Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Fordin mies taas pulassa

3 views
Skip to first unread message

Otto Suihi

unread,
Apr 13, 2009, 2:20:18 PM4/13/09
to
Epätoivoisesti yritän saada -99 Mondeoon AUX inputtia. Soitin on Fordin
alkuperäinen 6000CD RDS EON cd changer compatible.

Koneessa on yhden levyn soitin, johon saanee optiona myös kasettimankan.
Tänää purin veheen ja löysin seuraavaa. CD-soittimelta menee
viritin/vahvistimelle about 10 piuhanen lattakaapeli, jonka CD-puolen
puolella oli piirilevyssä selvästi merkitty Rout, Lout ja niille maat.
Väsäsin haaroittimen, jotta voin kytkeä linja piuhat noihin CD:ltä tuleviin.
Katkaisimella sitten valitsen kuuntelenko linja sisäänmenoa kun radio on
CD-tilassa vai CD:tä. No työnsin liittimeen linjatasoista signaalia, mutta
ei ei kuulunut pihahdustakaan.Ilmeisesti CD:ltä tuleva kama ei ole
linjatasoista tai jotain muuta.

Vehkeessä on myös liitäntä changerille, mutta vaatii kuulemma hirveätä
ACP-väylä virittelyä, jotta saa changerin linjatulot aktiivisiksi. Vituiksi
män tämäki yritys. Kohta pitää osta uus mankaa prkl!

Kristian Ukkonen

unread,
Apr 13, 2009, 2:35:04 PM4/13/09
to
Otto Suihi wrote:

> Epätoivoisesti yritän saada -99 Mondeoon AUX inputtia. Soitin on Fordin
> alkuperäinen 6000CD RDS EON cd changer compatible.

No, jos helppo ratkaisu kelpaa, niin RF modulaattorilla
vaan AUX inputtisignaali jollekin RF taajuudelle, ja kuuntelet
sitä radion kautta..

Vaikka proleimmillaan noin 4 euroa:
http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.12844

Kristian Ukkonen.

Otto Suihi

unread,
Apr 13, 2009, 2:39:20 PM4/13/09
to
ei kelepaaa! ääni oli niin hanurista

"Kristian Ukkonen" <kristian...@iki.fi> kirjoitti
viestissä:SyLEl.7461$xx4....@uutiset.elisa.fi...

Paroni

unread,
Apr 13, 2009, 3:15:15 PM4/13/09
to

"Otto Suihi" <eip...@eip.oo> kirjoitti viestissä
news:gs00se$r45$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

En kyllä ymmärrä miks oot ees ton aikaa jaksanu vääntää alkup. mankan
kanssa.
Uudella mankalla soi MP3:t, on usb:t ja vaikka mitkä, äänenlaatu/teho ei
ainakaan huonone ja on inputteja.

Otto Suihi

unread,
Apr 13, 2009, 3:33:27 PM4/13/09
to

"Paroni" <a.a@a.a> kirjoitti
viestissä:7bMEl.7488$xx4....@uutiset.elisa.fi...

Se on katos tuo kova yrittämisen puuhastelun halu. Lisäksi alkuperäinen
mankka on sitä sisustaan integroitua mallia, eli halutaan pysyä
alkuperäisessä ulkonäössä.

Janne Ollikainen

unread,
Apr 13, 2009, 3:51:32 PM4/13/09
to
Otto Suihi kirjoitti:


Koitapas tuolta?
http://www.xcarlink.co.uk/home.php?cat=19

Janne

Sami Setälä

unread,
Apr 13, 2009, 3:54:26 PM4/13/09
to
> Se on katos tuo kova yrittämisen puuhastelun halu. Lisäksi alkuperäinen
> mankka on sitä sisustaan integroitua mallia, eli halutaan pysyä
> alkuperäisessä ulkonäössä.

Mitäs sisustaan integroitua tuossa mondeon soittimessa muka on? Eikö se
ole ihan standardi suunnilleen suoralla etupaneelilla varustettu 2xDIN
korkuinen soitin? Tällöin vaihtoehdot ovat jälkiasenteinen 2din soitin
tai matala soitin ja tavaralokero.

-Sami-

Tuomas Yrjövuori

unread,
Apr 13, 2009, 3:57:05 PM4/13/09
to
Janne Ollikainen wrote:
> Koitapas tuolta?
> http://www.xcarlink.co.uk/home.php?cat=19

Ja myös näistä voi olla apua:
<http://tinyurl.com/cqzy75>

Follarit rajattu ryhmään s.h.a.tee-itse.

