Olisi tarve ja halu toteuttaa omia ideoita mutta tilat ja koneet puuttuvat.
Onko pääkaupunkiseudulla paikkaa, jossa voisi tehdä hieman isompiakin
puutöitä? Lähinnä olisin tekemässä erilaisia kodin kalusteita; CD-tornia,
pöytää, hyllyä jne..
Muutamia toiveita paikalle olisi:
- tarvittavat koneet ja työkalut käytettävissä
- tarvittaessa saisi opastusta sekä koneiden käytössä että puutöissä
yleensäkin
- keskeneräiset työt voisi säilyttää "pajalla"
Ilmaista tuon ei tarvitse olla, kunhan tulee halvemmaksi kuin ostaa oma
puusepänverstas. Eli vähän niinkuin pääsisi takaisin kouluun
veistotunneille.
- Kari
Mitä mahtaa tarkoittaa pääkaupunkiseutu, mutta Vihdissä ainakin on
Hiidenopisto (kansalaisopisto) jossa koululla kerran viikossa
puu- ja metallityö kerho.
Valilettavasti ilmoittautuminen on syksyllä koko kaudeksi ja paikkoja
niukasti kysyntään verrattuna.
Kannattaa siis pilata kuntonsa ja kertoa heti kättelyssä, ettei halua
ainakaan puutöihin. Näin sinne pääsee.
Tjaa. Helsingin työttömien yhdistyksellä oli ennen kaikenlaisia pajoja,
mutta toiminta näyttää nykyään olevan ATK-puolella.
http://www.hety.fi/
Aika traagista, molemmat jutut, yhdessä ja erikseen..
Espoon kaupungilla on tämmöinen paikka äskettäin nähdyn TV-ohjelman
mukaan.
Sakari Aaltonen
Tervehdys
Olen ollut useamman vuoden Espoon työväenopiston kautta puutyökurssilla.
Pajoja on ainakin Leppävaarassa ja Suomenojalla, joissa itse kävin.
Kurssit ovat olleet vain noin 10 hengelle, ja aina täynnä, mutta itse
pääsin joka kerta mukaan, kun halusin. Varmasti peruutuspaikkojakin
tulee, koska väki väheni aikaa myöten joka kerralla. Edellytys on
tietenkin, että olet espoolainen.
Suomenojalla oli paremmat koneet, Leppävaarassa vain koulun
askartelutila. Kaikki koneet olivat vapaasti käytettävissä, tarvikkeet
ostettiin pääsääntöisesti itse.
Suomenojan tilaan pääsi [ainakin silloin, kun itse kävin noin 5 vuotta
sitten] pienellä tuntimaksulla tekemään myös muuna aikana,
työväenopiston kurssi oli vain kerran viikossa.
Minä tein pöytiä, tuoleja ja hyllyjä silloin, eli isojakin töitä oli
mahdollista tehdä.
--
pexi
Lisätietoja löytynee nimellä Nikkariverstas
www.espoo.fi
NIKKARIVERSTAS
Suomenoja, Hyljeluodontie 3, p. 8165 7810. Nikkariverstaalla voit tehdä
vaikkapa keittiön kaapit tai korjata rikki menneen tuolin jalan. Kysy
lisää opettajalta, hän avustaa myös vasta-alkajia. Hinta 4 € / tunti,
koneiden käyttö 7-17 € / tunti. Nikkariverstas on avoinna ma ja to 12-
20.30, ti ja ke 9-16.30, perjantaina sopimuksen mukaan.
Sittenhän on vielä työttömien puutyöpaja Kyläsaaressa
Kierrätyskeskuksen vieressä, siellä täytyy käydä ensin kopilla
ilmottautumassa ja laittamassa nimensä kirjaan, tämä lähinnä
vakuutuksen takia.
t.Kari2 alias Hevi
...jake
entinen länsi helsingin työttömät ry, nyk HORISONTTI malminkartanossa (?)
niillä isot tilat yleensä, joissa toimii myös puutyöverstas, käyttömaksut
tms. 1e-2e kerta (?)
tms. ei kallis...
t:ekomies
"Kari" <tarjo...@yahoo.com> wrote in message
news:onSHb.191$Ai5...@reader1.news.jippii.net...
Tietääköhän joku että onkohan Vantaalla tai jopa Tikkurilassa jotain
puuverstasta jossa voi askarrella edullisesti? Samalla kiinnostaisi
tietää että toimiiko täällä päin jotain työttömien yhdistystä vaikka
eipä tämä jälkinmäinen tähän ryhmään kuulu.