kumman valitsisin?
Tink
collie!) koirani kuoli kolmisen vuotta sitten ja nyt olen miettinyt uuden
koiran hankkimista.
Olemme mieheni kanssa mieltyneet tietyn ulkonäön omaaviin koiriin - lähinnä
varmaan siksi, että edellinen koira oli collie. Koska emme halua uutta
collieta ottaa (ihan vaan vertailusyistä..) olemme harkinneet joko
pitkäkarvaista saksanpaimenkoiraa tai tervuerenia.
Olen kuitenkin kuullut useilta (toisiaan tuntemattomilta) ihmisiltä kuullut
kummastakin rodusta paljon pahaa. Sakemannithan "saattavat olla tosi
hulluja" ja "kaikki belkkarit on ihan pimeitä". Koska tunnen muutaman
(lyhytkarvaisen) sakemannin, jotka ovat ihan jees (tosin ne on koulutettu
sähköpannalla - urgh!), mutta en yhtään belkkaria, haluaisin teiltä
kyseisten koirien omistajat hieman palautetta.
En aio kilpailla koiran kanssa, mutta aion tietysti kouluttaa sen kunnolla.
Koirasta tulee kotikoira, jonka kanssa kuitenkin liikutaan ja puuhataan
paljon. Koirasta tulee myös "autokoira" - eli koira kulkee mukana minne
ikinä menemmekin. Asumme rivarissa, jossa on iso piha ja kunnon
ulkoilumaastot ympärillä.
Eli siis jos voisitte ihmiset kommentoida kummankin rodun puolesta (ja
vastaan?) - olisi kiva!
Tink
Pekka Salminen
Hullu siinä saa kyllä vähän olla itsekkin kun belgin omistaa :)
Huumorintajua pitää olla ja pitkää pinnaa. Belgi on pirun älykäs ja välillä
itsepäinenkin. Sillä on kuitenkin hirveä into miellyttää omistajaa jos
yhteisymmärrykseen päästään alusta alkaen. Itselläni on nelivuotias
tervunarttu, joka on ensimmäinen koirani. Erinäisistä vaikeuksista
huolimatta en ole kertaakaan katunut belgin ottoa. Se on vienyt koko sydämen
mukanaan. En voisi kuvitellakaan vaihtavani rotua.
Belgi on todella energinen, se vaatii paljon toimintaa ja äksöniä. Se vaatii
myös hyvän peruskoulutuksen ja määrätietoisen johtajan. Jos annat sille
kerran periksi, se kokeilee sata seuraavaa kertaa "että kun kerran sai niin
ehkä nytkin sitte".
Belgi on ihanteellinen harrastekoira kunhan sen tutustuttaa tarpeeksi muihin
koiriin että siitä tulee sosiaalinen. Tosin urokset eivät yleensä siedä
muita uroksia ja nartuilla on myös taipumusta pyrkiä komentelemaan toisia
koiria. Siksi onkin tärkeää että johtajuusasema on SELKEÄ, että koira
tottelee kun sanot sille EI.
Suosittelen täydestä sydämestä belgin hankintaan jos ei hurjat huhut
belgeistä pelota. Kunhan koiran eteen viitsii nähdä vähän vaivaa niin saa
mahtavan koiran!
Käyppä tutustumassa belggariyhdistyksen kotisivuun, osoite on:
http://www.finbelge.fi Sieltä löydät monenlaista tietoa.
Jos haluat enemmän tietoa tervuista ja niihin liittyvistä asioista niin voit
kirjoittaa minulle vaikka mailitse, annan mielelläni lisätietoa ja vastaan
kysymyksiin. Pyrin myös olemaan rehellinen, en hehkuta turhaan vaan annan
realistisen kuvan.
Paljon onnea pennun hankintaan!
Tiina ja Susa-tervu
Jani
tyytyväinen...ainakin toistaiseksi. Ikää on koiralla nyt puolitoista vuotta
ja murrosikä alkaa siis olla pahimmillaan. Mikään kilpailukoira tuo meidän
terminaattorimme ei ole ja ihan kotoisin konstein myöskin koulutettu. Ei
niin paljon hyvää ettei jotain pahaakin, sillä vaikka sisällä ollaan oikein
viimeisen päälle enkeleitä, niin ulkona sitten vedetään ja vähän rähistään
muille koiruuksille. Ihmisen kanssa tulee hyvin toimeen, vaikka innostumisen
yhteydessä toki pyrkiikin vähän hyppimään! Kyllä uskallan suositella, mutta
toki koiran luonne on vähän tuuristakin kiinni ja kyllä kannattaa varautua
vetämiseen ja kovaan sellaiseen....eli jos vaan kädet kestää ja jaksaa
vetämisen kanssa opetella tuolla "hihnakäyttäytymistä" olevilla tavoilla,
niin kyllä suosittelen sakemannia sinisin silmin....Eiköhän niitä hulluja
mahdu ihan joka rotuun!?
Jani
Tink
Jani kirjoitti
>Eiköhän niitä hullujamahdu ihan joka rotuun!?
Aivan varmasti!
Ongelma on vain se, että esim. belkkarien kohdalla olen kuullut _pelkkiä_
negatiivisia juttuja - ei mitään muuta. Kaikki kertojat "tietävät" (useat
kyllä siksi, että ovat nähneet) belkkarien olevan neuroottisia,
arvaamattomia, hysteerisiä jne. Kommentit tulevat kaikki sellaisilta, jotka
liikkuvat joko tottis, IPO, jälki, ajo tms. piireissä.
Itse olen vain kävelyllä nähnyt belkkareita, en tunne yhtäkään.
Sakemanneja tunnen muutaman, mutta onko pitkäkarvaisella ja lyhykarvaisella
luonteissa eroja??
Ajattelin, että kysyn sieltä, missä todellista tietoa on, eli kyseisten
rotujen omistajilta! :-)
Kiitokset avusta!
Tink
Hannu Lohi
se kyllä muistuttaa karhua, kuin collieta. Luonteeltaan hyvin rauhallinen,
ystävällinen (myös lapsi) ja oppimiskyvyltään se on ollut erinomainen, tosin
riistavietti on joskus aika voimakas. Esim. vaimoni siskolla koira oli
lainassa n. viikon vaelluksella. Siellä oli olleet tuoreet karhun jäljet ja
koirassa oli piteleminen ettei se lähtenyt karhun perään. Myös hirvet
kiinnostavat (11 tunnin hirvihaukku hirvikoiran kanssa). Olemme asuneet
kerros-, rivi- ja omakotitaloissa. Koira on asunut välillä sisällä ja
välillä ulkona häkissä (omakotitalo). Ainut negatiivinen puoli koirassa on,
että nyt yli 4 vuotiaana se on alkanut hieman komennella pienempiään, mutta
senkin kyllä pitää aisoissa käskemällä. Lisäksi pitkäkarvaistahan ei ole
voinut käyttää näyttelyssä...
Meillä on myös toinen sakemanni, lyhytkarvainen ja kaunis narttu. Mutta
luonne se on huomattavasti jukuripäämpi kuin tuo uroksemme.
Uroskoiramme veli on ollut tekemisissä paljon kanssamme ja luonteeltaan se
on ollut paljonkin "hankalampi", tosin näyttää siltä että kun sillä on ikää
karttunut samaiset 4.5 vuotta ovat pahimmat oikut jääneet taakse ja koirasta
on kehittynyt "hovikelpoinen".
Joten lopputulemana voin sanoa, että jos otat sakemannin, et tiedä "yhtään"
mitä saat luonteen puolesta. Sinun tulisi tuntea vanhemmat erityisen hyvin
ja siltikin se on arpapeliä. Jos otat sakemannin, todennäköisesti saat lähes
siedettävän, siedettävän tai hyvän koiran, joihin voit sitten vaikuttaa
omalla käytöksen pykälän suuntaan tai toiseen.
Eräällä hyvällä ystävälläni oli belgi. Se oli erinomainen oppimaan, kova
liikkumaan, nöyrä mutta liian arka.
Tässäpä kokemuksia.
T: Hannu
PS. Tietysti on hyvä muistaa, että nuori koira tuntuu aina vanhan ja viisaan
jälkeen "mahdottomalta".
Tink
>PS. Tietysti on hyvä muistaa, että nuori koira tuntuu aina vanhan ja
>viisaan jälkeen "mahdottomalta".
Sepä se!
Ja kaiken lisäksi collieni oli todellakin hyvä koira alusta asti - se oli
kiltti, helppo, tuli kaikkien kanssa toimeen jne...
Nyt olen lueskellut tätä ryhmää ja tulee melkein hätä - sakemanneilla tuntuu
olevan huono maine, ne ovat vaikeita jne...
Edellisen koiran pentuajoista on koulutussysteemit muuttuneet (on
sitruunapantaa ja naksuttmiai..) ja nyt tuntuu kuin olisi ihmisillä pelkkiä
ongelmia koirien kanssa! Apuva! :-)
Samoin edellisen koiran kanssa olin nuori ja saatoin olla sen kanssa kotona
hyvin paljon. Nyt olen kiireinen ja koira olisi päivisin 8-9 tuntia yksin
kotona. Miten voin tehdä sellaisen tempun koiralle - tuntuu siltä, että jos
koiran ottaa, sen kanssa tulisi voida olla paljon enemmän...?
