Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Yaris ei jää käyntiin

1,062 views
Skip to first unread message

Visa Koivu

unread,
Nov 28, 2005, 7:07:24 AM11/28/05
to
Potilas on 2003 mallinen 1,3 litrasella koneella oleva 30tkm ajettu
Toyota Yaris ja ongelma on seuraava:

Koneen ollessa lämmin auto ei jää käyntiin. Startatessa kuulostaa, että
se käynnistyy normaalisi, mutta virta-aveimen kun laskee "ajoasentoon"
kone sammuu samantien. Sammumiseen ei auta vaikka kaasua kuinka
painelisi. Avainta jos pitää starttausasennossa ja painaa kaasua niin
kierrokset kyllä nousevat eli jotain siellä tapahtuu.

Tuota temppuilua on tapahtunut useamman kuukauden aikana vajaat kymmenen
kertaa. Ensimmäisillä kerroilla vika korjaantui kuin vain starttasi
uudestaan ja viimeisen kerran jälkeen kone ei sitten startannut vaikka
kuin yritti ja välillä antoi auton huilia puolisen tuntia. Auto
toimitettiin korjaamolle jossa se oli taas seuraavana päivänä lähtenyt
normaalisti käyntiin kun olivat testailleet ja olivat vaihtaneet siihen
sytytystulpat. Kun menin hakemaan autoa korjaamolta se ei enää lähtenyt
käyntiin. Aina kun auto on lähtenyt käyntiin se on käynyt todella
nätisti enkä muutenkaan ole autossa huomannut mitään omituista.

Mun mielestä kuulostaisi siltä, että vika olisi sähköpuolella ja
moottorinohjausyksikkö saisi jostain tiedon sammuttaa kone. Korjaamolla
kuulemma vaihtavat seuraavaksi virtalukon pohjan minkä kyllä ei uskoisi
olevan rikki noinkin uudessa autossa. Temppuileva käynnistyksenesto
voisi kai tehdä juuri tuollaista, mutta ainakin se käynnistyksen eston
vilkkuvalo sammuu kun avaimet laittaa lukkoon, joten jotain sielläkin
tapahtuu.

Se miksi mä vaivaudun pähkäilemään vikaa vaikka autossa on takuu
voimassa on se, että oon vaihellu autoon mankan ja joskus asentanut
siihen varashälyttimen. (mikä ei ole enään käytössä enkä ole kytkenyt
sen käynnistyksenesto ominaisuuksia käyttöön, eli en ole katkonut mitään
auton sytytyspiuhoja) Kuitenkin pelottaa, että merkkikorjaamon
vaihdettua kaikki mahdolliset osat he löytävät jonkun vian mikä johtuu
tietenkin minusta eikä autosta ja joudun maksamaan koko korjaamokeikan.

Jukka Töyrylä

unread,
Nov 28, 2005, 7:24:55 AM11/28/05
to

"Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
viestissä:438af301$0$7553$9b53...@news.fv.fi...

> Potilas on 2003 mallinen 1,3 litrasella koneella oleva 30tkm ajettu Toyota
> Yaris ja ongelma on seuraava:
>
> Koneen ollessa lämmin auto ei jää käyntiin. Startatessa kuulostaa, että se
> käynnistyy normaalisi, mutta virta-aveimen kun laskee "ajoasentoon" kone
> sammuu samantien.

Ajonesto jää/menee päälle.
Onko hälyt oikutelleet? Avain/kake ok?

--

Jukka T
http://faq.varas.to/

Visa Koivu

unread,
Nov 28, 2005, 7:58:39 AM11/28/05
to
Jukka Töyrylä wrote:

Hälytin minkä olen jälkiasennuksena ite laitellu on ollu pois käytöstä
noin vuoden ajan. Siihen hälyyn on vedetty piuha kojelaudan
ovitunnistimesta, keskulukon ohjauksesta ja sitte virtalukon jostain
johosta on otettu tieto, että autossa on virrat päällä. Lähinnä tuo
"virrat päällä" johto voisi teoriassa olla jostain kuhtaa hiertynyt
puhki ja nyt sitten maadottaisi sytytysvirran. Sinällään aika
epätodennäköiseltä se mielestäni kuulostaisi sillä luulisi sen
maadoittelevan ennemminkin auton ollessa liikkeellä kun auto tärisee
eikä niinkään auton seistyä paikallaan muutaman minuutin. Tällä hetkellä
tuo itse hälytin on poistettu, mutta jäljellä on kuitenkin on vielä
piuhasarja.

