Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Huolto rikkoi automme, mitä tehdä?

1,044 views
Skip to first unread message

Jussi Lehto

unread,
Jul 24, 2008, 8:40:25 AM7/24/08
to
Omistamme vm. 2003 Opel Merivan, joka ostettiin uutena, eikä siinä ole
esiintynyt kuin eräs vaihteistovika, joka korjattiin merkkihuollossa
kiitettävällä nopeudella (HS.fi kertoo, että vaihteistovikoja Merivassa
esiintyi juuri ensimmäisissä vm. 2003 malleissa). Olemme olleet tyytyväisiä
auton sekä huollon laatuun - ainakin ennen seuraavaa tapausta.

Vähän aikaa sitten isäni vei auton tavalliseen 90tkm määräaikaishuoltoon
Helsingin Kallion MetroAutoon, joka on valtuutettu Opel-, Skoda- ja
Volkswagen-merkkihuolto. Auto oli huoltoon mennessä täysin kunnossa, mutta
sieltä palatessa kojelaudassa paloi merkkivalo, joka käski viemään auton
takaisin korjaamolle. Auto siis vietiin takaisin samaan huoltopisteeseen.
Auton tullessa jälleen takaisin huollosta tuntui kaikki olevan OK, mutta
ongelmia alkoi esiintymään yli 100km/h nopeuksissa, joissa auto alkoi
nykimään.

Tänään saimme huollolta ilmoituksen, että
ajotietokoneessa/moottorinohjauksessa on ilmennyt vika, joka vaatii 1500
euroa maksavan korjauksen. Auto oli täysin kunnossa ennen huoltoa, mutta
huollosta palatessa siinä alkoi heti esiintymään vikoja. Niinpä on syytä
olettaa, että huolto rikkoi automme (taitaa nykyautot olla liian vaikeita
rasvaroopeille).

Ongelma siis on, että huoltokorjaamo vaatii 1500 euroa omasta
tunaroinnistaan. Miten tässä olisi paras toimia, jotta oikeudenmukaisuus
tapahtuisi eli saisimme auton tuolta takaisin, emmekä joutuisi maksamaan
noinkin isoa hintaa siitä, että he itse rikkoivat automme?

--
Jussi Lehto

JP

unread,
Jul 24, 2008, 10:36:50 AM7/24/08
to

"Jussi Lehto" <jussi...@welho.com> wrote in message
news:g69t7k$tbg$1...@nyytiset.pp.htv.fi...
Kannattaa varmasti ensiksi ottaa yhteyttä paikalliseen kuluttaja-asiamieheen
ja kysyä mitä he ovat asiasta mieltä.
Tämän jälkeen saa varmasti uuden lähtökohdan neuvotteluissa huoltoliikkeen
kanssa jos heidän kantansa on suuntaan tai toiseen selvä, tämä siis
jos huollon kanta on heti selkeä EI eli eivät ole tulossa kustannuksissa
millään tavalla vastaan.


Jan Andersson

unread,
Jul 24, 2008, 11:24:42 AM7/24/08
to

Olisi ehka hyodyllista tietaa tarkemmin mika vika siella on muistiin
kirjoitettuna. vie auto mihin tahansa korjaamoon ja pyyda heita lukemaan
vikakoodit, mutta EI poistamaan niita. Lukijalaitteella voi myos lukea
vian ilmentymishetkella olleet moottorin muut arvot, esim. kierrosluvun.
Mielenkiintoista olisi tietaa onko vika ilmentynyt tyhjakaynnilla vai
normaali ajokierroksilla, tai jopa ylikierroksilla :)
Ja se kertoo myos oliko moottori kayntilammin vai kylma, kun vikavalo
syttyi.

Itsella kavi juuri hiljattain niin, etta ajoin moottorin lapi suuttimen
puhdistusainetta, ja saadin puhdistusaineen syoton hiukan liian
nopealle. Se sitten antoi lambda-anturille jotain hurjia arvoja, ja
moottorin vikavalo syttyi sen takia. Simppeli juttu, annoin auton kayda
viela jonkin aikaa etta lambda puhdistuisi ja kaikki puhdistusaine
palaisi varmasti pois, ja sitten sammutin vikavalon. Kaikki hyvin,
mitaan ei hajonnut ja ainoa "kustannus" on ODBII-tietokoneen/lukijan
kaytto. (2 minuuttia istumatyota, hehe)

Toinen aaripaa on sitten jos joku ropeloi esim. ilmamaaramittaria
puhdistaessaan jotain tai syottaa jotakin ainetta koneen lapi sen
kaydessa niin paljon, etta se rikkoo esim. katalysaattorin.

