Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Passatin automaattilaatikko kiukuttelee - onko muilla vastaavia kokemuksia, mikä voisi olla syy?

1,788 views
Skip to first unread message

Porkkana

unread,
Feb 25, 2008, 3:49:23 AM2/25/08
to
Auto on Passatin farkku 2.0 TDI 2004 ajettu karvan alle 100tkm, melko lailla
sisäänajossa Suomen liikenteen autoksi. Tullut ensimmäiseltä omistajalta
minulle VW-liikkeen kautta ja huollettu VW-liikkeissä. Juuri käynyt
määräaikaishuollossa ja jakohihnan vaihdossa. Omia kilometrejä 20 t.

Viikonloppuna noin kymmenen kilometrin tavallisen ajon jälkeen
vaihteistokaavio vaihtoi värinsä negatiiviseksi ja lakkasi näyttämästä mikä
vaihde päällä. Tiptronicin puolen käsihämmennys ei vaihtanut vaihdetta,
näytti kyllä, että vipu oli oikean puolen kaaviossa. Kierroksia piti antaa
paikaltaan lähdettäessä sellainen pari tuhatta, että auto alkoi liikkua.
Vähän ajan päästä P-asennosta vaihdetta pakille tuodessa auto nytkähti
reippaasti, kuin joku olisi lekalla lyönyt runkopalkin päähän. Tämä jatkui
myös muiden vaihdealueiden (P, R, N,D) välisissä siirtymissä, kun
vaihdealuetta vaihtoi käsin. Kotimatkalla vielä syttyi keltainen
moottorivikavalo mittaristoon ja tietokone kertoi "Emissions workshop!" Kun
sain auton kotiin, se seisoikin tähän aamuun asti.

Vein auton aamulla merkkiliikkeen pikahuoltoon. Vika ei toistunut, mutta
merkkivalo paloi ja sama emissio-ilmoitusteksti näkyi tietokoneen näytössä
käynnistyksen yhteydessä. Pikahuollosta kerrottiin, että joku vaihdelaatikon
nopeusanturi oli antanut vikakoodin. Vikaa ei voida tarkemmin analysoida,
koska se ei ole päällä. Autolla voi kuulemma ajaa normaalisti. Kun vika
seuraavan kerran iskee, auto pitäis saada saman tien pajalle, jotta sitä
voisi analysoida tarkemmin.

Työ- ja siviilimatkoja tulossa arkisin ja viikonloppuina ympäri Suomea.
Liikkumisturva kustantaa hinauksen lähimmälle korjaamolle ja sijaisauton max
3 vrk. Viikonloppureissulla tuo ei juurikaan ilahduta, kun voi olla ihan
toisella puolen maata auto täynnä ihmisiä ja tavaraa. Paluu kotiin ja auton
haku ovat sitten jonkinverran hankalia asiota.

Mutta asiaan. Onko teillä vastaavia kokemuksia Passatin
automaattilaatikosta?
Jos on, niin mikä on ollut aiheuttajana? Miten korjattiin ja missä?
Onnistuiko korjaus? Mitä maksoi? Onko kestänyt kunnossa, vai onko toistuva
ongelma?
Jos ei, mutta tuntuu, että on ymmärrystä asiasta, niin mistä epäilet asian
voivan johtua? Jos se olisi noin, niin mitä asialle silloin pitäisi tehdä?

Kaikki tieto on kovin tervetullutta, jotta voin arvioida miten ja millä
tavalla tämä asia vaikuttaa omaan arkielämään.


M.E.

unread,
Feb 25, 2008, 6:12:14 AM2/25/08
to
Porkkana wrote:
> Viikonloppuna noin kymmenen kilometrin tavallisen ajon jälkeen
> vaihteistokaavio vaihtoi värinsä negatiiviseksi ja lakkasi näyttämästä mikä
> vaihde päällä.

Vaihteisto meni siis vikatilaan ja rajoitti vaihteet, mikäli en väärin
muista, pakkiin ja kolmoseen.

