Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Kissan häiriökäyttäytyminen - apua tarvitaan!

193 views
Skip to first unread message

Topi

unread,
Mar 25, 2003, 2:55:12 AM3/25/03
to
Moi!

Mitähän asialle voisi tehdä, kun meidän kohta vuoden vanha Taavi kissa ei
ole oppinut vielä kissan käyttäytymissääntöjä. Taavilla on ongelmia mm.
hiekkalaatikon suhteen. Taavi tekee yleenä asiat niin kuin pitää mutta n.
pari kertaa kuukaudessa tulee mieletön tarve tehdä jonnekin muualle kuin
laatikkoon. Aluksi epäilimme että tämä johtuu laatikon likaisuudesta, mutta
nykyään Taavi osaa välttää puhdastakin laatikkoa. Kun laatikko ei kelpaa,
Taavi tekee tarpeensa yleensä lattialle. Tosin ei aina, meidän sänky on
kovin kiva paikka ja jos lattialle jää vaikka housut, niin saattaa sieltäkin
löytyä yllätys! Taavi on muutenkin paljon epäsosiaalisempi kissa kuin Unski.

Taavi ns. "leipoo" tassuilla, joka ei tunnu aina kauhean kivalta - varsinkin
kun Taavi on tehnyt aika monista housuista reiälliset housut. Luulen että
siinä kyseessä vähän kynsien rakenteellisesta viasta, koska aina kun Taavi
kävelee normaalisti, kuuluu kynsien kolina lattiaan. Meidän toisesta
kissasta Unskista ei kuulu samaa.
Ja toinen tekijä saattaa olla minun mielestä varhainen luovutus ikä, 8vk.
Minusta kissat pitäisi luovuttaa vasta kun ne on 10vk.

Kummatkin kissat on rodultaan tavallisia maatiaiskissoja. En tiedä mikä
auttaisi. Unski jos tekee pahojaan, se uskoo jos sitä kieltää...mitä nyt
kissalle ominaista tilapäistä itsepäisyyttä lukuunottamatta... mutta
Taaville ei tehoa mikään. Meillä on käytössä vesi pullo mitä käytetään jos
kissat tekee tuhmiaan. Ja toinen keino on yleensä ottaa kissaa niskasta
kiinni ja työntää kuono yllätyksen lähelle ja sanoa kovasti EI. Mutta ei
tehoa, ei sitten millään.

Ollaan seurattu kohta vuosi, ja odotettu että milloin tämä vaihe menee ohi -
kyllähän se joskus oppii.
Olisiko teillä hyviä neuvoja? Kohta menee uskottavuus kissojen ihanuuteen,
vaikka onhan ne yleensä enemmän kivoja kuin tuhmia. Jos kissa elää 15v. eikä
ongelmalle näy ratkaisua, ikävä kyllä ehkä ainut ratkaisu tulee olemaan
eläinlääkärin neula, koska itse ei kohta enää jaksa vaihtaa viikon sisään
monesti petivaatteita...

Auttakaa hyvät kissarakkaat ihmiset!

-Topi Rissanen


Jenni Kahenvirta

unread,
Mar 25, 2003, 3:49:06 AM3/25/03
to
Kissan kotilääkäri kirjassa sanotaan näin:

"Normaalisti sisäsiistin kissan virtsaaminen sisätiloissa muualle kuin
hiekkalaatikkoon saattaa johtua merkkailusta, stressistä tai virtsateiden
tulehduksesta. Virtsaamisen saattaa laukaista toisen kissan tulo reviirille
tai päiväohjelman muutos. Kissaa ei saa rangaista virtsaamisesta."

Lisäksi korostetaan hiekkalaatikon puhtautta ja useampien laatikoiden
käyttämistä.

