
lapetta noin 50 metriä ja maahan pudotessa osui Mäyrää niskaan joka oli
yöllisillä retkillään mäyrältä henki pois. Mäyrä on hämärä ja yöeläin.
Näin on yön yksinkulkijalla vaarallista pääkaupunkiseudulla oli kyseessä
ihminen tai Mäyrä
Osku
>
>
Kyllä korppeja on aivan etelässäkin ja aina enemmän asutuksen
tuntumassa. Olen nähnyt toistakymmentä vuotta sitten korpin lentävän
jopa Klippanin yllä.
--
Raimo Suonio, Hyvinkää, Finland, http://www.nic.fi/%7Ersuonio/
"Elämä on parasta huumetta, uskonto pahinta"
Oikeinkirjoitusohjeita news- ja web-kirjoittajille:
http://www.nic.fi/%7Ersuonio/oikeinkirjoitus/
Juuri kaunis "helähdys klonk", sai minut lapsena katsomaan ylös, ja iso mu
musta lintu liihoitteli noin 100 metrin korkeudessa.
Luultavasti matkallaan Varpaisjärven kaatopaikalta Iisalmeen, kotini on
siinä puolessavälissä.
Puakki
Osku
>
>
>
>
Puakki
Osku
> Näin on, tavallinen näky Turun puolessa, taatusti Nuuksiossakin. Korppi
> lienee hyötynyt merikotkien talviruokinnasta ja myös vainon
> vähenemisestä, runsastuminen on meinaan samanaikaista.
Ilmeisesti, onhan noilla merikotkahaaskoilla useinkin korppeja.
Porkkalanniemellä olen myös korppeja tavannut säännöllisesti niin kauan
kuin siellä olen (harvakseltaan) retkeillyt eli 90-luvun alkupuolelta.
--
"Ole mieluummin ensiluokkainen versio itsestäsi
kuin toisen luokan versio jostakusta muusta."
- Judy Garland
> Ja parhaitenhan Korpin erottaa siitä kauniista äänestä :)
Oletan, että yritit olla sarkastinen? Korpilla kuitenkin *on* kaunis
ääni. Jopa sen "kronk"-ääni on sointuisa (vaikkapa varikseen
verrattuna), mutta sillä on muitakin ääniä. Oletko koskaan kuullut kahta
kuherteloevaa korppia?
"Kaukaiset muistot ovat kultaisia?"
Tai, Pohjois-Savossa korpit vaihtaessaan kaatopaikkaa keskustelivat
"klonkkuen" korkeuksissa.
Vastaavasti Maskussa eilen, kuului karhea "gronk", melkein punastuin
ajatellessani, mitä tuli kirjoitettua;-))
Corvus corax on osuva nimi
Puakki
Mustavariksia ei taida sitten ollakkaan kovin kaukana Turkkusesta?
A-P
Puakki
Siksi kun sen ääni ei ole minun korvaani kovinkaan kaunis...
Kyllähän Korpilla on kauniimpi ääni kuin Variksella..
Kuuluuko korpin äännevarastoon "helähtävä glonk"? Sellainen jäi muistiin
kotini yli lentävistä korpeista..
Oli lähes sensaatio kun naapurin mies "sai ammutuksi" salolla korpin, sen
tunnetun varovaisuuden vuoksi, vieläpä haulikolla!
Korppi oli syönyt variksenraatoa, ilmeisesti nälkäisenä, koska päästi
tappajan haulikko-etäisyydelle?
Puakki
> Kuuluuko korpin äännevarastoon "helähtävä glonk"? Sellainen jäi muistiin
> kotini yli lentävistä korpeista..
Kyllä, erilaisia kling-klong variaatioita ja muitakin
metallinkilahteisia äänteitä kuuluu korpin "sanastoon"; tavallisin on
toki tuttu "ronkkuminen", jota sitäkin minä pidän jotenkin hauskana äänenä.
> Oli lähes sensaatio kun naapurin mies "sai ammutuksi" salolla korpin, sen
> tunnetun varovaisuuden vuoksi, vieläpä haulikolla!
> Korppi oli syönyt variksenraatoa, ilmeisesti nälkäisenä, koska päästi
> tappajan haulikko-etäisyydelle?
Koskakohan tämä tapahtui... ja missä? Korppihan on rauhoitettu lintu
poronhoitoalueen ulkopuolella!
> Korppihan on rauhoitettu lintu poronhoitoalueen ulkopuolella!
Minkähän takia rauhoitus ei ole voimassa poronhoitoalueella? Minä en
oikein jaksa uskoa, että korppi - tai edes iso parvi - kävisi elävän
poron kimppuun. Raato tietenkin kelpaa, sehän se on
puhtaanapitolaitoksen tehtäväkin.
--
"Monet luulevat ajattelevansa, kun he vain järjestelevät
ennakkoluulojaan uudelleen."
- William James
Osku
>
>