Kummoisia vastauksia ei kysymykseen tullut, ja liikkeessäkin pyöritettiin
kummissaan päätä, joten jätin moiset hankkimatta. Hyvä että jätin. En
olisi osannut edes kaivata.
Mika Pirhonen vinkkasi ranteiden kestävyydestän, ja siltä pohjalta ostin
geelipehmusteiset ajosormikkaat hintaan reilu kymppi. Osoittautuivat
hyviksi. Tasasivat mukavasti pikkutärinöitä (käytössä on jäykkäkeulainen
Nishikin hybridi).
Ja jos ette ole lukkopolkimia vielä hankkineet, niin hankkikaa!
...
Kilpisjärveltä Rovaniemelle. Kolme vuorokautta torstai-illasta klo 19:00
sunnuntai-iltaan klo 19:20. Matkaa lähes tarkkaan 500 km.
Etapit noin 60 km, 150 km, 140 km ja 145 km. Reitillisesti Käsivarsi oli
tosiaan tasaista, Ylläksen maisematiellä tuli hiki ja ärsyttävimmät mäet
oli välillä Pello-Rovaniemi (suht loivaa mutta pitkää).
Ei ongelmia selän kanssa, mutta hiukan pidemmälle matkalle harkitsisin
jotain muuta kuin suoraa tankoa. Jatkuvan vastatuulen ja vesisateen takia
olisin kaivannut matalampaa ajoasentoa.
Minulla oli ohutta päälyvaatetta kolmea erilaista: ohut ja tuulenpitävä,
ohut ja vedenpitävä sekä ohut ja hengittävä.
Hyvin kevyttä, mutta varsinkin Käsivarren sääoloissa niistä mikään ei
ollut sopiva. Hätävarana oli paksumpi kalvotakki, mutta se oli lähinnä
henkisenä tukena, jos olisi tosiaan kylmettynyt.
Mieluummin sitä polki märkänä ja kylmissään, kuin olisi vetänyt paksumman
takin ylle. Nyt kuitenkin tiedän, millaista asua lähden kaupasta syksyksi
etsimään (kallista).
Majoitus oli tarkoitus hoitaa teltassa, mutta laiskuus voitti. Toisaalta
vastatuuli teki päivämatkoista ajallisesti odottamattoman pitkiä, joten
leiriytymiseen sekä varusteiden ja itsensä huoltoon olisi jäänyt naftisti
aikaa. Olisi täytynyt nipistää päivämatkoista muutama kymppi.
Majapaikat olivat loistavia. Ropinsalmessa Ropin Pirtti, viihtyisä mökki
vain 20 euroa. Muoniossa Harrinivan lomakeskus, erähenkinen hotelli n 4 km
Muoniosta etelään. Hintaa en tiedä, kun oli suhteita. Lappean kylässä
Lappean Loma, majoitus entisessä koulussa, lohestajien tukikohta, 20 euroa
yö sisältäen saunan. Suosittelen varauksetta kaikkia.
Retkimuonaa tuli mukaan aivan liikaa. Tarvetta olisi ollut vain
aamiaisille ja illallisille. Päivällisen ja lounaan keitin itse ainoastaan
kerran. Vesiastioita pääsee Käsivarressakin täyttämään huonoimmillaan n.
50 km välein, joten niin paljon kanistereita ei olisi tarvinnut kuin
minulla oli.
Varustetäydennyksessä kannattaa poiketa Kaaresuvannossa Ruotsin puolella.
Löytyy 2-3 ruokakauppaa, ja Statoilin huoltoasema on todellinen
sekatavarakauppa varusteiden suhteen. Sieltä saa kaikkea. Joen toisella
puolen Suomen Nesteeltä saa kepsua ja kuivia sämpylöitä.
--
Pasi Pikkupeura
pasi.pikkupeura @ jippii.if.invalid
> Toukokuun lopulla kyselin kokemuksia nousukahvoista retkiajossa:
>
> Kummoisia vastauksia ei kysymykseen tullut, ja liikkeessäkin pyöritettiin
> kummissaan päätä, joten jätin moiset hankkimatta. Hyvä että jätin. En
> olisi osannut edes kaivata.
> Ei ongelmia selän kanssa, mutta hiukan pidemmälle matkalle harkitsisin
> jotain muuta kuin suoraa tankoa. Jatkuvan vastatuulen ja vesisateen takia
> olisin kaivannut matalampaa ajoasentoa.
Itse olen tykännyt (silloin kun pystypyörällä vielä ajelin)
triathlon-sarvesta, sen päällä on ihan kiva makoilla. Saa matalamman
ajoasennon ilman että käsiin ja selkään tuntuu kohtuuttoman pahalta.
