Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Polo nykii ja tyhjäkäyntikin oikuttelee

202 views
Skip to first unread message

Seppo

unread,
Jan 23, 2001, 12:26:27 PM1/23/01
to
Apuva. Kertookaapas mikä voisi olla jutun juoni. Auto on Polo -88 1,3.
Ajettu 168 tkm, huollettu säännöllisesti ja pidetty hyvin.

Pierburgin automaattiryyppy toimii ihan ok, mutta kun ryyppy alkaa lähteä
pois, auto meinaa sammua, on kuin ei olisi tyhjäkäyntiä ollenkaan.
Satunnaisesti tuo "tyhjäkäynnin katoaminen" vaivaa vielä lämmennyttäkin
moottoria. Silloin kun oireita ei ole, tyhjäkäynti on miellyttävä ja
tasainen, noin 700 rpm.

Ajaessakin nykii joskus. Jos esim. ajaa tasakaasulla, voi tuntua pientä
nypytystä, ja jos siitä painaa kaasua, auto reagoi nykäisten viiveellä.

Reilu vuosi sitten auto jätti välille. Korjaamon äijä sanoi vaihtaneensa
sytytyksenvahvistimen (jossain siinä etupellin tuntumassa keskellä) ja vika
häipyi. En usko vian olevan sama, vaan oireet viittaisivat kaasaripuolelle.
Voisiko esim. jokin läpän akseli olla jo kulunut niin pahoin, ettei se
toimi jouheasti tai esim. voiko jokin kalvovika aiheuttaa tuommoisia
oireita?

Vanhoilla tulpilla oli ajettu noin 21 tkm, vaihdoin uudet, ei vaikuttanut
oireisiin. Kulutus on noussut viimetalvisesta noin 7-7,5 l sadalla
kaupungissa jotakuinkin litralla.

VW-kuskien ja muidenkin kommentteja odotellen,
Seppo

PS: viime aikoina on ilmaantunut vielä yksi _todella_ outo fiba. Koneen
repsikanpuoleisin tulppa (en muista sylinterin numeroa) löystyy itsestään!
Kaikki tulpat on laitettu samaan tiukkuuteen, ja tämä yksi aukesi
itsestään. Mitä ihmettä? Vikaa pytyn puristuksissa, jotain värinöitä, vai
tulpassa itsessään?

Mika Johannes Liinamaa

unread,
Jan 24, 2001, 6:42:12 AM1/24/01
to
Kirjoittelin viikko-pari sitten tietoa, mika vaivasi meikalaisen 1,3l
Golffia vuosimallia -88. Kaippa Polossa ja Golffissa on sama
moottoritekniikka?

Seppo <shie...@iki.fi> wrote:
: Apuva. Kertookaapas mikä voisi olla jutun juoni. Auto on Polo -88 1,3.


: Ajettu 168 tkm, huollettu säännöllisesti ja pidetty hyvin.

: Pierburgin automaattiryyppy toimii ihan ok, mutta kun ryyppy alkaa lähteä
: pois, auto meinaa sammua, on kuin ei olisi tyhjäkäyntiä ollenkaan.
: Satunnaisesti tuo "tyhjäkäynnin katoaminen" vaivaa vielä lämmennyttäkin
: moottoria. Silloin kun oireita ei ole, tyhjäkäynti on miellyttävä ja
: tasainen, noin 700 rpm.

Mulla tuo ryyppy lahtee melko aikaisin pois paalta, kun moottori on viela
kylmahko, mutta parempi niin, kuin ei lahde ollenkaan pois paalta. Taitaa
vissiin olla aivan normaalia, etta ryyppy ei ole pitkaan paalla. Mulla on
joskus myos lampimana tyhjakaynti pudonnut normaalia pienemmaksi, mutta ei
ole haitannutkaan.

: Ajaessakin nykii joskus. Jos esim. ajaa tasakaasulla, voi tuntua pientä


: nypytystä, ja jos siitä painaa kaasua, auto reagoi nykäisten viiveellä.

... nykaisten viiveella...
Tasmalleen sama vaiva mullakin oli.
Vika/korjaustoimenpide:
Kiihdytyspumppu ei toimi. Se vipu kaasuttimen kyljessa/takana, joka antaa
vahvempaa seosta, kun polkaisee kaasua oli jumittunut. Eli vaivana nykaisy
ja viive kiihdytettaessa. Onko muuten liikkeelle lahdot hankalia, kun auto
sammuu herkasti (varsinkin kylmana), ja makilahdot suorastaan v...tumaisia?
Nuokin johtuivat jumittuneesta vivusta. korjaukseksi kay CRC. Liikuttele
oljyttya vipua, kunnes vipu liikkuu kevyesti. Tuon pitaisi auttaa
ainakin nykimisvaivaan.