Saas nähdä mitä tässä vielä uskaltaa tehdä! :-)
Olin alunperin ajatellut ottaa koiran ensi kesänä, nyt on mieli halajamassa
ottamaan koiraa jouluksi..
Kuinka pitkiä aikoja ihmiset yleensä vietätte pennun kanssa aluksi.. viikko
kai olisi minimi...??
Tink
jonna
Tink <tin...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestissä:7p5u7s$ltt$1...@news.kolumbus.fi...
Ensimmäinen yö uuden pennun kanssa onnellisesti takana (talossa on ennestään
kaksi koiraa, joista siis yksi tämä veripahka-potilas ks. edelliset viestit,
sekä visiitillä pyörähtänyt ja asumaan jäänyt entinen kulkukissa).
Jaloissani nukkuu nyt 8-viikkoinen kultainen noutaja-labbis-sekoitus, pieni
musta ja energinen uros.
Itse asiassa olen tässä vajaan yhdessä vietetyn vuorokauden aikana
ajatellut, että parasta olisi kun voisi pitää ainakin muutaman viikon
"äitiyslomaa" jotta pentu saisi parhaat mahdolliset eväät elämäänsä uudessa
perheessä.
Edellisen pentuni kanssa (siitä on kuusi vuotta) jouduin olemaan paljon
päivisin töissä ja pentu sai olla aivan liian paljon yksin. Mitä jos
jaksaisit odottaa esim. kesälomaasi tms; ja minun mielestäni ainakin
sellaisissa perheissä, joissa joulunaika on yhtä hössäystä, ei kannata
ajatellakaan pennun ottamista juuri vilkkaimpaan hulina-aikaan. Tämä kaikki
vaan siksi, että yhteisestä elämästänne muodostuu sitä onnellisempi ja
mukavampi, mitä paremmat eväät rakennatte siinä korvaamattoman tärkeässä
pentuiässä.
Sitten aiheesta belgi/sakemanni; mulla oli maailman paras belgi (groenendael
uros, jonka kuolemastakin on jo kymmenkunta vuotta) eikä sen kanssa
todellakaan ollut ongelmia, kunhan tosiaankin muisti sen, kuka on lauman
johtaja. Se on ollut minulle varm,asti elä'mäni koira, enkä tunne yhtäkään
ns. pimeää belgiä. Jos sellaisia on, on omistajan ehkä syytä vilkaista
itseään peiliin toistamiseenkin?
Samaten sakemanneista ei pahaa sanottavaa; äidilläni oli mahtava narttu,
joka toimi kuin ihmisen ajatus, vaikka sitä ei koskaan juurikaan jaksettu
kouluttaa ja sekin joutui olemaan aika paljon pentuna yksin. Ikävä kyllä
Cheri poistui luotamme juhannusaattona (äkillinen märkivä kohtu
8-vuotiaana).
Eli siis oliskohan niin, että jos haluat kumman tahansa rotuisen pennun,
niin valitse se hyvistä vanhemmista eli käänny rotuyhdistyksen pentuneuvojan
puoleen ja sen jälkeen anna mittaamattomasti aikaasi, rakkauttasi ja myöskin
niitä lauman sääntöjä... eiköhän se siitä suttaannu?
>
>
Hannu Lohi
pentuneuvojan
> puoleen
Niin... rohkenen epäillä tuota. Kääntyminen pentuneuvojan puoleen varmistaa
tietoja koiran ulkonäkö- ja käyttö ominaisuuksista. Mutta jos haet
erinomaista seura- ja kotikoiraa, niin esim hyvä käyttösakemanni voikin olla
aivan liian hankala ja työläs. Jos taasen tarkoitus on kilpailla ja näyttää
(pitkäkarvainenhan sakemannihan ei ole näyttelykoira) koiraa, on
pentuneuvojasta varmaan paljonkin apua. Paras tapa on todella tuntea koiran
vanhemmat sekä mielellään esivanhemmat ja sisarukset ja osata valita
pentueesta se luonteeltaan sinulle sopivin.
Tässä heittäisinkin haasteen sakemanniharrastajille: Kertokaapa, minkä
linjan sakemannit olisivat erityisen hyviä kotikoiria eli hieman turhan
pehmeitä ja laiskoja (lue innostuvat vain omistajan niin halutessa),
mukavuudenhaluisia, ei turhan vartio- eikä suojeluviettisiä ja mielummin
väistyviä kuin taistelutahtoisia ja vähäisellä sukupuolivietillä
varustettuja. Kuitenkin oppivaisia ja isäntää palvovia ja muitakin ohjaajia
hyvin tottelevia mutta silti yksinäisyyttä hyvin sietäviä. Lisäksi koiran ei
tarvitsisi olla arka vaan ystävällinen.
Kattele tottis tuloksia, niillä voisi olla merkitystä...
T: Hannu
Lucian
Tink <hel...@cimo.fi> wrote
> Nyt olen lueskellut tätä ryhmää ja tulee melkein hätä - sakemanneilla
tuntuu
> olevan huono maine, ne ovat vaikeita jne...
Sakemanneilla on aina ollut huono maine - poliisi- ja vartiokoirat kun ovat
kauttalinjan olleet suojelukoulutettuja. Ja pojat tietävät armeijan ajalta
kertoa juttua, kuinka kuorma-auton lavalle mahtuu vain kolme koiraa
ohjaajineen. Toisaalta näille koirille on agressiota korostettu
koulutuksessa, toisin tehdään kotikoirille? Tai ainakin pitäisi tehdä.
> Edellisen koiran pentuajoista on koulutussysteemit muuttuneet (on
> sitruunapantaa ja naksuttmiai..) ja nyt tuntuu kuin olisi ihmisillä
pelkkiä
> ongelmia koirien kanssa! Apuva! :-)
Tämäkin on jonkin verran kiinni siitä mistä koirasi otat. Ei niinkään siitä
kumman rodun lopulta valitset. Nykyään kun belggareissa ja saksareissa on
molemmissa näyttely ja käyttökoirat erikseen. Enää et tahdo löytää 'kaunista
ja rohkeaa', toisaalta kauneushan on katsojan silmässä. Toisaalta eilen
kävin sakujen suojelu-SM kisoissa ja löytyi sieltä vielä muutama mielestäni
kaunis (tumma) ja toimiva koirakin ;)
Muista kuitenkin, että 90% luonteesta muodostuu syntymän jälkeen...
pentulaatikossa, kasvattajalla ja sinun luonasi ensimmäisinä kuukausina.
Tämä on helposti todistettavissa saman pentueen eriluonteisilla koirilla.
> Samoin edellisen koiran kanssa olin nuori ja saatoin olla sen kanssa
kotona
> hyvin paljon. Nyt olen kiireinen ja koira olisi päivisin 8-9 tuntia yksin
> kotona. Miten voin tehdä sellaisen tempun koiralle - tuntuu siltä, että
jos
> koiran ottaa, sen kanssa tulisi voida olla paljon enemmän...?
Koiralle on tärkeää se laatuaika, eli jos 'löhöät' kotona 8 tuntia se ei ole
sen parempi jos käyt esim. tunnin koirakentällä koulaamassa + leikittämässä
pentuasi. Pentu kuitenkin nukkuu vielä suuren osan tuosta yksinolo ajasta.
Tosin kovin pienenä sen pitäisi saada ruokaa 4 kertaa päivässä, eli olisi
hyvä saada vaikka joku tuttu käymään ruokkimassa + pissittämässä sen
päivällä.
> Kuinka pitkiä aikoja ihmiset yleensä vietätte pennun kanssa aluksi..
viikko
> kai olisi minimi...??
Ihan alusta asti pentuasi kannattaa opettaa olemaan yksin tunnin, pari
kerrallaan, ettei yksin jääminen tule yllätyksenä. Samoin kannattaisi ehkä
harkista pennulle yhdeltä sivulta auki olevaa peitettyä häkkiä/laatikkoa
pesäksi ja turvapaikaksi. Hiljainen asunto saattaa tuntua suurelta ja
pelottavalta pienestä yksinäisestä pennusta.
Lucian (+saku poju 9kk)
Tuija
uros. Koirani on hyvin kiltti ja oppivainen, eikä pentunakaan ole tehnyt
mitään pahaa yksinkään ollessaan. Hihnassa kävelyä vielä ei ole oikein
opittu, mutta harjoitus tekee mestarin. Totuushan on, että mikään koira ei
ole syntyessään "hullu" vaan koiraan vaikuttaa se, miten sen omistaja sitä
kouluttaa ja millaisissa olo suhteissa koira on. Minusta sakemannin
kuuluukin olla pikkuisen "villi" Eihän se muuten olisi sakemanni, mutta
toimintaa koira vaatii paljon ja paljon uusia virikkeitä, muuten
sakemannista saattaa tulla "vaikea" koira. Joka rodussa löytyy näitä
"hulluja" niin pienissä kuin suurissakin roduissa, kuten myös hyviä koiria,
myös sakemanneissa. Itse en ole katunut hetkeäkään sakemannin hankintaa,
vaan päin vastoin ja ole jopa harkitsemassa toisen hankintaa, joten kyllä
sakemanni on hieno koira, oppivainen ja isäntäänsä palvova kaveri on ainakin
tämä minun koirani. Toki koirassa pitääkin olla vähän haastetta, pysyy
isännät ja emännätkin pirteänä ja valppaana:-) Suosittelen lämpimästi oman
kokemukseni perusteella ainakin siis sakemannia, tietysti muutkin rodut
ovat yhtä hyviä, mutta minun sydämeni on aina sykkinyt sakemanneille ja nyt
vieläkin lämpöisemmin, kun itselläni on oma!
