"juuso" <ju...@luukku.com> kirjoitti
viestissä:1128075747....@g47g2000cwa.googlegroups.com...
Ostin keväällä Acerin kannettavan tietokoneen, jonka kanssa on ollut
jatkuvasti harmia. Koneen mukana tullu laturi ja akku olivat jo
valmiiksi viallisia, mutta sain ne vaihdettua melko kivuttomasti.
Tämän jälkeen huomasin, että toinen kaiutin rätisee jo
hiljaisillakin voimakkuuksilla. Vein huoltoon, jossa ilmeisesti
kaiuttimet vaihdettiin. Tämä huolto kesti noin viikon. Saatuani
koneen takaisin, totesin saman ongelman jatkuvan entiseen tapaan.
Hieman myöhemmin polttava DVD-asema alkoi reistailla ja teki susia
jatkuvasti. Päätin lopulta toimittaa koneen taas huoltoon. Kone piti
lähettää postin kautta ja pakata itse, muu toimitustapa ei kuulemma
enää onnistunut. Yritin eilen moneen kertaan soittaa (postiin
laitosta mennyt nyt 11 päivää) huoltoon ja lopulta siellä vastasi
englanninkielinen kaveri ja kertoi ettei ole huoltoa nyt paikalla.
Päätin soittaa maajohtaja Jari Virralle. Sain hänet lopulta kiinni
ja hän mumisi jotain call centerin poissaoloista. Pyysin, että minuun
otetaan yhteyttä saman päivän aikana ja kerrotaan mikä on koneeni
tilanne. Virta ei edes pahoitellut asiaa, sanoi vaan että onpas
kestänyt aika kauan. Tänäänkään en ole saanut yhteydenottoa ja
jätin aamulla Virralle soittopyynnön. Ihmettelen kovasti Acerin
toimintaa ja sitä, missä koneeni luuraa.
Jos saan koneeni vielä ehjänä takaisin, niin myyn pois ja vaihdan
merkkiä. Tämä ei siis ole mikään halpis laptop, vaan maksoi n.
1600 EUR.
Mulla toimii aspire ihan ok. ollut n.3kk eikä mitään ropleemaa
-L-
maahantuoja ei vastaa e-maileihin eikä saa yhteyttä puhelimella.
EI IKINÄ ENÄÄ ACER!!!
nimim.
"kone huollossa nyt 5. viikko!"
"Liiinux" .
>
>
> "juuso"
"juuso" <ju...@luukku.com> wrote in message
news:1128075747....@g47g2000cwa.googlegroups.com...
Ostin keväällä Acerin kannettavan tietokoneen, jonka kanssa on ollut
jatkuvasti harmia. Koneen mukana tullu laturi ja akku olivat jo
valmiiksi viallisia, mutta sain ne vaihdettua melko kivuttomasti.
Tämän jälkeen huomasin, että toinen kaiutin rätisee jo
hiljaisillakin voimakkuuksilla. Vein huoltoon, jossa ilmeisesti
kaiuttimet vaihdettiin. Tämä huolto kesti noin viikon. Saatuani
koneen takaisin, totesin saman ongelman jatkuvan entiseen tapaan.
Hieman myöhemmin polttava DVD-asema alkoi reistailla ja teki susia
jatkuvasti. Päätin lopulta toimittaa koneen taas huoltoon. Kone piti
lähettää postin kautta ja pakata itse, muu toimitustapa ei kuulemma
enää onnistunut. Yritin eilen moneen kertaan soittaa (postiin
laitosta mennyt nyt 11 päivää) huoltoon ja lopulta siellä vastasi
englanninkielinen kaveri ja kertoi ettei ole huoltoa nyt paikalla.
Mielestäni Acereissa on hinta-laatusuhde varsin kohdallaan. Mutta jos tulee
ongelmia niin sen jälkeen se menettää merkityksensä. Acerin omistajalla ei
ole enää kivaa. Takuutoiminta on nimittäin vain välttävää eikä aina
sitäkään... Puhelimeen ei vastata ja jos vastataankin niin ei läheskään aina
puhuta edes Suomea. Kaikki luvatut toimitusajat voi heti mielessään tuplata
ja vasta sen jälkeen kannattaa alkaa pikkuhiljaa odottelemaan konettaan
huollosta.
Alkuviikosta saapui postiin virtalähde joka kuulemma lähti Acerilta kuun
alussa.
t.O
Ei ikinä _mitään_ Acer-merkkistä.
--
Heikki Turunen
- On täällä kummat meiningit -
Minulla sama juttu, HP hoiti homman, touchpadista hajosi näppäimen mikro,
takuu oli ummessa, kuriiri haki masiinan maanantaina, palautti torstaina, HP
maksoi lystin.