Seppo

unread,
Jan 24, 2001, 12:40:22 PM1/24/01
to
Mika Johannes Liinamaa <e75...@loisto.uwasa.fi> kirjoitti artikkelissa
<94mf2k$e72$1...@haavi.uwasa.fi>...

> Kirjoittelin viikko-pari sitten tietoa, mika vaivasi meikalaisen 1,3l
> Golffia vuosimallia -88. Kaippa Polossa ja Golffissa on sama
> moottoritekniikka?

No mutta, käynpä sitten vanhoja vielä läpi. Moottori on käsittääkseni sama.


> Vika/korjaustoimenpide:
> Kiihdytyspumppu ei toimi. Se vipu kaasuttimen kyljessa/takana, joka antaa

> vahvempaa seosta, kun polkaisee kaasua oli jumittunut. Eli vaivana
nykaisy
> ja viive kiihdytettaessa.

Jos noin vähällä selviän, laitan rastin seinään.

Onko muuten liikkeelle lahdot hankalia, kun auto
> sammuu herkasti (varsinkin kylmana), ja makilahdot suorastaan
v...tumaisia?

Tekisi mieli kysyä, oletko istunut salaa takapenkillä vai mitä ;-)
Kuvailusi osuu just nappiin.

> Nuokin johtuivat jumittuneesta vivusta. korjaukseksi kay CRC.

Oodi kaikkivoipalle CRC:lle!

Kiitti vinkeistä, palaan astialle,
Seppo

Petteri Leppikallio

unread,
Jan 25, 2001, 1:56:50 AM1/25/01
to

"Mika Johannes Liinamaa" <e75...@loisto.uwasa.fi> wrote in message
news:94mf2k$e72$1...@haavi.uwasa.fi...

...sitten jos tuo ei auta niin voisit kokeilla vaihtaa kiihdytyspumpun
kalvon. Mutta mutta... noinkohan tuo johtuu kuitenkaan kiihdytyspumpusta.
Nimittäin tuo ei vaikuta periaatteessa mitenkään kyllä tyhjäkäyntiin.
Kuulostaisi siltä että seos on joko rikkaalla tai laihalla.

Tuo _saattaisi_ johtua kaasuttimen vääristä säädöistä, imupuolen vuodosta,
esimerkiksi se kaasuttimen ja imusarjan välissä oleva kumilaippa on
kulutustavaraa. Hapertuu ajan myötä jonka tuloksena ilma alkaa kulkea
väärästä paikasta koneeseen.


Seppo

unread,
Jan 25, 2001, 1:06:40 PM1/25/01
to
Petteri Leppikallio <petteri.l...@nokia.com> kirjoitti artikkelissa
<S6Qb6.2562$By3....@news.kpnqwest.fi>...

> ...sitten jos tuo ei auta niin voisit kokeilla vaihtaa kiihdytyspumpun
> kalvon. Mutta mutta... noinkohan tuo johtuu kuitenkaan kiihdytyspumpusta.
> Nimittäin tuo ei vaikuta periaatteessa mitenkään kyllä tyhjäkäyntiin.
> Kuulostaisi siltä että seos on joko rikkaalla tai laihalla.

Katsastuksessa syksyllä päästöt ok. Olisiko ne voineet muuttua sen jälkeen
niin paljon?

> Tuo _saattaisi_ johtua kaasuttimen vääristä säädöistä, imupuolen
vuodosta,
> esimerkiksi se kaasuttimen ja imusarjan välissä oleva kumilaippa on
> kulutustavaraa. Hapertuu ajan myötä jonka tuloksena ilma alkaa kulkea
> väärästä paikasta koneeseen.

Noita kumilaippoja vissiin saa erikseen, ettei tarvi hankkia mitään koko
kaasarin korjaussarjaa tms?

Seppo

Petteri Leppikallio

unread,
Jan 26, 2001, 2:01:09 AM1/26/01
to
saa juu, mutta toisaalta tuo kumilaippa maksaa 200+ ja kaasuttimen
korjaussarja 150+.... mutta jokatapauksessa tuo kumilaipan kunto varmaan
kannattaa vilkaista ennen kuin sitä lähtee ostamaan. sen kyllä näkee jos tuo
alkaa olemaan vaihdettavassa kunnossa!

