Mallina sekä viisarillinen että digitaalinäytöllä oleva valmiskello
olisi kelvannut, mutta mistään kaupasta ei ole tällaisia kelloja vielä
tähän mennessä löytynyt. Paristolla toimivia seinäkelloja on vaikka
millaisia, samoin 230 V radioherätyskelloja, kattoon numeronsa
heijastavia häirikkökelloja ym. löytyy mutta eipä ole pelkkää valaistua
kotitalouteen sopivaa seinäkelloa missään.
Ellen saa täältä ryhmästä keltään vinkkiä mistä kaupasta kyseisen
ihmekellon voisi löytää, niin ajattelin alkaa nysväämään sellaista itse.
Valmiiksi en kelloa enää jouluun mennessä saa, mutta ehkä loppiaiseen
mennessä voisi ehtiä näpertää.
Tämän hetkisenä ideana on käyttää kellona normaalia paristolla käyvää n.
25 cm halkaisijaista seinäkelloa. Mutta valaisu siihen tulisi kellon
raameihin piiloon upotetuista LED:eistä. Ja LED:ejä taas ruokitaan
töpselinreikään kytketyn verkkolaitteen eli muuntajan kautta.
Kolvia osaan käyttää parikymmenvuotisella kokemuksella, yksinkertaisiin
sähköhommiin. Mutta mitään piirilevyjä tuskin kykenen valmistamaan,
josko sellaisia tässä tapauksessa tuskin edes tarvitaankaan.
Kysymyksenä lähinnä on että mistä kaupasta osaan hakea sopivat LED:it?
Eli millä jännitteillä ja tehoarvoilla kysyn niitä joltakin
komponenttikauppiaalta?
Verkkolaite (mikä?) jännitteineen pitää tietenkin valita kai LED:ien
jännitteen mukaan. Myös vinkkejä siitä miten nuo LED:it piilottaisi
kellotauluun, tai mahdollisesti taulun taakse jos kellotaulu on
läpikuultavaa mallia.
LED:ien tuottama valaistuksen määrä taululla pitäisi myös olla
säädettävissä, jonka säädön mahdollisesti saa helpoimmin jonkinlaisella
LED:in eteen tulevalla varjostussysteemillä.
Kaikenlaiseen tällaiseen mielellään kuulisi vinkkejä, jos joku on
LED:ien tai mahdollisesti seinäkellojenkin kanssa enemmänkin
askarrellut.
Kiitokset kaikista vinkeistä.
-Nysvääjä
Jäi kyllä vähän epäselväksi mitä loppujen lopuksi haetaan, kaupasta valmis
itse tehty paristoilla toimiva 230 V muuntajalla oleva 25 cm halkaisijaltaan
oleva viisarillinen digitaalinen herätyskello seinälle ledeillä sivuista
valaistuna ? =)
Pitkään jouduin itsekin etsimään makuuhuoneeseen sopivaa seinäkelloa.
Digitaalinen pitää olla toki, ettei kuulu rouskutusta ja valoa ei saa
tietenkään olla, kun olisi tarkoitus nukkuakin siinä huoneessa. Jyskistä se
taisi loppujen lopuksi löytyä. Muuten hyvä, mutta jätättää aika lailla, kun
on tottunut sveitsiläiseen rannerautaan. Näyttää kellonajan lisäksi
pienemmällä päivämäärän, viikonpäivän ja lämpötilan. Herättäisikin
tarvittaessa.
Ohlosinlta löytyy ainakin 320 x 160 mm kokoinen punaisilla numeroilla oleva
digiseinä-/pöytäkello, kävisikö semmoinen?
Tuossa ei taida valaistusta olla, ei sanota?
http://www.kultakello.fi/liitetiedostot/tuotteet/197.jpg
Hmm, mikähän tuo ohlsonilla oleva "itsevalaisevalla kellotaululla" oleva
analogiseinäkello on, onkohan siinä ihan jotain valaistusta vai jotain
pimeässä hohtavaa materiaalia vain ?
Hienonta olisi tietenkin ostaa kellokoneistosetti ja tehdä koko muu kello
itse, silloinhan valaisun voisi toteuttaa vaikka millä hienoilla
ratkaisuilla... tuo valaistushan voisi lähteä päälle esimerkiksi
liiketunnistimen perusteella, jos semmoisen saisi niin tarkasti suunnattua,
että tunnistaisi liikkeen vasta jonkun verran sängyn yläpuolelta --> valot
päälle kelloon, kun esim. nostaa käden vähän korkeammalle tai nousee sängyn
reunalle istumaan.
