Etu- ja keskikaiuttimet ovat Genelecin 8040A-mallia, surround-kaiuttimina on
pienempi 8020A (5.1-järjestelmä toistaiseksi).
Kiitos,
-jm
Vaikka ne suuntaisi miten, sen kuulee kuitenkin, jos ne ovat liian ylhäällä.
Ehkä reilu puoli metriä korvan yläpuolella vielä menettelisi (suunnattuina alaspäin).
Entä keskikaiutin sitten, valkokangas yltää kuitenkin reilusti ylemmäs kuin
korva + 0.5 m? Kankaan taakse kaiutinta ei saa (kangas on ikkunan edessä).
-jm
Jos ei vaihtoehtoja ole, niin ehkä sitten kannattaa etukaiuttimet nostaa puoleen väliin valkokangasta ja keskikaiutin kankaan yläpuolelle.
Kankaan alapuolelleko ei ole mahdollista sijoittaa keskikaiutinta (eli tulee liian alas)?
Itselläni kangas on kiinni katossa (hieman turhan ylhäällä, mutta alle piti mahtua vielä telkkari tason päälle) ja sen alareuna laskeutuu n. 130 cm korkeudelle.
Kaikki kaiuttimet ovat n. 110 cm korkeudella ja setti toimii ihan hyvin sekä telkkarista että kankaalta katsottaessa, vaikka "äänimaisema" onkin kankaan
alapuolella.
Teatterintekele on työhuoneessa, kankaan alapuolella on pöytätaso ja sen
alla subbari. Keskikaiutin on tällä hetkellä pöydän alla ja kaipa se
voisi siellä olla jatkossakin, mutta sitten tulee päinvastainen ongelma -
keskikaiutin on reilusti alempana kuin etukaiuttimet. ;-(
> Itselläni kangas on kiinni katossa (hieman turhan ylhäällä, mutta alle
> piti mahtua vielä telkkari tason päälle) ja sen alareuna laskeutuu n.
> 130 cm korkeudelle.
> Kaikki kaiuttimet ovat n. 110 cm korkeudella ja setti toimii ihan hyvin
> sekä telkkarista että kankaalta katsottaessa, vaikka "äänimaisema" onkin
> kankaan
> alapuolella.
En mielelläni nostaisi kangasta enää tuosta noin 80 sentistä (alareuna),
jotta katsellessa ei tarvitsisi istua niskat kenossa. Jos pöytää ei
olisi, keskikaiutin voisi olla heti kankaan alapuolella, mutta nyt ei.
Etukaiuttimet ovat nyt pöydällä, mutta ne pitäisi nostaa seinälle.
Täytynee mittailla, miten iso ero korkeudessa tulee milläkin tavalla.
Kompromisseilta ei vältyttäne..
Kiitos kommenteista.
-jm