Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Pari vuotta vanha Upo-tiskikone reistaa

1,414 views
Skip to first unread message

Mika Seppälä

unread,
Dec 29, 2007, 4:19:53 PM12/29/07
to
Hei,


Juuri parahiksi näin uuden vuoden kynnyksellä parivuotias tiskikoneemme Upo
D660 laukesi. Pari kertaa aiemmin kone oli pysähtynyt kesken ohjelman ja
ilmoitti merkkivaloilla hälytyksen "vika vedenotossa" vaikka hana oli auki
ja vettä tuli.

Nyt kone otti vettä niin kauan kunnes pohja-allas täyttyi ja aiheutti
poistopumpun jatkuvan käymisen ja ilmoitti "koneessa liikaa vettä". Kun
tyhjensin altaan, kone otti uudestaan vettä kunnes allas oli taas täynnä.
Kokeilin vielä uudestaan tyhjentää altaan, ja nyt ilmoitti taasen "vika
vedenotossa" ja ohjelma keskeytyi.

Ajattelin että tämähän on helppo nakki ja perinteinen vika eli paineanturin
letku tukossa. Mutta kappas, tässä ei taida olla moista paineanturia
ollenkaan. Ei letkuja, ei painekelloa, ei mitään. Selvittämättä jäi, mistä
ihmeestä kone tunnistaa veden määrän? Ja mistä tuon "vika
vedenotossa" -hälytyksen?

Kiitokset vastauksista,
nimim. "porukkaa ja tiskiä tulossa, isäntä kuulemma tiskaa jos ei kone
toimi"


Mika


Mr. No-one

unread,
Dec 29, 2007, 5:12:07 PM12/29/07
to
"Mika Seppälä" <sika.m...@phnet.fi> kirjoitti viestissä
news:4776b9f1$0$14989$9b53...@news.fv.fi...

Ei tuommoisen ongelman kanssa kannata kauaa tapella, jos kotivakuutusasiat
kunnossa, niin ei kun uutta konetta lähimmästä kodinkonemyymälästä tilalle.
Tämä on minun mielipiteeni asiasta, muut kertokoon omansa.

No-one

Matti

unread,
Dec 29, 2007, 5:20:20 PM12/29/07
to
Ja mistä tuon "vika
> vedenotossa" -hälytyksen?

Vanhemmissa Upon tiskikoneissa on pohja altaassa tuollainen sentin syvennys
kämmenen kokoisella alalla.Siinä on lähes saman kokoinen styrox kelluke joka
on mikrokytkimessä varrella kiinni.Tulvimistilanteessa toi kelluke nousee
hiukan ja mikron kosketin vaihtaa asentoa.Silloin ei toimi mikään muu kuin
poistopumppu,myös luukku auki.Joissakin malleissa toi kelluke on korvattu
sokeripalan kokoisella tulvasienellä jota mikron varsi painaa
jousivoimalla.Kun sieni kastuu se pehmenee ja jousi painaa mikron varren
avulla sienen kasaan , mikro toimii ja vain tyhjennyspumppu pyörii.Kastuneen
tulvasienen saa kuivattamalla kuntoon
Joissakin malleissa tulvasuojan kelluke tai sieni on mikrokytkimen asemesta
yhdistetty magneettiventtiiliin ja suojan toimiessa venttiili sulkeutuu
mekaanisesti eikä kone voi ottaa vettä.
Tuosta kalvopainekytkimen puuttumisesta ei kyllä ole mitään tietoa,joitakin
"aku ankka" luokan koneita on tullut vastaan missä vedenotto on ajastimella
,muistaakseni 2 minuuttia eli mekaanisen ohjelmakoneiston askel aika ( 1
naksu).
Jotta tarkista vielä pohjalta olisiko jossain kohtaa pellissä syvennys mihin
vettä olisi jäänyt ja se pitäisi tulvasuojaa päällä.Lisäksi tietysti
alkuvika on syytä selvittää.
Ota töpseli irti kun operoit konetta !


Tuukka L.

unread,
Dec 29, 2007, 5:25:14 PM12/29/07
to

"Mr. No-one" <u.do...@need.it.invalid> wrote in message
news:XCzdj.374$DF6...@read4.inet.fi...

> Ei tuommoisen ongelman kanssa kannata kauaa tapella, jos kotivakuutusasiat
> kunnossa, niin ei kun uutta konetta lähimmästä kodinkonemyymälästä
> tilalle. Tämä on minun mielipiteeni asiasta, muut kertokoon omansa.

No samaa mieltä kanssasi.

Lisään vain, että UPO (Cylinda) on nykyään paskamerkki. Paskakone kovalla
hinnalla.

Tiskaa testatusti KAUAAAN. Ei saa puhtaaksi. Laatuongelmia. Italialainen
omistaja (laatuajattelu) ja ruotsalainen työ (hintataso).