Onko Taavi leikattu? Leikkaamaton kolli jättää hajumerkkejä omalle
reviirilleen ja ainakin meillä myös toinen leikkaamaton tyttö merkkailee
juoksun aikana. Merkkailu ei ole käytöshäiriö vaan kuuluu sukukypsän
leikkaamattoman kissan elämään. Feliway haihdutinta voi kokeilla ja
makuuhuoneen oven sulkea :) Mutta jos Taavi on tuon ikäinen niin
leikkaaminen olisi kyllä paras vaihtoehto, silloin merkkailunkin pitäisi
loppua.

Leipominen on normaalia kissan käytöstä - ei käytöshäiriö. Tyytyväinen kissa
leipoo. Onko Taavin kynsiä leikattu? Kynnen päät kannattaa napsaista poikki.

Kissan luovutusikä on 12 viikkoa. Kissaa opetettaessa rankaiseminen ei ole
paras keino, vaan palkitseminen silloin kun kissa tekee oikein. Etenkin pään
painaminen jätöksiin saattaa vain saada kissan uskomaan että ihminen on
ilkeä ja paha ja käytöshäiriöt lisääntyvät.

Jenni

Tabby

unread,
Mar 25, 2003, 6:09:29 AM3/25/03
to

"Topi" <t...@mbnet.fi> kirjoitti viestissä:b5p20q$1gk$1...@news1.songnet.fi...
Klips

> Taavi ns. "leipoo" tassuilla, joka ei tunnu aina kauhean kivalta -
varsinkin
> kun Taavi on tehnyt aika monista housuista reiälliset housut. Luulen että
> siinä kyseessä vähän kynsien rakenteellisesta viasta, koska aina kun Taavi
> kävelee normaalisti, kuuluu kynsien kolina lattiaan. Meidän toisesta
> kissasta Unskista ei kuulu samaa.
> Ja toinen tekijä saattaa olla minun mielestä varhainen luovutus ikä, 8vk.
> Minusta kissat pitäisi luovuttaa vasta kun ne on 10vk.
>

Klips

Tuo leipominen on kissalle täysin normaalia, eikä sitä saa kieltää, koska
kissa oikein pysty sitä lopettamaan. Kyllä meilläkin molemmat kissat
leipovat, ja Peku on tehnyt monesta paidasta reiällisen mallin =). Siitä
syystä pidämmekin kotona huonompia vaatteita. Kissanpentuhan leipoo
imiessään emon nisää, jotta maitoa tulisi enemmän/nopeammin. Siksi kissan
tuntiessa olonsa mukavaksi myös aikuinen kissa leipoo. Minä ainakin olen
hyvin otettu, kun saan kissan leipomaan sylissäni =).

Ei tuo välttämättä liian varhaisesta luovutusiästä johdu, mutta siitä kyllä
tulee joskus ongelmia. Toinen kissoistamme oli meille tullessaan parin
viikon ikäinen, eikä neidillä kuitenkaan ole käytöshäiriöitä. Ja se kissojen
luovutusikä on _vähintään_ 12 viikkoa, ei 8 tai 10.


Laura


s j

unread,
Mar 25, 2003, 7:52:45 AM3/25/03
to
Jos kissan kynnet on liian pitkät, kannattaisi hankkia kissalle raapimispuu.
Itse en ole koskaan kissani kynsiä leikannut, mutta raapimapuun läheltä
löytyy aina välillä irronneita kynnenpalasia. Raapimispuu saisi olla iso ja
tukeva, mielellään kiipeilytelineen osana.


Anne Kontula

unread,
Mar 25, 2003, 8:45:36 AM3/25/03
to
Jenni vastasikin jo ihan hyvin, mutta korostaisin vielä minäkin paria
kohtaa:

"Topi" <t...@mbnet.fi> kirjoitti viestissä:b5p20q$1gk$1...@news1.songnet.fi...

> laatikkoon. Aluksi epäilimme että tämä johtuu laatikon likaisuudesta,
mutta
> nykyään Taavi osaa välttää puhdastakin laatikkoa.