Vielä muuten kommentti tuohon päästö asiaan. Eli siis kylmä faktahan on se,
ettei se katsastuskonttuurin setä sano välttämättä mitään siitä vaikka
saadut arvot olisivat jollakin tapaa erikoiset. Eli siis päästöarvot kun
ovat sallituissa rajoissa niin setä on tyytyväinen mutta auto ei välttämättä
ole kuitenkaan parhaimmillaan... Silloin kun seos on liian laihalla ovat
päästöarvotkin helpommin 'erinomaiset'...

Voisi ensimmäisenä kannattaa käyttää jossakin (pika)huollossa tuo ja
säädättää se kaasari 'varmuuden vuoksi'. Ja se säätäjä pystyy mittareineen
ja kokemuksensa avulla kertomaan esimerkiksi että onko autossa imupuolella
vuotoa tms. Tuo kestää tyypillisesti n. 5 min ja maksaa sen 50-100 mk.

petteri

"Seppo" <shie...@iki.fi> wrote in message
news:01c086f9$bc9da2c0$df5d5ad4@Seppo...

Petteri Leppikallio

unread,
Jan 26, 2001, 2:07:20 AM1/26/01
to
onhan sulla muuten sytytys kohdallaan siinä? tuokin kannattaisi
tarkistaa....

petteri

"Petteri Leppikallio" <petteri.l...@nokia.com> wrote in message
news:Vg9c6.2618$By3....@news.kpnqwest.fi...

Samuli

unread,
Jan 26, 2001, 3:21:55 AM1/26/01
to
Itselläni oli viikko aikaa samoja oireita 88 polossa joskin kilometrejä
260t.bensapumppu oli sökö ja pakosarjasta tuleva "töttöröputki" ilmanputsariin
irti....

- Samuli -

Seppo

unread,
Jan 26, 2001, 4:00:30 AM1/26/01
to
Petteri Leppikallio <petteri.l...@nokia.com> kirjoitti artikkelissa
<Vg9c6.2618$By3....@news.kpnqwest.fi>...

> Voisi ensimmäisenä kannattaa käyttää jossakin (pika)huollossa tuo ja
> säädättää se kaasari 'varmuuden vuoksi'. Ja se säätäjä pystyy
mittareineen
> ja kokemuksensa avulla kertomaan esimerkiksi että onko autossa
imupuolella
> vuotoa tms. Tuo kestää tyypillisesti n. 5 min ja maksaa sen 50-100 mk.

Onko suosituksia (VW:n) huoltomestoista pääkaupunkiseudulta?
Seppo

Petteri Leppikallio

unread,
Jan 26, 2001, 5:25:28 AM1/26/01
to
ei, mutta välttämättä tuo ei ole kovin paha juttu millekään
huoltamolle/korjaamolle... ei vaadi mitään kummallista joten muukin kuin VW
huolto voisi olla ihan ok...

petteri

"Seppo" <shie...@iki.fi> wrote in message

news:01c08776$75decbc0$df5d5ad4@Seppo...

Kalle Nyman

unread,
Feb 1, 2001, 10:00:42 AM2/1/01
to
Veikkauksia viasta:
-Imuilman esilämmitysletku/putki vuotaa, jolloin kaasurin pääsee jäätymään.Vika
esiintyy tyhjäkäynnin "häviämisenä" (tyhjäkäyntisuutin jäässä). => kun auto
alkaa nykimään, aja sivuun ja sammuta moottori ja odota pari minuuttia.
Imusarjasta nouseva lämpö sulattaa jään ja auto käy taas.

- Riittämätön polttoaineen määrä => bensapumppu vika, tai bensasuodatin
tukossa.

-Kalle

shie...@iki.fi

unread,
Feb 2, 2001, 4:28:15 PM2/2/01
to
On Thu, 01 Feb 2001 15:00:42 GMT, Kalle Nyman <kalle...@nokia.com>
wrote:

>Veikkauksia viasta:
>-Imuilman esilämmitysletku/putki vuotaa, jolloin kaasurin pääsee jäätymään.Vika
>esiintyy tyhjäkäynnin "häviämisenä" (tyhjäkäyntisuutin jäässä). => kun auto
>alkaa nykimään, aja sivuun ja sammuta moottori ja odota pari minuuttia.
>Imusarjasta nouseva lämpö sulattaa jään ja auto käy taas.
>
>- Riittämätön polttoaineen määrä => bensapumppu vika, tai bensasuodatin
>tukossa.

Osuit Kalle aivan nappiin. Tuossa jo ennätin vian löytää ja korjata,
ja se oli todellakin murtunut esilämmitysletku. Murtuma vaan oli niin
veemäisessä kohdassa, ettei sitä meinannut aluksi huomata.

Seppo

0 new messages