Itsekkin näin (ja ajoin läpi) kyseisen Meteoriittitien osallistuessani Ursan
Cygnus-kesätapaamiseen, joka järjestettiin Övikin leirikeskuksessa.
Bjurböleen, merenlahteen tarkalleen ottaen, putosi 12.3.1899 klo 22.29
meteoriitti, joka teki jäähän avannon. Meteoriitin vaellus suurena
tulipallona nähtiin laajalla alueella Itämeren ympäristössä ja meteoriitin
aiheuttamat yliäänipamaukset ravisteli ikkunoita pääkaupunkiseudulla.
Työläiden vaiheiden jälkeen merenpohjasta, 9 metrin syvyydestä (noin 1 m
vettä ja 8 m mutaa) saatiin kerättyä kaikkiaan 328 kiloa kivimeteoriitin
palasia. Kyseessä on sen verran huomattava meteoriitti, että se pitää
vieläkin hallussaan kunniaa olla suurin Suomesta löytynyt tai Suomeen
pudonnut meteoriitti. Suomesta on löytynyt (jos mikrometeoriitteja ei
huomioda) 6, pudonneita on 6 ja yhdestä ei tiedetä oliko kyseessä löytö vai
putous (Åbo).
Bjurbölen meteoriitti on myös eräs suurimmista pudonneista
kivimeteoriiteista jonka putoaminen on nähty. Toppuutellaan sen verran, että
ei se kymmenen suurimman joukkoon sentään mahdu. Suurimmat kappaleet, jotka
merenpohjasta pelastettiin olivat 80.2, 21, 18 ja 17 kiloa. Suurin ja
muutama muu on Helsingin kivimuseossa nähtävissä. Minulla itselläni on yksi
2 gramman palanen. Bjurböle on kuuluisa meteoriitti (tyyppi L4) haurautensa
ja suurien kondrien eli jyvästen ansiosta.
Kraatterista sen verran, että tämän kokoiset meteoriitit eivät tee maalle
pudotessaan kraatteria vaan ns. putoamiskuopan, joka on vain hieman suurempi
läpimitaltaan kuin itse meteoriitti. Bjurböle tosi teki 4 metrin avannon
jäähän. Lähemmäs 1000 kg meteoriitti saattaa jo tehdä aidon kraatterinkin,
yleensä kyllä vain iskukraatterin, mutta joskus peräti
räjähdyskraatterinkin. Aitoja törmäyskraattereita Suomesta on löytynyt 9
kappaletta, joista suurin on Lappajärvi, jonka halkaisija on ainakin 17 km
ja pienin Karikkoselkä Petäjävedellä, jonka halkaisija on noin 1.4 km.
Jarmo Moilanen
S-posti: jar...@netppl.fi
Kotisivut: http://netppl.fi/~jarmom/
<Ma...@Martti.Alkio> kirjoitti viestissä:3959e2de...@news.vtt.fi...
> Nykyisin Porvoon kaupunkiin kuuluvassa Bjurbölen kylässä on katu
> nimeltään Meteoriitintie (Vessön tien varrella). Muistelen hämärästi,
> että nimi liittyisi paikalle pudonneeseen meteoriittiin, (ihan kuin
> tien varrella olisi joskus ollut joku kyltti) . Tietääkö joku, onko
> Bjurböleen pudonnut huomattava meteoriitti ja jos on niin minkä
> kokoinen? Milloin tämä tapahtui? Onko kraateri vielä näkyvissä ja
> pääseekö sinne katsomaan?
>
> -Mara