Ensin on siis suljettava pois lääketieteelliset syyt. Eli jos
pissaaminen/kakkaaminen sattuu, yhdistetään kipu hiekkikseen ja kokeillaan
muita paikkoja.

Sitten se merkkailu. Jos Taavi on vielä leikkaamaton, kannattaa hoitaa
pikimmiten.

> Taavi ns. "leipoo" tassuilla, joka ei tunnu aina kauhean kivalta -
varsinkin
> kun Taavi on tehnyt aika monista housuista reiälliset housut.

Kun kynnenkärjen nipsaisee, vähenee vaatetuhot :-). Mutta kyse on siis
kissan mielihyväkäyttäytymisestä, eikä siitä pitäisi rankaista. Kynnet on
kätevin lyhentää kissan omilla kynsisaksilla, tai ihmisten _terävillä_. Ydin
erottuu tummempana, ja siihen ei siis saa saksia. Monissa kissakirjoissa
onkin kuvia kynsienleikkauskohdasta.

> Ja toinen tekijä saattaa olla minun mielestä varhainen luovutus ikä, 8vk.
> Minusta kissat pitäisi luovuttaa vasta kun ne on 10vk.

Hankaluudet käytöksessä ja hiekkalaatikolla ovat tavallisia liian varhain
luovutetuilla kissoilla :-(. Ja siis tuo 8vk on, kuten itsekin totesit,
liian aikaista. Taavi on jäänyt emoltaan paitsi tärkeää käytöskoulutusta, ja
siksi teillä tod.näk. on nyt ongelmia epäsiisteyden ja agressiivisuuden
kanssa. Tämä on kyllä todella valitettavaa, että pentuja luovutetaan liian
aikaisin, kun sen aikuisen kanssa kuitenkin eletään se viitisentoista
vuotta. Aika kallis hinta muutaman viikon kärsimättömyydestä.

> Taaville ei tehoa mikään. Meillä on käytössä vesi pullo mitä käytetään jos
> kissat tekee tuhmiaan.

Ei ole emo ehtinyt opettaa tavoille.. :-( Aika usein ihmisten kasvattamilla
orpopennuilla tai liian varhain vieroitetuilla on näitä piirteitä. Tosin
Taavi on nyt pahimmassa teiniuhmassa, ja saattaa hyvinkin rauhoittua ajan ja
kärsivällisen koulutuksen myötä. Ja sanoin siis aika usein, en "joka
kerta"...


> Ja toinen keino on yleensä ottaa kissaa niskasta
> kiinni ja työntää kuono yllätyksen lähelle ja sanoa kovasti EI. Mutta ei
> tehoa, ei sitten millään.

No ei missään tapauksessa tätä!!! Ei kissoilla eikä koirilla. Kuten Jenni jo
sanoikin, tämä aiheuttaa vaan lisää epävarmuutta ja sitä kautta entistä
kovemman tarpeen merkata reviiriään. Ja sitäpaitsi ei eläin voi _mitenkään_
käsittää mitä se ihminen moisella käytöksellä ajaa takaa, eivät ne pysty
muistamaan samalla tavalla kuin ihmiset. Mielestäni tämä barbaarinen tapa
pitäisi ehdottomasti saada loppumaan :-( Muistan että joskus noin sata
vuotta sitten muuan koirankasvattaja neuvoi meitä tekemään juuri näin kun
pennulle kävi "vahinko".

Suosittelisin vielä teille -ja kaikille muillekin- erittäin lämpimästi uutta
kissakirjaa "Matka kissan mieleen" (Helena Telkänranta). Auttaa kummasti
ymmärtämään miksi kissa toimii niinkuin se toimii. Ei kissat eivätkä
muutkaan eläimet _koskaan_ ole tarkoituksellisesti ilkeitä, ja hyvin usein
syy epätoivottuun on pohjimmiltaan eläimen pelko ja epävarmuus.

