Toimittaja kiittää tarinoista! Tässä itse lehtijuttu.
Toimittaja
Toimittaja kiittää lämpimästi teitä kaikkia, jotka jaoitte minulle
hauskoja kertomuksianne autonkorjauksesta. Juttu ilmestyi tänään
Uudenmaan Alueen Insinöörit lehdessä (UAI-lehti)-, jonka painos on
16 500 kpl.
Tässä siis juttu (otsikot merkitty tähdillä):
************************************************************************************************
***Anoppikäyttöinen tuulilasinpyyhin ja vaneripohjainen
rättisitikka-
muutama käytännön vinkki luovaan autonkorjaukseen***
Aluksi tärkeä tiedonanto: Tässä artikkelissa tullaan
käsittelemään erinäisiä luovia, laittomia ja jopa vaarallisia
autonkorjauskikkoja sekä kuskille, matkustajille että muille tiellä
liikkujille. Jutun kokooja ei suosittele kenenkään lukijan
käyttävän kyseisiä, joskus jopa makaabereja tapoja
autonkorjaukseen, vaan kannustaa enemmän tai vähemmän tarkoitusta
varten valmistettujen varaosien ja laillistettujen korjaamojen
käyttöä. Mutta toisaalta; ainahan auto voi sammahtaa keskelle
korpitietä ja ainoa varaosa on pelkääjän paikalla istuvan neitosen
jalassa olevat yhden koon sukahousut. Jotain pitäisi tehdä, etteivät
treffit ihan ensi alkuun hyydy...
Tässä yhteydessä haluan kiittää uskollisia apureitani:
sfnet.harrastus.autot.tee-itse keskustelupalstan luovia poikia ja
heidän vallattomia juttujaan. Kiitokset myös eräälle aktiiviselle
katsastusmiehelle, joka suostui valottamaan autonkorjaamisen saloja
näin luovien tee-se-itse-miesten "käräyttelijän" silmin. Ilman
näitä henkilöitä tätä katoavaa kansanperinnettä ei olisi saatu
kirjattua ylös UAI lehden lukijoille.
*Sukkahousuja, kengännauhoja ja mäntysuopaa *
Luovuutta täytyy käyttää, kun auton hajotessa ei ole tarvittavia
varaosia näköpiirissä tai vaihtoehtoisesti kukkarossa on
tilapäisesti Matti vierailulla ja eteenpäin pitäisi päästä.
Ainakin seuraavanlaisia, auton korjaamiseen ensi pohtimalta ei heti
liitettäviä apuaineita on paikkailussa ja virittelyssä käytetty:
"Setä kertoi 60-luvun tanssireissusta kun Popedasta vai mikä lie
Volga olikaan, syyläri hajosi. Maatalosta oli onneksi saatu pari
kananmunaa ja vettä ja matka jatkui taas. Uskomaton juttu, mutta
syyläriä voi korjata myös kuumaliimalla! En olisi uskonut mutta kun
itse tein kaasupillillä pari reikää oikein kennoon kun yritin
likaista syyläriä paikata niin kaveri esitteli hetken päästä omaa
korjaustaan. Joskus kiehahtikin, mutta liima piti"
nimimerkki: Rämpättäjä
Samainen kertoja muistaa luistavaa kytkintä elvytetyn Coca-Colalla tai
sitruunahapolla ja mäntysuopaa käytetyn vuotavan bensatankin
korjaamiseen hinkkaamalla sitä tankissa oleviin reikiin. Puutavara
kuuluu tietenkin paikkaustarpeiden aateliin. Vielä kun yhdistetään
mukaan pätkä rautalankaa, saadaan ihmeitä aikaiseksi:
"Isälleni kävi niin että aikoinaan (50 tai 60 luvulla)
työreissulta kotiin palatessaan Jawasta meni runko poikki. Eikä
mitenkään vähän murtunut, vaan oikein irtipoikki. Ojasta löytyi
rautalankaa ja metsästä sai puuta, jos vuolemalla tappi rungon
sisään, rautalangalla kiinni ja hissun kissun kotia asti."