LED:ien valintaa ja mitoitusta en yritä käydä neuvomaan, koska täällä on
paremmin asiasta tietäviä kuitenkin. Mutta eikö tuon LED:ien valaistuksen
säädön voisi toteuttaa esim. valintakytkimellä joka valkkaisi onko käytössä
kuinka paljon ledejä (esim. vain joka kolmas tunti tai kaikki tunnit) ja/tai
potikalla? Se LED:ien sijoitus tietenkin maun mukaan, mutta kuten ehkä
tuosta jo selvisikin niin yksi idea voisi olla laittaa reunoilta keskelle
osoittamaan esim. jokaisen tunnin kohdalle, vaatii toki sopivan mallisen
kellon että onnistuu, mutta niitä kyllä löytyy.
--
Turo Takanen
> Meinasin antaa yli seitsemänkymppisille sukulaisvanhuksilleni lahjaksi
> makuuhuoneen takaseinälle sijoitettavan valaistun kellon. Siis
> sellaisen normaalin yksinkertaisen seinäkellon jossa on sen verran
> omaa valoa että ajan näkee myös pimeässä.
Ihan hyvä ideahan tuo ainakin on.
> Tämä valaisu vaatinee sen
> että sähkövirtaa pitää ottaa 230V verkosta.
Näin on tosiaan järkevintä toimia. Virtaa kuluu kuitenkin jonkin verran ja
vaikka sen ottaisi pienestä akustakin tms, niin ei sekään loputtomasti
kestä. Ja lataaminen taas ei oikein sovi tuollaiseen kohteeseen /
käyttäjille. Eli mielummin johto pitkin seinää sinne kellolle.
> Mallina sekä viisarillinen että digitaalinäytöllä oleva valmiskello
> olisi kelvannut, mutta mistään kaupasta ei ole tällaisia kelloja vielä
> tähän mennessä löytynyt.
Valaistuja tauluja on tosiaan harvassa varsinkin tuossa vähän isommassa
kokoluokassa. Monenlaista pikkukelloa on ja sitten oikeasti suurta, mutta
välimuotoja ei juurikaan ole.
> Paristolla toimivia seinäkelloja on vaikka
> millaisia, samoin 230 V radioherätyskelloja, kattoon numeronsa
> heijastavia häirikkökelloja ym. löytyy
Jep, noitahan riittää. Mutta miksi kattoon heijastava on häirikkökello?
> mutta eipä ole pelkkää
> valaistua kotitalouteen sopivaa seinäkelloa missään.
Siis niitä viisarikelloja löytyy, jotka heijastavat kellonajan varjoina
seinään. Tosin vastaantulleet ovat kyllä olleet pikemminkin turhan
nuorekkaita tai lelun näköisiä tuohon omaan tarpeeseesi.
> Ellen saa täältä ryhmästä keltään vinkkiä mistä kaupasta kyseisen
> ihmekellon voisi löytää, niin ajattelin alkaa nysväämään sellaista
> itse. Valmiiksi en kelloa enää jouluun mennessä saa, mutta ehkä
> loppiaiseen mennessä voisi ehtiä näpertää.
En tosiaan osaa heittää mitään hyvää liikettä tähänlähtöön.
Mutta kyllähän tuollainen tosiaan syntyy itsetehden ja varmasti teet ennen
loppiasta vaikka monta, ellei sitten joku muu vie kaikkea aikaasi.
> Tämän hetkisenä ideana on käyttää kellona normaalia paristolla käyvää
> n. 25 cm halkaisijaista seinäkelloa. Mutta valaisu siihen tulisi
> kellon raameihin piiloon upotetuista LED:eistä. Ja LED:ejä taas
> ruokitaan töpselinreikään kytketyn verkkolaitteen eli muuntajan
> kautta.
>
> Kolvia osaan käyttää parikymmenvuotisella kokemuksella,
> yksinkertaisiin sähköhommiin. Mutta mitään piirilevyjä tuskin kykenen
> valmistamaan, josko sellaisia tässä tapauksessa tuskin edes
> tarvitaankaan.
Piirilevyä et tosiaan tarvitse, muutama etuvastus riittää. Mutta jos haluat
jotakin muuta toiminnallisuutta tuohon, niin sitten voikin olla tarvetta
piirilevyllekkin.
> Kysymyksenä lähinnä on että mistä kaupasta osaan hakea sopivat LED:it?
> Eli millä jännitteillä ja tehoarvoilla kysyn niitä joltakin
> komponenttikauppiaalta?
Mistä tahansa elektroniikkaliikkeestä. Tosin mitään tiettyä on vaikea
ehdottaa, kunnei tiedä, että missäpäin vaikutat.
Ledin speksit taas määräytyvät valitsemasi ledityypin mukaan ja ne saat
sieltä liikkeestä. Eli menet liikkeeseen, kerrot kaipaamiesi ledien värin,
pyydät näyttämään pari eri kirkkautta, valitset sopivat ja lopuksi kysyt
virran ja jännitteen.
> Verkkolaite (mikä?) jännitteineen pitää tietenkin valita kai LED:ien
> jännitteen mukaan.
