ARVIO: Katuoja - 10.09.2002
Otto Sinisalo
Sarjakuva-arvioita. Lehdet luki Otto Sinisalo.
Katuojassa tällä viikolla:
KAPTEENI KUOLIO JA TAMPERKELE
Suomen yrityslehdet Oy
P. A. Manninen
64 sivua, mustavalkoinen
OTTO NO.3: KOTI
Gattuchill graphics
Jussi Salakka
28 sivua, mustavalkoinen
SUPER ESTEBAN JA MUITA SEIKKAILUJA
King Nosmo
Jussi Salakka, Kasper Strömman, Samuli Lahtinen, Matias Teittinen
36 sivua, mustavalkoinen
SHOCK 5
Lecture Comics
Hannu Kesola, ALA, Jarmo Kemppainen, Tony Vuori
32 sivua, mustavalkoinen
SIRKKELI-ERIKOISNUMERO: KERSANTTI NAPALM
Mikkelin Sarjakuva-akatemia
Vesa Vitikainen, Markus Tuppurainen
40 sivua, mustavalkoinen
KERSANTTI NAPALM: RAKKAUSTARINA
Sarjakuva-akatemia
Vesa Vitikainen, Markus Tuppurainen
40 sivua, mustavalkoinen
SIRKKELI NRO 5
Sarjakuva-akatemia
Vesa Vitikainen, Markus Tuppurainen
40 sivua, mustavalkoinen
VIOLENCE MAN
Sarjakuva-akatemia
20 sivua, mustavalkoinen
X-MEN 5/2002
Egmont Kustannus
Chris Claremont, Joseph Harris, Tom Raney
100 sivua, värillinen
Ensi alkuun muistuttaisin, että Vesa Kataiston mainio
sarjisfestariraportti on edelleen luettavissa Katuojan webbisivuilta
osoitteesta http://katuoja.cjb.net . Raportti kirjaa julkkiksia, juoruja
ja uutisia – iskee kuin miljoona Seitsemän päivää –lehteä!
Tällä viikolla luvassa tiukkoja trikoita, pullistelevia muskeleita ja
vaaroja vieraista ulottuvuuksista. Tavanomainen viikko Katuojassa siis,
tosin nyt arvioitavana on joukko kotimaisia sarjakuvia, joita yhdistää
supersankariteema. Siispä pidemmittä puheitta: Sarjisfestari-Helvetti –
toinen viikko!
Aktiivisista suomalaisista supersankareista pitkäikäisin saattaa olla
Pekka Mannisen Kapteeni Kuolio, jonka seikkailuja nähdään nyt lopulta
albumimuodossa pokkarissa KAPTEENI KUOLIO JA TAMPERKELE. Teos on
ilmestynyt uudessa Kerubi-sarjassa, johon kuuluu myös aiemmin arvioitu
Kivisyli.
Pokkarikokoinen alppari sisältää yhden pitkän tarinan, jossa Tamperetta
puolustava, kalsareihin sonnustautuva maagikkosankarimme kohtaa
pelottavan Tamperkeleen. Kyseessä on muinainen pahuus, jolta
Tamperelaiset ovat aikojen alusta asti pyrkineet maailmaa suojelemaan.
Päihittääkseen pahalaisen on Kapteenin matkattava Tampereen
menneisyyteen keräämään tietoa ja aseita, joilla iljetys kukistuisi.
Joutuupa päähenkilömme jopa laittamaan housut jalkaan, ”valepuvuksi”!
Jos en aivan väärässä ole, kyseessä on pisin koskaan julkaistu
Kuolio-tarina, ja sellaisena yllättävän perinteisesti rakennettu ja
monisyinen supersankarieepos. Manninen on taustatyönsä tehnyt ja liittää
tarinaan Pyynikin tehtaan historiaa, kansalaissodan ratkaisun hetkiä ja
episodin rautakautiselta Tampereelta. Kaikki elementit nivoutuvat
lopussa yhteen, kun ratkaiseva taistelu Kapteenin ja Tamperkeleen
välillä käydään. Verrattuna lyhyempien Kuolio-tarinoiden pimahtaneisiin
juonenkäänteisiin, on tämän albumin tarina jopa harvinaisen
selväjärkinen. Tämä ei välttämättä ole muutos huonompaan tai parempaan,
onpahan vain yllättävää.
Mannisen piirrostyyli on rosoista ja toteavaa. Tiedä häntä, onko
kyseessä allekirjoittaneen vääristyneet muistot, mutta miehen
piirrosjälki tuntuu pysyneen muuttumattomana vuosien saatossa. Toisaalta
mikäpä siinä, niin kauan kuin se hoitaa tehtävänsä.
Kapteeni Kuolio ja Tamperkele on hauska sekoitus vauhdikasta seikkailua
ja hurjia ideoita. Suosittelen kaikille Tampereen ystäville.
Jussi Salakka on piirtänyt minisarjakuvia Lasipalatsin baarin
sarjis-automaattiin. Samaa sarjaa jatkaa ison tulitikkuaskin kokoinen
OTTO NO.3: KOTONA –vihkonen. Sarjanumerosta päätellen Ottoa on
ilmestynyt aiemminkin, mutta niitä lukemattomana en voi asiaa tarkemmin
kommentoida.
Ensimmäinen silmiinpistävä seikka lehdessä on sen erinomainen nimi.
Salakan nimivalinta on ytimekäs ja klassisen tyylikäs, iskeväkin.
Sarjakuvan tarinassa supersankari muuttaa vesitornista kaupungin
vuokra-asuntoon. Pulmia aiheuttavat kadonneet akvaariokalat. Onko kissa
syyllinen?
Salakan tyyli muistuttaa lasten kuvakirjoja. Piirros on naivin
yksinkertaista, mutta selkeää ja ilmaisuvoimaista. Saman voisi sanoa
koko tarinastakin. Lehden lopussa on muutama sivu Niinku-kissan
edesottamuksia, joissa otus kiroilee milloin mistäkin syystä. En
ymmärrä, miksi mokoma on näinkin hauska. Jos joku osaa selittää Niinkun
viehätyksen, niin kuulen häntä mielelläni - sillä välin hihittelen
itsekseni.
Minisarjakuvan mukana tulee tällainen pläräysvihko, jota selaamalla Otto
lentää. Tämä näpsäkkä paketti voitti tämän vuoden Sarjisfestareiden
Pienlehtitaivaan yleisöäänestyksen.
