Puhkekamiskohdassa ei n�kynyt sepeli�, vain viilto.
Liuskamaiset kivensirut saattavat menn� (tai menev�t)
Kevlar-vahvistuksenkin l�pi, koska ohut liuska syrj� edell� on hyvin
leikkaava; kerran on sattunut Schwalbe Big Apple -renkaalle.
Muutaman vuoden on k�yt�ss�ni ollut vain Schwalbe Marathon Plus
-renkaat, joista ei sepeli ole kertaakaan mennyt l�pi, sen sijaan
3...4 kertaa on kannastaan irronnut nastan piikki hivuttautunut
sis�kumiin saakka aiheuttaen aluksi pienen rei�n ja hitaan vuodon ja
joskus loppuvaiheessa t�yden puhkaisun (t�ysi puhkaisu = rengas pit��
paikata tai vaihtaa tien p��ll�).
Esko (alla 3 rengasta)
---
Lᅵhetin hetki sitten Helsingin kaupungin Rakennusvirastolle,
pyᅵrᅵteistᅵ vastaavalle Marek Salermolle sekᅵ Helsingin Sanomien
kaupunkitoimitukselle allaolevan viestin. Osoitteet ovat sensuroituja
mahdollisten roskapostittajien vᅵlttᅵmiseksi.
---
To: "Rakennusvirasto HKI/HKR" <rakennusvirasto@XXXXX>,
Cc: <marek.salermo@XXXXXXX>, hs.kaupunki@XXXXXXX
Subject: Pyᅵrᅵteiden hiekoitussepelistᅵ ja korvausvaatimuksista
Hei,
Olen jo useana vuonna ollut yhteydessᅵ Rakennusvirastoon liittyen
Helsingissᅵ kevyenliikenteen vᅵylillᅵ kᅵytettᅵvᅵᅵn hiekoitussepeliin,
joka pyᅵrᅵilijᅵiden keskuudessa tunnetaan yleisesti nimellᅵ
tappajasepeli tai sapelisepeli. Viime talvena myᅵs Helsingin Sanomat
noteerasi asian artikkelissaan
(http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tappajasepeli+puhkoi+talvipy%C3%B6r%C3%A4ilij%C3%A4lt%C3%A4+taasrenkaan/HS20081207SI1KA04cd3).
Paikattuani sepelin jᅵljiltᅵ taas tᅵllᅵ viikolla sekᅵ ensin vaimoni
nappulakuvioisen Nokian valmistaman renkaan ettᅵ oman, 6 mm
pistosuojauksella varustetun Spectra X5 -renkaani pᅵᅵtin yrittᅵᅵ
nostaa asiaa pᅵydᅵlle mahdollisimman laajalti. Loin myᅵs juuri hetki
sitten asiaa tukevan julkisen ryhmᅵn Facebookiin
(http://www.facebook.com/group.php?gid=212794226717&ref=mf). Ryhmᅵn
kuvauksena on seuraava:
---
"Helsingin kevyen liikenteen vᅵylillᅵ kᅵyttᅵmᅵ hiekoitussepeli on
haitallista polkupyᅵrien renkaille - sepeli on niin terᅵvᅵᅵ ja kovaa,
ettᅵ se tunkeutuu paksunkin pistosuojauksen lᅵpi puhkaisten
sisᅵrenkaan. Sepeli vahingoittaa myᅵs kengᅵnpohjia ja koirantassuja.
Liittymᅵllᅵ tᅵhᅵn ryhmᅵᅵn osoitat toivovasi, ettᅵ Helsingin kaupunki
vaihtaisi kᅵyttᅵmᅵnsᅵ sepelityypin pyᅵrᅵystᅵvᅵllisempᅵᅵn malliin."
---
Ymmᅵrtᅵᅵkseni lainsᅵᅵdᅵntᅵ asettaa tienpitᅵjᅵlle (tᅵssᅵ tapauksessa
siis Helsingin kaupungin) velvollisuudeksi pitᅵᅵ huolta siitᅵ, ettei
tien kunto aiheuta vahinkoa liikennevᅵlineille.
Toivoisin saavani teiltᅵ kannanoton asiaan sekᅵ ohjeistusta, miten
hiekoitussepelillᅵ pyᅵrᅵnrenkaansa rikkoneiden tulisi hakea korvausta
vahingosta. Sivuillanne on vahingonkorvaushakemukset sekᅵ
Word-dokumenttina ettᅵ PDF:nᅵ, mutta ei juurikaan ohjeita niiden
tᅵyttᅵmiseen tai toimitustapaan. Kelpaako esimerkiksi sᅵhkᅵpostilla
toimitettu hakemus? Voiko hankkia uuden renkaan ennen hakemuksen
toimittamista? Saatuani ohjeet, pyrin jakamaan niitᅵ sepelillᅵ
renkaansa rikkoneille.
Lᅵhetin tᅵmᅵn viestin Rakennusvirastolle ja lisᅵsin kopiokenttᅵᅵn
Helsingin pyᅵrᅵteiden suunnittelusta vastaavan Marek Salermon sekᅵ
Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen. Laitan kopion tᅵstᅵ viestistᅵ
nᅵkyville myᅵs yllᅵmainittuun Facebook-ryhmᅵᅵn (puhelinnumeroni
poislukien).
Yhteydenotot toivon mieluiten sᅵhkᅵpostitse osoitteella
d...@iki.fi. Tarvittaessa minut saattaa tavoittaa myᅵs puhelinnumerosta
xxx xxxx xxx.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
---
Jos asia kiinnostaa ja Facebook-tili lᅵytyy, tervetuloa mukaan tuohon
ryhmᅵᅵn. Ideat ja kommentit ovat tervetulleita.
Tapsa
--
--- Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/ ---
"Fiat 600 kulkee lumessa kuin aikapoika. Lisᅵksi se on helppo
tyᅵntᅵᅵ, kevyt kantaa, alamᅵki vauhdin antaa."
-- Purje ja moottori -lehti, tammikuu 1972
Nokian renkaat kannattaa unohtaa. Ne ovat liian pehme�� kumia.
Ainakin jo viime talvena Helsingin rakennusvirasto oli vaihtanut
sepelin koon pienemp��n. 10 mm pituisia 'tappajarakeita' ei ole
pahemmin n�kynyt. Pahimpia olivat juuri kartiomaiset, ter�v�p�iset
isot rakeet, jotka sattuvat menem��n renkaaseen k�rki edell�.
Sepeli sin�ns� �rsytt��, koska se aiheuttaa huomattavaa
vierint�vastuksen lis��ntymist� lumettomalla asvalttipinnalla. Nytkin
on ollut ehk� muutama tunti sohjoa py�r�teill�, mutta sepeli� on ollut
lev�ll��n jo pari kolme viikkoa. Talven mittaan sepelin m��r�
lis��ntyy lis��ntymist��n niin, ett� kev�ttalvella ajetaan
paikoitellen 2 cm paksuisessa irtosepeliss�.
Esko (kolme rengasta yht� aikaa maata vasten)
Tᅵnᅵ vuonna sepeli on tunkenut ensimmᅵistᅵ kertaa myᅵs Schwalben
Marathon Plussiinkin. Vielᅵ ei ole mennyt lᅵpi asti, mutta hyvin
syvᅵlle kyllᅵkin ja jᅵttᅵnyt isoja viiltoja ja reikiᅵ siihen siniseen
pistosuojaukseen asti. Spectra X5 on pinnaltaan aivan riekaleina, eikᅵ
tuossa nᅵytᅵ yleensᅵ hᅵtᅵapuna kᅵyttᅵmᅵni kumiliimaa-reikᅵ-tᅵyteen
-korjaustaktiikka toimivan; liima ei nᅵytᅵ tarttuvan kumiin niin ettᅵ
se pysyisi kolossa pᅵivᅵn tai parin ajoja pidempᅵᅵn.
> Ainakin jo viime talvena Helsingin rakennusvirasto oli vaihtanut
> sepelin koon pienempᅵᅵn. 10 mm pituisia 'tappajarakeita' ei ole
> pahemmin nᅵkynyt. Pahimpia olivat juuri kartiomaiset, terᅵvᅵpᅵiset
> isot rakeet, jotka sattuvat menemᅵᅵn renkaaseen kᅵrki edellᅵ.
Kyllᅵ noita tappajarakeita on ainakin koillis- ja itᅵ-Helsingissᅵ
vaikka kuinka. Tᅵnᅵkin aamuna kaivoin pari melkein sentin pituista
sᅵrmᅵᅵ pois Spectrasta, onneksi olivat menneet vᅵhᅵn vinoon eivᅵtkᅵ
suoraan pystyyn.
Lisᅵksi hihatuntumalla tᅵnᅵ syksynᅵ on ollut selkeᅵsti enemmᅵn
pyᅵrᅵᅵnsᅵ taluttavia tai rengasta paikkaavia/vaihtavia pyᅵrᅵilijᅵitᅵ
tuolla pyᅵrᅵteillᅵ, tosin pyᅵrᅵilijᅵiden mᅵᅵrᅵkin tᅵnᅵ syksynᅵ on
tainnut olla aikaisempia vuosia suurempi.
> Sepeli sinᅵnsᅵ ᅵrsyttᅵᅵ, koska se aiheuttaa huomattavaa
> vierintᅵvastuksen lisᅵᅵntymistᅵ lumettomalla asvalttipinnalla. Nytkin
> on ollut ehkᅵ muutama tunti sohjoa pyᅵrᅵteillᅵ, mutta sepeliᅵ on ollut
> levᅵllᅵᅵn jo pari kolme viikkoa. Talven mittaan sepelin mᅵᅵrᅵ
> lisᅵᅵntyy lisᅵᅵntymistᅵᅵn niin, ettᅵ kevᅵttalvella ajetaan
> paikoitellen 2 cm paksuisessa irtosepelissᅵ.
Kyllᅵ tosi harvassa ovat ne kelit, joilla tuosta sepelistᅵ olisi
merkittᅵvᅵsti turvallisuutta parantavaa vaikutusta.
Tapsa
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Moottorin koon muistaen on suorituskyky suorastaan vaikuttava."
- Fiat 600 koeajo, Tekniikan Maailma 4/1957
Minulla t��ll� Tampereella humahti just toissap�iv�n� sentin mittainen
s�rm� pystyasennossa Scwalben Winter Marathon plussasta l�pi ja l�p�isi
sisuskumin kunnolla molemmilta puolilta, vaikka hypp�sin satulasta pois
heti kun huomasin tyhjenemisen.
Tuo oli nyt ensimm�inen sepelin aiheuttama puhkeaminen. Toinen puhkeaminen
oli noilla kumeilla renkaan oman nastan aiheuttama, kun nastan kanta
korkkasi tukirakenteensa.
-Mikko
---
Tapio Keihᅵnen,
Kiitokset asiallisesta palautteestanne. Ihan ensimmᅵiseksi valitan
rikkoutuneita renkaitanne, ja tᅵssᅵ jᅵlkiosassa pyrin valottamaan
kadunpitᅵjᅵn nᅵkᅵkulmaa talvihiekoituksesta:
Helsingin kaupunki kᅵyttᅵᅵ raekooltaan 3-6 mm murskattua sepeliᅵ
kevyenliikenteen liukkaudentorjunnassa. Samaa hiekoitussepeliᅵ
kᅵyttᅵvᅵt myᅵs kaikki muut kadun ja tienpitᅵjᅵt, koska tᅵllᅵ tavoin
on todettu saavutettavan parhain liukkaudentorjunta. Muutoinkin
hiekotussepelillᅵ on helppo saatavuus ja se on edullisin kᅵytetyistᅵ
taikka paremminkin mahdollisista liukkaudentorjuntamenetelmistᅵ,
samoin sen pysyvyys kulkuvᅵylᅵllᅵ on hyvᅵ, mikᅵli
kiviainespartikkelin raemuoto olisi pyᅵreᅵmpᅵᅵ, rakeet kulkeutuisivat
helpommin pois kulkupinnoilta. Tᅵmᅵ taas aiheuttaisi
liukkaudentorjunnalle sen, ettᅵ tyᅵt tulisi tehdᅵ tiheᅵmmin,
materiaalimenekki kasvaisi, mitkᅵ puolestaan lisᅵisivᅵt
kustannuksia. Murskeesta valmistettu hiekoitussepeli on
terᅵvᅵreunaisempaa heti levittᅵmisen jᅵlkeen, mutta kuluessaan se
pyᅵristyy ja renkaan vaurioittamisriski pienenee.
Jotta liukkaudentorjunta on tehokasta, sepelin tulee olla
terᅵvᅵreunaista. Kᅵytᅵmme ajoradoilla alarajaltaan pienempirakeista
sepeliᅵ 1-6 mm, mutta kevyenliikenteen vᅵylille se ei sovellu, sillᅵ
nᅵmᅵ vᅵylᅵt eivᅵt yleensᅵ ole tᅵysin lumettomia / jᅵᅵttᅵmiᅵ. Pienempi
rakeiset sulattavat alla olevaa jᅵᅵtᅵ nopeammin ja uppoavat jᅵᅵn
sisᅵᅵn ja kulkeutuvat helpommin jᅵᅵn rakoihin, eikᅵ niillᅵ saavuteta
tarpeeksi hyvᅵᅵ kitkan parannusta kevyen liikenteen
vᅵylillᅵ. Hiekotussepeliᅵ ei pᅵᅵsᅵᅵntᅵisesti poisteta kulkupinnoilta
talviaikaan vaikka tulisi lᅵmmin jakso. Tᅵmᅵ siksi, ettᅵ yllᅵttᅵvissᅵ
liukkaustilanteissa, esim. yᅵpakkasten jᅵlkeen varhain aamulla
liukkaudentorjuntasepeli ehkᅵisee tapaturmia ja ennen pitkᅵᅵ
kulkupinnat jᅵᅵtyvᅵt uudelleen kun tulee seuraava pakkaskausi.
Lasten leikkipaikoilla kᅵytetᅵᅵn turva-alustana pyᅵreᅵmpi pintaista
luonnonsoraa ns. turvahiekkaa. Tᅵtᅵ on kokeiltu viime talvena
Vantaalla, mutta sillᅵ ei saavuteta tehokkuudeltaan vastaavan
tasoista liukkauden torjuntaa / kitkan parannusta ja
jalankulkupinnoilla luonnonsora muodostaa hetkittᅵin paikallisia
ns. laakeripintoja, jotka ovat jalankulkijoille vaarallisempia kuin
nykyisin kᅵyttᅵmᅵllᅵmme hiekoitussepelillᅵ, sillᅵ kᅵyttᅵmᅵllᅵmme
hiekoitusmurskeellakin ihmisiᅵ kaatuu, kun jalan alle sattuu pienten
kivirakeiden muodostamia laakerikerroksia. Turvahiekka on
merkittᅵvᅵsti kalliimpaa kuin nykyisiin kᅵytettᅵvᅵt materiaalit
lisᅵksi sen saatavuus on huonompi ainakin tᅵᅵllᅵ
pᅵᅵkaupunkiseudulla. Viime talvena tietᅵᅵkseni vain yksi tuottaja
pystyi toimittamaan sitᅵ pieniᅵ eriᅵ.
On hyvin harmillista, ettei polkupyᅵrien renkailla ole vastaavaa
talvirengasluokitusta ja -kᅵyttᅵvaatimusta kuin autoilla. Tᅵllaisella
vaatimuksella voitaisiin saada rengasvalmistajat kehittᅵmᅵᅵn
renkaisiin paremmat pistosuojaukset. Toimiessamme niukkojen
mᅵᅵrᅵrahojen puitteissa kustannustehokkuusvaatimus asettaa
rajoituksia riittᅵvᅵn kitkan / liukkauden torjunnan tason
saavuttamiseen vaihtoehtoisella materiaaleilla. Toivon, ettᅵ lᅵydᅵtte
kᅵyttᅵmᅵᅵnne huomattavasti kestᅵvᅵmmᅵn rengastyypin nᅵihin
Etelᅵ-Suomen rannikon puolittain lumettomiin talviolosuhteisiin.
Kadunpitᅵjᅵn tulee tarkoin punnita kunnossapitolakia, joka edellyttᅵᅵ
katualueiden kunnossapidolta, ettᅵ kadun tulee olla liikenteen
tarpeita tyydyttᅵvᅵssᅵ kunnossa ja varmistaa ettᅵ tᅵhᅵn on pyritty
kaikin kᅵytettᅵvissᅵ olevin keinoin. Kᅵytᅵnnᅵssᅵ tᅵmᅵ tarkoittaa
poliittisella pᅵᅵtᅵksellᅵ kunnossapitoon osoitettujen mᅵᅵrᅵrahojen
asettamien rajojen mukaista toimintaa. Lainsᅵᅵtᅵjᅵn termi "liikenteen
tarpeita" kunnossapitolain perusteluissaan muistaakseni toteaa
"kᅵyttᅵjien mᅵᅵrᅵᅵ ja vielᅵpᅵ eri vuorokaudenaikoina" mikᅵ tulee myᅵs
kᅵyttᅵjᅵn huomioida. Viime kᅵdessᅵ oikeusistuin lopullisesti
mᅵᅵrittᅵᅵ ratkaisuissaan tᅵmᅵn termin merkityksen tarkemmin.
Mielenkiinnolla olen seurannut lehtikirjoittelua, jossa on jopa
kᅵytetty tappajasepeli -termiᅵ ymmᅵrtᅵmᅵttᅵ ollenkaan taikka
vᅵheksyen sitᅵ tosi seikkaa, ettᅵ talvella yleisesti kᅵytetty
hiekoitussepeli vᅵhentᅵᅵ ratkaisevasti jalankulkijoiden liukastumisia
ja niistᅵ aiheutuvia onnettomuuksia ja hyvin todennᅵkᅵisesti pelastaa
ihmishenkiᅵ. Pyᅵrᅵilijᅵt lienevᅵt lanseeranneet tᅵmᅵn virheellisen
tappajasepeli -termin.
Useammat tuntemani talvipyᅵrᅵilijᅵt vᅵittᅵvᅵt, etteivᅵt heidᅵn
kᅵyttᅵmᅵnsᅵ renkaat puhkea talvella. Erᅵs totesi, ettᅵ ajotavalla voi
olla vaikutusta, hᅵn kertoi pyrkivᅵnsᅵ ennakoimaan tilanteita, jotta
pystyy tarvittaessa jarruttamaan rauhallisesti. Renkaita on monen
hintaisia ja vaikka sattuisi olemaan suomalainenkin tuotenimi, se ei
vᅵlttᅵmᅵttᅵ takaa tuotteen laadukkuutta. Renkaiden materiaali kun
taitaa olla muuttunut tᅵyskumisista osin muovisiin, ja valmistajamaa
taitanee nykyisin olla jokin aasialainen valtio. Hyvᅵnᅵ neuvona
renkaiden pistosuojauksen parantamiseen pyᅵrᅵliikkeet ja -korjaamot
myyvᅵt renkaan sisᅵpintaan liimattavaa paksua nauhaa, joka antaa
lisᅵturvaa renkaan rikkoutumiseen.
Yhdistettyjen ja erotettujen kevyen liikenteen vᅵylien hiekoitus
tapahtuu samalla kalustolla. Teknisesti eikᅵ taloudellisesti ole
jᅵrkevᅵᅵ hiekoittaa erottujen kevyen liikenteen vᅵlien eri puolia
erilaisella hiekoitusmateriaalilla.