Maria Nevalainen
hankittu. Koiramme oli pentueen ´vääränvärisin`(harmaa), isokokoisin ja
pitkäkarvaisin, mutta rakastuin siihen ensi silmäyksellä.
Koiran luonne oli jo pentuna mitä mukavin, ei mikään lälly, mutta kiintyi
perheeseemme nopeasti ja oppi tavat, tosin yksi nahkasohva meni. Pari kertaa
4kk:n iässä kova kovaa vastaan riitti näyttämään kuka käskee.
Tämä pentue oli suht pehmeäluonteisista vanhemmista.
Tiedän kyllä vaikeankin tapauksen; koira pitää komentoa perheessä puremalla
yms. Ko uros on kahdesta teräväluonteisesta vanhemmasta, joiden jälkeläiset
piti alunperin antaa vain palvelukoiraharrastajille ja jotka varmasti
osaisivat kouluttaa koirat oikein. Tässä tapauksessa pentujen teettämistä
yleensäkään vanhempien luonteet tietäen ihmeteltiin `piireissä`, mutta eihän
se lainvastaista ole.
Lama iski ja pennut saivat kodin kuka mistäkin.
Tuttavaperhe otti yhden em. pennuista ensimmäiseksi koirakseen ja jätti
tämän kokonaan kouluttamatta, oman onnensa nojaan.
Vuoden ikäisenä vaikeudet olivat sitä luokkaa, että omistajat päättivät
viedä `pedon` koulutukseen. Kouluttaja, saatuaan pureman käteensä,
suositteli seuraavalle tunnille kuonokoppaa. Omistaja ei koskaan enää
saapunut paikalle.
Oma koiramme on jo alussa peruskoulutettu siihen tasoon, johon kaikki koirat
tulisi mielestäni kouluttaa, rodusta riippumatta (istuu, seis, tuo, maahan,
seuraa, ei, jne..), mutta ei paljon sen pitemmälle.
Tervumme koulutus (kehuilla ja makupaloilla) oli ja on mielestäni helppoa ja
mukavaa, sillä intoa ja älyä koiralla riittää (makkarasta opettelee vaikka
seisomaan päällään). Koiramme on myös erittäin hyvämuistinen, sekä hyvässä
että pahassa. Lähinnä emännän laiskuus hidastaa oppimista.
Autossa koiramme viihtyy hyvin. Asumme Vantaalla ja viime joulun vietimme
Kolilla lomamökissä koko perhe, koira mukaanlukien. Matka meni hyvin, eikä
perilläkään ollut mitään vaikeuksia.
Tervumme taitaa olla jo arvokkaassa keski-iässä ja moni muu koira olisi jo
samanikäisenä rauhoittunut, mutta ei tämä, hallittu riehuminen ja pentujen
kanssa telmiminen on edelleen kaikkein mukavinta!
Käyn muutaman kerra viikossa juoksemassa koirani kanssa noin 3-7 km. Hän
nauttii ilmiselvästi lenkeistä ja seuraa hienosti ja mielellään
taluttimessa. Kesähelteellä paksun turkin takia yhteiset juoksulenkit jäävät
kuitenkin väliin.
Koirallamme on kaverina samanikäinen kotikissa, jonka kanssa ovat ylimpiä
ystäviä, nukkuvat yhdessä yms (kissa pitää komentoa). Lapsiin ja muihin
koiriin tervumme suhtautuu hyvin, muiden isojen urosten lähelle en sitä
tosin voi päästää (kokemus opetti), sen verran kovuutta on kuitenkin
rodussa.
Minulla on ollut koiria aiemminkin, mm. cocker, dobermanni sekä
lyhytkarvainen collie. Tervuun päädyin siksi, että edellinen koiramme,
collie, oli vähän liian `rauhallinen`, häntä ei oikein huvittanut juosta
kanssani lenkkejä, eikä hän jaksanut innostua palloleikeistä.
No, nykyinen koiramme on sitten toinen ääripää...
Olen kuullut tervusta, jolla epäiltiin ensin olevan epilepsia, mutta oireet
paljastuivat hyperventilaatiokohtaukseksi, syynä liika riehuminen pallon
kanssa.
Tervu on koira joka tarvitsee paljon liikuntaa, ainakin kohtuullisen
koulutuksen ja paljon aivovoimistelua sekä tietysti isäntäväen joka haluaa
vilkasluonteisen paimenkoiran, joka hönöttää ympärillä 24 tuntia
vuorokaudessa.
Terveisin
Maria
maria.ne...@saunalahti.fi
Tink wrote in message <7p5u7s$ltt$1...@news.kolumbus.fi>...
susse/mikap
Susse
Tink
Maria Nevalainen kirjoitti
>Tämä pentue oli suht pehmeäluonteisista vanhemmista.
Tähän kysymys: jo aiemmin joku kirjoitti, että pitäisi tietää vanhemmista
jotain etukäteen. Mutta mistä rotua seuraamaton tietää vanhempien luonteesta
mitään???
>Tervumme taitaa olla jo arvokkaassa keski-iässä ja moni muu koira >olisi jo
>samanikäisenä rauhoittunut, mutta ei tämä, hallittu riehuminen ja >pentujen
>kanssa telmiminen on edelleen kaikkein mukavinta!
Onko tämä tervujen ominaisuus - tämä "kypsässä iässä" riehuminen?
Onko tervu siis samanlainen höösääjä kuin partis?
>muiden isojen urosten lähelle en sitä
>tosin voi päästää (kokemus opetti), sen verran kovuutta on kuitenkin
>rodussa.
Tähän kommenttiin törmäsin aiemminkin - onko tuo kitkettävissä pois
aikaisella sosiaalistamisella? Vai onko tervu-urokset aina kaikille muille
kränttyjä?
Vielä yksi kysymys kummankin rodun omistajille: minkä ikäisiksi sakemannit
ja tervut elää? En mielelläni ottaisi koiraa, joka ei elä kymmentä vuotta..
sielu ei kestä sitä...
Kiitokset kaikille kommenteista.. en voi sanoa, että olisin vielä päätynyt
yhtään mihinkään päätökseen, mutta ainakin sen voi sanoa, että on tämä näin
aikuisena huomattavasti hankalampaa kuin nuorena.. ;-)
Tink
Malin
> Vielä yksi kysymys kummankin rodun omistajille: minkä ikäisiksi sakemannit
> ja tervut elää? En mielelläni ottaisi koiraa, joka ei elä kymmentä vuotta..
Hei, minulla on ollut yhtä jaksoisesti vuodesta 1977 sakemanni. Niitä on
ollut kaksin kappalein, joten kovin montaa ei pääse kertymään.
Ensimmäinen saku eli vain 7,5 vuotiaaksi :-( pahan syövän takia piti
lopettaa. Sen veli eli 14,5 vuotiaaksi. Kolmas sakuni eli 13,5
vuotiaaksi ja neljäs minulla on yhä vielä. Se on nyt 9.5 vuotias ja
oikea vauhti-mummo!
Kaikki ovat olleet hyväluonteisia, on ollut kaksi erittäin vilkasta ja
kaksi rauhallisempaa. Kaikki on aikanaan koulutettu ja niiden kanssa on
harrastettu. Sadoa: 1 viestin käyttövalio, 1 jäljen käyttövalio, 1
pelastuskoirakokeen loppukokeen suorittanut ja yksi sänkykoira.
Ja vielä siitä sakujen maineesta. Olen usein ajatellut, että kuinkakohan
usein sakut saavat niskoilleen muun rotuisten töppäilyt. Ihmiset
kuitenkin aika huonosti tuntevat rotuja ja pitävät helposti kaikkia
hiemankin sakun näköisiä "susikoirina". Ja tämä olettamukseni on vain
vahvistunut, kun pientä 10 kg harmaata pystykorvaammekin luullaan usein
sakuksi tai ainakin sekaroituiseksi sellaiseksi ;-)
t. Malin
Lucian
Tink <hel...@cimo.fi> wrote
> Tähän kysymys: jo aiemmin joku kirjoitti, että pitäisi tietää vanhemmista
> jotain etukäteen. Mutta mistä rotua seuraamaton tietää vanhempien
luonteesta
> mitään???
Voit pyytää omistajaa näyttämään emää ilman pentuja, jotta voit tutustua
siihen ja sen käytökseen. Sitten tietysti voit pyytää nähdä
kilpailu/näyttely/luonnetesti tulokset. Näistä näet koulutettavuudesta onko
koira suojelupainotteinen, jäljestäjä vai hakuintoinen.
Ja molemmissa tapauksissa myös vanhempien lonkkakuvaus (ja mahdollisest
kyynärnivelkuvaus) tulokset. Ja näitäkin kannattaa kastoa myös
isovanhemmista, koska alttius sairastua periytyy.