Lisätietoja saa sähköpostiosoitteesta gch...@pp.htv.fi .
Jussi Salakka esiintyy myös hönöilyantologiassa SUPER ESTEBAN JA MUITA
SEIKKAILUJA. Lehteen on koottu neljän minulle tuntemattoman kotimaisen
piirtäjän strippejä, jotka tavalla tai toisella sivuavat
supersankareita.
Toivon mukaan Salakan Salakakkamies ei ole kuitenkaan mikään alter ego,
vaikka tekijän ja hahmon nimissä onkin tiettyjä yhtäläisyyksiä.
Salakakkamies on viittahahmo, joka paskoo yllättäviin paikkoihin muiden
harmiksi. Myrkky-osastolla siis liikutaan, mutta onneksi tekijä näyttää
täysin tiedostavan idean hölmöyden.
Kasper Strömman taasen viihdyttää Taikina-Jimin ja Muffinssimiehen
kohtaamisella. Parilla viivalla piirretyt rötöt ottavat yhteen jos
jostakin syystä. Strömmanin jutun juju on toistossa. Teemaa varioimalla
ja lukijan odotuksilla leikkimällä viimeinen vitsi naurattaa. Strömman
vastaa myös lehden nimihenkilöstä, supersankarista, joka ei juuri tee
mitään, sekä Taistelevista metsoista, clipart-hupailusta, jonka jekku on
kekseliäs.
Samulin Lahtisen Rituaalini irvii amerikkalaisille supermiehille
emuloimalla jenkkisarjisten tyyliä varsin näyttävästi. Matias Teittisen
Sepur Girls taas on yhden idean vitsi, joka ei oikein
allekirjoittaneelle kolahtanut.
Super Estebanin tekijöitä pitää onnitella hyvästä ajoituksen tajusta.
Lehden aikana eri sarjojen vitsit viedään luonnollisen elinikänsä
loppuun eikä yhtään sen pidemmälle, enimmäkseen. Lehti sai jaetun
kolmannen sijan Sarjisfestarien pienlehtiskabassa. Ihan hyvä pökäle,
siis – suosittelen hönöhuumorin ystäville.
Super Estebania saa osoitteesta http://www.kingnosmo.com .
Tuottelias Lecture Comicsin porukka sai SHOCKIN uuden numeron valmiiksi
festareita varten. Jälleen Hannu Kesola ja kumppanit liikkuvat Image/Top
Cow –linjoilla, kun irvistelevät sankarit ja roistot ottavat toisistaan.
Saammepa jopa puolen sivun lähikuvan debyyttinsä tekevän naissankari
Heatin rintavarustuksesta, parhaaseen Witchblade-tyyliin!
Shock kulkee jälleen parodian ja tribuutin välistä ei-kenenkään-maata.
Kun superroisto treenaa Gloria Gaynorin tahtiin Tony Vuoren pätevässä
prologissa, on kieli tukevasti poskessa. Jarmo Kemppaisen kertomus
Shockista gladiaattoriareenalla taas vaikuttaa tarinaltaan melko
perinteiseltä supersankariväännöltä.
On hauska seurata, miten Lecturen sarjakuvat pikku hiljaa kehittyvät.
Kuvitus on edelleen hätäisen oloista ja lähikuvien käyttö tekee sivuista
klaustrofobisia, mutta jälki on silminnähden parantunut viime numerosta.
Myös lehden formaatti on kohentunut. Erilaisten jatkosarjojen määrää on
leikattu, joten lehti avautuu helpommin uusille lukijoille. Toivon
mukaan tulevaisuudessa siirrytään entistä enemmän kohti pitkiä, yhdessä
lehdessä alkavia ja päättyviä tarinoita. Eniten lupausta on mainitussa
Vuoren kertomuksessa.
En voi taaskaan varauksitta suositella Shockia, mutta kannattaa seurata
mitä Kesola ja kumppanit saavat aikaan.
Shockia saa osoitteesta http://www.lecturecomics.com .
KERSANTTI NAPALM on Vesa Vitikaisen ja Markus Tuppuraisen luomus,
amerikkalainen supersankari, joka tylyttää pinoon niin ninjat kuin
neuvostokyborgitkin. Arviossa on nyt kaksikin festareilta mukaan
tarttunutta Napalm-erikoisjulkaisua, joista ensimmäinen on julkaistu
kaksi vuotta sitten, toinen viime vuonna.
Lehtiin on koottu aikanaan Sirkkeli-antologialehdessä julkaistuja
Napalm-tarinoita, joita on kuvitettu uudelleen sekä uusia,
erikoisjulkaisuja varten tehtyjä sarjoja. Mikkelin Sarjakuva-akatemian
julkaisemassa SIRKKELI-ERIKOISNUMERO: KERSANTTI NAPALM –lehdessä Patriot
American Forcen sankari kohtaa niin ninjoja, zombeja kuin
neuvostoklovnejakin. Jykeväleukainen miehemme tietysti selviää
haasteista ilmeenkään värähtämättä pyrokineettisine voimineen ja
pullistelevine lihaksineen. Äijäenergiaa!
Sarjan kirjoittaja Vitikainen on löytänyt paremmin paikkansa tribuutin
ja parodian välissä. Supersankaritarinoiden kliseet käydään läpi
hyvinkin huolellisesti ja pilke silmäkulmassa, mutta tarinat itsessään
voi halutessaan ottaa niin vakavasti kuin haluaa. Napalm on pikemminkin
humoristinen kuin parodinen toimintasarjakuva.
Erikoisnumero esittelee useita, vaihtelevan tasoisia kuvittajia
tulkitsemassa PAF:in miehen seikkailuja. Näyttävimpiä toimintapläjäyksiä
ovat Kersantti Napalmin muistolle, jossa Markus Tuppuraisen tummat värit
tuovat tarinan aavikkosotaan tunnelmaa sekä Tommi Sunnarborgin piirtämä
vauhdikas ninjatarina Lopputili. Viihdyttävä on myös lehden pitkä ja
ehjä kokonaisuus, jossa Napalm liittoutuu Neuvostoliittolaisten
supermiesten kanssa uutta uhkaa vastaan.
Toisessa erikoisjulkaisussa KERSANTTI NAPALM: RAKKAUSTARINA toiminnan
lomassa puidaan pikaisesti ihmissuhteita. Samassa numerossa nähdään
Napalmin ja tämän tyttöystävän häät, tyttöystävän kuolema,
henkiinherääminen ja uusi kuolema. Pidemmässä tarinassa Napalm ottaa
yhteen kanadalaisen supermiehen kanssa.