Pistosuojauksesta tulisi selvittᅵᅵ rengasvalmistajan vastuu ja
yllᅵpitotoimiston kanta on, ettᅵ normaalisti hiekoitetulla
pyᅵrᅵtiellᅵ puhjenneesta renkaasta tulee vaatia korvausta renkaan
valmistajalta.
Huomioitavaa on myᅵs se ettᅵ kevyen liikenteen vᅵylien kᅵyttᅵjissᅵ on
hyvin eri ikᅵisiᅵ ihmisiᅵ ja heillᅵ erilainen kyky liikkua. Vᅵylien
yllᅵpito lᅵhtee siitᅵ ettᅵ liikkuminen on kaikille mahdollista, myᅵs
kaikkein heikoimmille.
----
Siteeraan kirjettᅵnne "Loin myᅵs juuri hetki sitten asiaa tukevan
julkisen ryhmᅵn Facebookiin". Olisi kovin suotavaa, ettᅵ tᅵmᅵ
vastauskirjeeni on luettavissa perustamanne julkisen ryhmᅵn
sivustolla.
----
Korvauskᅵsittelyistᅵ vastaava lakimies Keijo Kuoppala voinee
ohjeistaa korvausanomuksen tekemisessᅵ ja todeta Helsingin kaupungin
rakennusviraston linjan korvauksen saamiseen.
ystᅵvᅵllisin terveisin,
Pekka Isoniemi
toimistopᅵᅵllikkᅵ
Helsingin kaupungin rakennusvirasto
katu- ja puisto-osasto
yllᅵpitotoimisto
PL 1515
00099 Helsingin kaupunki
www.hel.fi
asiakaspalautteet: www.hkr.fi/yhteys
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Virtalukko on aivan yksinkertainen eikᅵ sillᅵ ole sanottavaa
merkitystᅵ varkaiden varalta. Myᅵs olisi suotavaa, ettᅵ konepellin
voisi lukita." - Fiat 600 koeajo, Tekniikan Maailma 4/1957
Miten t�m� sepeli oikeastaan eroaa muiden kaupunkien tilanteesta? Olen
nimitt�in ajanut jo useamman talven Nokian W240+W106 -kombolla - ja
sittemmin 2xW106 kun vaihdoin 28-tuumaisiin - ymp�ri Tampereen
ymp�rist��, enk� muista saaneeni yht��n rengasrikkoa, joka olisi
selv�sti liittynyt sepeliin (ylip��t��n ajamalla on taitanut tulla
ehk� yksi tai kaksi viime vuosien aikana, ep�m��r�isten
rengasrautakorvikkeiden k�ytt� on sitten oma lukunsa...)
T�ten minun t�ytyy siis olla jonkin sortin ninja, tai sitten
Tampereella k�ytet��n ihan erilaista sepeli�, joka ei jostain syyst�
kelpaa Helsinkiin? (ihan oikeasti en uskalla kuvailla ajotapaani
ainakaan renkaita s��st�v�ksi)
> Kiitokset asiallisesta palautteestanne. Ihan ensimmäiseksi valitan
> rikkoutuneita renkaitanne, ja tässä jälkiosassa pyrin valottamaan
> kadunpitäjän näkökulmaa talvihiekoituksesta:
>
> Helsingin kaupunki käyttää raekooltaan 3-6 mm murskattua sepeliä
> kevyenliikenteen liukkaudentorjunnassa. Samaa hiekoitussepeliä
Nythä mä muistinkin, että rullaluistelin Berliinissä talvella vuonna
1992. Voin kokemuksesta vakuuttaa että pyöreä merihiekka asfaltilla on
aivan sairaan liukasta ainetta.
Toki paksupintaiset W:t kest�� sepeli� paremmin, mutta ajeleppa nyt
nastoilla tuolla asfaltilla, kun on 5..8�C mittarissa.
Asfalttia on järkevää hiekoittaa.
> Lasten leikkipaikoilla kᅵytetᅵᅵn turva-alustana pyᅵreᅵmpi pintaista
> luonnonsoraa ns. turvahiekkaa. Tᅵtᅵ on kokeiltu viime talvena
> Vantaalla, mutta sillᅵ ei saavuteta tehokkuudeltaan vastaavan
> tasoista liukkauden torjuntaa / kitkan parannusta ja
> jalankulkupinnoilla luonnonsora muodostaa hetkittᅵin paikallisia
> ns. laakeripintoja, jotka ovat jalankulkijoille vaarallisempia kuin
> nykyisin kᅵyttᅵmᅵllᅵmme hiekoitussepelillᅵ, sillᅵ kᅵyttᅵmᅵllᅵmme
> hiekoitusmurskeellakin ihmisiᅵ kaatuu, kun jalan alle sattuu pienten
> kivirakeiden muodostamia laakerikerroksia. Turvahiekka on
> merkittᅵvᅵsti kalliimpaa kuin nykyisiin kᅵytettᅵvᅵt materiaalit
> lisᅵksi sen saatavuus on huonompi ainakin tᅵᅵllᅵ
> pᅵᅵkaupunkiseudulla. Viime talvena tietᅵᅵkseni vain yksi tuottaja
> pystyi toimittamaan sitᅵ pieniᅵ eriᅵ.
Tᅵmᅵ selitys ei todellakaan mene lᅵpi.
En muista, eikᅵ perheeni jᅵsenetkᅵᅵn muista, ettᅵ he olisivat
liukastuneet hiekan pyᅵrittyᅵ kengᅵn ja jᅵᅵn vᅵlissᅵ. Sen sijaan hiekan
ja sepelin jᅵᅵminen fillarin renkaan ja asfaltin vᅵliin voi
vaaratilanteita syntyᅵ paljon todennᅵkᅵisemmin.
> Mielenkiinnolla olen seurannut lehtikirjoittelua, jossa on jopa
> kᅵytetty tappajasepeli -termiᅵ ymmᅵrtᅵmᅵttᅵ ollenkaan taikka
> vᅵheksyen sitᅵ tosi seikkaa, ettᅵ talvella yleisesti kᅵytetty
> hiekoitussepeli vᅵhentᅵᅵ ratkaisevasti jalankulkijoiden liukastumisia
> ja niistᅵ aiheutuvia onnettomuuksia ja hyvin todennᅵkᅵisesti pelastaa
> ihmishenkiᅵ. Pyᅵrᅵilijᅵt lienevᅵt lanseeranneet tᅵmᅵn virheellisen
> tappajasepeli -termin.
Jos tuo olisi totta, ne levittᅵisivᅵt samantien lasinsiruja.
Hiekoitusmateriaalista voitaisiin neliᅵmᅵistᅵ, jolloin se pysyisi
paikallaan, mutta ei puhkoisi renkaita niin helposti.
> Yhdistettyjen ja erotettujen kevyen liikenteen vᅵylien hiekoitus
> tapahtuu samalla kalustolla. Teknisesti eikᅵ taloudellisesti ole
> jᅵrkevᅵᅵ hiekoittaa erottujen kevyen liikenteen vᅵlien eri puolia
> erilaisella hiekoitusmateriaalilla.
Helsingin kannelmᅵessᅵ on sepeliᅵ vedetty kevyenliikenteen vᅵylillᅵ
eniten juuri pyᅵrᅵilijᅵiden puolelle tietᅵ.
> Pistosuojauksesta tulisi selvittᅵᅵ rengasvalmistajan vastuu ja
> yllᅵpitotoimiston kanta on, ettᅵ normaalisti hiekoitetulla
> pyᅵrᅵtiellᅵ puhjenneesta renkaasta tulee vaatia korvausta renkaan
> valmistajalta.
Pistosuojauksen ei ole tarkoitus tehdᅵ renkaasta puhkeamaton, vain
sitkeᅵmpi. Pallon heittᅵminen rengasvalmistajille on vastuun pakoilua.
Kas kun ei vaadi ajamaan umpikumeilla.
> Helsingin kaupunki kᅵyttᅵᅵ raekooltaan 3-6 mm murskattua sepeliᅵ
> kevyenliikenteen liukkaudentorjunnassa. Samaa hiekoitussepeliᅵ
> kᅵyttᅵvᅵt myᅵs kaikki muut kadun ja tienpitᅵjᅵt, koska tᅵllᅵ tavoin
> on todettu saavutettavan parhain liukkaudentorjunta. Muutoinkin
> hiekotussepelillᅵ on helppo saatavuus ja se on edullisin kᅵytetyistᅵ
> taikka paremminkin mahdollisista liukkaudentorjuntamenetelmistᅵ,
> samoin sen pysyvyys kulkuvᅵylᅵllᅵ on hyvᅵ, mikᅵli
> kiviainespartikkelin raemuoto olisi pyᅵreᅵmpᅵᅵ, rakeet kulkeutuisivat
> helpommin pois kulkupinnoilta. Tᅵmᅵ taas aiheuttaisi
> liukkaudentorjunnalle sen, ettᅵ tyᅵt tulisi tehdᅵ tiheᅵmmin,
> materiaalimenekki kasvaisi, mitkᅵ puolestaan lisᅵisivᅵt
> kustannuksia. Murskeesta valmistettu hiekoitussepeli on
> terᅵvᅵreunaisempaa heti levittᅵmisen jᅵlkeen, mutta kuluessaan se
> pyᅵristyy ja renkaan vaurioittamisriski pienenee.
En muista ikinᅵ, ettᅵ kukaan tuntemani tai perheeni jᅵsenet olisivat
liukastuneet hiekan pyᅵrittyᅵ jᅵᅵn ja kengᅵnpohjan vᅵlissᅵ.
Sen sijaan hiekka ja sepeli pyᅵrivᅵt helposti asfaltin ja kengᅵn
vᅵlissᅵ. Vielᅵ isompi tᅵmᅵ riski on pyᅵrᅵilijᅵlle, jos hᅵn ajaa
holtittomasti mutkaan tai jarruttelee rajusti.
> Jotta liukkaudentorjunta on tehokasta, sepelin tulee olla
> terᅵvᅵreunaista. Kᅵytᅵmme ajoradoilla alarajaltaan pienempirakeista
> sepeliᅵ 1-6 mm, mutta kevyenliikenteen vᅵylille se ei sovellu, sillᅵ
> nᅵmᅵ vᅵylᅵt eivᅵt yleensᅵ ole tᅵysin lumettomia / jᅵᅵttᅵmiᅵ. Pienempi
> rakeiset sulattavat alla olevaa jᅵᅵtᅵ nopeammin ja uppoavat jᅵᅵn
> sisᅵᅵn ja kulkeutuvat helpommin jᅵᅵn rakoihin, eikᅵ niillᅵ saavuteta
> tarpeeksi hyvᅵᅵ kitkan parannusta kevyen liikenteen
> vᅵylillᅵ. Hiekotussepeliᅵ ei pᅵᅵsᅵᅵntᅵisesti poisteta kulkupinnoilta
> talviaikaan vaikka tulisi lᅵmmin jakso. Tᅵmᅵ siksi, ettᅵ yllᅵttᅵvissᅵ
> liukkaustilanteissa, esim. yᅵpakkasten jᅵlkeen varhain aamulla
> liukkaudentorjuntasepeli ehkᅵisee tapaturmia ja ennen pitkᅵᅵ
> kulkupinnat jᅵᅵtyvᅵt uudelleen kun tulee seuraava pakkaskausi.
Jos tuo olisi totta, ne levittᅵisivᅵt samantien lasinpalasia.
Kiviaineksesta voitaisiin tehdᅵ neliᅵmᅵistᅵ, jolloin se pysyisi
paikallaan, mutta ei nousisi pystyyn puhkoaisevaksi piikiksi niin helposti
> Mielenkiinnolla olen seurannut lehtikirjoittelua, jossa on jopa
> kᅵytetty tappajasepeli -termiᅵ ymmᅵrtᅵmᅵttᅵ ollenkaan taikka
> vᅵheksyen sitᅵ tosi seikkaa, ettᅵ talvella yleisesti kᅵytetty
> hiekoitussepeli vᅵhentᅵᅵ ratkaisevasti jalankulkijoiden liukastumisia
> ja niistᅵ aiheutuvia onnettomuuksia ja hyvin todennᅵkᅵisesti pelastaa
> ihmishenkiᅵ. Pyᅵrᅵilijᅵt lienevᅵt lanseeranneet tᅵmᅵn virheellisen
> tappajasepeli -termin.
Termi on lanseerannut itsensᅵ, eikᅵ se tapahdu sattumalta.
> Useammat tuntemani talvipyᅵrᅵilijᅵt vᅵittᅵvᅵt, etteivᅵt heidᅵn
> kᅵyttᅵmᅵnsᅵ renkaat puhkea talvella. Erᅵs totesi, ettᅵ ajotavalla voi
> olla vaikutusta, hᅵn kertoi pyrkivᅵnsᅵ ennakoimaan tilanteita, jotta
> pystyy tarvittaessa jarruttamaan rauhallisesti. Renkaita on monen
> hintaisia ja vaikka sattuisi olemaan suomalainenkin tuotenimi, se ei
> vᅵlttᅵmᅵttᅵ takaa tuotteen laadukkuutta. Renkaiden materiaali kun
> taitaa olla muuttunut tᅵyskumisista osin muovisiin, ja valmistajamaa
> taitanee nykyisin olla jokin aasialainen valtio. Hyvᅵnᅵ neuvona
> renkaiden pistosuojauksen parantamiseen pyᅵrᅵliikkeet ja -korjaamot
> myyvᅵt renkaan sisᅵpintaan liimattavaa paksua nauhaa, joka antaa
> lisᅵturvaa renkaan rikkoutumiseen.
Sepelin on joskus todettu lᅵpᅵisevᅵn myᅵs varsinaiset talvirenkaat,
kuten nokian w:t.
> Yhdistettyjen ja erotettujen kevyen liikenteen vᅵylien hiekoitus
> tapahtuu samalla kalustolla. Teknisesti eikᅵ taloudellisesti ole
> jᅵrkevᅵᅵ hiekoittaa erottujen kevyen liikenteen vᅵlien eri puolia
> erilaisella hiekoitusmateriaalilla.
Helsingin kannelmᅵessᅵ sepeliᅵ on vedetty eniten pyᅵrᅵilijᅵiden puolelle
yhdistetyillᅵ vᅵylillᅵ.
> Pistosuojauksesta tulisi selvittᅵᅵ rengasvalmistajan vastuu ja
> yllᅵpitotoimiston kanta on, ettᅵ normaalisti hiekoitetulla
> pyᅵrᅵtiellᅵ puhjenneesta renkaasta tulee vaatia korvausta renkaan
> valmistajalta.
Miksei vaadi ajamaan umpikumeilla? Vastuun heittᅵminen
rengasvalmistajille on vᅵistelyᅵ.
Filtteriin.
Siinᅵhᅵn se ongelman ydin se on. Kᅵyttᅵkelpoinen ratkaisu kyllᅵ lᅵytyy,
mutta sitᅵ ei voida kᅵyttᅵᅵ koska aurataan huonosti.
Terv JJ
Kun olen tavallani itsekin virkamies (virkamiesh�n on vastausvelvollinen
asiallisiin tiedusteluihin ammattiasioissaan), sanoisin sormituntumalla,
ett� sinulle viitataan kintaalla, sen taidon kielt�m�tt� erinomaisesti
hallitsevin sanak��ntein.
P.S. Kuinka ollakaan, ajoin t��ll� Vaasassa paikalliseen tappajasepeliin
t�n��n kilometrin ennen kotiinpaluuta. Todella ter�v�s�rm�inen pieni
sepelinpala pystyss� eturenkaassa. Rengas tyhjeni v�litt�m�sti t�ysin.
All the best, Timo
--
Prof. Timo Salmi mailto:t...@uwasa.fi ftp & http://garbo.uwasa.fi/
Home page: http://www.uwasa.fi/laskentatoimi/henkilokunta/salmitimo/
Department of Accounting and Finance, University of Vaasa, Finland
Timo's Finnish bike page: http://lipas.uwasa.fi/~ts/info/timobike.html
K�rsiik� kysy�, millainen rengas?
Jonkun mielest� rengas pit�isi j�tt�� v�h�n pehme�ksi puhkeamisten
v�hent�miseksi, toiset v�itt�� kovan renkaan olevan parempi.
Kumpi vai kampi?
---
Pekka Isoniemi,
Kiitokset vastauksesta. Laitoin sen nᅵhtᅵville jo perjantaina sekᅵ
luomaani Facebookin ryhmᅵᅵn
(http://www.facebook.com/#/group.php?gid=212794226717&ref=mf) ettᅵ
parille keskustelupalstalle (http://www.fillarifoorumi.fi/ ja
uutisryhmᅵ sfnet.harrastus.fillarit), joilla asiasta on ollut
keskustelua. Laitan myᅵs tᅵmᅵn viestin edellᅵmainittuihin
paikkoihin. Lisᅵsin myᅵs vastaanottajalistaan Helsingin Sanomien
kaupunkitoimituksen, joka jostain syystᅵ oli tippunut vastauksestanne
pois.
Ymmᅵrrᅵn hyvin monet esittᅵmᅵnne nᅵkᅵkohdat ja perustelut, mutta
samoin monet niistᅵ ovat mielestᅵni katteettomia tai vᅵᅵriᅵ. Poimin
alle viisi pᅵᅵkohtaa lainauksina viestistᅵnne.
1. "Toivon, ettᅵ lᅵydᅵtte kᅵyttᅵmᅵᅵnne huomattavasti kestᅵvᅵmmᅵn
rengastyypin nᅵihin Etelᅵ-Suomen rannikon puolittain lumettomiin
talviolosuhteisiin.":
Tietᅵᅵkseni pyᅵrᅵssᅵni on, maastopyᅵriin tarkoitetut "nappularenkaat"
sekᅵ tietyt nastarenkaat poislukien, markkinoiden parhailla
pistosuojauksilla varustetut renkaat, eturenkaana Spectra X5 ja
takarenkaana Schwalbe Marathon Plus (molemmissa 5mm
pistosuojauskerros). Kokemuksieni mukaan nᅵistᅵ renkaista eivᅵt
lasinsirut tai nastat pᅵᅵse lᅵpi, mutta sepeli kovempana ja terᅵvᅵnᅵ
pᅵᅵsee.
Jos missᅵᅵn mᅵᅵrin jᅵrkevᅵnhintaisia, paremmalla suojauksella
varustettuja renkaita 28" rengaskoolla varustettuun tavalliseen
hybridipyᅵrᅵᅵn tiedᅵtte lᅵytyvᅵn, otan mielellᅵni niistᅵ tiedon
vastaan. En kuitenkaan pidᅵ perusteltuna sitᅵ, ettᅵ yksinkertaisesti
voidakseen pyᅵrᅵillᅵ talvella pitᅵisi investoida erittᅵin kalliisiin
erikoisrenkaisiin.
Keskusteluforumeilla kᅵytyjen keskustelujen perusteella kunnollisten
pistosuojattujen renkaiden ylivoimaisesti yleisin (ellei jopa lᅵhes
ainoa) puhkeamissyy on hiekoitussepeli. Tᅵmᅵn nᅵkee myᅵs
liikenteessᅵ. Kesᅵisin pyᅵrᅵilijᅵiden oleellisesti suuremmasta
mᅵᅵrᅵstᅵ huolimatta puhjenneen renkaan takia pyᅵrᅵᅵ taluttavia tai
paikkaavia nᅵkee erittᅵin harvoin verrattuna talveen. Kuluneella
viikolla ajoin pᅵivittᅵin Pihlajamᅵestᅵ Ruoholahteen ja takaisin, ja
jokaisella matkalla nᅵin vᅵhintᅵᅵn yhden epᅵonnisen, useimmilla
matkoilla useamman. Taisi olla tiistai-iltapᅵivᅵ, kun matkalle osui
viisi renkaansa puhkaissutta.
