Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Traktorin sähköistä

49 views
Skip to first unread message

Lassi Niemistö

unread,
Jun 13, 2003, 2:55:09 PM6/13/03
to
Traktorissamme (Massikka 362) on ilmastointilaite katossa. Ilmastointi on
joskus toiminut vaan ei toimi enää. Päätin tehdä asialle jotain ja otin
katon irti päästäkseni koneeseen käsiksi. Otin ilmastointilaitteen irti ja
kokeilin käyttää sitä akulla ja se toimi täysin. Vika siis on virransyötössä
tuulettimelle. Ensiksi tarkistin sulakkeet. Löysin 3 tuulettimen kuvalla
selitettyä sulaketta joista kahdessa oli ilmavirtaviivat päällä. Testasin
varmuuden vuoksi kaikki sulakkeet ja ne olivat kunnossa. Lähdin seuraamaan
ilmastointikoneelle meneviä virtajohtoja. Ilmastoinnin säätökytkimen
kytkennästä päättelin että musta johto on miinus ja keltavihreä on suora
12V Musta johto jakaantui kahdeksi kuten myös keltavihreä. Keltavihreistä
toinen johto oli paksumpi kuin toinen. Johdot menevät alas hytin
nurkkapalkin sisällä ja tulevat alhaalla ulos samanlaisina kuin sisään
mennessään. Johtonippu menee vähän matkaa traktorin pohjaa ja tulee sisälle
hyttiin vasemmalta puolelta lattianrajasta kojelaudan alta. Siellä johdot
menevät liittimeen, josta ne jatkuvat täysin samanlaisina eteenpäin
kojelaudan sisään (ilmeisesti sulakkeille, jotka sijaitsevat siellä).
Käytännössä tuosta liittimestä siis pitäisi tulla kahtatoista volttia aina
kun virta on päällä avaimesta. Siitä ei kuitenkaan tule sitä. Musta johto
menee maahan, mittasin virrat siitä ja työvalon plussasta. Vika on siis
keltavihreissä johdoissa. Sulakerasialle tulee vain yksi erittäin paksu
keltavihreä johto, jollainen lähtee liittimeltä. Se menee tuulettimen
kuvalla varustetulle 25A sulakkeelle, joka yhdistää sen akun +-napaan. Tämä
paksu johto ei kuitenkaan mitattaessa ole yhteydessä siihen liittimessä
olevaan paksuun johtoon. Epäilen sen olevan poikki jostain kojelaudan
sisältä tai moottorin vieressä kulkevissa johtoletkuissa. Missään muualla
traktorissa en ole nähnyt yhtä paksua keltavihreää johtoa, joten se voisi
hyvinkin olla sama johto ja poikki matkalta. Ilmastointi on toiminut n. pari
kertaa vuodessa hetken aikaa ja sitten ollut taas pitkään toimimatta. Siksi
epäilen johdon olevan poikki tai melkein poikki. Onko todennäköistä että
johto on sama ja voinko vain vetää uuden johdon sen tilalle sulakkeilta
liittimelle?

Lassi


Erkki Näsi

unread,
Jun 14, 2003, 8:43:23 AM6/14/03
to

"Lassi Niemistö" <lassi.n...@mbnet.fi> kirjoitti
viestissä:h6pGa.410$9x5...@read3.inet.fi...

> kun virta on päällä avaimesta. Siitä ei kuitenkaan tule sitä. Musta
johto
> menee maahan, mittasin virrat siitä ja työvalon plussasta. Vika on
siis
> keltavihreissä johdoissa. Sulakerasialle tulee vain yksi erittäin
paksu
> keltavihreä johto, jollainen lähtee liittimeltä. Se menee
tuulettimen
> kuvalla varustetulle 25A sulakkeelle, joka yhdistää sen akun
+-napaan.

Oletko varma, että musta johto menee maahan? Yleensä sähkölaitteet
maadoitetaan hytin runkoon ja hytti traktorin runkoon yhdellä paksulla
johdolla. Musta johto voi hyvin maadoittua jonkin lampun tai muun
laitteen kautta, ja mittaus näyttää täyttä jännitettä. Kannattaisi
kytkeä vaikka työvalon lamppu plussan ja mustan johdon väliin.

Paksun keltavihreän johdon välissä on luultavasti rele. Tuskinpa noin
paksu johto on päässyt katkeamaan. Massikoissa releet on usein
piilotettu jonnekin kojelaudan uumeniin. Relettä ohjaa puhaltimen
kytkin, jota ei ole mitoitettu noin isolle virralle.

--
Erkki Näsi


Lassi Niemistö

unread,
Jun 14, 2003, 4:04:28 PM6/14/03
to
Musta johto on suoraan yhteydessä akun miinusnapaan, mitattu
yleismittarilla. Miksi keltavihreä piuha menis jonkun releen kautta kun
ilmastoinnin säätökytkin on katossa ilmastoinnin vieressä? Ja sille
kytkimelle pitäis mennä vain kaks johtoa, 12V plussa ja miinuspiuha. Vai
tarkoitatko jotain relettä joka antaa johtoihin virtaa kun on avaimesta
virta päällä? Ilmastoinnin ohjaamiseen on vain yksi katossa oleva kytkin,
jonka toimivuus on testattu.

lassi

Erkki Näsi

unread,
Jun 15, 2003, 6:51:24 AM6/15/03
to

"Lassi Niemistö" <lassi.n...@mbnet.fi> kirjoitti
viestissä:gdLGa.286$DH6...@read3.inet.fi...