Täytyy myöntää, että Vitikaisella on tiivistämisen taito hanskassa.
Muutaman sivun tarinoissa on jokseenkin yhtä paljon sisältöä kuin
kevyimmissä jenkkilehdissä. Napalm ei puhu eikä pussaa: juonenkuljetus
ja dialogi on karsittu äärimmilleen, melkeinpä pelkiksi yhteenvedoiksi.
Lyhyistä osista muodostuu pikku hiljaa suurempi kokonaisuus, jossa
Vitikainen kehittää ”napalmversumiaan” supersankarifanin ilmeisellä
rakkaudella. Turhan vakavasti tekijät eivät koskaan itseään ota. Mitään
elämää suurempaa eeposta ei olla tekemässä, tärkeintä on välitön
toiminta ja hurtti meininki. Supersankarikliseiden yläpuolelle ei
nousta, niiden parissa viihdytään.
Toisen albumin parhaaksi voisi erottaa hyvällä tavalla pateettisen
tarinan Jäähyväiset auringonnousulle. Tuppuraisen tavallista tummempi
jälki erottuu edukseen. Tästä melko tuoreesta näytteestä näkee, kuinka
mies on kehittynyt kuvittajana Napalmin parissa.
Kersantti Napalm on hauskaa ja vauhdikasta toimintasarjakuvaa, jolle
soisi suuremmankin yleisön. Luulisi kelpaavan viihdykkeeksi ainakin
Egmontin supersankareiden ystäville.
Sarjakuva-akatemia julkaisee myös SIRKKELI-antologialehteä, josta
arvioitavana nyt tänä vuonna ilmestynyt numero 5. Ja voi paska - se on
fantasiaspesiaali.
Pidempiaikaiset Katuojan lukijat muistanevat fantasiavammani: kaikista
maailman kliseistä juuri fantasiagenren mielikuvituksettomuudet
ärsyttävät minua vallan hirveästi. Isoa puhetta supersankarifanipojalta,
tiedän, mutta nämä eddingsit kun sattuvat hermoon.
Pahiten tuttuja kuvioita toistaa Tuomas Suomisen ja Markus Tuppuraisen
jatkosarja Näkymätön totuus. Heti alussa hälytyskellot soivat, kun
Ekspositiomies käy läpi tämän fantsumaailman historiaa. Tämän lisäksi
paljon muuta ei tapahdukaan. Tuppuraisen kuvitus on kyllä kaunista.
Tuppuraisen, Vesa Vitikaisen ja Jenni Lindforsin satu Taikanuoli onkin
jo hauskempi, opetusta myöten. Mikko Ollikaisen unifantasia Maailma
tuolla puolen on tunnelmallinen ja tyylikkäästi kuvitettu matkakertomus.
Unenomaisessa kertomuksessa ei juuri tarinaa ole eikä sen loppuratkaisu
säväytä. Silmä lepää Ollikaisen piirrosten terävissä kulmissa silti.
Kokoelman paras on Vitikaisen kirjoittama ja Kari Sihvosen kuvittama
Skeptikkoklubi. Tarina on simppeli moraliteetti, jossa on yllättävä
käänne ja oiva idea. Vetoavinta jutussa on Sihvosen yksityiskohtainen
piirrosjälki, joka tuo ihmiskasvojen ilmeet hienosti tykö. Sihvosesta on
tulossa pikku hiljaa kotimainen suosikkikuvittajani.
Sirkkeli sisältää myös pinon vaihtelevatasoisia strippejä, ja yhden
Kersantti Napalm –tarinankin. Vitikainen pääsee esittelemään kykyjään
käsikirjoittaa erityyppisiä kertomuksia. Kaiken kaikkiaan kelpo
viihdelukemisto, vaikka voisin kyllä elää ilman näitä fantasiaeepoksia.
Tämän Katuojan neljäs ja viimeinen Sarjakuva-akatemian nimike on
VIOLENCE MAN. Lehdessä ei mainita tekijöitä, mutta olettaisin jutun
takana väijyvän lannistumattoman Vitikaisen ja uupumattoman Tuppuraisen.
Violence Man on entinen munkki, joka on hoksannut ylivoimaisen
ongelmanratkaisunkonstin, nimittäin ”ylenmääräisen väkivallan”. Lehti on
kokoelma yhden-kahden sivun kertomuksia, joissa Violence Man nyrkkeilee
järjestykseen erilaiset konnat ja muut pahantekijät – kaduilla,
mielisairaaloissa ja oikeussaleissa.
Kersantti Napalmiin verrattuna nyt parodioidaan supersankarigenreä
huomattavasti selkeämmin. Onpa mukana kieli poskessa kirjoitettu
”spoileripalsta” ja yhtä lailla parodinen lukijakirjeosiokin.
Sarjakuvan visuaaliset gägit toimivat mainiosti. Etenkin itse Violence
Manin design on metkan näköinen - tikunlaiha kumimies, joka vääntyy
kummallisiin asentoihin roistoja pinotessaan.
Violence Man on hauska yhden vitsin sarjakuva. Suosittelen väkivallan
ystäville.
Kaikkia arvioituja Sarjakuva-akatemian tuotteita voi tilata osoitteesta
http://www.innernet.org/akatemia/ .
Jos pidätte käsissänne uusinta X-MENIA ja olette oikein hiljaa, voitte
kuulla sen. Kyllä, kymmenien kompletionistien hampaiden kirskunnan.
Egmont nimittäin hyppää näköjään useamman Chris Claremontin tarinan yli.
Tässä numerossa nähdään CC:n avaruuspiraatti-gootti-kiinalaistarinan
päätös ja kolme osaa Joseph Harrisin kirjoittamasta minisarjasta, joka
pohjustaa Kykloopin paluuta.
Claremontin tarinan päätös on aikamoista tuubaa. Kyseessä on tuhannesti
nähty Ryhmä-X vastaan Ryhmä-X –tarina, yhtä kiinnostava kuin maidon
kaksihinnoittelujärjestelmä. Näemme myös Gambiitin älyvapaan juonen,
jonka onnistuminen näyttää johtuvan puhtaasti tuurista. Kuvituksesta
vastaa komitea, mikä viittaa kiiretyöhön aikataulujen mennessä uusiksi.
Kuinkahan on?