nimimerkki:Rämpättäjä
Toimiihan se paikkaaminen ihan ilman rautatavaraakin. Jari L kertoo
korjanneensa pätkällä kakkosnelosta Minin kiusallisen iskunvaimennin
ongelman, kun utelias iskari päätti tulla kurkistamaan, mitä
takakontissa säilytettiin:
"Kakkosnelonen takakonttiin iskarin yläpäiden kohdalle poikittain
tueksi ja hyvin toimi"
Jos ei ole insinöörin luonnetta, voi aina käyttää taiteellista
silmää autoaan korjatessa. Mikä onkaan komeampaa, kun kaunis
"parkettilattia" autossa? Matti Käki kertoi aiheesta esimerkin:
"Eräs kaverini, taiteilija ammatiltaan, korjasi Rättisitikan pohjan
laittamalla lattialle vanerilevyn. Sitten kriittinen katsastusmies oli
hylännyt hienon kiesin ja kaverin piti hitsauttaa pohjan aukko
kuntoon. Sitä ennen tosin yritti popniiteillä kiinnitetyllä palalla
alumiinipeltiä. Ja kyseessä oli siis sellainen reikä jonka läpi
pystyi työntämään kummatkin jalat yhtaikaa."
Mutta se ei edes minulle tullut mieleen, että kengännauhoillakin
voisi hädän tullen viritellä auton liikkumiskuntoon. Tosin kyseinen
viritelmä saattaa aiheuttaa joskus ei-toivottuja lisäominaisuuksia
autoon. Tällaisesta tapauksesta kertoi eräs nimettömänä
pysyttelevä tee-se-itse mies:
"Serkkupojan autosta katkesi kaasuvaijeri, ja tietysti a) useamman
kilometrin päässä kotoa b) kaikkien varaosia tai sen tapaisia
myyvien liikkeiden taatusti sulkeuduttua. Näppärinä miehinä sitten
päädyttiin sosialisoimaan veljeni lenkkareista nauhat, joilla
sidottiin kaasu auki korvakuulolta sopiville kierroksille. Serkku
sitten ajeli vakiokierroksilla vaihteita vaihdellen kotiinpäin, ja
sovitteli nopeutta pääosin jarruttamalla. Matka sujui oikein
näppärästi, ja pihaan saavuttua ihmeteltiin hetki pistävää hajua,
ja outoa loimotusta auton etupäästä. Syykin selvisi varsin pian,
etujarrulevyt olivat kellanpunaiset, ja jarrupalat iloisesti
ilmiliekeissä. Kierrosluku taisi jäädä hieman liian korkealle, ja
jarrujalka herkälle... Lukijoiden arvattavaksi jääkin, että tuliko
Golfiin kaasuvaijerin vaihdon lisäksi jarruremppaa, varsinkin kun
uhkaava tulipalo estettiin runsaalla vedellä."
Sukkahousujen monikäyttöisyys ei ole vain niksi-pirkan lukijoiden
tiedossa. Myös tee-se-itse miehet olivat ymmärtäneet kyseisten
kapineiden hyvät puolet varaosina: halvan hinnan ja hyvän
saatavuuden- varsinkin kun nykyaikana huoltoasemilta löytyy
ennemminkin näitä yhden koon vempeleitä kuin kunnon auton varaosia.
"Noin kymmenkunta vuotta sitten katkesi remmi Granadasta
lomareissulla kilometrin päässä Orituvan huoltoasemalta. Eihän
siellä mitään remmejä ollut, sukkahousuja oli. Kyllä niillä
päästiin Orivedelle asti ja vähän vaatimattomammalle, mutta
remmejä myyvälle asemalle. Oman arvioni mukaan ihan vain kierteelle
punottu ja rinkulaksi solmittu arkisukkahousun lahje kestää ainakin
50 km rauhallista ajoa. Ja sitten on vielä toinen lahje varaosiksi!
Akun tyhjentyminen tulee tietysti ongelmaksi".