Ledien etuvastukset mitoittaen sen verkkolaitteen mukaan, niin homma toimii.
Ja ne vastukset osataan kyllä tarpeen vaatiessa laskea siellä
elektroniikkaliikkeessäkin.
Mutta joku luokkaa 5V poweri on ihan ok. Esim Bebek on ainakin myynyt
puoli-ilmaista ja pienikokoista 5,5V hakkuripoweria. Samaten joku vanha
kännykän laturi voi olla enemmän, kuin sopiva. Itse ostin SPR:n kontista
taannoin muistaakseni eurolla parikin juuri sopivaa kännylaturia noihin
ledijuttuihin.
> Myös vinkkejä siitä miten nuo LED:it piilottaisi
> kellotauluun, tai mahdollisesti taulun taakse jos kellotaulu on
> läpikuultavaa mallia.
Tuo pitää miettiä sen kellon mukaan. Läpikuultava on sikäli hankala, että
ledien kapeat valokiilat aiheuttavat helposti hieman epätasaisen valon.
Mutta mahdotonhan homma ei toki ole.
Itse olen joskus tehnyt niin, että laitoin mattapäiset 3mm ledit kolmen
tunnin välein (3, 6, 9 ja 12 kohdille). Lopputulos oli melko hyvä ja koko
taulu kohtuullisesti valaistu. Samaten tuo kolmen tunnin jako tuntui ihan
hyvältä. Mutta kokeilla piti sitäkin, että tuo neljä vaikka punaisina ja
muiden tasatuntien kohdille vaikka kirkkaat.
Jos taas niitä ledejä laittaa taulun sivuille, niin kannattanee valita
sellainen kello, jossa etu"lasin" ja kellotaulun välinen etäisyys on
mahdollisimman suuri. Näin on paremmat mahdollisuudet sijoittaa ne ledit
niin, että valaisevat myös viisareiden etupuolta.
> LED:ien tuottama valaistuksen määrä taululla pitäisi myös olla
> säädettävissä, jonka säädön mahdollisesti saa helpoimmin
> jonkinlaisella LED:in eteen tulevalla varjostussysteemillä.
Itse laitoin hämäräkytkimen sytyttämään ja lisäksi säädön kirkkauteen. Mutta
jos verkkolaitteella kerran syöttää, niin eipä sillä ole mitään merkitystä,
että palavatko aina.
Tuo varjostus tuntuu kyllä melkoisen hankalalta hommalta. Mielummin vaikka
sieltä elektroniikkaliikkeestä joku 4-asentoinen kiertokytkin ja sopivat
vastukset. Näin saat helposti 4 tasoa kirkkaudelle. Eikä portaatonkaan
mahdottoman monimutkainen ole.
> Kaikenlaiseen tällaiseen mielellään kuulisi vinkkejä, jos joku on
> LED:ien tai mahdollisesti seinäkellojenkin kanssa enemmänkin
> askarrellut.
Molempia on joskus "potkittu"
Tiedäthän muuten, että rakennussarjana saa normaaleilla ledeillä
toteutettuja "viisari"kelloja? Siis sellaisia, joissa on kehällä 60
minuuttilediä ja sisäkehällä 12 tuntilediä.
Ja ainahan on sekin mahdollisuus, että paloittelet vaikka sen kelloradion ja
hyödynnät sitä runkona. Radion omat 7-segmentit pois, väliin transistorit ja
vaikkapa 100mm 7-segmentit tilalle. Näkyy varmasti riittävän pitkälle, eikä
siltikään tule edes mahdottoman kalliiksi.
> Kiitokset kaikista vinkeistä.
Toivottavasti jotakin oli edes jotakin apua.
Markus
> Meinasin antaa yli seitsemänkymppisille sukulaisvanhuksilleni lahjaksi
> makuuhuoneen takaseinälle sijoitettavan valaistun kellon. Siis
> sellaisen normaalin yksinkertaisen seinäkellon jossa on sen verran omaa
> valoa että ajan näkee myös pimeässä. Tämä valaisu vaatinee sen että
> sähkövirtaa pitää ottaa 230V verkosta.
>
Helpolla: Nyt valmiita jouluvaloja saa edullisesti, ostat LEDisarjan ja
käytät siitä vaikka vain yhden (15 ledin) sarjaankytketyn pätkän
kehälle. Tarpeen mukaan yksi sarjavastus ketjuun, 10-200R, ihan
tavallinen (tehonkesto 1/2W) riittää...
Jos haluat enemmän askarrella taustan kanssa, pura valmiista kellosta
koneisto ja istuta omaan paksuun akryylilevyyn, jonka päätyyn/päätyihin
upotat ledit... koko levy hohtaa...
terv mace
> Itse laitoin hämäräkytkimen sytyttämään ja lisäksi säädön kirkkauteen. Mutta
> jos verkkolaitteella kerran syöttää, niin eipä sillä ole mitään merkitystä,
> että palavatko aina.