Aika mahdotonta arvailla mita on tapahtunut, ellei kay jollain toisella
korjaamolal tosiaan vain luetuttamassa vikakoodit. Asiansa osaava
mekaanikko osaa kertoa mika ko. vian on mahdollisesti aiheuttanut. Tai
jopa me taalla sfnetissa :D

Jan

Jan Andersson

unread,
Jul 24, 2008, 11:30:02 AM7/24/08
to


Niin siis ala vie autoa mihinkaan saman ketjun merkkihuoltoon. Vie
vaikak Fiat huoltoon tai johonkin yleiskorjaamoon. Ei ole valia missa ne
koodit luetaan, siihen ei tarvita merkkikohtaisia laitteita. Nain valtat
sen etta sama liike tai saman ketjun toinen korjaamo koittaisi peitella
virhetta ja yrittaa edelleen rahastaa sinua. (tata tapahtuu kylla..)

Toki joku riippumaton liikekin saattaa kertoa etta autosi tarvitsee
kalliita osia, toivoen etta veisit autosi heille korjattavaksi.

Siksi onkin tarkeata etta saat ne koodit seka numeerisina koodeina etta
selkokielisina vian kuvauksina itsellesi. Niihin voi sitten netissa
penkoa lisaa tietoa ja analyyseja muilta rasvakourilta ja harrastajilta,
joilla ei ole omaa lehmaa ojassa autosi suhteen.

M.E.

unread,
Jul 25, 2008, 3:59:39 AM7/25/08
to
Jan Andersson wrote:
> Siksi onkin tarkeata etta saat ne koodit seka numeerisina koodeina etta
> selkokielisina vian kuvauksina itsellesi. Niihin voi sitten netissa
> penkoa lisaa tietoa ja analyyseja muilta rasvakourilta ja harrastajilta,
> joilla ei ole omaa lehmaa ojassa autosi suhteen.

No sitten ei ainakaan kannata Raision vehoon viedä; siellä nimittäin
kyllä luetaan koodit, rahastetaan asiakas eikä anneta vikakoodeista
*mitään* printtiä asiakkaille kun ovat "salaisia", suullinen kuvaus
kyllä jonka saa itse kirjoittaa johonkin businesskortin kulmaan jos
muistaa sen kokonaan. (1998 mallisessa MB:ssä jossa ei vielä OBD
pakollinen). Hyvä meininki... ;P


--
Bibamus, moriendum est...
*VW-2.8-V6-30V-4WD (lyhenteet kunniaan)*

via

unread,
Jul 25, 2008, 6:13:07 AM7/25/08
to

Opelclubfinlandissa on lähiaikoina ollut samanlainen tapaus. Kyseessä
siis Opel, tarkemmin en muista. Käypä' myös siellä katsomassa

Jussi Lehto

unread,
Jul 25, 2008, 7:50:28 AM7/25/08
to
> Opelclubfinlandissa on lähiaikoina ollut samanlainen tapaus. Kyseessä
> siis Opel, tarkemmin en muista. Käypä' myös siellä katsomassa

En tahdo löytää ainakaan tolta foorumilta mitään. Olisin kiitollinen
linkistä.

--
Jussi Lehto

Keijo Kettu

unread,
Jul 25, 2008, 10:24:24 AM7/25/08
to

Jussi Lehto

unread,
Jul 25, 2008, 11:04:39 AM7/25/08
to
Eivät huollossa myönnä omaa virhettään. Tapaus on siis hyvin samanlainen
kuin Keijo Ketun antamassa linkissä, josta suurkiitokset. 1500 euroa tuli
siis maksettavaksemme. Yhteydessä on oltu nyt huoltoliikkeen lisäksi mm.
maahantuojaan ja kuluttaja-asiamieheen, toivotaan että saa vielä rahat
takaisin (tämä oli pakko maksaa, koska muuten ei olisi saanut autoa takaisin
käyttöön, mikä on loman vuoksi pakollista). Hyvinkin ala-arvoista ja
epäoikeudenmukaista toimintaa.

