Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Sääli on sairautta?

3 views
Skip to first unread message

Paavo Väisänen

unread,
Jul 22, 2016, 11:33:39 PM7/22/16
to
Näytettiin luonto-ohjelmassa (taas) kuinka hammasvalaat
ryhmänä saalistaa, uusintana näytettiin kuusituntia
kestänyt jahti, jonka lopuksi emo Ryhävalas joutui luopumaan
taistelusta, ja jättämään jälkeläisensä syötäväksi.
Saaliista syötiin vain kieli, raato sai painua merenpohjaan
muiden eliöiden ateriaksi.
Katsojan sympatiat jahtia seuratessa on uhrin puolella, ja emon
joka yrittää pitää poikastaan pinnalla.
Suurten valaiden sillien ryhmäpyynnissä, ei synny samanlaista
sympatiaa sillien puolesta, koska uhrit ovat pieneiä, ja niitä
on tuhansittain, japanilaisten filmaamassa jutussa silliparvea
kahmaisee 4-5 valaan parvi, helikopterista ylhäältä otetusssa
pätkässä valtavat kidat ovat ryhmässä kuin apilanlehdet, kidat
sulkeutuvat, ja jokainen valas kaatuu omaan suuntaansa purskauttamaan
veden suustaan ja nielemään suuhun jääneet sillit.
Myös Krillejä pieniä äyriäisiä suuret valaat hotkivat lukemattomia
elämänsä aikana, dokumentissa tutkijat koettivat kerätä niiden
ulostusta, saaden haaviinsa vain jotain sotkua?
Ei ole Jainalaisen kilvoittelu helppoa, täytyy lakaista tiensä,
ettei tuhoa eläimiä vahingossa, kun niitä menee miljoonittain
ruoan maukana?
--
Puakki

MR2

unread,
Jul 23, 2016, 10:08:18 AM7/23/16
to
Ihminen mielellään katsoo omien moraalikäsityksiensä kautta eläinten
käyttäytymistä. Kun kyseessä on merien älykkäimmät nisäkkäät kuten
miekkavalaat, delfiinit ja valaat niin on vaikea katsoa tuollaista
teurastusta. Siksi suljenkin television aina heti, kun alkaa näyttää
pahalta.

MR

Paavo Väisänen

unread,
Aug 4, 2016, 2:40:23 PM8/4/16
to
Näin kirjoitti MR2 Usenetin ryhmään sfnet.harrastus.luonto:
Parvestaan eksynyt Miekkavalas "Keiko" saavutti suuren suosion, sitä
yritettiin suojella, taisi menehtyä veneenpotkurin rusikoimana?

Minua järkytti 50-luvulla Savon Sanomissa ollut kolumni: Susilauma tappoi
karhun! Kuusenjuurella oli käyty väsytystaistelu, selkä kuusta vasten
seisoen
karhu oli taistellut, kunnes väsyi ja sudet saivat ansaitun ateriansa.
Tuohon aikaan petoja oli vähän, ja tuollainen tapaus Suomessa
harvinainen

> delfiinit ja valaat niin on vaikea katsoa tuollaista
> teurastusta. Siksi suljenkin television aina heti, kun alkaa näyttää
> pahalta.
>
Ryhävalaiden kuplaverkolla sillien kalastus ei näytä "pahalta", koska
sillit
ovat niin pieniä...
> MR
>
>
--
Puakki
0 new messages