-annek


Topi

unread,
Mar 25, 2003, 9:05:07 AM3/25/03
to
Kiitoksia neuvoista!

En ole ajatellut tuota palkitsemista tuolla tavalla. Olen palkinnut ja
kehunut kissoja kun ne tekee tarpeensa sinne minne pitää, mutta tuo rankaisu
varmaan tyrmää palkitsemisen ja kissa menettää luottamuksen.
Pitää kokeilla uusin eväin opettaa tuota Taavia. Taavi on vielä leikkaamaton
kissa ja mielessäni on käynyt ajatus, että se vain merkkailee reviiriään.
Joskus lammikko on aika suuri, joten ilmeisesti pelkästä merkkauksesta ei
ole enää kyse. Taavi on tehnyt samaa temppua pennusta asti, joten pelkkä
merkkaus ei liene kyseessä.

Kissojen kynsien leikkauksesta. En ole leikannut kissojen kynsiä, koska olen
lukenut että niitä ei saa mennä leikkaamaan. Tai jos leikkaa, niin pitiäisi
leikata vain terävyys pois. Kynnet ovat kuitenkin kissalle ainut puolustus
mekanismi, joten saattaa olla että kissa ei koe oloansa turvalliseksi ilman
kynsiä.

Tuo hiekkalaatikko asia on vähän hankala. On ymmärrettävää, jos laatikko on
likainen niin siihen ei tee mieli mennä tekemään tarpeita - aivan kuten WC
olisi yltä päältä likainen. Unski osaa pidättellä ja tulee naukumaan että
"puhdistas tuo laatikko, mulla on hätä", mutta Taavi painelee suoraan
jonnekkin ja "hoitaa homman", yleensä samaan paikkaan, yhteen keittiön
kulmaan.

Meillä on sellainen ehkä 40*40cm kokoinen laatikko jossa on yleensä n. 5cm
hiekkaa. Laatikko pitäisi puhdistaa jätöksistä Taaville melkein kaksi kertaa
päivässä - Unski ei nyrpistele vaikka olisi reilun päivän jätökset. Aina ei
ehdi puhdistaa aamulla ennen kouluun menoa laatikkoa, ja sitten se on
Taaville liian likainen.
Mikä olisi avuksi? Saisiko Taavin sietorajaa jotenkin kasvatetuksi niin että
likaisempikin laatikko kelpaisi? Vai pitäisikö ostaa kaksi hiekkalaatikkoa,
että toinen olisi aina puhdas vaikka ei kerkiäsi puhdistaa sitä joka aamu?

Olen kuullut että kissa oppisi WC:n pöntölle... sehän olisi kätevää =)
Meidän kissat eivät osaa tehdä muita temppuja kuin tassua antaa.

Unski on taavia muutaman kuukauden vanhempi ja on outoa, koska Unskille on
kaikki käyttäytymis mallit olleet alusta asti hyvin selkeitä. Tosiaan Unski
oli vanhempi kun se tuli meille, muistaakseni 13vko. Uskon vahvasti
käyttäytymisen olevan peräisin luovutus iästä.

-Topi Rissanen

Loppuun vielä suuri kiitos tämän palstan olemassa olosta!

Tabby

unread,
Mar 25, 2003, 9:41:22 AM3/25/03
to

"Topi" <t...@mbnet.fi> kirjoitti viestissä:b5pnmc$cr1$1...@news1.songnet.fi...
Ja jälleen klips

