Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Hiekasta pelletteihin ja takaisin

67 views
Skip to first unread message

Jouni Vikman

unread,
Oct 17, 2005, 4:19:01 PM10/17/05
to
Tervehdys

Jokin aikaa sitten piti ostaa lähikaupasta hiekkaa kisujen laatikkoon, mutta
käyttämämme Rainbow-hiekka oli loppu. Sen sijaan hyllyssä oli Rainbow'n
puupellettejä, joten ajattelinpa kokeilla niitä. Ehkä en osannut oikein
käsitellä ainetta, sillä kokemus oli sellainen, että kun pelletit juuri
loppuivat, ostin taas mieluummin hiekkaa.

Pahin ongelma oli, että minusta pelletit eivät olleet kovin imukykyisiä.
Pissat kyllä paakkuntuivat, mutta kun niitä yritti lapioida, ne hajosivat
ällöksi kosteaksi sahajauhoksi pitkin laatikkoa. Toisekseen niissä oli
hirvittävä hukkaprosentti, kun kuivat pelletit eivät millään tahtoneet
pudota lapion rei'istä takaisin laatikkoon. Jos lapiossa oli kokkare ja
pellettejä, oli pakko heittää koko hoito roskiin, sillä tärisyttämällä
kokkare olisi hajonnut edellä kuvatulla tavalla. Pellettipussi hupeni
puolessa siitä ajasta kuin vastaava hiekkasäkki!

Pluspuolia oli tietysti keveys - mutta kun pussi on samanhintainen kuin
kissanhiekka, niin varsinkin moisella hävikillä sille tulee melkoinen
kilohinta. Toinen hyvä puoli oli, että Sepe, meidän pieni
maansiirtokoneemme, ei tuntunut saavan pellettejä ryöpytettyä pitkin
kylpyhuonetta samaan malliin kuin hiekkaa. Toisaalta ei se kyllä kovasti
tainnut yrittääkään, sillä minusta kumpikin kissa vähensi jätöstensä
peittämistä, vaikka muuten niillä ei ollut pelletteihin siirtymistä kohtaan
mitään ennakkoluuloja.

Pelletit eivät tietenkään myös pölisseet samalla tavalla kuin hiekka, mutta
kyllä minä nyt pienet pölyjenpyyhkimiset kestän, jos sillä hinnalla saa
kunnon sementtikökkäreitä kissojen laatikkoon.

Vai olenko vain missannut jonkin niksin pellettien käsittelyssä tai jonkin
muun autuaaksi tekevän hienouden?

Jouni


Tapio Keihanen

unread,
Oct 18, 2005, 12:26:24 AM10/18/05
to
Meillä Myy siirtyi käyttämään pellettejä joskus tuossa kesällä.
Siirtymä sujui hyvin, vaikka otus olikin käyttänyt koko pitkän ikänsä
kissanhiekkaa, pääsääntöisesti Cassiusta.

Olemme olleet varsin tyytyväisiä noihin Pellex-merkkisiin pelletteihin.
Muita ei olla nyt kokeiltukaan, mutta vaimo kuulemma joskus kokeili
huonolla menestyksellä jonkin muun merkkisiä puupellettejä. Cassiuksen
aikana kissanpissa haisi vessassa kyllä selvästi, mutta noiden
pellettien myötä haju hävisi ja tilalle tuli puumainen haju.

Pellexit muuttuvat puruksi kastuessaan, mutta säilyvät ainakin meillä
hyvin läjinä, joiden ympäriltä saa kaavittua kuivat pelletit pois.
Näin ei mene pellettejä roskiin kovin paljoa vahingossa. Laatikon
lattialle leviää pikkuhiljaa purukerros, mutta olettaisin sen
tulevan lähinnä kissan jalkojen alla murtuvista pelleteistä.

Pellex-säkki taisi maksaa karvan verran vähemmän kuin Cassius-pussi,
mutta meillä ainakin tuollainen Pellex-säkki kestää 2-3 kertaa
kauemmin kuin Cassius. Ei ole suunnitelmissa vaihtaa takaisin.