--
T.T.J
eihän se ole edes sanottua että se on kunnossa
jos se joskus tulee takaisin.
jos näin käy, niin vien sen takaisin kauppaan
ja vaadin rahat takaisin. maksoi se sentään yli 2400 E
kadun syvästi että tuli acer hankittua....
t.
ab
"j"
Mika wrote:
> Siis>
> Tämä poisti rutinat minulla.
Kiitos linkistä. Täytyypä kokeilla, jos koneen vielä joskus
takaisin saan ja ehjänä.
Nyt sain vaivalla selvitettyä, että koneeni oli lähetetty Saksaan ja
nyt ilmeisesti jopa lähetetty takaisin (kumipyörillä). Taitaa vielä
kestää, kunhan rekka on Suomessa. Eikä kukaan ole ottanut
vieläkään minuun päin yhteyttä pyynnöstä huolimatta. Uskomatonta
touhua Acerilta.
Ei uskomatonta vaan Normaalia Acerin touhua...
t.O
Mukava kuulla (en ole vahingon iloinen!), etten ole ainoa ihminen jota
on kohdeltu Acerin puolesta miten sattuu. Tässäpä minun tarinani:
(VAROITUS: vuodatukseni on melko pitkä)
Ostin 2.8.2004 Acer Aspire 2012WLMi kannettavan, johon olin ihan
tyytyväinen. Kuitenkin muutaman viikon kuluttua huomasin oikeanpuoleisen
saranan olevan löystynyt ja lähetin koneeni huoltoon. Noh, sarana
kiristettiin ja sain koneen takaisin n. 3 viikossa (oli vissiin monta
ruuvia kiristettävänä). Tämän jälkeen sarana kesti kuluvan vuoden
alkukesään, jonka jälkeen lähetin koneeni jälleen huoltoon. Tämä
tapahtui heinäkuun alkupuolella.
Tästä alkaakin tarinan varsinainen toimintaosuus. Kone lähetettiin
huoltoon Saksaan, jossa on ilm. jonkilainen keskushuolto vaikkakin
alihankkijalta hankittu. Kone viipyi kyseisellä huoltoreissulla n.
kuukauden, jonka jälkeen sain UPS:n rahtina "koneeni" takaisin.
Koneeseen oli sarana vaihdettu ja se olikin ainoa asia mikä toimi.
Koneesta oli kiintolevy romuna ja koneen runko oli kierossa. Kiintolevy
oli siinä kunnossa, että kirjoittaminen ja lukeminen ei onnistunut
millään käyttiksellä. Kannettavan runko puolestaan oli vääntynyt siten,
että kone keikkui millä tahansa tasolla. Lisäksi mainittakoon, että
emolevy oli resetoitu, sillä biosin buuttaussalasanakin oli poissa.
Biosin resetointihan kuulunee saranhuoltoon.
Se mikä kovon rikkoi on vieläkin täysi mysteeri, mutta itse keksin
ainoastaan käynnissä tiputtamisen tai oikosulun. Toisaalta oikosulku ei
aiheuta kuitenkaan rungon vääntymistä. Rahdissa kone ei kyllä ole voinut
rikkoutua sillä kovot kestää sammutettuna usen G:n.
Lähetin koneeni samana päivänä uudestaan Acerin "huoltoon", jossa
ihmeteltiin kovasti miten tämä on mahdollista. Luvattiin, että
tälläkertaa konetta ei kyllä lähetetä Saksaan ja luvattiin myös varsin
pikaista huoltoa. Noh, kului viikko jos toinenkin ja soittelin taas
Acerin huoltoon. Kyselin tilannetta ja sain tietää että, kone ollaan
"huollettu" Saksassa (mitä?) ja tässä olisi UPS:n rahdinseurantanumero.
Sain koneen taas itselleni elokuun lopussa "huollettuna", eli kiintolevy
vaihdettuna ja toteamuksen että kyllä kone on oikein koottu. No ei se
vaan ollut tai sitten Saksassa on kummallisia pöytiä! Ammattimaista
toimintaa. Tämän jälkeen otin myyjäliikkeeseen yhteyttä ja kerroin
tapahtuneesta. Onneksi edes myyjäliike toimi varsin asiallisesti ja
ammattimaisesti. Rupesin ehdottelemaan kaupan purkua jos ei Acerin
puolesta nyt jotain pikaisesti rupea tapahtumaan. Käytännössä uusi kone
oli ainoa kohtuullinen vaihtoehto, johon olisin voinut tyytyä.
Korjaamalla mahd. tippunutta konetta ei enään kuntoon mielestäni saanut.
Myyjäliikkeestä soittelivat Acerin maajohtoon, josta sitten otettiin
(tosin maajohtaja oli lomalla) minuun yhteyttä (ensimmäisen kerran 2,5
kuukauteen). Jaariteltiin ja kerroin haluavani purkaa kaupat
myyjäliikkeen kanssa tai uusi kone tilalle. Acerin puolestakin
myönnettiin että "huolto ei ole IHAN tapahtunut niin kuin pitäisi".