Eihän sillä muuten, mutta makuuhuoneessa voi olla ihan kiva pystyä
samuttamaan kun haluaa nukkua :-)
> Tuo varjostus tuntuu kyllä melkoisen hankalalta hommalta.
Totta.
> Mielummin vaikka
> sieltä elektroniikkaliikkeestä joku 4-asentoinen kiertokytkin ja sopivat
> vastukset. Näin saat helposti 4 tasoa kirkkaudelle. Eikä portaatonkaan
> mahdottoman monimutkainen ole.
Itseasiassa, kaikkein yksinkertaisintahan se on tehdä nimenomaan
portaattomasti...siihenhän kun ei tarvita muuta kuin sarjapotikka.
Sopivan koon hakeminen toki on pienehkö homma, mutta niinhän se on
sopivien vastuskokojenkin hakeminen portaallisen säädön portaille.
Ja sitten, paljastetaan nyt se ledin etuvastuksen laskeminenkin
kysyjälle:
Ledin parametrejä ovat kynnysjännite ja suurin sallittu virta.
Suurimmalla virralla ajamalla tulee täysi valoteho. Vastusarvo tämän
virran saamiseksi syntyy näin:
(Lähdejännite - ledin kynnysjännite) / ledin maksimivirta AMPEEREINA
Esim: jos ledin kynnysjännite on 1,6V, jännitelähteen jännite 5,5V,
ja ledin suurin sallittu virta 20mA, niin (huomaa ampeerien
yksikkömuunto):
(5,5V - 1,6V) / 0,02A = 195 ohmia
Ja sitten himmennys tehdään pienentämällä virtaa kasvattamalla
vastusarvoa. Parhaiten onnistuu kokeellisesti etsimällä sopivia
kirkkaustasoja erikokoisilla vastuksilla.
Huomioitavaa (yleisiä n00bivirheitä):
-Jännitelähteeseen lediä EI SAA KOSKAAN KYTKEÄ ILMAN ETUVASTUSTA!,
vaikka lähdejännite olisi kynnysjännitteen suuruinen. (ts.
lähdejännite oltava aina isompi kuin ledin kynnysjännite ja tämä
sovitettava etuvastuksen avulla)
-Rinnankytketyillä ledeillä oltava aina jokaisella oma etuvastus.
-Jos lähdejännite on _yli_ 2x ledin kynnysjännitteen suuruinen, voit
kytkeä ledejä sarjaan, jolloin kokonaiskynnysjännite kytkennällä
on jokaisen ledin kynnysjännitteen summa. Tälle rimpsulle sitten vaan
sarjaan yksi etuvastus, jonka lasket em. kaavalla käyttäen tätä
kokonaiskynnysjännitettä. Esim. jos kynysjännite on 1,6V ja
lähdejännite 5,5V, voit tehdä kolmen sarjaankytketyn ledin rimpsuja,
joille etuvastuksen arvon lasket käyttäen 4,8V kynnysjännitettä
kaavassa.
--
Top-postaus ja Kestäneen Paulin ruokkiminen ehdottomasti kielletty.
Villen Kellosta löytyy ainakin digitaalisia verkkojännitteellä toimivia.
http://www.villenkello.fi/shop/kauppa1/index.php?nayta=tuote&kategoria=198
Miten olisi yksinkertainen tapa: asenna lamppu kellotaulun taakse. Jos taulu
on läpikuultava, niin valo riittää pimeässä ja hämärässä. Viisarit ja
numerot erottuvat hyvin. Koska kyseessä on vanhus, joka ilmeisimmin ei
nykyajan kotkotuksista piittaa, vaan haluaa tietää paljonko kello on jos
sinne katsoo, luulisin em. järjestelyn olevan hyvä. Kirkkautta ei tarvinne
säätää, kunhan kerran laittaa sen kohdilleen.
Yksinkertaisimmillaan jääkaapin tai uunin lamppu sopivaan kantaan
verkkojohdon päähän lampun taakse. Jos tuntuu, että kuumenee likaa, täytyy
tehdä taakse korotettu kehys, jolloin saadaan ilmatilaa. Tähän voidaan
laittaa ilmarakoja, joiden suunnittelu siten, että häiritseviä valokiiloja
ei esiinny, tuottanee nysväystyydytystä.
Hyvällä tuurilla löydät jostain valmiin lampunkannan johdolla ja töpselillä,
jolloin sähköturvallisuuskysymykset ovat o.k. Mitenkä on, ryhmäläiset, saako
nykyään tuollaisen lampun asentaa ihan itse?
Onnea ja tekemisen iloa.
Koko ryhmälle hyviä joulun- ja uudenvuodenaikoja.