Tämän Kykloopin haku onkin jo toista maata. Aikanaan Marvelille kävi
ohraleipäisesti, kun Alan Davis otti Kykliksen ”hengiltä”
Kaksitoista-tarinansa antikliimaksissa. Nimittäin X-Men-elokuvan
menestyksen jälkeen jäykimmälle X-Miehelle löytyi jälleen kysyntää ja
hahmon henkiinherättämistä varten tehtiin oikein minisarja. Ja ihan
hyväkin vielä.
Kovasti Scott Summersin näköinen heppu työskentelee anakronismin
näköisellä purjelaivalla jossain Välimerellä. Vihin Ekspositiomieheltä
saaneet Jean ja Cable lähtevät jäljittämään miestä kilpaa Tuhon
kätyreiden kanssa. Palaakohan se Kyklooppi sieltä elävien kirjoihin?
Harrisin tarina on perinteinen, pätevä Ryhmisseikkailu. Päähenkilöiden
vähäinen määrä on tarinalle eduksi. Claremontin kasvottomien
tykinruokavihollisten jälkeen on virkistävää nähdä, kun pahiksillekin
annetaan kasvot.
Kuvittaja Tom Raney tekee vaikutuksen. Hänen kynänjälkensä Warren
Ellisin Stormwatchissa oli siedettävää, mutta nyt osaavan tussaajan ja
värittäjän ansiosta hänen detaljoitu kynänjälkensä pääsee oikeuksiinsa.
Ensi numerossa Scott Lodbell palaa kirjoittajan tehtäviin. En järjestä
paraatia.
Huh hei - yli 1700 sanaa, jos joku laski. Ensi viikolla
Sarjisfestarihelvetti jatkuu! Arvioissa Vacuum 11 ja 12, Otso Höglundin
Kuudes Mörkö ja The Common Apocalypse, Marcel Ruijtersin Stigmata ja
Jyrki Nissisen Vainajan Velat 3! Tanssin, olen tulessa! Lisää
huutomerkkejä!
Katuojan www-sivut: http://katuoja.cjb.net
Aatu Komsi
<otto.s...@myllymaki.hamk.fi> kirjoitti:
>KATUOJA
>Sarjakuva-arvioita. Lehdet luki Otto Sinisalo.
>
>Katuojassa tällä viikolla:
Urgh, siinä oli pituutta!
Mikäs siinä, jos olisi rahaa, ostaisin varmaan hyllyyni monet noista
arvioimistasi tekeleistä. Nyt kun ei ole, ostan vain Egmontilta -
velaksi. :-)
>Ensi alkuun muistuttaisin, että Vesa Kataiston mainio
>sarjisfestariraportti on edelleen luettavissa Katuojan webbisivuilta
Ihme, kun kukaan ei muista mainita sanallakaan Karikatyyriautomaattia!
Omasta mielestäni "laite" oli yksinkertaisuudessaan nerokas eikä
hintakaan kohtuuton, mutta kohdalleni osuneen taiteilijan
kynänjäljestä näki kiireen, eikä tulos ollut kovinkaan kummoinen. Sen
lisäksi singeerauksesta ei saanut selvää, joten jäi epäselväksi, kuka
kuvani piirsi.
Miten muiden kohdalla kävi? Automaatti oli kuulemma käytössä myös
Taiteiden yönä.
>Claremontin tarinan päätös on aikamoista tuubaa. Kyseessä on tuhannesti
>nähty Ryhmä-X vastaan Ryhmä-X –tarina, yhtä kiinnostava kuin maidon
>kaksihinnoittelujärjestelmä. Näemme myös Gambiitin älyvapaan juonen,
>jonka onnistuminen näyttää johtuvan puhtaasti tuurista. Kuvituksesta
>vastaa komitea, mikä viittaa kiiretyöhön aikataulujen mennessä uusiksi.
>Kuinkahan on?
Olen e-d-e-l-l-e-e-n CC-fani, enkä anna pahan oppositiopropagandan
saastuttaa oikeamielistä sieluani!!!!
Mutta pakko myöntää, että tarinan lopetus oli köykäinen. Tosin
mainitsemasi aikataulumuutos saattaa olla syynä liian äkilliseen
lopetukseen, minkä johdosta se meni noin huonosti. Paljon kysymyksiä
jätettiin auki, esim. koko Vogen ja kumppaneiden sekä heidän aiempien
vankiensa (mm. Kymrin) kohtalo. Kaikki vangit eivät varmaankaan olleet
enää maapallolla?
Jonkinlaista krediittiä tekisi kuitenkin mieli antaa Claremontille
siitä, että hän onnistui päättämään tarinan noinkin nopeasti, vaikka
edellisen numeron loppu vihjaisi pikemminkin päinvastaisesta. Ja
vaikka ratkaisu ja "voi-ei-en-kai-vain-ole-murhaaja"-dilemma onkin
ikivanha, se kerrankin oikeasti käsiteltiin tuossa eikä tavalliseen
tapaan sivuutettu olankohautuksella (tyyliin: "Yritin vain pysäyttää
hänet, valitettavasti hän kuoli siihen."). Samanhan teki JMS:kin
Kotiinpaluu-saagan lopetuksessa, kun hän pisti Hämiksen myöntämään
itselleen, että tämä olisi oikeasti saattanut tarkoituksella tappaa
Morlunin, jos sille olisi ollut tarvetta.
Myönnän, että nyt julkaistut CC:n Ryhmä-X-tarinat ovat olleet kaikkea
muuta kuin miehen parasta tuotantoa, mutta silti tuntuisi epäreilulta
asettaa viimevuotiset Alan Davis -työt ylemmälle sijalle.
Viimevuotiset tarinat ovat olleet niin yksinkertaisia ja dialogiltaan
niin pinnallisia ja läpinäkyviä, että ällöttää. Herra Pahuuskin
alennettiin vain yhdeksi hulluksi ja heikoksi tiedemieheksi, vaikka
Infernossa tämä yksin pyyhki kaikilla mutanteilla lattiaa.
CC:n dialogi on nopeaa, mutta sisältää myös paljon enemmän tavaraa
kuin kenenkään muun viime vuosien RX-kirjoittajan, ja sitä voi
oikeasti ns. "analysoida". Otetaan esimerkiksi parjattu Gambiitin
yksinpuhelu Morlokkien viemäreissä: CC jätti lukijoille mahdollisuuden
itse päättää, puhuiko Gambiitti totta vai valehteliko vain itselleen.