> Kissojen kynsien leikkauksesta. En ole leikannut kissojen kynsiä, koska
olen
> lukenut että niitä ei saa mennä leikkaamaan. Tai jos leikkaa, niin
pitiäisi
> leikata vain terävyys pois. Kynnet ovat kuitenkin kissalle ainut puolustus
> mekanismi, joten saattaa olla että kissa ei koe oloansa turvalliseksi
ilman
> kynsiä.
>

ja uudelleen klips

Me leikkaamme kissojemme kynsiä, samoin kaikki tuntemani kissojen omistajat,
eikä siitä ole kissoille mitään haittaa. Eriasia on tämä kynsien poisto,
jota jenkeissä harrastetaan. Se on silpomista. Mutta ei siis kynsien
leikkaaminen, jossa poistetaan vain terävä kärki. Minulle kerrottujen
tietojen mukaan kissaa ei saa näyttelyynkään viedä, mikäli siltä ei ole
leikattu näitä teräviä kärkiä kynsistä pois. Pitääkö tämä paikkaansa, siitä
en voi olla varma.

Meidän kissamme ainakin ovat aina tunteneet olonsa turvalliseksi ilman
teräviä kynnenpäitäkin. Tosin meidän kissammehan eivät ulkoile kuin
valjaissa, joten mikä niitä edes täällä turvallisessa kodissa uhkaisi niin,
että kynsiä tarvitsisivat? Jos kissoiltamme ei leikattaisi pois kynsien
teräviä kärkiä, olisimme itse melkoisilla haavoilla usein leikkimisen
jälkeen =).


Laura


taija.p...@poistaostama.helsinki.fi.invalid

unread,
Mar 25, 2003, 9:55:22 AM3/25/03
to
Topi <t...@mbnet.fi> wrote:
: Pitää kokeilla uusin eväin opettaa tuota Taavia. Taavi on vielä leikkaamaton

: kissa ja mielessäni on käynyt ajatus, että se vain merkkailee reviiriään.
: Joskus lammikko on aika suuri, joten ilmeisesti pelkästä merkkauksesta ei
: ole enää kyse. Taavi on tehnyt samaa temppua pennusta asti, joten pelkkä
: merkkaus ei liene kyseessä.

Jospa alkuun on ollut kyse siitä, että pentu ei ole vielä osannut hoitaa
asioitaan, kun emo ei ehtinyt opettaa ennen vieroitusta, mutta kun
teini-ikä on nyt tullut kohdalle, niin se pennun osaamattomuus yhdistyy
sitten tuohon merkkailuun? Kyllä se leikkaaminen voi hyvinkin auttaa.
Mutta toki tarvitaan myös muuta kannustavaa kasvatusta.

: Tuo hiekkalaatikko asia on vähän hankala. On ymmärrettävää, jos laatikko on


: likainen niin siihen ei tee mieli mennä tekemään tarpeita - aivan kuten WC
: olisi yltä päältä likainen. Unski osaa pidättellä ja tulee naukumaan että
: "puhdistas tuo laatikko, mulla on hätä", mutta Taavi painelee suoraan
: jonnekkin ja "hoitaa homman", yleensä samaan paikkaan, yhteen keittiön
: kulmaan.

Jos Taavilla on aina se vakio-vika-paikka, niin kannattaisi ehkä
paneutua myös sen erityiseen putsaamiseen. Esim. jotkut
ammoniakkipitoiset pesuaineet kuulema houkuttelevat liruttamaan päälle
omat merkit. Vika-paikkaan voisi myös laittaa raksuja tarjolle, kissat
kun eivät mielellään pissi ruokapaikkansa lähistölle.

: Meillä on sellainen ehkä 40*40cm kokoinen laatikko jossa on yleensä n. 5cm


: hiekkaa. Laatikko pitäisi puhdistaa jätöksistä Taaville melkein kaksi kertaa
: päivässä - Unski ei nyrpistele vaikka olisi reilun päivän jätökset. Aina ei
: ehdi puhdistaa aamulla ennen kouluun menoa laatikkoa, ja sitten se on
: Taaville liian likainen.