Nuuska
Mainostaa kellon numeroiden erottuvan jopa 35 m päästä. Jonnekin koulun
käytävälle, varastoon tms. varmasti omiansa.
Sitä jäin aprikoimaan että millä kirkkaudella tuollainen kello loistaa
makkarin pimeydessä 3..4 m päästä katsottuna. Ihan näkemättä ei
uskaltaisi postimyynnistä ostaa, vaikka toki palautusoikeuskin
postimyynnissä on.
Pikkuisen vaikuttaisi pitkältäkin tuo Villen 85 euron hinta. Kun edellä
saamani vinkin perusteella Clas Ohlsoni näköjään myy samankokoista 32cm
x 20cm LED-kelloa 39 eurolla.
-Nysvääjä
Hmm, oma simmu voisi hyvinkin digata akryylistä, punaisena hehkuvaa
kellotaulua.
Mutta mites sitten mummi?? Tarttis ensin melkeen tehdä yksi ja katsoa
sitten isoäidin reaktiot:)
-Nysvääjä
Thanks, tämän ohjeen talletinkin jo yleiseen \TALLETA_TUTKI -kansiooni
tulevia varten.
Siis jos tässä tosiaan lopulta kuitenkin käy niin että en perästäkään
löydä mummin yösimmuun sopivaa kellotaulua mistään, niin sitten alan
tehdä visityksiä itse.
-Nysvääjä
Itsellä piisaa työperäisissä hommissa riittävästi muuta kiirettä ja
puuhattavaa, että jos sopiva klocka jostakin valmiina löytyy, niin
sopuisasti kaivelen kuvetta ja luistan tällä erää sitä kautta ohi.
Eläkkeellä sitten veistän ja rakennan oikein kunnon kellot koko
suvulle:)
-Nysvääjä
Hmm, käväisin Olsonilla marraskuulla ja katsoin kaikki hyllyissä olleet
kellot, mutta tuota en nähnyt. Myyjältä kysyin että onko jotakin
seinälle ripustettavaa kelloa joka näkyisi myös pimeässä, niin myyjä
tarjosi olevaksi vain radioherätyskelloja.
Täytynee käydä katsomassa jos kelloja siellä on ja jos saa nähtäväkseen
miten kirkkaat punavalot tuosta tulee. Vanhat ihmiset ovat herkkiä ja
tarkkoja nukkumavalaistuksen kanssa, ja äkkiä alkavat känistä eivätkä
tykkää uutuuslaitteesta yhtään.
Paljon nuorempaa polvea olevalle anopille vein aikoinaan kattoon
heijastavan kellon, ja hän alkoi valitella että tuo katossa koko ajan
oleva kellonaika valvottaa häntä. Jos uni tulee huonosti, katossa olevaa
kelloa vilkuilee tämän tästä, kellonaika kuulemma heijasteli
silmäluomien läpikin. Anoppi näkyi nostaneen lahjakellonsa
liinavaatekaappiin talteen.
> Hmm, mikähän tuo ohlsonilla oleva "itsevalaisevalla kellotaululla" oleva
> analogiseinäkello on, onkohan siinä ihan jotain valaistusta vai jotain
> pimeässä hohtavaa materiaalia vain ?
Näyttäisi olevan pelkkä paristokello. Tällaisia katselin Olssonilla
useitakin, missään ei ollut 230V valaistusta.
-Nysvääjä
Joulukuun ekana viikonloppuna ainakin oli Vantaan Ohlsonilla ja kataloogista
löytyy myös.
> Paljon nuorempaa polvea olevalle anopille vein aikoinaan kattoon
> heijastavan kellon, ja hän alkoi valitella että tuo katossa koko ajan
> oleva kellonaika valvottaa häntä. Jos uni tulee huonosti, katossa olevaa
> kelloa vilkuilee tämän tästä, kellonaika kuulemma heijasteli
> silmäluomien läpikin. Anoppi näkyi nostaneen lahjakellonsa
> liinavaatekaappiin talteen.
Ei se iästä kai ole kiinni, vaan enimmäkseen siitä mihin tottuu. Tai sitten
emäntä on valehdellut meikäläiselle ikänsä ja näyttää ikäisekseen melko
nuorelta =P
> Näyttäisi olevan pelkkä paristokello. Tällaisia katselin Olssonilla
> useitakin, missään ei ollut 230V valaistusta.
Ei kai ole mikään ongelma korvata paristoa verkkolaitteella?
--
Turo Takanen
Kyseistä seinäkelloa näkemättä, ja tietämättä mitä tekniikkaa siinä
käytetään "valaisuun", niin olen noin satavarma että se jatkuvasti
päällä oleva valoteho ei ole ainakaan mistään paristoista kotoisin.
