Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Motoparkille Keimolan kohtalo?

16 views
Skip to first unread message

Tero V.

unread,
Aug 21, 2003, 4:13:27 AM8/21/03
to
Kokonaiset 4 henkilöä on saamassa Suomen hienoimman moottoriradan
kiinni. Täällä sarvikuonojen maassa kaikki on näköjään mahdollista, kun
kyseessä on moottoriurheilun vastustaminen.

Ympäristökeskuksen tiedote:
http://www.vyh.fi/ajankoht/tiedote/esa/tied03/t030819.htm

Lehtiartikkeli:
"Motoparkin toiminta kariutuu ympäristölupaan

Hällinmäen asukkaiden melukärsimykset ratkaisivat
Rata väärässä paikassa, sanoo luvan käsittelijä

Virtasalmi
Vuokko Jaakkola

Etelä-Savon Ympäristökeskus on määritellyt erittäin tiukat toimintaluvat

Itä-Suomen moottoriurheilukeskus Motoparkille. Lupaehtojen mukaan
moottoriurheilu on esimerkiksi kokonaan kiellettyä heinäkuussa.
Asutuksessa melu saa ylittää 55 desibeliä vain 8 päivänä kuukaudessa ja
vain yhtenä viikonloppuna kuussa. Ajot on sallittu kello 11-18 aikaan,
yhtenä viikonloppuna kuukaudessa ajoaika saa olla kaksi tuntia pidempi.

Uudet lupaehdot astuivat voimaan eilen.

Käytännössä lupaehdot tarkoittavat sitä, ettei
moottoriurheilukeskuksessa
voi harjoittaa moottoriurheilua. Pieksämäen terveysvalvonnan johtaja
Merja
Voutilainen kertoo, että koivun lehtien havinastakin tulee ääntä 44
desibeliä ja maantiellä ohikulkevasta henkilöautosta 50 desibeliä.
– Käytännössä lupaehdot lopettavat ajamisen kokonaan Motoparkissa, sanoo

Voutilainen.
Motoparkissa oltiin eilen tyrmistyneitä, sillä he kuulivat
lupapäätöksestä
lehdistöltä. Toimintaa pyörittävät henkilöt eivät halunneet kommentoida
asiaa ennekuin ovat tutustuneet kunnolla lupapäätökseen. Todettiin vain,

että muualla Euroopassa moottoriurheilussa saa ääntä olla 110 desibeliä
mutta Virtasalmella 55.
Kilpailukalenterin mukaan Motoparkissa pitäisi ajaa ensi viikonloppuna
Classic-moottoripyörien EM-osakilpailu.

Rata sijaitsee väärässä paikassa

– Motopark sijaitsee väärässä paikassa. Se on ehdottomasti liian lähellä

asutusta, sanoo Ympäristökeskuksen yli-insinööri Tapani Aura
– Noin 400 metrin päässä on asutusta ja 800 metrin päästä radasta alkaa
yhtenäinen vapaa-ajanasutusalue. Sopiva etäisyys tällaisen radan ja
asutuksen välille olisi pari kilometriä, sanoo lupahakemuksen käsitellyt

Tapani Aura.
Motoparkin lähiympäristössä kolmen kilometrin säteellä on noin sata
vakituista ja vapaa-ajan asuntoa. Viime vuonna Promethor Oy:n tekemässä
kyselyssä kävi ilmi, että reilussa kymmenessä talossa kärsittiin
melusta.
Motoparkin kiihkeitä vastustajia on ollut nelisen henkilöä.
Virtasalmen Hällinmäen kylässä sijaitsevan Motoparkin asukkaista ja
mökkiläisistä koostuva Pro Hällinmäki -yhdistys on vaatinut toiminnan
lopettamista kokonaan. Ympäristöluvan hakija Mevitar Oy taas toivoi,
että
ajo olisi sallittu lähes jokaisena päivänä.
Pieksämäen seudun ympäristöviranomaiset ottivat ympäristökeskukselle
jättämässään lausunnossa kohtuullisen sallivan kannan Motoparkin
toimintaan.
Motoparkin toimintalupien myöntäminen siirrettiin pari vuotta sitten
paikallisviranomaiselta maakuntatasolle ympäristökeskukseen
valitusruljanssin myötä.

Loppuminen suuri menetys

Virtasalmen kunnanjohtaja Ulla Nykänen osasi odottaa lupaehtojen
tiukentumista, mutta näin rajut näkemykset olivat hänelle suuri yllätys.