Niskalle matala ajoasento pystypyörässä on ikävä.
Lopullisen ratkaisun käsien puutumiseen ja selän+takapuolen
kipeutymiseen toi nojapyörä. Vastatuulikaan ei paljoa haittaa.
--
M. Tavasti / tava...@iki.fi / +358-40-5078254
Poista sähköpostiosoitteesta molemmat x-kirjaimet
Remove x-letters from my e-mail address
Tuollainen piti hankkiakin, kun sellaisia saisi aika edullisesti. Jäi
hankkimatta, koska huomasin, etten olisi sen jälkeen saanut tankolaukkua
kovin helposti viritettyä.
Toisaalta tankolaukun hyöty oli kyseenalainen. Saman asian ajaa hyvä
reppukin, johon saa tärkeimmät kevyemmät tavarat kuten rusinoita ja
myslipatukoita, rahat, kameran/kännykän ja vaikka jonkun kevyen
taskusadetakin.
Nyt tankolaukussa oli myös kaikkea sellaista turhaa, jota ei ajon aikana
tarvinnut. Ja käytännössä ei ollut niin hoppu, etteikö olisi vajaan tunnin
välein malttanut pysähtyä rusinoita syömään.
Plus tankolaukun karttatasku oli täysi turhake. Laukku on kuitenkin niin
edessä, ettei sitä näe ajossa tihrustamaan. Ja muistikin pelaa sen
verran hyvin, että kykenee muistamaan 2-3 seuraavaa valtatien risteystä.
Jotkut väittävät, että reppu on huonoin vaihtoehto retkipyöräilyssä.
Hiostaa ja ilmeisesti kevytkin reppu alkaa painamaan hartioita. Joskus
olen käyttänyt ilmeisesti hiihtäjille tehtyä todella kookasta
vyölaukkua, johon taisi mennä 1,5 litran limupullo. Sellainen olisi
luultavasti mukavampi, vaikka hiukan sekin hiostaa.
Itse jäin kaipaamaan tankolaukkua, jota en uuteen pyörääni ole
laittanut. Vaikka en viitsi karttaa taitella karttataskuun, niin sen saa
esiin nousematta pyörän päältä. Muistini on niin lyhyt, että sitä
tehdään usein. Pikakiinnityksellä se on helppo mukaan kauppaa tai
kahville.
Tietenkään kovin pitkältä pyörämatkalta ei ole kokemusta, mutta
hiostamisen jossain määrin toki allekirjoitan (henk.koht. pieni hiki
ei haittaa), mutta hartioiden painamista en.
Voi olla tottumiskysymys, voi olla repustakin kiinni. Hyvä reppu
on tietenkin selän muotoinen, ja siitä löytyy hiukan muutakin remmiä
kuin pelkkää hartiaremmiä, joilla istuvuutta ja painon jakutumista
saa tarvittaessa säädettyä. Ainakin remmi rinnan yli auttaa, jos ei
myös lantioremmiä halua ajossa käyttää.
Lyhyemmillä päiväretkillä olen huomannut, että ajoasennossa selkään
alkaa helposti painamaan, jos repun alaosaan on pakannut jotain
painavampaa. Siksipä reppuun kauppareissut poislukien vain kevyttä.
Noh... Minulla ei ole repun kanssa ollut ongelmia, mutta sen takia
kait niitä varusteita on joka lähtöön, että jokainen haluamansa... :)
> Joskus olen käyttänyt ilmeisesti hiihtäjille tehtyä todella
> kookasta vyölaukkua, johon taisi mennä 1,5 litran limupullo.
> Sellainen olisi luultavasti mukavampi, vaikka hiukan sekin hiostaa.
Edelliseen viitaten vähän niin kuin tähän tyyliin... :)
Itseä ituttaa suuresti jo pidemmillä juoksulenkeillä, kun lanteilla
on juomavyö hölskymässä. Erittäin hyvin istuva Salomonin vyö, mutta
itutus vähenee vasta sitten, kun pullo(t) alkaa tyhjenemään...
Ihan heti en harkitsisi vyölaukkua useammaksi päiväksi putkeen, mutta
jälleen. Sama varuste ei ole tarkoituskaan olla kaikkia varten.
Pyöräillessä tuo ei hölsky, jos tie on suhkot tasainen ja istumalihakset
penkissä.
Tuota hiukan ihmettelen, että pyöräliikkeessä pyöriteltiin päätä
nousukahvoille. Jonkunverran niitä käytetään ja kai ne ovat köyhän
miehen perhostanko. Itsellä ainakin ote menee maantiellä nousuhahvoille
tai perhostangolla päätyyn. Jotenkin tuo kulkusuunnan suuntainen ote on
luontevampi, vaikka leveällä otteella ilmanvastus kasvaisikin.
