Mahtaako tollaisesta olla mihkään, kokemuksia?
--
mukavan tiukkaa
"Teho noin 25 W. Toimii neljällä LR6-paristolla"
Meinaa että AA pattereista otetaan 4A virtaa. Se on aika paljon sillä ei AA
kennoja ole mitoitettu sellaiseen kuormaan. Valmistajien taulukot loppuvat
1A virtoihin, joilla jo toiminta aika lasketaan minuuteissa.
"jotka riittävät noin 700 juotokseen maks. 1 mm:n tinalla"
Jos ne patterit siis riittäisivät luokkaa 10 min ajaksi niin aika sarjatyönä
sitä juottamista saa tehdä, yli 1 juotos / sekunti. Ei siis mikään
satunnaisen proto/korjaustyön juotostahti. Ja lämmöntarpeeseen vaikuttaa
tietysti sekin mitä juottaa, ei pelkkä em. tinalangan paksuus.
Toisaalta, jos juottimessa on jonkinmoinen termostaatti niin eihän tuo koko
aikaa sitä 25W tehoa tarvitse, luvattu "parissa sekunnissa" lämpeneminen
tarkoittaa ettei sen myöskään tarvitsisi olla lämpimänä esim. koko puolen
minuutin taukoa. Sitä en kyllä ymmärrä miksi siinä pitää olla myös jäähdytys
;-))
Jossain satunnaisessa keikkahommassa tuo voisi olla jopa kätevä, tulee
mieleen kun itse joskus kävin Ruotsissa modaamassa eräitä laitteita ja
työpiste oli henkilöautossa. Silloin työkaluina oli mm. pieni
kaasujuotin -joka muuten varastettiin automurrossa, onneksi vasta
paluumatkalla.
Kuinkahan lämpimäksi tuo kuumenee? Jos se "patentoitu lämpötekniikka"
sisältää termostaatin, niin liekö vempain aikakaudelta / markkina-alueelta
60/40 Sn/Pb, vai juottuukohan sillä "sujuvasti" vielä lyijytönkin?
--
TiN
Ei ole jäähdytystä. Kolvinpää omaa niin pienen ominaislämpökapasiteetin
että se lämpenee ja jäähtyy hetkessä.
Näitä pohdintoja lukiessa pakostakin panee epäilemään ettette lukeneet
tuotteen tietoja. Ton juotoskynän ideahan ei ollut "paristokäyttöinen kolvi"
joka hehkuisi punaisena koko ajan. Jatkuvalle kolvaajalle, joka on
rakentanut kotiinsa erillisen ja kiinteän työpisteen, tuosta epäilemättä on
aika vähän iloa, mutta minunlaiselle satunnaiselle tuhertelijalle, jolle jo
kolvin kaivaminen työkalulaatikosta ja johtojen kanssa sählääminen on kynnys
ryhtyä toimeen, toi voisi olla hyvinkin näppärä, ellei nyt sit ole ihan
pelkkä hyvältä kuulostavalta idealla rahastava lelu.
> Toisaalta, jos juottimessa on jonkinmoinen termostaatti niin eihän
> tuo koko aikaa sitä 25W tehoa tarvitse, luvattu "parissa
> sekunnissa" lämpeneminen tarkoittaa ettei sen myöskään tarvitsisi
> olla lämpimänä esim. koko puolen minuutin taukoa. Sitä en kyllä
> ymmärrä miksi siinä pitää olla myös jäähdytys ;-))
Nopea jäähtyminen tarkoittanee käytännössä, että lämpö kohdistuu niin
pieneen kohtaan kärkeä, ettei sen jäähtyminen kestä kauaa. Sen voi siis
käytön jälkeen tunkea heti taskuunsa, ilman että palleihin tulee palohaava.
--
mukavan tiukkaa
Ootko katsellut kaasukäyttöisiä juotoskyniä?
- k
Ostn mä kerran sellaisen ajanvietteeksi jostain Biltemasta. En tehnyt sillä
mitään ja sit kun se olit käyttämättä jonkun vuoden, siitä kuivui kai jotkut
tiivisteet tai muut osat sisältä, eikä se enää toiminut lainkaan. Heitin
roskiin. Lelu mikä lelu. Taitaa olla jonkinlainen erikoiskohteiden työkalu.