Tapsa

--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Neckar Jagst 770: Vaikka se ei ylpeilekään suuruudellaan,
toteatte pian, että se on tehty kulkemaan."
-- Neckar Jagst/Fiat 600 esittely Automies-lehdessä 1962

Erkki Aalto

unread,
Oct 18, 2005, 1:52:55 AM10/18/05
to
Tapio Keihanen <d...@iki.fi> wrote:

: Olemme olleet varsin tyytyväisiä noihin Pellex-merkkisiin pelletteihin.

: Muita ei olla nyt kokeiltukaan, mutta vaimo kuulemma joskus kokeili
: huonolla menestyksellä jonkin muun merkkisiä puupellettejä. Cassiuksen
: aikana kissanpissa haisi vessassa kyllä selvästi, mutta noiden
: pellettien myötä haju hävisi ja tilalle tuli puumainen haju.

Minä muistan tuon, koska kokeilin itse samoihin aikoihin pellettejä.
Aa kusi protestiksi kengilleni. Myy taas oli kussut hesarille.

--
Erkki 'Örkki' Aalto "Life is divided up into
Internet: Erkki...@Helsinki.FI the horrible and the miserable"
Snail: P.O. Box 64
FI-00014 University of Helsinki, Finland

Message has been deleted

Sirpa Poyhonen

unread,
Oct 18, 2005, 4:23:26 AM10/18/05
to
Jouni Vikman <jouni....@kolumbus.fi> wrote:
> Vai olenko vain missannut jonkin niksin pellettien käsittelyssä tai
> jonkin muun autuaaksi tekevän hienouden?

Njoo, meillä ei tosin pellettejä käytetä joten höpisen tässä teoria-,
mutu- ja kuunteluoppilaspohjalta. Korjatkaahan te oikeat
pelletti-ihmiset, jos menee ihan kuuseen.

Olen ollut käsittävinäni, että jotkut eivät ollenkaan poista pissoja
pellettilaatikosta. Eli kun pelletit kastuessaan murenevat, muhju valuu
laatikon pohjalle kissan kuopsutellessa. Päivittäisenä
siisvoustoimenpiteenä on vain kiinteämpien sattumien poisto ja sitten
kerran viikossa tms. harvemmalla aikataululla suursiivous. Käyttäjät
ovat sanoneet, että hajuongelmia ei ole, koska puun tuoksu peittää muut
aromit.

Suursiivouksen toteutuksessa olen törmännyt ainakin kahteen tapaan: osa
viskaa koko loppulaatikollisen (puru + vielä kokonaiset pelletit)
mäkeen, osa seuloo/siivilöi vain purun pois ja laittaa ehjät pelletit
takaisin laatikkoon ja lisää pussista uusia tarvittavan määrän.

Ja se autuaaksi tekevä hienous... Voisi olla vaikkapa "ritilävessa",
pelleteille kehitetty mukavuuslaitos? Kaksiosainen laatikko, jonka
sisemmässä osassa on ritiläpohja. Toimii yksinkertaisuudessaan niin,
että kastuneet pelletit valuvat murusina ritilästä läpi alempaan lootaan
joka on helppo tyhjentää.

Esimerkiksi Pee Weestä (eräs kaupallinen tuote, on kai noita jo
muitakin?) on ollut muistaakseni juttua täälläkin?

http://www.delivet.net/peewee.htm

Ja omiakin virityksiä ihmiset ovat kehitelleet. On simppelimpää ja
oikein hienosti rakenneltua ja siltä väliltä. Joku oli tehnyt toimivan
värkin laittamalla pyöreän marjanpuhdistusritilän sopivankokoisen
pesuvadin sisälle. Tai sitten voi askarrella muovilaatikoiden ja
metalliverkkojen kanssa kuten tässä:

http://personal.inet.fi/koti/maaru/maukuvaa.html#2

Tämmöisiä olen mukamas "oppinut" pellettikeskusteluista. Toivottavasti
olen edes suht kärryillä. :-)

Meillä käytetään paakkuntuvaa puupohjaista kissanhiekkaa nimeltään Cat's
best ÖkoPlus: http://www.jrs.de/jrs/uk/tierhyg/cb.htm . Tuottaa
todellakin paakun. Tytisevän ja liisterimäisen ehkä, mutta
kuitenkin. Paakku ei myöskään kestä aivan yhtä raivokasta
maansiirtotoimintaa kuin savipohjainen serkkunsa.