Avain on kaiketi OK ja olen testaillut tuota kahdella eri avaimella vian
ollessa päällä.

ask@kolumbus.fi ove-la

unread,
Nov 28, 2005, 8:41:58 AM11/28/05
to
tämän työpöydälläni seisoskelevan rakkineen perusteella
voinen arvata, ettäs' autostasi on "Windows" kaatunut ... ?


Jukka Töyrylä

unread,
Nov 28, 2005, 10:44:36 AM11/28/05
to

"Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
viestissä:438aff07$0$17215$9b53...@news.fv.fi...

> Jukka Töyrylä wrote:
>> "Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
>> viestissä:438af301$0$7553$9b53...@news.fv.fi...
>>
>>> Potilas on 2003 mallinen 1,3 litrasella koneella oleva 30tkm ajettu
>>> Toyota Yaris ja ongelma on seuraava:
>>>
>>> Koneen ollessa lämmin auto ei jää käyntiin. Startatessa kuulostaa, että
>>> se käynnistyy normaalisi, mutta virta-aveimen kun laskee "ajoasentoon"
>>> kone sammuu samantien.
>>
>>
>> Ajonesto jää/menee päälle.
>> Onko hälyt oikutelleet? Avain/kake ok?
>
> Hälytin minkä olen jälkiasennuksena ite laitellu...

Onneksi olkoon!
Olet juuri löytänyt vian.

JL2 <

unread,
Nov 28, 2005, 12:59:20 PM11/28/05
to
ove-la wrote:

> tämän työpöydälläni seisoskelevan rakkineen perusteella
> voinen arvata, ettäs' autostasi on "Windows" kaatunut ... ?

Onko sulla työpöydällä auto, jossa on Windows?

Kaikkea ne tekeekin..


--


abc

unread,
Nov 28, 2005, 1:36:45 PM11/28/05
to
Visa Koivu kirjoitti:


Monissa autoissa ovien lukitsematta jättäminen aiheuttaa sen, että
moottori ei käynnisty, kun menet sitä jälleen käynnistämään.

Jos ovet ovat olleet lukitsematta n. 10 min, ja yrität käynnistää
moottorin, se sammuu samantien. Laittamalla ovet lukkoon ja takaisin
auki, tilanne korjaantuu ja moottori käynnistyy jälleen.

Visa Koivu

unread,
Nov 28, 2005, 1:58:37 PM11/28/05
to
abc wrote:

Tuollaisessa tapauksessa kaiketi käynnistyksen esto menee päälle.
Yariksessa tollasta ei ole sillä mulla on varsin usein ovet auki ympäri
vuorokauden.

Sam

unread,
Nov 30, 2005, 4:54:18 AM11/30/05
to
Usein sytytyspuolalle menevä virta menee sarjavastuksen läpi, paitsi kun
virta-avain on START-asennossa, jolloin puolalle näkyy suoraan akkujännite
(12 V). Tämän tarkoitus on se että startatessa tulppien kipinä on voimakas
ja heti koneen käynnistyttyä puolan saamaa jännitettä lasketaan
sarjavastuksen avulla jonkin verran (eli kun avain on palautettu
START-asennosta pois). Jos tämä vastus on esim. poikki (tai korroosio
iskenyt kontakteihin) niin vikatilanne on juuri tuo kuvailemasi: Kone
käynnistyy mutta sammuu välittömästi kun avaimen päästää start-asennosta
pois.

Nykyautoissa voi tietty olla muitakin erikoisempia vikamahdollisuuksia mutta
tällaisen vian olen parista vanhemmasta autosta korjannut...

-S-


"Visa Koivu" <vko...@lut.fix> wrote in message
news:438af301$0$7553$9b53...@news.fv.fi...