> Musta johto on suoraan yhteydessä akun miinusnapaan, mitattu
> yleismittarilla. Miksi keltavihreä piuha menis jonkun releen kautta
kun
> ilmastoinnin säätökytkin on katossa ilmastoinnin vieressä? Ja sille
> kytkimelle pitäis mennä vain kaks johtoa, 12V plussa ja miinuspiuha.
Vai
> tarkoitatko jotain relettä joka antaa johtoihin virtaa kun on
avaimesta
> virta päällä? Ilmastoinnin ohjaamiseen on vain yksi katossa oleva
kytkin,
> jonka toimivuus on testattu.

Onko kytkimessä valo, kun sille on tuotu miinusjohto? Muuten sitä ei
luulisi tarvittavan. Lampun hehkulangan vastus on kylmänä niin pieni,
ettei yleismittarilla saa selville, meneekö joku johto akun
miinusnavalle suoraan vaiko lampun hehkulangan kautta. Tuulettimen
moottori vie suurimmalla nopeudella niin paljon virtaa, ettei sitä
varmaankaan johdeta suoraan virtakytkimen vaan releen kautta.

--
Erkki Näsi

Markus Peuhkuri

unread,
Jun 15, 2003, 4:04:07 PM6/15/03
to
"Erkki Näsi" <en...@nic.fi.invalid> writes:

> johdolla. Musta johto voi hyvin maadoittua jonkin lampun tai muun
> laitteen kautta, ja mittaus näyttää täyttä jännitettä. Kannattaisi

Tuo kannattaa tarkistaa. Itselläni oli veneen moottorissa (Volvo
Penta 2010) miinuspuolen 15A sulake päättänyt leikkiä tuollaista parin
kymmenen ohmin vastusta. Jännitteet täysin ok, mutta kun releitä
olisi pitänyt vetää, niin eipäs puhti riittänytkään enää. Vikaa
saikin etsiä aika kauan (parit kesät), etenkin kun se aluksi oli
satunnainen.

Eli jännitteet pitäisi mitata käyttötilanteessa. Pitäisi olla
yleismittariinkin joku parin sadan milliamppeerin "kuormitusjännite"
-testaus; sähköasennustarkastusmittareissa johtavuustarkistus on
tuollaisella virralla.
--
Markus Peuhkuri ! http://www.iki.fi/puhuri/

Lassi Niemistö

unread,
Jun 16, 2003, 8:30:09 AM6/16/03
to

> Onko kytkimessä valo, kun sille on tuotu miinusjohto? Muuten sitä ei
> luulisi tarvittavan. Lampun hehkulangan vastus on kylmänä niin pieni,
> ettei yleismittarilla saa selville, meneekö joku johto akun
> miinusnavalle suoraan vaiko lampun hehkulangan kautta. Tuulettimen
> moottori vie suurimmalla nopeudella niin paljon virtaa, ettei sitä
> varmaankaan johdeta suoraan virtakytkimen vaan releen kautta.

Sori sanoin väärin. Ei kytkimelle mene miinuspiuhaa. Tässä kuva selventämään
systeemin koostumusta:
http://koti.mbnet.fi/lazzi/kuvat/ilmastointi.jpg
Jos selventäis. Mihin tuossa sitten releen enää kytket?

Lassi


Erkki Näsi

unread,
Jun 16, 2003, 11:25:15 AM6/16/03
to

"Lassi Niemistö" <lassi.n...@mbnet.fi> kirjoitti
viestissä:lLiHa.140$D57...@read3.inet.fi...

> Sori sanoin väärin. Ei kytkimelle mene miinuspiuhaa. Tässä kuva
>selventämään
> systeemin koostumusta:
> http://koti.mbnet.fi/lazzi/kuvat/ilmastointi.jpg
> Jos selventäis. Mihin tuossa sitten releen enää kytket?

Rele voi olla jossain kojelaudan uumenissa. Sopisi hyvin
Massey-Fergusonin tyyliin.

--
Erkki Näsi

Lassi Niemistö

unread,
Jun 16, 2003, 3:31:11 PM6/16/03
to

Erkki Näsi <en...@nic.fi.invalid> kirjoitti
viestissä:sjlHa.148$r71...@reader1.news.jippii.net...

>
> Rele voi olla jossain kojelaudan uumenissa. Sopisi hyvin
> Massey-Fergusonin tyyliin.
>
> --
> Erkki Näsi
>

Nyt toimii! Kiitos avusta. Aluksi ihmettelin että mihin tuossa tarvittaisiin
relettä (tietysti antamaan ilmastoinnille virtaa kun virta on avaimesta
päällä), mutta päätin kuitenkin tarkistaa vasemmalla puolella kojelautaa
näkemäni releet. Ja sinnehän meni kuin menikin kaksi paksua keltavihreää
johtoa...otin releen irti ja pistin paikalleen, ei reaktiota. Otin eleen
pois ja avasin sen metallikuoren (onneksi metallinen, ei muovinen) heilutin
vähänosia ja johan lähti pelittämään. Erittäin yksinkertainen vika, ei sitä
kattoa olisi tarvinnutkaan irrottaa tuon takia, mutta tulihan siellä sitten
tehtyä monta muutakin asiaa, ilmastoinnin suodattimen vaihtoluukun
kiinnitysruuvien vastakappaleet laitoin paikalleen, radioon antennin ja
mp3/cd-soittimelle liitäntäjohdon ja vahvistimen. Vahvistin oli sen verran
pieni että liitin sen ottamaan virtaa samoista piuhoista kuin radio, eihän
ne (juuri) koskaan ole samaan aikaan päällä. Mutta kiitokset kumminkin, en
olisi tullut noita releitä ajatelleeksi.

Lassi


0 new messages