runo
Waza
"--niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
kuin aika ois antanut
onnemme jakoon--"
"NIIN PIENIKSI" Aaro Hellaakoski, 1928
Kuinka tulkitsisitte tämän säkeistön?
Juha Töyrylä
wrote:
Saisiko kuulla kokonaisuuden? Konteksti olisi aika tärkeä, vaikka
heräähän tuostakin jo ajatuksia.
--
Juha T
Saila Sirkkala
"Waza" <esa.r...@webkeskus.com> kirjoitti
viestissä:4szX9.294$sQ4...@read3.inet.fi...
itsensä -milloin minkäkin asian edessä (tässä runossa kai rakkauden :-). Jos
mahdutaan väljästä sekunnin rakoon, niin ollaan aika pieniä.
Saila
Saila Sirkkala
"Juha Töyrylä" <juha_t...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:3e2ef0d...@news.kolumbus.fi...
Kysyjällä on minusta siinä yksi kirjoitusvirhe, joka muuttaa jo merkitystä.
Ohessa Hellaakosken runo kokonaisuudessaan.
Niin pieniksi
Niin pieniksi kasvoimme.
Äskettäin
olit vaahteran lehdellä
vierelläin.
Niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
kuin aika ois _antaunut_
onnemme jakoon.
Ei silmäni kanna
ilon laidasta laitaan.
Kuin pieniksi joskus
tulla taitaan!
-Aaro Hellaakoski-
Saila
Arto Pohjolainen
Mutta mitä on: ...kuin aika ois antanut / onnemme jakoon...? Onko se
"pieni" onni, se vähäinen, joka sopii sekunnin rakoon, annettu pois,
jaettu toisille? Siksikö on väljyyttä, kun ei enää ole onnea? Vai
olisiko niin, että onni ei vähene, vaikka sitä antaisi toisillekin?
Sitäkö tarkoittaa runon alun kasvaminen, kasvaa iloiseksi, nöyräksi,
pyytteettömäksi antajaksi odottamatta vastalahjaa? Vähän niin kuin
että: "vaatimattomuus kaunistaa!"
Arto
Saila Sirkkala
"Arto Pohjolainen" <artoj.po...@luukku.com> kirjoitti
viestissä:9799635b.03012...@posting.google.com...
> Mutta mitä on: ...kuin aika ois antanut / onnemme jakoon...?
Minusta se alkuperäisessä runossa onkin
"... kuin aika ois _antaunut_/onnemme jakoon"
"antaunut" siis merkityksessä "antautunut"
Miten muutat ajatustasi sitten?
Saila
Arto Pohjolainen
"Niin pieniksi kasvoimme.
Äskettäin
olit vaahteran lehdellä
vierelläin.
Niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
kuin aika ois antaunut
onnemme jakoon.
Ei silmäni kanna
ilon laidasta laitaan.
Kuin pieniksi joskus
tulla taitaan."
Kyllä, todellakin, antaunut, niin se on. Tarkistin sen Hellaakosken
kootuista. Oma tulkintani tietysti tällä kohtaa muuttuu vähän,
onnemme jako pehmenee. Siis kaikki kolmehan me tässä onnea jaamme,
minä, sinä ja aika, ja keillepä muille onnea jaamme kuin toisillemme.
Eihän onnea tietysti voi käsittää, ainakaan kun on rakkaudesta
kysymys, miksikään materiaksi, jota voisi punnita tai sen pituutta
mitata muuten kuin ajassa. Kyllähän tässä suhteellisuus tulee
selkeästi esiin, pieni voi olla suhteellisen suurta. Ehkäpä tässä
”opetetaan” ottamaan vaari joka hetkestä, onni arjen pikku
asioista ja elämään nyt, ei eilen tai huomenna. Olin kuvitellut
(tulkinnut) joskus, että tässä puhutaan isän ja lapsen suhteesta,
mutta tiedän nykyään että Hellaakoski oli runon kirjoittamisen
aikoihin oikeasti rakastunut (aikuiseen) naiseen! Tulkintaani on
ohjaillut Kari Rydmanin sävellys tästä runosta, jonka levytyksessä
laulun esittävät aikuinen (Rydman) ja lapsi (tyttö). Miksi muuten
menin lankaan, vaikka runo oli minulle hyvin tuttu, kun en
epäillytkään ”antanut” sanaa, ettei se ole oikein? Niinpä
niin, kun runo on liian tuttu, sitä ei lähde yleensä tarkasti
analysoimaan, vaan elää runon aina uudelleen samassa tunnelmassa.
Sitten kun houkutellaan tulkintaa esiin, voi vaikka väärin luettu sana
aiheuttaa ihmetyksen: näinkö tässä runossa todella sanotaan! Niinhän
minulle kävi!
Arto Pohjolainen
Arto Pohjolainen
Niin pieniksi kasvoimme.
Äskettäin
olit vaahteran lehdellä
vierelläin.
Niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
Miikka Lahti
Saila Sirkkala <sailas...@surfeu.fi> kirjoitti
viestissä:3e2f...@news.vip.fi...
>
> >
> > "--niin väljästi mahduimme
> > sekunnin rakoon
> > kuin aika ois antanut
> > onnemme jakoon--"
> >
> > "NIIN PIENIKSI" Aaro Hellaakoski, 1928
> >
> > Kuinka tulkitsisitte tämän säkeistön?
> >
> Minusta koko runo yrittää kuvata sitä, miten pieneksi ihminen joskus
tuntee
> itsensä -milloin minkäkin asian edessä (tässä runossa kai rakkauden :-).
Jos
> mahdutaan väljästä sekunnin rakoon, niin ollaan aika pieniä.
Tuo säkeistö ehkää kuvaa jotain hetkestä kiinni pitämistä, tulevaisuus ei
merkitse mitään. Tai sitä, miten rakastuneille pienetkin yhteiset hetket
ovat merkityksellisiä.