Kuitenkin halusivat koneen huoltoon nähtäväksi ja lupaili, että
todennäköisesti uusi kone laitetaan tilalle. Päätöksiä luvattiin
tapahtuvan seuraavana arkipäivänä kun kone heille saapui. Ei varmaan ole
yllätys, että ihan seuraavana arkipäivänä ei tapahtunut mitään.
Soittelin Acerin huoltoon päivittäin ja kyselin mikä nyt taas maksaa.
"Konetta tutkitaan...".
Soittelin ja odottelin kolme päivää, jonka jälkeen menin takaisin
myyjäliikkeeseen. Rupesin vaatimaan kaupan purkua jos ei kyseisen päivän
loppuun mennessä Acerilta kuulu vastausta. Selvisi, että syynä tähän
viimeisimpään viivyttelyyn oli se, että ei ollut henkilöä jolla oli
valtuuksia päättää annetaanko kone tilalle vai ei. Noh, huh!
Luku 7:
Viimein minuun otti yhteyttä henkilö huollosta (torstai n. klo 16) ja
rupesi ehdottelemaan uutta konetta tilalle. Sanoi, että tuossa sun
koneessa on jokin kummalinen pullistuma pohjassa. Ei kuitenkaan pystynyt
heti sanomaan mitä konetta voisivat lähettää mutta sovittiin, että
seuraavana päivänä (perjantai) oltaisiin yhteyksissä asiasta. Arvaako
kukaan oltiinko? Ei niin! Yritin soittaa kyseiselle henkilölle ja sain
lopulta hänet kiinni. Oli ollut kovasti kuulemma kiireitä huollossa.
Pyydellen anteeksi kyseinen henkilö kysyi olisiko mahdollista sopia
asiaa vielä maanantaina klo 11 maissa. Varsin kypsyneenä asiaan
lupauduin tulla vielä tämän verran vastaan.
Sitten koitti maanantai. Ei tullut puhelinsoittoa, eikä kyseistä
henkilöä saanut kiinni. Voi *****, ja myyjäliikkeeseen, josta soitettiin
(jälleen) huollon päällikölle, että mikä nyt taas. Selvisi että hänellä
oli jo kone siellä minulle katsottuna. Kone oli spekseiltään
huomattavasti parempi kuin aikaisempi, mutta olisihan siitä nyt edes
voinut olla yhteyksissä ja kysyä käykö tällainen. Tyydyin tähän
ratkaisuun koska reilu kolme kuukautta ilman kannettavaa (henk.koht.
työkäytössä) oli jo ollut tarpeeksi raastavaa. Kone lähti matkaan
minulle oikein perille asti kuljetettuna.
Nyt minä olen jälleen onnellinen Acerin kannettavan omistaja (huom.
ironiaa!) ja saa nähdä kauanko jaksan vielä katsella tuota Acerin logoa
tuossa koneessani. Voishan sen vaikka myydä ja ostaa kannettava johon
kuuluu myös asiakaspalvelu ja huolto. Sinällään varsinkin Acerin uudet
kannettavat ovat varsin hyviä vehkeitä. Mutta jos sen joutuu lähettämään
huoltoon, niin kannattaa vakaavasti harkita korjaisiko sen irronneen
näytön vaikkapa liimalla.
Mainittakoon vielä, että hintaa entisellä koneellani oli tuohon aikaan
n. 1700e. En tiedä paljonko olisi pitänyt maksaa vielä asiakaspalvelusta
lisää. Tosin sekin on varmaan ulkoistettu Naurusaarille.
Viimeisenä kysyisin, onko joku muu kokenut vastaavaa huollon aikana?
Vaikea kuvitella, että tämä kaikki minulle tapahtunut on pelkkää sattumaa.
--
o------------------------------------------------------------------------o
Tero Vedenjuoksu, M.Sc.
University of Oulu,
Dep. of Math. Sciences
Suomi - Finland
o------------------------------------------------------------------------o
"A Mathematician is a machine for turning coffee into theorems."
Hiphei,
Sainpas vihdoinkin koneeni takaisin, aikaa kului siis kolme viikkoa. UPS:n
kaveri soitti ovikelloa, ojensi paketin ja pyysi kuittauksen. Kun sain
paketin käsiini, alkoi pelko iskeä. Kannettavani hölskyi melko lailla
huterassa ja kärsineen näköisessä ohuessa pahvilootassa. Muistui mieleeni,
etten ollut muistanut ottaa varmuuskopiota tärkeistä tiedostoistani ja
mielessäni kuvittelin kovalevyn kärsimykset matkalla. Noh, kone oli
suhteelllisen terveen näköinen, vain muutama pohjan kumipala oli kadonnut
matkalla. Kone siis keikkui mukavasti tasaisella alustalla.