--
Jussi Lehto

Serla@uraal.ru Viktor Serla

unread,
Jul 26, 2008, 3:15:45 AM7/26/08
to

"Jussi Lehto" <jussi...@welho.com> wrote in message
news:g6cq20$1l4$1...@nyytiset.pp.htv.fi...
Miksi autonkorjaus on noin helevetin kallista. Eikö kukaan voisi tuolle
asialle mitään? Maalaisjärjellä ajateltuna, tuo ecu ei ole taatusti ole 100
euroa kalliimpi, puhumattakaan siitä, että joku verenimijä laittaa sen
paikalleen ja virittää tietokoneella sen paikalleen.

Viktor


De Moni

unread,
Jul 26, 2008, 4:57:05 AM7/26/08
to
Viktor Serla wrote:
> Miksi autonkorjaus on noin helevetin kallista. Eikö kukaan voisi tuolle
> asialle mitään? Maalaisjärjellä ajateltuna, tuo ecu ei ole taatusti ole 100
> euroa kalliimpi, puhumattakaan siitä, että joku verenimijä laittaa sen
> paikalleen ja virittää tietokoneella sen paikalleen.

Miks niitä ohjainlaitteita yms. pitää päivitellä ja ohjelmoida, jos on
hyvä mahis että homma menee reisille ja laukeaa iso lasku uudesta
mötikästä? Ns. "älä korjaa jos se toimii"?

Näin maalaisjärjellä ajatellen jos auto lähtee tehtaalta ja se toimii,
ohjainlaitteiden ohjelmistoihin ei oikein myöhemmässä vaiheessa voi
tulla mitään käyntiä haittaavia vikoja joita pitäs alkaa korjaamaan
päivittelyillä. Vika on silloin jossain muualla.

Miika Seppänen

unread,
Jul 26, 2008, 5:16:00 AM7/26/08
to

Ai kun tämä pätisi muihinkin laitteisiin ja ohjelmistoihin.
Nykyautoissa tuota softaa lienee enemmän, kuin 90-luvun
kotitietokoneissa. Niitäkin muuten päiviteltiin.

-Miika

cab

unread,
Jul 26, 2008, 7:49:24 AM7/26/08
to
Miika Seppänen kirjoitti:

Totta tämäkin. Mitä tuossa olen päivätyössäni saanut seurata, niin
suurin osa nykyautoista ilmenevistä ei-kuluvien-osien vioista liittyy
juuri eu:n yms. ympäristövaatimuksien mukanaan tuomiin täysin
ylimääräiseen puhdistustekniikkaan, niiden komponentteihin ja
päivitysongelmiin. (egr:t, lambdat, katalysaattorit, huonot
kylmäkäynnistykset, vedon puutteet yms.) Jälleenmyyjähän ajaa sen
päivityksen, minkä tehdas autoon milloinkin vaatii ja suvaitsee antaa.
Suurin osa järjestelmistä ei salli uudemman päivityksen korvaamista
vanhemmalla, ellei tilata kokonaan uutta boksia vain alustettuna
versiona. Siinä on sitten asiakkaalle selittämistä. Kirjeet asiaa
koskien kannattaisi varmaan ohjata brysseliin, koska autojen
perustekniikka ilman ympäristöhössötyksiä on edelleen pomminvarmaa.
Samasta syystä nykyautoista ei yksikään taida yltää käytettävyydessä
museoikään asti, koska kukaan ei satu enää tuolloin toimittamaan ko.
bokseja tai softia.

Ohjausboksien hinta määräytyy tietysti valmistajien (esim. vdo,
siemens, tms.) valmistushinta ja kate + tehtaan kate + maahantuojan kate
+ jälleenmyyjän kate = kuluttajahinta. Tähän kun ynnättään vielä ne
ohjausboksit (tai mikä tahansa osa) jonka joku muu asiakas ennen sinua
on maksattanut "wannabe-takuuseen" jälleenmyyjällä, niin hinta on sitten
näinkin älytön. Seuraava maksaa, myös sinä itse seuraavalla
huoltokäynnilläsi. Maahantuojia tai valmistajia ei juuri kiinnosta
viisivuotiaiden autojen kohtelu tai satunnainen käyntihäiriö näin
pienellä markkina-alueella, joten maksatus tapahtuu enemmän tai vähemmän
aina jälleenmyyjän kustannuksella. Ja jos ohjainyksikkö on pakko
päivittää tilaamasi toimenpiteen yhteydessä ja ohjainyksikkö lukittuu,
niin onko vika todella huollon? Hommahan olisi pitänyt tehdä joka
tapauksessa?