Jarrukahvoilta ne kilpapyöräilijätkin taitavat enimmäkseen ajaa, joten
en kai ole aivan poikkeuksellinen yksilö.
Rovaniemi ei ilmeisesti ole niitä pyöräilykaupunkeja. Sen huomasi jo
siitä, kun metsästi sitä tankolaukkua.
- Jaa että mikä laukku? Ei meille ole vielä laukkuja tullut.
Tai pyöräilykengille suojia!
Löytyi kahta mallia. Toinen oli iso ja pitkävartinen kuin saapas. En
ostanut.
Toinen oli muuten soppelin mallinen kärjen yli vedettä ja nilkan ympäri
kiristettävä, mutta hyllyssä oli vain toissavuodelta yksi m-koon pari.
Ostin sen, kun sen sai kuitenkin kiristettyä kengän yli. Sitten tuossa
hokasin, että suojan alaremmi menee suoraan klossin yli kun oli sen verran
pieni koko.
Sitä joskus kaipailee, että hankkisi sellaisen kesärepun, jossa ihan
oikeasti on jonkinlainen Systeemi, jotta selässä ilma kiertäisi, ei
välttämättä edes pyöräretkille, vaan sitä varten, kun menee pyörällä
johonkin, esim. nyt vaikka keskustaan. Onko suosituksia?
--
Mikko Järvinen - http://www.iki.fi/ech/
> Jotkut väittävät, että reppu on huonoin vaihtoehto retkipyöräilyssä.
> Hiostaa ja ilmeisesti kevytkin reppu alkaa painamaan hartioita.
Itse käytän aina reppua, jos tarvitsen jotain mukaan. Jos en tarvitse,
käytän vyölaukkua, johon mahtuu lukko, lompakko, vararengas, varapinna
ja ketjuavain.
Olen tehnyt vajaan 400 km ja 8 päivän pyöräretken kilpapyörällä
Karrimorin 65 litran rinkka selässä. Karrimorit ovat kapeita ja runko
on kaksi alumiiniluiskaa selkämyksessä, joten soveltuvat hyvin
pyöräilyyn. Rinkassa oli PALJON tavaraa, pitkälti toistakymmentä
kiloa. Ottaisin edelleen ko. rinkan mukaan, jos lähtisin vastaavalle
reissulle.
Ehkä se oli hiostava, mutta mulle tulee aina hiki kun pyöräilen, joten
en koe ongelmaksi. Hartioita ei kunnon rinkka paina, koska painon voi
säätää lantiolle ja olkahihnat ovat leveät ja pehmeät. Repunkaan
kanssa ei ole ollut ongelmia hartioiden kanssa. Repussa on mennyt
eväät, vaihtovaatteet ja joskus ruokaostokset. 3-5 kg repussa ei tuota
ongelmia, varsinkaan, jos repussa on lantiovyö, joka estää repun
hyppimisen töyssyissä.
Pidän itse pyörällä ajoa nautittavampana, kun paino on tiukasti
vartalossa kiinni eikä pyörässä.
Joakim
Minun repussa on Systeemi. Se kulkee plakaatissa nimellä Deuter
Airstripes. Systeemi tuntuu hyvältä selässä, mutta Systeemin muu
käytännön merkitys rajoittuu hienoihin mainosgrafiikoihin. Ei
siinä ilma sen paremmin kierrä.
Olen ratkaissut ongelman siten, että käytän paitoja, joissa ei
pieni selän kostuminen näy.
> Sitä joskus kaipailee, että hankkisi sellaisen kesärepun, jossa ihan
> oikeasti on jonkinlainen Systeemi, jotta selässä ilma kiertäisi, ei
> välttämättä edes pyöräretkille, vaan sitä varten, kun menee pyörällä
> johonkin, esim. nyt vaikka keskustaan. Onko suosituksia?
Halti Dude - pieni (=kapea) reppu, jossa Systeemin virkaa toimii kaksi
kapeaa pystysuoraa pehmikettä. Kovassa treenissä niiden kohdalta paita toki
hikoaa ainakin meikäläisen aineenvaihdunnalla.
Tein maantiepyörillä viime kesänä pitkiä, päivän lenkkejä (pisimmillään
401km) haltin rupureppu selässä. Aluksi se aina hieman tuntuu ja
hiostaa, mutta matkan edetessä sitä ei enää oikein edes huomaa. Tilava
vyölaukku voisi olla myös hyvä edellyttäen, että se ei ole kovin
ulkoneva, jotta painopiste pysyy lähellä vartaloa. Tosin jos sinne
laittaa enemmän tavaraa, voi vyö alkaa painamaan lantiota ja alavatsaa.
