-voleko-
makuasia
..Ja tuntuvat törttöilevän liikenteessä jatkuvasti.. ;-)
Omaksi mielikuvaksi jäi joskus vuosia sitten, että hieno oli
sisältä. Tosin silloin taisin ajaa itse jollain mikäliekotterolla..
Laiskaksi nuo 170hp S60:n omistajat haukkuvat,
muodosta toki oma mielipiteesi.
Pasi
Joskus muuten lompakon hierominen otsaan auttaa tuohon kuumeeseen.
(Ei tosin minulla, kuulin vaan jostain :D)
Pasi
Faijalla on S80 turbo. Iso, hiukan jopa kömpelö (pienempiin
takavetoautoihin tottuneelle),
mutta varusteita (noh, faijan yksilössä) on kivasti ja suorituskyky
automaatillakin varsin hyvä normaali ajeluun. Laiskasta ei voi puhua,
kyllä useimmat taakse jää. Kevyt kulkemaan, lodju vaihtaa kivasti.
Viivettä tietty on kickdownissa jonkun verran. Ohjauksen tuntuma on
jotenkin outo, en hauku sitä mutta kannattaa kiinnittää huomiota.
Jotenkin ei istu ihan käteen.
Taisi olla ajettu alle satku, kun etupään Mchperssonista meni yläpään
laakeri.
Jan
Kyllä se varmin lääke autokuumeeseen yleensä on se kalliin puoleinen, eli
ostos. Näin se on ainakin omalla kohdalla heti helpottanut.
S80D5A koeajon perusteella varsin mukava ja leppoisa auto. Silläkin tilaa
riittävästi.
Tykkää, kiitos kysymästä, mutta pienin varauksin.
Vajaa vuosi nyt tuollaisella ajeltu, hyvin menee. Suurin virhe 2004 mallissa
on minusta ohjausvaihteessa, toivottavasti Ford-yhteys korjaa tilanteen
seuraavaan malliin?
Muuttuvatehostuksinen olisi kiva, aiempi keskialueen epämääräinen alue on
poistettu ja maantienopeudessa keskialueellakaan ei ole "löysää", kuten
ennen. Tuollaisen olisin ottanut, hinta oli vain muutaman satasen, mutta sitä
ei saa kuin kalliin design-paketin kanssa. Koristeita emme tarvinnet, joten
jäi ottamatta. Vakiotehostus taas on hieman kevyenpuoleinen, joten tuntuma
etupyöriin on varsin ohut, etenkin 15" renkailla (205/65-15). 16" päivitys on
harkinnassa joskus sitten kun nykyiset renkaat loppuvat. Auto kulkee
itsestään suoraan, ei siinä mitään, mutta kuljettajan pitää varoa tönimästä
sitä itse suunnasta. Vaikutelma on ylitehostetun puolella.Auto on selvästi
painotettu mukavuuden suuntaan. Urheilullista ajettavuutta etsinet jostain
muualta.
Sisätilat ovat mainiot, myös takana istuu mielellään, myös aikuisen
mittainen. Tararatila ei ole yhtä iso kuin vaikkapa 740:ssa, mutta juuri ja
juuri auton kokoluokkaan sopiva. Kyllä sinne neljät puikkarit, kaviot,
kypärät, sauvat, pari isoa kovaa laukkua ja iso urheilukassi kaikkien neljän
lasketteluvaatteillle sekä hieman pikkutavaraa menee ilman suksiboksiakin.
Mutta pakatessa pitää käyttää järkeä, toisin kuin seiskassa, jonka
peräkonttiin vain ladotaan kampetta niin kauan kuin pakattavaa riittää ja
sitten lyödään luukku kiinni.
Kulutuslukemat vähän hirvittivät tilatessa, kun aiempi 140 hv S60 oli
manuaalina, ja tämä uusi 170 hv haluttiin taas vaihteeksi automaattina, jolle
luvataan 9.8 keskikulutus. S60:n keskikulutusmittari näytti 60.000 km jälkeen
8.2 meiltä lähtiessä, eli se vei meidän käytössämme vajaan litran alle
normin, kuten kaikki autot meidän käytössämme. Nyt on S80:lla ajettu noin
puolet talvi- ja puolet kesärenkailla, ja juuri 20.000 km huollossa (jossa ei
mitään erikoista) käyneen auton keskikulutusmittarin lukema on 7.9 l/100 km.
Ja ennen kuin kärvennyn liekkeihin, niin kerron tuohon päästävän siten, että
rouvan keskimääräisessä ajossa (tää on siis vaimon auto, minähän en seiskasta
luovu!) menee vajaat 9 ja jatkuvassa maantieajossa cruisella 7 - 7.5 välille.
