Italialaisten ajoasentoa on usein moitittu, mutta tässä sai minusta polkimet
kauas ja ratin lähelle paljon paremmin kuin oikeastaan missään autossa jota
olen ajanut. Muuten autosta sai hiukan korkean ja kapean vaikutelman
sisältä, vaikkei se päältä näytäkään mitenkään erityisen korkealta. Lisäksi
Dynamic-mallin peruspenkki oli aivan muotoilematon istuinosaltaan.
Nahkapintainen ratti istui käteen hyvin, siinä oli sopivasti paksuutta ja
muotoilua otekohdissa, mutta se ei kuitentaan ollut liian kikkailemalla
muotoiltu (ala Audi) tai liian paksu (ala BMW 130i). Oman bemarin jälkeen
kaikki hallintalaitteet vaikuttivat tosi keveiltä käyttää. Tosin kytkin oli
vähän turhan pitkäliikkeinen, vaikka yleensä kai bemarin kytkintä moititaan
pitkästä liikkeestä.
Itse ajotuntumakin oli yllättävän positiivinen kokemus. Aivan tyhkäynnillä
tehoa ei tietenkään ollut tavallista 1.4 litraista enempää, mutta jo hiukan
alle 2000 rpm turbo alkoi puhaltaa, ja 2500 rpm jälkeen tuntui olevan kaikki
ahto käytössä. Turboviive oli kyllä huomattavan suuri, noin sekunnin
luokkaa, ja sen saattoi havaita melkein kaikissa tilanteissa joissa
tarvittiin äkkiä tehoa. Auto tuntui liikkuvan erittäin vaivattomasti lähes
millä tahansa vaihteella 2000 rpm ylöspäin. Alle tämän kiihdytys kuutosella
(ja varmaankin myös viitosella) ei aiheuttanut pienintäkään kiihtyvyyden
tunnetta.
Moottorin latteasta vääntökäyrästä johtuen se ei erityisesti innosta
kierrättämään, vaan auto tuntui liikkuvan parhaiten laajalla
keskikeristerillä, jolloin moottori ei pidä pahasti melua itsestään, vaan
auto kiihtyy eleettömästi lämmityslaitteen puhaltimen ääntä hiukan
muistuttavan suhinan säestämänä. Huipputeho luvataan 5500 rpm kohdalla ja
kierrätys 6500 rpm asti kertoi tehon alkavan laskea selvästi 6000 rpm
jälkeen.
Lyhyet välitykset ja nopeat vaihdot hyvin sulattava laatikko helpottavat
taajamassa ajoa. Sileällä maantiellä kuutosella kierrokset pysyvät kurissa
eikä rengasmelukaan tuntunut vaivaavan 205/55R16 renkain juuri ollenkaan,
mitä pidin auton hinta- ja kokoluokka huomioiden hämmästyttävänä havaintona.
Karkeaa oululaista moottoritietä en tosin testannut. Soratiellä takaa kuului
kolahtelua, joka tietysti saatoi johtua jostain irtotavasta takakontin
lattian alla, mutta jota en itse uudessa autossa sulattaisi.
Positiivisena seikkana huomioin myös ohjauksen vetelmättömyyden
täyskaasukiihdytyksissä sekä yleensäkin mukavan nopean ja herkän
ohjaustunnon, joka ei ehkä tosin välitä tienpinnan tapahtumia kovin hyvin
kuljettajalle. Luistoestokin tuntui toimivan hyvin, eikä puuttunut pieneen
sutimiseen liian herkästi tehoja leikaten.
Jos jotain muutoksia autoon kaipaisin niin paremmat penkit, jämäkämpi alusta
(nyt tuo tuntui kallistelevan ihan liikaa) sekä ehkä Sport-varustelun
mukanaan tuomat 17" renkaat. Sisustuksen laatua voisi myös parantaa, suurin
kauneusvirhe oli sinänsä mitätön käsijarrukahvan liikerataa peittävän
muovinauhan ärsyttävä räminä käsijarrua käyttäessä.
Enpä olisi arvannut että kirjoitan koskaan Fiatin autosta näin positiivista
tekstiä. Hintaisekseen autosta jäi kuitenkin hyvin positiivinen kuva ja
Sport-versiosta saisi varmaan pienellä vaivalla rakennettua ihan pätevän
kaupunkiauton.
- Petri
> Enpä olisi arvannut että kirjoitan koskaan Fiatin autosta näin positiivista
> tekstiä. Hintaisekseen autosta jäi kuitenkin hyvin positiivinen kuva ja
> Sport-versiosta saisi varmaan pienellä vaivalla rakennettua ihan pätevän
> kaupunkiauton.