Arvailen, että tuossa kyse on samanlaisesta valaisusta kuin rannekellon
itsevalaisevat numerotkin. Rannekellon viisarithan tyypillisesti näkyvät
vain n. 10 minuuttia sen jälkeen kun valaistus on huoneesta sammutettu.
-Nysvääjä
> Arvailen, että tuossa kyse on samanlaisesta valaisusta kuin rannekellon
> itsevalaisevat numerotkin. Rannekellon viisarithan tyypillisesti näkyvät
> vain n. 10 minuuttia sen jälkeen kun valaistus on huoneesta sammutettu.
Niitä on kahdenlaisia: Jälkiloistefosforilla ja radioaktiivisella
fosforilla. Ensimmäinen on tuo mainitsemasi 10 min valaistuksen
jälkeen jälkiloisteellaan loistava, jälkimmäinen taas sisältää
radioaktiivista ainetta, jonka emittoimasta alfasäteilystä fosfori
fluorensoi näkyvää valoa 10 vuotta valmistuksen jälkeen. (Ja
kyllä, nykyisissä käytetään nimenomaan alfasäteilyä, joka ei
ulkoisesti aiheuta haittaa eikä edes tule ulos kellon kuoren läpi.)
Valitettavasti kuitenkin ko. kellossa on se _todennäköisesti_
ensimmäistä tyyppiä, sillä jälkimmäistä tapaa lähinnä
kalliihkoissa kelloissa :(
Miten olisi perinteinen pyöreä malli, johon kaivertaa tuntilukemat
takaapäin? LEDit sopiville kohdille ja ne heijastavat nuo kaiverrukset
eri tavalla kuin muun akryylin.
--
Eero "Aero" Ahonen, ae...@removethis.imnetti.fi
>Valitettavasti kuitenkin ko. kellossa on se _todennäköisesti_
>ensimmäistä tyyppiä, sillä jälkimmäistä tapaa lähinnä
>kalliihkoissa kelloissa :(
Kai noita jälkiloistefosforeita on kuitenkin vähän parempiakin? Koska
meikäläisellä on vain tuollainen halpiskello, Tissot PR50 ja silti muistan
että siitä pystyi pari vuotta sitten sotaväessä ollessani katsomaan aikaa
koko vartiovuoron ajan pimeässä.
--
Turo Takanen
Rannekellon fosfori voinee virittyä pitempiaaltoisestakin
säteilystä, esim. ihon lämmöstä valoa emitoivaan tilaan.
> Ellen saa täältä ryhmästä keltään vinkkiä mistä kaupasta kyseisen
> ihmekellon voisi löytää,
Laitetaas päivitystä senverran, että tuli mieleeni Honkkarin myyvän
valaistua kelloa. En ole tarkemmin tutustunut, mutta normaalin seinäkellon
kokoa kait ja valaisu mitä ilmeisemmin taulun kiertävällä neonputkella. Joku
neon.kello tms taisi siinä laatikossa lukea.
Hinnasta ei ole hajuakaan, eikä oikeastaan muustakaan, mutta jossakinkohtaa
tosiaan ottanut silmään mallilla "jaa, täällä on tollasiakin". Mutta turhan
kirkas tuollainen lienee.
Markus
Mikähän olisi yksinkertaisin modaus noihin ylläoleviin, että kellon
numerolevyn saisi hohtamaan eri väreillä tietyillä eri tunneilla.
Kun kellokoneistoja saa nykyisin edullisesti, myös niitä tasaisesti
siirtyviä (ei kuulu klonks ääniä sekunnin välein), neonvaloihin tehtyä
pleksiä on saatavana, eli LEDit voi porata ympyrän kehälle, mutta
erityisvaatimus olisi vaihtuva väri.
Pystyn injektoimaan uneeni kellonajan, projektorikellon kattonäytöstä
ja uni jatkuu. Eri värit toisivat hahmotteluun uuden sfäärin.
Matti R.
Miten olisi sellainen low-tech metodi kuin kohdevalo: laittaa lampun tai
esm. ledin tai pari koteloon jonka pulttaa jonnekin osoittamaan kello-
tauluun päin. Säätämällä varjostusta ja/tai käyttämällä kohdistuslinssiä
valoa ei tarvitse osua minnekään muualle. Mikään ei estä leikkimästä
väreillä ja kirkkauksilla tai vaikka projisoimasta psykedeelisiä
efektejä
Risto
--
char l['RP']="GIKGOPAMU@",*I,*O,_;main(){for(I=O=99+l;_
=l[_/2&30|*(*I++=_%2|48,puts(O),I-=_&2)&1];I<O&&--O);}
> Kai noita jälkiloistefosforeita on kuitenkin vähän parempiakin? Koska
> meikäläisellä on vain tuollainen halpiskello, Tissot PR50 ja silti muistan
> että siitä pystyi pari vuotta sitten sotaväessä ollessani katsomaan aikaa
> koko vartiovuoron ajan pimeässä.