Varsinaisessa talvipyᅵrᅵssᅵni on Nokian W106 -nastarenkaat. Nᅵmᅵ ovat
kestᅵneet nastattomia paremmin, johtuen ilmeisesti yksinkertaisesti
paksummasta kumikerroksesta, mutta viime kevᅵttalvena jouduin
kuitenkin muutamaan otteeseen edellisiᅵ W106-renkaitani paikkailemaan
sepelin jᅵljiltᅵ.
En pidᅵ hyvᅵksyttᅵvᅵnᅵ sitᅵ, ettᅵ joutuisin sepelin takia kᅵyttᅵmᅵᅵn
nastarenkaita tᅵysin sulalla kelillᅵ, kun pyᅵrᅵtiet ovat sepelᅵity
kuukausi aikaisemmin muutaman pᅵivᅵn lumikauden takia. Nastat
pyᅵristyvᅵt sulalla kelillᅵ asvaltilla ajettaessa, jolloin niiden pito
oikealla talvikelillᅵ luonnollisesti heikkenee. Nastarenkaat eivᅵt
myᅵskᅵᅵn ymmᅵrretᅵvᅵsti ole kovin mukavat ajettavat asvaltilla.
Ajotapa toki varmasti vaikuttaa renkaiden puhkeiluun. En kuitenkaan
jaksa mitenkᅵᅵn uskoa sitᅵ, ettᅵ talvipyᅵrᅵilijᅵt tekisivᅵt renkaita
kuluttavia lukkojarrutuksia muuten kuin hᅵtᅵtapauksissa, jolloin tᅵmᅵn
vaikutus renkaiden puhkeiluun on aika minimaalinen. Pistosuojattujen
renkaiden puhkeminen oikeasti tapahtuu yleensᅵ siten, ettᅵ terᅵvᅵ,
sopivassa asennossa oleva sepelinmuru uppoaa pyᅵrᅵillessᅵ renkaaseen
ja alkaa syᅵdᅵ itseᅵᅵn pikkuhiljaa jokaisella renkaan pyᅵrᅵhdyksellᅵ
syvemmᅵlle.
2. "Tappajasepeli":
Pyᅵrᅵilijᅵt varmaankin tᅵmᅵn termin ovat lanseeranneet, mutta sillᅵ
viitataan nimenomaan sepeliin renkaiden tappajana. Niin noiden
pistosuojattujen kuin myᅵs todennᅵkᅵisesti kaikkien muidenkien kumista
tehtyjen renkaiden pinta sepelillᅵ pidempᅵᅵn ajamisen jᅵlkeen on
viillelty ja pistelty pilalle, on se sepeli sitten pᅵᅵssyt
sisᅵrenkaaseen asti tai ei. Oli termi kuitenkin mikᅵ hyvᅵnsᅵ,
keskustelu termistᅵ itse asian sijaan vie mielekkyyden koko
keskustelulta.
Tᅵstᅵ terᅵvᅵmmᅵstᅵ sepelistᅵ kᅵrsivᅵt samalla muutkin kuin pelkᅵstᅵᅵn
pyᅵrᅵilijᅵt. Se aiheuttaa koirien tassuille kipua (koirat selvᅵsti
vᅵlttelevᅵt sepelillᅵ astumista) ja ainakin keskustelufoorumien mukaan
se myᅵs rikkoo kenkien pohjia.
Sepeli varmasti ajan myᅵtᅵ pyᅵristyy, mutten usko pyᅵrᅵteillᅵ tᅵtᅵ
kᅵytᅵnnᅵssᅵ ehtivᅵn tapahtua. Mekaanista rasitusta tulee kuitenkin
kohtuullisen vᅵhᅵn, eikᅵ pyᅵrᅵilijᅵiden tai kᅵvelijᅵiden paino riitᅵ
merkittᅵvᅵsti murentamaan sepeliᅵ. Lisᅵksi koko talven ajan
pyᅵrᅵteille tulee uutta sepeliᅵ - jos ensimmᅵiseksi kylvetty sepeli
olisikin alkanut jo pyᅵristyᅵ, uutta sepeliᅵ tulee niin paljon lisᅵᅵ,
ettei tilanne muutu mitenkᅵᅵn oleellisesti.
3. "Yhdistettyjen ja erotettujen kevyen liikenteen vᅵylien hiekoitus
tapahtuu samalla kalustolla.":
Nᅵin varmasti onkin, eikᅵ varmasti ole taloudellisesti jᅵrkevᅵᅵ
erillisellᅵ kalustolla tai erilaisilla sepeleillᅵ hiekoitusta
toteuttaakaan.
Sen sijaan voisi harkita sitᅵ, ettᅵ se sepeli kylvettᅵisiin vain
toiseen reunaan (erotetuilla kevyenliikenteenvᅵylillᅵ jalankulkijoiden
puolelle, muilla jompaan kumpaan reunaan). Tᅵllᅵin pyᅵrᅵilijᅵille
jᅵisi sepelitᅵn kaistale ajettavaksi ja jalankulkijat saisivat kᅵvellᅵ
sepelillᅵ. Jalankulkijat toki liukkaudenestoa kaipaavatkin.
Nythᅵn tilanne onkin jo monessa paikassa noin, mutta jostakin
valitettavasta syystᅵ se sepeli levitetᅵᅵn nimenomaan sinne
pyᅵrᅵilijᅵiden puolelle eikᅵ jalankulkijoiden puolelle. Esimerkiksi
Mannerheimintiellᅵ eduskuntatalon edessᅵ on juuri nᅵin (valokuva
lᅵytyy tuolta Facebook-ryhmᅵstᅵ julkisesti kaikille nᅵhtᅵvᅵnᅵ, voin
toki tarvittaessa sen sᅵhkᅵpostitsekin lᅵhettᅵᅵ), samoin kuin vaikka
kuinka monessa muussakin paikassa ympᅵri Helsinkiᅵ. Monesti on myᅵs
niin, ettᅵ talven jᅵljiltᅵ pyᅵrᅵilijᅵiden puolella sepeliᅵ on
kaksinkertainen mᅵᅵrᅵ jalankulkijoiden puoleen nᅵhden. Pyᅵrᅵilijᅵnᅵ
tᅵtᅵ on hyvin vaikea kᅵsittᅵᅵ.
Arvioisin Helsingissᅵ lumikeleillᅵ pyᅵrᅵilevistᅵ noin 80-90%
pyᅵrᅵilevᅵn joko nastarenkain tai voimakkaasti kuvioiduin nastattomin
renkain. Tᅵmᅵ mielestᅵni pitᅵisi nᅵkyᅵ myᅵs pyᅵrᅵteiden
kunnossapidossa - jos kerran ylivoimaisesti suurin osa pyᅵrᅵilijᅵistᅵ
on varustautunut liukkaseen keliin, sepelᅵinti koetaan usein aivan
turhana rahanhaaskauksena ja kiusantekona kaupungin
suunnalta. "Kaupunki kyllᅵ julkisesti kertoo
pyᅵrᅵily-ystᅵvᅵllisyydestᅵᅵn, mutta kauniit sanat jᅵᅵvᅵt vain
sanahelinᅵksi" on hyvin usein kuultu kommentti.
4. "Hyvᅵnᅵ neuvona renkaiden pistosuojauksen parantamiseen
pyᅵrᅵliikkeet ja -korjaamot myyvᅵt renkaan sisᅵpintaan liimattavaa
paksua nauhaa, joka antaa lisᅵturvaa renkaan rikkoutumiseen.":
Pistosuojausnauha on tuttu tuote, ja se kumikerrosta paksuntamalla
tuokin lisᅵᅵ pistosuojausta. Useat rengasvalmistajat kuitenkin
kieltᅵvᅵt ehdottomasti kᅵyttᅵmᅵstᅵ sitᅵ renkaissaan - esimerkiksi
Schwalben takuu ilmeisesti raukeaa, mikᅵli siihen liimataan
pistosuojausnauhaa.
Lisᅵksi minun on varsin vaikeata hyvᅵksyᅵ sitᅵ, ettᅵ sen lisᅵksi ettᅵ
ostan markkinoiden parhaat pistosuojatut renkaat pyᅵrᅵᅵni, jotka
suojaavat sisᅵrenkaat niin lasilta kuin nastoiltakin, joudun
kotikaupunkini sepelinlevityksen takia hankkimaan vielᅵ
pistosuojausnauhaakin.
5. "Pistosuojauksesta tulisi selvittᅵᅵ rengasvalmistajan vastuu ja
yllᅵpitotoimiston kanta on, ettᅵ normaalisti hiekoitetulla pyᅵrᅵtiellᅵ
puhjenneesta renkaasta tulee vaatia korvausta renkaan valmistajalta."
Kuulisin mielellᅵni lakimies Keijo Kuoppalan nᅵkemyksen
tᅵhᅵn. Mielestᅵni se, ettᅵ pistosuojattujen renkaiden kᅵytᅵnnᅵssᅵ
ainoa puhkeamissyy on hiekoitussepeli, vie vastuun yksiselitteisesti
pois rengasvalmistajalta.
Miten mᅵᅵritellᅵᅵn normaalisti hiekoitettu pyᅵrᅵtie? Pitᅵᅵkᅵ se
sisᅵllᅵᅵn hiekoituksen hiekalla vai sepelillᅵ?
Keskustelufoorumeilla on mainittu muutamaankin otteeseen
pistosuojattuja renkaita (Schwalbe, Continental tai Spectra, en muista
varmaksi mikᅵ noista) valmistavan yrityksen epᅵusko, kun renkaiden
suomalainen maahantuoja kertoi tᅵkᅵlᅵisistᅵ ajo-olosuhteista ja niiden
vaatimuksista renkaille. Kuulemma mistᅵᅵn muualta maailmasta ei ole
tullut vastaavaa palautetta. En myᅵskᅵᅵn itse ole yrityksistᅵ
huolimatta lᅵytᅵnyt muualla maailmalla pyᅵrᅵilyfoorumeista
yms. mainintoja ja valituksia hiekoituksen aiheuttamista renkaiden
puhkeamisista. Talvipyᅵrᅵilyᅵ kuitenkin harrastetaan aktiivisesti myᅵs
muissa Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
En ole itse rahallisen korvauksen perᅵssᅵ - voin lahjoittaa
mahdolliset saamani korvausrahat Lasten ja nuorten
sairaalalle. Tavoitteenani on se, ettᅵ nykyᅵᅵn kᅵytettᅵvᅵ sepeli
korvattaisiin renkaita puhkomattomaan malliin - haluaisin voida lᅵhteᅵ
aamulla tᅵihin ilman pelkoa siitᅵ, ettᅵ joudun tienposkessa
paikkaamaan rengasta.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"'Isompi sisᅵltᅵ kuin ulkoa' - Edellᅵ on tyypillinen pikkuauton
mainoslause, joka kuusisatasen suhteen todella tuntuu pitᅵvᅵn
paikkansa, sillᅵ suurikokoisetkaan henkilᅵt eivᅵt tunne itseᅵᅵn
sᅵilykepurkkiin ahdetuilta."
> K�rsiik� kysy�, millainen rengas?
T�ss� mentiin retkipy�r�n ihan kes�renkailla, tosin pistosuojatuilla
kuitenkin. http://lipas.uwasa.fi/~ts/gallery/cresce2.jpg
Olisko se kuuluisa suojanauha auttanu paremmin kuin noi?
Kyll� minullakin Marathon Plussat ovat t�ynn� pieni� viiltoja, mutta
l�pi ei ole viime aikoina mennyt muuta kuin 4 nastan irtopiikki�
(ilman kantaa). Se sininen kerros ei ole pistosuojaus, vaan sen
tarkoitus on tehd� kumikerros paksummaksi, etteiv�t nastat ylety
sis�kumiin. Messininastat l�vist�v�t kuitenkin sinisen kerroksen, jos
osuvat yli 10 mm keskilinjasta sivuun (n�in k�vi ensimm�isen
messinkinastan kanssa vuosia sitten).
En muista, onko Marathon Plussissa varsinainen pistosuojaus (Kevlar
tms.), mutta kyll� kai, sen sinisen kerroksen alla.
> Kyll� noita tappajarakeita on ainakin koillis- ja it�-Helsingiss�
> vaikka kuinka. T�n�kin aamuna kaivoin pari melkein sentin pituista
> s�rm�� pois Spectrasta, onneksi olivat menneet v�h�n vinoon eiv�tk�
> suoraan pystyyn.
Saattaa laitakaupugilla olla vanhaa sepelivarastoa.
> Kyll� tosi harvassa ovat ne kelit, joilla tuosta sepelist� olisi
> merkitt�v�sti turvallisuutta parantavaa vaikutusta.
Ihmetytt��, kun erilliselle, t�ysin vaakasuoralle py�r�tielle
levitet��n sepeli� ja lis�t��n pitkin talvea (esim. Ullanlinnan
py�r�tie niemen etel�reunalla). Jyrkiss� m�iss� ja luiskissa sek�
liikennevaloristeyksiss� sepel�inti tai muu liukkaudentorjunta on
paikallaan.
Esko
> Ihmetytt��, kun erilliselle, t�ysin vaakasuoralle py�r�tielle levitet��n
> sepeli� ja lis�t��n pitkin talvea (esim. Ullanlinnan py�r�tie niemen
> etel�reunalla). Jyrkiss� m�iss� ja luiskissa sek�
> liikennevaloristeyksiss� sepel�inti tai muu liukkaudentorjunta on
> paikallaan.
>
>
> Esko
Rasvan�ppi koneen kuljettaja ei vaivaudu sammuttamaan sirotinta.
---
Tapio Keihᅵnen,
1. Useat talvipyᅵrᅵilijᅵt ovat lᅵytᅵneet kestᅵvᅵn rengastyypin, se kᅵy
myᅵs keskustelupalstoilta ilmi, samoin kuin se, ettᅵ hienoillakaan
mallimerkinnᅵillᅵ varustettu rengas ei ole muita
kestᅵvᅵmpi. Mahdollisesti on niinkin, ettᅵ rengasvalmistajien intressi
ei ole kehittᅵᅵ pistosuojattuja renkaita Suomen oloihin. Heidᅵn
tehtᅵvᅵnsᅵ on myydᅵ renkaita ja tehdᅵ sillᅵ voittoa. Renkaiden paine,
valmistusmateriaali ja sen joustavuus kylmᅵllᅵ, renkaan kumiseoksen ja
profiilin korkeus, renkaan leveys, pinta-ala ja paine kulkupintaan
sekᅵ ajotapa mm. jarruttaminen & (kaarre)ajonopeus ovat ratkaisevia
tekijᅵitᅵ renkaan kestᅵvyyden kannalta.
Elᅵmme moniarvoisessa maailmassa, jota lait sᅵᅵtelevᅵt. Kadunpitᅵjᅵn
ensisijainen tehtᅵvᅵ on turvata liikkujien/ kulkijoiden turvallisuus
ja kevyen liikenteen vᅵylien liukkaudentorjunta on kunnossapitolaissa
sᅵᅵdetty velvollisuudeksemme. Tᅵstᅵ on kannamme suurta
vastuuta. Poliisi tutkii vuosittain loukkaantumisiin johtaneita
onnettomuuksia liikenneturvallisuuden osalta, pahimmillaan nᅵissᅵ
tapauksissa voimme joutua syytetyiksi.
Koirien omistajilta tulee valituksia sepelistᅵ, samoin kuin suolan
kᅵytᅵstᅵ. Myᅵs pulkkien vetᅵjᅵt, potkukelkkailijat ja hiihtᅵjᅵt
valittavat hiekoitussepelin kᅵytᅵstᅵ.
2. Tappajasepeli on vᅵᅵrᅵ nimitys ja tᅵstᅵ olen normipyᅵrᅵilijᅵiden
puolesta pahoillani, ettᅵ muita intomielisemmin asiaansa suhtautuvat
pyᅵrᅵilijᅵt ovat ottaneet tᅵmᅵn termin kᅵyttᅵᅵn.
3. Kᅵytᅵssᅵmme olevat lautaslevittᅵjᅵt ovat keskellᅵ hiekoitusauton
perᅵᅵ ja ne levittᅵvᅵt sepelirakeita tasaisesti molempiin
suuntiin. Kevyen liikenteen vᅵylᅵn osan hiekoittamista pohdittiin
yllᅵpidon tilaajien keskuudessa muutama vuosi sitten, kun
kunnossapitolakia muutettiin niin, ettᅵ osa kevyen liikenteen vᅵylᅵstᅵ
voidaan jᅵttᅵᅵ hiekoittamatta ja ilman minkᅵᅵnlaista
liukkaudentorjuntaa. En muista ettᅵ miten tekninen toteutus oli
ajateltu ratkaistavaksi vai oliko sitᅵ ratkaistu ollenkaan,
luultavasti ei. Lisᅵksi muutos vaatisi varoituskyltit nᅵille
osuuksille. Tuolloin rakennusviraston hallinto-osaston lakimiehet
kallistuivat sellaiseen lain tulkintaan, ettᅵ katujen kunnossapidosta
sᅵᅵdetyssᅵ laissa vastuu on niin rankka, ettᅵ Helsinki ei lᅵhtenyt
edes kokeilemaan sitᅵ. Riski jalankulkijoiden liukastumisista on suuri
mm. bussipysᅵkkien lᅵheisyydessᅵ ja aina silloin tᅵllᅵin
jalankulkijoita eksyy tahattomasti pyᅵrᅵtien puolelle.
4. Mikᅵli pistosuojausnauha parantaa tilannetta, niin mahdollisuuksien
rajoissa olisi jᅵrjestᅵᅵ vastaavan tapainen tempaus kuin vanhemmalle
ikᅵryhmille tarkoitetut kaupungin osittain maksamat kenkien pohjien
nastoitukset taikka kenkiin asennettavien liukuesteiden jakelut.
5. Normaalisti hiekoitettu kevyen liikenteen vᅵylᅵ on hiekoitettava
hiekoitussepelillᅵ, jolle on tarkka raekoon koostumus (seulojen
lᅵpᅵisyarvot) ja tarkka raekoko on 3,0 mm - 5,6 mm ja hiekoituksen
mᅵᅵrᅵ taitaa olla 200 grammaa neliᅵlle. Kaikkien kᅵytettᅵvien
hiekoitussepelien tulee olla pesuseulottuja hienoaineksen
poistamiseksi ja pᅵlyᅵmisen vᅵhentᅵmiseksi. Hiekka ei ole sallittua
sen pᅵlyᅵvyyden takia.
terveisin,
Pekka Isoniemi
toimistopᅵᅵllikkᅵ
Helsingin kaupungin rakennusvirasto
katu- ja puisto-osasto
yllᅵpitotoimisto
PS. Lᅵhetᅵn vielᅵ tᅵmᅵn jᅵlkeen korjaukset ensimmᅵiseen
vastausviestiini. Kirjoitin vastauksen nopeasti, enkᅵ tarkastanut sitᅵ
kunnolla, jolloin siihen jᅵi useita kirjoitusvirheitᅵ ja lisᅵksi otan
selvᅵᅵ "liikenteen tarpeita" kohdan lain valmistelussa kirjatuista
perusteluista.
PS2. Mikᅵli Hesarin kaupunkitoimituksella on kiinnostusta ja heiltᅵ
tulee yhteydenotto, niin vastaan mielellᅵni. Heillᅵ on kertomani
tiedot jo ennestᅵᅵn ja he ovat kirjoittaneet kyseisestᅵ aiheesta koko
lailla kattavasti.