– Motoparkissa oli erittäin hyvät toimintaedellytykset, paikkoja oli
pidetty hyvässä kunnossa ja yrittäjät investoineet. Elinkeino- ja
harrastustoiminnan kannalta lupapäätöksellä on seudulle suuri menetys,
hän
sanoi eilen.
Ympäristökeskuksen antamasta ympäristöluvasta voi valittaa Vaasan
hallinto-oikeuteen.
ss/arkisto/ari kakkinen
Moottoriurheilukeskus Motopark aiheuttaa melusaastetta Hällinmäen kylän
asukkaille ja mökkiläisille. Etelä-Savon Ympäristökeskuksen mielestä
Motopark on väärässä paikassa, liian lähellä asutusta ja siksi
lupaehtoja
piti tiukentaa. Käytännössä uudet lupaehdot lopettavat toiminnan
Motoparkissa.


toimittaja
Petri Kananen
Uutispöytä Oy
tel. 017-303 247
fax. 017-303 256

Vuorikatu 21
PL 68
70101 KUOPIO"

Sami Anttila

unread,
Aug 21, 2003, 4:45:49 AM8/21/03
to
"Tero V." wrote:
> Hällinmäen asukkaiden melukärsimykset ratkaisivat

Sääli Motopark joudutaan lopettamaan, mutta kyllä minä ymmärrän niitä
asukkaitakin. Jos joku yrittäisi rakentaa minun naapuriin jotain
hillitöntä melulähdettä, niin en minäkään kovin onnellinen asian
suhteen olisi. Kumpi oli ensin -asukkaat vai rata? Jos rata oli ensin,
niin sitten ei pitäisi olla asukkailla mitään valittamista
(valitettavasti Suomessa tälläkään ei tunnu olevan aina merkitystä),
mutta jos asukkaat oli ensin ja tuon artikkelin mukaan oli neljä
aktiivista valittajaa, niin herää vaan kysymys, miksi Motoparkkilaiset
eivät ostaneet niitä ulos? Rahasta se ei voi olla kiinni, koska
asunnot olisi saanut kuitenkin myytyä edelleen, joten tappiota ei
olisi niin kauheasti voinut tulla. Sen sijaan nyt kaikki kalliit
investoinnit itse rata-alueeseen ovat käytännössä arvottomia.

> Rata väärässä paikassa, sanoo luvan käsittelijä

Jos rata todella on väärässä paikassa, niin eikö alkuperäisen
rakennus/toimiluvan antaneelta viranomaistaholta voida vaatia
vahingonkorvauksia.

Ei toisaalta voida pitää kovin välkkyinä ihmisiä, jotka rakentavat
moottoriradan 400m päähän jonkun kodista. Varsinkin kun on olemassa
tuo Keimolan esimerkki.
--
t.Sami Anttila

http://koti.welho.com/santtil4/


Terpert

unread,
Aug 21, 2003, 5:04:51 AM8/21/03
to

"Sami Anttila" <removethis....@hotmail.com> wrote in message
news:bi20rr$vvf$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

> Sääli Motopark joudutaan lopettamaan, mutta kyllä minä ymmärrän niitä
> asukkaitakin. Jos joku yrittäisi rakentaa minun naapuriin jotain
> hillitöntä melulähdettä, niin en minäkään kovin onnellinen asian
> suhteen olisi. Kumpi oli ensin -asukkaat vai rata? Jos rata oli ensin,
> niin sitten ei pitäisi olla asukkailla mitään valittamista
> (valitettavasti Suomessa tälläkään ei tunnu olevan aina merkitystä),
> mutta jos asukkaat oli ensin ja tuon artikkelin mukaan oli neljä
> aktiivista valittajaa, niin herää vaan kysymys, miksi Motoparkkilaiset
> eivät ostaneet niitä ulos? Rahasta se ei voi olla kiinni, koska
> asunnot olisi saanut kuitenkin myytyä edelleen, joten tappiota ei
> olisi niin kauheasti voinut tulla. Sen sijaan nyt kaikki kalliit
> investoinnit itse rata-alueeseen ovat käytännössä arvottomia.

> Jos rata todella on väärässä paikassa, niin eikö alkuperäisen
> rakennus/toimiluvan antaneelta viranomaistaholta voida vaatia
> vahingonkorvauksia.
>

Minä en asukkaita ymmärrä, tai lähinnä en ymmärrä kuka siellä muka asuu.
Ratahan on aivan keskellä korpea!

> Ei toisaalta voida pitää kovin välkkyinä ihmisiä, jotka rakentavat
> moottoriradan 400m päähän jonkun kodista. Varsinkin kun on olemassa
> tuo Keimolan esimerkki.

Miten Keimola tähän liittyy, sehän ei meluongelmiin kaatunut (Motarin
vieressä)?

Tero


Tero V.

unread,
Aug 21, 2003, 5:16:56 AM8/21/03
to
Sami Anttila kirjoitti:

> Ei toisaalta voida pitää kovin välkkyinä ihmisiä, jotka rakentavat
> moottoriradan 400m päähän jonkun kodista. Varsinkin kun on olemassa
> tuo Keimolan esimerkki.