Itse vaihdoin ajoissa Mieleen kun käsitin, mistä oli kyse. Ainoa kone, joka
tiskaa keskilikaiset tiskit puhtaaksi ja kuivaksi alle tunnissa. Ja se myös
tekee sen!

Heikki Turunen

unread,
Dec 30, 2007, 3:01:04 AM12/30/07
to
Tuukka L. kirjoitti:

>
> No samaa mieltä kanssasi.
>
> Lisään vain, että UPO (Cylinda) on nykyään paskamerkki. Paskakone kovalla
> hinnalla.
>
> Tiskaa testatusti KAUAAAN. Ei saa puhtaaksi. Laatuongelmia. Italialainen
> omistaja (laatuajattelu) ja ruotsalainen työ (hintataso).
>

Noin se nykyään menee. Merkkejä Euroopan markkinoilla on useita
kymmeniä, varsinaisia valmistajia kourallinen. Eipä silti, ilmiö on
yleismaailmallinen.

> Itse vaihdoin ajoissa Mieleen kun käsitin, mistä oli kyse. Ainoa kone, joka
> tiskaa keskilikaiset tiskit puhtaaksi ja kuivaksi alle tunnissa. Ja se myös
> tekee sen!
>

En ota kantaa tiskikoneitten ohjelmien kestoon. Omat kommenttini Mielen
laadusta. Ostin Miele-tiskikoneen 1990-luvun alussa. Kone kesti tasan
kolmisen vuotta. Ensin meni puolen vuoden käytön jälkeen
kiertovesipumppu, joka meni takuuseen. Takuuajan jälkeen (yksi vuosi)
laukesi poistopumppu, korjaaminen oli kallista, pumppupaketti maksoi n.
400 markkaa ja työt päälle. Ajattelin silloin että korjataan kone, koska
masiina oli maksanut 7900 markkaa. Kamelin selän katkaisi kolma
suihkuvarsi, joka oli hapertunut ja pesun jälkeen löytyi aterintasosta.
Miele-kokemuksia on lisää Miele-imurista, joka sekään ei ollut mikään
laadun riemuvoitto. En ole Mielen pesukoneita kokeillut ja tuskin edes
uskallan hankkia, aiempien Miele-kokemusten perusteella. Miele on joskus
kauan sitten ollut innovatiivinen valmistaja, mutta on nykyään samalla
tasolla muiden valmistajien kanssa.

--
Heikki Turunen

- On täällä kummat meiningit -

Jarkko Setälä

unread,
Dec 30, 2007, 4:45:29 AM12/30/07
to
On Sat, 29 Dec 2007 22:12:07 GMT, "Mr. No-one"
<u.do...@need.it.invalid> wrote in message
<XCzdj.374$DF6...@read4.inet.fi>

>Ei tuommoisen ongelman kanssa kannata kauaa tapella, jos kotivakuutusasiat
>kunnossa, niin ei kun uutta konetta lähimmästä kodinkonemyymälästä tilalle.
>Tämä on minun mielipiteeni asiasta, muut kertokoon omansa.

Tjaa, tuli ihan tuosta mieleen, että jos kerta kotivakuutus on
kunnossa, niin eikös ensin kannattaisi tarkistaa vakuutusyhtiöltä,
kumpi tehdään, vanhan (noinkin uuden) korjaus vai uuden koneen osto?
Offtopiciksi menee, mutta kiinnostaa tietää myös yleisemmin, kumpaa
vakuutusyhtiöt kodinkoneiden hajoamistilanteissa suosivat, vanhan
korjaamista vai uuden hankintaa. Oma mutuni, siis ihan vain mutuni, on
se, että ensin katsotaan, voidaanko korjata, ja sitten vasta mietitään
uuden vastaavan hankintaa, jos korjaaminen ei kannata. Omanlaisensa
prosessi tuokin, mutta ihan päätäpahkaa en uutta tiskaria menisi
ostamaan, jos vakuutuksesta jotakin haluaisin, siinä voi käydä
hahhusti, jos vakuutusyhtiö olisikin halunnut ensin selvitettäväksi
korjausmahdollisuudet.

