Korostettakoon taas kerran tässäkin yhteydessä, että muita tuotantomuotoja,
erityisesti uusiutuvia, ei pidä väheksyä, tai jättää käyttämättä!
Viimekädessä mm. käytetyn polttoaineen loppusijoittaminen tuntuu
pelottavimmalta uhalta kauhukuvineen satojen vuosituhansien päähän!" Hei
siis VAUTSI, kaveri alkanee heijastella syitä siihen miksi jopa SDP on
luopumassa ydinhysteriastaan!)
*Koska maailman ydinvoimaloita tunutaan alati vaan purkavan enemmän
ydinvoimaloita, kuin hidas ja ponneton rakentaminen on vuosikymmenten
odottelussa tuottanut. Juuri kuten IAEA ennakoi tapahtuvan
energiapositiivisen uraanintuotannon loputtua -07. Mutta on tässä toki myös
muita motiiveja. Kuten monet muistavat TVO käyttää nykyään JOKAISEEN
ydinvoimalaan sukupuuttoon kuolevan valaan/vuosi. Tämä näkyy näissä mm.
MTC-palojen rasvankäytöissä ja vastaavissa sitten näin, kun
kampamaneettikasvattamot tyhjentävät valailta myös kiihtyvästi
ruuat:"Norjalaiset valaanpyytäjät ovat saaneet saaliikseen viisi
lahtivalasta. Kertoi norjalaislehti perjantaina. Valaanpyyntikausi on on
ollut käynnissä jo runsaan kuukauden, mutta pyyntiä on haitannut huono sää
ja jatkuvasti kohoavat polttoainekustannukset. Norjan itselleen asettamat
valaanpyyntikiintiöt tälle vuodelle on reilut 1000 lahtivalasta. Kiintiö oli
saman suuruinen myös viime vuona. Norja irtisanoutui kansainvälisestä
valaanpyyntikiellosta vuonna 1993 väittäen, että valaanpyynti on
välttämätöntä lahtivalaskantojen pitämiseksi sellaisena, ettei haittaa
kalastusta. Lahtivalaat kasvavat 11-metrisiksi ja painavat kahdeksan
tonnia."
*Ja tosiaan näillä tappokintiöillään juuri ja juuri hoidetaan alati katoavaa
ydinperintöä ja hiukan rasvaa riittää myös varastokäyttöön.