Aika hurjaa muutosta muuten. Kun luvin miten vielä esim 80-luvulla esim.
Ruotsissa haluttiin aivan yleisesti jopa Tukholmaan ydinvoimaa! Siis ihan
simppeli kysymys. Mikä on maassamme herättänyt tämän massiivisen ja
maankattavan kammon ydinvoimaan. Vastavaa en ole IKINÄ nähnyt! Miksi
ihmeessä lehdet pursuavat tätä samaa viestiä:" Mitä kauemmas sen
vähäkalmaisempaa mulle ydinvoimaa?!"
Toki Antti vahtera 1978 kirjoittamassa kirjassaan kertoi muutoksen johtuneen
ruotsalaisten Ågastan voimalan vuotokatastrofiin kaatumisista ja myös esim
Marvikenin ydinvoimalakatastrofin jo 1970-luvulla vaikuttaneen, kun ei
täyttänyt kansainvälisiä ydinturvanormeja laitos alasajettiin vähin äänin.
Itse asiassa plasmafyysikko professori Hannes Alfven lopulta
ydintuhovaarasta vetosi suoraan Ruotsin pääministeriin tulppaillen maan
silloisen ydinintoilukiiman. Ydinhallinto katkaisi kostotyyliiin tiedon
ydinvaaroista antaneen professorin rahoitukset (,vertaa Aranda/Oulun
mehiläistutkimusalasajoon mm. -08 alussa!). Valtiopainostus Hannesta vastaan
päätyi tästä teollisuustutkijasta valtiopäiville. Kuten ydinalalla on tapana
ollut totuuden puhuja ajettiin maanpakoon USA:han! Asia sai niin kiusallista
julkisuutta, että myös Ruotsin uraanikaivos Rantadissa päätettiin myös
sulkea ydinvaarojensa tultua julki laajalti. Antti Vahtera; (ydinenergian
uhkapeli) kipakoituu: "Silloisia ydinhankkeista kuvastui edelleen joksenkin
täydellinen tietämättömyys ydinenergian riskeistä, mm.
Tukholmaydinvoimalahankkeissa, Vätanin sataman, ja esim. Haningenin
ydinkaukolämpö-, sähkölaitoshankkeissa!"
Niin tulee tosiaan mieleen, että vastako nyt aletaan ydinvaaroja ymmärtämään
vaivoin Suomessa, kun aiempaa edes 100km ei pidetä turvarajana? On aivan
ILMEISTÄ , että nämä esittämäni loisteliaat uudenkertovat beettasoihtufaktat
ja muut mekanismireaalini siitä miten LAAJALLE ydintuhot ohi mittausten
leviää alkavat purra huimasti nähtyä paniikkia päättäjiimme tuoden. Jopa
sadasti rajumin, kun edes ikinä alkujaan arvelin! Hianoa siltä osin, että
turvaharhat karisevat. Olemme kuin kala kultakalamaljassa, jossa turvaa EI
OLE ydinpäästöiltä omilta ydinpäästöiltä enää MISSÄÄN(!!
Tilanne on nyt jo se, ett� Suomessa ei yksinkertaisesti SAA apulannan
kaltaisia maatalouden perustuotteita edes rahalla. Ei vaikka Suomi on
maailman harvoja raaka-ainetuottajia n�ille, niin piti vaan lahjoittaa
tuotantoyksik�t ulkomaalaisille tyhmyyt��n. Ja nyt apulantojen hinnat ovat
pahimmillaan jopa 6-kertaistuneet parissa vuodessa ja kaikialta loppumassa
k�siin. Olen saanut kuulla, ettei riit� apulantaa edes Suomen
sokerijuurikaskasvattajille. Siksi on tyydytt�v� korvikkeisiin, kuten Oulun
bio-haukuttuun typpioksiduulisalpiatariin. Jos edes sit� saa. T�ll� hetkell�
kun viljat pit�isi kylv�� maahan, niin apulantaa ei en�� ole mist��n
saaatavissa!
Ei tarvitse olla kaukaa viisaampi oivaltaakseen, ett� tilanteessa, jossa
ruoka on loppu, viljapellot kuivaa k�siin -40% sadantakadon
ydinaavikoitumisessa ja edes elinehtona jatkotuotannolle t�rke�� apulantaa
ei saa koko maastamme ollaan todella l�hell� n�l�nh�t�� my�s Suomessa! T�h�n
sitten TVO/Posivan j�rjest�m�t mehil�iskadot ja ainoan merkitt�v�n
ruoka-aitan It�meren tappaminmen ydinvoimin. .. Oi voi sent��n!( Voi k�yd�
jopa niin, ett� luonto viimein kostaa ydinrikollisillemme oikeen korkojen
kanssa!