En osaa kuvitella, että sillä voisi juottaa mitä tahansa. Kokeilun jäljiltä
jäi sentään butaanisäiliö, jota olen voinut käyttää kynttilänsytyttimen
tankkaamiseen.
--
mukavan tiukkaa
Jun tuotteen jäyttöön vieläkin nopeammin ;)os se lämpenee tinaa
sulattavaan lämpöön parissa sekunnissa, niin täytyyhän siinä olla
jäähdytyskin, että saa korjat
--
Hantte
So many fantastic colours, I feel in a wonderland
Many fantastic colours, makes me feel so good
Jos se lämpenee tinaa sulattavaan lämpöön parissa sekunnissa, niin
täytyyhän siinä olla
jäähdytyskin, että saa korjatun tuotteen käyttöön vieläkin nopeammin ;)
>> Ootko katsellut kaasukäyttöisiä juotoskyniä?
>
> Ostn mä kerran sellaisen ajanvietteeksi jostain Biltemasta.
Mulla on kohtuullisen hyviä kokemuksia Wellerin kaasujuottimesta.
Hintaa taisi olla jotakin sadan euron paikkeilla. Siinä kun ei
ollut kovin montaa magneettista osaa niin vehjettä saattoi käyttää
magneettikuvauslaitteen sisälläkin. Tuohon aikaan muuten suositut
niksunaksu - Wellerit perustuivat magneettiseen termostaattiin,
joka tykkäsi kyttyrää kuvauslaitteen magneetista.
Bilteman laitteesta ei ole kokemusta, mutta eiköhän se ole
kutakuinkin hintansa väärti. Jos kyseessä on allaoleva
neljän euron lelu niin tinajuotoksiin sitä ei ole tarkoitettu.
Kim
> Bilteman laitteesta ei ole kokemusta, mutta eiköhän se ole
> kutakuinkin hintansa väärti. Jos kyseessä on allaoleva
> neljän euron lelu niin tinajuotoksiin sitä ei ole tarkoitettu.
>
> http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm&linkki=19714.htm&tuote=19714&ryhmaid=136
Jep, just toi se oli. Ehkä sitä vois käyttää tupakansytyttimenä, mutta kovin
pitkään se ei puhku ilman tankkausta.
--
mukavan tiukkaa
Klasu myy tällaista:
http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=22628203
Onko kellään kokemuksia?
- k
On toiminut ihan kohtuullisesti kolvinakin. Pakkasessa ei vain riitä
polttimen teho että sillä mitään voisi juottaa. Enemmän olen käyttänyt tuota
kuumailmapuhaltimena ja tietenkin kaasupolttimena. Kätevää muovin muokkaus
uuten uskoon kun voi pienelle alueelle saada paljon lämpöä kohtuu nopeasti.
--
------- ex falso sequitur quodlibet ---------
-- ristiriidasta voi päätellä mitä tahansa --
Tatu Nieminen ta...@saunalahti.fi
Kyllä noilla halvoillakin kaasujuottimilla jotain saa aikaan. Parivuotta
sitten ostin paikallisesta putiikista tuollaisen Idoran tekoisen
halpis kaasujuottimen ja olen saanut sillä moneen kertaan pientä pahaa
aikaan. Ihan kätevä johonkin hätäiseen liittimeen väsäykseen ja kyllä
sillä nyt
tavalliset läpi ladotut komponentit irroittelee vaihtelee yms.
Ei tuo nyt missän kovassa käytössä minulla ole ollutkaan, mutta ainakin
vielä on täydessä iskussa. Pakkasessakin teho riittää kunhan ei
juurikaan tuule.
http://www.vekoy.com/product_info.php?products_id=5680
Vellerin kaasujuottimet on jo oikeita työkaluja, ne mitä olen nähnyt on
niin isoja
ja raskaita pökäleitä käyttää ja kantaa, että minä olen tyytynyt tuohon
kynämalliin.