Noita TipTroniceja on hajonnut tusinoittain, yleensä
neulaventtiilikoneiston tukkeutumisen takia (huolto-ohjelmaan ei kuulu
esim. öljynvaihtoa, edes suomen olosuhteissa). Myös ohjainlaitteen
hajoaminen, esim. kosteuden takia (vedenpoisto puutteellinen), on tuttu
juttu.

Lisää tietoa ja kohtalotovereita löytyy haulla esim:
http://www.ultimatevw.com/keskustelu/
http://www.ffp-motorsport.com/


--
Bibamus, moriendum est...
*VW-2.8-V6-30V-4WD (lyhenteet kunniaan)*

Mylläri P

unread,
Feb 25, 2008, 1:17:01 PM2/25/08
to
Porkkana kirjoitti:

Onko 2004 vuonna ollut jo 2.0TDI koneita passatissa? Oisko kuitenkin
1.9TDI TipTronicilla.. Ne ovat kyllä olleet melkosia vikapesiä.
Takseissakin ovat tietääkseni käyttäneet mielummin manuaalia.. Ainakin
näin landella.

Luulin että 2.0TDI tuli vasta 3C malliin 2005/2006.. Ja että siinä on
DSG eikä TipTronic..

PeteM

Nimimerkkitrolli

unread,
Feb 25, 2008, 2:52:38 PM2/25/08
to
Mylläri P wrote:

> Onko 2004 vuonna ollut jo 2.0TDI koneita passatissa? Oisko kuitenkin
> 1.9TDI TipTronicilla.. Ne ovat kyllä olleet melkosia vikapesiä.
> Takseissakin ovat tietääkseni käyttäneet mielummin manuaalia.. Ainakin
> näin landella.

Olen lukenut tästä ryhmästä, että Toyota on ainoa, joka ei osaa tehdä
automaattia dieseliin. Samaan aikaan VAGin tekniikkaa on ylistetty maasta
automiehen taivaaseen. Kaikkea sitä sitten oppiikin.

nbs

unread,
Feb 26, 2008, 2:23:23 AM2/26/08
to

"Nimimerkkitrolli" <feikki...@fi.invalid> kirjoitti
viestissä:a0Fwj.302191$Ed6.1...@reader1.news.saunalahti.fi...

Toyotassani on jo 21 v. vanha automaattilaatikko eikä vielä ole kiukutellut
ainakaan minulla. No kerta se on tietysti ensimmäinenkin :)


-sami-

unread,
Feb 26, 2008, 10:47:50 AM2/26/08
to
nbs kirjoitti:
Ja dieselin perässä...

-sami-

Mikael Kujanpää

unread,
Feb 26, 2008, 11:01:35 AM2/26/08
to
On 2008-02-25, Porkkana <pork...@eitoimi.com> wrote:
> Mutta asiaan. Onko teillä vastaavia kokemuksia Passatin
> automaattilaatikosta?

Passatista ei ole, mutta itsellä hajosi diesel-bemarista GM:n laatikko
viime syksynä. Kuvailemasi oireet olivat ikävän tutun kuuloisia
(vikavalo, lukittuminen kolmoselle, nopeusanturi, ym.). Nopeusanturin
herja oli totta omalla kohdallani, mutta siinä vaiheessa kun se reagoi,
ei asialle enää oikeastaan voinut tehdä enää paljon mitään. Herja tuli
siitä, että laatikko luisti niin paljon, että pyörintänopeusero kasvoi
liian suureksi.

> Jos on, niin mikä on ollut aiheuttajana? Miten korjattiin ja missä?
> Onnistuiko korjaus? Mitä maksoi? Onko kestänyt kunnossa, vai onko toistuva
> ongelma?

Korjaus oli uusi laatikko. Hintaa töineen n. 4500 euroa.

--
Mikki

Käytätkö Outlook Expressiä?
http://www.iki.fi/mikael.kujanpaa/help.html

ARa

unread,
Feb 26, 2008, 1:32:10 PM2/26/08
to

"Mikael Kujanpää" <mikael.kuj...@nic.fi> wrote in message
news:slrnfs8duv.73v.mi...@neptunus.mahead.homelinux.net...
Merkkiliike kenties? Siellä ne tekee noin.
Parilla tonnilla laatikkoropaaja tekee siitä uuden, mikäli on täysin mäsänä.

