Jani näytti Misko Ihon ohjaaman Lidlin joulumainoksen esimerkkinä tarinan poikkeuksesta. Kyseisessä mainoksessa tarinassa on konna ja sankari samassa paketissa ja lisäksi myös vangin vartijasta tulee sankari. Ja lopussa lunastetaan hyvämieli jouluaterialla Lidlin pussista. Mainos onkin suomalaisittain huippulaatua tarinaltaan ja ulkoasultaan.
Kennelliitto on palkinnut koiria sankariteoista jo 1970-luvulta lähtien. Sankarikoira-arvonimiä myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Sankarikoira on Kennelliiton rekisteröimä tavaramerkki. Kennelliitto myöntää Sankarikoira-arvoja koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi saada Kennelliiton kunniamaininnan myös muista sankariteoista.
Stabyhoun Aatu havaitsi maassa makaavan ihmisen. Aatu oli herättänyt omistajansa aamuyöllä ja tuijottanut ikkunasta ulos. Omistaja kuuli ääniä ulkoa ja meni katsomaan tilannetta Aatun kanssa. Iäkäs naapuri makasi maassa kyljellään. Aatu piti naapurin lämpimänä, kunnes ambulanssi saapui paikalle. Tavallisesti naapuruston ääniin reagoimaton Aatu oli kuullut naapurin avunpyynnöt viime hetkellä, sillä löytyneellä henkilöllä oli ollut alkava sairaskohtaus.
Arraial on portugalia ja tarkoittaa perinteisiä katujuhlia, joissa naapuruston ihmiset kerääntyvät kaduille nauttimaan ruuasta, juomasta ja toistensa seurasta. Pelin voittaa se, jonka juhlissa on eniten vieraita. Jokainen seremoniamestari saa oman pelaajalaudan ja tasopalkin. Tasopalkki asetetaan rajaamaan pelialuetta. Korkeus riippuu pelaajamäärästä. Keskuslauta asetetaan pöydän keskelle ja se täytetään korttipakan korteilla. Lisäksi paljastetaan kolme seuraavaksi laudalle tulevaa korttia.
Kovista tuulista huolimatta palomiehet onnistuivat taltuttamaan tulen, ennen kuin se pääsi leviämään naapuruston muihin rakennuksiin ja koteihin. Palokunta ei ole vielä saanut selville palon syttymissyytä.
Alussa, kun Walt Disney loi taivaan ja maan, kuului käsky että koko maailman perhesarjat on neljästä palasta ylös pantava. Ensimmäisenä päivänä syntyi impulsiivinen, lapsenomainen perheenpää Armas Paskiainen, joka ei ollut millään tavalla vanhemmalta vaadittavalla tasolla, ja Luoja näki että se on hyvä. Toisena päivänä luotiin perheenpäälle poika, pohjimmiltaan hyväntahtoinen mutta rasavilli Hemmo, ja Luoja näki että se on hyvä. Kolmantena päivänä luotiin hänelle kaksi veljeä, mutta Paskiaisen luoja katsoi parhaaksi olla nimittämättä heitä sen paremmin Hupuksi ja Lupuksi kuin Lisaksi ja Maggieksi. Hän antoi lopuille pojille nimet Löka ja Stegu ja sijoitti heidät naapuruston kasvattiperheisiin, koska lasten parasta pitää ajatella. Ja Luoja näki, että se oli hyvä.
Spider-Man: No Way Home on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin suosittuun sarjakuvahahmoon Hämähäkkimies. Se on jatko-osa elokuville Spider-Man: Homecoming (2017) ja Spider-Man: Far From Home (2019) sekä Marvel Cinematic Universen (MCU) 27. elokuva ja neljännen vaiheen neljäs elokuva. Elokuvan ohjasivat käsikirjoittajat Chris McKenna ja Erik Sommers. Elokuvan pääosissa ovat Tom Holland, Zendaya, Benedict Cumberbatch, Jacob Batalon, Jon Favreau ja Marisa Tomei. Elokuvassa Peter Parker yrittää Stephen Strangen avulla saada henkilöllisyytensä Hämähäkkimiehenä jälleen salaiseksi, mutta päätyy kohtaamaan roistoja toisista universumeista.
Tarinan alku ja keskiosa on hyvä, mutta loppu on kiirehdityn oloinen. En myöskään ymmärrä miksi Adaran erilaisuutta ei hyödynnetty lopussa kun siihen oltiin kaiken aikaa viitattu että niin kävisi. Joo, olihan siellä lohikäärme joka auttoi Adaraa mutta en kyllä ainakaan käsitä sitä miksi hänen koko persoonansakin muuttui ja miten siitä tehtiin positiivinen asia että on kuin muutkin, eikö voi olla sankari ja silti olla erilainen?