Hiekka pölisee kuin pieni eläin ja kulkeutuu tassuissa melko tehokkaasti
(ruohomatto laatikon ympärillä hillitsee kulkeutumista aika hyvin).
Ollaan kuitenkin sen verran tyytyväisiä, että ei ole suunnitelmissa
vaihtaa.

40 litran säkki Ökoa maksoi vuosi sitten täällä Oulussa 28 euroa.
Meidän kahdelle kissalle tuo säkillinen riittää n. 7 kk. Vaihdoimme
aikoinaan EverCleanin Heavy Dutystä tuohon puupohjaiseen, koska yritämme
kompostoida pissapaakut itse. Ei ollut mitenkään mukavaa huomata, että
kompostori on täynnä savivelliä... Puupaakuilla onnistuu vähän paremmin,
vaikka on sitä työtä niissäkin.

-Sirpa
--
Sirpa Pöyhönen

spoy...@mail.student.oulu.fi * http://www.student.oulu.fi/~spoyhone/

Marina Kurten

unread,
Oct 18, 2005, 4:50:46 AM10/18/05
to
Sirpa Poyhonen wrote:
>
> Meillä käytetään paakkuntuvaa puupohjaista kissanhiekkaa nimeltään Cat's
> best ÖkoPlus: http://www.jrs.de/jrs/uk/tierhyg/cb.htm . Tuottaa
> todellakin paakun. Tytisevän ja liisterimäisen ehkä, mutta
> kuitenkin. Paakku ei myöskään kestä aivan yhtä raivokasta
> maansiirtotoimintaa kuin savipohjainen serkkunsa.
>
> Hiekka pölisee kuin pieni eläin ja kulkeutuu tassuissa melko tehokkaasti
> (ruohomatto laatikon ympärillä hillitsee kulkeutumista aika hyvin).
> Ollaan kuitenkin sen verran tyytyväisiä, että ei ole suunnitelmissa
> vaihtaa.
>
> 40 litran säkki Ökoa maksoi vuosi sitten täällä Oulussa 28 euroa.
> Meidän kahdelle kissalle tuo säkillinen riittää n. 7 kk. Vaihdoimme
> aikoinaan EverCleanin Heavy Dutystä tuohon puupohjaiseen, koska yritämme
> kompostoida pissapaakut itse. Ei ollut mitenkään mukavaa huomata, että
> kompostori on täynnä savivelliä... Puupaakuilla onnistuu vähän paremmin,
> vaikka on sitä työtä niissäkin.

Jos asuu pääkaupunkiseudulla, täältä
http://www.lemmikkiexpress.fi/product_details.php?p=115 sen saa 22 euroa
/ 40 litran pussi, mutta jos sen tilaa kotiin toimitettuna, siihen tulee
5 euroa lisää toimituskuluja. Sen voi myös noutaa itse. Ostin juuri
yhden säkin kokeeksi, ja hyvältä tuo aine vaikuttaa. Mutta että se
riittäisi 7 kuukautta? Aika yllättävää. No, onhan täällä yksi käyttäjä
enemmän, mutta silti. Täytyy tarkkailla kuinka kauan siitä riittää
kolmelle kissalle.

Mirandalla on joku kumma päähänpinttymä että sen pitää maata tuon pussin
päällä. Mielellään keskellä yötä, että mamma varmasti heräisi siihen
rapinaan. Välillä pussia täytyy yrittää availlakin.

--
Marina

Aki Laukkanen

unread,
Oct 18, 2005, 4:54:25 AM10/18/05
to
Jouni Vikman wrote:
> Pellettipussi hupeni puolessa siitä ajasta kuin vastaava hiekkasäkki!
<snip, snip>

> Pluspuolia oli tietysti keveys - mutta kun pussi on samanhintainen kuin
> kissanhiekka, niin varsinkin moisella hävikillä sille tulee melkoinen
> kilohinta.