---J---

Kristian Ukkonen

unread,
Dec 30, 2007, 4:59:14 AM12/30/07
to
Jarkko Setälä wrote:
> Tjaa, tuli ihan tuosta mieleen, että jos kerta kotivakuutus on
> kunnossa, niin eikös ensin kannattaisi tarkistaa vakuutusyhtiöltä,
> kumpi tehdään, vanhan (noinkin uuden) korjaus vai uuden koneen osto?
> Offtopiciksi menee, mutta kiinnostaa tietää myös yleisemmin, kumpaa
> vakuutusyhtiöt kodinkoneiden hajoamistilanteissa suosivat, vanhan
> korjaamista vai uuden hankintaa. Oma mutuni, siis ihan vain mutuni, on
> se, että ensin katsotaan, voidaanko korjata, ja sitten vasta mietitään
> uuden vastaavan hankintaa, jos korjaaminen ei kannata. Omanlaisensa
> prosessi tuokin, mutta ihan päätäpahkaa en uutta tiskaria menisi
> ostamaan, jos vakuutuksesta jotakin haluaisin, siinä voi käydä
> hahhusti, jos vakuutusyhtiö olisikin halunnut ensin selvitettäväksi
> korjausmahdollisuudet.

Mikäs kotivakuutus korvaa hajonneen kodinkoneen??
Millaisella ikävähennyksellä?

mk

unread,
Dec 30, 2007, 10:30:43 AM12/30/07
to
"Mika Seppälä"

> ilmoitti merkkivaloilla hälytyksen "vika vedenotossa" vaikka hana oli auki

Joskus on ollut vedenpinnan mittauksessa mukana jonkin sortin putken pätkä
joka on likaantunut tukkoon.
Pätkän pesu ja taas pelittää.


Markku Rantama

unread,
Dec 31, 2007, 4:16:01 AM12/31/07
to

Kerronpa tähän saumaan myös omat kokemukseni Mielen laadusta. 2 vuoden
takaisessa keittiöremontissa uusin seuraavat kodinkoneet Miele -merkkisiksi:
pakastin, jääkaappi ja liesitaso (induktiivinen/keraaminen).

Pakastin meni remonttiin vajaan vuoden sisällä, pakasteet sulivat:
kompressori piti vaihtaa.
Jääkaapin oven avausvivusta katkesi palautusjousi: koko vipumekanismi piti
vaihtaa, kun jousta ei saa erikseen varaosana.
Jääkaappi "hikoilee" sisältä niin, että haihdutus ei toimi riittävästi.
Hikoiluveden keräysviemäri tukkeutuu ja vettä kertyy jääkaapin pohjalle. Jos
sitä ei ajoissa huomaa, niin se vuotaa ajan mittaan lattialle ovea
avattaessa.
Liesitasossa on edessä 2 induktiivista levyä ja takana 2 keraamista levyä.
Induktiiviset toimivat hyvin, mutta keraamisten levyjen lämpösuoja tekee ne
käyttökelvottomiksi: lämpösuoja katkaisee ja kytkee sähkön levyille n. 20/20
sekunnin sykleissä. Opaskirjasen mukaan kyseessä on liian huono
lämpöjohtuminen kattilaan. Kokeiltu kaikilla mahdollisilla kattiloilla, myös
niillä, joilla induktiolevyt toimivat. Tulos aina sama:ei toimi.

Kaiken huippuna sitten Mielen asiakaspalvelu. Olen toistuvasti jättänyt
reklamaation / selvityspyynnön Mielen sivuilla olevan palautelomakkeen
avulla, mutta kertaakaan ei ole vaivauduttu asiaan reagoimaan. Ei taida olla
ketään kotona...

Seuraavan kerran hankintoja tehdässä tiedän kyllä, minkä merkin kierrän
kaukaa...

- Markku


. ..@dnainternet.net _neo-

unread,
Jan 2, 2008, 4:45:29 AM1/2/08
to

"Mr. No-one" <u.do...@need.it.invalid> kirjoitti viestissä
news:XCzdj.374$DF6...@read4.inet.fi...

*Noin tuskin kaveri sitä silti elektronikkanetistä kysyis?

>
> No-one

_neo-

. ..@dnainternet.net _neo-

unread,
Jan 2, 2008, 4:47:27 AM1/2/08
to

"Matti" <mas...@phnet.fi> kirjoitti viestissä
news:4776c821$0$14990$9b53...@news.fv.fi...

*On se vaan kumma, että kun tekee asiallisen kysymyksen saa about 10
vastauksesta vain "yhdessä" näin joviaalisen ja paljonkertovan asiallisen
vastauksen. Ja ammattitaitoisen myös.

*Mitä jäi meille käteen. Kuten esim. vaatteitten pesukoneissa ja vaikka nyt
kahvinkeittimissä on kyse usein kalvosta, joka painaa mikrokytkimen niin
näyttää samaa periaatetta olevan kautta linjan, eli mikrokytkinviasta myös
tässä on mitä todennäköisimmin kyse. Siis kannattaa nyt etsiskellä josko
joku ahtautunut putki lähtisi pesualtasta?