Davisin tekstissä lähin vastine olisi Magneto-sodan aloitustarina,
jossa oli alusta asti selvää, ettei Magneto ollut oikeasti halukas
kuuntelemaan, mitä Billillä oli sanottavana. Myös se, kuinka
Arkkienkeli on pistetty kohtelemaan Myrskylintua aidon tylysti tai
Tajunta haukkuu Tessaa lehmäksi, on ylväille sankareille uutta.
Mitenköhän tämän kaiken summaisin? Ehkä CC teki virheen aloittaessaan
Toisen Tulemisensa liian räväkästi ja liian pitkällä tarinalla. Hän
olisi varmaan tarvinnut lisää aikaa ja vähän kevyempää otetta.
Mutta ehkä se Claremontista, voinen varmaan jatkossa rauhoittua, kun
tarinoitakaan ei enempää julkaista.
>Nimittäin X-Men-elokuvan
>menestyksen jälkeen jäykimmälle X-Miehelle [Kykloopille] löytyi jälleen
>kysyntää ja hahmon henkiinherättämistä varten tehtiin oikein minisarja.
>Ja ihan hyväkin vielä.
Erityisenä plussana on sanottava, että tarinassa ei paljastettu, onko
sitä Scott Summersia enää ollenkaan hepun sisällä, sillä tyyppi
saattoi ihan hyvin olla koko sielultaan vain hukassa oleva En Sabah
Nur.
Miinuksena on sanottava, että Tom Raineyn piirtämä Kyklooppi ei kyllä
alkuunkaan näytä Kykloopilta. Ja Gauntletinhan pitäisi kaiken järjen
mukaan olla kuollut Wolverinen käsittelyssä (MM 8/97), vaikka
toisaalta emme tiedäkään, mitä voimia hänellä ylipäätään on tai onko
kyseessä edes sama Gauntlet.
>Ensi numerossa Scott Lodbell palaa kirjoittajan tehtäviin. En järjestä
>paraatia.
Minusta Lobdell on kyllä vuosien varrella tehnyt useita oikein
hyviäkin RX-tarinoita. Sen sijaan viimeaikaiset tarinat
Witchbladessa/Darknesissa ovat kyllä jostakin aivan syvältä...
IMDb:llä on olemassa elokuvateollisuuden vuotuinen palkinto
"Prostituting my talents for a paycheck"...
--
Aatu Komsi
"Vapaus on oikeus sanoa ihmisille se
mitä he eivät halua kuulla."
-- George Orwell --
Timo Ronkainen
"Aatu Komsi" <aatu....@iki.ei-sikanautaa.fi> kirjoitti viestissä
> Ihme, kun kukaan ei muista mainita sanallakaan Karikatyyriautomaattia!
> kuvani piirsi.
Sikäli kuin tiedän, kukaan taiteilijoista ei signeerannut työtä omalla
nimellään vaan piirrokseen tuli karikatyyriautomaatin leima. Tjms.
Timo
Aatu Komsi
kirjoitti:
On siinä automaatin leima, mutta myös singeeraus. Omassani lukee
"Simppa" tai "Timppa" tai jotain sellaista...
Timo Ronkainen
> "Simppa" tai "Timppa" tai jotain sellaista...
Mäkelän Timppa! Vaaleanpunaisen pilven mies. Ja Hesarista tuttu myös.
Timo
Aatu Komsi
kirjoitti:
>> On siinä automaatin leima, mutta myös singeeraus. Omassani lukee
>> "Simppa" tai "Timppa" tai jotain sellaista...
>
>Mäkelän Timppa! Vaaleanpunaisen pilven mies. Ja Hesarista tuttu myös.
No niinpä onkin, kiitos! Kun en hänen töihinsä ole niin hirveästi
tutustunut, Sarjakuvantekijät ry:n sivujen nimi "Timo Mäkelä" hämäsi
liikaa... Kun nyt katselin piirrosta, niin ihan selvästihän on samasta
ihmisestä kyse.
Jarkko S
> muuta kuin miehen parasta tuotantoa, mutta silti tuntuisi epäreilulta
> asettaa viimevuotiset Alan Davis -työt ylemmälle sijalle.
> Viimevuotiset tarinat ovat olleet niin yksinkertaisia ja dialogiltaan
> niin pinnallisia ja läpinäkyviä, että ällöttää. Herra Pahuuskin
> alennettiin vain yhdeksi hulluksi ja heikoksi tiedemieheksi, vaikka
> Infernossa tämä yksin pyyhki kaikilla mutanteilla lattiaa.
>
Nyt kun kaikki CC:n Ryhmä-X-tarinat on tältä osin julkaistu, täytyy kyllä
vielä ihmetellä tuota CC-vastaisuutta. aidosti huonoja tarinoita oli vain
tämä viimeinen Suomessa julkaistu. Mielestäni Alan Davisin Ryhmä-X oli
tylsempää ja koko kaksitoista-saaga ja Wolverine/Kuolema-juonikuvio oli
hirveää roskaa, jonka ainoa hyvä puoli oli adamantiumin palautus. Wolvis
olisi kaivannut sitä jo pitkään ennen kuin oltiin siinä vaiheessa, että
kirjoittajat laittoivat hänet leikkaamaan kiveä ja muistaakseni jopa jossain
vaiheessa leikkaamaan terästä (?) niillä luuversioilla. Osa menee varmasti
kuvittajien piikkiin, mutta siltikin.
>
> Mitenköhän tämän kaiken summaisin? Ehkä CC teki virheen aloittaessaan
> Toisen Tulemisensa liian räväkästi ja liian pitkällä tarinalla. Hän
> olisi varmaan tarvinnut lisää aikaa ja vähän kevyempää otetta.
>
Näin on, mutta paineet olivat varmasti kovat. Joka tapauksessa, jos CC:llä
olisi ollut malttia karsia tarinastaan ylimääräisiä pois, olisi tuloksena
ollut nautittavampia tarinoita. Jonkinlaisen poikkeustilan kuvaamisessa CC:n
RX-tarinat ovat olleet vahvoilla. Kai samaa haettiin nytkin, mutta kun
vauhdin piti olla kova, niin tiellä ei aina pysytty.