> Vielä yksi kysymys kummankin rodun omistajille: minkä ikäisiksi sakemannit
> ja tervut elää? En mielelläni ottaisi koiraa, joka ei elä kymmentä
vuotta..
> sielu ei kestä sitä...
Oman koirani isoäiti (10v) saa vielä tänä vuonna pennut ja on todella virkeä
vanhus. Harmaapartainen ja juoksee vielä 10km lenkkejä ....
Lucian
Juha Ruismäki
> usein sakut saavat niskoilleen muun rotuisten töppäilyt. Ihmiset
> kuitenkin aika huonosti tuntevat rotuja ja pitävät helposti kaikkia
> hiemankin sakun näköisiä "susikoirina".
En sitten tiedä, mutta minua ihmetyttää kun kaikilla on vaan
kilttejä ja hyvin kasvatettuja sakuja. Viimeksi tänä aamuna
aamulenkillä pienempi naisihminen tuli vesihiihtoa ärisevän
saksalaisen perässä. Saattaa olla, että omien koirieni arasteleva
käytös laukaisee aggression. Tämän arastelun syyt selitinkin jo
aikaisemmin.
Silti pitäisin nyrkkisääntönä, että jos aiot harrastaa
palveluskoiratoimintaa, ota saksalainen. Jos haluat
seura- tai harrastuskoiran tai lenkkikaverin, ota joku
muu rotu. Tämä on tietysti vain saksanpaimenkoiraa
omistamattoman henkilön mielipide
Niin ja mainoksena, palveluskoirien SM-kisat perjantaista
sunnuntaihin Pirkkahallin ympäristössä. Vapaa pääsy.
Tarkemmin www.cs.tpu.fi/karvakuonot/palveluskoirat/kisat.htm
Juha
Malin
> En sitten tiedä, mutta minua ihmetyttää kun kaikilla on vaan
> kilttejä ja hyvin kasvatettuja sakuja. Viimeksi tänä aamuna
> aamulenkillä pienempi naisihminen tuli vesihiihtoa ärisevän
> saksalaisen perässä.
Niin todella ikävää mainosta sakuilla. Itse olen pannut merkille, että
ihmiset noin ylipäätään ovat aika avuttomia suurten koiriensa kanssa.
Kyllä suuren ja voimakasluontoiselle koiralle todellakin on tärkeää
osoittaa kuka määrää ja minkälainen käytös on toivottua ja mikä
epätoivottua.
Kyllä minuakin pelotti, kun kuonopannassa tempova tansandoggi meinasi
hyökätä pienen pystykorvamme päälle (tai siltä se ainakin näytti). Sydän
hyppäsi kurkkuun ja sieppasin pystiksen syliin. Olin niin järkyttynyt,
että jopa unohdin valistaa dogin omistajaa koulutuksen tarpeelisuudesta
:-(
t. Malin
Malin
>>
> Silti pitäisin nyrkkisääntönä, että jos aiot harrastaa
> palveluskoiratoimintaa, ota saksalainen. Jos haluat
> seura- tai harrastuskoiran tai lenkkikaverin, ota joku
> muu rotu.
Olen samaa mieltä. Kyllä saksanpaimenkoira tulisi ottaa
harrastuskaveriksi pk tai vastaavaan toimintaan. Hyvällä
viettivoimaisella sakulla menee kyllä elämä hukkaan pelkkänä
seurakoirana. Kaikki sakumme aikoinaan hankittiin pk-harrastus mielessä.
Meidän ainoa "sohvakoiraksi" jäänyt saku sairasteli pentuna ja nuorena
koirana niin paljon, että aktiiviura jäi väliin, kun se luenteeltaankin
oli hyvin rauhallinen ja lutunen. Nyt on innostukseni pk-toimintaan
hiipunut ja siksi nuorta koirapolveamme edustaakin pikku pystis, ja on
muuten niin mahtava koira, että mummo-sakumme on toisinaan hätää
kärsimässä ;-)
t. Malin
Jaana
Tink wrote:
> Sepä se!
> Ja kaiken lisäksi collieni oli todellakin hyvä koira alusta asti - se oli
> kiltti, helppo, tuli kaikkien kanssa toimeen jne...
>
> Nyt olen lueskellut tätä ryhmää ja tulee melkein hätä - sakemanneilla tuntuu
> olevan huono maine, ne ovat vaikeita jne...
>
> Edellisen koiran pentuajoista on koulutussysteemit muuttuneet (on
> sitruunapantaa ja naksuttmiai..) ja nyt tuntuu kuin olisi ihmisillä pelkkiä
> ongelmia koirien kanssa! Apuva! :-)
>
> Samoin edellisen koiran kanssa olin nuori ja saatoin olla sen kanssa kotona
> hyvin paljon. Nyt olen kiireinen ja koira olisi päivisin 8-9 tuntia yksin
> kotona. Miten voin tehdä sellaisen tempun koiralle - tuntuu siltä, että jos
> koiran ottaa, sen kanssa tulisi voida olla paljon enemmän...?
>
> Saas nähdä mitä tässä vielä uskaltaa tehdä! :-)
>
> Olin alunperin ajatellut ottaa koiran ensi kesänä, nyt on mieli halajamassa
> ottamaan koiraa jouluksi..
> Kuinka pitkiä aikoja ihmiset yleensä vietätte pennun kanssa aluksi.. viikko
> kai olisi minimi...??
>
> Tink
Jos pitkäkarvaista haluat etkä kuitenkaan sakua tai belggaria, niin miten olisi
pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira? Itselläni on pari karkeakarvaista, enkä
vaihtaisi enää mihinkään muuhun rotuun. Holskut ovat sen verran harvinaisia,
ettei niitä ole vielä jalostettu "pilalle" ja ovat todella terveitä. Otapa
yhtyeyttä Lissunmustan kenneliin (http://www.lmusta.pp.fi/), siellä kasvatetaan
pitkäkarvaisia.
T: Jaana
Tink
omistajaa (tai jos tunnet/tiedät läheisesti jonkun koiran..) - se saattaisi
olla mielenkiintoinen rotu, mutta olisi kiva kuulla omistajien
mielipiteitä..?
Tink
Juha Sirviö
Malin kirjoitti viestissä <37B9B3...@Hotmail.com>...
Kiva kuulla vastuuntuntoista tekstiä ko. radun harrastajalta. Minä provosoin
kirjoittamalla jokunen aika sitten nimenomaan kouluttamattomista palvelus-
ja vartiokoirista esim. sakemanneista, rotikoista ja dobbereista joita
"fifien" omistajana saa jatkuvasti katsella kaukaa ja siirtyä itse pois
jaloista.
Tuo "fifi" -nimitys tulee siitä, kun joku sakemanniharrastaja leimasi
provosoivan kirjoitukseni pohjalta kaikki alle vasikankokoiset koirat
"fifeiksi".....lienee yhtä karkea yleistys kuin kirjoitukseni
huonokäytöksiset isot "tappajat". no se siitä: tarkoitus oli ohjata
keskustelua juuri siihen miksi ja mihin tarkoitukseen koira hankitaan.
Itse omistan kaksi aivan upeaa englannin cockeria eikä tulisi mieleenikään
hankkia rotikkaa, dobberia ym. koiraa jonka kanssa on käytävä militaristinen
koulutus. Ei varmaankaan vähennä miehisyyttäni, vaikka kuljenkin kahden
pienen koiran kanssa? Sitäpaitsi kotikouluttamani cockerit ovat saaneet
juuri sen peruskoulutuksen jonka jokaisen koiran tulisi saada rotuun tai
kokoon katsomatta.
Koirat ovat iloisia ja aktiivisia liikkujia. Vaikka en linnustakaan enkä
harrasta tokoa, agilityä, jne. jne. koirat saavat päivittäin tarvitsemansa
määrän liikkumista ja aktiivisuutta. En voisi itsestäni kuvitella
sakemanniharrastajaa, jolle olisi keksittävä vaikka mitä jippoja ettei se
tuhoa kalliita nahkasohvia tai naksutella kastanjetteja että koira ei
hyökkisi sivullisten päälle tai nykiä hihnasta koiraparan niskaa nurin sen
mennessä nelivedolla (nämä ovat vain ryhmäläisten kirjoittamista
ongelmista).
Käsitykseni mukaan iso koira = iso riesa, pieni koira= pieni riesa
(olkoonkin vaikka räksyttävä "fifi"). Kaksi pientä koiraa= keskimääräinen
riesa :-)))))))))
Mieti nyt, Tink, tarkkaan ko. rotujen kohdalla! Helppoluonteisesta ja
ystävällisestä colliesta on melkoinen harppaus siirtyä pk-rotuihin. Ne
vaativat omistajaltaan todella paljon!!! Sääli, että niitä menee perheisiin
jotka eivät ymmärrä rotujen kovuutta ja sen vaatimaa kasvattamista.
Muuten voit joutua samojen ongelmien kanssa tekemisiin kuin em. ryhmäläiset.
Kuljet ongelmakoiraoppaan kanssa lenkillä, naksuttelet kastanjettejä, käytät
vetovaljaita, kuonokoppaa, kuljet askeleen pari ja taas vetelet hihnalla
vetävälle koiralle merkkejä, puhaltelet shaping-pilliin, jakelet
luppakeksejä joka kerran kun onnistut kulkemaan asiallisesti ohi toisesta
koirasta...arkipäivääkö? Näin noista kirjoituksista voisi päätellä....