Kissanhiekkakäyttöön myytävissä pelleteissä on muuten aika sikamainen
määrä "ilmaa" hinnassa, jos vertaa lämmityspelletteihin... Käytännössä
kumminkin samaa tavaraa. Vapon lämmityspellettiä saa ainakin
Agrimarketeista edukkaasti 20kg säkkeinä.

--
-Aki "Sus" Laukkanen

sonsku

unread,
Oct 18, 2005, 12:13:38 PM10/18/05
to
Nyt on reilu vuosi kulunut siitä, kun siirryin lähes täysin
pelletteihin. Itse en voi muuta sanoa kuin että ajan ja käytön myötä
pellettien edullisuus, helppous, hajuttomuus ja siisteys ovat
korostuneet vain entisestään. Viikossa pellettiä kuluu meillä vain
muutama kourallinen (meillä on 2 aikuista poikakissaa ja näillä 2
ritilävessaa jatkuvassa käytössä). Vapon pelleteillä (4e/20kg) kulutus
on tehnyt hinnassa noin 6 e/vuosi, koska säkkejä meillä ei ole mennyt
kahtakaan vielä (aloitettiin pellettihommelit heinäkuussa 2004).

Pellex-pellettiä käytin aivan alussa, mutta minusta se on turhan
kallista, kun kuitenkin Vapo ajaa saman asian ja isompirakeisena toimii
mielestäni paremmin ritilävessojen kanssa.

Tässä tämä minun ohjeeni pellettivessan rakentamiseen ja käyttöön:
http://www.maaoravat.com/pelletti/pelletti.html

Tässä myös kuva aktiivisesta käyttäjästä:
http://www.kissagalleria.com/index.php?page=Cat&k=1602&Photo=22

Nykyisin kissoillani on mahdollista valita ritilävessa joko semmoinen,
jossa ei ole ollenkaan pellettejä ritilän päällä tai semmoinen, jossa on
muutama kourallinen pellettejä ritilän päällä. RItilän päällä olevaa
pellettiä on lähinnä vain kakkaamista varten, koska kakkansa ne edelleen
mielellään peittelevät. Pelkän pissahädän yllättäessä ne monesti
kuitenkin valitsevat mielummin ritilävessan, jossa pelletejä ei ole
ollenkaan ritilän päällä. Pellettien päätehtävänä on siis vain olla
ritilän alapuolella imemässä sinne valuva pissa.

Ainoastaan silloin kun joskus lähden matkoille viikonlopuksi ja kissojen
ruokkiminen/hoito jää jonkun muun kontolle, niin laitan hiekkavessat
käyttöön. Pellettivessoista kun kuitenkin ne kakat pitäisi olla
lapioimassa joka päivä, enkä viitsi vessansiivoustehtäviä antaa
ihmiselle, josta se kuitenkin olisi vastenmielistä. Laitan silloin
vessoja niin monta, että ne viikonlopun yli kestävät ilman siivoustakin.

Heidi

Teemu Uusi-Esko

unread,
Oct 18, 2005, 7:19:22 PM10/18/05
to
Aki Laukkanen wrote:

>
> Kissanhiekkakäyttöön myytävissä pelleteissä on muuten aika sikamainen
> määrä "ilmaa" hinnassa, jos vertaa lämmityspelletteihin... Käytännössä
> kumminkin samaa tavaraa. Vapon lämmityspellettiä saa ainakin
> Agrimarketeista edukkaasti 20kg säkkeinä.
>

Jep, tuota tavaraa meilläkin käytetään. Edullista ja riittoisaa, vaikka
itse suoritankin siivouksen kerran viikossa periaatteella kaikki vaihtoon.