Arvoituksen ratkaiseminen vaatii koko naapuruston kuulustelemista, ja kaksikko tutustuukin tutkimustensa myötä toinen toistaan hassumpiin naapureihin. Suomalaisen lastenelokuvan tradition mukaiset karrikoidut aikuiset ovat lasten seikkailuissa pitkälti hyödyttömiä, mutta kuitenkin vaarattomia hahmoja, ja eräs salapoliisikaksikon mielestä hieman pelottava naapurikin paljastuu lempeäksi.
Englanninkielen ilmaus 'blockbuster' tarkoitti alunperin ilmapommia joka oli niin voimakas että koko kortteli lensi ilmaan. Sana on sittemmin siirtynyt osoittamaan menestynyttä elokuvaa joka toimii kuin ilmapommi: kaikki naapuruston talot tyhjenevät kun väki säntää henkensä edestä elokuvateatteriin suojaan arki-illan tylsyyttä.
Winterbottomin elokuvassa nätin tytön naamasta tehdään muhennosta. Shokki johtuu siitä että teon takana on sheriffi jota katsoja tähän asti on pitänyt elokuvan sankarina ja intohimoisena rakastajana. Jessica Alban ehjästä naamasta saadaan nauttia vain vajaa puoli tuntia:
Clint Eastwoodin nimetön sankari ampuu elokuvassa Kourallinen dollareita ehkä tusinan tyyppejä, ja se tapahtuu tyypillisesti kohtauksissa joissa tulitaistelu on paitsi elämää suurempi tapahtuma, myös jotain, jota edeltää massiivisen painostava ilmapiiri. Peleissä taas lopputekstien pyöriessä raatoja on hyvinkin voinut tulla nelinumeroinen luku, ja niinpä tällaisilla kohtaamisilla ei yksinkertaisesti ole enää samanlaista merkitystä. Tuntuu, että usein tekijät eivät oikein ymmärrä sitä, että vaikka kuinka haettaisiin Leonen visuaalista tyyliä ja tuupattaisiin ääniraidalle Ennio Morriconen legendaarisia biisejä myötäilevää musiikkia, se ei riitä luomaan yhtä vahvaa tunnelmaa.
Narsistit siirtyvät usein sankaritilasta uhritilaan. Sankarina narsisti yrittää hallita tilannetta. Päivän pelastaminen ruokkii egoasi ja saa sinut hallintaan. Uhrina narsisti pakenee vastuuta tukeutumalla menneisiin koettelemuksiin puolustaakseen nykyisiä väärintekoja. Molemmat asennot ovat toimimattomia ja vahingoittavat muita. Ollakseen sankari narsistin on luotava "paha poika" ja uhrina sallittava itsensä huonosti kohdella muita ilman seurauksia.
Menneisyyden todisteiden käyttäminen kumppanin satuttamiseksi nykyhetkellä antaa narsistille luvan tehdä parisuhteessa mitä haluaa. Vaikeista kokemuksista keskustellaan ja niitä käsitellään paremmin kuin niitä käytetään välttämään vastuullisuutta. Narsistin sankari/uhrikompleksin köydenvetoon joutuminen voi aiheuttaa hämmentäviä tunteita. Askeleen ottaminen taaksepäin dynamiikasta voi auttaa sinua saamaan selkeyttä.
Näiden erikoiskykyjen ulkopuolella sekä Peterillä että Milesillä on pääsy samoihin komboihin ja vempaimiin. Tämä olisi voinut saada heidät tuntemaan olonsa vaihdettaviksi. Erot kahden sankarin välillä näkyvät kuitenkin heidän persoonallisuuksissaan. Hahmoanimaatiot ja hyväääniset vitsit lennättävät, että Miles on yhä selvillä rikosten taistelijana olemisesta, kun taas Peter Parker on itsevarmempi, kun hänellä on useita vuosia supersankariurallaan.
Viime vuodet ovat olleet erittäin hyviä ystävällisen naapuruston supersankarin faneille, ja Spider-Man 2 on toinen voittaja Marvelin kultaiselle lapselle. Vaikka oletkin tuntenut sarjakuvaelokuvien väsymystä viime kuukausina, sinun on ehdottomasti pelattava Spider-Man 2. Ja niille, jotka todella pitävät verkkopäästä, tämä on Spidey-peli, josta olet haaveillut.
Joutuihan sitä tänäänkin heräämään! Onneksi vasta klo 6.15 Nöpön viestiessä poiketa tarkistamaan naapuruston tilannetta: tien toiselle puolelle ei näytä vieläkään saapunut uusia asukkaita, mutta luvassa kuulemma on! Nöpö lähinnä kaipailee talon hyväkäytöksistä nelijalkaista.
dd2b598166