-Vesa Helanti-
"Elämässäni on ollut useitakin kertoja tapauksia, joissa hihna on
korvattu sukkahousulla. Eräs kestävin oli kun tulimme Lapista ja
laturia ja vesipumppua käyttävä hihna katkesi mersusta.
Sukkahoususta uusi remmi tilalle ja kotiin tultiin. Kysyin kuukausia
myöhemmin auton omistajalta, kauanko se viritys kesti. Ukko meni
oudoksi ja sanoi sen sukkanauharemmin olevan vieläkin siellä - unohti
pahus koko jutun."
- Matti R. -
Jokaisen insinöörin vakiovaruste on tietenkin ilmastointiteippi, jota
sen ihmeitä tekevän vaikutuksen vuoksi on alettu kutsumaan myös
"jesseteipiksi". Auton korjauksessa tuo tarveaine on tietenkin
korvaamaton. Kaasarin kalvoa on sillä korjattu ja etulokarin
puhkikulumaa paikattu. Tiettyjen ominaisuuksiensa vuoksi kyseisen
teipin kestävyyteen ei kuitenkaan voi loputtomiin luottaa. Öljyä
koneeseen lisätessä on viimeistään hyvä muistaa vaihtaa auton
teipitykset.
Joskus väliaikaisviritykset ovat niin toimivia, että ne vain
unohtuvat auton vakiokalusteeksi.
"Taannoin isäukolla oli työsuhdeautona punainen Fiat 127 (se oli
70-lukua ja niitä oli silloin). No, lainasin autoa käydäkseni
kaverin luona parin kilometrin päässä. Pihalta lähtiessä Fiiu ei
enää lähtenyt käyntiin. Ei tullut bensaa. Siis bensapumppu auki ja
kas, jostakin bakeliittiprespaanista tehty venttiili oli niin kulunut,
että se oli lupsahtanut reiästään läpi. Mukana ei ollut muuta kuin
tyhjä jäänestoainepullo. Sen punaisesta korkista veistelin
senaikaisen viisipennisen kokoisen pyörylän ja kasasin pumpun. Auto
lähti käyntiin ja sillä ajettiin pari vuotta ja taas asia unohtui
siihen asti, että auto myytiin..."
nimimerkki CAVEMAN
Mutta seuraavanlaisesta virityksestä, josta "eräs taho" kertoo,
tuskin kukaan haluaa pysyvää- vaikka välit anoppiin olisivatkin
hyvät:
Minulla oli aikoinaan sellainen ainakin 600t ajettu vanha W124 200D
Mersu. Noissahan tuulilasinpyyhkimiä on vain yksi keskellä, ja sen
mekanismihan on hiukan monimutkainen sen "pidentäessä"
pyyhkimenvartta lasin yläkulmissa. Mekanismilla on taipumus kulua ja
mennä ajan saatossa rikki ja sen teki tämäkin - älyttömässä
rankkasateessa ja vielä anoppi kyydissä (vaikka hyvin toimeen
tullaan, ei siinä mitään). Vinkkari jäi pari kertaa ensin
takerreltuaan kokonaan jumiin niin huolella, että liikkui vasta
pyyhkijän varresta avustettuna aikamoisen rusahduksen jälkeen (oli
muuten muistaakseni useamman satasen rusahdus B-osanakin markka-aikana,
vaihtohomman veemäisyydestä puhumattakaan). Vettä satoi sen verran,
ettei tehnyt juurikaan mieli lähteä kehä III :n liikenteeseen
puolisokkona, joten jotain piti keksiä - varsinkin kun matkaa oli
vielä aikalailla jäljellä. Tavallaan onneksi tuo pyyhkijänvarren
pidennys- ja siirtomekanismi meni rikki, koska sitä ja sulkaa pystyi
nyt vapaasti heiluttelemaan lasilla ilman että lasinpyyhkijän
moottoria olisi tarvinnut pyörittää mukana. Takaluukusta siis narua,
solmuilla kiinni suurin piirtein keskelle pyyhkijänvarteen ja päät
molemmilta puolilta sivuikkunan raoista sisälle ja anopin käteen. Ei
ole muuten tuon jälkeen ole koskaan ollut niin hauskaa autoreissua
anoppi kyydissä. Naurun katkaisi välillä ainoastaan "pyyhkäse!"
