Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Audacity tai muu ohjelma jolla voisi ottaa kohinan pois

5 views
Skip to first unread message

Mikko Koho

unread,
Sep 6, 2013, 11:38:59 PM9/6/13
to
Elikkä. Jälleen kerran. "Kaheli efektimies" vauhdissa, tosin tällä kertaa uusin haastein. Ongelma olisi seuraava: on äänileike. Siitä Audacitylla spektrogrammia katsomalla löytää että tietyt äänekset ovat se mitä halutaan. Mutta. Mukaan on miksautunut myös x-määrä kohinaa joka ei kuulu mukaan. Noise gatella saa kyllä jaksollisesta äänestä löydettyä ne kohdat joissa on haluttu ääni mutta se ei auta tähän, kohina tulee mukaan mutta selvästi vaimeampana mitä halutut äänet ovat.
Löytyisikö mitään palikkaa ko. ohjelmaan tai löytyykö ohjelmasta mitään millä saisi tehtyä niin että sellaiset taajuudet, joiden taso on alle y dB, leikataan pois mutta muut jätetään. Vähän samalla tavoin kuin ihmisen korvakin tekee kokoajan. Onnistutaanhan tekemään huoneita joiden äänenpaine on -z dB koska ihmisen korva leikkaa alimmat tasot huitsin nevadaan, muutenhan kuulisimme kaiken sydämen tykytyksestä päässä virtaavan veren kohinaan.

Ohjelman oma kohinanpoisto on kokeiltu, lopputulos oli täyttä p***aa.

Mikko

P.V.

unread,
Sep 7, 2013, 2:48:38 PM9/7/13
to
"Mikko Koho" kirjoitti
viestiss�:5268eb8b-bd83-4133...@googlegroups.com...
> Elikk�. J�lleen kerran. "Kaheli efektimies" vauhdissa, tosin t�ll� kertaa
> uusin haastein. Ongelma olisi seuraava: on ��nileike. Siit� Audacitylla
> spektrogrammia katsomalla l�yt�� ett� tietyt ��nekset ovat se mit�
> halutaan. Mutta. Mukaan on miksautunut my�s x-m��r� kohinaa joka ei kuulu
> mukaan. Noise gatella saa kyll� jaksollisesta ��nest� l�ydetty� ne kohdat
> joissa on haluttu ��ni mutta se ei auta t�h�n, kohina tulee mukaan mutta
> selv�sti vaimeampana mit� halutut ��net ovat.
> L�ytyisik� mit��n palikkaa ko. ohjelmaan tai l�ytyyk� ohjelmasta mit��n
> mill� saisi tehty� niin ett� sellaiset taajuudet, joiden taso on alle y
> dB, leikataan pois mutta muut j�tet��n. V�h�n samalla tavoin kuin ihmisen
> korvakin tekee kokoajan. Onnistutaanhan tekem��n huoneita joiden
> ��nenpaine on -z dB koska ihmisen korva leikkaa alimmat tasot huitsin
> nevadaan, muutenhan kuulisimme kaiken syd�men tykytyksest� p��ss�
> virtaavan veren kohinaan.
>
> Ohjelman oma kohinanpoisto on kokeiltu, lopputulos oli t�ytt� p***aa.

Jos juuri tuohon teht�v��n ei l�ydy valmista ratkaisua, ehk� teht�v�n voisi
yritt�� jakaa pienempiin osiin: ensin jaettaisiin ��ni taajuuksien mukaan
omiksi raidoikseen n hertsin v�lein. T�m�n j�lkeen jokaiselta raidalta
kokonaan hiljennett�isiin riitt�v�n hiljaiset kohdat. Lopuksi raidat
miksattaisiin takaisin yhdeksi raidaksi.

K�sipelill� t�llaista ei ole j�rkev�� tehd�, mutta ehk� pluginej� l�ytyisi
paremmin erillisiin, yksinkertaisempiin teht�viin.

(Harmi, ettei spektrogrammia voi vied� kuvamuotoisena suurella resoluutiolla
ja tuoda sitten takaisin ��neksi muutettavaksi. Silloin teht�v� voisi hoitua
kerralla kuvank�sittelyohjelmalla.)

P.V.

Mikko Koho

unread,
Sep 7, 2013, 3:00:40 PM9/7/13
to
Kiitoksia, itseasiassa tuo olisi juuri se mitä haetaan. Eli kokonaisesta signaalista taajuudet "halki, poikki ja pinoon."
Noita plugineja on enemmän kuin tarpeeksi, käyttämälläni Fedoralla ja 477k tai 447k latauksen jälkeen ohjelma näyttää palikoita olevan yhteensä 128kpl!
0 new messages