Jukka Töyrylä

unread,
Nov 30, 2005, 5:27:19 AM11/30/05
to

"Sam" <S...@gmail.com> kirjoitti
viestissä:eFejf.16033$_k2.2...@news2.nokia.com...

> Usein sytytyspuolalle menevä virta menee sarjavastuksen läpi, paitsi kun
> virta-avain on START-asennossa, jolloin puolalle näkyy suoraan akkujännite
> (12 V). Tämän tarkoitus on se että startatessa tulppien kipinä on voimakas
> ja heti koneen käynnistyttyä puolan saamaa jännitettä lasketaan
> sarjavastuksen avulla jonkin verran (eli kun avain on palautettu
> START-asennosta pois). Jos tämä vastus on esim. poikki (tai korroosio
> iskenyt kontakteihin) niin vikatilanne on juuri tuo kuvailemasi: Kone
> käynnistyy mutta sammuu välittömästi kun avaimen päästää start-asennosta
> pois.
>

Vastaava vika oli minulla ex -85 Altossa.
Sytytysvirta meni oman _sulakkeensa_ kautta ja sulake oli hapettunut. Vähän
hiomapaperia sulakkeen kannattimiin ja uusi sulake, niin taas pelasi.

Visa Koivu

unread,
Nov 30, 2005, 9:48:22 AM11/30/05
to
Sam wrote:
> Usein sytytyspuolalle menevä virta menee sarjavastuksen läpi, paitsi kun
> virta-avain on START-asennossa, jolloin puolalle näkyy suoraan akkujännite
> (12 V). Tämän tarkoitus on se että startatessa tulppien kipinä on voimakas
> ja heti koneen käynnistyttyä puolan saamaa jännitettä lasketaan
> sarjavastuksen avulla jonkin verran (eli kun avain on palautettu
> START-asennosta pois). Jos tämä vastus on esim. poikki (tai korroosio
> iskenyt kontakteihin) niin vikatilanne on juuri tuo kuvailemasi: Kone
> käynnistyy mutta sammuu välittömästi kun avaimen päästää start-asennosta
> pois.
>
> Nykyautoissa voi tietty olla muitakin erikoisempia vikamahdollisuuksia mutta
> tällaisen vian olen parista vanhemmasta autosta korjannut...

WOW! Kylläpä kuulostaa järkeenkäyvältä perustelulta ja viankuvauskin
kuuloistaisi minun autooni sopivalta. Kiitos.

Merkkiliikkeessä vaihdettiin se virtalukon pohja aivan kuten taisin
aiemmin kirjoittaakin. Sen jälkeen autoa olen erilaisissa olosuhteissa
käynnistellyt parisen kymmentä kertaa ja aina on lähtenyt hyvin
käyntiin. Tuota temppuilua ennen "tielle" jäämistä tosin tapahtui parin
viikon välein joten vielä en luota auton olevan kunnossa.

Merkkikorjaamolla autoni laitettiin "tielle" jäämisen jälkeen
luonnollisesti testeriin mikä oli kertonut kaikkien sytytyspuolien
olevan rikki. (Autossa on suorasytytys eli jokaisella tulpalla oma
puola.) Korjaamo oli soittanut viasta maahantuojalle mikä oli osannut
kertoa, ettei puolissa ole yleensä vikoja niinpä he tyytyivät vaihtamaan
vain tulpat. Tietysti minun laskuuni. Tuo esivastusjuttu saattaisi
varmaankin testerin mielestä näyttää siltä, että puolissa olisi jotain
vikaa.

Vaikka autoni on melko tuore eikä sikäli hapettumia hirveästi pitäisi
olla niin toisaalta autoni on ollut seisonnassa kesäisin mikä saattaa
hapettumien mahdollisuutta lisätä. Ensimmäisen kerran auto temppuili
tuolla tapaa tänä syksynä jonkin verran kesäisen seisonnan jälkeen.

Mä koitan etsiä käsiini autoni sähköpiirustukset jostain ja tutkiskella
löytyykö kuvasta sellaista esivastusta ja ehdotella merkkikorjaamolle
seuraavan kerran sen vaihtamista mikäli autoni vielä temppuilee.