-huudahdukset, jolloin anoppi nykäisi vuoron perään naruista ja
riittävä osa lasista puhdistui.
*Muutamia keinoja yrittää keplotella auto katsastuksesta läpi*
Tee-se-itse miehen luovuus lienee parhaimmillaan, kun alla olevan
"pommin" katsastusaika lähestyy uhkaavasti tai vielä pahempaa;
konttorilta joutuu takaisin autotallille lista kädessä korjailemaan
muutamia "pikkuvikoja" leiman saamiseksi. Aarno Isomäki kertoo
kuullensa mm. seuraavanlaisia tapoja viritellä autoa
katsastuskuntoiseksi:
"-kuluneen pallonivelen välyksen voi puristaa pois
hydraulipuristimella pallonivelen pohjan puolelta.
- pallonivelen saa tiiviiksi myös painamalla nipasta sisään
plastic-paddingia
-vähän ruostuneen pellin saa näyttämään juuri korjatulta
sivelemällä päälle vahvan kerroksen massaa
-umpion sisältä saa veden pois paineilmalla puhaltamalla 5-10min
-haalistuneet vilkunlasit saa uudenveroiseksi maalamalla ne sisältä
oranssilla maalilla.
-palamattomien hiilivetyjen määrän saa pienemmäksi jäänestolla
(reilu annostus)
-ruostevaurioiden korjaukseen voi migin sijasta käyttää betonia,
katiskaverkkoa, pakkelia, pikeä, ilmastointiteippiä, uretaania yms...
-jarruvoimat voi kätevästi tasoittaa crc:llä (jos ei huonompaa saa
parannettua, voi parempaa huonontaa...)
- kampiakselin stefat ei vuoda öljyä katsastusmiehen päälle, kun
laitat koneeseen vain 1,5 litraa öljyä.
- lainaumpioillakin on kuulemma paljon autoja katsastettu...
-jäähdytivuotoja olen kuullut paikatun kananmunalla (raaka kananmuna
kuumaan syylärin)
-perävälityksen äänet voi yrittää häivyttää banaanilla ja
sahanpurulla. "
Nimettömänä pysyvä autonkorjaaja kertoo muutamia tuhmuuksia auton
paikkailuun ennen katsastusta:
"...Olikohan mainittu niitä vakiojuttuja, eli puhkiruostuneiden
rakenteiden "korjaamista" kiinnittämällä reiän piilottamiseksi
peltiä tai vastaavaa ainetta popniiteillä, sikaflexillä, silikonilla
tms. mömmöllä... Tai ihan vaikka jesseteipillä, kunhan vaan
pistää alustamassaa päälle. Monimutkaisempia rakenteita kokenut
veistäjä tekee uretaanivaahdosta, ja takaa samalla miljoona
ärräpäätä autoa myöhemmin mahdollisesti korjaamaan yrittävälle.
Huutavan vetopyörästön saa hiljaiseksi jo mainitun sahajauhon
lisäksi myös astianpesuaineella. Alustamassalla peitetään niin
pikkureiät, ohueksi ruostuneet kantavat rakenteet, kuin lahonneet
jarruputketkin, ja alustaa inhalla puikolla ryssimiskorjauksien varalta
tökkivän katsastusmiehen saa karkotetuksi ajamalla reippaasti
kuraisella soratiellä juuri ennen katsastusta. Jos tuulilasi on rikki
suht alhaalta, niin tunkemalla kuskin penkin alle tyynyn saattaa
lyhyenläntä katsastusmies todeta, ettei halkeama ole kuljettajan
näkökentässä. Loppuunkuluneen moottorin harrastama kiusallinen,
myyntitapahtumaa haittaava öljynpainevalon vilkuttelu häviää
edullisella keinolla, 20W-50 -öljyä vaan koneeseen, ja jos ei vielä
tokene, niin tyhjäkäyntiä hieman korkeammalle. Viimeisenä keinona
vaihteistoöljyä sekaan!"