*Yksi mahdollisuus voisi toki olla eksootisempi vaikka eristetty tappi,
joka mittaisi veden johtavuuksia pienjännitteellä. Tai kapasitiivinen, tai
induktiivinen pintavahti? Eli katsot laitteen altaalta sellaisia möykkyjä,
joihin menee johdotuksia. Joka tapauksessa jos sellaisia läytyy, niin
likaisuuden kokontuminen, tai kastuminen voi selittää miksi koneesi
temppuilee, tai jopa vikuunnuttava virtapiiki. Eli tietoa kaivataan
mieluusti lisää.

_neo-

Mika Seppälä

unread,
Jan 2, 2008, 7:48:13 AM1/2/08
to

"Matti" <mas...@phnet.fi> kirjoitti
viestissä:4776c821$0$14990$9b53...@news.fv.fi...

*huokaus.

Joo ihan asiallista vastausta muuten, mutta yritin kyllä kertoa alkup.
viestissä juuri pohja-altaan täyttymisestä ja kerroin tyhjentäneeni sen. Jos
vika olisi tässä, ei kone olisi tyhjentämisen jälkeen ottanut uudestaan
vettä.

Enivei, homma päättynee onnellisesti sillä koneella olikin vielä sopivasti
takuuta jäljellä. Huoltomies uskoi jopa diagnoosini ja tilasi jo näkemättä
uuden magneettiventtiilin jonka yhteydessä on virtausanturi (toteutettu
näköjään niinkin teknisesti että reed-kytkin laskee veden pyörittämän
magneetin kierroksia. Kytkin ehjä, magneetti lienee jumissa). Anturi laskee
paljonko koneeseen lasketaan vettä, eikä automatiikalla ole hajuakaan
paljonko sitä todellisuudessa on.

Kiitoksia,


Mika


Tuukka L.

unread,
Jan 2, 2008, 5:48:08 PM1/2/08
to

"Heikki Turunen" <hes...@luukkku.krr.invalid> wrote in message
news:4fIdj.273522$HH1.1...@reader1.news.saunalahti.fi...

> Miele-kokemuksia on lisää Miele-imurista, joka sekään ei ollut mikään
> laadun riemuvoitto. En ole Mielen pesukoneita kokeillut ja tuskin edes
> uskallan hankkia, aiempien Miele-kokemusten perusteella. Miele on joskus
> kauan sitten ollut innovatiivinen valmistaja, mutta on nykyään samalla
> tasolla muiden valmistajien kanssa.

Ei ole. Eikä Mielen imureista kannata tehdä mitään johtopäätöksiä niiden
pesukoneista. Ne on parhaita. Aivan ilmiselvästi.

Tiskikoneita en pidä aivan yhtä hyvinä kuin Mielen pesukoneita, vaikka itse
Miele tiskarin omistankin. Mutta kun ei ole mitään parempaakaan eteen
kävellyt. Maanantaikappaleita kait löytyy kaikilta valmistajilta ja jostain
AEG:sta tai Siemens/Boschista niitä paskajuttuja vasta löytyykin.

Upo/Cylindasta ajattelin varoittaa, kun se oli aivan ilmiselvästi kelvoton
kone nykyään. Pilattu. Kone oli nimittäin ennen hyvä, Asean aikoina. Moni
luulee sen olevan vielä samaa laatua.

Ruotsin kuluttajavirastokaan ei saanut testissä tota Upo/Cylindaa toimimaan
kunnolla. Huvittavaa oli testin lopputulos: "prisvärt köp" - vaikka
testaajat itsekin totesivat, ettei kone tiskannut astioita kunnolla
puhtaaksi ja 3 tunnin tiskausaika oli epäinhimillisen pitkä.... Heh, no
ainakin oli puolueelliset testaajat mutta hekään eivät saaneet konetta
toimimaan vaikka yritys oli varmasti kova.

Tuukka L.

unread,
Jan 2, 2008, 5:50:27 PM1/2/08
to

"Markku Rantama" <markku.ran...@dnainternet.net> wrote in message
news:4778afd5$0

> Kerronpa tähän saumaan myös omat kokemukseni Mielen laadusta. 2 vuoden
> takaisessa keittiöremontissa uusin seuraavat kodinkoneet
> Miele -merkkisiksi: pakastin, jääkaappi ja liesitaso
> (induktiivinen/keraaminen).

Ei, ei ei. Teillä on ihan väärä periaate, pojat. Ei Miele laadusta tehdä
johtopäätöksiä ostamalla vääriä tuotteita.

Parhaat pölynimurit tekee joku aivan muu kuin Miele.

Jääkaapit ostetaan Elektroluxilta. Samoin pakastimet. Myös Helkama-Forste on
ok.

Liesitaso ostetaan AEG:ta tai Eluxilta. ketään kotona...

> Seuraavan kerran hankintoja tehdässä tiedän kyllä, minkä merkin kierrän
> kaukaa...

Tolla ideologialla saa aina paskaa käsiinsä. Kodinkoneita pitää osata
ostaa....


Message has been deleted
0 new messages