Visa Koivu

unread,
Dec 10, 2005, 6:47:06 PM12/10/05
to
Jukka Töyrylä wrote:
>
> "Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
> viestissä:438aff07$0$17215$9b53...@news.fv.fi...
>
>> Jukka Töyrylä wrote:
>>
>>> "Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
>>> viestissä:438af301$0$7553$9b53...@news.fv.fi...
>>>
>>>> Potilas on 2003 mallinen 1,3 litrasella koneella oleva 30tkm ajettu
>>>> Toyota Yaris ja ongelma on seuraava:
>>>>
>>>> Koneen ollessa lämmin auto ei jää käyntiin. Startatessa kuulostaa,
>>>> että se käynnistyy normaalisi, mutta virta-aveimen kun laskee
>>>> "ajoasentoon" kone sammuu samantien.
>>>
>>>
>>>
>>> Ajonesto jää/menee päälle.
>>> Onko hälyt oikutelleet? Avain/kake ok?
>>
>>
>> Hälytin minkä olen jälkiasennuksena ite laitellu...
>
>
> Onneksi olkoon!
> Olet juuri löytänyt vian.

Kiitos viiltävän asiantuntevasta vastauksesta. Tällä kertaa näyttää
kuitenkin siltä, että mun omat "viritelmät" osoittautuivat
luotettavammiksi kuin Toyotan tekemät.

Virtalukon pohjan vaihdon jälkeen olen tuolla autolla reilun viikon
verran ajellut ja auto on lähtenyt käyntiin aina täysin normaalisti.
Vielä en luota, että tuo varmasti on kunnossa mutta vahvasti näyttäisi
virtalukon olleen se temppuileva juttu.

Jukka Töyrylä

unread,
Dec 11, 2005, 12:51:53 AM12/11/05
to

"Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
viestissä:439b68fb$0$1631$9b53...@news.fv.fi...

> Jukka Töyrylä wrote:
>>
>> "Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
>> viestissä:438aff07$0$17215$9b53...@news.fv.fi...
>>
>>> Jukka Töyrylä wrote:
>>>
>>>> "Visa Koivu" <vko...@lut.fix> kirjoitti
>>>> viestissä:438af301$0$7553$9b53...@news.fv.fi...
>>>>
>>>>> Potilas on 2003 mallinen 1,3 litrasella koneella oleva 30tkm ajettu
>>>>> Toyota Yaris ja ongelma on seuraava:
>>>>>
>>>>> Koneen ollessa lämmin auto ei jää käyntiin. Startatessa kuulostaa,
>>>>> että se käynnistyy normaalisi, mutta virta-aveimen kun laskee
>>>>> "ajoasentoon" kone sammuu samantien.
>>>>
>>>>
>>>>
>>>> Ajonesto jää/menee päälle.
>>>> Onko hälyt oikutelleet? Avain/kake ok?
>>>
>>>
>>> Hälytin minkä olen jälkiasennuksena ite laitellu...
>>
>>
>> Onneksi olkoon!
>> Olet juuri löytänyt vian.
>
> Kiitos viiltävän asiantuntevasta vastauksesta. Tällä kertaa näyttää
> kuitenkin siltä, että mun omat "viritelmät" osoittautuivat
> luotettavammiksi kuin Toyotan tekemät.
>

No hyvä, että vika löytyi!

_Yleensä_ kummalliset sähköviat aiheutuvat joko liittimien hapettumisista
(anturien liittimet tai maavika) tai jälkiasennuksista, aivan sama, onko
asennuksen tehnyt merkki"korjaamo", lankomies lauantai-iltana saunan jälkeen
vai omistaja itse (tässä oletuksena, että omistaja pyrkii tekemään itselleen
eli huolellisesti), mutta ei siis näköjään aina. Eikä vika aina ole itse
jälkiasennetun laitteen aiheuttama, vaan myös asennustyössä on voinut
tapahtua jotain, mikä aiheuttaa myöhemmän ongelman.

Visa Koivu

unread,
Dec 12, 2005, 12:50:53 PM12/12/05
to
Jukka Töyrylä wrote:

Niinhän noitten kanssa usein on. Vaikka mielestään tekee hyvää jälkeä
niin aina sitä hieman epäilee olisiko vika sittenkin jossain omassa
virityksessä.

0 new messages