Jaa-a... enpäs ole tavannut, ei toki mahdotontakaan, mutta oletkos
varma että se siinä sinun kellossasi nyt ei ole radioaktiivista
tyyppiä? Siis oletko katsonut pimeneekö se lopulta, vai hinnastako
vain teit päätelmän? Vaikkakin sitä radioaktiivista tapaa tosiaan
harvemmin halpiskelloissa, ei sekään ole suinkaan mahdotonta, ja
pidän oikeastaan todennäköisempänä löytää radioaktiivista
fosforia halpiksista kuin 10min pitempää jälkiloistetta mistään...
Itseasiassa minua ihmetyttää kovasti miksi tuo radioaktiivinen ei
olisi yleisempää. Ei uskoisi moisen määrän voivan maksaakaan
liikaa. Onhan toki alfasäteilevä aine nieltynä haitallista, joten
ehkä se olisi liian vaarallista lapsityövoiman käsiin annettavaksi.
Vaikka eihän siitä kiinassa välitettäisi, mutta lienee joku
EU-direktiivi kieltää sitten myymästä sellaisia ;-)
Mitenpä olisi kauko-ohjattava projektiokello? Siis jossa saa
projisoinnin pois päältä ja päälle kaukosäätimellä tai käsiä
yhteen läpäyttämällä. Muistaakseni ainakin pulju.net myy moisia.
Hintaa tosin voi olla :-|
m@c
Tyypilliseen tapaan, laitteiden ominaisuuksien suunnittelut menevät aina
vaan kreisimmäksi:) Siis mitä pidempään tuotesuunnittelijat jonkin idean
tai saman tuoteprojektin parissa ylipäätään istuvat.
Samoin tuppaa käymään monille aikanaan käteville Windows
tietokoneohjelmillekin. Ne on 'pilattu' kun käyttöliittymään on vedetty
omintakeiset vaikeasti opittavat skinit eli nahkat päälle,
perustoiminnot värkätty monien valikoiden taakse piiloon, ja kaiken
kukkuraksi myös ohjelman yleinen epävakaus on samalla lisääntynyt.
> Siis jossa saa
> projisoinnin pois päältä ja päälle kaukosäätimellä tai käsiä
> yhteen läpäyttämällä.
Siis tämän alussa kuvailemani seinäkellon kohderyhmä tosiaan on ne 70+
vuotiaat vanhukset. Mummi nukkuu vaarin vierellä samassa parisängyssä.
Joten minne se mummin kellokaukosäädin pitäisi sängyssä sijoittaa? Että
hän pimeässä ja unenpöpperössä ylipäätään löytää sen käsiinsä ja osaa
pimeässä painaa oikeaa nappulaa? Entä mitä se vaari tykkäisi, kun mummi
alkaisikin läiskyttelemään käsiään yöllä ja herättelee huonounisen
vaarin tämän tästä. Katselin jossakin tuota käsin näkyville
läiskyteltävää kelloa ja ihmettelin jo silloin että mihkä ihmeeseen
toikin kello oikeen...
Tässä on vielä sellainenkin hauska sivujuonne että tuo kello ei saisi
olla pula-ajan eläneiden saajien silmiin 'kalliin' näköinen laite. Jos
näkevät että olen laittanut vaikka 80 euroa johonkin seinäkelloon, niin
ilostumisen sijasta tulevat molemmat hyvin apealle ja pahalle mielelle.
Kun niin kallis kello on ylipäätään ostettu, vaikka mitään ei enää tähän
ikään tarvita. Haluavat että annan sen jollekin toiselle sukulaiselle,
jota sitä oikeasti tarvitsee tai haluavat että pidän kellon itselläni ja
vien sen pois.
Kuitenkin mummi tällaisen kellon tarvitsisi. Sillä koko juttu lähti
liikkeelle siitä kun mummi kyseli että olisiko minulla jotakin pientä
vanhaa (!) taskulamppua, jolla hän voisi yöllä valaista seinäkelloa ja
näkisi paljonko kello on. Mummi oli jo ostanutkin jonkin pienen
avainperä LED-lampun, mutta sen antama valo osoittautui niin himmeäksi
että ei sillä mummi kelloaan nähnyt.
Jotta siis lahjan saaja oikeasti ilostuisi saamastaan valaisevasta
kellosta, niin se pitää antaa sellaisella stoorilla, että näin
sattumalta tällaisen kirpputorilla. Eikä se kello maksanut kuule, mummi,
muuta kuin 8 euroa, ja ajattelin että hinta ei ole paha ja toi voisi
vaikka soveltua mummin seinäkelloksi.