=8-)))))))))
t. jussi
Sirpa Vepsä
Tännekin tarjoan lyhytkarvaista collieta, paitsi tietysti jos ehdottomasti
haluat
pitkäkarvaisen koiran...
Saksanpaimenkoiraliiton keskustelupalstalla oli aikaa sitten keskustelua
pitkäkarvaisista koirista. Jäin siihen käsitykseen että pitkä karva on
virhe, joidenkin mielestä kaikki pitkäkarvaiset sakut saisi ampua
(omasta mielestäni ne ovat aika komeita..).
Belkkareita olen nähnyt 'järkeviä' ja 'hölmöjä', ainakin niissä tapauksissa
on aika pian nähnyt että jos niiden kanssa tehdään jotain järkevää
niin korvien väli on pysynyt laadussaan, mutta
jos ne saavat pompotella perhettä niin vinksahtaahan siinä koira
kuin koira.
t.sirpa
Katri Alakuijala
Olen itsekin pienten, helppojen rotujen (cavalier ja sheltti) omistaja ja
omaan samankaltaisen katsantokannan: jos voi ottaa helposti koulutettavan
pienen koiran, niin miksi ei. Vähemmän sotkua ja karvoja kotona, mutta
silti yhtä lailla kiva harrastuskaveri kuin iso PK-rotuinenkin. (Varsinkaan
kun en aio harrastaa PK-lajeja, vaan tokoa ja agilitya.) :-)
En vain ymmärrä, miksi olet sitä mieltä, että joku PK-rotuinen kehittyy
helpommin ongelmakoiraksi kuin esim. cockeri. PK-rotuiset koirathan ovat
käyttötarkoituksensa mukaan usein niitä helpoimmin koulutettavia! Eikä niitä
missään tapauksessa kannata kouluttaa "militaristisesti" - ne kyllä oppivat
samoilla menetelmillä kuin kaikki muutkin koirat, siis motivoimalla ja
kehumalla. Uskon, että tämä militaristinen koulutus, jonka monet yhdistävät
PK-rotuihin, aiheuttaakin usein nämä ongelmat... (lue: militaristinen =
pakottava, jopa väkivaltainen). Kyllähän sakemanni _kestää_ väkivaltaa
paremmin kuin monet muut rodut. Olen jopa kuullut yksilöistä, jotka ovat
vielä sähköpantakoulutuksen jälkeenkin täysissä järjissään. Kysymys on, onko
pakottaminen parempi keino sille sakemannillekaan? (En nyt puhu rajojen
asettamisesta vaan peruskoulutuksesta. Kaikille koirille pitää asettaa
tietyt rajat, minkä yli menevää käytöstä ei hyväksytä. Hyvä kouluttaja ei
tarvitse siinäkään väkivaltaa.)
Vika on aina siellä hihnan toisessa päässä eli omistajassa. Cockeristakin
saa kyllä ongelmakoiran, jos ei osaa sitä kouluttaa oikein. Tuttavani, joka
pelkää koiria kuin syöpää, kertoi pelkonsa alkaneen naapurin (lapsille
vihaisesta) cockerista. Jos pentua ottaessa tietää, että cockeri saattaa
kehittyä lapsille vihaiseksi (kuten on tässäkin ryhmässä ollut puhetta) niin
silloinhan asiaan pitää kiinnittää huomiota jo pentuiällä. Sama pätee esim.
saksanpaimenella: jos tiedät, että siitä voi kehittyä kiskoja tai toisille
koirille rähisijä, niin sitä pitää alusta asti alkaa opettamaan toisin.
Koiran rotuominaisuudet pitää siis ottaa huomioon jo todella varhaisessa
pentuiässä. Ei pitäisi hyväksyä, että edes pieni koira saisi olla mikään
"pieni riesa". Koira pitää kouluttaa niin, ettei se ole riesa kenellekään.
Koiran kanssa pitää olla mukava elää ja olla.
Vielä lisäisin, että puhut naksuttimen käytöstä kuin sitä käyttäisivät vain
sellaiset, jotka ovat jotenkin epäonnistuneet koiran koulutuksessa.
Naksutinta voi käyttää kaikenlaiseen koulutukseen. Itse koulutan vanhempaa
koiraani nykyään pelkästään shapingilla, oli sitten kyse temppujen
opetuksesta tai mistä tahansa uudesta jutusta, mitä sen pitäisi osata. Ei
shaping ole pelkästään ongelmakoirien koulutuskeino. Tosin sitä siihenkin
käytetään, kun se on niin tehokas keino.
Se, että tässä maailmassa näyttää olevan niin paljon ongelmaisia
PK-rotuisia, johtuu varmastikin siitä, millaiset ihmiset niitä ottavat
elimen jatkeeksi. Enpä ole vielä nähnyt yhtään cockeria tai cavalieria
huumehöyryisellä tai alkoholisoituneella ihmisellä. Rotikoita ja sakemanneja
sen sijaan kyllä.
Lapsuutensa maailman uskollisimman saksanpaimenkoiran kanssa kasvanut:
Katri Alakuijala
Juha Sirviö <juha....@liikenneturva.inet.fi> wrote in message
news:Igav3.75$JK3...@read2.inet.fi...
Katri Alakuijala
Susanna
ihminen ei opeta sille oikeita tapoja toimia, keksii se itse
ne väärät! Ja kun se kerran on "oppinut" keinot selviytyä
jostakin epämiellyttävästä tai mielestään uhkaavasta,
käyttää se näitä aina uudestaan.
Kovapäisempi koira antaa enemmän anteeksi, se ei välttämättä
omaksu toimintamalleja (myös vääriä) yhtänopeasti kuin
nöyrempi, koulutettavampi koira.
--
Susanna
sil...@netti.fi
http://www.netti.fi/~silverg
http://albums.photopoint.com/j/AlbumIndex?u=17223&a=72165
Katri Alakuijala <k...@iki.remove_this.fi> kirjoitti
viestissä:7poc20$mg3$1...@tron.sci.fi...
> Hei Juha (ja muut),
Juha Sirviö
Katri Alakuijala kirjoitti viestissä <7poc4t$mp0$1...@tron.sci.fi>...
aivan niin. pk-rotu vaatii harrastusta, harrastusta, harrastusta....vika ei
ole välttämättä koirassa, en ole koskaan niin väittänytkään. vaan selkeästi
hihnanpäässä!!!! miksi siis otetaan pk-rotuja, jos niiden kanssa ei sitten
harrasteta rodulle ominaisia lajeja?
kyllä varmasti "fifistäkin" saa ongelmakoiran joka räksyttää flexin päässä
ja pelästyttää ison rotikan omistajaa ;-))). minullakin on "ongelmakoira"
,joka pelkää pieniä lapsia. tämän asian kanssa kyllä voidaan elää, ilman
että kenenkään elämänlaatu tästä järkkyy.
meillä on ehkä hieman väärinkäsitystä "militaristisen" määrittelyssä. minä
katson pk-rodun tarvitsevan militaristisen kasvatuksen joka on looginen,
kova, järjestelmällinen ja omistajan auktoriteettiin perustuva. koiraa
hakkaamalla, sähköpantakoulutuksella, väkivallalla tiedetään kyllä saadun
eräänlaisia tuloksia :-((
siitä ei siis ole kysymys. Mutta miten esim. dobermann on yhtä helppo
kouluttaa kuin esim. coton de tulear? Varmasti on ikävää jos pienestä
cotonista tulee ärsyttävä ja räksyttävä, hihnan päässä hyökkivä "fifi",
mutta entäpä kun dobermannista tulee vastaava????? eikö ole lievä
mittakaavakysymys? jos cotonista saa salonkikelpoisen peruskoulutuksella,
niin se ei välttämättä riitä dobberille.
mitäpä siis tehdä ongelmaomistajille? laki kun ei yllä kuin korkeintaan
siinä tapauksessa, että toinen koira on tappanut tai raadellut pahasti
toisen. Mikäli koiraa ei pidetä kytkettynä, siitä voi tehdä ilmoituksen
mutta mikä on sen sanktio? sakko, jos joskus sattuu jäämään kiinni "rysän
päältä".
Sanonta kuuluu, että "ei ole koiraa karvoihin katsomista" ,mutta minä katson
kyllä silmiin ensin koiran omistajaa ja teen siitä omat johtopäätökseni
tuleeko kohdalla ongelmia vai ei.
Vertauksesi tuosta "epäsosiaalisesta" ihmisryhmästä, joka ottaa hoitoonsa
näitä mainittuja rotuja lienee hieman kärjistetty. Kyllä "ongelmia" löytyy
lähes joka sosiaaliluokasta, ja pääsääntöisesti aina hihnan toisesta päästä
,siis siitä kaksilahkeispäästä ;-)
t. jussi
Hannu Lohi
tekemistä, kuin toiset. Juuri työ- ja metsästyskoirat ovat tälläaisia.
Mikäli taasen omistajalla ei ole riittävästi aikaa ja tarmoa, niin koira
kehittyy "kieroon". Tämän takia joku laiskempi rotu on parempi
seurakoiraksi.