Kesän aikana oli paljon perheen lomareissua. Ei sillä alle seitsemän litran
tahdo päästä millään, yli ysin kyllä helposti :-)
Automaatti-ilmastointi on pakollinen varuste, koska se toimii hyvin. Paremmin
kuin S60:ssa, jossa kovilla pakkasilla -25 jälkeen piti säätää lämmitystä
käsin. Lämmintä riitti, mutta pitkä kuski tunsi päässä ja niskassa vedon,
joten puhallinnopeuden pienentäminen pakotti ilmanvaihtokoneen nostamaan
ilman lämpötilaa. S80:ssa ainoa syy säätää mitään itse on pakottaa
polttoaineen säästämiseksi ilmastointi pois päältä silloin kun sitä ei
tarvita, paitsi tietysti ellei pidä edellisen kuskin asettamasta
lämpötilasta. En tiedä onko ero S80:n suuremmassa päätilassa vai
mahdollisesti 2001 -> 2004 muutetussa ilmastointilaitteen ohjaussoftassa.
Lämmitys ja ilmastointi muutenkin toimii kuin ajatus. Mistään ei tuule, mutta
lämpötila on sopiva.
Alusta on pehmeä, ja niin pitää ollakin, koska sport-alusta ja matalat
renkaat tekevät tuosta minusta epämukavan täristimen mukulakivillä. Mutta
pehmeän alustan kanssa kannattaa olla nivåmatic, että auto pysyy vaaterissa.
Kuten sanottu, kilpureita myydään toisaalla, tämä auto on parhaimmillaan
mukavana risteilijänä, joka lipuu vaivatta ja miehistöä väsyttämättä
tarvittaessa kauaskin.
Tämä on ensimmäinen auto vuoden 1977 jälkeen, jolla minun perheessäni on
onnistuttu ajamaan koko talvi ilman minkäänlaisia lisävaloja. Rajatapaus, en
tiedä itsekään, selviääkö toista talvea. Ei ole ksenonit, halvemmallakin saa
tehokkaat lisäkaukovalot. Lähivalot minusta OK, sumareilla ei tee yhtään
mitään ja niistä spoilerin valopoteroista on ikävä pestä kärpäsiä kesällä.
Sisustus on tässä samaa plyysiä kuin S60:ssakin, ja Volvon perinteiden mukaan
nahkat ei ehkä ole niin hyvät kuin jonkun muun, mutta plyysipenkit ovat
linja-autokäyttöön sopivaa materiaalia, eli erittäin pitkä-ikäiset.
Talon tavoille oppiva automaatti optimoi oletusarvoisesti suorituskykyä, ja
sillä tavoinhan saakin 5-vaihteisellä automaatilla generoitua vaihtoja
normaaliajossakin varsin mukavasti. Ihmisiksi ajettuna tuo myös oppii ajamaan
rauhallisesti, mutta kyllä se tietysti kick-downia uskoo edelleen.
Maltillisiin kulutuslukemiin auttanee momentinmuuntimen lukitus kolmella
ylimmällä vaihteella ja aavikkovälitys. Todellista 100 km/h vastaa 2150 RPM
hävittää moottorin äänen meidän rajoituksillamme kokonaan. Pyörien äänet sen
sijaan kuuluvat, mikä kannatta pitää mielessä talvirenkaita hankittaessa.
Yksi ylimääräinen reissu on korjaamolla käyty saatuamme kutsun
alapallonivelten kiinnitysmutterin vaihtoon. Tämä tehtiin kaikille 2004
keväästä syksyyn valmistuneille S80:lle. Ehjät mutterit pois, uudet ehjät
mutterit tilalle ja oikeaan momenttiin. Tapahtui kahvikupillisen aikana
tehtaan laskuun.
Uudet peilit (2004) ovat virtaviivaisemmat kuin ennen ja ne tosiaan pitävät
sivulasit puhtaampina sateellakin, kuten tänä kesänä on havaittu. Tämän voin
jo uskoa sen nähtyäni, hanan saa minun puolestani sulkea jo, kiitos vain!
Itse ottaisin silti mieluummin vanhan mallin isommat peilit, joiden säätö
katveiden välttämiseksi ei ole ihan niin tarkkaa hommaa.
Kestävyydestähän ei vielä pariinsataantuhanteen kilometriin voi sanoa mitään,
mutta alku on selvästi huolettomampaa kuin luotettavana pidetyllä 80-luvun
vanhalla kunnon takaveto-Volvollamme oli. Palataan tähän aiheeseen vaikkapa
vuonna 2010, niin tiedetään enemmän (sama auto on meillä edelleen silloinkin,
ellei sille satu lunastushaaveria)
Ai niin, ja S80 on aina ollut hyvän näköinen takaa ja sivulta, muta nyt tämä
uusittu malli hieman kulmikkaamman keulan ilmeensä kanssa on edestäkin ihan
siisti. Valkoisessa on luovuttu siitä iänikuisesta värikoodin 189
luunvalkoisesta ja nyt niitä saa myös ihan oikeasti valkoisena.