Mä putsaan Liisin laatikon (ja Liisi on siis ainoa joka sitä käyttää)
aina kun huomaan sen olevan likainen, eli vähintään kaksi kertaa
päivässä, yleensä useamminkin. Usein Liisi kyllä itse käy kertomassa,
että nyt olisi taas tarvetta, mutta putsailen sitä ihan
oma-aloitteisestikin (hyvin on Liisi opettanut :)

: Mikä olisi avuksi? Saisiko Taavin sietorajaa jotenkin kasvatetuksi niin että


: likaisempikin laatikko kelpaisi? Vai pitäisikö ostaa kaksi hiekkalaatikkoa,
: että toinen olisi aina puhdas vaikka ei kerkiäsi puhdistaa sitä joka aamu?

Kaksi laatikkoa voisi auttaa ja on helppo järjestää (ainakin siksi
aikaa, että näkee onko siitä apua).

: Olen kuullut että kissa oppisi WC:n pöntölle... sehän olisi kätevää =)


: Meidän kissat eivät osaa tehdä muita temppuja kuin tassua antaa.

Tuohon löytyy verkosta ohjeita, vaan on siinäkin oma työnsä.

Jos selviät englanninkielisistä sivuista, niin näihin vääriin paikkoihin
pissimisongelmiin löytyy paljon ohjeita ja vinkkejä. Ks. esim.

http://www.catsinternational.org/8_6.html
http://www.spraying-and-marking.com/
http://www.thecatsite.com/behavior/spraying.html
http://www.dumpstercats.org/articles/spraying_behavior.htm
http://www.thedailycat.com/netscape/mind/behavior/archive/spray/
http://www.fanciers.com/cat-faqs/behavior.shtml#housetraining
http://www.goletavet.com/felinebehaviorproblems.htm
http://www.selkirkvet.com/housekitty.html
http://www.geocities.com/Heartland/Plains/1151/houstrng.htm

Hyviä hakusanoja ovat cat, behavior, housetraining, soiling, jnpp.

--
+ taija.p...@poistaostama.helsinki.fi.INVALID +

Jenni Kahenvirta

unread,
Mar 25, 2003, 10:37:23 AM3/25/03
to

> En ole ajatellut tuota palkitsemista tuolla tavalla. Olen palkinnut ja
> kehunut kissoja kun ne tekee tarpeensa sinne minne pitää, mutta tuo
> rankaisu varmaan tyrmää palkitsemisen ja kissa menettää luottamuksen.
> Pitää kokeilla uusin eväin opettaa tuota Taavia. Taavi on vielä
> leikkaamaton kissa ja mielessäni on käynyt ajatus, että se vain
> merkkailee reviiriään. Joskus lammikko on aika suuri, joten ilmeisesti
> pelkästä merkkauksesta ei ole enää kyse. Taavi on tehnyt samaa temppua
> pennusta asti, joten pelkkä merkkaus ei liene kyseessä.

Taisin jo mainitakin että meidän toinen tyttökissa merkkailee juoksun aikaan
ja välillä jälki on vain pari pisaraa ja välillä suunnaton lammikko : ) eli
merkkailustakin voi olla kysymys tai sitten käytöshäiriö kuten mietitkin voi
johtua liian varhaisesta erosta emosta. Siihenkin voi löytyä apu lääkäriltä,
jos leikkaus ei auta. Aluksi kokeilisi toista astiaa tai vaikka useampaa
pienempääkin astiaa eri huoneissa. (Jos kyse on merkkailusta niin ikkunoiden
ja ovien luo laitetut astiat voisivat auttaa)

Aluksi aivan vaistomaisesti komensin Huldaa kun se oli merkkaamassa (sanoin
lujaa Hyi! tai Ei! ja ryhtäsin paikalle) Huomasin että Hulda melkein
innostui käyttäytymisestä. Huomion saaminen tuntui olevan tärkeämpää kuin se
oliko huomio hyvää vai huonoa. Nyt meillä on käytössä maitonapit kun on
käyty kiltisti astialla ja jos Hulda yrittää merkata jonnekin se vain ilman
hälinää nostetaan astialle. Meillä auttoi jonkin verran myös Feliwayn
haihdutin, mutta lääkäri totesi ettei meillä tuota juoksun aikaista
merkkausta saa pois muuta kuin leikkaamalla. Itse en raaski käyttää
vesipulloa, mutta sitä jos käyttää niin sekin kannattaa tehdä niin ettei
kissa huomaa kuka ruiskauttaa.