-Teemu-

taija.p...@poistaostama.helsinki.fi.invalid

unread,
Oct 19, 2005, 6:33:42 AM10/19/05
to
Tapio Keihanen <d...@iki.fi> wrote:
: Olemme olleet varsin tyytyväisiä noihin Pellex-merkkisiin pelletteihin.
: Muita ei olla nyt kokeiltukaan, mutta vaimo kuulemma joskus kokeili
: huonolla menestyksellä jonkin muun merkkisiä puupellettejä. Cassiuksen
: aikana kissanpissa haisi vessassa kyllä selvästi, mutta noiden
: pellettien myötä haju hävisi ja tilalle tuli puumainen haju.
:
: Pellexit muuttuvat puruksi kastuessaan, mutta säilyvät ainakin meillä
: hyvin läjinä, joiden ympäriltä saa kaavittua kuivat pelletit pois.
: Näin ei mene pellettejä roskiin kovin paljoa vahingossa. Laatikon
: lattialle leviää pikkuhiljaa purukerros, mutta olettaisin sen
: tulevan lähinnä kissan jalkojen alla murtuvista pelleteistä.

Jos tämä on hyvä tapa siivoilla pellettilaatikkoa (sen ritilävessan
sijasta, jollaisessa nuo murenevat puupelletit ovat kyllä omiaan), niin
samoin käy siivous paperipellettien kanssa, paitsi että ne eivät murene.

Paperipelletit (merkkiä Toa-Lätt) on kevyitä, pitää hajut hyvin, ei
leviä tassuissa, ovat riittoisia. 10 litraa taisi maksaa jotain 5-6
euroa, mutta riittää yhdellä kissalla 3-4 viikkoa (siis silleen
käytettynä, että kaivetaan sieltä purujen joukosta se märkä kasa ja
poistetaan vain se ja kikkareet).

--
+ taija.p...@poistaostama.helsinki.fi.INVALID +

Jarkko Ruponen

unread,
Oct 22, 2005, 4:24:36 AM10/22/05
to
Joo, samaa mieltä Pellex:eistä. jarkko

"Tapio Keihanen" <d...@iki.fi> wrote in message
news:gizr7aj...@vipunen.hut.fi...

elli

unread,
Oct 21, 2005, 11:12:38 PM10/21/05
to
Meillä on käytetty Vapon puupellettejä nyt huhtikuun lopusta. 1,5 säkkiä
kulunut= n. 9 ? rahaa,kaksi vanhaa kollia käyttää, kaksi vatia, kerran
viikossa vaihdetaan koko moska....
Ritilä vessa on hakusessa. PeeWee on mielestäni kiskurihintainen, peukalo on
keskellä kämmentä, joten rakentaminen ei luonnistu...

Mistä te olette ritilä vessanne ostaneet? Millaisia tarkemmin katsoen ovat?
Hinta?

Vinkiksi jenkkilöihin tai lontoo-maahan menijöille, siellä myydään tälläisia
ihan kaupassa ja mihin hintaan!!!:
http://www.aah-pets.com/vncp5.html


sonsku

unread,
Oct 23, 2005, 1:52:52 AM10/23/05
to
elli wrote:
> Meillä on käytetty Vapon puupellettejä nyt huhtikuun lopusta. 1,5 säkkiä
> kulunut= n. 9 ? rahaa,kaksi vanhaa kollia käyttää, kaksi vatia, kerran
> viikossa vaihdetaan koko moska....
> Ritilä vessa on hakusessa. PeeWee on mielestäni kiskurihintainen, peukalo on
> keskellä kämmentä, joten rakentaminen ei luonnistu...
>

Ei se marjanpoimimisritilän ja siihen sopivan saavin ostaminen vaadi
mitään rakennustaitoja :) Samasta kaupasta löytyvät yleensä molemmat.
Muovisen marjanpoimimisritilän saa 2 eurolla ja saavin 3 eurolla,
yhteensä viisi euroa. Ainoastaan siihen pitää nähdä vaivaa, että laittaa
ritilään jotain painoja, ettei kissan painosta ritilä keikahda saavissa
pois paikoiltaan. Meillä asia on hoidettu niin, että saavin ulkopuolella
molemmin puolin on tiiliskivi, joihin olen sitonut rautalangat, joitten
toinen pää taas on sidottuna ritilään. Varmasti nätimpiä ja fiksumpiakin
keinoja löytyy tähän, mutta itse olen tyytynyt tähän ratkaisuun, kun
kerran toimii.