Jos joku muuten ᅵrsyyntyy nᅵistᅵ pitkistᅵ lainauksista, saa purkaa
tunteita ihan vapaasti vaikka sᅵhkᅵpostitse d...@iki.fi
-osoitteella. Lupasin pitᅵᅵ tᅵmᅵn keskustelun tᅵysin julkisena
molemmin puolin, joten jatkan tᅵllᅵ tyylillᅵ keskustelun loppuun asti.
---
Tapio Keihᅵnen,
Sᅵhkᅵposti on nopea tapa vastata. Kun tᅵnᅵᅵn luin vastaukseni
uudelleen Facebook:sta, niin havaitsin muutamia virheitᅵ, lᅵhinnᅵ
kielenhuoltoon liittyviᅵ ja joitain nopeasta vastaamisesta johtuneita,
lisᅵksi yksi tarkistamista vaativa seikka. Seuraavassa korjaukset
lihavoituina ja punaiseksi tekstiksi muutettuina:
1. kappale: vᅵylien -sana lisᅵtty
1. kappale: terᅵvᅵreunaisempaa -sana korvattu sanoilla raemuodoltaan
terᅵvᅵreunaista
1. ja 2. kappaleen vᅵliin on lisᅵtty: Kaikki Helsingin kᅵyttᅵmᅵt
hiekoitussepelit ovat pesuseulottuja pᅵlyᅵmisen estᅵmiseksi. Hiekasta
jouduttiin luopumaan juuri sen pᅵlyᅵvyyden takia.
3. kappale: nopeammin -sana siirretty kahden seuraavan sanan yli,
uppoavat & jᅵᅵn -sanojen vᅵliin
3. kappale: Hiekotussepeliᅵ -> Hiekoitussepeliᅵ
3. kappale: nᅵmᅵ vᅵylᅵt -> ajoradoista poiketen kevyen liikenteen
vᅵylᅵt
8. kappale: Useammat -> Useat
11. kappale: lisᅵtty sana turvallinen
Lisᅵksi muutan vastaukseni yhtᅵ osaa, koska en pysty nyt heti
varmentamaan lain perusteluita ja .muistaakseni. ei tᅵssᅵ ole riittᅵvᅵ
esille tuotavaan tekstisisᅵltᅵᅵn (myᅵs kielihuollon kannalta huonosti
kirjoitettu):
6. kappale, 3. virke:
Lainsᅵᅵtᅵjᅵn termi "liikenteen tarpeita" kunnossapitolain
perusteluissaan muistaakseni toteaa "kᅵyttᅵjien mᅵᅵrᅵᅵ ja vielᅵpᅵ eri
vuorokaudenaikoina" mikᅵ tulee myᅵs kᅵyttᅵjᅵn huomioida. ->
Lainsᅵᅵtᅵjᅵ kᅵyttᅵᅵ kunnossapitolaissa termiᅵ .liikenteen tarpeita..
----
Voisitko korjata nᅵmᅵ Facebook:in julkisen ryhmᅵn keskustelupalstalla
olevaan vastaukseeni. Selvitᅵn vielᅵ erikseen tuon lain kohdan
perustelut ja palaan siihen myᅵhemmin.
terveisin,
Pekka Isoniemi
Seuraavassa vastaukseni korjattuna:
Kiitokset asiallisesta palautteestanne. Ihan ensimmᅵiseksi valitan
rikkoutuneita renkaitanne, ja tᅵssᅵ jᅵlkiosassa pyrin valottamaan
kadunpitᅵjᅵn nᅵkᅵkulmaa talvihiekoituksesta:
Kaikki Helsingin kᅵyttᅵmᅵt hiekoitussepelit ovat pesuseulottuja
pᅵlyᅵmisen estᅵmiseksi. Hiekasta jouduttiin luopumaan juuri sen
pᅵlyᅵvyyden takia.
Helsingin kaupunki kᅵyttᅵᅵ raekooltaan 3-6 mm murskattua sepeliᅵ
kevyenliikenteen vᅵylien liukkaudentorjunnassa. Samaa hiekoitussepeliᅵ
kᅵyttᅵvᅵt myᅵs kaikki muut kadun ja tienpitᅵjᅵt, koska tᅵllᅵ tavoin on
todettu saavutettavan parhain liukkaudentorjunta. Muutoinkin
hiekotussepelillᅵ on helppo saatavuus ja se on edullisin kᅵytetyistᅵ
taikka paremminkin mahdollisista liukkaudentorjuntamenetelmistᅵ,
samoin sen pysyvyys kulkuvᅵylᅵllᅵ on hyvᅵ, mikᅵli kiviainespartikkelin
raemuoto olisi pyᅵreᅵmpᅵᅵ, rakeet kulkeutuisivat helpommin pois
kulkupinnoilta. Tᅵmᅵ taas aiheuttaisi liukkaudentorjunnalle sen, ettᅵ
tyᅵt tulisi tehdᅵ tiheᅵmmin, materiaalimenekki kasvaisi, mitkᅵ
puolestaan lisᅵisivᅵt kustannuksia. Murskeesta valmistettu
hiekoitussepeli on raemuodoltaan terᅵvᅵreunaista heti levittᅵmisen
jᅵlkeen, mutta kuluessaan se pyᅵristyy ja renkaan vaurioittamisriski
pienenee.
Jotta liukkaudentorjunta on tehokasta, sepelin tulee olla
terᅵvᅵreunaista. Kᅵytᅵmme ajoradoilla alarajaltaan pienempirakeista
sepeliᅵ 1-6 mm, mutta kevyenliikenteen vᅵylille se ei sovellu, sillᅵ
ajoradoista poiketen kevyen liikenteen vᅵylᅵt eivᅵt yleensᅵ ole tᅵysin
lumettomia / jᅵᅵttᅵmiᅵ. Pienempi rakeiset sulattavat alla olevaa jᅵᅵtᅵ
ja uppoavat nopeammin jᅵᅵn sisᅵᅵn ja kulkeutuvat helpommin jᅵᅵn
rakoihin, eikᅵ niillᅵ saavuteta tarpeeksi hyvᅵᅵ kitkan parannusta
kevyen liikenteen vᅵylillᅵ. Hiekoitussepeliᅵ ei pᅵᅵsᅵᅵntᅵisesti
poisteta kulkupinnoilta talviaikaan vaikka tulisi lᅵmmin jakso. Tᅵmᅵ
siksi, ettᅵ yllᅵttᅵvissᅵ liukkaustilanteissa, esim. yᅵpakkasten
jᅵlkeen varhain aamulla liukkaudentorjuntasepeli ehkᅵisee tapaturmia
ja ennen pitkᅵᅵ kulkupinnat jᅵᅵtyvᅵt uudelleen kun tulee seuraava
pakkaskausi.
Lasten leikkipaikoilla kᅵytetᅵᅵn turva-alustana pyᅵreᅵmpi pintaista
luonnonsoraa ns. turvahiekkaa. Tᅵtᅵ on kokeiltu viime talvena
Vantaalla, mutta sillᅵ ei saavuteta tehokkuudeltaan vastaavan tasoista
liukkauden torjuntaa / kitkan parannusta ja jalankulkupinnoilla
luonnonsora muodostaa hetkittᅵin paikallisia ns. laakeripintoja, jotka
ovat jalankulkijoille vaarallisempia kuin nykyisin kᅵyttᅵmᅵllᅵmme
hiekoitussepelillᅵ, sillᅵ kᅵyttᅵmᅵllᅵmme hiekoitusmurskeellakin
ihmisiᅵ kaatuu, kun jalan alle sattuu pienten kivirakeiden muodostamia
laakerikerroksia. Turvahiekka on merkittᅵvᅵsti kalliimpaa kuin
nykyisiin kᅵytettᅵvᅵt materiaalit lisᅵksi sen saatavuus on huonompi
ainakin tᅵᅵllᅵ pᅵᅵkaupunkiseudulla. Viime talvena tietᅵᅵkseni vain
yksi tuottaja pystyi toimittamaan sitᅵ pieniᅵ eriᅵ.
On hyvin harmillista, ettei polkupyᅵrien renkailla ole vastaavaa
talvirengasluokitusta ja -kᅵyttᅵvaatimusta kuin autoilla. Tᅵllaisella
vaatimuksella voitaisiin saada rengasvalmistajat kehittᅵmᅵᅵn
renkaisiin paremmat pistosuojaukset. Toimiessamme niukkojen
mᅵᅵrᅵrahojen puitteissa kustannustehokkuusvaatimus asettaa rajoituksia
riittᅵvᅵn kitkan / liukkauden torjunnan tason saavuttamiseen
vaihtoehtoisella materiaaleilla. Toivon, ettᅵ lᅵydᅵtte kᅵyttᅵmᅵᅵnne
huomattavasti kestᅵvᅵmmᅵn rengastyypin nᅵihin Etelᅵ-Suomen rannikon
puolittain lumettomiin talviolosuhteisiin.
Kadunpitᅵjᅵn tulee tarkoin punnita kunnossapitolakia, joka edellyttᅵᅵ
katualueiden kunnossapidolta, ettᅵ kadun tulee olla liikenteen
tarpeita tyydyttᅵvᅵssᅵ kunnossa ja varmistaa ettᅵ tᅵhᅵn on pyritty
kaikin kᅵytettᅵvissᅵ olevin keinoin. Kᅵytᅵnnᅵssᅵ tᅵmᅵ tarkoittaa
poliittisella pᅵᅵtᅵksellᅵ kunnossapitoon osoitettujen mᅵᅵrᅵrahojen
asettamien rajojen mukaista toimintaa. Lainsᅵᅵtᅵjᅵ kᅵyttᅵᅵ
kunnossapitolaissa termiᅵ .liikenteen tarpeita.. Viime kᅵdessᅵ
oikeusistuin lopullisesti mᅵᅵrittᅵᅵ ratkaisuissaan tᅵmᅵn termin
merkityksen tarkemmin.
Mielenkiinnolla olen seurannut lehtikirjoittelua, jossa on jopa
kᅵytetty tappajasepeli -termiᅵ ymmᅵrtᅵmᅵttᅵ ollenkaan taikka vᅵheksyen
sitᅵ tosi seikkaa, ettᅵ talvella yleisesti kᅵytetty hiekoitussepeli
vᅵhentᅵᅵ ratkaisevasti jalankulkijoiden liukastumisia ja niistᅵ
aiheutuvia onnettomuuksia ja hyvin todennᅵkᅵisesti pelastaa
ihmishenkiᅵ. Pyᅵrᅵilijᅵt lienevᅵt lanseeranneet tᅵmᅵn virheellisen
tappajasepeli -termin.
Useat tuntemani talvipyᅵrᅵilijᅵt vᅵittᅵvᅵt, etteivᅵt heidᅵn
kᅵyttᅵmᅵnsᅵ renkaat puhkea talvella. Erᅵs totesi, ettᅵ ajotavalla voi
olla vaikutusta, hᅵn kertoi pyrkivᅵnsᅵ ennakoimaan tilanteita, jotta
pystyy tarvittaessa jarruttamaan rauhallisesti. Renkaita on monen
hintaisia ja vaikka sattuisi olemaan suomalainenkin tuotenimi, se ei
vᅵlttᅵmᅵttᅵ takaa tuotteen laadukkuutta. Renkaiden materiaali kun
taitaa olla muuttunut tᅵyskumisista osin muovisiin, ja valmistajamaa
taitanee nykyisin olla jokin aasialainen valtio. Hyvᅵnᅵ neuvona
renkaiden pistosuojauksen parantamiseen pyᅵrᅵliikkeet ja -korjaamot
myyvᅵt renkaan sisᅵpintaan liimattavaa paksua nauhaa, joka antaa
lisᅵturvaa renkaan rikkoutumiseen.
Yhdistettyjen ja erotettujen kevyen liikenteen vᅵylien hiekoitus
tapahtuu samalla kalustolla. Teknisesti eikᅵ taloudellisesti ole
jᅵrkevᅵᅵ hiekoittaa erottujen kevyen liikenteen vᅵlien eri puolia
erilaisella hiekoitusmateriaalilla.
Pistosuojauksesta tulisi selvittᅵᅵ rengasvalmistajan vastuu ja
yllᅵpitotoimiston kanta on, ettᅵ normaalisti hiekoitetulla pyᅵrᅵtiellᅵ
puhjenneesta renkaasta tulee vaatia korvausta renkaan valmistajalta.
Huomioitavaa on myᅵs se ettᅵ kevyen liikenteen vᅵylien kᅵyttᅵjissᅵ on
hyvin eri ikᅵisiᅵ ihmisiᅵ ja heillᅵ erilainen kyky liikkua. Vᅵylien
yllᅵpito lᅵhtee siitᅵ, ettᅵ turvallinen liikkuminen on kaikille
---
Hei,
Pahoittelut viiveestᅵ, henkilᅵkohtaiset asiat veivᅵt kaiken ajan ja
energian viime pᅵivinᅵ, joten en ehtinyt paneutua tᅵhᅵn ennenkuin
nyt. Tᅵnᅵᅵnkin nᅵytti siltᅵ, etten ehdi asiaa ottaa esille, kun
jouduin renkaanpaikkaushommiin - tᅵllᅵ kertaa tosin
pistosuojaamattoman lastenkuljetuskᅵrryn renkaan osalta. Lienee
tarpeetonta sanoakaan, ettᅵ renkaassa oli uponneena iso mᅵᅵrᅵ sepeliᅵ.
Laitoin sekᅵ tᅵmᅵn kommentoimani viestin ettᅵ korjaamanne viestin
Facebookiin sekᅵ noihin edellᅵmainittuihin keskusteluryhmiin. Jᅵtin
niihin myᅵs alkuperᅵisen viestin tallelle.
En ole vielᅵkᅵᅵn saanut Keijo Kuoppalalta kannanottoa edellisissᅵ
viesteissᅵ kᅵsiteltyihin asioihin.
Kommenttini viimeisimpᅵᅵn viestiinne lyhykᅵisesti alla:
1. Noista keskustelupalstoilla mainituista kestᅵvistᅵ rengastyypeistᅵ
suurin osa on maastopyᅵrien renkaita, jotka eivᅵt sovellu esimerkiksi
juuri ns. hybridipyᅵriin kokonsa puolesta. Arvioisin
pᅵᅵkaupunkiseudulla aktiivisessa kᅵytᅵssᅵ olevista pyᅵristᅵ ainakin
60-70% olevan juuri nᅵitᅵ hybridipyᅵriᅵ tai peruspyᅵriᅵ, joissa noita
ei voi kᅵyttᅵᅵ.
Mielestᅵni se, ettᅵ muualla maailmassa ei tunnuta tᅵrmᅵᅵvᅵn tᅵhᅵn
sepeliongelmaan pyᅵrᅵteiden hiekoituksesta huolimatta, siirtᅵᅵ aika
paljon vastuuta ja ongelman syytᅵ rengasvalmistajilta pois tienpitᅵjᅵn
harteille.
Turvallisuus on toki tienpitᅵjᅵn turvattava, mutta toivoisin sen
tapahtuvan vaihtoehtoisella menetelmᅵllᅵ, sellaisia kun on
saatavilla. Kuten aikaisemmin jo totesin, kᅵsittᅵᅵkseni lakikin
asettaa tienpitᅵjᅵlle velvollisuudeksi pitᅵᅵ tie sellaisessa kunnossa,
ettei se aiheuta vaurioita liikennevᅵlineille.
2. Toistan yhᅵ nᅵkemykseni tᅵhᅵn: Keskustelu itse ongelmasta on
rakentavampaa kuin keskustelu termistᅵ.
3. Vastaus ei selitᅵ lainkaan sitᅵ, miksi tᅵllᅵkin hetkellᅵ tuo
toispuoleinen hiekoitus onnistuu - pikemminkin se kiistᅵᅵ
tᅵmᅵn. Toispuoleista ja nimenomaan pyᅵrᅵtien puoleista hiekoitusta
lᅵytyy monesta paikasta, mm. Mannerheimintien pyᅵrᅵtieltᅵ
eduskuntatalon edessᅵ tai vaikka Kauppatorin ja Kaivopuiston
vᅵliltᅵ. Samoin sitten pᅵᅵradan itᅵpuolisen kevyenliikenteenvᅵylᅵn
hiekoitus on hoidettu siten, ettᅵ sille jᅵᅵ hiekoittamattomat
kaistaleet molempiin reunoihin Kᅵpylᅵn ja Oulunkylᅵn vᅵlillᅵ.
Se, ettᅵ jalankulkijoita eksyy pyᅵrᅵtien puolelle, ei ole mielestᅵni
kantava peruste pyᅵrᅵtien hiekoittamiselle. Itse asiassa pelkᅵn
jalankulkijoiden puolen hiekoittaminen saattaisi toimia liikennettᅵ
selkeyttᅵvᅵnᅵ tekijᅵnᅵ: Jalankulkijat ehkᅵ pysyisivᅵt paremmin omalla
puolellaan ainakin liukkaampien kelien aikana, jolloin liikenteessᅵ
tulisi vᅵhemmᅵn vaaratilanteita.
4. Pistosuojausnauhan asennus kaupungin toimesta on ehkᅵ kannatettava
idea. Se ei kuitenkaan poista sitᅵ tosiasiaa, ettᅵ joillakin
rengasvalmistajilla renkaan takuu raukeaa pistosuojausnauhan
asennuksen myᅵtᅵ.
5. Onko sepeliᅵ mahdollista murskausvaiheessa kᅵsitellᅵ niin, ettᅵ
piikkimᅵisten sᅵrmien sijaan muoto olisi enemmᅵnkin neliᅵmᅵistᅵ?
Olen muuten ilokseni huomannut monesta paikasta pyᅵrᅵilyreittieni
varrella hiekoitussepelin harjatun tai pestyn pois parin viime pᅵivᅵn
aikana. Kiitos siitᅵ.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Maantiellᅵ ei 80 km/t keskimᅵᅵrᅵinen nopeus ole sopivasti nelosta ja
kolmosta kᅵyttᅵmᅵllᅵ mielestᅵmme mikᅵᅵn mahdottomuus ainakaan
valtatiellᅵ." - Fiat 600 koeajo, Tekniikan Maailma 4/1957
Mielenkiintoinen vastaus toimistop��llikk� Pekka Isoniemelt�, jolla h�n
edelleen virkamiesm�isen taidokkaasti viittaa sinulle kintaalla.
> 1. Useat talvipy�r�ilij�t ovat l�yt�neet kest�v�n rengastyypin, se
> k�y my�s keskustelupalstoilta ilmi, samoin kuin se, ett�
> hienoillakaan
Yleist�vi�, spesifioimattomia v�itteit� on helppo esitt�� kyseiseen
tapaan. Kuulisinkin mielell�ni esimerkkiluettelon renkaista, jotka ovat
(sanoisin jopa "muka") immuuneja keskustellulle ongelmalle.
> mallimerkinn�ill� varustettu rengas ei ole muita kest�v�mpi.
> Mahdollisesti on niinkin, ett� rengasvalmistajien intressi ei ole
> kehitt�� pistosuojattuja renkaita Suomen oloihin. Heid�n teht�v�ns�
> on myyd� renkaita ja tehd� sill� voittoa. Renkaiden paine,
Aika kovia julkisia v�itteit� valmistajien tuotemoraalista (t�ss� kohtaa
liiketaloustieteen proffan kaavussa luettuna). Tuossa virkamiehen
varovaisuus taisi p��st� hieman rakoilemaan.