Taittaa niitäkin kyllä löytyä sirompiakin.
-=A.McYnen=-
Tuommoista Bilteman kaasujuotinta olen käyttänyt menestyksellä veneessä.
Antaa rimpulan ensivaikutelman ja hetkittäin ihmetystä mutta kyllä tolla
kuitenkin juottelee.
t:ro
Tuo Coldheat juotin toimii jotenkin sopivassa tilanteessa,
mutta yleisjuosttimeksi siitä kaikkiin sovelluksiin ei ole.
Juottimen tioimintaideana on, että siinä juottimessa
paristojen jännite johdetaan kaksiosaiseen (välissä eriste/ilmarako)
kärkeen joka on tehty kohtuullisen hyvin sähköä mutta melko
heikosti lämpöä kohtavasta erikoismateriaalista.
Kun juoton painetaan juotospaikkaan niin paristojen
jännite yhteensä 6V menee kärjen puoliskoihin ja virtaa
juotettavan paikan läpi puoliskosta toiseen. Tässä syntyy
lämpä resistiivisissä häviöissä niissä kohdin kun tuo
juotoskärki koskee juotospaikkaa sekä itse juotoskohdassa
mistä virta kulkee läpi.
Alussa saa opetella uuden juottimekäyttötavan että saa
järkeviä juotoksia aikaan. Tälla vehkeellä opettelun
jälkeen saa esim. pienet johdot kolvattua liittimiin
yms. mutta mihinkään piirilevykolvaukseen jossa
vieressä on komponetteja jotka voi vaurioitua tuossa
juotosprosessissa esiintyvistä virroista ja/tai
jännitteistä ei tätä juotinta kannata käyttää.
Lisää keskustelua coldheat-aiheesta
http://www.epanorama.net/phpBB3/viewtopic.php?f=12&t=973&sid=43e7620190b23ad5c8bbb81dfe31d646
--
Tomi Engdahl (http://www.iki.fi/then/)
Take a look at my electronics web links and documents at
http://www.epanorama.net/
> Lisää keskustelua coldheat-aiheesta
> http://www.epanorama.net/phpBB3/viewtopic.php?f=12&t=973&sid=43e7620190b23ad5c8bbb81dfe31d646
Täällä on Wellerin versio tuotteesta
http://www.alliedelec.com/Images/Products/Datasheets/BM/COOPERTOOLS/984-0157.PDF
Tässä taitaakin olla kyse pistehitsauksesta. Olisikohan tuolla laiteten
sisällä hakkuripoweri, joka tuottaa ison virran pienellä jännitteellä? Tehoa
riittää koska pattereita on useampia ja hakkurin kanssa virta pysyy
kohtuullisena.
Tuossa näyttää olevaan grafiittikärki joka saadaan lämpenemään nopeasti
johtamalla virtaa sen läpi. Kyse ei ole pistehitsauksesta,
kovajuotoslaitteissa (noin 800 astetta) käytetään samanlaisia juotoskärkiä.
Sanotaan oikeammin pistejuotoksesta eli vastuksena toimii juotettava aine
itse jos oikein käsitin.
Vastuksena toimii tuo graffiittikärki jonka resistanssi on jotain ohmin
osia. Suurta jännitettä ei siis tarvita kärjen lämmittämiseen.
Kulkeekohan virta tuossa kärjestä piirilevylle vai onkohan kärjessä
sisäinen johdin jonka kautta virta palaa kynään?
Tuo näyttää paljon paremmalta kuin clasun myymä ja metallia näyttäs olevan
vähän vähemmän kärjessä eli pakkasen kestävyys parempi kun lämmitettävää
massaa vähemmän, lisäksi on vielä hieman halvempi. Toisaalta se pakkanen
mistä on kokemuksia oli kylmä ja tuulinen.
Juotettava aine josta sähkö menee läpi toimii vastuksena.
Lisäksi kuumentamana vastuksena toimiisen juotoskärjen ja
juotettavan aineen rajapinta, jossa syntyy siinäkin hyvinkin
havaittavasti lämpöä.