Tuossa kuvassa näkyi havainnollistettuna se miten tiilet tukevat
ritilää, eikä haittaa, vaikka kissan koko paino on ritilän toisella
reunalla:
http://www.kissagalleria.com/index.php?page=Cat&k=1602&Photo=22

Heidi

Kimmo Andersson

unread,
Oct 23, 2005, 3:49:57 PM10/23/05
to
sonsku wrote:
> Ei se marjanpoimimisritilän ja siihen sopivan saavin ostaminen vaadi
> mitään rakennustaitoja :) Samasta kaupasta löytyvät yleensä molemmat.

Olisit voinut kaupan nimenkin mainita. Olisikohan Etola? Ei
nyt muutakaan muovijuttujen myyjää tule mieleen.

Tämä pellettijuttu kiinnostaa sen verran että taidan itsekin
ruveta niitä kokeilemaan. Ehkä jos hiekan sekaan lisää
pikkuhiljaa enemmän pellettejä.

--
Kimmo Andersson

sonsku

unread,
Oct 23, 2005, 4:07:35 PM10/23/05
to
Kimmo Andersson wrote:
> sonsku wrote:
>
>> Ei se marjanpoimimisritilän ja siihen sopivan saavin ostaminen vaadi
>> mitään rakennustaitoja :) Samasta kaupasta löytyvät yleensä molemmat.
>
>
> Olisit voinut kaupan nimenkin mainita. Olisikohan Etola? Ei nyt
> muutakaan muovijuttujen myyjää tule mieleen.
>

Niitä samoja muoviritilöitä saa melkolailla samaan hintaan melkein mistä
tahansa sekatavarakaupoista, joten en nähnyt ollenkaan tarpeelliseksi
mainita kaupan nimeä. Pitää vain kysyä myyjältä missä on
marjanperkausritilää, jos ei löydä itse hakemalla. Esimerkiksi
Halpa-hallista, Kärkkäiseltä, eri merkkisistä marketeista löytyy
kaikista aivan samaa ritilää. Etolasta en ole koskaan kuullutkaan mikä
liike missäpäin Suomea on, mutta voi olla hyvin sielläkin jos vain se on
joku sekatavarakauppa. Se vain että noita ritilöitä on vaikeampi löytää
mistään sitten keväällä tai alkukesästä, kun ei ole
marjanpoimimissesonki käynnissä tai juuri alkamassa. Olen itselle
ostanut useamman marjanperkausritilän tuohon ritilävessatarkoitukseen,
enkä varmaan ostanut ritilöitä joka kerta samasta kaupasta.
Ylimääräisellä ritilällä on helppo siivilöidä kerran viikossa "jyvät
akanoista".

Heidi

Kimmo Andersson

unread,
Oct 23, 2005, 6:06:04 PM10/23/05
to
sonsku wrote:
> Etolasta en ole koskaan kuullutkaan mikä liike missäpäin Suomea on,

Etolaa löytyy moniakin. Helsingissä useita ja muualla
Suomessa siellä sun täällä. www.etola.net kertoo jos hiukan
surffailee edestakas siellä sivuilla.

Pitänee käydä viikolla kurkkaamassa olisikos siellä niitä
ritilöitä ja muovipaljuja.

--
Kimmo Andersson

Christine K.

unread,
Oct 24, 2005, 11:30:23 AM10/24/05
to

Jos olet pk-seudulla, minä sinuna kävisin vilkaisemassa kaikki
lähiseudun "römppökaupat", esim. Tarjoustalo, Saiturinpörssi,
HongKong-tavaratalo jne. Uskoisin että tuontapaisia sonsku juuri
sekatavarakaupoilla tarkoittaa. Etolassa voi olla kalliimmat ritilät.

--
Christine in Vantaa, Finland
christal63 (at) gmail (dot) com
photos: http://photos.yahoo.com/christal63
photos: http://community.webshots.com/user/chkr63

0 new messages