Meidän tytöistä Kukka leipoo niin voimalla että tarvitaan ylimääräisiä
toppauksia : ) Kynnen kärjet meillä leikataan myös sen takia että ne
tarttuvat helposti kiinni esim. mattoon vaikka raapimapuu onkin käytössä.
Näyttelyssä myös vaaditaan että kynnet on leikattu... Mutta jos Taavi käy
ulkona niin kynsistä voi olla hyötyä. Meidän entisillä kolleilla muuten
kynnet rapisivat kävellessä silloin kun ne olivat kovin pitkät.

Jaana Mäntysaari

unread,
Mar 25, 2003, 10:55:21 AM3/25/03
to
Kynsien leikkuu on hyvä aloittaa jo mahdollisimman pienenä niin se on
helpompaa. Palkitseminen on tärkeää!
Kun se tekee joka leikkuu kerra jälkeen niin kissa oppii sen ja odottaakin
palkintoa. Ikää on kohta vuosi.

Meidän Jerry-kolli ei ole kertaakaan päästänyt lattialle asioitaan mikä on
upea juttu. On muutenkin tarkka hiekan suhteen....

Kun sanoo Jerrylle ei niin se on sama kuin sanoisi , että tee vaan. Korvat
luimussa katsoo, jotta odotas kun käännät selkäs niin...
Ja itsepäisyys on sitä luokka, että kadehdittaa!

Jaana


Anna Tee

unread,
Mar 26, 2003, 2:52:32 AM3/26/03
to
Meidän perheessä on kokemusta myös tästä vääriin paikkoihin
lirittelystä. Kyseessä oli kissoistamme nuorempi tyttökissa, joka on
luonteeltaan hyvin herkkä, osaltaan ehkä siksi, että sekin erotettiin
emostaan hyvin pienenä. Jälkeenpäin ja onneksi tuosta pahasta tavasta
selvittyämme olen sitä mieltä, että meillä ongelma johtui siitä, että
kissa häiriintyi ulkoisista muutoksista ja häiriöistä (alkoi
luultavasti muutosta), josta seurasi sohville, sänkyihin, lattialla
oleville vaatteille, kasseille jne. pissaaminen. Myös se, ettei oma
vati ollut saatavilla juuri sillä sekunnilla, kun hätä tuli (esim.
jonkun käydessä suihkussa vati oli nostettu pesukoneen päälle...),
ajoi hoitamaan asian vanhalle tutulle nahkasohvalle. Likaisuuskin
siihen vaikutti, vadin pitäminen hyvin siistinä tuntui toimivan.
Lisäksi käytimme kakkosvatia parvekkeellamme ainakin kesäaikaan.
Kissan pissan peseminen nahkasohvasta tai petauspatjoista vähintään
kerran viikossa ei ollut hauskaa puuhaa. Ja kun ei sohvaa pysty edes
pesemään kunnolla läpikotaisin, käy kissa tietysti siellä uudestaan ja
uudestaan, kun sama haju säilyy siellä jatkuvasti. Lopulta menetin
hermoni niin, että melkein puolet kotona viettämästäni ajasta käytin
kissan liikkeiden kyttäämiseen. Huolehdin siitä, kuinka monta kertaa
se oli käynyt pissalla oikeassa paikassa ja kuinka monta mahdollista
riskitilannetta voisi olla edessä vielä. Kaikki mahdollisesti
kiinnostavat vaatekappaleet, tyynyt ym. piti siivota pois näkyvistä.
Kiikutin kattimusta vessaan pari kertaa päivässä ja joskus kun se
juoksenteli ympäri kämppää sen näköisenä, että hätä oli, roudasin sen
vessaan ja istuin siellä sen kanssa niin kauan, että sen oli pakko
käydä vadissa. Ja sitten kehuttiin, kehuttiin kaikesta hyvästä mitä se
vain osasi tehdä. Yritettiin niin olla mieliksi ja tehdä vessa-asiasta
kaikin puolin iloista ja ihanaa :)