> valmistusmateriaali ja sen joustavuus kylm�ll�, renkaan kumiseoksen
> ja profiilin korkeus, renkaan leveys, pinta-ala ja paine kulkupintaan
> sek� ajotapa mm. jarruttaminen & (kaarre)ajonopeus ovat ratkaisevia
> tekij�it� renkaan kest�vyyden kannalta.
Repertuaarissa on n�k�j��n heitell� joukko osaavalta vaikuttavia
termej�, jotka suomennettuna tarkoittavat tehk��t umpikumirenkaita
meille turhan marisijoille.
> El�mme moniarvoisessa maailmassa, jota lait s��telev�t. Kadunpit�j�n
> ensisijainen teht�v� on turvata liikkujien/ kulkijoiden turvallisuus
> ja kevyen liikenteen v�ylien liukkaudentorjunta on kunnossapitolaissa
> s��detty velvollisuudeksemme. T�st� on kannamme suurta vastuuta.
> Poliisi tutkii vuosittain loukkaantumisiin johtaneita onnettomuuksia
> liikenneturvallisuuden osalta, pahimmillaan n�iss� tapauksissa voimme
> joutua syytetyiksi.
Tuossa se asian ydin on reilusti suoraan sanottuna. Liukkaudentorjunnan
keskeinen tarkoitus on syytteiden v�ltt�minen. Muistuu mieleen muutaman
vuoden takainen betoniporsaiden pannat aivan vastaavasta syyst�. Teiden
toimivuus eri liikennemuodolle on toissijaista. Juridiikka on
virkamiehen ensisijainen ohjenuora. (Kuten kirjoitin aikaisemmin,
itsekin viranhaltijana tiedostan ja tunnistan kuvion.)
> Koirien omistajilta tulee valituksia sepelist�, samoin kuin suolan
> k�yt�st�.
Tuo on reilusti todettu, mutta:
> My�s pulkkien vet�j�t, potkukelkkailijat ja hiiht�j�t valittavat
> hiekoitussepelin k�yt�st�.
Sitten tuleekin per��n suoranaista asialla ivailua. Mutta taas niin
taitavasti sanoitettuna, ett� sen voi tarvittaessa tulkita my�s aivan
asiaksi.
> 2. Tappajasepeli on v��r� nimitys ja t�st� olen normipy�r�ilij�iden
> puolesta pahoillani, ett� muita intomielisemmin asiaansa suhtautuvat
> py�r�ilij�t ovat ottaneet t�m�n termin k�ytt��n.
No vilahtaahan se pukinsorkka sitten selv�stikin. Tuossa leimataan
vastapuoli asiattomiksi (min� sanon taas "muka") pienen v�hemmist�n
kiihkoilijoiksi ja turhan vouhottajiksi, jotka vain sotkevat toimiston
vanhat, totutut rutiinit. Tappajasepeli termi tuntuukin nyppiv�n
kyseist� toimistop��llikk�� aivan tavattomasti.
> 4. Mik�li pistosuojausnauha parantaa tilannetta, niin
> mahdollisuuksien
Sitten v�ist�v�� luulottelua asiassa. Mutta taas taitavana v�istelyn�,
koska pistosuojausnauha on sen verran harvinainen ja hankalasti
k�ytett�v� keino, ett� riitt�v�� m��r�� n�ytt�� idean toimimattomuudesta
ei hetkess� synny.
> 5. Normaalisti hiekoitettu kevyen liikenteen v�yl� on hiekoitettava
> hiekoitussepelill�, jolle on tarkka raekoon koostumus (seulojen
Yhteenvetona lukemastani en odota mit��n muutosta tilanteeseen, enk�
ainakaan asenteisiin.
(Tapio, saat luvan halutessasi k�ytt�� tai v�litt�� eteenp�in edell�
kirjoittamaani.)
---
Hei,
Joudun perumaan tᅵmᅵn eilisen kiitokseni:
2009/11/26 Tapio Keihᅵnen <d...@iki.fi>:
> Olen muuten ilokseni huomannut monesta paikasta pyᅵrᅵilyreittieni
> varrella hiekoitussepelin harjatun tai pestyn pois parin viime
> pᅵivᅵn
> aikana. Kiitos siitᅵ.
Tᅵnᅵ aamuna jouduin toteamaan Linnanmᅵen kohdalla radan varren
pyᅵrᅵtielle kylvetyn sepeliᅵ (onneksi kuitenkin ainoastaan toiseen
laitaan, vaikkei se edellisen viestinne mukaan onnistukaan
hiekoituskalustollanne). En voi mieltᅵᅵ tuota minᅵᅵn muuna kuin
pelkkᅵnᅵ kiusantekona - ainakaan viikkoon ei ole mitᅵᅵn merkkiᅵ
Ilmatieteen laitoksen tai Forecan sᅵᅵennusteissa pakkaskelien tulosta
(ᅵisin kylmimmillᅵᅵn nᅵyttᅵisi lᅵmpᅵtila tippuvan neljᅵᅵn
asteeseen). Olisin ottanut kuvan tuosta hiekoituksesta, mutta kamera
oli unohtunut kotiin.
Mikᅵ on perusteenne tuolle hiekoitukselle? Kyseiseltᅵ kohdalta
harjattiin vasta muutama pᅵivᅵ sitten sepelit pois. Tᅵydellistᅵ
resurssien ja rahan tuhlaamista, harmittaa, ettᅵ maksamiani veroeuroja
haaskataan nᅵin.
Aamu ei muutenkaan kovin hyvin alkanut, paikkasin ensin vaimon pyᅵrᅵn
eturenkaan ja kilometrin polkemisen jᅵlkeen jouduin myᅵs oman pyᅵrᅵni
kanssa paikkaushommiin.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Kritisoitavat kohdat ovatkin kaikki ainoastaan merkityksettᅵmᅵmpiᅵ
yksityiskohtia, kun taas kokonaisuutena antaa kuusisatanen todellisen
laatuauton kuvan." - Fiat 600 koeajo, Tekniikan Maailma 4/1957
> Yleistäviä, spesifioimattomia väitteitä on helppo esittää kyseiseen
> tapaan. Kuulisinkin mielelläni esimerkkiluettelon renkaista, jotka ovat
> (sanoisin jopa "muka") immuuneja keskustellulle ongelmalle.
Kahden renkaan otoksella sanoisin että Vittoria Randonneurit kestävät
sepeliä aika hyvin. Vastapainoksi ne ovatkin sitten painavat, todella
epämukavat ajettavat ja pirullisen liukkaat märällä kelillä.
Muuten, hienoa asian kiertelyä virkamieheltä. Mikähän mahtaisi olla
perustelu jolla tämä oikeasti muuttaisi mieltään?
Juhani
Kyllä se tästä otoksesta jo ilmenee, ei mikään. Tämä on kuin VR:n
tiedotuksen vastineita lukisi: junat eivät ole myöhässä, ja jos joskus
ovatkin, se on asiakkaan vika. Onhan se mukavaa, että jaksaa noinkin
seikkaperäisesti sanoa, että "tältä se kuulostaa kun minua ei
kiinnosta". Tosin tappajasepeli-nimityksestä pitää päästä eroon, nyt
heti, kuulitteko!! :)
Itseltäni meni rengas viime viikolla. Kirjoitin sekä H:gin että Espoon
kaupungeille, kun työmatka kulkee molempien alueella enkä halunnut
lähteä jäljittämään tämän nimenomaisen sepelipiikin tuotantoerää. Hesa
vastasi samalla Isoniemen "muistiolla", mutta jälkikäteen
asennettavista pistosuojausnauhoista ei siinä puhuttu mitään. Hyvä
niin, eihän autoilijoitakaan kehoiteta hankkimaan corollaan
maastoajoneuvon renkaita tai "tuunaamaan" tavallisia renkaita jotenkin
"paremmiksi". Siellä toki tulee lakikin vastaan.
Espoon puolella väyliä kuulemma ryhdytään kyllä puhdistamaan sepelistä
heti kun jää sulaa asfaltista. Miten pitkälle siinä ehditään riippuu
sitten lämpimän jakson kestosta. Tilanne onkin kyllä Espoon puolella
tässä vähitellen parantunut.
Timo Salmi ansiokkaasti ruotikin Isoniemen vastauksen tuossa ylempänä.
Pari kommenttia vielä. Voi todeta, että vastauksen lopussa silmäkulmaa
kostuttava prinsiippi "...turvallinen liikkuminen on kaikille
mahdollista, myös kaikkein heikoimmille" ei tällä hetkellä toteudu.
Kaupungin kannalta on tietysti olennaista, että tässä intetään vastaan
ja hoetaan että toteutuu se, mutku oma vikanne, ja rengasvalmistajien
vika, ja säiden vika, ja hiekoituskaluston vika, ja... Yhtäältä
nykyisenkin sepelin muodostaman "laakerikerroksen" riski on kuulemma
olemassa (tosin jostain syystä vain jalankulkijoille), mutta toisaalta
se ei kelpaa syyksi katujen asialliseen puhdistukseen. Jep.
Tuo "rengasfirmat haluavat vain rahastaa" -kommentti on tietysti oma
lukunsa. Vastaavasti voi todeta, että onhan se murskeen toimittajalle
helppoa ja kannattavaa myydä kaupungille kuutiokaupalla sitä
perinteistä metrilakua, kun kaupungin hankinnoista vastaavat eivät
halua vaatia parempaa. Tuskin isot toimijat oma-aloitteisesti pistävät
aikaa ja rahaa tuotekehittelyyn tämmöisessä asiassa, jos siihen ei ole
myynnin kannalta mitään tarvetta. Pienet toimijat voi sitten aina
dissata epäuskottavina.
--hemmo
---
Tapio Keihᅵnen,
1. Rengas
Polkupyᅵrᅵilijᅵiden tulisi tarkistaa ostopᅵᅵtᅵstᅵ tehdessᅵᅵn renkaiden
tuoteselostus ja nimenomaan se, mistᅵ aineesta rengas on tehty. Olen
vakuuttunut, ettᅵ luonnonkumin osuus renkaan pinnoituksessa mᅵᅵrittᅵᅵ
renkaan kestᅵvyyden, ei niinkᅵᅵn renkaan merkki taikka renkaan
tyyppimerkinnᅵt.
Tiedustele renkaiden valmistusmateriaaleista, etenkin luonnonkumin
osuudesta ja ominaisuudesta / kyvystᅵ suojata rengasta sepelin pistoa
vastaan Keravalla sijaitsevalta Polkupyᅵrᅵliike Lundberg:ltᅵ
www.lundberg.fi : "Renkaista lᅵytyy eritasoisella pistosuojauksella
varustettuja renkaita moneen tarpeeseen."
2. Tappajasepeli -termi
Ei kommentoitavaa.
3. Toispuoleinen hiekoitus
Kuulostaa hyvin erikoiselta, minulla ei ole tietoa ettᅵ meidᅵn
tuottajalla olisi laitteita toispuoleiseen hiekoitukseen. Erᅵs
mahdollinen selitys voisi olla sellainen, ettᅵ jollakin yksityisellᅵ
koneurakoitsijoilla olisi uusi levitinlaite, jossa olisi ratkaistu
tᅵmᅵ. Toinen hieman uskottavampi selitys on, ettᅵ vᅵylᅵ on hiekoitettu
normaalisti, mutta pitkᅵn lᅵmpimᅵn sᅵᅵjakson takia pienellᅵ
imulakaisukoneella olisi kerᅵtty hiekoitussepeli pois toiselta
puolelta.
4. Pistosuojanauhan asentamisen korvaaminen
Tᅵllᅵ hetkellᅵ tᅵstᅵ ei uutta tiedotettavaa.
5. Sepelin murskaus / hiekoitussepeli / luonnonsora
Teoriassa on mahdollista valmistaa kubisoitua sepeliᅵ, joka ikᅵvᅵ
vaatii murskauksessa useamman kᅵsittelyvaiheen ja siitᅵ syystᅵ
huomattavasti kalliimpaa. Ensi vuonna mᅵᅵrᅵrahamme vᅵhenevᅵt 2
milj. euroa, ja saamaan aikaan Helsingin rakennettujen yleisten
alueiden (kadut & puistot) pinta-ala kasvaa ennᅵtyksellinen nopeaan,
yhtᅵlᅵ on vaikea, joudumme jo muutoinkin karsimaan
toimintojamme. Lisᅵksi meille on tulossa uusia vastuita
(=yllᅵpidettᅵvᅵᅵ) uuden 1.1.2010 kᅵynnistyvᅵn Helsingin seudun
ympᅵristᅵpalvelut (HSY) kuntayhtymᅵn muodostamisen
seurauksena. Luonnonsoran kalleus selittyy osittain myᅵs sillᅵ ettᅵ se
toimitetaan kauempaa pᅵᅵkaupunkiseudulle kuin tᅵᅵllᅵ
pᅵᅵkaupunkiseudulla ja sen lᅵheisyydessᅵ murskattu hiekoitussepeli.
----
Tᅵmᅵ on viimeinen vastauskirje. Toivon, ettᅵ vastaukseni ovat olleet
selkeitᅵ ja yksiselitteisiᅵ. Aion palata vielᅵ kertaalleen nᅵihin
kirjeissᅵni mainittuihin seikkoihin, jotka olen luvannut selvittᅵᅵ.
----
Pyydᅵn lᅵhettᅵmᅵᅵn jatkokysymykset osoitteesta www.hkr.fi/yhteys
lᅵytyvᅵllᅵ lomakkeella. Tᅵllᅵin palautteet tulevat rekisterᅵityᅵ ja
tilastoitua, nᅵin saadut asiakaspalautteet kootaan ja analysoidaan,
minkᅵ tietojen pohjalta kehitᅵmme toimintaamme.
yst. terveisin,
Pekka Isoniemi
toimistopᅵᅵllikkᅵ
HKR / katu- ja puisto-osasto
yllᅵpitotoimisto
Minusta tuo v�ite on kyll� ihan normaalia juttua eik� mit��n
tuotemoraalin arvostelua. Tottakai rengasvalmistajat haluavat tehd�
voittoa (ei rengasbisnes mit��n kehitysapua ole) ja ottavat sen huomioon
tuotekehityksess��n ja tuotevalinnoissaan. Suomen "tappajasepelimarkkina"
on kuitenkin sen verran pieni ett� ei t�nne kannata mit��n erikoisrengasta
tehd�. Etenkin kun voi hyvinkin olla niin ett� se erikoisrengas olisi
muilta ominaisuuksiltaan kuin tappajasepelikest�vyydelt��n kelvoton,
esimerkiksi raskas, liukas, tms.
Keskustelusta ylip��t��n olen sit� mielt� ett� kyll� teiden yll�pit�j�n
teht�v�n� on huolehtia ett� teill� voidaan liikkua. Tulee vain mieleen, ett�
miten k�visi, jos maantiell� ryhdytt�isiin k�ytt�m��n liukkaudentorjunnassa
menetelm�� joka rikkoisi autojen renkaat...
trauma
Ha ha ha, 'eksyy', 'tahattomasti', 'silloin t�ll�in'.
Ent�s maratoonarit, h�lkk��j�t, sauvak�velij�t, rullaluistelijat,
lastevaunujen ty�nt�j�t, py�r�laukun vet�j�t, k�nnykk��n puhujat,
pys�kkikatoksen takana tupakoivat, jakeluautot, taksit, roskalavat...
Kaikki tahattomasti eksyksiss�?
Esko
---
Hei,
Toivoisin saavani vielᅵ ainakin tᅵhᅵn viestiin vastauksen, koska asian
lᅵpikᅵyntihᅵn on aivan kesken ja nyt on havaittavissa joitakin
selkeitᅵ ristiriitoja kommenttien kesken, kuten alta kᅵy ilmi. En
myᅵskᅵᅵn ole saanut lakimieheltᅵnne mitᅵᅵn kommenttia korvausasioista.
Palautin vastaanottajalistaan sekᅵ Helsingin Sanomien
Kaupunkitoimituksen kuin myᅵs teidᅵn alunperin lisᅵᅵmᅵnne
vastaanottajat.
1. Kyselin renkaista tuolta mainitsemastanne liikkeestᅵ
(Polkupyᅵrᅵliike Lundberg) ja tᅵssᅵ vastaus lainattuna (lupa
lainaukseen ja kᅵyttᅵᅵn Facebookissa sekᅵ keskustelualueilla saatu
ko. liikkeestᅵ):
---
Schwalben Marathon Plus ( http://lundberg.fi/node/55 ) on
osoittautunut hyvᅵksi vaihtoehdoksi sepelikeleille.
Painoa renkaaseen toki tulee lisᅵᅵ paksun suojauksen takia, mutta
rullaavuus on renkaassa melko hyvᅵ.
Hybriin kannattaa laittaa esim 37-622 Marathon Plus, koska rengas on
ilmatilaltaan melko suuri.
Tᅵllᅵ hetkellᅵ Plussat ovat vᅵhissᅵ, mutta keskiviikkoon mennessᅵ
pitᅵisi tulla lisᅵᅵ.
---
ja tᅵssᅵ vielᅵ toisessa viestissᅵ tulleita tarkennuksia kumilaatuun:
---
Renkaan materiaalikin toki vaikuttaa, mutta vᅵittᅵisin ettᅵ tᅵrkeᅵmpᅵᅵ
on rengaskudoksen tiheys. Schwalben Marathon Plus-renkaassa
kudoksen tiheys on 67 EPI (Ends Per Inch). Kyseinen lukema kuvaa yhden
kumikerroksen sᅵietiheyttᅵ ja 67 on rakenne, jota
Schwalbe kᅵyttᅵᅵ useimmissa renkaissaan. Joidenkin valmistajien
renkaissa voi olla 160 epi (tai TPI) lukemia, mutta on syytᅵ olettaa
ettᅵ kyseinen luku kuvaa esim. kolmen kumikerroksen yhteenlaskettua
tiheyttᅵ. Schwalbella luku tarkoittaa siis yhden kumikerroksen
lukua. Laskutapoja on monia.
Marathon Plussan kumiseos on valmistajan nimeᅵmᅵ Allround Compound,
josta en tuon EPI-luvun lisᅵksi enempᅵᅵ dataa lᅵytᅵnyt.
Kestᅵvᅵksi Marathon Plussan luonnollisesti tekee erikoiskumista
valmistettu Smartguard-pistosuojavyᅵ. Renkaan kuvio toki
kerᅵᅵ jonkin verran terᅵvᅵᅵ sepeliᅵ, mutta joustava vyᅵ ei pᅵᅵstᅵ
lasia ja kiviᅵ kovinkaan helposti lᅵpi.
Muiden valmistajien erikoisvahvistettuihin renkaisiin en osaa ottaa
kantaa, meillᅵ ei niistᅵ juurikaan kokemusta ole.
Puhjenneita Marathon Plussia tulee vastaan yleensᅵ muutama vuodessa,
useimmiten syynᅵ on ollut ajan kanssa syvemmᅵlle
kaivautunut lasi tai kivi.
Paksun pistosuojauksen lisᅵksi sepelin kestoa parantaa jos renkaassa
on korkea nappulakuvio. Kivet ja lasit tarttuvat
yleensᅵ renkaan korkeimpaan kohtaan eivᅵtkᅵ pᅵᅵse niin helposti lᅵpi.
---
Itsellᅵni siis on takarenkaana nimenomaan tuo Schwalben Marathon Plus
ja myᅵs se on useaan otteeseen puhjennut sepeliin, vaikka jokaisen
tyᅵmatkan jᅵlkeen kᅵytᅵn muutaman minuutin renkaaseen uponneiden
sepelinmurujen poistoon. Oma renkaani ei ole myᅵskᅵᅵn
keskusteluryhmien perusteella poikkeus.