Mites sitten Ahvenisto? Lähin talo taitaa olla n. 100m päässä radasta ja
3km säteellä asuu puolet kaupungin asukkaista, silti siellä saa ajaa
vapaammin kuin Motoparkissa tämän uuden päätöksen jälkeen. Motoparkin
sijainti on huomattavasti parempi kuin Ahveniston. Ja mitä tulee tähän
"hillittömään melulähteeseen" niin tuota ei ole kuin joinain päivinä, ei
siis jatkuvasti. Rata-ajossa on tähänkin asti ollut melumittaukset ja
dB-rajat, mutta varttimailille on kai päässyt ihan ilman rajoja? Eli
meteliä on, mutta ei todellakaan mitään jatkuvaa tai edes useasti
toistuvaa. Noh, toivottavasti mökkiläiset saavat olla tulevaisuudessa
rauhassa mökeillään, seuraavaksi pitää kai kieltää tuulen aiheuttama
lehtien havina, ohikulkeva liikenne ja puiden kaatuilu ettei vaan
kenenkään herkkää kuuloa mennä tuhoamaan.

-=Tero V.

uncle sam

unread,
Aug 21, 2003, 5:59:52 AM8/21/03
to
> Mites sitten Ahvenisto? Lähin talo taitaa olla n. 100m päässä radasta ja
> 3km säteellä asuu puolet kaupungin asukkaista,

Eiku kyse on vaan siitä että kun joku ei tykkää moottoriradasta, niin
vaikka asuisi 10km päässä, voi radasta ja sen melusta valittaa.
Bensa ja öljy saatuttaa maata, melu häiritsee lehtokurppia ja kettuja jne...

J J

unread,
Aug 21, 2003, 10:42:11 AM8/21/03
to

puhkastaa niiltä tärykalvot...


Tero Järvinen

unread,
Aug 21, 2003, 12:43:32 PM8/21/03
to

> että muualla Euroopassa moottoriurheilussa saa ääntä olla 110 desibeliä
> mutta Virtasalmella 55.

Mielenkiintoinen juttu. Talotekniikassa esim. nestelauhduttimilla tai IV:n
ulkosäleiköillä sama arvo pitää alittua 10 metrin päästä mitattuna.

Käytännössä asia on mahdotonta mitata esim. Helsingissä Mannerheimintien
ympäristössä (tai muuallakin kaupungissa keskustan alueella), sillä
ympäristön melu on jo suurempaa kuin 55dB(A)

Rakennusvirasto katsoo tämän asian yleensä järkevästi läpi sormien.

Eli olisikohan käynyt niin, että joku byrokraatti on katsonut tiukasti
rakennusmääräyskokoelmaa ja ottanut sieltä tuon älyttömän raja-arvon?
Ajattelematta asiaa maalaisjärjellä.

teroj


Sirius

unread,
Aug 22, 2003, 10:26:41 AM8/22/03
to
> Sääli Motopark joudutaan lopettamaan, mutta kyllä minä ymmärrän niitä
> asukkaitakin.

Minä en ymmärrä sitä että neljä henkilöä voi kaataa jo vuosikausia
käytössä täysin laillisilla ympäristöluvilla toimineen radan.

Ensimmäinen kysymys on että kuka alunperin antoi luvan rataan jos se
kerta nyt "selvästi on väärään paikkaan rakennettu" ? Seuraava kysymys
on, onko kyseisellä virkamiehelle henkilökohtaisesti tai hänen
työnantajalla korvausvelvollisuus.

Kolmas kysymys on tietenkin miten Ympäristökeskus voi yhtäkkiä muuttaa
lupaehtoja yksipuolisesti. Veikkaan että valtio korvaa tämänkin
tapahtuneen vahingon. Eli neljän kyläläisen ja yhden virkamiehen
avulla valtio saanee 1-2 miljoonan euron laskun maksettavaksi.
Ohimennen paikkakunta menettää jatkossa kaikki verotulot radan
pitäjältä, kaiken sen liikevaihdon ja tulon mitä kisavieraat ovat
paikkakunnalle tuoneet. Näin Suomessa parin nuivan tyypin takia
voidaan tehdä miljoonavahinkoja jotka maksamme me kaikki. Ryhdy
sinäkin byrokraatiksi, laskun ja palkkasi maksamme me muut.

Jos joku yrittäisi rakentaa minun naapuriin jotain
> hillitöntä melulähdettä, niin en minäkään kovin onnellinen asian
> suhteen olisi. Kumpi oli ensin -asukkaat vai rata?

Rata on ollut paikalla vuosikaudet. Varmaan joku asukaskin on siellä
ollut.