Hannu
Ai niin ja vielä tuo. Joo, eihän se B5244S tietenkään mikään raketti
ole, mutta manuaalivaihteisena häritsee se, ettei se ole enää kunnon
traktorikaan. Kierroskoneen luonteinen masiina tarvii kaasua liikkeelle
lähdettäessä, mikä ei minusta ison auton hillittyyn tyyliin sovi.
Vauhtipyörästä puuttuu yli kymmenen kiloa B230E:hen verrattuna.
Eikä tuo 1600 kg + 170 hv + automaagi mitään ihmeitä tietysti lupaa
odottaakaan. IMHO paras kone tuohon koppiin on matalapaineturbo. Ei
sekään mikään kilpuri tietysti ole, mutta kulkee muhevalla alaväännöllä
vaivattomasti.
Vaan ei ne silti Bandit 1200S:lle pärjää, niin että väliäkö hällä.
Hannu
Itsellä oli S80 T6 ajossa reilun 100 000 kilometrin verran ja matkaa olisi kertynyt
enemmänkin, ellei auto olisi ollut pajalla koko ajan. Ongelmana oli lähinnä etupään
kolinat ja voimansiirto: Riitti kun uusi koko etupään vuoden välein, kun vaihdatti
pienempiä osia jokaisessa huollossa. En tiedä paraniko laatu uudemmissa vuosimalleissa,
mutta suunnittelu (suora-6 poikittain nokalla) oli menntyt mäkeen jo ihan
alkutekijöissään. Osa tästä taitaa päteä myös 5-sylinterisiin.
Auton hinta tuntuu laskevan erittäin nopeasti ja muistaakseni taksisopimusta ei malliin
jossain vaiheessa saanut korkeiden huoltokustannusten vuoksi. Lisäksi mallin kauppa käy
Euroopassa erittäin hiljakseen, joten jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.
S80 oli mukava auto toimiessaan, vaikka eihän esim. sisusta vedä vertoja saksalaisille
edes "wully loadedina", kaikilla varusteilla.
"vole" <v.v@v.v> wrote in message news:FuPSc.22617$k4.4...@news1.nokia.com...
http://www.volvolandia.com/landia/index.php
Tuolta sitä tietoa / todellisuutta löytyy. Eli ei pelkkää "mulla on hyvä
auto" jorinaa, vaan faktaa siitä mitä kaikkea voi matkan varrelle sattua.
HArvemmin tuonne forumille kerrotaan, että autolle ei ole sattunut mitään,
vaan osaa otetaan silloin, kun on jotain ongelmia.
Itse olen ollut tyytyväinen. Etupään "koiranluita" menee kuulemma ~40.000tkm
välein, joka aiheuttaa kolinaa. Hinta on huimat 30e / kpl + työ ~15e
(motonet). Eli rengas irti, pari pulttia irti ja uusi kallistuksenvakaajan
pystytanko kiinni.
Moottoritiellä auto on kuin juna. Itse en ole huomannut, että ohjaus tulisi
tunnottomaksi joissakin nopeuksissa. Voi olla, että mulla on se
"Muuttuvatehostuksinen " mistä Hannu jutteli...
teroj
> S80 oli mukava auto toimiessaan, vaikka eihän esim. sisusta vedä vertoja saksalaisille
> edes "wully loadedina", kaikilla varusteilla.
Niin valitettavasti muuten onkin. Samaa saksanharmaata kaikissa, myös Volvossa.
Ei saa enää Volvoonkaan sinistä tai punaista nahka- tai plyysiverhoilua. Ei muuta kuin
beigen, harmaan tai tummanharmaan. Katsoisivat 740:n värikarttaa ja häpeäsivät, höh!
Hannu
> Moottoritiellä auto on kuin juna. Itse en ole huomannut, että ohjaus tulisi
> tunnottomaksi joissakin nopeuksissa. Voi olla, että mulla on se
> "Muuttuvatehostuksinen " mistä Hannu jutteli...
Volvolandiassa A.K.A. "740GLE", kuten jo varmaan huomasitkin :-)
Hannu
> Niin valitettavasti muuten onkin. Samaa saksanharmaata kaikissa, myös
> Volvossa.
blah blah blah ...
> Ei saa enää Volvoonkaan sinistä tai punaista nahka- tai plyysiverhoilua.