Esim hirvikoiran haukkukokeen hakuosuus kestää max 5 tuntia ja
hirvityöskentelyosuus 4.5-5 tuntia. Koko tuon ajan koiran tulee käytännössä
laukata ja työskentelyajan vielä haukkuakkin. Kuinka tällaisella tarmolla
varustettu koira sopeutuu kerrostaloon ja löhöilyyn mielenterveyden
kärsimättä?...
T: Hannu
Tink
Juha Sirviö kirjoitti
>Mieti nyt, Tink, tarkkaan ko. rotujen kohdalla! Helppoluonteisesta ja
>ystävällisestä colliesta on melkoinen harppaus siirtyä pk-rotuihin. Ne
>vaativat omistajaltaan todella paljon!!!
Minä (okei, no me) mietin asiaa tarkkaan ja lopputuloksena perheeseemme tuli
sitten pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira. Huomaan jo nyt, että tietysti
kyseessä on paljon erilaisempi rotu kuin collie, mutta olen silti
tyytyväinen. Koira on fiksu, nopea oppimaan ja reipas. Koska tarkoitukseni
on kouluttaa se, uskon, että siitä tulee oikein kelpo koirayksilö!
>Kuljet ongelmakoiraoppaan kanssa lenkillä, naksuttelet kastanjettejä,
käytät
>vetovaljaita, kuonokoppaa, kuljet askeleen pari ja taas vetelet hihnalla
>vetävälle koiralle merkkejä, puhaltelet shaping-pilliin, jakelet
>luppakeksejä joka kerran kun onnistut kulkemaan asiallisesti ohi toisesta
>koirasta...arkipäivääkö? Näin noista kirjoituksista voisi päätellä....
>=8-)))))))))
Joo, tuohan vähän mietitytti ajattelemieni rotujen kohdalla. Tämän uuden
herran kohdalla uskon, että emme tarvitse mitään superkikkailuja, vaan
kunnon peruskoulutus puuhaamisen lisäksi antaa tulokseksi ihan mukavan
koiran.. kai.. toivottavasti... ehkä... :-)
Olisin muutaman asian vielä kysynyt, kun edellisistä pentuajoista on aikaa:
1. Miten pitkiä lenkkejä pennun kanssa voi tehdä? Mennäänkö sen mukaan,
miten pentu jaksaa - eli kun se alkaa istuskella väsyneenä vai..?
2. Miten portaiden kanssa? Aluksi pentu ei yläkertaan edes yrittänyt
kiivetä. Eilen se oli yksin murtautunut ulos keittiöstä (fiksu poika!
:-)...) ja marssinut yläkertaan nukkumaan - eli se osaa kiivetä portaat nyt
ylös ja alas. Muistelen joskus hämärästi puhutun lonkista ja liian aikaisin
portaiden kiipeämisestä... Onko jotain, mitä tulee ottaa huomioon..?
Tink
Juha Sirviö
Tink kirjoitti viestissä <7qibip$604$1...@ankka.csc.fi>...
>
>>Minä (okei, no me) mietin asiaa tarkkaan ja lopputuloksena perheeseemme
tuli
>sitten pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira. Huomaan jo nyt, että tietysti
>kyseessä on paljon erilaisempi rotu kuin collie, mutta olen silti
>tyytyväinen. Koira on fiksu, nopea oppimaan ja reipas. Koska tarkoitukseni
>on kouluttaa se, uskon, että siitä tulee oikein kelpo koirayksilö!
>
>Joo, tuohan vähän mietitytti ajattelemieni rotujen kohdalla. Tämän uuden
>herran kohdalla uskon, että emme tarvitse mitään superkikkailuja, vaan
>kunnon peruskoulutus puuhaamisen lisäksi antaa tulokseksi ihan mukavan
>koiran.. kai.. toivottavasti... ehkä... :-)
>
>Olisin muutaman asian vielä kysynyt, kun edellisistä pentuajoista on aikaa:
>1. Miten pitkiä lenkkejä pennun kanssa voi tehdä? Mennäänkö sen mukaan,
>miten pentu jaksaa - eli kun se alkaa istuskella väsyneenä vai..?
>2. Miten portaiden kanssa? Aluksi pentu ei yläkertaan edes yrittänyt
>kiivetä. Eilen se oli yksin murtautunut ulos keittiöstä (fiksu poika!
>:-)...) ja marssinut yläkertaan nukkumaan - eli se osaa kiivetä portaat nyt
>ylös ja alas. Muistelen joskus hämärästi puhutun lonkista ja liian aikaisin
>portaiden kiipeämisestä... Onko jotain, mitä tulee ottaa huomioon..?
>
>Tink
>
>Hei Tink ja onnea uuden koiranpennun kanssa!
itsellänikin on noista pentuajoista kulunut jo 5 vuotta, mutta muistelisin
että varsinaista lenkitystä ei pennun kanssa vielä suositella? Joku paremmin
asioista perilläoleva voinee valaista tätä tarkemmin. Se oli itselläni
ohjenuorana, että leikki se on pennun työtä! Tässä ulkoiluttamisen ohessa
voi jo pienestä pitäen alkaa loogisesti opettaa luoksetuloa, istumista ja
näitä muita perustoimintoja. Muistelisin aloittaneeni lenkittelyn vasta noin
reilun puolen vuoden iässä (siis varsinaisen lenkittelyn).
Sisäsiistiksi opettaminen on työlästä, mutta se palkitsee jos vain itse
jaksaa perehtyä asiaan. Meillä päästiin "sanomalehtimatosta" eroon jo
muutamassa viikossa kun pentua käytettiin aina kun se heräsi, söi tai
leikki, ulkona. Tietysti vahinkoja tapahtui, mutta sehän kuului asiaan.
Ruokinnan kanssa saa olla tarkkana! Toivottavasti sinulle vastaa joku saman
rodun omistaja (ainakin sinulle suositteli joku tätä rotua tällä
news-palstalla).
Sama tuon "lonkkahomman" kanssa. Itselläni ei ole muuta käsitystä kuin se,
että suurikokoisia rotuja saa pentuiässä ulkoiluttaa varovasti sekä niiden
ei saa antaa hyppiä tai kiivetä portaita. Tuttavani hankkivat aikoinaan
leonberginkoiran, ja kantoivat sitä ulos ja sisään (omakotitalon II kerros)
useita kertoja päivässä. Homma muuttui totiseksi siinä vaiheessa kun koira
painoi jo liki 30 kg........;-)))))
Onnea pennun kanssa!
t.Jussi
Pekka Salminen
rotuun lopulta päädyit? :)
Tiina
Riitta Koivisto
kyllä kiivetty ihan pennusta asti. Alkupäivinä kanniskelin pentua lähinnä
sen takia ettei se telo itseään tai putoa rappujen välistä. Lonkkia ei ole
vielä kuvattu joten paha sanoa mitään:-)
Olen joskus lukenut jostain jutun pennun turhasta paapomisesta ja siinä oli
jotenkin niin että jos pentu haluaa kiivetä rappuset/kävellä pisemmälle niin
siitä vaan, kyllä se itse tietää osaako tai jaksaako... kävelyt kyllä
kannattaa alussa tehdä niin lyhyinä, että joudut mahd. vähän kantamaan
pentua ettei se opi lyömään takapuolta maahan aina kun väsyttää:-)
Itseäni on aina arveluttanut nämä "koira pitää kantaa rappusissa vuoden
ikäiseksi"-jutut. Tiedä sitten... ei ole kokemuksia niin isoista roduista!
Oma koirani on vain n. 20kg.
Riitta
Riikka Stenlund
> sitten pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira. Huomaan jo nyt, että tietysti
> kyseessä on paljon erilaisempi rotu kuin collie, mutta olen silti
> tyytyväinen. Koira on fiksu, nopea oppimaan ja reipas. Koska tarkoitukseni
> on kouluttaa se, uskon, että siitä tulee oikein kelpo koirayksilö!
Onnea hienosta valinnasta ! Muista aina, että hollantilainen on sydänjuuriaan
myöten TYÖkoira, jolle on keksittävä puuhastelua niin pentuna kuin aikuisenakin.
Todellakin, peruskoulutus on tärkeää ja käytännönasioiden oppiminen on
etusijalla. Kuitenkin, eikös teillä ollut toinenkin koira, pentu imee
vaikutteita vanhemmasta ja huonot jutut tietysti tarttuvat nopeammin kuin hyvät.
Omalla kohdallani, pentu (lk hollantilainen) on oppinut päivittäisasiat
oikeastaan ainoastaan ykköskoiran esimerkkiä seuraamalla. Kannattaa opettaa
pentu myös pienestä lähtien kulkemaan ilman vanhempaa koiraa, jotta se oppisi
hoitamaan "ulkopolitiikkaa" myös itse.
Hollantilainen on nopea oppimaan ja ratkomaan pulmia (kuten suljetut ovet).
Opeta siis alusta lähtien oikein, myöhemmin korjaaminen on vaikeampaa. Järjestä
pojalle myös paljon aivoharjotteita, niin säästyt mitä luultavammin tuhotuilta
huonekaluilta. (Meillä ajetaan ansiokkaasti jälkeä sekä metsässä, että pellolla
ja kengätkin ovat vielä ehjät.)