Onnekseni koneeni käynnistyi ja kovalevy oli ehjä.
Nyt on hieman testattu DVD-asemaa ja toisen polton yhteydessä ilmoitti
ohjelma kesken kaiken "burn failed". Taitaa olla siis valmistusvika
asemassa. Enpä taida jaksaa enää lähettää huoltoon, onneksi asema tuntuu
lukevan ihan OK.
>> Viimeisenä kysyisin, onko joku muu kokenut vastaavaa huollon aikana?
>> Vaikea kuvitella, että tämä kaikki minulle tapahtunut on pelkkää
>> sattumaa.
Joo tämän olen kertonut jo muutaman kerran, mutta menköön. Veljen kone
hajosi kuukauden käytön jälkeen, huollossa 1,5 kuukautta. Seuraavan
kerran hajosi sitten kuukauden päästä korjauksesta, huollossa
totesivat, että kone on kastunut, nitisee ja natisee, on yltäpäältä
jonkun nesteen peitossa. Kone on siis kastunut takuu ei korvaa.
Kuitenkin kone ei ollut kastunut, ainakaan veljen käytössä, nitinä ja
natina johtui siitä, että edellisellä huolto reissulla oli "unohdettu"
muutama ruuvi pois. Mitään nestettä tai jälkeä nesteestä koneen päällä
ei ollut. Avasin koneen itse ja toesin, että ei ole kastunut, mitään
jälkiä ei kastumisesta ollut. Helvetin moinen tappelu Acerin huollon
kanssa ja eivät suostuneet korjaamaan konetta. Jälleenmyyjä sitten
korjautti koneeen jossain oikeassa huollossa omalla kustannuksellaan.
Kone myytiin välittömästi huollon jälkeen eteen päin. Ostakaa vaan
Acereita.
> Joo tämän olen kertonut jo muutaman kerran, mutta menköön. Veljen kone
> hajosi kuukauden käytön jälkeen, huollossa 1,5 kuukautta. Seuraavan
> kerran hajosi sitten kuukauden päästä korjauksesta, huollossa totesivat,
> että kone on kastunut, nitisee ja natisee, on yltäpäältä jonkun nesteen
> peitossa. Kone on siis kastunut takuu ei korvaa. Kuitenkin kone ei ollut
> kastunut, ainakaan veljen käytössä, nitinä ja natina johtui siitä, että
> edellisellä huolto reissulla oli "unohdettu" muutama ruuvi pois. Mitään
> nestettä tai jälkeä nesteestä koneen päällä ei ollut. Avasin koneen itse
> ja toesin, että ei ole kastunut, mitään jälkiä ei kastumisesta ollut.
> Helvetin moinen tappelu Acerin huollon kanssa ja eivät suostuneet
> korjaamaan konetta. Jälleenmyyjä sitten korjautti koneeen jossain
> oikeassa huollossa omalla kustannuksellaan. Kone myytiin välittömästi
> huollon jälkeen eteen päin. Ostakaa vaan Acereita.
On kyllä uskomatonta toimintaa tuon kokoiselta firmalta. Acerin
sanavarastoon ei näköjään kuulu asiakastyytyväisyys. Hyvä esimerkki
miten homman tulisi toimia on se, että kaverini vanhempien kone (pian
pari vuotta vanha Fujitsu Siemens) kävi takuuhuollossa, jossa näyttö
vaihdettiin. Huoltoon kului aikaa reilu viikko, jonka jälkeen vielä
otettiin yhteyttä asiakkaaseen ja pahoiteltiin kun kesti näin kauan. Oli
kuulemma ruuhkaa huollossa. Tätä voi jo kutsua asiakaspalveluksi.
En tiedä miten nykyään muiden valmistajien takuuhuollot toimivat mutta
Acerin "huolto" on jotain käsittämätöntä. Sitä ei voi kuvailla, se
täytyy kokea ;-)
Taidanpa lopettaa Acerillani kirjoittelun tältä erää ettei se mene rikki.
--
o------------------------------------------------------------------------o
Tero Vedenjuoksu, M.Sc.
University of Oulu, Dep. of Math. Sciences
Suomi - Finland
e-mail: tero.ved...@oulu.fi
Jaa-a, paras vaihtoehto on kannettavissakin se, että kokoaa osista itse ;)
Tuossakin on se vaara, että kukaan ei ota vastuuta mistään. Acerin
tapauksessa myyjät sentäs yrittivät saada (surkeaa) huoltoa liikkelle ja
asiakkaalle toimivan koneen, itsekootun koneen tapauksessa syytetään
vain kolmatta osapuolta.
--
Eteenpäin, oi rokkaavat punajuuret!