Toivoisin saavani jonkilaista viitettᅵ tutkimuksiin tai johonkin
muuhun vakavasti otettavaan lᅵhteeseen tuosta nᅵkemyksestᅵnne "Olen
vakuuttunut, ettᅵ luonnonkumin osuus renkaan pinnoituksessa mᅵᅵrittᅵᅵ
renkaan kestᅵvyyden, ei niinkᅵᅵn renkaan merkki taikka renkaan
tyyppimerkinnᅵt." Kaikissa nᅵkemissᅵni pistosuojauksissa
pistosuojauskerros on tehty jostain erikoiskumiseoksesta tai
kevlarista. Mielestᅵni olisi jossain mᅵᅵrin omituista, etteivᅵt
rengasvalmistajat kᅵyttᅵisi luonnonkumia, mikᅵli sen osuus renkaan
pinnoituksessa mᅵᅵrittᅵisi renkaan kestᅵvyyden.
Samoin viimeviikkoinen kommenttinne mahdollisesta rengasvalmistajien
intressinpuutteesta tehdᅵ Suomen oloihin soveltuvia pistosuojattuja
renkaita kaipaisi perusteluja, ottaen huomioon sen, ettei muualla
maailmassa rengasvalmistajilla nᅵyttᅵisi olevan ongelmia
hiekoitussepelin puhkomien renkaiden kanssa. Voisin vastaavasti
heittᅵᅵ ilmaan otaksumanani kaupungin tekevᅵn yhteistyᅵtᅵ
rengaskauppojen kanssa lisᅵᅵmᅵllᅵ paikkaustarvikkeiden ja sisᅵ- sekᅵ
ulkorenkaiden myyntiᅵ. Tai vastaavasti pyrkimyksen siirtᅵᅵ pyᅵrᅵilijᅵt
kᅵyttᅵmᅵᅵn julkista liikennettᅵ ja siten tuomaan tuloja
kaupungille. En tietysti usko moiseen, halusin vain esittᅵᅵ
vastaavanlaisen rinnastuksen.
Toivoisin myᅵs saavani teiltᅵ yksiselitteisen ja selkeᅵn kommentin
siitᅵ, mikᅵ tavalliseen hybridi- tai retkipyᅵrᅵᅵn sopiva rengas kestᅵᅵ
Helsingin kaupungin kᅵyttᅵmᅵn hiekoitussepelin puhkeilematta. Tᅵhᅵn
mennessᅵ mitᅵᅵn tᅵllaista vastausta en ole saanut useasta pyynnᅵstᅵ
huolimatta, ainoastaan epᅵselviᅵ viittauksia ja perustelemattomia
kommentteja.
3. Kommenttinne toispuoleisen hiekotuskaluston puutteesta hᅵmmensi
aika tavalla. Ajelin perjantaina ja maanantaina siellᅵ tᅵᅵllᅵ
Helsinkiᅵ (keskusta, Pohjois- ja Koillis-Helsinki) ja ainoastaan
kahdessa paikassa Pihlajamᅵessᅵ tᅵrmᅵsin hiekoitukseen, joka oli
todennᅵkᅵisesti tehty koko kevyen liikenteen vᅵylᅵlle kerrallaan. Muut
yhᅵ jᅵljellᅵ olevat hiekoitukset olivat selvᅵsti tehty kolmella eri
tavalla noin 1-1.5 metriᅵ leveinᅵ, suunnilleen pyᅵrᅵtien toisen puolen
levyisinᅵ kaistaleina:
- Toispuoleisesti, mutta valitettavasti yleensᅵ nimenomaan jaetuilla
kevyen liikenteen vᅵylillᅵ pyᅵrᅵilijᅵiden puolella
- Molemmin puolin kevyen liikenteen vᅵylᅵᅵ, jolloin keskellᅵ oli
kapea hiekoittamaton tai vᅵhᅵhiekkainen kaistale
- Keskellᅵ kevyen liikenteen vᅵylᅵᅵ, jolloin molemmilla reunoilla
oli hiekoittamattomat kaistaleet
Lisᅵksi tᅵnᅵ aamuna tyᅵmatkallani pysᅵhdyin kysymᅵᅵn kahdelta
eri tyᅵntekijᅵltᅵnne hiekoituskalustosta ja
hiekoitustavoista. Ensimmᅵinen vastasi sanatarkasti "No ainakin
puolet kalustosta tekee tuollaista kapeaa hiekoitusta" ja toinen
sanoi suunnilleen nᅵin "Joutuu tekemᅵᅵn kahteen kertaan
[hiekoituksen], jos halutaan hiekoittaa koko pyᅵrᅵtie." Kun
mainitsin toiselle nᅵistᅵ saaneeni sᅵhkᅵpostitse erilaisen
vastauksen, kommenttina oli "Vai ettᅵ sellaista ne sieltᅵ
toimistolta sanoo. Eihᅵn niillᅵ koko leveydeltᅵ hiekottavilla
ees mahdu suurelle osalle pyᅵrᅵteistᅵ."
Toivoisin saavani teiltᅵ tᅵhᅵn selvennyksen, mikᅵ kalustotilanne
oikeasti on ja olisiko tᅵmᅵn valossa harkittavissa se taannoisen
lakimuutoksen mahdollistama osittainen kevyen liikenteen vᅵylien
hiekoitus.
Laitan tᅵmᅵn viestin myᅵs aikaisemmissa viesteissᅵ mainittuihin
keskustelufoorumeihin ja Facebook-ryhmᅵᅵn.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Istuimet on muotoiltu siten, ettᅵ ne tarjoavat sekᅵ ajajalle ettᅵ
matkustajille erinomaisen tuen."
>> Jotta liukkaudentorjunta on tehokasta, sepelin tulee olla
>> ter�v�reunaista. K�yt�mme ajoradoilla alarajaltaan pienempirakeista
>> sepeli� 1-6 mm, mutta kevyenliikenteen v�ylille se ei sovellu, sill�
>> n�m� v�yl�t eiv�t yleens� ole t�ysin lumettomia / j��tt�mi�.
>> Pienempi
>
> Siin�h�n se ongelman ydin se on. K�ytt�kelpoinen ratkaisu kyll�
> l�ytyy, mutta sit� ei voida k�ytt�� koska aurataan huonosti.
Kyse ei automaattisesti ole huonossa auraamisessa, vaikka hieman enemm�n
lunta kevyenliikenteen v�ylill� sallitaankin.
Asiasta on ollut useammankin aurauksia suorittavan kanssa puhetta ja
p��s��nt�isesti aurauksiin vaaditaan verkkoter�. Sill� pinnasta ei tule
koskaan t�ysin puhdasta, eli aurattukaan pinta ei ole t�ysin puhdas.
J��tt�m�ksi v�yli� ei k�yt�nn�ss� j�rkev�sti saa ja sile� aura kiillottaisi
pinnan melkoisen liukkaaksi verkkoversioon verrattuna. Lis�ksi kyseisell�
ter�ll� varustettu aura my�s puree paremmin osin j��tyneeseenkin pintaan
tasoittaen sit�. Loskakelill� auratessa verkkoter�n j�tt�m� j�lki ei toki
ole j��tyess��n kaikkein mukavin. Mutta sile�n j�ljilt� saadaan kivikovaa
luistinrataa ja "karhuter�n" j�ljilt� k�yt�nn�ss� ajokelvotonta pintaa.
Luistinradaksi aurattuun ja j��tyneeseen pintaan ei my�sk��n erityisen hyvin
pure mik��n aura. Eli helpommin pidet��n se pinta peilikirkkaana
vastaisuudessakin.
Eli kyll� niist� v�ylist� saisi puhtaampiakin hoitotasoa nostamatta, mutta
seurauksena olisi usein luistinrataa, jossa my�s sepeli (tai muu
liukkaudenesto) pysyy huonosti.
Markus
> Tuo oli nyt ensimm�inen sepelin aiheuttama puhkeaminen. Toinen
> puhkeaminen oli noilla kumeilla renkaan oman nastan aiheuttama, kun
> nastan kanta korkkasi tukirakenteensa.
En ole isommin asiaa seurannut ja t�t�nyky� py�r�ll� tulee ajettua
��rimm�isen harvoin. Mutta vuosien saatossa kilometrej� kertyi kyll�
talvisinkin ja py�r�teill� oli melkein kaikkea hiekan ja siirtolohkareiden
v�lill�. Todella v�h�n kuitenkaan ongelmista ja hajonneista renkaista
puhuttiin. Enk� itse muista rikkoneeni ainoatakaan rengasta talviaikaan.
Eli onko joku pist�nyt merkille muutosta hajoamisten lis��ntymisess� vai
tuoko nettiaika tuotakin paremmin esille?
Markus
Puhkeamiset ovat yleistyneet merkittᅵvᅵsti huolimatta renkaiden
kehityksestᅵ. Kᅵytetty hiekoitussepeli on muuttunut terᅵvᅵmmᅵksi.
Aikaisemmin hiekoitukseen kᅵytettiin harjuista perᅵisin olevaa hiekkaa
ja soraa, jonka jᅵᅵ ja vesi jᅵᅵkauden aikana hieroi pyᅵreᅵhkᅵksi.
Nykyᅵᅵn on pyritty ymmᅵrrettᅵvᅵsti vᅵhentᅵmᅵᅵn harjujen kaivamista
auki ja hiekoitus tehdᅵᅵn kivestᅵ murskatulla sepelillᅵ, joka on
muodoltaan terᅵvᅵᅵ. Tᅵstᅵ murskatusta sepelistᅵ saadaan kᅵsiteltyᅵ
vᅵhemmᅵn terᅵvᅵᅵ, mutta ainakin Helsingin kaupunki vetoaa
kustannussyihin ja levittᅵᅵ tuota terᅵvᅵᅵ, renkaat puhkovaa sepeliᅵ
kevyen liikenteen vᅵylille.
Tapsa
--
Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/
"Kaupungissa on kolmonen varsinainen ajovaihde, josta ei
etuoikeutetullakaan kadulla juuri kannata vaihtaa neloseen, joka on
oikeastaan ylivaihde." - Fiat 600 koeajo, Tekniikan Maailma 4/1957
Siltᅵhᅵn tᅵmᅵ yhᅵ enenevᅵssᅵ mᅵᅵrin vaikuttaa. Mikᅵkᅵhᅵn olisi
seuraava askel tᅵstᅵ eteenpᅵin, jos Isoniemen kanssa hyvin alkanut
keskustelu hyytyy tᅵhᅵn? Itse en olisi aivan valmis ottamaan tuota
kintaalla viittaamista vastaan.
> Yleistᅵviᅵ, spesifioimattomia vᅵitteitᅵ on helppo esittᅵᅵ kyseiseen
> tapaan. Kuulisinkin mielellᅵni esimerkkiluettelon renkaista, jotka ovat
> (sanoisin jopa "muka") immuuneja keskustellulle ongelmalle.
Kysyin nyt eksplisiittisesti asiaa vielᅵ kerran. Saa nᅵhdᅵ tuleeko
vastausta - en kyllᅵ usko moiseen.
> Tuossa se asian ydin on reilusti suoraan sanottuna. Liukkaudentorjunnan
> keskeinen tarkoitus on syytteiden vᅵlttᅵminen. Muistuu mieleen muutaman
> vuoden takainen betoniporsaiden pannat aivan vastaavasta syystᅵ. Teiden
> toimivuus eri liikennemuodolle on toissijaista. Juridiikka on
> virkamiehen ensisijainen ohjenuora. (Kuten kirjoitin aikaisemmin,
> itsekin viranhaltijana tiedostan ja tunnistan kuvion.)
Toivottavasti tᅵᅵllᅵ ei mennᅵ kuitenkaan tᅵssᅵ suhteessa yhtᅵ pitkᅵlle
kuin vaikka Amerikassa, jossa aina pelᅵtᅵᅵn kaikesta oikeuteen
vetᅵmistᅵ.
Lᅵysin Finlexistᅵ lain katujen kunnossapidosta (aikaisemmin yritin
etsiᅵ teiden kunnossapitoon liittyvᅵᅵ lainsᅵᅵdᅵntᅵᅵ, siinᅵ suuremmin
onnistumatta): http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780669
> No vilahtaahan se pukinsorkka sitten selvᅵstikin. Tuossa leimataan
> vastapuoli asiattomiksi (minᅵ sanon taas "muka") pienen vᅵhemmistᅵn
> kiihkoilijoiksi ja turhan vouhottajiksi, jotka vain sotkevat toimiston
> vanhat, totutut rutiinit. Tappajasepeli termi tuntuukin nyppivᅵn
> kyseistᅵ toimistopᅵᅵllikkᅵᅵ aivan tavattomasti.
Itse olen hiukan hᅵmmᅵstellyt tuota tappajasepeli-termiin
takertumista. Sanahan se vain on ja vaikka se nyt onkin yleisessᅵ
kᅵytᅵssᅵ, itse olen pyrkinyt kᅵyttᅵmᅵᅵn hiekoitussepeliᅵ terminᅵ
tuossa keskustelussa.
Tapsa
--
--- Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/ ---
"Vuonna 1955 ensiesitelty Fiat 600 muutti kaiken. Siitᅵ alkoi
Fiatin nopea nousu suomalaiseksi kansanautoksi."
-- Fiat Suomessa -kirja, 1982
> Puhkeamiset ovat yleistyneet merkittävästi huolimatta renkaiden
> kehityksestä. Käytetty hiekoitussepeli on muuttunut terävämmäksi.
Olen pyöräillyt 1000-3000 km vuodessa viimeiset 30 vuotta
pääkaupunkiseudulla, tosin pääosin sulaan aikaan, enkä ole kyllä
havainnut, että puhkeamiset olisivat yleistyneet. Puhkeamisen syy on
kyllä ollut lähes aina tuollainen "kiilamainen" kivenpala. Näin on
ollut ainakin 10 vuotta ja sitä ennen en juuri katsonut mikä oli
syynä.
Koska siis hiekotussepeli on muuttunut?
Onko renkaat sitten kehittyneet? Pistosuojattuja renkaita oli jo 80-
luvulla. Mulla on maastopyörässäni vielä alkuperäiset nappularenkaat
90-luvun puolivälin paikkeilta. Eivät tietääkseeni ole
pistosuojattuja. Tuolla olen ajanut ehkä 6000 km yhdellä
rengasrikolla, tosin ekana vuotena oli useita terävän vannenauhan
aiheuttamia rikkoja, joita en laske mukaan. Ajo on ollut pääasiassa
hiekoituskaudella.
Kilpapyörässä takarengas menee rikki n. 1000 km välein. Eturengas ei
ole mennyt rikki miesmuistiin, ehkäpä 10 000 km välein. Tuollakin ajan
osin hiekoituskaudella. Kummatkaan renkaat eivät ole erityisesti
pistosuojattuja, vaan tuubirenkaita, joissa kulutuspinnan alla
ylimääräinen kudos (ihan vakiokamaa). Puhkeamistodennäköisyys kasvaa
selvästi kumin kuluessa ohuemmaksi. Ensimmäisen 1500 km aikana menee
puhki todella harvoin. Märkä asfaltti lisää selkeästi
puhkeamistodennäköisyyttä. Kiven ja kumin välinen kitka pienenee?
Joakim
Eikun sisä- ja ulkokumi takertuvat toisiinsa kosteuden
vaikutuksesta. Nyt kun sitten ulkokumiin takertuu terävä esine, niin
sisäkumi ei pääse joustamaan vaan hiertyy nopeasti puhki.
Perustelen tätä teoriaani sillä, että entisaikaan sisäkumit oli tapana
myydään runsaan talkin kera. Sitten kun talkin käytöstä luovuttiin
joskus 80-luvulla, niin etenkin talvikumien puhkeamiset yleistyivät
järkyttävästi. Lisäksi sisäkumit hankautuivat nopeasti paskaksi ja
paikkauskelvottomaksi. Sitte ostin akkojen kemikaliokaupasta
babytalkkia ja homma on jälleen hanskassa.
Ei mulla ainakaan ole ollut mitään sepelin aiheuttamia reikiä vuosiin.
Enkä ymmärrä tätä vinkunaa laisinkaan. Nykyinen mikrosepeli on
jokatapauksessa parempaa kuin ne entiset kahden sentin kivenmurikat.
Suurin reikien aiheuttaja ovat olleet läpitulleet nastat
Nokialaisissa. Schwalben nastarenkaat sensijaan on kestänyt jo viis
vuotta, kaikki nastatkin on teräviä ja paikallaan. Pitää vain
noudattaa sitä lähes 4 ilmakehän suosituspainetta.
> Mulla on maastopyörässäni vielä alkuperäiset nappularenkaat
> 90-luvun puolivälin paikkeilta. Eivät tietääkseeni ole
> pistosuojattuja. Tuolla olen ajanut ehkä 6000 km yhdellä
> rengasrikolla, tosin ekana vuotena oli useita terävän vannenauhan
> aiheuttamia rikkoja, joita en laske mukaan. Ajo on ollut pääasiassa
> hiekoituskaudella.
Olisi pitänyt jättää kirjoittamatta! Tänään töihin lähtiessä ko.
fillarin takarengas oli tyhjä. Renkaasta löytyi pieni pitkulainen
lasisiru, jonka terävä kärki oli 1-2 mm renkaasta läpi. Sisäkumi oli
yllättävän kovasti tarttunut ulkokumiin, mutta en oikein usko tuota
Nokon teoriaa siitä, että sisäkumi voisi juostamalla välttyä reiältä.
Sitten vielä duunimatkalla ihmettelin kun eturankaassa oli jotain
valkoista, joka osui ääntä pitäen lokasuojaan. Pysähdyin ja renkaasta
löytyi nasta. Ihme ja kumma ei mennyt puhki, vaikka ehdin ajaa
muutaman kymmenen metriä noin. Nasta oli osunut juuri nappulan
kohdalle renkaan aika reunalla ja piikki ei ollut vielä ehtinyt upota
kokonaan.
Näyttää olevan muutakin kuin "tappajasepeliä" pyöräteillä....
Joakim
---
Tapio Keihᅵnen, 4. kirje
Olen vastannut jo useampaan kirjeeseenne ja kertonut selvᅵsti
Helsingin liukkaudentorjunnan perusteet ja nᅵkᅵkohdat
(kunnossapitolaki, turvallisuus, kustannustehokkuus,
liukkaudentorjuntakyky ja sen sᅵilyminen) ja tyᅵssᅵ kᅵytettᅵvᅵn
hiekoitussepelimateriaalin ja sen ominaisuudet. Kertaan ja osin
tarkennan / laajennan edellisten kirjoittamieni kirjeiden tietoja:
1. Renkaiden kestᅵvyys
Olette selvittᅵneet renkaan rakennetta ja valmistusmateriaalien
ominaisuuksia myᅵten erittᅵin
tarkoin.