Suoratankoisissa pyörissäni on nousukahvat+lisäjarukahvat, enkä niistä
luopuisi. Nousukahvoilla saa ajoasentoihin paljon enemmän valinnanvaraa
ja tästä on hyötyä varsinkin pidemmillä matkoilla. Lisäjarrukahvoilla
voi lisäksi jarruttaa nousukahvoilta. Jarrutusteho hieman laskee
tavallisilla jarruilla, mutta nestelevareihin voima riittää hyvin.
No mulla on Höglöfsin reppu, jossa on Systeemi. Ei toimi. Tai
siis, hiki haihtuu kyllä, mutta vasta sen repun sisällä, jossa
ilma kiertää. Selkä hikoaa koko pinta-alalta, ja reppu painaa
paidan kiinni selkään. Vaikka selkä on viielä, niin paita on
märkä.
--Pekka
> Sitä joskus kaipailee, että hankkisi sellaisen kesärepun, jossa ihan
> oikeasti on jonkinlainen Systeemi, jotta selässä ilma kiertäisi, ei
> välttämättä edes pyöräretkille, vaan sitä varten, kun menee pyörällä
> johonkin, esim. nyt vaikka keskustaan. Onko suosituksia?
Mulla on sellainen. Hyvä juuri tuollaiseen. Painaa 1,3 kiloa, mahtuu 40
oikeaa litraa (eli n. 60 mainosmieh litraa), pitää vettä, isot sivutaskut
joihin pääsee käsiksi repun ollessa selässä.
Tein itse lasikuitulevyn ympärille. Selkää vasten on isosilmäinen verkko,
ja sen takana pystysuuntainen tila jossa ilma liikkuu.
Toki kun sen laittaa täyteen niin ei enää ole miellyttävä ajaa reppu
selässä painon vuoksi, mutta jos kaupunkireissulta tulee ostettua esim
ompelukone, niin mahtuupa sateensuojaan.
Retkellä ei selässä kannata pitää mitään. Tavarat pannaa reppuun, ja
reppu koriin. Pyörän koreja saa joka varmasti Rovaniemltäkin, ja reppu on
väistämättä parempi kantaa kuin tankolaukku.
--
Lauri Raittila <http://www.iki.fi/lr>
Kyllä kannattaa enkä laita... :)
Varsinaiset tavarat minulla kulkee takalaukuissa, ja repussa on
vain tärkeimmät. En koe jotain 3-4 kilon reppua minkäänlaiseksi
haitaksi. Päinvastoin.
Itse asiassa harkinnassa olisi nykyistä pienemmän ja hiukan
anatomisemman pikkurepun hankinta - juuri retkiä varten. Seuraava
varsinainen retki tosin venynee ensi vuoteen, ellen sitten
innostu syksyllä tekemään pientä ruskakierrosta jonnekin.
Tänä kesänä poljeskelin yhden päivän ajan vuokrapyörällä Belgian
maaseudulla. Täytyy sanoa, että niinkin pinnallisella raapaisulla
Belgia tosiaankin vakuutti pyöräilymaana niin reittien, teiden
kunnon kuin pyöräliikkeiden valikoimien ja palvelun perusteella.
Sinne olisi kiva ensi kesänä lähteä.
Mutta jos nyt syksyllä vaikka Kuusamoon.
Ja sellainen löytyi tänään! (Ehkä, en tiedä, kun en ole päässyt
käytännössä testaamaan, mutta käpistelessä tuntui hyvältä)
Käväisin sukuloimassa Oulussa ja luppoajalla Rintamäellä. Sieltä
tarttui mukaan McKinley Enduro 5 -merkkinen juomareppu.
Kyseessä on tosiaan 1,5 litran juomareppu. Repussa iso tasku ja
pieni tasku. Isossa taskussa on irrallinen juomapussi, eli
juomapussia ei tarvitse kantaa mukana, jos ei tarvitse. Isoon
taskuun (olisiko 3-4 litraa) mahtuu tärkein pikkusälä ja pieneenkin
vaikka lomapakko ja känny.
Parasta repussa oli Rintamäen tarjoushinta: 19,90e. Hirveästi ei
harmita, vaikka tuosta ei olisikaan pyöräilyrepuksi taikka pitkille
juoksulenkeille juomarepuksi.
Reppu on sama kuin tämä:
http://www.intersport.fi/groups/outdoor/rinkatjareput/56345678.html