Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Re: Jouluruoka kelpasi voroille Turussa

0 views
Skip to first unread message

Henrik

unread,
Sep 11, 2009, 1:47:22 PM9/11/09
to
Hyvin kuvaavaa, ett� vaikka kes�n jo ensimm�isiss� OL-3 turbiinirakennuksen
lattian koeajoponnistusnostoissa antoivat n�m� 20mm betonirtautaheftaukset
niin miehekk��sti periksi, ett� KOKO 2,5m paksu laatta petti. Niin SILTI
koko t�t� asiafaktaa ei olla uskallettu ottaa oivaksi esimerkiksi siit�,
mit� Landmanin rappioydinalan ty�n j�lki oikeasti on. Jo viikkoja on
piikattu OL-3 alueelta enemm�n, kuin mit� uuta betonia on tuotu. Siit�
huolimatta ei aiheesta halaistua sanaa. Ilmeist� on, ett� liian asiallinen
materiaali tuotuna tilanteessa julki ei ole edes tarkoitus!

My�s toinen esimerkki siit�, miten RAJUA on TVO:n viljelem� koko Suomemme
ydinalakritiikin salailun omertta. TVO on parhaillaan myrkytt�m�ss� koko
Saaristomerta! Surutta ydinyhti� syyt�� kuutiometriluokissa P�IVITT�IN
raakkaa kloorimyrkky��n imukanavasta purkuun avomereen. Jotain
myrkkysekoilun laajuudesta kertoo kun reaaliaikaisesti yli 60m3/s virtaaviin
OL-1 ja OL-2 laitoksien merij��hdytysvesiin annetaan niin kovat myrkyt ett�
itse koko meri kaikkine el�imist�ineen kaloineen p�ivineen kuolee! Lis�ksi
purkukanavaa pidet��n puolalaisorjakalastajista vapaana, etteiv�t
kuukahtaisi kloorisaastaan heti! Lehdist� on kuten olemme oppineet
huomaamaan pit�m��n suunsa kiinni n�kem�st��n ja tiet�m�st��n. Samoin TV ja
radio yms..

H�rski piirre asiassa on my�s se, ettei TVO edes tunnu tiet�v�n MIT� se n�in
myrkytt��? Koska yhti� juuri p��si valehtelemaan julkisuuteen, ettei
tulokaslajeja onnistuneen vuodentakaisen niinik�� rikollisen laittoman
myrkytyksens� j�lkeen olisi! Aiheesta TVO kirjoitutti kissankokoisin
kirjaimin lehdist��n. Kaanestetaanko siis nyt kampamaneeteja,
kaspianpolyyppeja, valekirjosimpukkainvaasiota, suolilev��, tai
vaeltajasimpukkoitako jo? Vai per�ti paikallista asujaimistoa, kenties
ty�v�ke��n, tai paniikissa merell� liikkuvaa KAIKKEA mahdolista!

Yht� kaikki mm. TVO:n tritiums�teilyp��st�tasojen kasvettua jo
250-kertaisuuksiin alkaa olla koko seutukunnan ydinlauhteesta kes�t l�peens�
+38C< kuumissa klooris�teilymeriss� el�m� olla niin kortilla, ettei
virannomaisemme salli kalankasvatustakaan en�� edes Raumalla, ei edes 25km
p��ss� Pyh�rannassa, koska TVO on kuulema kaiken pahantekonsa lis�ksi
syyt�nyt meren hengenvaarallisen t�yteen ydinj�tedumbauksillaan. Ja mik�
ihme se on tehdess�, koska valvontamonopolina toimiva jopa STUK on
parhaillaankin ydinturvalaiminly�nneist��n, Arevan
"korruptioep�ilyskirjejulkistuksista" ja ties mist� h�ll�v�list��n syyst�
tehotarkkailussa. Ehk� AINOA keino tilanteessa olisi ajaa koko ydinrikosten
kyynpes� kylm�sti vaan alas ja satsata asialliseen uudisenergiaan jatkossa!

0 new messages