Mutta vastapainoksi muisteltakoon sitä, kun Nicieza ja Lobdell syrjäyttivät
CC:n. Kauhulla muistelen niitä Piispan dialogeja minkä tahansa hahmon
kanssa. Uusista mutanteista militanttiseksi X-Forceksi muuntautunut ryhmä
taisi olla parivaljakon paras (vaikkakin kliseinen) näyte hahmonluomisen
saralla. Muut hahmot ovat olleet enemmän tai vähemmän onnettomia tekeleitä;
Murska, Toukka jne...
Tarinapuolella Age of Apocalypse oli parin ehdottomasti paras tuotos, joka
uskalsi sekoittaa sankareista tarpeeksi kieroja versioita. Harmi vain, että
Suomessa itse pääasia leikeltiin raskaalla kädellä ja lopussa julkaistiin
muutamaa sivua lukuunottamatta täysin turha "tällaiseen maailmaan sitten
palattiin"-tarina.
Muutoin vaikkapa Sapelihampaan kartanossa oleminen ja lopulta karkaaminen
oli käsittämättömän ylipitkitetty ja vähistä aineksista kokoon kursittu
juonikuvio. Vastineeksi tarpeettoman halpahintaista dramatiikkaa piti hakea
jopa pienen Illyanan kustannuksella. Sääliksi kävi.
>
> >Nimittäin X-Men-elokuvan
> >menestyksen jälkeen jäykimmälle X-Miehelle [Kykloopille] löytyi jälleen
> >kysyntää ja hahmon henkiinherättämistä varten tehtiin oikein minisarja.
> >Ja ihan hyväkin vielä.
>
Uskoiko kukaan Kykloopin kuoppaamiseen? Hetkeäkään.
>
> >Ensi numerossa Scott Lodbell palaa kirjoittajan tehtäviin. En järjestä
> >paraatia.
>
> Minusta Lobdell on kyllä vuosien varrella tehnyt useita oikein
> hyviäkin RX-tarinoita. Sen sijaan viimeaikaiset tarinat
> Witchbladessa/Darknesissa ovat kyllä jostakin aivan syvältä...
> IMDb:llä on olemassa elokuvateollisuuden vuotuinen palkinto
> "Prostituting my talents for a paycheck"...
>
Olihan niitäkin, mutta Lobdellin suurin saavutus oli mielestäni
Generation-X:n reilut kymmenkunta ensimmäistä numeroa.
Boström Mikael
"Aatu Komsi" <aatu....@iki.ei-sikanautaa.fi> wrote in message
news:3d7dfd07....@news-server.welho.com...
> Mon, 09 Sep 2002 20:27:25 GMT Otto Sinisalo
> <otto.s...@myllymaki.hamk.fi> kirjoitti:
>
> >KATUOJA
> >Sarjakuva-arvioita. Lehdet luki Otto Sinisalo.
> >
> >Katuojassa tällä viikolla:
>
> Urgh, siinä oli pituutta!
> Mikäs siinä, jos olisi rahaa, ostaisin varmaan hyllyyni monet noista
> arvioimistasi tekeleistä. Nyt kun ei ole, ostan vain Egmontilta -
> velaksi. :-)
>
>
> >Ensi alkuun muistuttaisin, että Vesa Kataiston mainio
> >sarjisfestariraportti on edelleen luettavissa Katuojan webbisivuilta
>
> Ihme, kun kukaan ei muista mainita sanallakaan Karikatyyriautomaattia!
> Omasta mielestäni "laite" oli yksinkertaisuudessaan nerokas eikä
> hintakaan kohtuuton, mutta kohdalleni osuneen taiteilijan
> kynänjäljestä näki kiireen, eikä tulos ollut kovinkaan kummoinen. Sen
> lisäksi singeerauksesta ei saanut selvää, joten jäi epäselväksi, kuka
> kuvani piirsi.
>
> Miten muiden kohdalla kävi? Automaatti oli kuulemma käytössä myös
> Taiteiden yönä.
>
>
> >Claremontin tarinan päätös on aikamoista tuubaa. Kyseessä on tuhannesti
> >kaksihinnoittelujärjestelmä. Näemme myös Gambiitin älyvapaan juonen,
> >jonka onnistuminen näyttää johtuvan puhtaasti tuurista. Kuvituksesta
> >vastaa komitea, mikä viittaa kiiretyöhön aikataulujen mennessä uusiksi.
> >Kuinkahan on?
>
> Olen e-d-e-l-l-e-e-n CC-fani, enkä anna pahan oppositiopropagandan
> saastuttaa oikeamielistä sieluani!!!!
>
> Mutta pakko myöntää, että tarinan lopetus oli köykäinen. Tosin
> mainitsemasi aikataulumuutos saattaa olla syynä liian äkilliseen
> lopetukseen, minkä johdosta se meni noin huonosti. Paljon kysymyksiä
> jätettiin auki, esim. koko Vogen ja kumppaneiden sekä heidän aiempien
> vankiensa (mm. Kymrin) kohtalo. Kaikki vangit eivät varmaankaan olleet
> enää maapallolla?
No, jälkeenpäin julkisuuteen tulleiden huhujen mukaan Claremont ei lienee
ollut itsekään erityisen innostunut pestistään sekä Uncanny X-Menin että
X-Menin juonikuvioiden arkkitehtinä. Tästä saattoivat antaa osviittaa näiden
Suomessakin nähtyjen juttujen lupaavanpuoleiset aloitukset, mutta mitä
pidemmälle tarinat sitten vähitellen etenivät, sitä puuduttavimmilta ne
alkoivat fanaattisimpienkin Claremont-fanien silmissä vaikuttaa. Ja mikäli
en aivan erheellisesti muista, niin Chris-herralla oli myös jonkinasteinen
toimituksellinen vastuu useista amerikkalaisista mutanttilehdistä, eivätkä
esimerkiksi välit kuvittaja Leinil Francis Yun ja Marvelin uudeksi
päätoimittajaksi nimitetyn Joe Quesadan kanssakaan olleet parhaat
mahdolliset. Paradoksit Bryan Singerin ohjaaman suoraviivaisen
Hollywood-tuotteen ja Claremontin monimutkaisia juonikuvioita rönsyilevien
lehtisten välillä aiheuttivat nekin varmasti melkoista eripuraa kulissien
takana. Eli kun Chris-vaari lopulta häipyi Grant Morrisonin tieltä ja pääsi
lojaalin kumppaninsa Salvador Larrocan rinnalla temmeltämään vartavasten
perustettuun X-Treme X-Men -lehteen, yhtiön sisäinen painekattila viileni ja
päädyttiin kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun...