Kuulisin kyllä mielelläni mikä vika oikeasti on, koska
moottorinohjausyksikköähän ei juuri rikki saa, normaali huollon
yhteydessä kuten asian ilmaisit. Lienee onnettomien sattumien summa,
että boksin sisäinen vika on ilmennyt juuri huollosta noudettaessa.

cab

P3 Qla

unread,
Jul 26, 2008, 1:15:00 PM7/26/08
to

"Jussi Lehto" <jussi...@welho.com> wrote in message
news:g69t7k$tbg$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

> Omistamme vm. 2003 Opel Merivan, joka ostettiin uutena, eikä siinä ole
> esiintynyt kuin eräs vaihteistovika, joka korjattiin merkkihuollossa
> kiitettävällä nopeudella (HS.fi kertoo, että vaihteistovikoja Merivassa
> esiintyi juuri ensimmäisissä vm. 2003 malleissa). Olemme olleet
> tyytyväisiä auton sekä huollon laatuun - ainakin ennen seuraavaa tapausta.
>

ot:nä kyse taisi olla vaihteensiirtäjän eikä varsinaisesta vaihteistoviasta,
vai mitä ?

Kelju homma tuo itse pääongelma. Älä anna periksi !


Jurpo

unread,
Jul 26, 2008, 3:49:47 PM7/26/08
to
De Moni kirjoitti:

> Miks niitä ohjainlaitteita yms. pitää päivitellä ja ohjelmoida, jos on
> hyvä mahis että homma menee reisille ja laukeaa iso lasku uudesta
> mötikästä? Ns. "älä korjaa jos se toimii"?

Vaan jos se ei toimi? Autoteollisuus tuo markkinoille samalla tavalla
"loppukäyttäjän testattavaa" tavaraa kuin moni muukin ala. Isot pojat
tuolla hiekkalaatikolla, vai oliko se Esson baarissa, kertoivat että
muuankin automalli kärsi käyntihäiriöistä, jotka sitten korjautuivat
moottorinohjaimen päivityksellä.

Se taas on huonoa suunnittelua jos ohjelmiston edellistä versiota ei voi
huollossa palauttaa.

> Näin maalaisjärjellä ajatellen jos auto lähtee tehtaalta ja se toimii,
> ohjainlaitteiden ohjelmistoihin ei oikein myöhemmässä vaiheessa voi
> tulla mitään käyntiä haittaavia vikoja joita pitäs alkaa korjaamaan
> päivittelyillä. Vika on silloin jossain muualla.

Ei tulekaan, vaan ne viat ovat siellä jo valmiiksi, mutta ilmenevät
vasta jossakin tietyssä tilanteessa. Ihan niin kuin softaviat
yleensäkin, sen ilmenemiseen tarvitaan sopivat olosuhteet. Muutenhan sen
olisivat tehtaan testaajat jo löytäneet.

--
Jurpo

Krisse

unread,
Jul 27, 2008, 5:28:44 AM7/27/08
to
>Ongelma siis on, että huoltokorjaamo vaatii 1500 euroa omasta
>tunaroinnistaan. Miten tässä olisi paras toimia, jotta oikeudenmukaisuus

Tiedättekös kun autoihin iskee välillä vika, ja se voi iskeä ihan
millon vaan. Vaikka sillon kun sitä peruutetaan merkkiliikkeen
huoltohallista ulos.

Esimerkkitapaus työpaikan yhteydessä olevalta korjaamolta. Joku
Ooppeli 2.2 koneella oli ihan tollasessa normihuollossa, öljyt,
suodattimet, saranoiden rasvausta sun muuta mitä noissa nyt tehdään.
Asentaja ajoi auton ulos ja kaikki oli kunnossa. Kun asiakas sitten
tuli hakemaan autoa niin se ei pelannut oikein ollenkaan, kävi miten
sattuu ja kulkua ei ollut nimeksikään.

Sitä sitten ihmeteltiin ja tutkailtiin, käytettiin
autosähkökorjaamolla testerissä (ei vikoja), vaihdettiin melkein koko
pakoputkisto (jos olisi ollut tukossa), käytettiin toisessa
autosähkökorjaamossa (ei vikoja), vaihdettiin uusia tulppia ja
tehtiin vaikka mitä. Merkkiliikkeen opastuksella siten selvisi että
kyseisessä moottorimallissa tekee joskus jakopää tempun ja sieltähän
se vika sitten löytyi. Sieltä mihin ei huollossa edes koskettu.

-----
Kun ennenvanhaan löi kätensä paskaan, oppirahat maksettiin itse.

0 new messages