Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

linet

13 views
Skip to first unread message

Juhani Varemo

unread,
Apr 2, 2021, 4:30:28 AM4/2/21
to
Joskus oli yksinkertainen kierretyn parikaapelin kotiautomaatioväylä
LINET. Oliko peräti kotimaista kehitystä, vähän puoliksi
harrastuspohjainen ehkä? Sai joko ihian piirejä tai valmiita nodeja.

Onkohan tuo täysin kuollut mutta kuopattu, ainakaan hakukoneet eivät löydä
enää oikeastaan mitään. KNX ym jyränneet markkinat?

Eipä mulla ole kuin teoreettinen kiinnostus aiheesen, on vaan jäänyt tuo
nimi mielen.


Tauno Voipio

unread,
Apr 2, 2021, 2:22:48 PM4/2/21
to
On täysin kotimaista kehitystä. Aika alkaa olla mennyt ohi, kun muut
verkkotekniikat ovat halventuneet.

Puuha kaatui lähinnä siihen, että puolijohteiden tekijät eivät olleet
kiinnostuneet niin pienistä eristä kuin start-up pystyi ostamaan.
Sekä ohjain- että solmupiirejä tehtiin muutamia tuhansia, mutta
piirivalmistajien hinnoittelu ja prosessin vaihto tekivät
jatkon mahdottomaksi.

Piirejä saattaa olla jossakin varastossa vielä jonkin verran,
jos kiinnostusta riittää.

--

-TV

Tauno Voipio

unread,
Apr 2, 2021, 2:22:48 PM4/2/21
to
On 2.4.21 11.30, Juhani Varemo wrote:
0 new messages