> Jonkinlaista krediittiä tekisi kuitenkin mieli antaa Claremontille
> siitä, että hän onnistui päättämään tarinan noinkin nopeasti, vaikka
> edellisen numeron loppu vihjaisi pikemminkin päinvastaisesta. Ja
> vaikka ratkaisu ja "voi-ei-en-kai-vain-ole-murhaaja"-dilemma onkin
> ikivanha, se kerrankin oikeasti käsiteltiin tuossa eikä tavalliseen
> tapaan sivuutettu olankohautuksella (tyyliin: "Yritin vain pysäyttää
> hänet, valitettavasti hän kuoli siihen."). Samanhan teki JMS:kin
> Kotiinpaluu-saagan lopetuksessa, kun hän pisti Hämiksen myöntämään
> itselleen, että tämä olisi oikeasti saattanut tarkoituksella tappaa
> Morlunin, jos sille olisi ollut tarvetta.
>
> Myönnän, että nyt julkaistut CC:n Ryhmä-X-tarinat ovat olleet kaikkea
> muuta kuin miehen parasta tuotantoa, mutta silti tuntuisi epäreilulta
> asettaa viimevuotiset Alan Davis -työt ylemmälle sijalle.
> Viimevuotiset tarinat ovat olleet niin yksinkertaisia ja dialogiltaan
> niin pinnallisia ja läpinäkyviä, että ällöttää. Herra Pahuuskin
> alennettiin vain yhdeksi hulluksi ja heikoksi tiedemieheksi, vaikka
> Infernossa tämä yksin pyyhki kaikilla mutanteilla lattiaa.
Niinpä, mutta kukapa sitten loppujen lopuksi vastasikaan noista Davisin
jäähyväistarinoista? Kyllähän niihin sisältyi runsaasti sellaisia
elementtejä, joita sitten välittömästi hyödynnettiin Claremontin paluun
alkuvaiheessa. Ja Davis on sitä paitsi lukemattomia kertoja todennut
olleensa hiukan vastahakoinen mutanttilehtien tekijä...
> CC:n dialogi on nopeaa, mutta sisältää myös paljon enemmän tavaraa
> kuin kenenkään muun viime vuosien RX-kirjoittajan, ja sitä voi
> oikeasti ns. "analysoida". Otetaan esimerkiksi parjattu Gambiitin
> yksinpuhelu Morlokkien viemäreissä: CC jätti lukijoille mahdollisuuden
> itse päättää, puhuiko Gambiitti totta vai valehteliko vain itselleen.
> Davisin tekstissä lähin vastine olisi Magneto-sodan aloitustarina,
> jossa oli alusta asti selvää, ettei Magneto ollut oikeasti halukas
> kuuntelemaan, mitä Billillä oli sanottavana. Myös se, kuinka
> Arkkienkeli on pistetty kohtelemaan Myrskylintua aidon tylysti tai
> Tajunta haukkuu Tessaa lehmäksi, on ylväille sankareille uutta.
>
> Mitenköhän tämän kaiken summaisin? Ehkä CC teki virheen aloittaessaan
> Toisen Tulemisensa liian räväkästi ja liian pitkällä tarinalla. Hän
> olisi varmaan tarvinnut lisää aikaa ja vähän kevyempää otetta.
>
> Mutta ehkä se Claremontista, voinen varmaan jatkossa rauhoittua, kun
> tarinoitakaan ei enempää julkaista.
Nuo Suomessa julkaisemattomiksi jäävät numerot eivät kokonaisuutena
oikeastaan olleet lainkaan hassumpia, mikäli nyt muistetaan sulkea pois
Neo-tarinan viimeiset vaiheet. Itse asiassa hiukan ihmetyttää, miksi
esimerkiksi "Dream's Endin" kaltaisen "käänteentekevän" crossoverin yli
loikattiin näinkin huolettomasti, kun kerran Lobdellin vastaavanlaisiksi
luonnehdittavat tähteet esitetään kaiken kansan "riemuksi". No, ken on
kiinnostunut "hiljaisista" hetkistä hirmumyrskyn runtelemassa
kalastajakylässä, Raatelijoiden resurrektiosta, Magian "paluusta", sekä
Xavierin että Piispan kotiutumisesta Marvel-universumin laajuisen Maximum
Security -crossoverin yhteydessä, Robert Kellyn vaalikampanjan kuolettavasta
päätöksestä ja mutanttien tavasta kokoontua joulunviettoon Claremontin
"jäähyväistarinassa", kolutkoon kaikin mokomin sarjakuvan
erikoisliikkeitä...
> Nimittäin X-Men-elokuvan
> >menestyksen jälkeen jäykimmälle X-Miehelle [Kykloopille] löytyi jälleen
> >kysyntää ja hahmon henkiinherättämistä varten tehtiin oikein minisarja.
> >Ja ihan hyväkin vielä.
>
> Erityisenä plussana on sanottava, että tarinassa ei paljastettu, onko
> sitä Scott Summersia enää ollenkaan hepun sisällä, sillä tyyppi
> saattoi ihan hyvin olla koko sielultaan vain hukassa oleva En Sabah
> Nur.
>
> Miinuksena on sanottava, että Tom Raineyn piirtämä Kyklooppi ei kyllä
> alkuunkaan näytä Kykloopilta. Ja Gauntletinhan pitäisi kaiken järjen
> mukaan olla kuollut Wolverinen käsittelyssä (MM 8/97), vaikka
> toisaalta emme tiedäkään, mitä voimia hänellä ylipäätään on tai onko
> kyseessä edes sama Gauntlet.
Itse olin aikoinaan henkilökohtaisesti varsin pettynyt Larry Haman
Wolverinen sadannessa numerossa organisoimiin verikekkereihin, joten
Gauntletin läsnäolo näissä Scott Summersin etsinnöissä oli oikeastaan ihan
mukavanpuoleinen yllätys...
> >Ensi numerossa Scott Lodbell palaa kirjoittajan tehtäviin. En järjestä
> >paraatia.
Pannahinen, kunpa Grant ja Frank pääsisivät esittelemään tuotoksiaan
täkäläisille marvelisteille jo vajaan kahden kuukauden kuluttua. Tuo
Lobdellin kahdeksan alkuperäisnumeron mittainen rupeama on loppujen lopuksi
pelkkää täytekamaa, vaikka ensimmäisen tarinan traagisissa käänteissä
jälleen kerran esiin tuleva Scott-sedän mahdollinen venäläisvastaisuus
saattaakin vavahduttaa muutamia X-Meniin kiintyneitä suomalaislukijoita.