> Olisin muutaman asian vielä kysynyt, kun edellisistä pentuajoista on aikaa:
> 1. Miten pitkiä lenkkejä pennun kanssa voi tehdä? Mennäänkö sen mukaan,
> miten pentu jaksaa - eli kun se alkaa istuskella väsyneenä vai..?
Oma pentuni ei ole vielä kertaakaan istahtanut väsyneenä lenkillä, vaan paineli
7 viikkoisesta lähtien Duracell-pupun lailla. Joudut käyttämään itse
maalaisjarkeä eli kilometritolkulla remmissä kävelyttäminen ei liene järkevää.
Jos pentuasi on mahdollista pitää vapaana esim. metsäkävelyillä, se päättää
kyllä oman tahtinsa maaston mukaan. Tämä leikin lisäksi on varmasti parasta
liikuntaa pennun luille ja lihaksille.
> 2. Miten portaiden kanssa? Aluksi pentu ei yläkertaan edes yrittänyt
> kiivetä. Eilen se oli yksin murtautunut ulos keittiöstä (fiksu poika!
> :-)...) ja marssinut yläkertaan nukkumaan - eli se osaa kiivetä portaat nyt
> ylös ja alas. Muistelen joskus hämärästi puhutun lonkista ja liian aikaisin
> portaiden kiipeämisestä... Onko jotain, mitä tulee ottaa huomioon..?
Jos pentu osaa kulkea portaat, tuskin voit sitä estääkkään. Kuinka jyrkät ne
ovat ? Kerrostaloissa olevat raput ovat usein kovin korkeita ja liukkaita, joten
riskit ovat varmasti suuremmat kuin omakoti- tai rivitalossa. Jos koiran perimä
on hyvä (kuten holskuilla Suomessa tahtoo olla), ruokinta, liikunta ja niiden
suhde oikea, tuskin lonkat vioittuvat portaiden kulkemisesta. Varo kuitenkin,
ettei pentu putoa tai liukastu.
Onnea vielä kerran pennun hankinnasta ja antoisia koulutushetkiä.
--
Terveisin,
Riikka Stenlund
http://www.vip.fi/~rstenlun
rste...@vip.fi
Martti
> Eli siis jos voisitte ihmiset kommentoida kummankin rodun puolesta (ja
> vastaan?) - olisi kiva!
Omistan lyhytkarvaisensaksanpaimenkoiran. Koska saksanpaimenkoira vaatii
todella hyvän koulutuksen ollakseen yhteiskunta kelpoinen suosittelen
sinua ottamaan ensimmäiseksi saksanpaimenkoiraksi niin sanottuun
näyttelylinjaan kuuluvan koiran. Niiden kanssa voi touhuta ja kilpailla
ihan normaalisti, mutta ne ovat paljon SÄYSEÄMPIÄ JA RAUHALLISIMPIA kuin
kilpailuun ja suojeluun jalostetut linjat. Narttu mieluummin kuin uros.
Kasvattajalla on yleensä vaatimuksia koulutuksen, näyttelyiden ja
kilpailujen suhteen (asiat neuvoteltavissa, ota selvää kyseiseltä
kasvattajalta).saksanpaimenkoira on rauhallinen koira hyvän kasvatuksen
saaneena.
susse
wrote:
>Omistan lyhytkarvaisensaksanpaimenkoiran. Koska saksanpaimenkoira vaatii
>todella hyvän koulutuksen ollakseen yhteiskunta kelpoinen
Ilmakos se natsi- Maria Tikkurilasta osti seeferin, saa pomoilla, no
sehän onkin hullu. Joka tapauksessa en ymmärrä mikä susikoirassa
kiehtoo. ottaisin joko jonkun suloisen koiran tai sitten oikean suden.
Miksi siis pidätte susikoirista?
Susse
Siili
susse <mi...@dlc.fi> kirjoitti viestissä:37f2171...@news.dlc.fi...
> Ilmakos se natsi- Maria Tikkurilasta osti seeferin, saa pomoilla, no
> sehän onkin hullu. Joka tapauksessa en ymmärrä mikä susikoirassa
> kiehtoo. ottaisin joko jonkun suloisen koiran tai sitten oikean suden.
> Miksi siis pidätte susikoirista?
> Susse
Pidän susikoirista koska ylipäänsä pidän isoista koirista. Ovat mukavan
leppoisia ja ihmisystävällisiä. Niin, nyt siis tarkoitin aitoa susikoiraa
(Irish Wolfhound) enkä schaefferiä, niistä en tiedä mitään.
Ai niin, edelleen vain nimimerkkinä Siili, valitan sekaannusta.
--
Heikki Välimäki
"Eräs oireista joka esiintyy latvalahon loppuvaiheessa on taipumus puhjeta
kroonisiin kissoihin."- Terry Pratchett: Karjupukki
Mika Mela
> On Tue, 28 Sep 1999 13:48:22 +0300, Martti <martt...@hotmail.com>
> wrote:
>
> >Omistan lyhytkarvaisensaksanpaimenkoiran. Koska saksanpaimenkoira vaatii
> >todella hyvän koulutuksen ollakseen yhteiskunta kelpoinen
> Ilmakos se natsi- Maria Tikkurilasta osti seeferin, saa pomoilla, no
> sehän onkin hullu.
?
> Joka tapauksessa en ymmärrä mikä susikoirassa
> kiehtoo. ottaisin joko jonkun suloisen koiran tai sitten oikean suden.
> Miksi siis pidätte susikoirista?
Miten saksanpaimenkoira ja Irlannin susikoira liittyvät yhteen (paitsi
tietenkin astutettaessa :-)?
Miksi pidät puudeleista?
<Mika>
susse
>Miten saksanpaimenkoira ja Irlannin susikoira liittyvät yhteen (paitsi
>tietenkin astutettaessa :-)?
oho.
>Miksi pidät puudeleista?
Tuohan on tyhmä kysymys: puudeli on a) kaunis b) kiltti ja sosiaalinen
c) suloinen katsella eli luo hellyyttävän vaikutelman d) älykäs.
Susikoirassa ei ole mitään suloista tai miellyttävän oloista. Se
vaikuttaa pedolta enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
Susse
susse
wrote:
>Pidän susikoirista koska ylipäänsä pidän isoista koirista. Ovat mukavan
>leppoisia ja ihmisystävällisiä. Niin, nyt siis tarkoitin aitoa susikoiraa
>(Irish Wolfhound) enkä schaefferiä, niistä en tiedä mitään.
Ai jaa, se on eri asia.
>Ai niin, edelleen vain nimimerkkinä Siili, valitan sekaannusta.
Tarkoitatko sitä Susi juttua? No ei ole ihme kun on noin samanlaiset
nimimerkit.:0)
Susse
ps. saako oravan päälle ajaneen autoilijan listiä lain mukaan?
satu...@my-deja.com
> >Miksi pidät puudeleista?
>
> Tuohan on tyhmä kysymys:
Miten niin? Minusta ainakin on mielenkiintoista lukea miksi kukin pitää
juuri siitä omasta rodustaan - mukaanlukien rodut, joita ei voisi
kuvitellakaan syystä tai toisesta omistavansa.
> Susikoirassa ei ole mitään suloista tai miellyttävän oloista. Se
> vaikuttaa pedolta
Onhan se irlanninsusikoira toki suuri, mutta minusta se on varsin
miellyttävän oloinen rotu. Siitäkin huolimatta, ettei se ole "minun
rotuni".
http://www.koirat.com/irlsus/rotu.htm
>enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
Kukaan (järkevä ihminen) ei yritä pakottaa ketään hankkimaan jonkun
tietyn rotuista koiraa. Onneksi koiraroduissa riittää valinnanvaraa!
Koko rodun ja/tai sen omistajien haukkuminen mutupohjalta ei kuitenkaan
ole kovinkaan fiksua, näin suoraan sanoen.
t. Satu.
Sent via Deja.com http://www.deja.com/
Before you buy.
Riitta Hankonen
Se
> vaikuttaa pedolta enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
En voi käsittää, miten joidenkin ihmisten ns. eläinrakkaus ulottuu vain
ja tasan siihen omaan.
--
Riitta Hankonen
riitta....@verkkotie.fi
http://www.verkkotie.fi/
Katri Alakuijala
news:37F855...@verkkotie.fi...
> susse wrote:
>
> Se
> > vaikuttaa pedolta enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
>
> En voi käsittää, miten joidenkin ihmisten ns. eläinrakkaus ulottuu vain
> ja tasan siihen omaan.
Se on kokemuksen puutetta. Itsekin suhtauduin melko epäilevästi esim.
chihuahuaan, ennen kuin sain kaksi ihanaa sellaista hoitoon. Joskus muistan
sanoneeni arkoja shelttejä nähtyäni etten ikinä ottaisi shelttiä. Tämän
jälkeen olen oppinut, että älä koskaan sano ei koskaan... sheltinpentu
nimittäin pyörii jaloissa tälläkin hetkellä. Tutustuttuani ystäväni ihanaan,
avoimeen sheltinpentuun en enää voinutkaan vastustaa rotua!
