Tex 50 vuotta Suomessa. Miksi?
Ilpo Lagerstedt
Tex Willer tulee olleeksi 50 vuotta Suomessa tänä kesänä,
kesä-heinäkuun vaihteessa. Ruotsissa ja Tanskassa Texin ratsastus on
loppu, myös Saksassa.
Olisi mukava saada mielipiteitä siitä, miksi Tex on yhä suosittu
Suomessa. Onko linjalla ketään, joka on lukenut Texejä aivan alusta
alkaen ja lukee yhä.
Terveisin, IL
Juha
"Ilpo Lagerstedt" <ilpola...@jippii.fi> kirjoitti
viestissä:a4709799.03052...@posting.google.com...
> Howdy
>
> Tex Willer tulee olleeksi 50 vuotta Suomessa tänä kesänä,
> kesä-heinäkuun vaihteessa. Ruotsissa ja Tanskassa Texin ratsastus on
> loppu, myös Saksassa.
Saanen vastata, vaikken ole ollut Texin lukija kuin vuodesta 1975, jolloin
olin 9-vuotias.
Tex on piirretty tarpeeksi realistisesti, tarinat ovat elämänmakuisia, Tex
on omapäinen kaveri jonka varpaille ei hypitä. Muutamia poikkeuksia
lukuunottamatta tarinat ovat lähes uskottavia eli mitään yli-ihmistemppuja
ei esiinny kovin paljoa - jollei nyt oteta Texin haavoittamattomuutta mukaan
Yksi asia on tietenkin sisällön kannalta toisarvoinen,mutta Texin ulkomuoto
on helvetin hyvä vessalukemista varten ajateltuna. Tex on näppärä ottaa
käteen missä ja milloin vaan :)
Joku fiksumpi jatkakoon
Juha
Harri Hirvelä
Moi vaan, vanha kamu.
Enon Tex tarttui kouraan vuonna 1971 jolloin olin täpärästi 8-vuotias.
Vihreä kuolema ja siitä sitten Kaulankatkoja jäivät kyllä mieleen.
Muistan monia tarinoita noilta ajoilta, mutta lehdykät ovat kadonneet.
Irtonumeroilla elettin vuoteen 1973 saakka, muistan parhaiten paluun
Tukholmasta 1972 ja tarinan Apassiterritorio. Siinä tarinassa oli kaikki
kohdallaan - kuten Ticcin piirtämissä tarinoissa lähes aina. 1973 aloin
Texiä aina vuoteen 1977.
Parhaimmillaan Texissä on hirtehistä huumoria, traagisia kohtaloita,
yhteiskuntakritiikkiä, seikkailua ja vaikka vielä vähän SciFiä ja
Fantasiaa - yksinkertaisen sujuvasti piirrettynä. Kesä - ja
viikonloppulukemista, hakkaa telkkarin mennen tullen.
Harri
Rolf Moberg
<nc...@aol.com> wrote:
> Joku fiksumpi jatkakoon
Fiksumpi en ole, mutta Texin ystävä toki.
Texiä lukiessa tietää, ettei tarvitse pettyä. Harvoin on tarjolla mitään
suurempia yllätyksiä, kliseet vilisevät. Käännöstyö on hyvin tehty,
dialogi sisältää paljon huumoria ja metaforia.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että
yliluonnollisia asioita ei viljellä onneksi liikaa. Jos niitä haluaa
lukea, voi tilata vaikka Marwel-lehtiä, vai mikä niiden nimi nykyään
onkaan.
Rolf Moberg
Jarkko S
news:a4709799.03052...@posting.google.com...
Itse keräsin aikanaan (12-16 vuotiaana tms.) Texejä kovalla innolla.
Kyllähän noita vieläkin voi lukea, jos jostain käteen sattuu,
kännentarinoita kun ei ainakaan sarjakuvana kovin paljoa ole.
Ennemmin ihmettelen Mustanaamion kestosuosiota. Lapsena en koskaan pitänyt
tai muutamaa numeroa enempää ostanut. Nyt sitten osui muutama uusi numero ja
ihmettelen edelleen.
- Jarkko -
Joonas Kekkonen
> Ennemmin ihmettelen Mustanaamion kestosuosiota. Lapsena en koskaan pitänyt
> tai muutamaa numeroa enempää ostanut. Nyt sitten osui muutama uusi numero ja
> ihmettelen edelleen.
Vuosien varrella Mustanaamiossa on ollut erinomaisia kakkossarjoja. Kaikki
itse ostamani Mustiksen numerot on ostettu kakkossarjojen takia.
Pääsarjoista en kyllä suuremmin mitään sitten muistakaan.