Eikä jatkokaan ansaitse raikuvia aplodeja... Maailmanherruutta tavoitteleva
sekä mielipuolisesti vaahtoava Magneto on pökerryttävän piinallista
seurattavaa, ja onpa Lobdellilla sanansa sanottavana myös Mojoversumin ja
Neon lopullisista kohtaloista. Lisäksi Leinil Francis Yun fanit saavat aivan
viime metreillä saavillisen kylmää vettä niskoihinsa, järjetön kiirehtiminen
saa Frank Millerin Dark Knight 2 -esitykset näyttämään melkein taiteelta
"Eve of Destructionin" loppunäytökseen verrattuna...
> Minusta Lobdell on kyllä vuosien varrella tehnyt useita oikein
> hyviäkin RX-tarinoita. Sen sijaan viimeaikaiset tarinat
> Witchbladessa/Darknesissa ovat kyllä jostakin aivan syvältä...
> IMDb:llä on olemassa elokuvateollisuuden vuotuinen palkinto
> "Prostituting my talents for a paycheck"...
Mikäli tämä tiedonmurunen yhtään lohduttaa, niin katteettomien lupauksien
katkeroittama Lobdell näyttää häipyneen Marvelin riveistä lopullisesti ja
päätyneen kilpailevalle Dark Horse -kustantamolle television puolelta
tunnetuksi tulleen Buffyn sarjakuvaversion käsikirjoittajaksi. Ikävä kyllä
sama kohtalo uhkaa lähitulevaisuudessa myös miehen entistä kumppania Fabian
Niciezaa...
Aatu Komsi
<mikael....@pp.inet.fi> kirjoitti:
>Itse asiassa hiukan ihmetyttää, miksi
>esimerkiksi "Dream's Endin" kaltaisen "käänteentekevän" crossoverin yli
>loikattiin näinkin huolettomasti, kun kerran Lobdellin vastaavanlaisiksi
>luonnehdittavat tähteet esitetään kaiken kansan "riemuksi". No, ken on
>kiinnostunut --- [clip][clip][clip][clip]
>kolutkoon kaikin mokomin sarjakuvan erikoisliikkeitä...
Osaisitko tähän hätään vähän vinkata, mistä X-Menin ja Uncanny X-Menin
numeroista on tarkalleen kyse?
Yleensä en Suomen julkaisuohjelmasta poisjääneitä jenkkilehtiä viitsi
metsästää, mutta ehkä Chris-sedän tapauksessa voisin tehdä
poikkeuksen.
Mitä tulee mainitsemiisi ihmisten ongelmiin työskennellä toistensa
kanssa, niin esimerkiksi John Byrnehän on tehnyt _hyvin_ selväksi,
ettei ikinä enää suostuisi tekemään yhteistyötä Claremontin kanssa.
Voisin vetää varovaisen johtopäätöksen, että CC on aika hankala heppu
työtoverina...
Aatu Komsi
kirjoitti:
>Olihan niitäkin, mutta Lobdellin suurin saavutus oli mielestäni
>Generation-X:n reilut kymmenkunta ensimmäistä numeroa.
Tähän väliin pakko mainita: Lukaisin juuri uusiksi vuoden 1994
Teloittajan laulun, ja älähdin aika pahasti numeron 8/94 alussa.
Lobdellin mukaan Kykloopin optiset säteet voivat "räjäyttää
adamantiumin pölyksi"...!
Huokaus, noin pahaa mokaa ei ole vähään aikaan silmiin Marvel-lehdistä
pistänyt.
Boström Mikael
> Sat, 14 Sep 2002 18:14:03 GMT "Boström Mikael"
> <mikael....@pp.inet.fi> kirjoitti:
>
> >Itse asiassa hiukan ihmetyttää, miksi
> >esimerkiksi "Dream's Endin" kaltaisen "käänteentekevän" crossoverin yli
> >loikattiin näinkin huolettomasti, kun kerran Lobdellin vastaavanlaisiksi
> >luonnehdittavat tähteet esitetään kaiken kansan "riemuksi". No, ken on
> >kiinnostunut --- [clip][clip][clip][clip]
> >kolutkoon kaikin mokomin sarjakuvan erikoisliikkeitä...
>
> Osaisitko tähän hätään vähän vinkata, mistä X-Menin ja Uncanny X-Menin
> numeroista on tarkalleen kyse?
>
> Yleensä en Suomen julkaisuohjelmasta poisjääneitä jenkkilehtiä viitsi
> metsästää, mutta ehkä Chris-sedän tapauksessa voisin tehdä
> poikkeuksen.
Olepa hyvä...
Uncanny X-Men #386 - #389
X-Men #105 - #109
X-Men Annual 2000
X-Men: Black Sun #1 - #5
Cable #87 (Dream's End II)
Bishop: The Last X-Man #16 (Dream's End III)
> Mitä tulee mainitsemiisi ihmisten ongelmiin työskennellä toistensa
> kanssa, niin esimerkiksi John Byrnehän on tehnyt _hyvin_ selväksi,
> ettei ikinä enää suostuisi tekemään yhteistyötä Claremontin kanssa.
> Voisin vetää varovaisen johtopäätöksen, että CC on aika hankala heppu
> työtoverina...
Eipä John-setäkään näytä näin lievästi ilmaistuna tulevan toimeen aivan
jokaisen kanssa...
Marko Ikäheimo
> Huokaus, noin pahaa mokaa ei ole vähään aikaan silmiin Marvel-lehdistä
> pistänyt.
Oma suosikkini on spesiaali, jossa Mystikko, Painajainen ja Rogue
selvittelevät välejään (ja on siellä Greedkin sekoilemassa). Yhdessä
ruudussa näkyy Mississippi-joki, jossa on about viisikymmenmetrinen
vesiputous. Saattoi olla vähän hankala niiden villin lännen
siipiratasalusten päästä sen ylitse.
No okei, koko spesiaali on samaa laatua. Oikeastaan karmeampi oli vain
suunnilleen samoihin aikoihin lukemani Gambiitti-spesiaali, jossa ei
ollut päätä eikä häntää. Tarkemmin ajatellen nämä kaksi tuotosta
taisivat olla merkittäviä tekijöitä päätöksessäni lopettaa Marvelin
lehtien lukeminen. Plus tietysti Ryhmä X:n sukeltaminen pohjamutiin.
t: Marko Ikäheimo