>
Samat sanat ! Oli muuten positiivisin yllätys pitkääääään aikaan !
Harkinnassa on ;-)
Kaide
Hyvä kirjoitus. Minä en ole vielä tutustunut kyseiseen värkkiin juuri
ollenkaan. Mitä nyt vähän lueskellut lehdistä. Yksi miinus minulle jäi
mieleen, olisiko ollut Tuulilasin koeajon perusteella ellen nyt täysin
väärin muista, että bensaa tuo Fiatin pikkuturbo ilmeisesti polttaa aika
lailla esimerkiksi Volkkarin TSI:iin verrattuna. Muuten uskon, että auto on
hyvinkin onnistunut kokonaisuus.
Pitäisi käydä enemmänkin tutustumassa näihin nykyajan pikkuautoihin. Eräs
hyvin mielenkiintoinen uutuus on uusi Mazda 2.
--
Tuomas Yrjövuori
>
> Pitäisi käydä enemmänkin tutustumassa näihin nykyajan pikkuautoihin. Eräs
> hyvin mielenkiintoinen uutuus on uusi Mazda 2.
>
Niin no, ei tuo Bravo ihan mikää pikkuauto ole ja jo perinteisesti
pikkuautona pidettu Puntokin on kasvanut ulos siitä raamista
Kaide
Joo ei. Usein puhutaan vain "isoista" ja "pikkuautoista". Kuitenkin suurin
osa ihmisistä ajaa "keskikokoisilla" autoilla, jollainen tuo Bravokin on.
Nimimerkillä itsekin keskikokoisten (henkilö)autojen ystävä.
--
Tuomas Yrjövuori
Jeremy Clarkson oli samoilla linjoilla:
http://driving.timesonline.co.uk/tol/life_and_style/driving/jeremy_clarkson/article2642403.ece
Olen kohta ostamassa elämäni ensimmäistä autoa, ja tuo voisi olla hyvä
kandidaatti, jos en haksahda käytettyyn halpikseen. Kattoo ny.
Älä osta Fiatia. Edes käytettynä halpiksena. Niin on kaikille parempi.
Autohuoltojen tasosta tosiaan valitetaan TM:ssäkin. Mistä ihmeestä
huoltojen heikko taso johtuu?
Olen itsekin syyllistynyt mainitsemaani, mutta ajattelin viimeinkin parantaa
tapani.
P.S. Fiat:ista ei ko. tapauksessa, eikä juuri muutenkaan mitään (ainakaan
positiivista) kokemusta, joten jätän kommentoimatta.
>> Autohuoltojen tasosta tosiaan valitetaan TM:ssäkin. Mistä ihmeestä
>> huoltojen heikko taso johtuu?
> Siitä, että ihmiset vievät "viralliseen ja valtuutettuun" autonsa, kävi
> miten kävi, jolloin näiden ei yksinkertaisesti tarvitse vaivautua tekemään
> hyvää työtä, kauppa käy muutenkin.
>
> Olen itsekin syyllistynyt mainitsemaani, mutta ajattelin viimeinkin
> parantaa tapani.
>
> P.S. Fiat:ista ei ko. tapauksessa, eikä juuri muutenkaan mitään (ainakaan
> positiivista) kokemusta, joten jätän kommentoimatta.
Joskus omistin Bravon, hyvin soi ja kukkui. 60tkm tuli mittariin.
Joskus oli Berlingo, paras ja järkevin auto joka minulla on ollut.
Joskus omistin Volvo V40 T4:n. Surkein talviauto. Kone hajosi 75tkm jälkeen.
Nyt on Alfa Romeo GT vm 2005 ja MB C180 vm 2005.
Alfa lähes viaton. MB:stä vaihdettu automaatti ja ahdin + läjä pikkuvikoja.
Kaikista italialaisista ja patongista on sanottu etä kätesi paskaan löit.
Höpö höpö. Mukavia ajaa ja kivoja omistaa.
Kun ostin Triumph:n motskarin. Sanottiin että on brittien sähkövikoja.
Ainoa vika on ollut japanilaiset jarrut.
Itse en ole omistanut japanilaista kulkinetta (tuskin tulin omistamaankaan,
kovin tylsiä)
mutta nuo ruotsin ihmeitä en halua ja saksalaisen hankintaa mietin
piiiitkään.
Delta-auton huolto on kyllä ala-arvoista. Ei mitään tehdä. Ja tuskin edes
huoltavatkaan. Sekoittaneet ovat kyllä auton tietokonetta antaumuksella.
-Lee-