Toriammuskelusta ep�ilty tunnusti naisen surman
23.05.2009 09:28, p�ivitetty 23.05. 14:37
Kuopion toriammuskelusta ep�ilty mies on alustavissa kuulusteluissa
my�nt�nyt surmanneensa i�kk��n naisen.
Ampuja muistaa tekonsa, mutta ei osaa kertoa mit��n syyt�. Vuonna 1957
syntynytt� miest� kuulusteltiin t�n��n alustavasti Kuopion poliisiasemalla.
- Poliisi ep�ilee h�nt� murhasta ja kahdesta murhan yrityksest�, kertoi
jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Miettinen.
Vuonna 1957 syntynyt kuopiolainen oli melko vahvassa humalassa, mutta ei
varsinaisessa kaatok�nniss�. Kiinnioton j�lkeen h�n puhalsi 1,6 promillea.
H�n oli ollut perjantana iltap�iv�ll� kotonaan ja kunnostanut siell�
venett�. Mit��n perheriitaa ei ollut. My�s h�nen vaimonsa on vahvistanut
asian poliisille.
Alkuillasta h�n otti luvalliset haulikon ja pienoispistoolin ja l�hti
ajamaan katsastamattomalla Ford Taunuksellaan. IS:n tietojen mukaan
ajomatkaa Kuopion torille oli muutama kilometri.
Veriteoista hengiss� selvinnyt, jalkaan haavoittunut i�k�s mies on edelleen
hoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Poliisi ei ole viel�
kuulustellut h�nt�.
Sen sijaan luodin selk��ns� saanut noin 50-vuotias ven�l�ismies
kuulusteltiin, ja h�n p��si pois sairaalasta.
- Mies kuuluu isompaan ven�l�iseen seurueeseen, josta osa oli torilla. He
ovat Suomessa turistimatkalla ja poistuvat maasta sunnuntaina, Miettinen
kertoi.
Ampuja ja uhrit olivat ventovieraita toisilleen.
Poliisi jatkaa kuuulusteluja ja muuta tutkintaa. Ampujasta esitet��n
vangitsemisvaatimus Kuopion k�r�j�oikeudelle maanantaina.
--
"Ja j�lkik�teen ajatellen demarit on aika fiksuja - osaavat aina h�vit�
vaalit, kun uhkaa "todelliset vastuunkannon paikat".
Rauno "kakkaskeida" Kangas
sfnet.keskustelu.politiikka 24.01.09
http://www.youtube.com/watch?v=3-p9x4rVgzU&feature=user
http://www.youtube.com/watch?v=_D7LGReV4jo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=Aeukc5f32rU&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=Eusoeo9jL-E&feature=user
Tekstikokolinkkisi ei toiminut.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.