> Ei muuta kuin beigen, harmaan tai tummanharmaan. Katsoisivat 740:n
> värikarttaa ja häpeäsivät, höh!
No ainakin joihinkin saksalaisiin saa melko eksoottisiakin
värivaihtoehtoja. Ja sen lisäx että niitä on kiva kattella,
niitä on myös kiva ajaa. Toisin kun noita ruotsintraktoreita.
http://www.bmw.com/generic/com/en/products/equipment/individual/index.html
--
j a n n e k [ a t ] v e l t o x . o r g
> > Ei saa enää Volvoonkaan sinistä tai punaista nahka- tai plyysiverhoilua.
> > Ei muuta kuin beigen, harmaan tai tummanharmaan. Katsoisivat 740:n
> > värikarttaa ja häpeäsivät, höh!
>
> No ainakin joihinkin saksalaisiin saa melko eksoottisiakin
> värivaihtoehtoja.
Niin saa, Volvoa tästä harmaudesta kritisoinkin. Tässä suhteessa ovat osat
vaihtuneet.
> Ja sen lisäx että niitä on kiva kattella,
> niitä on myös kiva ajaa. Toisin kun noita ruotsintraktoreita.
Jos sinulla olisi eri malleista kokemusta edes muutaman vuosikymmenen ajalta,
niin tietäisit, ettei näistä nykyisistä ole traktoriksi, koska alavääntö
puuttuu, toisin kuin ennen, jolloin traktorin arvonimelle oli enemmän katetta.
Ja lisäksi olisit ehkä oppinut kirjoittamaan suomen kieltä ilman x-kirjainta.
Hannu
Hmm. Mikä ihmeen "taksisopimus" ja miten se liittyy asiaan?
t. Timking
Laajempi ylläpito/huoltosopimus?
Se liittyy asiaan siten, että koska painava 2.5D-moottori söi alustan osia erittäin
nopeasti, sopimuksen tarjoaminen kävi erittäin kalliiksi sen tarjoajalle. Mielestäni tämä
on ihan relevantti juttu auton huoltojen maksajan kannalta.
Mersulla kuulemma edelleen ylivertainen sopimus tarjolla taksareille....
Jan
Eikse alkujaan ollut se väri itsemurhanharmaa, sävytettynä
migreeninharmaalla kojetaululla?-)
>
> Ei saa enää Volvoonkaan sinistä tai punaista nahka- tai plyysiverhoilua.
Ei muuta kuin
> beigen, harmaan tai tummanharmaan. Katsoisivat 740:n värikarttaa ja
häpeäsivät, höh!
Se punainen nahkaverhoilu on muuten aika pervo. Tossa tota '87 esitettä
katselleena. Semmosen ottaisin ilman muuta ;-)
Mersuun sentään saa rahalla (isolla) Designo-nahat. Saa vaikka
varoitusliivinkeltaiset nahat, ja varmaan ne heijastimetkin, jos
haluaa...mahtaa olla helppo myytävä auto käytettynä...
-Teemu-
Lisätään vielä se, että kaikki ajamani traktorit, esim. Ford 4000 '69, Ford
6600, John Deere 1640, JD 2040S, JD 3640, Volvo 240, Volvo 740, Volvo 940...
ovat kaikki olleet ketteriä kääntymään, takavetoisia (kahta jälkimmäistä
John Deereä lukuunottamatta), jäykällä taka-akselilla varustettuja
laitteita, joilla on hyvä vetokyky.
-Teemu-
Suomalaiset eivät kestä omaan ajokkiin liittyvää arvostelua. Auto on monelle
ikäänkuin sielun peili; vikoineen ja ominaisuuksineen.
> Jos sinulla olisi eri malleista kokemusta edes muutaman vuosikymmenen
> ajalta, niin tietäisit, ettei näistä nykyisistä ole traktoriksi, koska
> alavääntö puuttuu, toisin kuin ennen, jolloin traktorin arvonimelle oli
> enemmän katetta.
Tuskinpa se traktorimaisuus kulminoitui pelkkään alavääntöön.
> Ja lisäksi olisit ehkä oppinut kirjoittamaan suomen
> kieltä ilman x-kirjainta.
Jaa. Eix x-kirjainta ollut keksitty vielä sillon? Mun
tietääxeni x-kirjain oli olemassa jo ennen XC90 mallia.
Hyvä auto se on. Tilaa mukavasti, hyvä ajaa ja tehoa on normaalikäyttöön
riittävästi.
Jotain pikkuvikaa on ollut. Mm. molemmat takaiskarit hajosivat ensimmäisillä
kovilla pakkasilla.
-Markku