--
Tuomas Yrjövuori

Paroni

unread,
Apr 13, 2009, 4:01:29 PM4/13/09
to

"Otto Suihi" <eip...@eip.oo> kirjoitti viestissä
news:gs041u$seu$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

Njoo, tuohon taitais tarvita joku 2xdin kokoinen mankka tai peitelevy
(tuskin kovin hieno..) mutta jos musta kojeataulu, ja musta pelkistetty
mankka, niin ei kai se kovin metsään voi mennä? Auton oma näyttö tietysti
lakkaa näyttämästä, paitsi joihinkin mankkoihin saa tuonkin pelaamaan, jos
tarpeellista on.
Opelissa tosin lakkasi toimimasta myös ajomelun(nopeuden?) mukaa säätyvä
volume, mutta kyllä MP3 DVD soitin on muuten aikalailla mukavampi kuin perus
CD. + Tehoa on paljon enemmän, soi vakiokajaritkin paremmin.

Mika Selänne

unread,
Apr 14, 2009, 4:37:25 AM4/14/09
to

"Otto Suihi" <eip...@eip.oo> wrote in message
news:grvvoo$qm4$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

Koitiko myös niin, että laitoit levyn soimaan soittimeen samalla kun koitit
sitä "aux-inputtia" syöttää linjatasoisella signaalilla?
Jokin muting saattaa olla vielä päällä, jos se CD-levy oli esim
pause -tilassa...
Ja jos vielä seuraat niitä L+R karvoja siellä viritin/vahvistinpuolella,
niin saatat löytää piirin, joka toimii ohjelmanvalintakytkimenä. Niissä
piireissä on usein myös käyttämättömiä tuloja, jollaisen voisi valjastaa
AUX-input -käyttöön.

-Mika-


Ilkka

unread,
Apr 14, 2009, 8:09:55 AM4/14/09
to

"Otto Suihi" <eip...@eip.oo> wrote in message
news:gs00se$r45$1...@nyytiset.pp.htv.fi...

> ei kelepaaa! ääni oli niin hanurista
>
>>
>> Vaikka proleimmillaan noin 4 euroa:
>> http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.12844
>>


Noissakin on tosi paljon eroja. Ostaa muutaman kympin laitteen, niin laatu
riittää aivan varmasti siihen, mitä nyt auto ympäristössä yleensäkkään voi
äänenlaatua olla!

t: Ile


Otto Suihi

unread,
Apr 14, 2009, 4:20:22 PM4/14/09
to

"Mika Selänne" <som...@microsoft.com> kirjoitti
viestissä:9XXEl.7606$xx4....@uutiset.elisa.fi...

>
> "Otto Suihi" <eip...@eip.oo> wrote in message
> news:grvvoo$qm4$1...@nyytiset.pp.htv.fi...
>> Epätoivoisesti yritän saada -99 Mondeoon AUX inputtia. Soitin on Fordin
>> alkuperäinen 6000CD RDS EON cd changer compatible.
>>
>
> Koitiko myös niin, että laitoit levyn soimaan soittimeen samalla kun
> koitit sitä "aux-inputtia" syöttää linjatasoisella signaalilla?
> Jokin muting saattaa olla vielä päällä, jos se CD-levy oli esim
> pause -tilassa...

Joo, oli levy pällä tai pois ja mute yms. Ei vaikutusta,

> Ja jos vielä seuraat niitä L+R karvoja siellä viritin/vahvistinpuolella,
> niin saatat löytää piirin, joka toimii ohjelmanvalintakytkimenä. Niissä
> piireissä on usein myös käyttämättömiä tuloja, jollaisen voisi valjastaa
> AUX-input -käyttöön.
>
> -Mika-

Hmm. voi olla ideaa.


JiiR

unread,
Apr 14, 2009, 10:55:53 PM4/14/09
to
"Otto Suihi" <eip...@eip.oo> kirjoitti
viestissä:gs2r5s$bc$1...@nyytiset.pp.htv.fi...
Laitoin tämän aikaisemmin töistä dna:n kautta, muttei näköjään löytänyt esim
soneran palvelimelle.

Olisko tästä mitään apua:
http://www.ozyurek.org/teyp/teyp_Focus_baglanti.pdf


J

Tuomas Yrjövuori

unread,
Apr 15, 2009, 5:27:24 AM4/15/09
to
Tämäkin kannattaa vilkaista. Tuolta kohdasta "Ford ACP":
<http://www.mictronics.de/?page=cdc_proto>

--
Tuomas Yrjövuori

TjA

unread,
Apr 15, 2009, 5:37:47 PM4/15/09
to
Ilkka kirjoitti:

Olen samaa mieltä! 9 euron laite oli ääneltään lähes käyttökelvottoman
huonolaatuinen, kun taas n. kolmenkympin härveli toimii autokuuntelussa
ihan mukavasti, kunhan mp3-soittimen kuulokelähdöstä vääntää tarpeeksi
volumea :)

Toki huomasin samalla senkin, että toiset virittimet tulevat
pienitehoisten ULA-lähetinten kanssa paremmin toimeen kuin toiset - eron
huomaa esim. stereokohinan määrässä.

--
TjA

0 new messages