Keskustelupalstoilla on kuitenkin pyᅵrᅵilijᅵitᅵ, jotka kertovat
renkaidensa kestᅵvᅵn. Tunnen myᅵs lᅵhipiirissᅵni muutamia syys- ja
talvipyᅵrᅵilijᅵitᅵ, joiden pyᅵrien renkaat eivᅵt puhkea
talvihiekoituksen takia. Renkaiden valmistusmateriaalin ohella
rengaspaineet on renkaan puhkeamiselta suojaava / vaikuttava tekijᅵ,
mihin kannattaa kiinnittᅵᅵ huomiota. Vaikka olettekin ollut tiedon
kartoittamisessa huolellinen, niin neuvon teitᅵ silti kysymᅵᅵn
pyᅵrᅵilyyn ja hiekoitusepelin liittyvillᅵ keskustelupalstoilla neuvoja
pyᅵrᅵilynopeudelle, ajotavalle, rengaspaineille, pyᅵrᅵn ja renkaiden
valinnalle. Osaisikohan kaupunginsuunnitteluviraston pyᅵrᅵilyn
edistᅵmisestᅵ Helsingissᅵ vastaava Marek Salermo auttaa teitᅵ tᅵssᅵ?
Keravalaisesta pyᅵrᅵliikkeestᅵ saadun suullisen tiedon mukaan kumin
osuudella renkaan valmistusmateriaaleissa on ratkaiseva merkitys
puhkeamattomuuteen.
2. Valtaosa Helsingin hiekoitussepelin levittimistᅵ on
lautaslevittimiᅵ, joilla levitetᅵᅵn yhdellᅵ kertaa kevyen liikenteen
vᅵylᅵ koko poikkileikkausleveydeltᅵᅵn. Koko kaupunkia ajatellen
kᅵytᅵssᅵmme on muutamia (telalevitin, kauhalevitin tai rullalevitin)
erikoiskohteiden kapeiden jalkakᅵytᅵvien ja jk+pp -teiden
liukkaudentorjuntaa varten, kᅵytᅵvᅵn vieressᅵ pysᅵkᅵitᅵvien
ajoneuvovahinkojen estᅵmiseksi. Nᅵillᅵ em. laitteilla pystytᅵᅵn
kapeampaan hiekoitussepelin levitykseen, mutta nᅵiden koneiden
tehokkuus on heikko. Kallion ja Vallilan alueella toimivalla
yllᅵpitoyksikᅵllᅵ nᅵitᅵ koneita on levitinkalustosta puolet eli 7
kpl. Muualla kantakaupungin alueella vain pari kolme,
esikaupunkialueilla ei taida olla yhtᅵᅵn.
Tuottajana toimiva Helsingin kaupungin Rakentamispalvelu omistaa
kalustoa ja lisᅵksi he kᅵyttᅵjᅵt koneurakoitsijoita.
Yllᅵpitotoimisto toimii tilaaja organisaationa, ja tilausasiakirjoissa
esitᅵmme laatu- ja toimivuusvaatimuksia - asiakirjoissamme emme
ilmaise sitᅵ, millᅵ koneella tai millᅵ laitteilla taikka miten tyᅵ
tulee tehdᅵ. Tᅵmᅵn vuoksi tilaajalla / yllᅵpitotoimistolla ei ole
tarkkaa kuvaa siitᅵ, mitᅵ laitteita kaupungin sisᅵinen tuottaja
tyᅵssᅵᅵn kulloinkin kᅵyttᅵᅵ. Kustannustehokkuusvaatimuksen takia
vᅵylᅵn liukkaudentorjunta tehdᅵᅵn kertatyᅵnᅵ, yhdellᅵ ajokerralla. Nyt
kun on leuto kausi, niin on voitu kᅵyttᅵᅵ tᅵtᅵ erityiskalustoa
mm. leveᅵmmillᅵ kevyen liikenteen vᅵylillᅵ. Vallilan ja Kallion alueen
talvikunnossapidon vastaava tyᅵnjohtaja Erkki Kukkonen ilmoitti
radanvarsiraitin liukkaudentorjuntaan liittyen, ettᅵ siellᅵ on
hiekoitussepeliᅵ levitetty koko vᅵylᅵn leveydeltᅵ, minkᅵ jᅵlkeen
(muutaman pᅵivᅵn pᅵᅵstᅵ) on puhtaanapidon laatuvaatimusten takia
leudon sᅵᅵn salliessa pienellᅵ imulakaisukoneella kerᅵtty sepeli pois
vᅵylᅵn toiselta puolelta.
3. Hiekoitussepelin levittᅵminen vain vᅵylᅵn toiselle puolelle -
kunnossapitolaki
Katu- ja puisto-osaston hallinto-osaston kansliatoimisto
(=lakiasiantoimisto) otti lakimuutoksen jᅵlkeen sen kannan, ettᅵ
Helsingissᅵ (rannikolla) vallitsevissa sᅵᅵolosuhteissa; lᅵmpᅵtilan
vaihdellessa nolla molemmin puolin, ei tule liukkaudentorjuntaa tehdᅵ
vain osaan kevyen liikenteen vᅵylᅵᅵ taikka
puistoraittia. Kunnossapitolain kadunpitᅵjᅵᅵn kohdistama vastuu on sen
verran ankara. Itᅵ- ja Pohjois-Suomessa vallitsevissa talvisemmissa
sᅵᅵolosuhteissa kevyen liikenteen vᅵylᅵn taikka puistoraitin
osittainen liukkaudentorjunta onnistunee paremmin.
terveisin,
Pekka Isoniemi
toimistopᅵᅵllikkᅵ
HKR/ katu- ja puisto-osasto
yllᅵpitotoimisto
---
Hei
Hiekoitussepelin aiheuttamista rengasvaurioista ei ole syksyllᅵ 2009
tullut vahingonkorvaushakemuksia rakennusvirastolle. Kevᅵᅵllᅵ 2009
kᅵsiteltiin muutama hakemus, jotka kuitenkin hylᅵttiin. Perusteluina
on, ettᅵ liukkaudentorjunta kuuluu kaupungin lakisᅵᅵteisiin tehtᅵviin
ja liukkaudentorjunnassa kᅵytettiin yleisesti hyvᅵksyttyᅵ
kiviainesta. Muilta osin viittaan Pekka Isoniemen perusteelliseen
asiantuntijalausuntoon.
terveisin
Keijo Kuoppala
lakimies
katu- ja puisto-osasto, palvelutoimisto
Jos kysyisit minulta, niin neuvoisin ettᅵ pyᅵrᅵtiellᅵ voi - tai ainakin
pitᅵᅵ voida - ajaa normaalia pyᅵrᅵilynopeutta, normaaliin ajotapaan,
kᅵyttᅵen normaaleja pyᅵrᅵn rengaspaineita, ihan tavallisilla kaupoissa
myytᅵvillᅵ peruspyᅵrillᅵ. Ilman ettᅵ pyᅵrᅵ tai sen osa hajoaa. Ei
normaalin pyᅵrᅵilyn pidᅵ edellyttᅵᅵ tarkkoja etukᅵteistutkimuksia.
> Keravalaisesta pyᅵrᅵliikkeestᅵ saadun suullisen tiedon mukaan kumin
> osuudella renkaan valmistusmateriaaleissa on ratkaiseva merkitys
> puhkeamattomuuteen.
No olisi nyt sitten antanut viitteen tutkimustulokseen johon tieto
perustuu - nyt lᅵhteeksi annettiin huhupuhe. Ja olis myᅵs kertonut
millaista kumia sen pitᅵᅵ olla, missᅵ myydᅵᅵn ja miksei myᅵs sitᅵ ettᅵ
paljonko ovat tavallisia kumeja kalliimmat.
> ...
>
> ja liukkaudentorjunnassa kᅵytettiin yleisesti hyvᅵksyttyᅵ
> kiviainesta.
Lakimies olisi voinut kertoa kuka oli se yleinen hyvᅵksyjᅵ, ja mitkᅵ
olivat hyvᅵksymiskriteerit. Arvaan ettᅵ kriteerinᅵ oli mm. aiemmin
mainittu hinta, mutta oliko muita kriteerejᅵ? Arvaan myᅵs ettᅵ
kriteereissᅵ ei ollut mukana renkaanpuhkaisuherkkyyttᅵ.
Virkamiehen aiempaa vᅵitettᅵ hiekan pᅵlisevyydestᅵ pidᅵn puppupuheena
kunnes joku selittᅵᅵ miksi sepelin voi pestᅵ mutta hiekkaa ei. Tai miksi
sepeli ei murskaudu liikenteen alla pᅵlyksi yhtᅵ helposi kun hiekka
murskautuu. Sitᅵ siis ei voi hyvᅵksyᅵ kriteeriksi ilman perusteluja.
Terv JJ
> Pekka Isoniemi
> toimistop��llikk�
> HKR/ katu- ja puisto-osasto
> yll�pitotoimisto
Moni varmaankin huomasi t�m�n p�iv�n (4.12.2009) Helsingin Sanomien
sivulla A 14 Jorma Erkkil�n kirjoittaman sin�ns� eritt�in hyv�n
artikkelin "Sepeli puhkoo py�r�nrenkaita". L�htem�tt� muutoin (en��)
ruotimaan t�t� sfnet.harrastus.fillarit nyyssiryhm�ss� paljon puitua
asiaa, kiinnitin huomiota yhteen yksitt�iseen lauseeseen kyseisess�
kirjoituksessa: "Isoniemi muistuttaa, ett� suurin osa
talvipy�r�ilij�ist� on tyytyv�isi�".
Itse ammattitutkijana olisin eritt�in kiinnostunut kuulemaan mist� ja
miten tuo Isoniemen v�itt�m� tulos on tullut. Mik� on tutkimus, johon se
perustuu ja mit� menetelmi� tuloksen saamiseksi on k�ytetty? Jos
kyseisest� v�itteest� ei nimitt�in ole dokumentoitua tutkimusn�ytt��,
viimeist��n silloin joudun asettamaan v�itteen kyseenalaiseksi ja
toistaiseksi suorastaan ep�ilem��n, ett� toimistop��llikk� olisi
saattanut lasketella haastattelussa omaa toiveajatteluaan tai jopa
per�tt�mi�. Eli toivoisin tieteellisen tarkastelun kest�v�� viitetietoa
niin sanotusti p�yt��n silt� osin.
P��kaupunkiseudullakin paljon py�r�illeen�,
Min� olen py�r�illyt P�hkin�rinteest� Helsingin keskustaan (15 km) nyt
pari-kolme talvea. Kertaakaan ei ole nastarenkaat puhjenneet (huomenna
sitten varmaan :-) talviaikana. Olen melko tyytyv�inen sepelin m��r��n ja
sen kev�tsiivoukseen. Teiden auraukseen sen sijaan olen melko tyytym�t�n ja
se onkin monesti v�hent�nyt py�r�ily�ni helmikuun ajaksi, kun auraamaton
lumi tiivistyy muhkuraiseksi j��kerrokseksi.
Kes�aikaan on kes�renkaat puhjenneet muistaakseni kolme kertaa. N�ist� yksi
puhkeaminen tapahtui sis�kumin saumasta, joten ep�ilen syyksi
valmistusvirhett�. Kaksi puhkeamista tapahtuivat tuntemattomasta syyst�,
koska ulkokumin sis�puolelta en mit��n ter�v�� l�yt�nyt.
-Asko
---
Hei,
Joudun yhᅵ jatkamaan tᅵtᅵ viestiketjua, koska vielᅵkᅵᅵn asia ei ole
selvinnyt ja viestissᅵnne on yhᅵ selkeitᅵ epᅵtarkkuuksia sekᅵ
virheitᅵ.
1. Kᅵvin lᅵpi keskustelupalstoilla pidemmᅵllᅵ aikavᅵlillᅵ
pyᅵrᅵilijᅵiden kokemuksia renkaiden puhkeamisherkkyyksistᅵ ja siitᅵ,
mitkᅵ renkaat ovat kestᅵneet paremmin kuin muut.
Noiden hyvin kestᅵneiden renkaiden joukossa on usein juuri tuo
Schwalbe Marathon Plus, mutta myᅵs sen puhkeamisia on usein
raportoitu. Joukossa on iso mᅵᅵrᅵ erilaisia maastopyᅵrien
nappularenkaita, jotka eivᅵt sovellu kokonsa puolesta tavallisiin
pyᅵriin tai nᅵihin todennᅵkᅵisesti pᅵᅵkaupunkiseudun yleisimpiin
pyᅵriin, hybrideihin. Lisᅵksi erᅵᅵt nastarenkaat (erityisesti Nokian
W106 ja W240) vaikuttavat kestᅵviltᅵ, joskin niidenkin puhkeamisia on
raportoitu. Nastarenkaat eivᅵt kuitenkaan ole mielekkᅵᅵt kᅵytettᅵvᅵt
tᅵysin sulilla keleillᅵ jo edellisissᅵ viesteissᅵ kerrotuista syistᅵ.
Nᅵiden lisᅵksi on hajanaisia raportteja aivan tavallisten,
pistosuojaamattomienkin renkaiden kestᅵmisestᅵ, mutta niiden osalta
uskoisin olevan kyse lᅵhinnᅵ onnesta tai siitᅵ, ettᅵ rengas on
vanhettuaan kovettunut niin, ettei sepeli enᅵᅵ lᅵpᅵise sitᅵ. Silloin
myᅵs sen pito-ominaisuudet todennᅵkᅵisesti ovat huonontuneet
merkittᅵvᅵsti.
Mitᅵ nopeuteen, ajotapaan, rengaspaineeseen, pyᅵrᅵn ja renkaan
valintaan tulee, renkaiden puhkeamisia on raportoitu niin hiljaa ja
varovasti ajavien osalta kuin kovempaa eteneviltᅵ, eikᅵ noiden vᅵlillᅵ
nᅵytᅵ olevan mitᅵᅵn erityistᅵ painottumista. Rengaspaineet
aktiivipyᅵrᅵilijᅵt yleensᅵ pitᅵvᅵt renkaan valmistajan
suosituslukemissa, mutta mm. omakohtaiset kokemukset niin kovemmilla
kuin lᅵysemmillᅵkin renkailla ajamisesta eivᅵt ole ainakaan
vᅵhentᅵneet puhkeilua, mutta ovat kyllᅵkin heikentᅵneet
ajo-ominaisuuksia. Puhkeamisia on raportoitu aivan laidasta laitaan
erilaisilta pyᅵriltᅵ, maastopyᅵrᅵt nappularenkaineen ovat tosin ehkᅵ
vᅵhemmistᅵnᅵ. En kuitenkaan voi mitenkᅵᅵn pitᅵᅵ kohtuullisena
vaatimuksena sitᅵ, ettᅵ Suomen suurimmassa kaupungissa talvipyᅵrᅵily
onnistuu ainoastaan maastoon tarkoitetulla pyᅵrᅵllᅵ.
Toivoin saavani jonkinlaisen konkreettisen ja perustellun vastauksen
kumikysymykseen, sekᅵ Helsingissᅵ kestᅵviin renkaisiin, mutta
ilmeisesti en sitᅵ teiltᅵ tule saamaan.
Palaisin vielᅵ takaisin tᅵhᅵn keravalaiseen Lundbergin
pyᅵrᅵliikkeeseen (josta sain nopeasti ja asiallisesti perustellun
vastauksen sᅵhkᅵpostiini, iso kiitos siitᅵ heille). Oliko teillᅵ
kuitenkin jokin erityinen syy ohjata kysymys nimenomaan Keravalla
toimivaan liikkeeseen, eikᅵ mihinkᅵᅵn laadukkaaseen helsinkilᅵiseen
pyᅵrᅵkauppaan? Pidin tuota jo alunperinkin hieman omituisena, ettᅵ
Helsingin kaupungin tyᅵntekijᅵ viittaa toisessa kaupungissa olevaan
liikkeeseen. Uskoisin helsinkilᅵisillᅵ pyᅵrᅵkaupoilla olevan kokemusta
nimenomaan tᅵmᅵn Helsingissᅵ kᅵytetyn sepelin kanssa, samoin kuin
vahvaa osaamista alalta. Ainakin pyᅵrᅵilijᅵiden keskuudessa liikkuvien
huhupuheiden (joita en valitettavasti vielᅵ ole ehtinyt varmistaa
Keravan kaupungilta, pyrin tekemᅵᅵn tᅵmᅵn alkuviikosta) mukaan
Keravalla kᅵytetᅵᅵn pyᅵrᅵystᅵvᅵllisempᅵᅵ sepeliᅵ kuin mitᅵ tᅵᅵllᅵ
Helsingissᅵ.
2. Joudun valitettavasti toteamaan, ettᅵ Erkki Kukkosen vastaus
radanvarsiraitin liukkaudentorjunnasta ei pidᅵ juuri miltᅵᅵn osalta
paikkaansa. Tᅵmᅵn varmasti jokainen hiekoitukseen radan varrella
huomiotaan kiinnittᅵnyt pyᅵrᅵilijᅵ voi vahvistaa. Pyᅵrᅵtie
hiekoitettiin joskus lokakuulla siltojen osalta. Kun ensilumi tuli
marraskuun alkupᅵivinᅵ, pyᅵrᅵtie hiekoitettiin koko
matkaltaan. Hiekkaa ei harjattu lainkaan pois ennen kuin vasta paljon
myᅵhemmin, vaikka lumi sulikin satamisestaan jo parin-kolmen pᅵivᅵn
sisᅵllᅵ. Noin 24.11. pyᅵrᅵtie harjattiin suunnilleen Linnanmᅵen
kohdalta Aleksis Kiven kadun kohdalle koko leveydeltᅵᅵn (harja-auto
oli kᅵᅵntynyt ko. kohdalla pois radan varren pyᅵrᅵtieltᅵ) ja sitten
parin pᅵivᅵn pᅵᅵstᅵ harjaus ulotettiin noin Messukeskukselle asti,
samoin kuin Helsinginkadun sillalle asti (ehkᅵ pidemmᅵllekin, en
kulkenut sieltᅵ). 26.11. illalla tai 27.11. aamulla kuitenkin
hiekoitettiin uudestaan toiselta laidaltaan pᅵtkᅵ tuota pyᅵrᅵtietᅵ
Alppilan kohdalla, joka sitten kᅵytiin harjaamassa isoon traktoriin
kiinnitetyllᅵ isolla imulakaisukoneella pois 1.12. aamupᅵivᅵllᅵ.
Noista pᅵivᅵmᅵᅵristᅵ ja yksityiskohdista ei sinᅵllᅵᅵn ole niinkᅵᅵn
vᅵliᅵ, mutta harmittaa asioiden vᅵᅵristely.
3. Tᅵmᅵn pᅵivᅵn Helsingin Sanomissa viittaatte vᅵhintᅵᅵn 30 vuotta
vanhaan poliisijuttuun liukastumisesta. Mielestᅵni tᅵmᅵ on aivan
kᅵsittᅵmᅵtᅵntᅵ, varsinkin tuon 2005 tulleen lakimuutoksen
valossa. Ymmᅵrrᅵn hyvin varovaisuuden, mutta minusta on erittᅵin
surullista, jos suomalainen yhteiskunta menee samaan oikeusjuttuja
pelkᅵᅵvᅵᅵn suuntaan kuin mihin on menty Yhdysvalloissa. Tᅵllᅵin
virkamiesten pᅵᅵtᅵkset sanelee oikeusjuttujen vᅵlttᅵmisen pelko, eikᅵ
asioiden hoitaminen. En ole lakimies, mutten myᅵskᅵᅵn nᅵe mitᅵᅵn isoa
peikkoa kulkuvᅵylien osittaisessa hiekoituksessa, kunhan ne myᅵs
merkitᅵᅵn lain edellyttᅵmᅵllᅵ tavalla. Ymmᅵrtᅵᅵkseni tᅵmᅵ oli
nimenomaan lain tarkoitus. Toivoisin, ettᅵ Helsingin kaupunki
harkitsee uudelleen tᅵmᅵn pᅵᅵtᅵksen.