Ehkäpä Taavinkaan kanssa ei auta kuin vahtia ja yrittää sitten tukea
sen oikeaa käytöstä. Leikkaaminen varmasti auttaa, voi esimerkiksi
rauhoittaa kissan mieltä pitemmän päälle ja on sitten sen
merkkailumeininkikin ainakin vähemmän todennäköinen. Suosittuihin
pissailupaikkoihin voisi ehkä yrittää kehitellä jotain suojausta,
jotta siivoaminen olisi helpompaa... en tiedä auttaisiko sitten se,
että kissan pääsyn pystyisi jotenkin estämään niille vakiopaikoille.

Huono tapa kävi meillä kyllä niin suureksi ongelmaksi, että mielessä
kävi monta kertaa kissan luovuttaminen johonkin maalle tms., jossa se
saisi olla ulkona ja tehdä asiansa mihin lystää, mutta siihen ei
sitten kuitenkaan ryhdytty ja sama katti elelee yhä onnellisena meidän
kanssamme. Joskin eri asunnossa, hiukan eri ihmisten kanssa ja
onnellisena nimenomaan varmasti juuri paikan vaihdoksen ja
elinolosuhteiden muutoksen vuoksi. Nyt on kotona rauhallisempaa ja
kissat saavat ehkä jollakin tavoin paremmin huomiota kuin aiemmin.
Parin viime vuoden aikana hiekkavadista on erehdytty vain kylppärissä
sen viereiseen pyykkikoppaan kaksi kertaa, joten muutos on ollut
uskomaton. Ainoa hankaluus vadin kanssa on nykyään se, että koska
vanhempi kissamme tykkää vatkata puolet hiekkalaatikon sisällöstä joka
käynnillä ulos laatikosta, jonka vuoksi hiekkalaatikkona on
eräänlainen pienehkö varastolaatikko, jossa on korkeat reunat. Ja kun
taas tämä pissaongelmakissamme taas sitten tykkää aina laatikolla
asioidessaan seisoa laatikon reunalla tai edes pitää siinä toista
jalkaa, niin korkeat reunat vähän hankaloittavat menoa... minä taas
olen aivan tyytyväinen niin kauan kuin ne tuotokset pysyvät siellä
kylppärin sisäpuolella, oli ne sitten seinillä tai lattioilla.. :)

Anna, Minni ja Mona

s j

unread,
Mar 26, 2003, 4:33:03 AM3/26/03
to
Vielä yksi ehdotus! Jos Taavi ei tykkää käytössänne olevasta hiekasta?
Jotkut kissat eivät tykkää esim. puupohjaisten tms. hiekkojen hajuista.
Tavallisissa ruokakaupoissa myytävät hiekat ovat usein myös liian
isorakeisia ja voivat satuttaa kissan tassuja jos ne ovat herkät. Olemme
käyttäneet eläinkaupoista saatavia Evercleanin kissanhiekkoja, ne on
pienirakeisia, helposti paakkuuntuvia eikä hiekkaa tarvi vaihtaa kovin
usein. Meillä riittää 10 kilon pakkaus parikin kuukautta. Ja paakkujen
poistaminen on tosi helppoa, kun on sellainen "reikälapio" - ylimääräinen
puhdas hiekka valuu siitä pois. Suosittelen!


0 new messages