Lisäksi lehti taidetaan tuottaa yhteistyössä jonkin muun maan kanssa
(Ruotsi ainakin, ellen väärin muista), mikä vähentää tuotantokustannuksia
ja minimilukijakunnan kokoa.
--
-Joonas Kekkonen
Kimmo Isokoski
Lagerstedt) wrote:
Minä olen parina viime vuotena lueskellut Texiä kun huomasin, että
Texin taso on noussut roimasti siten 70- ja 80-lukujen.
Sarjan ongelmahan on siinä, että se on sidottu tiukasti formaattiin ja
kirjoittajilla ja piirtäjillä ei ole vapaita käsiä luoda tarinoita
(sama vika tietenkin löytyy myös superjutuista ja Akusta).
Mutta parhaimmillaan (esim. Texin jättikirjoissa) kirjoittajat
onnistuvat luomaan esim. tarinan sivuhahmojen avulla varsin hyviä
kertomuksia ja mustavalkopiirrokset ovat välillä silmiähivelevän
kauniita. Esim. uusimmassa jättitexissä on samaa aitoa westernfiilistä
kuin jossain kunnon John Fordin läkkärileffoissa konsanaan. IMO
kannattaa tsekata kirjat "Kauhun laakso" (Nizzi - Capitanio(Magnus))
ja "Viimeinen kapinallinen" (Nizzi - Colin Wilson) vaikka muuten ei
Tex pahemmin kiinnostaisikaan.
Ilpo Lagerstedt
Minä aloitin ja lopetin Texin lukemisen 1950-luvun lopulla palatakseni
häneen myöhemmin pariksi vuodeksi 1960-luvulla ja uduestaan
1990-luvulla.
Taisin kirjoittaakin, että vierastin Tex-hahmon ankaruutta. Tämä nyt
on sellaista harrastelijapsykologiaa, mutta olisiko ollut niin, että
kun meillä kotona olivat voimakastahtoiset isä ja isoisä, sarjakuvassa
ei kaivannut enää lisää noin voimakastahtoisia hahmoja. Siirryinkin
kevyesseen Kapteeni Mikiin ja sitten Pecos Billiin, joka huiteli
ympäri Pohjois-Amerikkaa eikä voinut päättää kumman naisen, Janen vai
Suen, ottaisi. Yksinhuoltajaisä Tex kasvatti sinä aikana poikansa
kunnialla.
Te kaikki olitte aloittaneet Texin lukemisen 1970-luvulla. Aika
erikoista, Tex jäi silloinkin värikkäiden paremmin painettujen ja
enemmän arvostettujen sarjakuvien varjoon, mutta on selvinnyt.
Ciao, IL
Juha
>
> Te kaikki olitte aloittaneet Texin lukemisen 1970-luvulla. Aika
> erikoista, Tex jäi silloinkin värikkäiden paremmin painettujen ja
> enemmän arvostettujen sarjakuvien varjoon, mutta on selvinnyt.
Jep, hyvään tarinaan ei tarvita värejä ja kuultopintaisia pahveja :)
Juha, iltalukemisena yksi monista Tex teloo salaliiton -tarinoista
Harri Hirvelä
>tarinat ovat lähes uskottavia eli mitään yli-ihmistemppuja
>ei esiinny kovin paljoa - jollei nyt oteta Texin haavoittamattomuutta mukaan
>
>
>
Haavoittumattomuus...
tuli mieleeni että joskus kun olin kuumepotilaana pikku poikana 1972 tai
-73, luin Texin jossa hän kohtasi kaksintaistelussa rosmon jolla oli ns.
kääntökotelo ja haavoittui vain oikein pahasti. Mikähän stoori se oli ja
missä numerossa? Vai oliko kuumehoureita?
Harri
Kimmo Isokoski
wrote:
>Jep, hyvään tarinaan ei tarvita värejä ja kuultopintaisia pahveja :)
Erittäin totta. Toivottavasti Joe Kubertin piirtämä Tex saadaan
suomenkielellä ja mielellään jättikirjakoossa.
Bonellin tallissa olisi myös muita hyviä mustavalkosarjiksia.
Jalavaltahan on tullut pari kalliinpuoleista pokkaria Dylan Dogia ja
kirjan verran erittäin hyvältä vaikuttavaa Julia, rikostutkijan
seikkailuja mutta olisihan se mukavaa jos niitä saisi kiskalta
kohtuuhintaan.
Londo
> Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tarinat ovat
> lähes uskottavia eli mitään yli-ihmistemppuja
> ei esiinny kovin paljoa - jollei nyt oteta Texin
> haavoittamattomuutta mukaan
No jaa... Kaikki Mefisto/Yama-tarinat ovat kyllä aika uskomattomia,
myöskin avaruudesta tullut myrkkypiikkejä ampuva 'pallokaktus' oli aika
hulppea ;-)
--Londo