4. Joudun palaamaan vielᅵ edelliseen viestiinne, koska TV2:n Uudenmaan
uutisissa 3.12.2009 esitettiin sen kanssa tᅵysin ristiriitainen
nᅵkemys. Alla tekstiᅵnne:
---
Lasten leikkipaikoilla kᅵytetᅵᅵn turva-alustana pyᅵreᅵmpi pintaista
luonnonsoraa ns. turvahiekkaa. Tᅵtᅵ on kokeiltu viime talvena
Vantaalla, mutta sillᅵ ei saavuteta tehokkuudeltaan vastaavan tasoista
liukkauden torjuntaa / kitkan parannusta ja jalankulkupinnoilla
luonnonsora muodostaa hetkittᅵin paikallisia ns. laakeripintoja, jotka
ovat jalankulkijoille vaarallisempia kuin nykyisin kᅵyttᅵmᅵllᅵmme
hiekoitussepelillᅵ, sillᅵ kᅵyttᅵmᅵllᅵmme hiekoitusmurskeellakin
ihmisiᅵ kaatuu, kun jalan alle sattuu pienten kivirakeiden muodostamia
laakerikerroksia. Turvahiekka on merkittᅵvᅵsti kalliimpaa kuin
nykyisiin kᅵytettᅵvᅵt materiaalit lisᅵksi sen saatavuus on huonompi
ainakin tᅵᅵllᅵ pᅵᅵkaupunkiseudulla. Viime talvena tietᅵᅵkseni vain
yksi tuottaja pystyi toimittamaan sitᅵ pieniᅵ eriᅵ.
---
Uutisten mukaan Vantaalla siirryttiin kᅵyttᅵmᅵᅵn (ei siis ainoastaan
kokeiltu viime talvena) luonnonsoraan, joka ei riko renkaita
vastaavasti kuin miten tᅵmᅵ Helsingin kᅵyttᅵmᅵ sepeli rikkoo
ne. Lisᅵksi uutinen paljastaa, ettei Vantaan kᅵyttᅵmᅵ hiekoitushiekka
ole kuin hieman Helsingin kᅵyttᅵmᅵᅵ sepeliᅵ kalliimpaa. Uutisen mukaan
Vantaan kaupunki on myᅵs saanut hyvᅵᅵ palautetta niin jalankulkijoilta
kuin pyᅵrᅵilijᅵiltᅵkin. Vantaalaisten pyᅵrᅵilijᅵiden mukaan sikᅵlᅵinen
hiekoitushiekka ei myᅵskᅵᅵn nᅵytᅵ sen kummemmin pois pyᅵrᅵteiltᅵ
kulkeutuvan. Toivoisin myᅵs, ettᅵ tᅵssᅵ valossa Helsingin kaupunki
harkitsisi uudestaan kevyen liikenteen vᅵylillᅵ kᅵytetyn
hiekoitussepelin korvaamista pyᅵrᅵilijᅵystᅵvᅵllisemmᅵllᅵ versiolla.
5. Totesitte Helsingin Sanomien uutisessa tᅵnᅵᅵn 4.12., ettᅵ ettᅵ
suurin osa talvipyᅵrᅵilijᅵistᅵ on tyytyvᅵisiᅵ hiekoitussepeliin. Mihin
perustatte tᅵmᅵn vᅵitteen? Missᅵ ja milloin tutkimus aiheesta on
tehty, miten laaja se oli? Olen keskustellut hiekoitussepelistᅵ
kymmenien Helsingissᅵ liikkuvien talvipyᅵrᅵilijᅵiden kanssa, enkᅵ ole
tᅵhᅵn mennnessᅵ yhtᅵᅵn ainutta positiivista kommenttia aiheesta
kuullut. Toivoisin varsinkin kaupungin johtavassa asemassa olevan
virkamiehen pystyvᅵn perustelemaan julkisesti esittᅵmᅵnsᅵ vᅵitteet.
6. Huomasin eilen illalla sekᅵ tᅵnᅵᅵn aamulla liukkaudentorjunnan
kahdella eri pyᅵrᅵtiellᅵ muuttuneen. Aikaisemman pelkᅵn sepelᅵinnin
sijaan Ketokivenkaaren/Pihlamᅵentien varren pyᅵrᅵtielle sekᅵ
kᅵsittᅵᅵkseni Maaherrantien (Vantaanjoen ylittᅵvᅵ busseille varattu
tie, jolle ei kartoissa nᅵy merkityn nimeᅵ) viereisen pyᅵrᅵtielle
levitetyn sekᅵ normaalin sepelin ettᅵ suolaliuoksen. Onko tarkoitus
siirtyᅵ myᅵs suolaamaan pyᅵrᅵteitᅵ, vai oliko kyseessᅵ jokin tahaton
virhe?
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
---
Hei,
Kiitos vastauksesta. Valitettavasti se ei kuitenkaan vastannut
yhteenkᅵᅵn esittᅵmᅵᅵni kysymykseen.
Kysymykseni olivat siis seuraavassa kappaleessa:
---
Toivoisin saavani teiltᅵ kannanoton asiaan sekᅵ ohjeistusta, miten
hiekoitussepelillᅵ pyᅵrᅵnrenkaansa rikkoneiden tulisi hakea korvausta
vahingosta. Sivuillanne on vahingonkorvaushakemukset sekᅵ
Word-dokumenttina ettᅵ PDF:nᅵ, mutta ei juurikaan ohjeita niiden
tᅵyttᅵmiseen tai toimitustapaan. Kelpaako esimerkiksi sᅵhkᅵpostilla
toimitettu hakemus? Voiko hankkia uuden renkaan ennen hakemuksen
toimittamista? Saatuani ohjeet, pyrin jakamaan niitᅵ sepelillᅵ
renkaansa rikkoneille.
---
Nᅵiden lisᅵksi sitten vielᅵ lisᅵkysymyksenᅵ seuraavat, pitᅵᅵkᅵ
hakemuksen mukana toimittaa sepeli, puhjennut sisᅵrengas ja ulkorengas
todistusaineistona, vai riittᅵᅵkᅵ asian dokumentointi kirjallisesti?
Jos nuo pitᅵᅵ toimittaa teille, kuka korvaa pyᅵrᅵᅵn tᅵmᅵn takia
hankitut uudet renkaat? Tᅵssᅵ tulee ottaa huomioon se, ettᅵ renkaat
saattavat rikkoutua sepeliin tiheᅵstikin, kuten esimerkiksi eilen
Uudenmaan uutisissa kerrottiin - haastatellulta pyᅵrᅵilijᅵltᅵ oli
rikkoutunut rengas neljᅵᅵn kertaan yhden viikonlopun aikana.
Vastausviestistᅵnne poimisin kuitenkin yhden asian. Mainitsette
yleisesti hyvᅵksytyn kiviaineksen: Millᅵ kriteereillᅵ kiviaines on
hyvᅵksytty ja kenen/minkᅵ organisaation tai vastaavan toimesta? Onko
kriteereissᅵ ollut mukana kiviaineksen soveltuvuutta markkinoilla
oleviin pyᅵrᅵnrenkaisiin nᅵhden, kuten esimerkiksi
renkaanpuhkaisuherkkyyttᅵ?
Toivoisin saavani nᅵihin kysymyksiin vastauksen mahdollisimman pian.
Terveisin,
Tapio Keihᅵnen
> Itse ammattitutkijana olisin eritt�in kiinnostunut kuulemaan mist� ja
> miten tuo Isoniemen v�itt�m� tulos on tullut. Mik� on tutkimus, johon se
> perustuu ja mit� menetelmi� tuloksen saamiseksi on k�ytetty? Jos
> kyseisest� v�itteest� ei nimitt�in ole dokumentoitua tutkimusn�ytt��,
> viimeist��n silloin joudun asettamaan v�itteen kyseenalaiseksi ja
> toistaiseksi suorastaan ep�ilem��n, ett� toimistop��llikk� olisi
> saattanut lasketella haastattelussa omaa toiveajatteluaan tai jopa
> per�tt�mi�. Eli toivoisin tieteellisen tarkastelun kest�v�� viitetietoa
> niin sanotusti p�yt��n silt� osin.
Kyse on varmaankin j�lkimm�isest�. Isoniemi tiet��, ett� tuhannet
ty�matkapy�r�ilev�t talvisinkin p��kaupunkiseudulla, mutta valituksia on
tullut vain harvoja. Siis useimmat ovat tyytyv�isi�!
Ehk� olisi paikallaan j�rjest�� jonkinlainen gallup aiheesta. Tai sitten
voisi jokainen sepelin puhkaiseman rei�n paikkaaja l�hett�� kaupungille
laskun hukatusta ty�ajasta. Sit� mukaa kun korvausvaatimuksia kertyy, voisi
siell�kin aueta silm�t huomaamaan tilanteen todellisuus?
-Tapio-
Ymmᅵrtᅵᅵkseni tᅵstᅵ ei kovin montaa vuotta ole - nᅵin muistan siis
jostain lukeneeni. En onnistunut pikaisesti kaivelemaan tietoa siitᅵ,
milloin Helsingin kaupunki siirtyi harjusorasta tᅵhᅵn murskattuun
sepeliin, onko muilla kᅵsitystᅵ asiasta?
Itsellᅵni ei ole Helsingissᅵ pyᅵrᅵilystᅵ kokemuksia kuin vuodesta 2001
alkaen.
> Onko renkaat sitten kehittyneet? Pistosuojattuja renkaita oli jo 80-
> luvulla. Mulla on maastopyᅵrᅵssᅵni vielᅵ alkuperᅵiset nappularenkaat
> 90-luvun puolivᅵlin paikkeilta. Eivᅵt tietᅵᅵkseeni ole
> pistosuojattuja. Tuolla olen ajanut ehkᅵ 6000 km yhdellᅵ
> rengasrikolla, tosin ekana vuotena oli useita terᅵvᅵn vannenauhan
> aiheuttamia rikkoja, joita en laske mukaan. Ajo on ollut pᅵᅵasiassa
> hiekoituskaudella.
Nappularenkaat eivᅵt niin herkᅵsti puhkeakaan kuviointinsa ja
paksuutensa ansiosta. Lisᅵksi tuollaiset 15 vuotta vanhat renkaat
alkavat olla sen verran kovettuneet, ettᅵ saattavat senkin ansiosta
kestᅵᅵ sepeliᅵ paremmin - pito-ominaisuuksien varmasti kᅵrsiessᅵ
kovettumisesta johtuen.
1980-luvun pistosuojatuista renkaista ei ole kokemusta. Nykyisissᅵ
renkaissa on kᅵytetty kahta eri pistosuojaustapaa - toisessa on ohut
kerros kevlaria tai vastaavaa, toisessa taas on paksu kumikerros
jotain erikoiskumia, jonka lisᅵksi saattaa olla vielᅵ tuollainen ohut
pistosuojauskerros lisᅵksi.
> Kilpapyᅵrᅵssᅵ takarengas menee rikki n. 1000 km vᅵlein. Eturengas ei
> ole mennyt rikki miesmuistiin, ehkᅵpᅵ 10 000 km vᅵlein. Tuollakin ajan
> osin hiekoituskaudella. Kummatkaan renkaat eivᅵt ole erityisesti
> pistosuojattuja, vaan tuubirenkaita, joissa kulutuspinnan alla
> ylimᅵᅵrᅵinen kudos (ihan vakiokamaa). Puhkeamistodennᅵkᅵisyys kasvaa
> selvᅵsti kumin kuluessa ohuemmaksi. Ensimmᅵisen 1500 km aikana menee
> puhki todella harvoin.
Kilpapyᅵrᅵstᅵkᅵᅵn ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tuttavien
kilpapyᅵrᅵkokemuksiin verrattuna voisin suositella lottokupongin
jᅵttᅵmistᅵ ;)
> Mᅵrkᅵ asfaltti lisᅵᅵ selkeᅵsti
> puhkeamistodennᅵkᅵisyyttᅵ. Kiven ja kumin vᅵlinen kitka pienenee?
Voi olla noinkin. Toisaalta Suomen sᅵᅵoloissa tuohon sepeliin tᅵrmᅵᅵ
todennᅵkᅵisesti oleellisesti useammin mᅵrᅵllᅵ kuin kuivalla kelillᅵ.
Tapsa
--
--- Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/ ---
"Fiat 600 D puoliavoauton monia hienouksia lisᅵᅵ aurinkokatoksen
suoma etu. Monien arvostama etu: mainio tuuletus ja hyvᅵ nᅵkyvyys
myᅵs ylᅵspᅵin." -- Fiat 600 D esite vuodelta 1961
Lumikelit ovat ihan oma asiansa, koska sepeli uppoaa mieluummin sinne
lumeen kuin selkeᅵsti kovempaan kumiin.
Samoin nastarenkaat ovat yleensᅵ vahvempia sepeliᅵ vastaan - ne kun
ovat poikkeuksetta (?) aika voimakkaasti kuvioituja ja paksumpia kuin
nastattomat renkaat. Itse en vain millᅵᅵn nᅵe perusteltuna ajaa tᅵysin
sulilla teillᅵ nastarenkailla. Meno hidastuu, polkeminen on raskaampaa
ja nastat lisᅵksi kuluvat oleellisesti enemmᅵn kuin mitᅵ ne
talvikeleillᅵ kuluvat. Tᅵllᅵin myᅵs pitokyky heikkenee.
> Kesᅵaikaan on kesᅵrenkaat puhjenneet muistaakseni kolme kertaa. Nᅵistᅵ
> yksi puhkeaminen tapahtui sisᅵkumin saumasta, joten epᅵilen syyksi
> valmistusvirhettᅵ. Kaksi puhkeamista tapahtuivat tuntemattomasta
> syystᅵ, koska ulkokumin sisᅵpuolelta en mitᅵᅵn terᅵvᅵᅵ lᅵytᅵnyt.
Sepeli tuntuu olevan kyllᅵ siitᅵ luotettava renkaanpuhkoja, ettᅵ sen
muruset jᅵᅵvᅵt ainakin itsellᅵni poikkeuksetta renkaaseen kieppumaan
mukaan. Tᅵltᅵ istumalta en muista yhtᅵᅵn ainutta kertaa, etten olisi
puhjenneesta renkaasta lᅵytᅵnyt reiᅵn kohdalta ulkorenkaassa reiᅵn
aiheuttajaa uponneena.
Tapsa
--
--- Tapio Keihanen --- d...@iki.fi --- http://www.iki.fi/dio/ ---
"Etureunoistaan saranoidut ovet lisᅵᅵvᅵt Fiat 600 D:n turvallisuutta."
-- Fiat 600 D esite vuodelta 1966
---
Tapio Keihᅵnen 5. vastauskirje
Perjantaina 4.12.2009 ilmestyneeseen artikkeliin liittyen:
Olen pyytᅵnyt Helsingin Sanomien toimittajaa Jorma Erkkilᅵᅵ ja hᅵn
esimiehenᅵᅵn toimivaa uutispᅵᅵllikkᅵᅵ julkaisemaan korjauksen minua
erheellisesti siteeraavan tekstin osalta - haastattelussa totesin
toimittajalle, ettᅵ vain pieni osa pyᅵrᅵilijᅵistᅵ valittaa
kᅵyttᅵmᅵstᅵmme hiekoitussepelistᅵ.
1.
Keravalainen pyᅵrᅵliike on sattumaa, uskon saman tyyppisiᅵ vastauksia
saatavan helsinkilᅵisistᅵ pyᅵrᅵliikkeistᅵ. Kerava kᅵyttᅵᅵ
hiekoitussepeliᅵ raekooltaan 1-5 mm. Katu- ja puisto-osaston pᅵᅵllikkᅵ
Raimo K. Saarinen pyᅵrᅵilee ainakin nᅵin syksyisin ja hᅵnen kertomansa
mukaan hiekoitussepeli ei ole rikkonut renkaita, samoin kertoi
korvausasioista vastaava lakimiehemme Keijo Kuoppala. Tilaamme
talvihoitoa kaupungin sisᅵiseltᅵ tuottajalta Helsingin kaupungin
Rakennuspalvelulta, jonka Lᅵntisen alueyksikᅵn pᅵᅵllikkᅵ Antero
Taipale on talvipyᅵrᅵilijᅵ, hᅵnellekᅵᅵn ei kᅵytettᅵvᅵ hiekoitussepeli
tuota ongelmia.
2.
Ei aiheuta kommentointia.
3.
Toivon, ettᅵ tutustut tarkoin aiemaan vastauskirjeeseeni;
kunnossapitolain muuttuessa (uudistus astui voimaan 2005
loppuvuodesta) tarkastelimme mahdollisuutta kevyen liikenteen vᅵylien
ja puistoraittien toispuoleiseen liukkaudentorjuntaan. Tᅵllᅵin
rakennusviraston hallinto-osaston kansliatoimiston
(=lakiasiaintoimiston) kanta oli, ettᅵ kunnossapitolaissa
kadunpitᅵjᅵlle mᅵᅵrᅵtty vastuu on ankara eikᅵ toispuoleinen
liukkaudentorjunta sovellu Helsinkiin ja tᅵᅵllᅵ vallitseviin
sᅵᅵolosuhteisiin.
4. En voi verrata Vantaalla kᅵytettᅵvᅵn turvahiekan hintaeroa meillᅵ
kᅵytettᅵvᅵᅵn hiekoitussepeliin, koska minulla ei ole Vantaan hintoja
kᅵytettᅵvissᅵ. Luullakseni heillᅵ on eri hiekoitushiekan toimittaja
kuin meillᅵ. Huomioitavaa on myᅵs se, ettᅵ Vantaan hiekoitukseen /
liukkaudentorjuntaan kᅵyttᅵmᅵt kiviainesmᅵᅵrᅵt ovat huomattavasti
pienempiᅵ kuin Helsingin. Helsingin kaupungille hiekoitussepelin
toimittaa Rudus Oy:n kiviaines Etelᅵ-Suomi -yksikkᅵ.
5.
Vastaus kirjeen alussa.
6.
Hiekoitussepeli sisᅵltᅵᅵ suolaa pienen mᅵᅵrᅵn, jotta sepeli ei jᅵᅵdy
varastosiiloissa tai hiekoituskoneissa. Joitakin kohtia kevyen
liikenteen vᅵlistᅵ joudutaan suolamaan, mutta yleisesti kᅵytᅵmme
liukkaudentorjuntaan heikotusepeliᅵ. Joissakin kohteissa suolaa
siirtyy bussireiteillᅵ ajoradalta kevyen liikenteen vᅵlille.
Nasta? Mist� sait sen renkaaseen?
Toisin sanoen, kun se kuluu, niin samalla siitä tulee sellaista, joka
kulkeutuu helpommin pois kulkupinnoilta. Sen takia sinne kaadetaan lisää
tapposepeliä, jolloin kevyen liikenteen slummin vahingollisuus säilyy
jatkuvana. No, enpä ole paljon tänä talvena kevyen liikenteen
hiekkalaatikoita tarvinnut.
>talvella yleisesti käytetty hiekoitussepeli
> vähentää ratkaisevasti jalankulkijoiden liukastumisia ja niistä
> aiheutuvia onnettomuuksia ja hyvin todennäköisesti pelastaa
> ihmishenkiä. Pyöräilijät lienevät lanseeranneet tämän virheellisen
> tappajasepeli -termin.
Ylimielistä. Pyöräilijät ovat siirtyneet ajoradoille sapelisepelin takia.
> Väylien
> ylläpito lähtee siitä, että turvallinen liikkuminen on kaikille
> mahdollista, myös kaikkein heikoimmille.
Hevonpaskaa!
--
Ainoa hyvä auto on se, joka on romuttamolla.