Nimimerkki PJ kertoo näppärän tarinan siitä, miten huonokuntoiset
ajovalot saa viritettyä edustuskuntoon katsastusta varten:
"Opiskeluaikoinani opiskelukaverillani oli vanha Opel Rekord, jostain
70-luvun puolivälin paikkeilta vuosimalliltaan. Katsastuksessa oli
leima jäänyt saamatta, koska etuvalot näyttivät liian ylös ja
lisäksi umpioiden heijastimet olivat kuluneet, pinnoite oli irtoillut.
Kaveri "korjasi" asian niin, että maalasi umpioiden heijastimet
hopealla spraylla ja se kesti umpioiden lämmössä varmaankin juuri
sen uusintanäytön ajan. Liian ylös näyttävät etuvalot puolestaan
korjattiin sillä, että laskettiin hiukan ilmaa pois eturenkaista
uusintanäytön ajaksi. -PJ-
Ja kun katsastusmiehen toiveet on tarpeeksi hyvin ymmärretty, voi
autoa viritellä eri keinoin juuri näitä toiveita vastaavaksi.
Tästä puhuu Erkka:
"Eräässä vanhassa Vauxhallissa oli ongelmana huonosti pitävä
käsijarru. Insinööri hylkäsi yhtenä vuotena juuri tuon takia ja
kolmannessa yrityksessä oli asia otettu varman päälle. Kun inssi
valitti, että pitoa löytyy vasta viidennen tai kuudennen pykälän
kohdilta eikä normaali säätö tuntunut auttavan tuli radikaalit
keinot käyttöön. Jarruvivun päähän rakentui rissasysteemi joka
muutti vivun kahden pykälän noston tuottaman liikkeen jarruille
menevään vaijeriin noin kuuden pykälän liikkeeksi. Sen jälkeen
kelpasi myös inssille."
Katsastusmiehen (ainakin nuorten sellaisten)näkökulmasta viritysten
hyväksyminen/ hyväksymättä jättäminen ei aina ole aivan selvää.
Jotain kriteerejä katsastusmiesten on kuitenkin kehitettävä
tapauksissa, joita ei löydy oppikirjoista. Tarina katsastusmies Eero
Mikkolalta:
"Vuonna 1973 aloittaessani katsastusmiehenä Salon
katsastustoimistossa tarkastin Mossen, jonka helmakotelo oli
puhkiruostunut. Korjattavaksihan se meni. Asiakas toi Mossen aikanaan
jälkitarkastukseen. Koputtelin nätisti maalattua helmaa ja se ei
kuulostanut ontolta. Uteliaana kysyn korjaustapaa. Asiakas kertoi
valaneensa sen betonista. Vilkaisin rekisteriotetta ja totesin
omistajan ammatin, betonimies (siihen aikaan rekisteritiedoissa oli
merkitty arvo tai ammatti). Oli nuorelle virkamiehelle vaikea paikka
tehdä päätös hyväksymisestä tai hylkäyksestä. Hetken
harkittuani pyysin raudoituspiirustuksia ja koska sellaisia ei ollut,
päätös oli helppo, hylätty.
Katsastusmiehetkin ovat siis ihmisiä, ja välillä armo saa käydä
oikeudesta. Nimimerkki Rämpättäjän tarina on hieno esimerkki
tästä:
"Kävin katsastamassa henkilöautoa (6 tai 7 v. vanhaa!). Kun
katsastusmies kiinnitti päästömittausta varten imurin letkua, letku
kelautui samantien takaisin kelalle ja höpinäpönttö nousi auton
alta sen mukana. Viimeisen äänenvaimentajan pantaliitos oli käynyt
ilmeisesti löystynyt omiin nimiinsä. Kun kehuin katsastuskonttorin
letkun palautusjousta "riittävän" jämäkäksi, antoi ystävällinen
katsastusmies minun ruuvata (ruokatunnilla kun olin, haalarit päällä
avaimet taskussa) vaimentajan takaisin paikoilleen vähän tiukempaan.