-Aki


Mikael Kujanpää

unread,
Feb 26, 2008, 2:01:54 PM2/26/08
to
On 2008-02-26, ARa <a...@POISTAjossain.com> wrote:
> Merkkiliike kenties? Siellä ne tekee noin.

Merkkiliike kyllä. Tosin merkkiliikekin oletuksena olisi korjauttanut
laatikon juurikin mainitulla parilla tonnilla jollain laatikkopajalla.
Tuumasin kuitenkin, että nukun yöni paremmin kun tilaan suosista
tehdaskorjatun laatikon ja saan siihen parin vuoden takuun.

ARa

unread,
Feb 26, 2008, 4:01:51 PM2/26/08
to

"Mikael Kujanpää" <mikael.kuj...@nic.fi> wrote in message
news:slrnfs8oh2.9mv.mi...@neptunus.mahead.homelinux.net...

> On 2008-02-26, ARa <a...@POISTAjossain.com> wrote:
>> Merkkiliike kenties? Siellä ne tekee noin.
>
> Merkkiliike kyllä. Tosin merkkiliikekin oletuksena olisi korjauttanut
> laatikon juurikin mainitulla parilla tonnilla jollain laatikkopajalla.
> Tuumasin kuitenkin, että nukun yöni paremmin kun tilaan suosista
> tehdaskorjatun laatikon ja saan siihen parin vuoden takuun.
>
> --
> Mikki
>
Arvasinkin, että takuu painoi vaakakupissa.

Tosin noita laittaa sillä toisella parilla tonnilla toisen, jos
laatikon korjaajalle sattuu krapulapäivä.
Vaikka eihän niilläkään mikään perävalotakuu ole.

-Aki


Sampo Mattila

unread,
Feb 27, 2008, 3:47:39 PM2/27/08
to
-sami- <sami.ha...@gmail.hittoon.com> wrote:
> nbs kirjoitti:
>> "Nimimerkkitrolli" <feikki...@fi.invalid> kirjoitti
>>>
>>> Toyota on ainoa, joka ei osaa tehdä automaattia dieseliin.
>>
>> Toyotassani on jo 21 v. vanha automaattilaatikko eikä vielä ole
>> kiukutellut
>>
> Ja dieselin perässä...

No mulla ainakin on. Tojo tosin ei ole kuin reilun 6 vuotta vanha.
Automaatin(kaan) kanssa ei ole ollut ongelmia.

Vanhimmat automaatti-lootat on varmaan hdj80:sissa. Noita on
Suomessakin myyty halvan veron aikaan ihan kohtuullisesti. Vikoina
noissa on ne pahamaineiset kk-laakerit (90-92) jotka ei välttämättä
kestä puolta miljoonaakaan, käyttämättömänä auki jumittavat lukot ja
vajaan vuosikymmenen kestävä kuskin penkki. Automaatit ei ole
poksahdelleet, vaikka ajossa varmaan on valtaosa noistakin (ja
hinnat aivan järkyttäviä, tämä kun on viimeinen jäykillä akseleilla
oleva Tojo-maasturi. Suomessa/Euroopassa).

No. Offimiehillähän voi mennä melskatessa rikki ihan mitä vaan.

--
Sampo firstname...@Oulu.fi

os...@oskut.fi

unread,
Feb 27, 2008, 4:37:59 PM2/27/08
to
> > Ja dieselin perässä...
>
> No mulla ainakin on. Tojo tosin ei ole kuin reilun 6 vuotta vanha.
> Automaatin(kaan) kanssa ei ole ollut ongelmia.
>
> Vanhimmat automaatti-lootat on varmaan hdj80:sissa. Noita on

Oli jo Hiacessa, vanhimmassa dieselissä, pyöreät
lamput 2 kpl. (ennen ekaa dieseliä oli bensa-hiacessa
4 pyöreää lamppua) (ja diesel-crownissa pösön kone,
sama kuin diesel-volgassa)

0 new messages