Olen hoitanut tanskandoggia, bullterrieriä, chihuahuaa, saksanseisojaa jne,
ja vaikka en välttämättä ottaisi mitään noista roduista, tiedän miksi ne
ovat omistajilleen rakkaita. Kannattaa kokeilla hoitaa erirotuisia koiria,
sillä se avaa silmiä. Itse en välttämättä halua kahta samanrotuista koiraa,
koska on rikkaus tutustua useisiin erilaisiin rotuihin. Nyt on jo neljäs
rotu tutustumiskierroksella. Voihan tietysti olla, että sitten kun se oma
rotu todella löytyy, jämähdän siihen.
Hassua on ollut se, miten jotkut cavalierharrastajat suhtautuvat valintaani:
miksi en ottanut toista cavalieria. Sehän olisi ollut se luonnollinen
valinta! Yritä siinä sitten kohteliaasti selitellä, että oma koira on ollut
niin sairas. Ihmiset ottavat sen loukkauksena heitä itseään kohtaan. Nykyään
vastaankin vain: "Miksi ei voisi vaihtaa rotua? Vaihtelu virkistää!"
Katri
susse
<Merja.Tornikoski@_removethis_Hut.Fi> wrote:
>mi...@dlc.fi (susse) writes:
>> Susikoirassa ei ole mitään suloista tai miellyttävän oloista. Se
>> vaikuttaa pedolta enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
>
>Maailmassa on onneksi muutamia satoja koirarotuja, joista jokainen
>löytää oman suosikkinsa. Kiva, että sinäkin olet löytänyt omasi,
>mutta anna toki meidän muiden valita omat suosikkimme ihan itse.
>
>Ja pliis, ei aloiteta tässä ryhmässä mitään rotusotia, kun ne on
>tähänkin asti onnistuttu pitämään poissa. Rec.pets.dogs-ryhmissä niitä
>on ihan riittämiin.
Ei se ollut tarkoituskaan, minä vaan ihmettelin ja olin kiinnostunut
kuulemaan seeferin omistajien näkemyksiä.
Sanamuoto taisi olla taas liian hyökkäävä.
Susse
susse
<riitta....@verkkotie.fi> wrote:
>susse wrote:
>
> Se
>> vaikuttaa pedolta enkä minä sellaista seurakoirakseni ottaisi- ikinä.
>
>En voi käsittää, miten joidenkin ihmisten ns. eläinrakkaus ulottuu vain
>ja tasan siihen omaan.
No no, nyt ymmärsitte väärin. Kyllä minä pidän monenmoisista
koirista,, en vain sattumalta seefereistä, joita minä pidin tähän asti
"ainoina " susikoirina.
Susse
Katri Alakuijala
> Voisikohan Cavaliereja k{ytt{{ trimmaajalla. Siis voiko turkkia lyhent{{?
> Kuinkahan paljon trimmaajat vaativat turkin pesusta ja harjaamisesta sek{
> tassukarvojen lyhent{misest{? Onko siis kell{{n kokemuksia Cavalierin
> turkin hoidattamisesta trimmaajalla?
>
> riku
Hei Riku,
Minäkin olen kieltämättä hiukan kyllästynyt turkinhoitoon. Cavalierini
ei ole näyttelykoira, ja jatkuva takkujen selvittely on ikävää. Lisäksi
koirallani on krooninen korvatulehdus, ja korvat eivät saisi hautua
liikaa. Siitäpä keksin viime keväänä, että tänä kesänä Otolta lähtee
turkki! Käytin Oton trimmaajalla huhtikuussa ja koira tuli sentin
turkissa ulos. Oli muuten Otolla kiva kesä! Se uskalsi uida ilman että
sen tarvi pelätä painavan turkin vetävän sitä pohjaan. Oli kevyt olo
helteelläkin. Haavat ja punkit huomasi helposti. Korvat tuulettuivat
hyvin ja tulehdukset pysyivät kurissa. Nyt syksyn tullen Otto on saanut
taas kasvattaa turkkia talveksi, mutta ensi keväänä käymme taas
trimmaajalla.
Se täytyy sanoa, että cavalier ei ole mitenkään kaunis turkin lähdettyä.
Kun näin Oton eka kertaa trimmaajalla ilman pitkää turkkia, oli vaikeaa
olla nauramatta. Hassu näky! Monet vastaantulijat kysyivät kesällä, että
"onko se cockerin pentu?" "Ei, tää on cavalier ja jo viis vuotta...
sillä on vaan turkki lyhennetty..."
Saattaa myös olla, että joudut vakuuttelemaan trimmaajaa useamman
kerran, että todellakin haluat koirallesi lyhyen turkin. Sitten
yritetään pelotella, että turkki muuttuu jatkossa kiharaksi ja
huonolaatuiseksi. Minä en ainakaan voinut uskoa sitä, eikä Oton turkin
laatu ole muuttunut mitenkään. Perinnöllisyyshän se määrää turkin laadun
eikä se, että turkki käy välillä lyhyenä.
Turkin laaduista haluaisin vielä mainita. Mulla on myös sheltti.
Pienelläkin sateella cavalier kastuu ihoa myöten ja palelee ihan
hirveästi. Sheltillä (vaikka tämä on pentu ja vielä aika lyhytkarvainen)
alusvilla pitää kosteuden poissa iholta ja koira kuivuu tosi nopeasti.
Cavalier voi olla märkä vielä kolme tuntia lenkin jälkeen, kun sheltti
kuivuu puolessa tunnissa. Sheltin karvaan ei näytä rapakaan imeytyvän
samalla tavalla.
Katri Alakuijala, Otto-cavalier ja Elmo-sheltti
Riitta Hankonen
>
> Saattaa myös olla, että joudut vakuuttelemaan trimmaajaa useamman
> kerran, että todellakin haluat koirallesi lyhyen turkin.
Minä trimmautin aikoinaan belginarttuni, koska siltä ei enää
steriloinnin jälkeen tahtonyt kesäksi karva lähteä itsestään ja kuuma
oli. Trimmaaja suhtautui itselleen outoon rotuun aluksi perin
epäluuloisesti eikä suostunut jäämään koiran kanssa kahden, mutta
lopputulos oli toivottu, joskin kieltämättä vähän hassulta näytti:)
Ystävättäreni trimmautti vanhanenglanninlammaskoiransa kesäksi aivan
kauttaaltaan. Koiraa ei ollut samaksi tuntea.
berries
>Ystävättäreni trimmautti vanhanenglanninlammaskoiransa kesäksi aivan
>kauttaaltaan. Koiraa ei ollut samaksi tuntea.
No ei taatusti ollut tuntea!! Itse lupasin lammaskoiralleni, että jos ensi
kesä on yhtä kuuma, sekin pääsee nauttimaan jenkkitukasta. Kulunut kesä ko.
rodun täysiturkkiselle yksilöille oli yhtä helv... Mutta mokoma pärjäsi
kuluneena kesänä odotettua paremmin näyttelyissä, ja olen tullut toisiin
ajatuksiin... Tässä ihmisen turhamaisuudesta oiva esimerkki.
Mutta mikäpä on parempi tunne/ näky kuin upeassa karvassa oleva moppe juuri
pestynä ja kuivattuna. (tarvii kyllä sanoa, että kauneus on katsojan
silmissä)
-sanna-maija-
Niko Haatainen
berries wrote:
>
> >Ystävättäreni trimmautti vanhanenglanninlammaskoiransa kesäksi aivan
> >kauttaaltaan. Koiraa ei ollut samaksi tuntea.
>
> Mutta mikäpä on parempi tunne/ näky kuin upeassa karvassa oleva moppe juuri
> pestynä ja kuivattuna. (tarvii kyllä sanoa, että kauneus on katsojan
> silmissä)
Nähdä kyseinen moppe nauttimasta elostaan/olostaan kuumanakin päivänä?
--
Niko
berries
>Nähdä kyseinen moppe nauttimasta elostaan/olostaan kuumanakin päivänä?
Helteellä sisällä/ ulkona varjossa (kaivaa mielellään mm. talon kivijalan
viereen hiekkaan kolon ja köllöttelee viileässä tapahtumia tarkkaillen tai
sitten rantavedessä kahlaamassa ja itseään vilvoitellen. Ja toi viimeksi
mainittu on kiwwaa.. teretulemast tutustumaan..
niin ja muuten..talvella ei - 20 asteen pakkanen tunnu missään - normaalit
ulkoilutukset sujuu ihan OK...
..ei ole koiraa karvoihin katsominen...
-sanna-maija-
J.Pajula
viestissä:37F855...@verkkotie.fi...
> En voi käsittää, miten joidenkin ihmisten ns. eläinrakkaus ulottuu vain
> ja tasan siihen omaan.
En koskaan ole tavannut koiraa joka olisi minulle rotuna vastenmielinen.
Vastenmielisiin asenteisiin sitäkin enemmän, ja vastenmielisellä
tavalla kasvatettuihin koiriin.
Vastenmielinen asenne on mm. sakemannin omistajan leimaaminen
natsiksi omistamansa koirarodun perusteella, aivan yhtä vastenmielinen
on asenne jonka mukaan kaikki puudelin omistajat ovat seksuaalisesti
poikkeavia., varsinkin miehet.
Silti...kyllä kaniinimäyräkoirassa on jotain enemmän kuin muissa ;-)
JP