Jos rata oli ensin,
> niin sitten ei pitäisi olla asukkailla mitään valittamista
> (valitettavasti Suomessa tälläkään ei tunnu olevan aina merkitystä),
> mutta jos asukkaat oli ensin ja tuon artikkelin mukaan oli neljä
> aktiivista valittajaa, niin herää vaan kysymys, miksi Motoparkkilaiset
> eivät ostaneet niitä ulos?

Et ilmeisesti tunne suomalaista valittajaa. Ei sitä raha kiinnosta
vaan toisten kyykytys. Ei omakotitaloa voi väkisin ostaa jos toinen ei
myy. Jotkut vain haluaa olla v-mäisiä ja puuttua muiden asioihin.
Toisekseen jos neljän valittajan talot ostetaan hyvään hintaa niin
ensi vuonna niitä valittajia on 27 kpl jokta haluaa vielä enemmän
rahaa.

Rahasta se ei voi olla kiinni, koska
> asunnot olisi saanut kuitenkin myytyä edelleen, joten tappiota ei
> olisi niin kauheasti voinut tulla. Sen sijaan nyt kaikki kalliit
> investoinnit itse rata-alueeseen ovat käytännössä arvottomia.

Ei ne arvottomia ole. Kisojen sijaan paikalla aletaan varmaan tekemään
jotain impullsimelutyyppistä toimintaa kuten haulikkoammuntaa jossa
melukuormitus ei ole älytön mutta naapurien v-käyrä on tapissaan
pelkästä tiedosta että siellä ammutaan.

> Jos rata todella on väärässä paikassa, niin eikö alkuperäisen
> rakennus/toimiluvan antaneelta viranomaistaholta voida vaatia
> vahingonkorvauksia.

Käsittääkseni voi ainakin yrittää. Samoin voi todeta kunnan isille
että työpaikat ja tulot lähti kertaheitolla tämän toiminnan ympäriltä.



> Ei toisaalta voida pitää kovin välkkyinä ihmisiä, jotka rakentavat
> moottoriradan 400m päähän jonkun kodista. Varsinkin kun on olemassa
> tuo Keimolan esimerkki.

Keimolaa ei melu kaatanut vaan autonvihaajat. Vieressä menee Kehä III.

Sirius

Teemu Uusi-Esko

unread,
Aug 22, 2003, 5:43:58 PM8/22/03
to

Sami Anttila wrote:

> niin herää vaan kysymys, miksi Motoparkkilaiset
>eivät ostaneet niitä ulos? Rahasta se ei voi olla kiinni, koska
>asunnot olisi saanut kuitenkin myytyä edelleen, joten tappiota ei
>olisi niin kauheasti voinut tulla. Sen sijaan nyt kaikki kalliit
>investoinnit itse rata-alueeseen ovat käytännössä arvottomia.
>

Tuo minullekin tuli ensimmäisenä mieleen. Se kun ei olisi ensimmäinen
kerta - mm. Teleste on Turussa tehnyt kerran niin; naapuritalon mr.
kyttääjä kun jaksoi riittävästi valittaa tehtaan haitoista, marssi
johtaja tämän ovelle, soitti ovikelloa ja kysyi paljonko tämä talo
maksaa. Osti talon, käski äijän pakata romunsa ja valitukset loppuivat
eikä se talo tyhjilleen jäänyt.

>Jos rata todella on väärässä paikassa, niin eikö alkuperäisen
>rakennus/toimiluvan antaneelta viranomaistaholta voida vaatia
>vahingonkorvauksia.
>
>Ei toisaalta voida pitää kovin välkkyinä ihmisiä, jotka rakentavat
>moottoriradan 400m päähän jonkun kodista. Varsinkin kun on olemassa
>tuo Keimolan esimerkki.
>
>

Itse saattaisin ennemmin tykätä siitä että on lyhyt matka radalle. Tai
voisihan sitä tietysti olla mukamas toista mieltä mutta, öh, noo, pari
vapaalippua johonkin sopivaan kisaan niin ehkä se nyt ei lopulta mitään
haittaa ;-)

Toivottavasti moottorikäyttöisten ruohonleikkurien käyttö kielletään
sekin Virtasalmen kunnan alueella.

-Teemu-

Jaska

unread,
Aug 24, 2003, 9:09:20 AM8/24/03
to
On Thu, 21 Aug 2003 12:04:51 +0300, Terpert <Ter...@hotmail.com> wrote:

> Miten Keimola tähän liittyy, sehän ei meluongelmiin kaatunut (Motarin
> vieressä)?

Kyllä se kivistön asukkaiden valittama melu oli yksi suuri syy.
Eihän sitä motaria siinä yli 20 vuotta sitten ollut, ihan oikein
että se niiden valittajien viereen sitten rakennettiin...

--
...

0 new messages