Erilaisia ehdotuksia irtolampun tai irtoledin laittamisesta osoittamaan
seinäkelloa on esitetty. Ja jokin tällainen kävisi hyvinkin, kun
sellaiset valmiina vain jostakin löytäisi. Mutta kaikenlaisia
valaistusvirityksiä kun tässä suunnittelee, niin ihan mitä tahansa
erillisellä roikalla ja lisävalaisimella valaistua kellotaulua mummi ei
usko kirpputorilta löytyneen. Lopputulos pitää sopia antamishetken
stooriin ja saada laite vielä 'halvan' näköiseksi:)
Hehkulamppua tällaiseen ei viitsi ajatellakaan, ja riittävän/sopivan
kirkkauksista, eli melko himmeää 230V LED-lamppua ei ole kaupan
hyllyillä tarjolla. Jokin jouluvalosarjakin pitäisi ensin riipiä rikki,
jos siitä meinaisi jonkin yksittäisen LED:in ottaa. Ja vastuksia
ilmeisesti pitäisi juottaa poistetun osan tilalle liuta.
Kiittelen kovasti kaikista vinkeistä mitä on tullut. Vaikka tämä threadi
onkin askartelu- ja elektroniikkaryhmässä pyörinyt, niin siltikin
kaikkein mieluisin ratkaisu olisi kun jonkin valmiin, sopivan, valaistun
kellon jostakin löytäisi.
Ja halvan ja pikkuisen käytetyn näköinenkin saisi olla, tämä osa ei ole
vitsiä, vaan tosiasia.
-Nysvääjä
Olet todella oikeassa.
Nää jutut tahtoo usein karata käsistä ja unohdetaan täysin se,
mitä
alunperin kysyttiin.
Joskus olen miettinyt, että jos tarvitsisin hitaasti himmenevän
lampun,
niin ratkaisuksi varmaan tarjottaisiin jotain PC-viritystä tai
vähintäänkin
mikrokontrolleria ja sen ohjelmointia. Vaikka todellisuudessa
pärjättäisiin
jollain yksinkertaisella trankku/vastus/konnkka-viriritelmällä
(1kpl kutakin).
--
J-T
Hinnasta vain, tuli tuossa yksi yö todettua, että neljän tunnin nukkumisen
jälkeen ainakin pilkkopimeässä huoneessa näkee hyvin, paljonko se kello
on... eli voisi radioaktiivista olla siis tuossa halpiskellossakin =)
>Itseasiassa minua ihmetyttää kovasti miksi tuo radioaktiivinen ei
>olisi yleisempää. Ei uskoisi moisen määrän voivan maksaakaan
>liikaa. Onhan toki alfasäteilevä aine nieltynä haitallista, joten
>ehkä se olisi liian vaarallista lapsityövoiman käsiin annettavaksi.
>Vaikka eihän siitä kiinassa välitettäisi, mutta lienee joku
>EU-direktiivi kieltää sitten myymästä sellaisia ;-)
No siihenhän tämä ei taas vaikuta, tietääkseni kun kaikki kellot tehdään
Sveitsissä =)
--
Turo Takanen
Näin paikallisessa halppiskaupassa Jyväskylässä Elexin (muistaakseni)
Neon Lamp kellon. Siinä on paristoilla käyvä kello ja 3 m verkkojohto
lamppua varten. Lamppu on ympyräksi kellon kehälle kierretty neon putki.
Hinta 19.95 e.
terv mace
Makuuhuoneessa 24h kylmästi kajastava industrial henkinen
lediviritelmäkello voisi näyttää vanhan ihmisen silmiin häiritsevältä.
Entäpäs jos antaisit mummin vanhan ja tutun seinäkellon jäädä rauhaan ja
lähtisit ratkaisemaan pulmaa tuosta mummin alkuperäisestä toivomuksesta
lähtien. Jostakin vanhasta, pienestä ja juuri sopivan kirkkauksisesta
taskulampusta saisi varmaan modattua seinään, kaapin päälle, jalkalamppuun
tai muualle lähes näkymättömään paikkaan kiinteästi ruuvattavan
"valonheittimen" joka olisi valmiiksi suunnattuna vanhaa seinäkelloa
kohti. Valokeila olisi rajattu niin kapeaksi, että se valaisee
lähestulkoon pelkän kellon ja lampusta olisi vedetty piuha mummin
yöpöydällä tai tyynyn vieressä olevaan painonappiin. Valo voisi
olla vaikka paristolla toimiva koska paristoja ei varmaankaan
normaalikäytössä tarvitse ihan joka vuosi vaihtaa... Voisin kuvitella että
sisustuksesta voisi löytyä sopiva sopukka tuollaisen valon piilottamiseen
koska ideahan on, että itse valaisin voi olla kuinka ruma tahansa kun se
itsessään ei ole näkyvissä. Kaikenlisäksi omatekoisen näköisestä
viritelmästä saat mummilta lisäpisteitä koska ei varmasti ole ollut
kallis.
-Sami-