>> Vasta, kun pankkien annetaan mennä konkkaan, ne oppivat jotain.
>>
> Mutta ne ristiintakaukset. Taatusti tehty tarkoituksella pankkisektorin
> suojelemiseksi, mutta nyt sitä sijoittajat osaavat käyttää hyödyksi.
> Aivan kuten aikoinaan keinoteltiin valuuttakursseilla.
Kunhan pankit rupeaa kaatuilemaan, ryhtyvät ne varomaan
ristiintakauksiakin. Kyllä se on ihan taattu juttu, että ilman
luonnonvalintaa "geeniperimä" heikkenee.
>> Siinäpä se. Eivät yhteiskunnat pohdi noin pitkälle, työntävät vaan sitä
>> rahaa markkinoille.
>>
> Olen sitä mieltä, että ns. vapaiden markkinoiden toimintaa pitäisi
> säädellä tavalla tai toisella.
Minä näen tuon toisin. Rahan työntäminen markkinoille on "markkinaan
puuttumista" ja vastustan sitä.
> Väestötiheys alkaa olla suuri, kulutus kasvussa, kyky päättää omista
> asioistaan huono, aineelliset resurssit liikakäytössä, kyky vaikuttaa
> ympäristöön liian suuri jne.
Tuokin pitäisi huomioida - ja jättää elvytyspuheet sikseen.
> Talousoppien mukaan yhden vaurastuminen ei ole muiden resursseista pois.
> Varmaan pitää paikkansa silloin kun tämän yhden osuus kokonaisuudesta on
> marginaalinen.
Saa se olla suurempikin, kunhan on aidosti kilpailtu.
> Luulisi, että resurssien käytön tehostuessa tämä ei enää pidä
> paikkaansa, vaan systeemissä aletaan pelata nollasummapeliä. Eli kun
> yksi vaurastuu, toiset köyhtyvät. Tämä on valtapeliä.
Taloudessa on myös nollasummapeliä - useimmiten reaalitalouden
ulkopuolella, rahoitussektorilla.