Ja läpi meni! "
*Älä ainakaan korjaa autoa näin*
Muutamat luovemmat autonkorjaustavat voivat saada kyllä auton takaisin
baanalle tien penkalta, mutta arveluttavin seurauksin niin kuskille
kuin lähiympäristöllekin. Varsinkin jarrujen heikko kunto kun voi
koitua kohtaloksi niin ajajalle kuin muille tiellä liikkuville. Siis
mitä ikinä tapahtuukaan, älä ainakaan korjaa autoa seuraavalla
Matti Käen kertomalla tavalla:
"En tiedä tehdäänkö nykyään enää näin mutta ennen vanhaan
ihan kirjoissa neuvottiin haljennut jarruletku/putki korjaamaan
väliaikaisesti katkaisemalla putki ennen vikaa ja taivuttamalla se
muutaman kerroin sekä puristamaan kiinni. Olen itse kerran nähnytkin
tällaisen operaation ja sitten ajanut autoa pienen matkan."
Hätätapauksessa tietenkin kaikenlaista joutuu tekemään, kuten Otto
kertoo:
"Muutama vuosi sitten ritsahti takajarruputki taka-akselin ylityksen
kohdalta. Totta kai tämä tapahtui Norjan vuoristossa. Jarrunestettä
lisäilemällä ja moottorijarruttamalla ajoin Kolariin asti (en
joutunut kuitenkaan kolariin). Siellä sitten etsiskelin korjaamon ja
pyysin katkaisemaan taakse menevän jarruputken ja littaamaan sen,
että edes etujarruilla pysyisi nesteet ja paineet. Loppumatka
Kolarista takaisin Etelä-Suomeen tultiin pelkillä etujarruilla."
Itsekin nettikeskustelussa innostuin poikien luovista
autonkorjaustavoista. Koska sitikassani on ikävästi jäänyt palamaan
airbagin varoitusvalo, vitsailin pojille, että homma kyllä korjaantuu
katsastusta varten, kun levittelen varoitusvalon päälle mustaa
kynsilakkaa. Tällöin valoa ei enää erota kojetaulusta (tämä
korjaustyyli olisikin ainoa realistinen tapa, jolla pystyisin autoani
virittelemään). Vastine ehdotukseeni oli tyrmäävä. Ajatukseni oli
mahdoton ja jopa vastuuton. Mitä sitten jos seuraava omistaja ajaisi
kyseisellä autolla kolarin ja airbag ei toimisi? Edellinen omistaja,
siis minä, joutuisi asiasta kovaan vastuuseen. Eikä muutenkaan
tuollaisilla virityksillä auto menisi katsastuksesta läpi.
Niinpä niin, on siis olemassa luovia tapoja korjata auto, josta toiset
ovat moraalisesti hyväksyttyjä toiset arveluttavia tai jopa
vastuuttomia. Missä se raja kulkee- mene ja tiedä?
P.S. Tee-se-itse palstan pojille tiedoksi: autoni airbagin varoitusvalo
on nyt korjattu ihan laillistetussa merkkikorjaamossa ja ilman
kynsilakkaa.
****************************************************************************************
Kiitos siis vielä teille pojat!!!!
Miika Seppänen
> Heippa Tee-se-itse pojat!
Ihan hauska se lehtijuttu. Mutta mistäpä tiedät, ettei täällä olisi
jonkun nimimerkin takana tyttöjäkin? ;)
-Miika
Mickey
"Miika Seppänen" <m.SPAMs...@pp.inet.fi> kirjoitti
viestissä:zM3df.305$iQ6...@read3.inet.fi...
Ämmiä ainakin :-)
Toimittaja
pojaksi häntä tästä kunniasta kutsuttakoon ;-)
markus_fin
"Toimittaja" <coolh...@luukku.com> kirjoitti
viestissä:1131730300.6...@f14g2000cwb.googlegroups.com...
Siinä vaiheessa, kun nainen korjaa autoa tuolla taidokkuudella,
pojaksi häntä tästä kunniasta kutsuttakoon ;-)
Ilman huumorintajuisia emäntiä autonkorjaus olisi kuin aitanpolulle hyytyvä
Samara.
m_f